Keräilemme kansallispuistoja

Ihminen voi keräillä tavaraa, tai sitten hän voi keräillä elämyksiä. Me olemme päätyneet elämässämme siihen vaiheeseen, että tavaraa on enemmäin kuin tarvitsemme. Sen sijaan kaipaamme elämyksiä. Se ei tarkoita sitä, että metsästäisimme adrenaliinia ja pistämme rahamme nyt tavaran sijaan kokemuksiin, joilla on hintalappu. Kokemuksemme mukaan nimittäin parhaat asiat maailmassa ovat usein ilmaisia.

Humppakuutiomme taipuu elämyksien metsästämiseen erittäin hyvin. Kierrämme golf-kenttiä (mies enemmän, mutta minäkin viikonloppuisin) ja Suomen kansallispuistoja, joista tähän saakka tutuksi on tullut lähinnä naapurimme Nuuksio. Nyt olemme patikoineet Teijon kansallispuistossa ja Kurjenrahkan kansallispuistossa. Molempia voin lämpimästi suositella etenkin Etelä-Suomessa asuville, sillä ne toimivat myös päiväretkikohteina.

Jos haluaa luonnossa patikoinnin lisäksi tehdä muutakin, molempien läheltä löytyy muutakin tekemistä. Teijoon on helppo yhdistää esimerkiksi päivä Mathildedalissa ja Kurjenrahkaan vaikka visiitti Naantaliin. Näin samassa viikonlopussa voi sekä nautiskella luonnosta, liikkua että syödä ja juoda hyvin. Ja ainakin minusta siinä on aika lailla ainekset täydelliselle viikonlopulle!

Jotkut saattavat ajatella, että täytyy olla vuorikiipeilijä tai vähintäänkin eräjorma, jotta kannattaa lähteä patikkaretkelle. Mutta varsinkin Kurjenrahkassa pystyy liikkumaan kuitenkin pienten lastenkin kanssa ja jopa rollaattorilla. Reittejä löytyy jokaisen kunto- ja eräilytason mukaan.

Minulle luonto on ennen kaikkea meditaatiopaikka. Henkinen Syke laskee samalla, kun fyysinen nousee. Ja etenkin näin alkukesällä luonto tarjoaa tuoksuineen, äänineen, värineen sellaisen aistien ilotulituksen, että pää räjähtää.

Vaikka minulla on partio- ja suunnistustausta, en koe olevani varsinaisesti eräilijä. Minusta on mukava päästä yöksi Humppakuution sänkyyn, ottaa lasillinen roseeta, pestä hiukset ja syödä muutakin kuin nuotiomakkaraa.

Susanna

Teijon kansallispuisto on näppärästi lähellä Suomen hipstereintä kylää Mathildedalia.
Jeturkastin kivikko.
Kurjenrahka on Varsinais-Suomen laajin luonnontilainen suoalue. Se houkutti ottamaan lähikontaktia tupasvillaan.
Tupasvillan kukinta alkoi olla jo hiipumaan päin.
Koin ahaa-elämyksen: suopursuhan näyttää rhododendronilta. Ja niinhän se onkin: Rhododendron tomentosum!
Kurjenrahkan maisemia ylhäältä.

Kolmen ruukin kierros

Huvila ja Bussi -kesäkiertueella on uusi ohjelmasarjamme, jossa minä, mies ja kaksi kissaa kierrämme Suomea ja kenties jossain vaiheessa myös ulkomaita asuntoautollamme. Talven Lappi-kiertue oli neitsytmatkamme, jolta selvisimme jäävuoriin törmäämättä. Sen jälkeen olemme tehneet yhden pidennetyn viikonloppureissun Hankoon ja Tammisaareen ja kaivaneet golf-bägit esiin. Mutta helatorstaita edeltävänä keskiviikkona pakkasimme Humppakuutioomme bägit, pyörät ja patikointikengät. Ja menoks!

Asuntoautoilun paras puoli on vapaus. Ja se näyttäytyi heti matkan alkaessa. Olimme nimittäin ajatelleet suuntaavamme Rauman ja Porin suuntaan, mutta syystä, jota emme edes oikein tiedä, päädyimme Varsinais-Suomeen ja Länsi-Uudellemaalle. Reissusta syntyi kolmen ruukkikylän kerros.

