Olin nuorena varma, etten koskaan halua helmikoruja. Ne edustivat minulle jotain sellaista hillittyä kauneutta, jonka ajattelin olevan ristiriidassa hillittömyyteni kanssa.
Sitten tapahtui jotain. Mieheni sanoisi, että kuului *rups* ja keski-ikäistyin (rupsahdin). Nykyään ajattelen, että hillittyä ja hillitömyyttä on kiva yhdistellä. Hillittömyyksiä kaapistani onkin löytynyt jo vuosia, joten olen haaveillut sitten niistä hillityistä klassikoista.
Hermès-huivi on tietysti klassikkojen klassikko. Elämäni ensimmäisen ostin second handina Ruutu-Rouvasta. Se on oikein klassinen hevosaiheisine kuvioineen. Älkää pyytäkö minua sanomaan, mitä hevosvälineitä siinä näkyy, en tiedä mitään hevosista. Länget ja suitset, ja mitä nyt onkaan.
Tänä kesänä astuin keski-ikäistymisriitissäni uuteen vaiheeseen: tilasin huivin tuliaisena Pariisissa lomailleelta ystävältäni. Nyt minulla on siis Huivi.
Unboxing.
Tiedoksi muillekin huivista haaveileville, että heillä on nettikauppa, ei tarvitse lähteä Pariisiin. Mutta saa.
Susanna
Priimaa pukkaa 
Vastaa