Kuukausi: elokuu 2016

Löylyn lyömä ystävyys

Mulla on ystävä, jonka kanssa ei tarvitse välttämättä tehdä mitään. Eikä varsinaisesti tarvitse puhuakaan mitään, sillä hiljaisuus ei ole kiusallista. Olemme tunteneet toisemme 37 vuoden ajan, siinä ajassa on tehty ja sanottu kaikki. Oikeastihan puhumme toistemme kanssa vähintään puoli tuntia viikossa ja kun näemme, käymme lenkillä, shoppailemassa, syömässä ja näemme puolet lähiseudun nähtävyyksistä. Mutta ei siis tarvitse tehdä mitään.

Koska kyläilevä vieras on paras keino katsastaa itse oman kotiseutunsa nähtävyydet, menimme ystäväni kanssa Löylyyn. Sauna on sopiva anti-tekeminen: tulee nähtyä kesän kuumin nähtävyys ja samalla vain oltua. Täydellistä!

Mulle sauna on tosi tärkeä juttu. Voisin hyvin saunoa joka ilta, yleensä sauna napsahtaa päälle kuitenkin 3-4 kertaa viikossa. Vaikka reissuissa ei koskaan tule koti-ikävää, niin minulle tulee kyllä saunaikävä.

Meillä kotona on perussauna, jonne tosin vaihdoimme sellaisen kunnon kivilieriökiukaan noin vuosi sitten. Tykkään sen lempeistä ja kosteista löylyistä, leivänpaahdinkiuas on liian terävä minulle. Minusta hyvä sauna on sellainen, että siellä pystyy istumaan (tai mielummin makaamaan) vaikka tunnin.

Sauna on mulle tärkeä osa arkea siksi, että se on mulle siirtymäriitti suorittamisesta rentoutumiseen. Saunan jälkeen ei tarvitse, eikä oikeastaan voi enää olla ahkera.

Löylyn löylyt olivat ihanat. Kyseessä on moderni suomalainen rantasauna. Arkkitehtuuri on huikea, ei siis ihme, että paikka on ollut hitti avaamisensa jälkeen. Oli kiva huomata, että myös turistit olivat löytäneet paikan.

Kiitämme:
Puun käyttö
Maisemat
Arkkitehtuuri

Moitimme:
Aivan liian pienet pukuhuoneet
Saunojen ikkunoista ei nähnyt kunnolla merelle

Vinkki helsinkiläisille: jos paikka on auki jouluna, niin parempaa joulusaunamestaa on vaikea keksiä.

Tällä kertaa säästän teidät kuvilta.

Löylyä lissää!

Susanna

0

Koukussa

Tämä ei ole varsinaisesti käsityöblogi, mutta käsitöiden tekeminen on niin olennainen osa elämääni, ettei tätä voisi uskottavasti kutsua lifestyle-blogikseni ilman aiheen käsittelyä. Onneksi käsityöprojektini etenevät kuitenkin sen verran verkalleen, ettei niistä riitä ihan blogin ainoaksi sisällöksi. Ja ne etenevät hitaasti vain yhdestä syystä: niitä on niin paljon.

Tiedän, että on käsityöihmisiä, joille on kunnia-asia saada työ valmiiksi ennen uuden aloittamista. Minä olen täysin kunniaton. Yritän välillä skarpata ja asetan sääntöjä, että pitää saada kaksi vanhaa valmiiksi ennen yhden uuden aloittamista. Ja sitten vastaan tulee taas jokin ihana ohje. Tai lanka. Tai ihania lankoja. Ja sitten sormia syyhyttää vain ihan vähän kokeilla, miltä uusi ohje ja lanka tuntuvat… Ja sitten se on menoa.

Teen monia töitä yhtä aikaa lähinnä siitä syystä, että käsitöiden tekeminen on mulle fiilisjuttu. On töitä, joita tehdessä voi katsoa telkkarista ihan mitä vain. On töitä, joita tehdessä voi katsoa telkkarista hiihtourheilua. On töitä, joita tehdessä ei voi katsoa telkkarista mitään. On töitä,  jotka sopivat helteeseen. On töitä, jotka sopivat pakkassäähän. On töitä, joita voi tehdä lentokoneessa. On välipalatöitä, jotka tekee hujauksessa silloin, kun mikään muu ei oikein etene.