Pääsimme liikenteeseen minun työkiireideni vuoksi aika myöhään keskiviikkoiltana, joten ajomatka jäi varsin lyhyeksi: pysähdyimme jo Inkoossa. Sieltä löytyi ihana puskaparkkipaikka uimarannalta. Itse ajattelin, ettei siellä ole ketään, mutta kyllä Suomesta näemmä hulluja lapsia löytyy – yllättävän moni lapsiperhe kävi iltauinnilla rannalla. Heidän lähdettyään rannalle jäimme me ja joku muu asuntoautoperhe. Hiljaista siis oli, jos lähiseutujen hulluna kukkuvat käköset unohdetaan.

Ilta oli kaunis ja rantalaiturilla istuskellessa mietin, että ihminen voi nauttia maisemasta ilman, että hänen täytyy maisemaa omistaa.

Inkoosta suuntasimme kohti Mathildedalin ruukkikylää, josta olin kuullut karanavaanarien supattavan. Enkä turhaan, sillä kylähän oli vallan viehättävä. Miksi kaikki puhuvat Fiskarsista, enkä koskaan ole kuullutkaan aiemmin Mathildedalista? Siellä kävimme  alpakkalankaostoksilla Ruukin kehräämössä, lounaalla Mathildan Marinassa, kahvilla ja konvehdeilla Petris Chocolatessa, yksillä Terhon terassilla ja kyläpanimon myymälässä ja sen jälkeen henkilökohtaisesti kiittämässä alpakoita villoistaan.

Mathildedalin kyljessä sijaitsee Teijon kansallispuisto, jossa on myös pieni karavaanarialue. Se oli kuitenkin täynnä, joten puskaparkkeilimme pysäköintialueella. Se toimi meille oikein hyvin, sillä sähköstä ei meillä ollut pulaa, eikä karavaanaripaikoilla oikeastaan sähkötolppaa ja paikanvarausta kummempaa palvelua ollut tarjollakaan. Kävimme iltapatikoinnilla Jeturkastin kierroksella ja sen jälkeen maistuikin uni, sillä päivä oli ollut varsin puuhakas.

Teijosta suuntasimme aamusta Meri-Teijon golf-kentälle, sillä mies suuntasi kentälle ja minä koneen ääreen työpäivän ajaksi. Sen jälkeen jatkoimme matkaa Saloon Vuohensaaren leirintäalueelle, jossa paistoimme makkaraa nuotiolla. Jätin vahingossa leirintäalueen suihkuun älykelloni, mutta onneksi karavaanarit ovat rehellistä väkeä ja löysin kelloni leirintäalueen kahviosta.Kiitos siis sinulle rehellinen karavaanari, kuka sitten oletkin.

Seuraavana aamuna suuntasimme Saloon, sillä minun taytyi käydä täydentämässä allergialääkevarastojani. Huh hei, eipä näin pahaa koivuallergiaa olekaan ollut muutamaan vuoteen. Ja sieltä suunta Teijon ruukkikylän ja Teijon Masuunin taidenäyttelyn kautta takaisin kohti Teijon kansallispuistoa, jossa allergian ja lääkecocktailin uuvuttamana vedin minulle harvinaiset päikkärit. Iltapäiväksi onneksi virkistyin, joten lähdimme patikoimaan Mathildajärven kierrokselle.

Sunnuntaina matkamme jatkui Fiskarsiin Ruukkigolfiin, jonne olimme buukanneet iltapäiväksi golf-kierroksen. Olipa hieno keli pelata ja kenttä aivan loistavassa kunnossa! Onneksi ymmärsin laittaa aurinkovoidetta olkapäihin, sillä melkoiset rusketusrajat sain.

Olimme golfkentän parkkipaikalla yötä, ja ystävällinen henkilökunta opasti meille, että kentän suihkut ovat käytössämme iltakymmeneen asti. Niinpä pääsimme golf-kierroksen jälkeen ”ihmistensuihkuun” ja mies kävi saunassakin.

Maanantaina tein taas töitä ja mies lähti golfaamaan. Kävimme lounasaikaan Fiskarsin ruukkikylässä, mutta jatkoimme lopulta matkaa kotiin.

