Humppakuutiomme on lähtenyt itään. Suuntana se on minulle Suomessa kaikista oudoin, sillä jos pidempään on kotimaassa reissattu, suuntana on ollut pohjoinen.

Toimisto kulkee edelleen autossa, sillä kesälomaani on vielä tovi. Lomafiilikseen on kuitenkin tässä autossa töitä tehdessäkin päässyt. Palavereita on ollut vain vähän, ja kirjoitustyöt onnistuvat myös auton liikkuessa, joten olen voinut hyödyntää matka-ajankin töitä tekemällä.

Kirjoittelin jo aiemmin kolmen ruukin kierroksestamme, sarja saa nyt jatkoa parin ruukin verran.

Matkamme starttasi kuitenkin Porvoosta, jossa yövyimme vanhan juna-aseman parkkipaikalla edellisestä Porvoo-reissusta viisastuneena. Silloin yövyimme aivan aittoja vastapäätä, joen toisella puolella, ja se oli kyllä aika levoton mesta.

Toinenkin yö vierähti Porvoossa, Rönnäsin golf-kentän parkkiksella golf-kierroksen jälkeen. Minä heitin talviturkkini Rönnäsin uimarannalle, sillä totesin, että vesi oli juuri ja juuri meikäläiselle sopivaa, taisi olla 24-asteista. En muista, milloin olen viimeksi kyennyt Suomen luonnonvesissä uimaan, sen verran kranttu olen veden lämpötilan suhteen…

Strömforsissa loistopitsa

Vietimme yhden illan, yön ja seuraavan aamupäivän Strömforsin ruukkikylässä Ruotsinpyhäällä Loviisassa. Autollemme löytyi aivan mahtava puskaparkkipaikka kylän uimarannalta, joten kävimme sekä ilta- että aamu-uinnilla. Sanoisin, että melko luksusta astua omasta ”kodista ja toimistosta” viisi askelta ja pulahtaa veteen.

Kylä oli viehättävä ja matkailusivuston perusteella siellä oli myös yllättävän hyvä ravintolatarjonta. No, yksi ravintola oli auki vain viikonloppuisin. Toinen näytti meidän silmiimme ulkopäin liikaa kyläpubilta (ruoka olisi saattanut olla hyvääkin, sitä emme kiellä). Ja kolmannessa saimme sitten niin mitäänsanomatonta palvelua, että käännyimme vartin seisoskelun jälkeen pois. Meidän euromme vietiin pieneen kyläkauppaan, josta haimme pitsaamme täytteitä ja testasimme ekaa kertaa autoomme grilliä varten viritetyn kaasuliitännän ja paistokiven, ja paistoimme grillipitsat. Hyvää oli.

Täytyy todeta, että nyt koronan jälkimainingeissa olemme yrittäneet käyttää ravintolapalveluita suht useasti, mutta valitettavasti tuntuu, että monissa ravintoloissa on korona-ajan henkilöstömitoitus. Palvelu ei varsinaisesti ole huonoa, koska sitä ei ole. Ensin saa odotella tarjoilijaa, sen jälkeen saa odotella juomia. Jos kyse on säästöstä, niin sitä se ei oikeasti ole. Ihminen ehtisi tilata enemmän, jos saisi lasillisen viiniä heti tilaamisen jälkeen, sen ehtisi juoda ruokaa odotellessaan, jolloin ruoan kanssa menisi toinen. Puhumattakaan siitä, ettei asiakas tuo euroakaan, koska kääntyy pois niin kuin me.

Strömforsissa ravintolan terassi oli suhteellisen täynnä, mutta tilaakin olisi ollut. Kun tarjoilijat eivät vaivaudu edes tervehtimään, saati ohjaamaan pöytään ja ympärillä on kymmeniä ihmisiä, jotka selkeästi odottavat vielä ruokaansa, niin on viisainta todeta, että palvelu ei vaan pelaa.

Strömforsista siirryimme Kotkaan, jossa majapaikkamme oli vaihteeksi leirintäalueella. Sen verran on ollut hikistä, että oli pyykkiä pestäväksi ja muutenkin oli kiva saada auto sähköpistokkeeseen, että sai ilmastoinnin vaikka ympärivuorokauden päälle.

Me olemme todenneet puskaparkkeilun kivaksi, mutta täytyy myöntää, että on leirintäalueissakin puolensa ja Kotkan Santalahti oli kyllä todella kiva. Jopa paikan terassiravintola oli kiva ja jopa tyylikäs, kävimme testaamassa sitä yhden Aperol Spritzin verran.

Kotkan puistot

Kotkan puistot ansaitsisivat varmasti ihan oman bloggauksen, mutta totean nyt tässä sen, mitä minulle oltiin etukäteen hehkutettu: Kotkassa on taatusti Suomen hienoimmat puistot, ja niitä on paljon.