Nyt aktiivisesti työnalla (eli olen edistänyt niitä viimeisen parin kuukauden aikana) ovat:

– Kalastajan vaimon skappel-mukaelma, josta teen minun mukaelmaani. Tämä on niin helppo ja nopea, että vaikka olen aloittanut sen viime viikonloppuna, se luultavasti valmistuu ensimmäisenä
– Virkattu mochila-laukku
– Meleerattu merinoneule, jonka olen tehnyt poikkeuksellisesti ihan omasta päästäni, eli saa nähdä, mitä siitä tulee…
– Suljettuna neuleena tehtävä etnishenkinen puuvillakirjoneule

(ja vähintään saman verran on projekteja, jotka eivät ole edenneet ainakaan pariin kuukauteen)

Etninen kirjoneule. On joutuisampi kuin näyttää.
Mochila-laukusta tulee virkattu pikkulaukku.
Skappel.
Neule suoraan päästä, mutta kummasta?

Mikä näistä on teidän suosikkinne, haluaisitteko seurata jonkin edistymistä?

Susanna

2

Rosé-ladyt ja kiireinen pastori

Perulainen ja japanilainen ruoka yhdessä eivät ole ihan ensimmäinen kombo, mikä tulee mieleen. Se on kuitenkin Erottajalla sijaitsevan Pastorin konsepti. Niin jännittävältä yhdistelmältä se kuulosti, että pakkohan se oli testata. Varsinkin, kun Punavuoren suosikkiravintolani Hokun hawaijilais-aasialainen kombo on jo minut vakuuttanut erikoisten yhdistelmien toimivuudesta. Eikä ollut huono Pastorinkaan cross kitchen -menu.

Olimme liikkeellä kolmen naisen porukalla. Meitä yhdistävät ala sekä rakkaus ruokaan, juomaan ja matkusteluun. No, myös musiikkiin, vaikkemme musiikkia ole toistaiseksi yhdessä nauttineetkaan. Rosé-viiniä sitäkin enemmän, joten syystä kutsumme itseämme rosé-leideiksi.

Pastorissa vietimme perjantai-iltaa. Onneksi pöytävaraus oli tehtynä, sillä paikka oli aivan täynnä. Ja sen huomasi. Meteli oli melkoinen. Tarjoilija hädintuskin kuuli meitä ja meillä oli myös itsellämme sellainen olo, että korvissa soi. Pastori sopiikin ehkä rauhallista seurustelua paremmin bileillan aloitukseen.

Kiireen huomasi myös siitä, että palvelu oli toivottoman hidasta. Odotimme pääruokaa 1,5 tuntia. Meillä oli pöytävaraus klo 19.30 ja selvisimme kolmesta ruokalajista pihalle noin 22.30.

Menussa kerrottiin, että annokset ovat jaettavia. Tästä huolimatta annokset kuitenkin katettiin meille jokaiselle erikseen. No, kävi se niinkin, maistoimme silti toistemme annoksia.

Ruoka oli oikein hyvää. Itse tykkäsin kovasti black angus tartaristani, jonka söin alkuun. Pääruoaksi ottamani ankka oli myös mehukasta, erityisesti kastike oli hyvää. Kaksi lihaisaa annosta oli  minulle kuitenkin liikaa, jälkkäriksi otin vain kahvin.

Pastor sai pisteet ruoasta, ehkä kuitenkin kokeilen paikkaa seuraavan kerran jonain muuna ajankohtana kuin perjantai-iltana.

Syökää hyvin!