Se oli lyhyt, pitkä reissu, sillä ehdimme tehdä ja nähdä vaikka mitä ja ruukkikylissä tunnelma oli kuin ulkomailla. Etenkin Mathildedalista ja Teijon kansallispuistosta tuli kyllä uudet suosikkikohteeni, molempiin palaamme taatusti. Mutta seuraavaksi Humppakuution nokka suuntaa luultavasti itään. Tai no, katsotaan nyt minne ratti kääntyy. Karavaanari on vapaa muuttamaan suunnitelmia…

Susanna

Inkoosta löytyi pieni uimaranta, jonka vieressä puskaparkkeilimme ja mies lennätteli uutta leluaan.
Tämä lasketaan uimiseksi, jos ihmisen mielestä uimakelpoinen vesi on yli 23-asteista.
Maisemaa ei tarvitse omistaa, jotta siitä voi nauttia.
Ruukin kehräämö oli karkkikauppa….
Ostin hänen väristään alpakkalankaa.
Punainen pallero on valittu maailman kolmanneksi parhaaksi – Petri’s Chocolate oli ihana!
Terhosta sai myös siideriä. Tämä kurkulla maustettu oli raikas ja kuiva, mii laik.
Mathildanjärven kierros.

Mihin me oikein tilaa tarvitsemme?

Olemme kotiutuneet 25 päivän neitsytmatkaltamme. 3100 kilometriä takana ja edessä vaihteeksi kotiarki. Vietämme rospuuttoviikot kotona ja tarkoitus on jatkaa matkaa, kunhan golf- ja patikointikelit koettavat.

Samalla saamme tilaisuuden käydä omassa saunassa, keitellä kahvia aidoista kahvipavuista ja pestä pyykkiä vaikka joka päivä. Siinäpä oikeastaan ovatkin asiat, joita kotoa olen kaivannut. Oikeasti tämä humppakuutiomme ei siis ole juuri rajoittanut elämäämme. Olemme päässeet saunaan useammankin kerran viikossa, olemme keitelleet kahvia joka päivä emmekä ole kulkeneet likaisissa vaatteissa.

Tämä kokemus on saanut ennen kaikkea pohtimaan: jos mahdumme miehen ja kahden kissan kanssa tähän autoon varsin hyvin, niin mihin ihmeeseen me tarvitsemme melkein 200 neliötä ja pihan?

Kysymys on tietysti sikäli epäreilu, että matkasimme kotiimme viemään hiihtokamat sinne ja hakemaan kesän harrastuskamat ja kesävaatteet tilalle. Jos meillä ei olisi kotia, meillä ei olisi autossa säilytystilaa kaikelle hyödylliselle ja tarpeelliselle. Toki varastotilaa voi vuokrata, ei siihen isoa omakotitaloa tarvita.

Olemme reissun aikana jutelleet useampaan otteeseen siitä, miten vapauttavaa on se, kun ei ole tavarassa kiinni. Luin kiinnostuneena karavaanipalstan keskustelua, jossa asuntoautossa tai -vaunussa asuvat suomalaiset kertoivat kokemuksistaan. Kokemukset olivat myönteisiä. Yksi totesi, että elämän paras päätös oli vaihtaa kiinteä omaisuus liikkuvaan elämäntapaan. Toinen myönsi, että pk-seudun asuntojen hinnoilla elämä karavaanarina on edullista, mutta se on edullista ennen kaikkea sen vuoksi, ettei pieneen tilaan voi haalia tavaraa koko ajan lisää.

Itseäni konmarittajana tämä ajattelutapa puhutteli kovasti. Mitä, jos tavaran haalimisen sijaan haalisimme elämyksiä? Jos kesämökin hankkimisen sijaan hankkisimme luonnonrauhaa, johon ei tarvitsisi liittyä omistamista? Entä jos matkustamisen sijaan olisimme koko ajan matkalla?

Ei, emme ole myymässä taloamme, ainakaan vielä. Ja kyllä minulle olisi tiukka paikka luopua neulelangoista ja -kirjoista ja korkokengistä. Mutta ajatuksena on erittäin vapauttava huomata, että pärjäämme aika vähällä.

Vähän ei tarvitse olla vaatimatonta: Me voimme juoda samppanjaa. Meillä voi olla pellavalakanat. Ylettömän sijaan elämä voi olla ylellistä.  

