Värillä on väliä

Bloggasin viimeksi siitä, että olen pyrkinyt kohti pienempää mutta toimivampaa vaatekaappia. Projektiin on liittynyt  värimaailman miettiminen siten, että vaatteet sopisivat sekä minulle että keskenään yhteen. Värianalyysissä on kyse juuri siitä.

Back to 80’s siis ja palasin metsästämään tietoa nuoruuteni villityksestä.

80-luvun värianalyysissä ihmiset jaettiin neljään eri vuodenaikaan ihon, silmien värin ja hiusten perusteella. Silloin minut pika-analysoitiin syksyksi, onhan minulla punertavat hiukset ja pisamia. Ysärillä kävin työporukan kanssa kimppa-analyysissä ja silloin minut yllätyksekseni todettiin kesäksi. Silmäni ovat kyllä enemmän kylmän siniset kuin lämpimät, samoin ihoni pohjaväri on pisamista huolimatta mielestäni enemmän punainen kuin kultainen.

Koska minut oli todettu kertaalleen syksyksi ja kertaalleen kesäksi, unohdinkin koko värianalyysin moneksi vuodeksi. Ajattelin, että jos olen sekä lämmin että kylmä, niin on kai aivan sama, mitä päälleni kiskon. Kaikki näyttää hyvältä ylläni, right?

Oikeastaan Pinterestin avulla olen kuitenkin viime vuosina tutustunut siihen, että nykyään värianalyysissä ei jaeta ihmisiä pelkästään karkeasti neljään vuodenaikaan, vaan on olemassa erilaisia välivuodenaikoja. Eli on siis oikeasti olemassa värityyppejä, jotka ovat jotain  kylmän ja lämpimän välimaastosta. Kuten minä?

Kun sitten vihdoin raaskin satsata värianalyysiin, päätin omaa värianalyysin tekijääni valitessani valita tekijän, joka ottaa huomioon välivuodenajat.

Kävin analyysissä alkukesällä ja se on ollut ehkä konmarituksen lisäksi fiksuinta, mitä olen vaatekaapilleni tehnyt.

Analyysi kesti pari tuntia ja sen aikana omaa tyyppiäni haettiin asettamalla puhtaassa valossa erivärisiä kankaita kasvojani vasten. Minulle oli yllätys, että hiukset peitettiin analyysin ajaksi – vaikka siis hiukseni ovat värjäämättömät. Hiusten väri kuulemma saattaa hämätä analyysiä paljonkin ja punapäät saatetaan tosiaan tulkita syksyiksi vaikka heitä löytyy kaikista vuodenajoista.

Aluksi homma oli helppoa, mutta muuttui matkan varrella yhä hankalammaksi. Homma eteni sulkemalla pois ilmiselvästi vääriä värejä. Ihan ensimmäiseksi todettiin, etten ainakaan ole talvi. Kylmät ja voimakkaat värit saivat minut näyttämään sairaalta. Sen jälkeen joukosta tipahti pois yllätten syksy. Vaikka ruskan värit sopivat yhteen hiusteni kanssa, ne saivat ihoni näyttämään tunkkaiselta.

Sitten homma menikin vaikeaksi. Kesän viileys vai kevään lämmin kirkkaus?

Ammattilaisen apu oli hommassa aivan välttämätöntä, sillä värejä oli itse vaikea katsoa kylmän viileästi. On helppo tyrmätä väri sen vuoksi, ettei siitä vain satu pitämään. Toisaalta, oma lempiväri saattaisi tulla valituksi vain sen vuoksi, että sen haluaisi sopivan itselleen. Ammattilainen auttoi minua huomaamaan, miten tummat värit loivat kasvoilleni kamalia varjoja ja miten väärät värit varastivat huomion kasvoiltani kokonaan.

No mikä vuodenaika minä sitten olen? Totuus löytyi tosiaan lämpimän ja viileän välimaastosta. Olen kevään ja kesän välimaastosta, niin sanottu vaalea kesä tai kevätkesä. Olen viileä, mutta minun värini ovat kirkkaita ja heleitä (kuin keväällä) ja niissä on pikkiriikkisen lämpöä joukossa.

En olisi missään nimessä osannut itse löytää tätä vuodenaikaani. En ole vaalea (ainakaan hiuksista), mutta ammattilaisen opastuksessa osasin kiinnittää hiuksen sijaan huomion siihen, mitä väri tekee iholleni ja etenkin silmilleni. Oikeat sävyt korostavat silmiäni eikä silmäpussejani.