IMG_4200.JPG
Ladies first, so let’s have some Ladies first. Pastorin drinkkilista oli kiva.
0

Tyylijumit auki

Keski-ikäisen suurin tyyliriski liittyy mielestäni siihen, että jumahtaa vanhaan. Siksi on hyvä, että joku ulkopuolinen katsoo tyyliä joskus uusin silmin. Ja ehdottaa vaatteita, joita ei itse tulisi sovittaneeksi. Ihminen nimittäin jumittuu todella helposti ajattelemaan, etteivät hameet sovi minulle. Tai tiukat housut. Jos on nuorena ollut sporttinen, voi kuvitella olevansa sporttinen edelleenkin, vaikka olisi juossut lähinnä sohvalta jääkaapille.

Kävin kollegani kanssa Malou C:n My look and feel -tyyli-illassa. Konsepti on tällaiselle huonolle shoppailijalle vallan mainio: hoidetaan yhden tapaamisen aikana vaatekaapin suurimmat puutteet kertaheitolla kuntoon.

Samalla sai hyviä vinkkejä siitä, millainen  oma tyyli voisi olla etenkin työelämässä. Vapaallahan voin kulkea hipahtavissa pitsimekossa tai preppyissä palmikkoneuleissa, mutta töissä pitäisi kai edes yrittää näyttää välillä uskottavalta.

Malou C:n valikoima onkin hyvin työvaatepainotteinen ja modernilla tavalla klassinenkin. Valikoimissa on tanskalaisia merkkejä ja muun muassa suosikkihousumerkkiäni Mos Moshia. Housut ovat keski-ikäisen naisen vartalon kannalta hyvin kriittiset. Huonosti istuvat housut pullauttavat vartaloon jenkkakahvat vaikkei sellaisia olisikaan. Näin olen asian itselleni selittänyt.

Koska Malou C:n valikoima on edustaa työpukeutumista, myös vaatteiden värimaailma on hyvin pelkistetty: mustaa, harmaata, ruskeaa, valkoista… Värianalyysissä vaaleaksi kesäksi analysoituna jouduin ensin melkein paniikkiin. Mutta eipä hätää, kyllä ammattilainen neutraalien värienkin joukosta löysi minulle sopivia, muun muassa sinisen farkkupaidan.

Minun vaatekaappini on tällä hetkellä melko hyvin varustettu, mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut, alaosista on pulaa. Niinpä kiinnitimme päähuomion juuri housuihin ja hameisiin  Mutta en minä kuitenkaan housuja sovittelemalla hommasta selvinnyt. Parin tunnin aikana sovitin ainakin kymmenkunta erilaista asukokonaisuutta.

Ammattilaisen hyvä vinkki oli, että vaikka olisi etsimässä housuja, kannattaa niiden kanssa kokeilla myös yläosia. Useimpien naisten vaatekaapin suurin ongelma nimittäin on se, ettei siellä ole kokonaisuuksia. Ihmisten synti on jatkuva shoppailu, jolloin kaappiin kertyy yksittäisiä palasia, jotka eivät sovi yhteen. Kun jo kaupassa sovittaa housujen kanssa paitaa, se auttaa huomaamaan, minkälaisen paidan kanssa kyseiset housut sopivat yhteen. Ja sitten voi miettiä, onko kotona sellaista paitaa vai kannattaisiko sellainen hommata myös (muuten ne housut jäävät käyttämättä).

Tyyli-illan yllättävä löytö oli kynähame.  Olen aina kuvitellut, että sellainen korostaa liikaa lantiotani. Siitä tulee ihan taatusti suosikkivaatteeni. Ja löysin myös mustat työhousut, jotka ovat juuri sopivasti klassiset (vähän satiinipintaiset), mutta kuitenkin vähän rokrok. Tyylini ei varsinaisesti mennyt uusiksi, sillä kassiin päätyi muutama modernisti klassinen vaate juppihippisporttarille sopivalla twistillä.
Ammattilaisen vinkit:
– Osta asukokonaisuuksia tai vähintään sovita niitä. Ihmisten suurin ongelma on, etteivät vaatteet sovi keskenään yhteen.
– Käytä korkoja rohkeasti, ne parantavat mittasuhteita ja ryhtiä.
– Asustamalla perusvaatteista on moneksi. Samat mustat housut näyttävät erilaisilta boheemin villatakin kanssa kuin mustan jakun kanssa. Koruilla saa klassiseeenkin asuun vähän hippiyttä.

