Onni on mies, jolla on elämä

Tein eräänä päivänä töitä Humppakuutiossa golf-kentän laidalla, niin kuin monena päivänä tänä keväänä. Mies oli viettänyt päivän kentällä ja käveli autoa kohti hymyillen itsekseen. Minussa läikähti käsittämätön onni. Ilo siitä, että miehellä on harrastus, joka tuottaa hänelle niin paljon iloa, että hän hymyilee yksikseen.

Epäilen, että jokaisen onnellisen parisuhteen taustalla on se, että molemmilla on elämä. Ja tarkoitan tällä sitä, että molemmilla on myös oma elämä.

Totta kai on hyvä ja hienoa, että parisuhteessa on myös yhteisiä juttuja, asioita, joiden ääressä on kiva viettää aikaa yhdessä. Mutta en usko, että on olemassa ihmistä, joka sataprosenttisesti täyttäisi kaikki minun tarpeeni ja olisi tasan tarkkaan samoista, ja vain samoista asioista, kiinnostunut. Tai päinvastoin, en minä voi kaikkia mieheni tarpeita täyttää.

Olen todennut, että molemmille tekee hyvää tehdä välillä myös asioita itseksemme. Mies huitoo jollain mailalla palloja tai pallontapaisia, käy noin kerran vuodessa poikien kanssa kalassa. Tai pesee pihalla autoja niin usein, että pelkään maalin liukenevan.

Minä puolestani harrastan käsitöitä, käyn normioloissa pari, kolme kertaa vuodessa tyttöjen reissussa ja saman verran ulkona syömässä. Käyn kuntosalilla tai katson mitä tahansa urheilua telkkarista (kyllä, minä olen meidän perheen penkkiurheilija).

Kun tekee välillä jotain yksin tai omissa porukoissaan, on kiva taas tehdä asioita yhdessä. Me käymme kävelyllä tai patikoimassa. Pelaamme golfia yhdessäkin, joskus tennistäkin. Laitamme viikonloppuisin ruokaa yhdessä, meillä on yhteisiä koti- ja pihaprojekteja. Mutta joka viikko teemme asioita myös itseksemme.

Minusta yhteiset harrastukset eivät ole parisuhteen kulmakivi. Toinen voi olla kiinnostunut oopperasta, toinen black metalista. Kiinnostusten kohteiden sijaan minusta ratkaisevaa on yhteinen arvomaailma ja käsitys tulevaisuudesta. Meillä on miehen kanssa aivan samanlainen visio, ja sitä kohti tehdään töitä tiiminä.

Eiväthän töissäkään tiimin tyypit tee aina samoja asioita. Mutta tiimin ihmisten kiinnostus, osaaminen täydentää toisiaan niin, että lopputulos on paras mahdollinen. Tiimillä on tavoite, pariskunnalla sitä voi kutsua vaikka unelmaksi.

Parisuhteessa pitää arvostaa toista yksilönä ja yksilöllisine tarpeineen. Sen sijaan, että puolisolle pistetään pallo jalkaan ja ollaan mustasukkaisia omista harrastuksista tai kavereista, pitäisi iloita siitä, että toisella on syy hymyillä myös yksin.

Susanna

Keräilemme kansallispuistoja

Ihminen voi keräillä tavaraa, tai sitten hän voi keräillä elämyksiä. Me olemme päätyneet elämässämme siihen vaiheeseen, että tavaraa on enemmäin kuin tarvitsemme. Sen sijaan kaipaamme elämyksiä. Se ei tarkoita sitä, että metsästäisimme adrenaliinia ja pistämme rahamme nyt tavaran sijaan kokemuksiin, joilla on hintalappu. Kokemuksemme mukaan nimittäin parhaat asiat maailmassa ovat usein ilmaisia.

Humppakuutiomme taipuu elämyksien metsästämiseen erittäin hyvin. Kierrämme golf-kenttiä (mies enemmän, mutta minäkin viikonloppuisin) ja Suomen kansallispuistoja, joista tähän saakka tutuksi on tullut lähinnä naapurimme Nuuksio. Nyt olemme patikoineet Teijon kansallispuistossa ja Kurjenrahkan kansallispuistossa. Molempia voin lämpimästi suositella etenkin Etelä-Suomessa asuville, sillä ne toimivat myös päiväretkikohteina.

Jos haluaa luonnossa patikoinnin lisäksi tehdä muutakin, molempien läheltä löytyy muutakin tekemistä. Teijoon on helppo yhdistää esimerkiksi päivä Mathildedalissa ja Kurjenrahkaan vaikka visiitti Naantaliin. Näin samassa viikonlopussa voi sekä nautiskella luonnosta, liikkua että syödä ja juoda hyvin. Ja ainakin minusta siinä on aika lailla ainekset täydelliselle viikonlopulle!

Jotkut saattavat ajatella, että täytyy olla vuorikiipeilijä tai vähintäänkin eräjorma, jotta kannattaa lähteä patikkaretkelle. Mutta varsinkin Kurjenrahkassa pystyy liikkumaan kuitenkin pienten lastenkin kanssa ja jopa rollaattorilla. Reittejä löytyy jokaisen kunto- ja eräilytason mukaan.

Minulle luonto on ennen kaikkea meditaatiopaikka. Henkinen Syke laskee samalla, kun fyysinen nousee. Ja etenkin näin alkukesällä luonto tarjoaa tuoksuineen, äänineen, värineen sellaisen aistien ilotulituksen, että pää räjähtää.

Vaikka minulla on partio- ja suunnistustausta, en koe olevani varsinaisesti eräilijä. Minusta on mukava päästä yöksi Humppakuution sänkyyn, ottaa lasillinen roseeta, pestä hiukset ja syödä muutakin kuin nuotiomakkaraa.

Susanna

Teijon kansallispuisto on näppärästi lähellä Suomen hipstereintä kylää Mathildedalia.
Jeturkastin kivikko.
Kurjenrahka on Varsinais-Suomen laajin luonnontilainen suoalue. Se houkutti ottamaan lähikontaktia tupasvillaan.
Tupasvillan kukinta alkoi olla jo hiipumaan päin.
Koin ahaa-elämyksen: suopursuhan näyttää rhododendronilta. Ja niinhän se onkin: Rhododendron tomentosum!
Kurjenrahkan maisemia ylhäältä.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