Susanna

Makuuhuoneen patja on erittäin hyvä, ja se on tärkeää. Pellavalakanat ovat paitsi kauniit, myös käytännölliset. Ne eivät mankelia kaipaa.
Makuuhuoneen seinäkoukkuihin ripustettiin korit, jotka lisäävät säilytystilaa. Vaatesäilytykseen on tilaa niukasti, mutta silti onnistuin pakkaamaan vaatteita reissuun aivan liikaa.
Vessassa toimii sama säilytyskoriajattelu kuin makkarissakin. Veskin kaapeissa on tilaa varsin reilusti: myös lääkevalikoimalle ja siivoustarvikkeille.
Uashmamat kätkevät sisäänsä esimerkiksi taskulampun ja kasvomaskeja. Kaikkea pientä ja tarpeellista.

Huvila ja bussi

Terveiset meidän huvilaltamme, joka on auto! Ollaan nyt oltu kaksi viikkoa ja yksi päivä tienpäällä. Vielä ei olla heitelty sormuksia eikä myyty autoa. Kilsoja takana yli 1900, joten rauhassa ollaan edistetty matkaa. Mä olen arkipäivät tehnyt töitä, joten reissua on tehty työn ehdoilla. Vaikka työstä tämä asuntoautoilukin käy näin aloittelijalle: koko ajan riittää jotain pientä puuhaa.

Vaikea sanoa, mihin ne illat oikein hurahtavat. Mutta pienessä tilassa kaikkeen tuntuu menevän vähän enemmän aikaa kuin kotona. Ja jotenkin tämä retkielämä väsyttää niin, että iltakympiltä on taju jo kankaalla. Tähän mennessä olen oppinut muutamia asioita, joista alla lista. Sen sijaan en ole oppinut vielä auton monimutkaista valaisinjärjestelmää (miehen mielestä se on hieno, ja onkin, mutta vaatii opintoja Otaniemessä, kuten kotonakin).

  1. Kun kaksi ihmistä ja kaksi kissaa viettävät aikaa pienessä tilassa, pitää siivota joka päivä. Kissanhiekkaa, -karvoja ja -ruokaa löytyy yllättävistä paikoista. Onneksi pakkasimme mukaan karvasuulakkeella varustetun Dysonimme. Ja onneksi pienen tilan siivoaminen on myös nopeaa. Ja onneksi minä pidän siivoamisesta. Huono puoli on se, että siistiltä näyttää noin kahden tunnin ajan.
  2. Parhaat petivaatteet ovat pellavaa. Minä valitsin ne ulkonäön perusteella, mutta valinta on osoittautunut käytännöllisimmäksikin. Pellavaa ei tarvitse mankeloida leirintäaluepesujen jälkeen, sillä sen kuuluukin näyttää ryppyiseltä.
  3. Ruokavalinnat ovat menneet vähän uusiksi. Vaikka jääkaappimme on autovarusteeksi iso, se on silti pieni. Sivulokeroihin ei mahdu isoa jugurttipurkkia, joten syömme nykyisin viiliä tai jugurttipikareita. Leipä ja juusto ostetaan valmiiksi siivutettuna. Siivota ja tiskata saa muutenkin ihan tarpeeksi.
  4. Tämäkin homma tarvitsee mobiilisovelluksia: puskaparkkien löytämisessä auttaa Park4night ja revotulista hälyttää My aurora forecast.
  5. Millään ei voi heti tietää, mitä reissussa tarvitsee ja mihin tavarat kannattaa sijoittaa. Mutta kissanhiekkalaatikon paras paikka on suihkussa. Ja sinitarra on kätevää, sillä sillä saa asiat pysymään paikoillaan liikkeelläkin.