Olen tyytyväinen vuodenaikani sävyissä etenkin sinisten, korallien ja punaisten ja turkoosien määrään, niissä on mistä valita ja tykkään niiistä kaikista. Yritän nyt opetella käyttämään myös vihreää. Liilat jätän vastaisuudessakin käyttämättä – vaikka sopisivat minulle, niin en vain pidä niistä.

Ihanaa on se, että voin käyttää sekä kultaa että hopeaa, se on ymmärtääkseni mahdollista vain vaalealle kesälle. Ihanaa on myös se, että tämä paletti on kuin luotu preppy-tyyliin.

Ja hankalaa on puolestaan se, että värikartassa on todella vähän neutraaleja värejä. Palettini on täynnä kirkkaita värejä, joten pukeutumalla pelkästään niihin, olen kuin ikuisella Karibian-lomalla. Palettini ruskeista en tykkää, ne ovat liian kaakaoisia. Ajattelinkin tässä kohti vähän oikoa ja käyttää edelleenkin esimerkiksi konjakinruskeaa nahkaa. Harmaissa on valinnanvaraa enemmän, joten suunnitelmissa onkin hankkia harmaa (tai sininen) peruspuvusto, johon sitten voin yhdistellä kirkkaita värejäni.

Kerralla en aio vaatekaappiani uusia ja onneksi vaatekaapissani oli paljon oikeita sävyjä. Tummiin väreihin suhtaudun nyt erittäin varauksella, kun näin omin silmin, mitä tummat tekevät kasvoilleni. Mustaa vaatetta ei kaappiini enää tule – ne muutamat siellä olevat saavat säilyä siellä niitä tilanteita varten, kun mustan käyttäminen on tarpeellista. Myös kaikista muista väreistä tummimmat versiot taidan jättää suosiolla ostamatta.

Tää leidi kulkee siis vastaisuudessa myös talvisin kesäisen vaaleissa ja kirkkaissa väreissä. Kuka sanoo, ettei korallinpunaista voisi käyttää talvella?

Susanna

54 vaatetta eikä mitään päälle pantavaa

Tutustuin keväällä kapselivaatekaappi-ajatteluun. En ole itse varsinaisesti toteuttanut sitä, ainakaan sellaisessa muodossa kuin sitä yleensä toteutetaan. Mutta joka tapauksessa minua on jo pitkään kiehtonut ajatus siitä, että vähemmälläkin vaatemäärällä pärjäisi, jos kaikki vaatteet olisivat mieluisia (liittyy Konmari-ajatteluun). Ihanteellista olisi, jos lähes kaikki vaatteet sopisivat myös keskenään yhteen, jolloin niitä

olisi helppo yhdistellä.

Laskin kaikki käyttövaatteeni. Urheilu- ja muut harrastuvaatteet ja asusteet jätin ulkopuolelle, mutta esimerkiksi takit laskin mukaan. Lopputuloksena oli, että minulla oli vaatteita 54 kappaletta. Ei hirvittävän paljon, ainakaan omasta mielestäni, muttei kovin vähänkään.

Kapselifilosofiassa ihminen valitsee kolmen kuukauden sesongiksi kolmisenkymmentä vaatetta, joita yhdistelemällä sitten pärjää koko kauden. Jotkut pyrkivät kapselissa kohti pienintä mahdollista lukumäärää, osa tiivistää kapselinsa 33 vaatteeseen.

Kapseliajattelun heikkoutena on minusta se, että kaikki muut vaatteet voi tunkea varastoon siksi aikaa. Mitä hyötyä vaatteiden vähentämisestä on, jos se rajoittuu vain sillä hetkellä käytössä oleviin vaatteisiin, mutta varastossa voi olla vaikka tuhat vaatetta, joita ei käytä kenties koskaan? Siihen verrattuna oma vaatemääräni tuntuu varsin kohtuulliselta. Siinä ovat vuoden vaatteet, eivät kolmen kuukauden.

Sitä paitsi KonMarin mukaan kausivaatteita ei tarvitse siirrellä edestakaisin. Kun vaatteita on vähemmän ne mahtuvat kyllä samaan tilaan. Näin kävi ainakin minulle konmarittamisen ansiosta. Ja samalla totesin, että varsinaisia kausivaatteita on tosi vähän, useimpia voi käyttää ympäri vuoden.