Minun vinkkini:
– Älä jumahda vanhaan. Vaikka olet elänyt nuoruutesi hehkeimmät hetket kasaripermanentissa, ei siitä tyylistä ehkä enää kannata pitää kiinni. Sama pätee vaatteisiin. Myös vartalosi on ehkä muuttunut nuoruusvuosista, parempaan tietysti.
– Satsaa hyviin housuihin. Ole kriittinen leikkauksen kanssa: pyydä makutuomaria katsomaan, onko lahkeen leveys ja pituus sinulle ihanteellinen. Ovatko taskut ja muut yksityiskohdat sinun vartalollesi hyvät?
– Mieti, mitä tarvitset ja mitä käytät eniten. Satsaa niihin. Jos käytät juhlamekkoa kerran vuodessa, sen ei tarvitse kestää kulutusta. Arkivaatteisiin kannattaa panostaa, niin arjestakin tulee juhlaa.

Kynähameestani tulen bloggaamaan taatusti myöhemminkin. Se on kiva asustaa sekä työ- että juhlakäyttöön sopivalla tavalla.

Vyö neuletakin päälle.
Malou C:n valikoimaa.
Mos Moshin housut lähtivät kotiin.
Muuten sama asu, mutta jakun tilalla neuletakki, ja ta-daa, asu on hipahtava.
1

Juppihippisporttari

Ihailen ihmisiä, joilla on selkeä oma tyyli. Heidän stailinsa on niin ilmiselvä, että voisi luulla heidän ostaneen koko garderoobinsa sisällön yhdestä ja samasta putiikista. Joskus myös koti on linjassa vaatekaapin kanssa, joten ehkä he ovat ostaneet kaiken samasta lifestyle-liikkeestä.

Näiden tyylitaitureiden vaatekaapissa ja kotona kaikki pienintäkin yksityiskohtaa myöden tietyn linjan mukaista. Tiedän ihmisiä, joilla sekä koti että vaatekaappi ovat selkeitä ja värimaailmaltaan pelkistettyjä. Tiedän myös tyyppejä, jotka on upotettu taiteilijapataan, heillä sekä vaatteet että koti ovat sillä lailla mietitysti boheemeja.

Ja sitten olen minä.

Minä voin haaveilla olevani Jackie Kennedy klassisessa chanel-jakussa ja stiletoissa, mutta mieheni mukaan olen kuin Dharma  ammoisesta tv-sarjasta Dharma & Greg. Syytän hippivaikutuksista 70-luvun lapsuutta vapaamielisessä Ruotsissa. Muutimme aivan liian myöhään Pohjanmaalle, jotta nämä hörhöilyvaikutukset olisi voitu minusta enäää karsia kokonaan pois kunnon pohjalaiskasvatuksen avulla. Jäljelle ovat jääneet ainakin rakkaus etnisiin koruihin ja pitseihin.

Eniten vaatekaapistani löytyy kuitenkin sporttisen klassisia tai klassisen sporttisia vaatteita. Jenkeissä tyyliäni kuvailtaisiin ehkä preppyksi. En ole löytänyt preppylle hyvää suomenkielistä vastinetta, mutta pukeutumistyylin ytimessä ovat pikee-paidat, palmikkoneuleet, tennarit, ballerinat, helmikorut, monogrammit, pepitaruutu ja raikkaat värit. Preppy-tyylissä näyttää koko ajan siltä kuin olisi lähdössä purjehtimaan tai golfaamaan. Onpa kätevää siis, etten harrasta kumpaakaan.

Kun tähän tyylittömyyteen lisätään vielä se, että  nuoruuteni kroppa ja nykykroppa eivät pääni sisällä ole vielä käyneet lopullista kädenvääntöään, on pukeutuminen välillä arpapeliä. Siksi on välillä hyvä pyytää ammattilaisen apua tyylin kiteyttämiseen.

Ruuturouva.
Pidänköhän palmikkoneuleista?
Pikee-valikoimaa.
Helmet ovat aina hyvä valinta.