Matka jatkuu vielä todennäköisesti ainakin viikon verran, eli pääsiäisen yli. Sitten taitaakin tulla reissutaukoa, sillä kotiin palattuamme emme sieltä saa enää lähteä. Tai mökilleenhän sai lähteä ja eikös tämä ole mökki?

t. Susanna

Työpaikan etäjumpassa oli afrotunti. Se vaati 1,5 metriä tilaa ympärille, joten asuntoautoilijan ainoa vaihtoehto oli jumpata leirintäalueen pihalla. Anteeksi karavaanarikaverit, se ei varmasti ollut kaunis näky.
Reissun kohokohtia on ollut yöpyminen puskaparkissa Saariselällä Kaunispään huipulla. Ilta oli kaunis, yö ei. Sattui se myrsky-yö, jolloin tuuli puhalsi 20-25 m/s. Ei juuri nukuttu.
Auringonlasku Kaunispäällä.
Ladut olivat Saariselällä niin hyvässä kunnossa ja suksi pelasi niin hyvin, että tunsin harhaisesti olevani hyvässä kunnossa.
Pari kertaa on nähty poroja tiellä.

Kaikkien kaveri

Korona ja keski-ikä on äärimmäinen yhdistelmä: se johtaa harrastuksiin, joita ei olisi osannut kuvitellakaan. Meillä tämä ilmeni niin, että iski asuntoautokuume. Ensioireet ilmenivät jo vuosi sitten, jolloin mies kävi potkimassa renkaita, mutta silloin tauti meni vielä ohi. Nyt se iski uudelleen, entistä pahempana. Kuvittelimme, että tauti pysyy hallinnassa, jos vuokraamme auton kesälomaksi. Hah ja pyh. Yhtenä arki-iltana tuli mieleen, että miksi odotella kesälomaa, kun etätöitä voi tehdä, no, nimensä mukaisesti etäältäkin. Sitä asiaa ei sitten sen kummemmin mietitty, vaan menimme kaupoille ja teimme kaupat.

Olemme tehneet elämämme kaikki isot päätökset nopeasti: lyöneet hynttyyt yhteen ja ostaneet kodin. Ja nyt siis ostaneet asuntoauton. Meistä tuli karavaanareita. Vaikka minulle kyllä sanottiin, että karavaanareita ovat vain asuntovaunulla köröttelevät.

Liikkeelle lähdimme heti, kun saimme pakattua ja auton varusteltua siihen kuntoon, että saamme vettä keitettyä ja selviämme ainakin yhden yön puskaparkissa.

Tarkoituksena on suunnata pikkuhiljaa kohti pohjoista ja reissata niin koronaturvallisesti kuin mahdollista: teemme ruokaa itse ja ihmiskontaktit rajoittuvat lähinnä kaupassa käymiseen. Hiihtolomareissummekin osoitti, ettei hiihtoladuilla todellakaan ole minkäänlaista riskiä.

Meitä on nyt siis humppakuutiossa kaksi henkeä ja kaksi kissaa. Ensimmäiset 1000 kilometriä ovat takana, ja voin jo nyt sanoa, että tämä on kissaystävällisin tapa matkustaa. Eka yö nukuttiin kotipihassa, jotta kissat saivat totutella uuteen kotiinsa. Sen jälkeen kissat ovatkin nukkuneet aina, kun ollaan oltu liikenteessä.

Ja jotta emme olisi teiden tukkona, matka etenee ruuhka-aikojen ulkopuolella. Ajelemme rauhassa, työpäivien ohjelman, fiiliksen, kelin ja koronan mukaan.

Jos siltä tuntuu, olemme heti neitsytmatkallamme pääsiäisen yli. Kesäksi on tarkoitus vaihtaa murtsikoiden tilalle vaelluskengät ja golf-bägit.

Bloggailen reissustamme aina silloin tällöin, sillä onhan tämä nyt melkoinen lifestyle-muutos (ja tämä on lifestyle-blogi).

Joten ei muuta kuin klassikkovideon myötä tunnelmaan!

T. Susanna

Huonompi vai parempi kuin naapuri?

Lomailin kaksi viikkoa. Tunnustan heti: olimme miehen kanssa Vuokatissa hiihtämässä. Meillä oli mökki vuokrattuna, hiihdimme ja olimme pääsääntöisesti kahdestaan. Kun kävimme ruokakaupassa, käytimme maskia ja pidimme turvavälit. Matkustimme lomalle autolla. Tiedän, että silti on ihmisiä, joiden mielestä nyt ei saisi kotoaan lähteä mihinkään. Korkeintaan omalle mökille voi mennä. Vaikka en minä ymmärrä, miten  se omalla mökillä oleminen tuosta meidän lomastamme olisi poikennut.