En kuitenkaan halua huijata itseäni. Onhan 54 vaatetta aivan riittävästi, varsinkin kun yleensä tulee pidettyä samoja suosikkeja. Miksi ihmeessä silti on usein tilanne, että on vaikea löytää päälle pantavaa?

Perehdyin vaatekaappini sisältöön vielä tarkemmin. Hyödynsin siinä Stylebook-mobiilisovellusta, jonka avulla kuvasin ja tallensin kaikki vaatteeni. Sovellus auttoi hahmottamaan yhden garderoobini ongelman: minulla on valtavasti paitoja, mutta vain vähän alaosia. Paitamäärästä ei ole hyötyä, jos ne ainoat housut joiden kanssa paita sopisi yhteen, ovat juuri  pesussa. Tai paidat eivät muuten vain sovi yhteen minkään alaosan kanssa.

Miksi näin on päässyt käymään ja miten voisin vastaisuudessa välttää, ettei näin kävisi? No, olen laiska shoppailija, inhoan sovittamista. Paitoja on usein helpompi ostaa, kun niitä voi ostaa jopa sovittamatta tai niitä voi sovitella menemättä sovituskoppiin. Tämän vuoksi niitä on kertynyt ja samasta syystä alaosia ei ole kertynyt.

Niinpä ryhdyin säännöstelemään paitaostoksiani. Ei heräteostoksia. Käyttämäni sovelluksen avulla mietin, millaisia paitoja minulta puuttuu. Vain sellaisille heltiää nykyisin ostoslupa. Alaosia sen sijaan olen ostanut jonkun verran. Metsästän esimerkiksi täydellisiä työfarkkuja.

Sovellus on muuten aivan loistava muistin tuki: olen usein kiikuttanut kotiin sinisiä paitoja ajatellen, että sininen paita olisi kiva. Niin kiva, että ihminen tarvitsee niitä kymmenen?

Toinen ongelma, jonka vaatekaappini analysointi paljasti, liittyi väreihin. Osa vaatteista ei sovi yhteen sävymaailmansa vuoksi. Kapseliajattelun vuoksi ryhdyin pohtimaan myös 80-luvulta tutun värianalyysin hyötyjä. Ja lopulta satsasin kunnon värianalyysiin (siitä enemmän ensi kerralla).

Minun osaltani KonMari, kapseliajattelu ja värianalyysi ovat johtaneet entistä valikoivampaan ostamiseen. Ehkä pikkuhiljaa myös minimalistisempaan vaatekaappiin, tai ainakin vaatekaappiin, jossa olisi päällepantavaa.

Susanna

Tallinnan herkuttelutärpit

Tallinna on lähes täydellinen hemmottelulomakohde etenkin Etelä-Suomessa asuville. Siellä tuleekin käytyä noin kerran vuodessa joko naisporukalla tai miehen kanssa. Ensimmäisessä yhdistelmässä on enemmän shoppailua. Jälkimmäisessä on enemmän nähtävyyksiä.

Tallinnassa on todella monia todella hyviä ravintoloita ja hintataso myös houkuttelee herkuttelemaan. Syömme toki pääkaupunkiseudullakin hyvissä ravintoloissa, mutta emme ehkä ihan kolmea kertaa yhden viikonlopun aikana.

Nostan nyt esiin vanhan suosikkini Chedin, jossa olen syönyt viime vuosina lähes jokaisella Tallinnan reissulla.  Jos pidät Farangista tai Gaijinista, kannattaa kokeilla tätä. Lounasaikaan paikka on usein todella hiljainen, joten on kuin söisi omassa ravintolassa. Oma suosikkiannokseni siellä on dim sum, joka päihitti aikoinaan Singaporessa syömäni dim sumit. Jos kehtaisin, söisin näitä dim sumeja sekä alku-, pää- että jälkiruoaksi.

Nyt Tallinnan monista ravintolasuosikeistani kärkeen kiilasi kuitenkin heittämällä Noa. Tämän paikan vuoksi voisin aloittaa uuden matkan suunnittelun saman tien. Noa sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Tallinnasta Piritan suuntaan. Uber-matka maksoi viisi euroa, bonuksena sain elämäni ensimmäisen Tesla-kyydin. Ei huono!