Siitä lisää ensi kerralla.

Fashion fades, style is eternal.
– Coco Chanel

Muoti on joukkopsykoosia.
– Susanna

0

Loppui se sisustaminen, alkoi eläminen

Olen ollut joskus ahkerakin sisustaja. Haaveilin joskus sisustussuunnittelijan työstä ja vaihtelin kodin sisustusta: rymsteerasin ja ompelin verhoja. Rakentelin asetelmia ja vaihtelin värejä.

No niille lukijoille, joita kiinnostaa meikäläisen kodin sisustusmuutokset,

Ensimmäiset kenkäni ja pojan tekemä muotokuvapiirros meikäläisestä ovat päässeet työhuoneeseeni esille.
Kun sohva kutsuu, kutsuvat myös käsityöt.
Tuorein kotiprojektimme on reilun vuoden takaa. Olen tyytyväinen minimalistiseen veskiin.
Haluaisin, että kotona olisi aina kukkia.

täytyy tuottaa pettymys: sellaisia ei todennäköisesti ole tulossa. Olen sisustajana kehittynyt koko ajan siihen suuntaan, etten tee mitään. Ainakaan mitään hätiköityä. Joku sanoisi sitä kauniisti klassiseksi ja harkituksi. Minä sanon sitä vain laiskaksi sisustamiseksi.

Olen kasvanut lapsuudenkodissani siihen, että verhoja vaihdeltiin about kerran kuussa. Oli pääsiäisverhot, vappuverhot, kesäverhot, syysverhot ja jouluverhot. Ja kun verhot vaihtuivat, vaihtuivat myös kynttilät, poppanat, tyynyt, matot ja joskus myös huonekalujen järjestys tai jopa meidän sisarusten huonejärjestys.

Kesti aika monta vuotta oppia pois tällaisesta jatkuvasta kotiprojektista. Ja oppia, että koti voi olla ”valmis”.

Koti ei ole minulle projekti, minulla on elämässäni projekteja ihan tarpeeksi muutenkin. Niinpä lopetin sisustuslehtien tilaamisen, totesin, ettei minulla ole kerran kuukaudessa tarvetta saada inspiraatiota kotiini. Pinterest toimii minulle inspiraation lähteenä silloin kuin sellaista kaipaan.

Olen myös oppinut siihen, että ostan kerralla juuri sen, mitä haluan. Kun muutimme tähän kotiin, ostin olohuoneeseen verhokangasta hintaa ajattelematta. Ne verhot olivat meillä kahdeksan vuotta. Pidän niistä edelleenkin, mutta kaipasin vaaleampaa tilalle. Minun vaihtelunhaluni tapahtuu siis noin kahdeksan vuoden syklissä.

Odotamme mielummin hiukan, jotta saamme sen, mitä haluamme. Ja tällä tekniikalla olemme tehneet monia loistavia löytöjä Tori.fistä, Huutonetistä ja Vepsäläisen alenurkkauksesta.

Yksittäisiä esineitä tärkeämpää minulle on kodin tunnelma. Eikä tunnelma ole designista tai hinnasta kiinni. Meillä on paljon kivoja Ikea-löytöjä ja käytettynä ostettua tavaraa. Yksittäisiä esinesuosikkeja minulla ei ole – en kiinny esineisiin.

Eniten pidän ehkä olohuoneestamme ja siitä, että siinä on zeniläinen käsityönurkkaus minulle.

Pidän myös omasta työhuoneestani ja sen naisellisestakin tunnelmasta.

Tervetuloa kurkistamaan meille!

Susanna

0

Tyylilyyli

Mieheni täytti vuosia ja meillä oli juhlat. Oli juhlapaikka varattuna ja catering buukattuna. Ohjelmaakin mietittynä. Mutta mitä ihmettä pistää päälle?