Me kiersimme puistoja sähköpyörillämme, sillä se oli muutenkin mukava tapa lähteä Santalahdesta kaupungille.

Jos Kotkan puistot kiinnostavat, mutta aikaa on vain vähän, katsasta edes nämä: Katariinan meripuisto ja Sapokka. Jälkimmäinen on voittanut kansainvälisiäkin puistopalkintoja. Puistossa oli upea alppiruusualue, joten puistoon täytyy ehdottomasti palata joskus kesäkuussa sen ollessa varmasti upeimmillaan.

Unescon maailmanperintöä keskellä ei mitään

Kotkasta suuntasimme Verlan vanhaan ruukkikylään, joka on Unescon maailmanperintökohde, sillä se on erittäin hienona ja alkuperäisessä kunnossaan säilynyt vanha pahvitehdaskokonaisuus.

Verlassa suosittelen opastettua tehdaskierrosta, sen aikana kuulee tehdastyöläisten oloista ja näkee myös koko pahvin valmistusprosessin.

Verlassa ei sitten juuri muuta olekaan – museon vieressä on pieni ravintola (erinomaiset vohvelit!) ja pari käsityöläispuotia. Me olimme ajatelleet majoittuvamme kylän parkkiksella, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa sähkötolpan ääreen.

Ajellessamme osui vastaan kyltti: Aurantola. Pikaiset googletukset, ja todettiin, että käydään katsomassa vanhan kartanon pieni karavaanialue. Todettiin maisemat hyviksi ja jäätiin sinne.

Aurantolan puitteet olivat todella kivat: kaunis kartano järven rannalla vanhoine aittaympäristöineen. Valitettavasti paikka olisi kyllä kaivannut vähän pintaremonttia, sillä wc- ja suihkutiloille ei oltu taidettu tehdä mitään muutamaan vuosikymmeneen. Laiturin portaatkin olivat liukkaat. Siistiä kyllä oli, mutta pienellä remontilla paikasta saisi huippuhienon!

Vääksyssä la vie est belle!

Jostain syystä päätimme poiketa katsastamassa Vääksyn kanavan, ja koska ensituntuma kylästä oli niin kiva, päätimme jäädä kylän keskustassa sijaitsevaan matkaparkkiin. Sähköpaikkoja oli vain kaksi, joten niitä ei meille riittänyt, mutta onneksi löysimme autolle mukavan varjopaikan alueelta.

Ja täytyy sanoa, että Vääksyssä oli kyllä todella satsattu myös karavaanareihin. Matkaparkin wc-tilat olivat uudet ja siistit, ja oli kiva, että matkaparkki oli keskellä palveluita. Nyt niitä tuli käytettyäkin, joten varmasti jätettiin matkailueuroja käyntimme edestä, vaikka parkki ilmainen olikin.

Kävimme kävelyllä kanavanvarressa, lounaalla Wine & Cafe -ravintolassa, uimassa Kalmarinrannalla ja ostoksilla Ranskalaisessa kaupassa. Luit ihan oikein: keskellä kylää on oikein autenttisen oloinen ranskalainen kyläkauppa, jossa on kaikenlaista herkkua sekä tarjolla että myytävänä. Yläkerrassa on myös vaatteita ja kaikenlaista ihanaa pientä tilpehööriä. Minulle tarttui mukaan keltainen hellemekko ja pullollinen siideriä. Tässä puodissa olisi voinut viettää vaikka pari tuntia ihmetellen!

Harmi, että kamera ei ollut mukana, sillä puoti oli kyllä täynnä kaikenlaista ihanuutta. Nyt teidän täytyy mennä vain toteamaan homma omin silmin. 🙂

Kahvitauot ovatkin uintitaukoja

Vääksystä valuimme alaspäin sen verran, että päädyimme Leininrannan leirintäalueelle. Ja jälleen kiva leirintäalue! Pitkä ranta, rauhallinen alue ja me saimme Humppakuution paraatipaikalle rantaan, terassimme joelle päin (kyllä, kyseessä oli Kymijoki, vaikka se tässä kohtaa näytti aivan järveltä). Myös suihkut, wc-tilat ja muut olivat uudenkiiltävät ja todella siistit!

Päätimme olla alueella kaksi yötä, jotta minäkin ehtisin työpäivän jälkeen rentoutua ja nautiskella paikan tunnelmasta.

Ai että, kyllä kelpaa. Saa nähdä, minne seuraavaksi Humppakuution nokka kääntyy, ehkä kohti kotia. Nyt on kuitenkin aika hyvä juuri tässä ja nyt.

Susanna

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

•