Etelä-Suomessa satoi torstaina lunta sen verran, että päivän salitreeni tuli tehtyä omalla pihalla. Jos on pakko olla talvi (Suomessa kai on), niin sitten minusta lumi on ihan jees. On valoisampaa ja voi hiihtää. Ainakin teoriassa.
Mutta lumi ei tunne kohtuullisuutta. Tuntuu, että sitä tulee aina kerralla parikymmentä senttiä ja ennen kuin on ehtinyt kaivaa suksia edes esille, se on muuttunut jo loskaksi.
Toivon mukaan tänä talvena tulisi kuitenkin sellainen ihana talvi: lunta tulisi pikkuhiljaa ja se pysyisi maassa, jotta saataisiin kunnon ladut, olisi mukava pikkupakkanen ja paljon aurinkoisia päiviä.
Kun ihmiset puhuvat talven ihanuudesta, he ajattelevat juuri sellaista kevättalven kaunista päivää. Totuus on ainakin täällä etelässä se, että enimmäkseen on harmaata, pimeää, sateista ja lämpötila on joko +2 tai -20.
No, aina voi sytyttää kynttilät, neuloa ja nautiskella lasin punaviiniä.
Susanna
Suri Alpakkaa jäi edellisestä projektista niin paljon yli, että siitä syntyy toinenkin paita.Tupsuvaihtoehtoja pipoon. Taidan päätyä tummansiniseen.Lumipallokynttiä löytyi Kauniaisten Halista.
Olen bloggaillut aiemmin, ettei tässä blogissa laihduteta. Pidän siitä kiinni. Nyt on kuitenkin aika pistää elämäntavat jälleen raiteille – se on ihan eri asia kuin laiduttaminen!
Olen aina liikkunut. Jos olen ollut liikkumatta, en ole voinut liikkua. Niin tänäkin kesänä. Ensin iski kesäloman hillittömän tenniksenpeluun jälkeen lonkkaan limapussintulehdus, joka oireilee itseasiassa edelleenkin aina välillä. Sen päälle tuli leikkaus ja siitä toipuminen. Kävelylle lähdin ekaa kertaa kaksi päivää leikkauksesta, mutta ns. normaaliin liikuntaan olen päässyt kiinni kunnolla vasta viimeaikoina.
Ja valitettavasti tässä iässä ei voi pitää 2-3 kuukauden breikkiä liikunnasta ilman, ettei sitä huomaisi. Vaa’alla en tykkää käydä, mutta housut kiristävät.
Tiedän mitä minun pitää tehdä: liikkua. Ja jotta muutos ei kestäisi aivan tuskaisen kauan, pitää samalla myös skarpata syömistä. En kuitenkaan laihduta – sen on ihan eri asia. Sillä en aio luopua mistään, ei aio vetää dieettejä enkä aio olla nälässä. Viiniäkin juon, tosin ainakin nyt alkuun vain kerran viikossa.
En usko laihdutuskuureihin, sillä paino tulee kuurien jälkeen takaisin. Kyse on siitä, että energiansaanti ja energiankulutus ovat tasapainossa pitkällä aikavälillä. Meikäläisellä saanti pysyi kesällä entisellään (tai jopa ylittyi), mutta kulutus väheni. Nyt pitää hetkeksi kääntää homma toisin päin. Sitten on taas balanssin aika. Tavoitteet ovat joulussa. Kaksi kuukautta siis aikaa.
Apuna minulla on personal trainer, jonka kanssa tehtiin viime viikolla kehonkoostumusmittaus. Ei siinä mitään huolestuttavaa ollut: olen normaalipainoinen, lihasmassani on hyvä eikä rasvastakaan tarvitse olla varsinaisesti huolissaan.
Miksi siis elämäntapaskarppaus? Lähinnä sen vuoksi, että trendi on nyt ollut muutaman kuukauden ajan väärä. Ja tässä vaiheessa trendi on vielä helppo kääntää, ensi keväänä ei enää olisi.
Mitäs nyt sitten on luvassa? Kuntosalitreeni 2-3 kertaa viikossa, niistä yksi PT:n kanssa. 2-3 aerobista treeniä viikossa (esim. reipasta kävelyä, juoksua, uintia ja tennistä). Eli 4-6 liikuntakertaa viikossa. Jos on kiire, puolenkin tunnin treeni on parempi kuin ei treeniä lainkaan.
Syömäpuolella ei radikaaleja muutoksia, sillä olen tähänkin asti syönyt terveellisesti. Hiilareita syön nyt vain päivän toisella pääaterialla. Aamuisin lisään maustamattoman jugurtin sekaan maustamatanta rahkaa pitämään nälkää pois. Ja viiniä tosiaan nyt aluksi vain kerran viikossa. Kohtuudella, sanoi traineri. Mikä nyt on kunkin kohtuus?
Raportoin teille matkan varrella edistymisestä ja fiiliksestä. Mutta laihdutusblogia tästä ei tule. Sillä en laihduta. 🙂
Konkreettiset tavoitteet:
– tiukimmat farkkuni mahtuvat taas jalkaan jouluun mennessä
– yläkroppaan lisää lihasta
Viikonloppu sujui kestiten vanhempiani ja käsitöitä tehden. Äitini totesi minulle, että olen hullu tekemään käsitöitä. Paraskin puhumaan. Häneltä minä olen tämän neuloosin perinyt.