Sankari halusi, että pukeudutaan rennosti. Mitähän sekin tarkoittaa? Rennon juhlava on ehkä vaikein mahdollinen luonnehdinta siitä, mitä pitäisi pistää päälle. Jos olisi tottunut iltapukujuhliin,  niin se ehkä olisi ymmärrettävissä niin, että tiara ja iltapuku voidaan nyt jättää kaappiin. Mutta minä en ole tottunut iltapukujuhliin. Olen tottunut mekkojuhliin. Ja millainen on rento juhlamekko? Kaikkihan ne ovat rentoja, kun minä ne päälleni kiskon.

Sankari ja poika pukeutuivat rentoihin housuihin, paitaan ja mirriin. Yhdistelmä siis rentoa ja juhlaa. Ymmärrettävää ja helppoa.

Mutta entä naisena? En minä voi laittaa juhliin housuja ja toppia. Se ei eroaisi mitenkään siitä, mitä voisin laittaa päälleni ihan tavallisena arkipäivänä. Pukeudun töihinkin välillä hienommin.

Tein ehkä tylsääkin tylsemmän ratkaisun: kotelomekko. Se ei petä ikinä ja sellaiselle on aina käyttöä. Tällä kertaa oikea löytyi Mycokosta. Vaalea ja siksi kesäinen kotelomekko, jossa ainoa yksityiskohta oli vyötäröllä oleva rypytys. Ennakoin, että materiaali joustaisi mukavasti, kun buffet-pöydässä itsehillintä pettäisi.

Koska voin aivan hyvin pitää kotelomekkoa töissäkin, oli pakko tälläytyä arkea enemmän. Käynti kampaajalla ja meikissä auttavat asiaa, varsinkin, kun en osaa tehdä itse hiuksilleni mitään ponnaria kummempaa.

Kampaajalta toivoin banaaninutturaa, joka ei olisi liian sliipattu. Vähän 60-lukua peliin siis, kuten sankarin syntykymmenelle sopii.

Ja sitten se asustamishaaste: kengiksi nudet korkkarit, jotka ovat mukavat jalassa? Vai siniset remmisandaletit, jotka ovat kyllä erittäin kauniit, mutta aika räyhäkän väriset valkoisen mekon kanssa? Vai oranssinkorallinpunaiset stiletot, joiden kanssa illasta tulee hauska, mutta seuraavasta päivästä ei?

Entä korut? Klassista helmeä korviin ja kaulaan – helmet eivät ehkä vie kotelomekkoa varsinaisesti sinne ”rennon” suuntaan? Vai hitusen etnohenkinen sininen statement-kaulakoru, joka sopisi hienosti sinisten sandalettien kanssa? Mies sai valita.

Lopputulos: siniset kengät ja koru. Oli hauska ilta. Rento. Ja juhlavakin.

Kiitollisena.

Susanna

Minä ja kamera.
Kengät Portugalista.
Juhlien toiseksi tärkein asia.
Juhlien kolmanneksi tärkein asia.
0

Leopardia keski-ikäiselle ja muut myytit

Minua naurattavat ihmiset (nuoret tai vanhat), joiden mielestä yli 35-vuotiaan kuuluu alkaa odotella eläkkeellepääsyä, lakata nauttimasta työstään, pukeutumisestaan, harrastuksistaan, terveydestään tai yhtään mistään.

Kenelläkään ei nimittäin ole niin paljon mahdollisuuksia tehdä työtä intohimoisesti, syödä, juoda, pukeutua, matkustaa, harrastaa ja vaikka juhlia kuin keski-ikäisellä. Ehkä keski-ikäiset halutaankin  laittaa ennenaikaiseen hautaan juuri sen vuoksi? Muut ovat kateellisia meille? Lapset ovat niin isoja, ettei ole kiire hakea heitä päiväkodista eikä heitä enää välttämättä tarvitse kiikuttaa koko ajan harrastuksiinsa. Oma poikani saa kortin alle vuoden päästä – hän kiikuttaa sitten minua?

Voisin nyt murtaa pari myyttiä keski-ikäisyydestä ja sitten ehkä vahvistaa pari.

Rakas, sinusta on tullut sohvaperuna
Keski-ikäinen voi olla elämänsä parhaassa fyysisessä kunnossa. Minä olen kyllä liikkunut koko ikäni, mutta sen jälkeen kuin täytin 35 vuotta, olen liikkunut tavoitteellisemmin kuin koskaan sitä ennen. Sen jälkeen olen juossut puolimaratonin aikaan 2.01 (en tiedä kannattaako sillä rehvastella, mutta rehvastelen kuitenkin). Miksi keski-ikäinen nainen usein päihittää monet nuoremmat esimerkiksi maratonilla? No ihan siitä syystä, että me voimme lähteä lenkille aivan koska huvittaa.

Tätityyli
En ole siirtynyt shoppailemaan tätiosastoille. Minua kiinnostaa edelleenkin mitä laitan päälleni. Seurailen muotia, en vain noudata sitä. Minua ärsyttävät, joiden mukaan keski-ikäinen nainen ei voi pitää polven yläpuolelle ulottuvaa hametta tai käyttää toppeja. Totta kai voi, jos vain sääret, käsivarret ja etenkin kantti kestävät. Vaikka Aira Samulinin tyyli ei ole minun juttuni, niin hänen asenteensa on.

Tuhkimo-bilettäjät
Keski-ikäiset ovat myös vallan mainiota biletysseuraa, ainakin minun ystäväni ovat. Voi olla, ettemme jaksa tai halua bilettää aamuviiteen, mutta sen sijaan olemme oppineet päivätissuttelun jalon taidon. Ilta voi huipentua tanssilattialle, mutta oma sänky kutsuu minua ennen puolta yötä, eli ennen kuin muutun itse kurpitsaksi.

Nykyajan kotkotukset
Keski-ikäinen on kujalla, sillä keski-ikäinen on keskiajalta. Joopajoo. Kiinnostuksen ja uteliaisuuden loppuminen ei ole iästä kiinni. Keski-iässä voi myös olla perillä nykyharrastuksista ja villityksistä. Pokémon Go, totta kai pelaan, menen 14. levelillä. Minulla on myös Snapchat-tili, olen snäpännytkin, mutta se ei vain ollut mun juttu. Sen sijaan kovasti harkitsin, perustanko tämän blogin tänne vai YouTubeen.

Räyh, leopardia
Leopardi, vaikea homma. Pakko myöntää, että se on alkanut kiehtoa noin viisi vuotta sitten. Siitä asti minulla on ollut kaapissa leopardiballerinat. Suurempina pintoina en sitä päälleni toistaiseksi suostu kiskomaan. Ehkä se päivä on vielä edessä? Tämä myytti on siis plausible.

Oon mä juonu viinii Wienissä
Olen kuullut joskus jonkun sanovan, että keski-ikäisyyden tunnistaa siitä, kun Wien alkaa kiehtoa matkakohteena. Se pitää paikkaansa ainakin minun kohdallani. Kävin joskus aikoinaan siellä työmatkalla ja palasin mestoille pari vuotta sitten, kun keski-ikäistyin. Oli vallan viehättävä kaupunki. Suosittelen nuoremmillekin. Myytti vahvistettu tai vähintään plausible.

Rups!
Rypyt, juu totta joka sana. Sille voi varmasti jotain, jos haluaa ruiskeita tai kirurgiaa. Minä käyn melko säännöllisesti kosmetologilla. En tiedä, auttavatko käynnit ihon säilymiseen nuorekkaana, mutta hyvä kosmetologi kehuu juuri sopivasti ja se tekee hyvää itsetunnolle. Ja kun on itsetunto kohdallaan, näyttää kauniilta, niih!

Uusiempien tutkimusten mukaan mähän en edes ole keski-ikäinen, sillä se alkaa vasta 53-vuotiaana. Jos keski-ikää on edes olemassakaan. Epäilen vahvasti ettei ole. Ne, jotka täyttävät keski-ikäisyyden tunnusmerkit, ovat olleet sellaisia koko ikänsä. Tietyssä iässä ihminen vain ei enää jaksa teeskennellä ja paljastaa tykkäävänsä risteilyistä.

Stay strong my friends!

Susanna

IMG_4042.JPG

0

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