Noassa osui kaikki kohdalleen: saimme kauniina kesälauantai-iltana pöydän terassilta merinäköaloineen. Ruoka oli erinomaista, minä söin alkuruoaksi foie gras’n, joka tarjoiltiin minihampurilaisina. Hillo taittoi mukavasti maksaisuutta, olisi saattanut mennä jopa maksakammoiselle miehelle. Pääruoaksi söin kerrassaan loistavaa lampaankaretta, omnomnom. Jälkiruoassa oli suklaata eri muodoissa, hyväähän se oli, pakko myöntää, vaikken varsinaisesti jälkkäri- tai suklaaihminen olekaan. Jos jälkkäri on mielestäni aterian paras osa, niin se on yleensä sen merkki, että alku- ja pääruoka ovat olleet pettymyksiä. Voisinko siis ottaa alkupalan myös jälkkäriksi?

Niin, ja jotain viineistäkin. Alkuun lasillinen Ruinartia, ei petä. Ja ruoan kanssa kaksi lasillista Châteauneuf-du-Papea. Ei huono. Voisin tottua.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: paikan palvelu oli erinomaista. Rentoa, luontevaa, ammattitaitoista. Se on muuten vaikea laji: olla rento mutta silti pitää asiakas ykkösenä. Valitettavasti juuri siihen kosahti seuraavan päivän lounaamme Leib Resto ja Aedissa. Kun tarjoilija katsoo oikeudekseen viisastella asiakkaalle, on rentoudessa ylitetty raja. Ei jatkoon.

Hillitön lady ja hillitty huivi

Olin nuorena varma, etten koskaan halua helmikoruja. Ne edustivat minulle jotain sellaista hillittyä kauneutta, jonka ajattelin olevan ristiriidassa hillittömyyteni kanssa.

Sitten tapahtui jotain. Mieheni sanoisi, että kuului *rups* ja keski-ikäistyin (rupsahdin). Nykyään ajattelen, että hillittyä ja hillitömyyttä on kiva yhdistellä. Hillittömyyksiä kaapistani onkin löytynyt jo vuosia, joten olen haaveillut sitten niistä hillityistä klassikoista.

Hermès-huivi on tietysti klassikkojen klassikko. Elämäni ensimmäisen ostin second handina Ruutu-Rouvasta. Se on oikein klassinen hevosaiheisine kuvioineen. Älkää pyytäkö minua sanomaan, mitä hevosvälineitä siinä näkyy, en tiedä mitään hevosista. Länget ja suitset, ja mitä nyt onkaan.

Tänä kesänä astuin keski-ikäistymisriitissäni uuteen vaiheeseen: tilasin huivin tuliaisena Pariisissa lomailleelta ystävältäni. Nyt minulla on siis Huivi.

Unboxing.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
On se kaunis.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rusetti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Korallia ja punaista, juuri niin kuin halusinkin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Niin, tyypillinen minä. Ei ehkä klassisin tapa käyttää Hermès-huivia.

Tiedoksi muillekin huivista haaveileville, että heillä on nettikauppa, ei tarvitse lähteä Pariisiin. Mutta saa.

Susanna

Keski-ikäinen nainen kaapista ulos!

Olen Susanna, 46 vuotta, ja tunnustan, olen keski-ikäinen. Olen juuri siinä iässä, jolloin ei saisi enää pitää tiukkoja housuja, käyttää sosiaalista mediaa tai olla humalassa, ainakaan, jos uskoo tutkimuksia. Paha paha, olen syyllinen. Ja vielä ylpeä siitä.

Seuraan lifestyle-blogeja ja -medioita. Jotenkin on kuitenkin tuntunut, että siellä on keski-ikäisen naisen mentävä aukko.

Minä rakastan hyvää ruokaa, matkustamista, ihania vaatteita ja asusteita, käsitöitä, kaunista kotia ja kulttuuria. Haluaisin olla tyylikäs, elegantti, naisellinen… todellisuudessa taidan olla vähän laiska laittautumaan ja enemmän sellainen sporttinen preppy kuin klassinen lady. Haluaisin matkustaa ihanissa luksuskohteissa, joissa tuijottaisin turkoosia vettä bungalowin terassilta, todellisuudessa kyllästyisin noin kahdessa tunnissa ja haluaisin vähän tutkimaan paikallista, rähjäistäkin elämää.

Haluaisin, että elämäni olisi blingbling, mutta se taitaa olla enemmän dingdong.

Lisää minusta kuitenkin tulevissa bloggauksissani. Stay tuned!

Susanna

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