Sain kuin sainkin valmiiksi Kalastajan vaimon suhteellisen tuoreella ohjeella tehdyn frillaneuleen, napit tosin vielä puuttuvat. Hyvässä vauhdissa on myös reikäneule, jonka teen Suri alpakasta. Se on lankana sen verran tahmeaa, ettei sitä voi neuloa tuntitolkulla ilman hartioiden jumitusta.
Molemmat neuleet ovat väriskaalaltaan neutraaleja. Tuon frillaneuleen harmahtavanruskean sävyn nimesi kollega paskeoksi, se on minusta aika kuvaava nimi :).
Käsitöiden vastapainoksi hinasin eilen itseni myös lenkille ja kuntosalille. Loppukesän leikkaus ja saikku eivät tunnu enää missään muualla kuin vyötäröllä. Pientä skarppaamista siis luvassa. En kuitenkaan puhu laihduttamisesta, sillä en usko laihduttamiseen. Siitä lisää seuraavalla kerralla.
Susanna
Frillat ovat nopeatekoinen lisä muuten simppeliin neuletakkiin.Viikonloppukukkia.Neulekirja inspiroimassa.Paskeonvärinen neule. Nätimpi kuin miltä se kuulostaa.Viikonloppufiilis.Reikäneuletta Surista, niin että alkaa päässä surista.Valmis!
Ei, en puhu itsestäni :). Tänään on saatu presidentillisiä vauvauutisia. Heille on satanut onnitteluja, mutta kuten pahoin pelkäsin, lehtiuutisten kommenttiketjut ja some on täyttynyt myös irvailuista. Osa on arvostellut vanhempien ikää, osa epäillyt, että kyseessä on vaalivauva.
Mikä ihme on vaalivauva? Vauva, joka on tehty vaalien vuoksi. Voisiko törkeämpää ja kummallisempaa epäilyä olla? Ajatteleeko joku oikeasti, että ihmiset tekevät vauvoja saadakseen ääniä ja tullakseen valituksi? Vauva olisi kuin hienosti valittu solmio, joka vetoaisi katsojiin. Lisäisi sopivasti sympaattisuutta, mutta olisi samalla uskottava.
Tämä keski-ikäinen täti on nyt todella vihainen.
Presidenttipari kertoo tiedotteessaan, että lapsi on pitkään odotettu ja toivottu ja odotukseen on sisältynyt pettymyksiä. On selvää, että tällaisessa tilanteessa vauvoja ei ”tekaista” vaalikuukausille, ei edes vaalivuodelle. Lapsia ei tehdä, ne saadaan.
Ihminen, jonka mielestä kyseessä on vaalivauva, ei ole selvästi itse tai lähipiirissään kokenut lapsettomuutta. Ainoastaan sellainen ihminen (ja lisäksi pöljä) voi ajatella, että lapsi ”tekaistaan”.
Siivosin viikonloppuna eteisen vaatekaapin. Käytännössä siis siirsin kesätakit (joo, Suomessa tarvitsee kesälläkin takkia) talvisäilöön ja kaivoin esille sormikkaita, huiveja ja muita syksyisempiä vermeitä.
Minä kuljen töihin pääsääntöisesti autolla siten, että hurautan autotallista autohalliin. Tarvitsen siis kunnollisia talvivaatteita vain harvoin. Pärjään syystamineissa lähes koko talven ajan. Toki ulkoilen ja liikun pakkaskeleillä, mutta ulkoillessa tulee aina lämmin – juostessa ja hiihtäessä jopa hiki. Eli uskoisin, että eteiskaappi säilyy sisällöltään samanlaisena tästä maaliskuuhun asti. Toivon, ettei se säily samanlaisena toukokuuhun asti… Olisi kiva, että ensi kesä tulisi taas nopeasti!
Syksyn ja talven hankintalistalla ei ollut montaa vaatetta. Ostin kahdet nilkkurit, jotka ovatkin vilahtaneet kuvissa jo aiemmin. Lisäksi tarvitsin kevyen toppatakin, joka olisi riittävän asiallinen myös työkäyttöön. Päädyin Stockalta löytyneeseen Noomin kevytuntuvatakkiin, joka on tosiaan autoilevalle espoolaiselle luottovaate luultavasti syksystä pitkälle kevääseen.
Se on nyt myös värianalyysini mukaisesti valittu, vaalean kesän neutraalista väripaletista. Vierastan tällaista himmeänruskeaa, mutta yritän opetella. Menetteleehän se kirkaampien värieni kanssa.
Minun vaatekaapistani eivät nimittäin värit katoa talveksikaan. Erilaiset neutraalit värit toki muodostavat vaatekaapin rungon, mutta minusta erilaiset kirkkaat punaiset ja siniset sopivat erityisen hyvin pimeään vuodenaikaan.
Siniset nahkahansikkaat ovat Roomasta. Pinkki pipo ja sormikkaat Edinburghista. Ruutuhuivi Irlannista. Ja Balmuirin pörröhuivi ihan Suomesta!Neutraali kevytuntsa on helppo värittää asusteilla.
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit