Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Sellaistahan se ihmisen elämä on. Älkää ymmärtäkö väärin, olen pienenä tippunut positiivisuuden taikajuomapataan ja minusta elämä on ihanaa. Mutta elämään nyt vaan kuuluu se, ettei se aina ole ruusuista. Ihmissuhteissa, töissä, harrastuksissa tai omaisuuden kanssa tulee välillä takaiskuja. Joskus jopa yhtä aikaa. Auto hajoaa, selkä pettää ja ystävä jättää.
Minusta onnellisen elämän merkki ei ole se, ettei takaiskuja tulisi. Onnellisen elämän merkki on se, että niistä takaiskuista pääsee yli ja eteenpäin. Toisista nopeammin, toisista hitaammin. Ylipääseminen ei tarkoita sitä, että ne unohtaisi tai esimerkiksi läheisen ihmisen menetykseen liittyvä suru häviäisi. Ylipääseminen tarkoittaa sitä, että asian kanssa oppii elämään.
Resilienssistä puhutaan yleensä yritysten ja yhteiskuntien osalta. Sillä tarkoitetaan sietokykyä, sitkeyttä ja kykyä toipua vastaiskuista.
Minusta ihmistenkin pitäisi opetella vahvistamaan resilienssiään. Sillä niin kuin sanoin, välillä nyt vaan tulee turpaan.
Väittäisin olevan kohtuullisen resielienssi ihminen. Olen toipunut syövästä, kahdesta kaularangan välilevyynpullistumasta, avioerosta, on ollut työstressiä ja liikuntaharrastukset ovat olleet katkolla useampien rasitusvammojen vuoksi. On vaan ollut elämää.
Mitkä sitten ovat sietokykyni salaisuudet?
Positiivisuus. Kaiken läpäisevä positiivisuus, joka suurimman surun hetkellä ei näyttäydy naminamipositiivisuutena vaan siten, että aina on toivoa. Aina.
Turvaverkostot. Minulla on onni, että lähelläni on ollut riittävän monta läheistä ihmistä. Ystävä, joka on kulkenut rinnalla siitä asti, kun olin 9-vuotias. Sisarukset. Ystäviä, jotka ovat tulleet matkan varrella. Minulla on aina ollut useampia ihmisiä, joille vuodattaa.
Taito elää hetkessä. Se auttaa nauttimaan pienistä asioista silloin, kun isot asiat menevät pieleen ja isoista asioista silloin, kun pienet menevät pieleen.
Kyky nukkua. Maailma näyttää paljon pahemmalta väsyneenä ja paljon paremmalta levänneenä.
Nukkumistaitoni ovat tosin olleet koetuksella viimeisen vuoden ajan, sillä viheliäinen lantionseudun oireulu diagnosoitiin tällä viikolla lonkan limapussien tulehdukseksi ja si-nivelen lukoksi höystettynä yliliikkuvalla selällä ja piriformiksella. Molempiin kankkuihin iskettiin kortisonia. Ai mikä taivaallinen tunne, kun nukuin heti monta yötä peräkkäin!
Nyt sitten fysioterapiaa ja kehonhuollon opettelua. Vaikka ikä tuntuu kropassa siten, että rasitusvammoja tulee helpommin, niin onneksi se tuntuu korvienvälissä siten, ettei rasitusvammoja tule niin helposti.
Susanna
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit