Silmukka kerrallaan

Korona-aikana käsityöharrastajiksi on ryhtynyt tai halunnut ryhtyä moni, joka on viimeksi tehnyt pakolliset käsityöt kouluaikana. Etenkin kutominen on ollut suosittua, ja islantilaisten ja norjalaisten villapaitojen suosion vuoksi monet langat ovat olleet kaupoista loppu. Vaikka uusien harrastajien tulo merkitsee meikäläisen kaltaiselle neulootikolle koventunutta kisaa neulelangoista, niin silti olen uusista harrastajista vain iloinen.

Neulominen on ollut itselleni henkireikä ja ilo siitä asti, kun noin  24-vuotiaana opettelin kutomaan uudelleen. Kyllä, opettelin  kutomaan vasta aikuisena, vaikka olen ollut aina innokas käsityöharrastaja ja minulla oli käsityö valinnaisena aineena koko yläasteenkin ajan. Silloin tosin keskityin vain ompelemiseen, ja tein paljon itselleni vaatteita. Kutomista ja virkkaamista inhosin, sillä käsialani oli tiukka, joten sormiin sattui, kun nihkeät tekokuitulangat eivät liukuneet nätisti puikoilla. Lisäksi teini-ikäistä ei varsinaisesti inspiroinut lapasien tai sukkien kutominen, ja koska osaamista oli niukasti, neulepaidan tekeminen tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta.

Itse opettelin siis kutomaan aikuisena, kun sain kummilapsia.

Kutominen (tai neulominen, jos joku sitä sillä nimellä haluaa kutsua) ei varsinaisesti ole rakettitiedettä. Hommaan pääsee kyllä nopeasti sisään, jos osaa käyttää YouTubea, ja on vähänkään kärsivällisyyttä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei sitä kärsivällisyyttäkään kovin paljon tarvita.

Kansalaisopistot järjestävät nyt kursseja, ja Facebookin erilaisissa käsityöryhmissä (Neuloosi, Neulonta, Islantilaisten neuleiden ystävät, Islantilaiset neuleet, Norjalaisneuleet jne.) saa aloittelijakin hyviä neuvoja, jos vaan uskaltaa kysyä.

Lehdissä on vinkkejä, miten startata ummikkona harrastus.

Omat vinkkini ovat tässä:

Hanki neulekummi. Varmasti joku ystäväsi tai sukulaisesi harrastaa neulomista ja auttaa mielellään. Jos neulekummia ei ole saatavilla, liity tosiaan noihin Facebookin ryhmiin. Niissä saa ideoita, inspiraatiota ja vinkkejä.

Monesti neuvotaan  aloittamaan jostain  helposta työstä: tee ainaoikein  kaulahuivi tai patalappuja paksusta langasta. Virhe! Neulominen kysyy aluksi vähän kärsivällisyyttä, ja paras tapa pysyä inspiroituneena, on aloittaa työ, jonka haluaa tehdä valmiiksi. Valitse siis neule, joka on sinusta kaunis. Oma ensimmäinen työni oli kirjoneule, eli ei ollenkaan helpoin mahdollinen. Tosin se oli vauvalle, joten se valmistui nopeasti.

Hanki hyvät langat. Käsityö on arvokas. Jos teet paidan, saatat käyttää sen tekemiseen 40 tuntia. Valitse siis laadukkaat langat, jotka ovat aikasi arvoiset ja, joita on ihana neuloa ja pitää vaikka loppuelämä. Käsityön tarkoitus ei ole olla halpa. Jos haluat halvan paidan, kaupat ovat täynnä 20 euron tekokuituneuleita.

Kun olet päässyt vähän vauhtiin, voi neuloessa hyvin kuunnella samalla äänikirjoja tai katsella ainakin verkkaisempia televisio-ohjelmia. Itselläni on aina neule sylissä, kun katson telkkaria. Jos ohjelma vaatii keskittymistä, teen helpompaa neuletta ja jos se on ”murtomaahiihtoa”, voi samalla aivan hyvin lukea kirjoneuleohjeitakin.

Ja sitten vielä loppuun motivaatiopuhe niille, joita neulominen vähän houkuttaa, mutta puuttuu vielä viimeinen kannustus uuden harrastuksen aloittamiselle. Itselleni kutominen merkitsee muun muassa näitä asioita:

Neulelankojen hypistely ja koskettelu lisää tutkitusti aivojen kytkentöjä. Siksi esimerkiksi vauvat ja muistisairaat nauttivat erilaisten pehmoisten materiaalien hypistelystä. Se pitää aivot virkeänä.

Lankojen värikirjo on huikea. Erilaisia väriyhdistelmiä voi kehitellä vaikka kuinka paljon. Itse noudatan yleensä ohjeita muuten hyvinkin tarkkaan, mutta värit valitsen oman mielen mukaan. Se parantaa värisilmää ja lisää luovuutta.

Neulominen on yksinkertaista puuhaa. Homma etenee silmukka kerrallaan, mikä on eräänlaista meditaatiota ja mindfullnessia. Tässä ja nyt. Neulominen rentouttaa henkisesti, tosin fyysisesti se saattaa myös jäykistää yläselkää, joten muista taukojumppa.

Neulominen sopii hyvin kärsimättömille, sillä hommalla on alku ja loppu. Ja vaikka valitsisi suuritöisenkin projektin, niin sellaisen saa muutamassa kuukaudessa valmiiksi – ja sitten voi aloittaa uuden projektin. Toisin on esimerkiksi juoksuharrastuksen kanssa – eihän siinä mitään loppua ole.

Susanna

Norjalaisen Linka Neumannin Hopi ja Alasuq sekä perinteinen islantilainen Riddari. Langat islantilaisia: Lettlopia ja Alafosslopia.
Alasuq on paksu ulkoiluneule, sen alla pidän ohutta tuulta pitävää anorakkia ja aluspaitaa, hyvin tarkenee kovillakin pakkasilla! Riddari on tehty puolet ohuemmasta Lettlopi-langasta, mutta lämmin on sekin.
Hopi-neuleen kuvio on saanut inspiraation intiaanien unisiepparista. Nimensä sille on antanut Hopi-intiaaniheimo. Aion tehdä toisenkin Hopin, ja oikealla olevasta Alasuqista minulla onkin työnalla neuletakkiversio.
Alla olevan Islantilaisia neuleita -kirjan ostin viitisen vuotta sitten. Siitä löytyy muun muassa Riddarin ohje. Modern Lopi on uusi, en ole vielä ehtinyt tehdä siitä mitään.
Ja valikoima norjalalaisneuleiden ystäville.

Talvi on voitettu!

Vähän hassua, että mun mielestä talvi on voitettu, kun nythän se oikeasti vasta on tullut. Mutta mun mielestä talven pahin osio on takana, kun  aurinko laskee vasta neljän jälkeen ja kun mustan maiseman sijaan meillä on pimeälläkin valoa heijastava hanki. Nyt on talvi, mutta se näyttäytyy minulle nyt valoisana ja toiveikkaana.

Olen tullut viime vuosina siihen tulokseen, että kärsin kaamosväsymyksestä. Sen oireet alkavat lokakuun puolivälin jälkeen, kun viimeisetkin värikkäät lehdet ovat tippuneet puista. Edessä on vain mordorin pimeys.

Etenkin täällä etelässä talvi saattaa olla vain ikuinen syksy. Ilman ainoatakaan talven valoisaa puolta: talvilajeja.

Onneksi oireeni ovat suhteellisen lieviä. Olen väsynyt, kyyninen ja kärttyinen. Yltiöpositiivisesta ihmisestä kuoriutuu marras-joulukuun ajaksi ihminen, joka VALITTAA.

Onneksi olen jo oppinut, että niin kuin talvikin, myös oma oloni menee ohi. Ja onneksi se menee ohi aika nopeasti, tammikuun puolivälissä on minun kirjoissani jo kevään merkit nähtävillä, varsinkin nyt, kun on lunta.

Onneksi olen myös oppinut selviytymisniksejä: vaikka ulos ei huvittaisi yhtään mennä, kannattaa silti mennä. Liikunta ja raitis ilma tekevät ihmeitä.

Tänä talvena kaamosväsymys oli oikein erityisen ankara. Syitä oli mielestäni kaksi: ensinnäkin olen kärsinyt pahoista selkä- ja lonkkavaivoista, pahimmillaan jatkuvista kivuista. Ja siinä vaiheessa, kun vaivaa vielä tutkittiin, minulta oli pehmeällä alustalla kävelyä lukuunottamatta kielletty kaikki. Ja kun pehmeällä alustalla kävely oli mahdollista vain valoisaan aikaan (ei valaistusta), jäi sekin aika vähiin. Toinen syy oli se, että nyt ei tietenkään ole ollut mahdollista katkaista kaamosta etelänreissulla, eikä sellaista ole edes näköpiirissä. Useimpina talvina ollaan joulu vietetty jossain lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. (Kolmas syy on sitten ikä, kaamosoireet kuulemma monesti pahenevat iän myötä).

Mitä tässä sitten on tehty, kun ei ole voinut juuri liikkua eikä matkustaa? No, norjalaisia ja islantilaisia villapaitoja on syntynyt aika monta. Nyt niille on hyvät kelitkin. Lisäksi olen niitä tehdessäni kuunnellut äänikirjoja.

Ja lisäksi olen tietysti harrastanut itsesäälissä kieriskelyä ja talven manaamista. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka sitä ovat joutuneet kuulemaan. Lupaan korvata kaiken nyt, kun alan pikkuhiljaa olla oma positiivinen ja energinen itseni. Lupaan korvata kaiken hehkuttelemalla ihanaa elämääni ja raportoimalla kaiken, mitä olen saanut aikaan (varasto, vaatekaapit, eteisen kaapit ja vessankaapit on jo siivottu!). Tulette niin toivomaan, että olisipa pian marraskuu…

Valoa kohti!

Susanna

Linka Neumannin Norjalaisia villapaitoja -kirjan Tusseladdista tuli niin kiva, että se päätyi äidilleni.
Islantilainen klassikko: Riddari.
Linka Neumannin Hopi-neule on hänen kakkoskirjastaan, jota ei saa vielä suomeksi.
Tämä Maja-neuletakki on nyt työnalla, kuten myös Alasuq-neuletakki.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