Tuntuu, että nyt korona-aikana on ihmisille tullut yksi asia lisää, jossa voivat heristellä sormeaan muille ja kiillottaa omaa kruunuaan. Koronasta on tullut yksi lisä, jolla mitataan ihmisten hyvyyttä, vähän niin kuin ekologisuudesta tai eettisyydestä jo aiemmin. Mutta vähän samaan tapaan kuin niissäkin, on helppo nostaa esille vain ne asiat, jotka ovat itselle suosiollisia. Jos ei ole varaa maksaa Thaimaan matkasta – voi syyttää lomailijoita lentomatkustamisen päästöistä. Tai jos on varaa ostaa kalliimpia vaatteita, voi syyttää halpamerkkien ostajia lapsityövoiman käytöstä. Samaan aikaan ihminen voi ummistaa silmänsä hyvin omilta heikkouksiltaan, esimerkiksi suklaan syönniltä (ihmiskauppa) tai siltä, että jääkaapista heitetään roskikseen ruokaa valtavat määrät, kun tulee ostettua heräteostoksina kaikenlaista ja aivan liikaa.

Musta noissa ekologisuus, eettisyys ja samoin korona-asioissa voitaisiin ottaa lähtökohdaksi se, että fiksut ihmiset tekevät parhaansa. Ja ne ei fiksut – no niiden osalta paheksuminen ja neuvojen jakaminen onkin aivan turhaa, sillä eivät ne perille mene paheksumalla. Niitä ihmisiä varten suositukset eivät riitä, vaan tarvitaan selkeät ohjeet, kiellot, säännöt ja sakkorangaistukset.

Ja jos lähtökohtana on se, että ihmiset tekevät parhaansa, niin tästä korona-ajastakin (ja elämästä yleensä) tulisi paljon mukavampaa meille kaikille.

Meistä kukaan kun ei voi toisen pään sisään nähdä tai elämästä tietää. Ehkä sillä, joka ei kaupassa maskia käytä, on lääketieteellinen syy siihen. Ehkä sillä, joka harmittelee lasten ja nuorten harrastustoiminnan loppumista, on kotona ylivilkas lapsi, joka hyppii seinille. Ehkä se, joka käy kampaajalla kuukausittain, haluaa pitää lähikampaajansa leivän syrjässä kiinni. Ehkä se vanhus, joka haluaa nähdä lapsenlapsiaan ajattelee, että elämä ilman läheisiä ei ole elämää ja ottaa tietoisen riskin.

Meistä kukaan ei ole koronan, ympäristön tai eettisyyden suhteen täydellinen. Ei kukaan. Jo pelkkä olemassaolomme kuormittaa vähintään ympäristöä. Voitaisiinko ajatella, että jokainen tekee oman parhaansa? Jos kokee olevansa parempi kuin naapuri, niin hyvä – pisteet siitä ja papukaijamerkki, mutta hyvä ihminen ei yleensä hyvyydestään numeroa tee.

Ja mitä tämä aika tekee sitten aivan hyville ihmisille? Lisää meidän loputonta syyllisyyttämme. Olemme huonoja puolisoita, vanhempia, laiskoja liikkujia, ympäristön tuhoajia, lastenorjuuttajia tai syömme tai juomme vähintäänkin itsemme sairaiksi ja siten kuormitamme hyvinvointiyhteiskuntaa.  

Olen monta kertaa ajatellut, että Suomi olisi aika hyvä totalitäärinen maa. Se sopisi meidän luonteelle. Voitaisiin sitten paikalliselle KGB:lle laverrella naapurista (tai mieluummin sukulaisesta), joka syö suklaata, matkusti talvilomalla mökille ja kesälomalla Kreikkaan, osti lastenvaatteet väärästä kaupasta eikä kerran huoltoasemalla käyttänyt maskia.

Turva(väli)llisin terveisin, Susanna

Turvaväleistä oli melko helppo pitää huolta hiihtoladulla.
Loman ainoa ”ohjelmanumero” oli koiravaljakkoajelu. Miehen kanssa ajoimme samaa valjakkoa, kaksi muuta pariskuntaa omassa reessään, erittäin koronaturvallisesti järjestetty retki. Itse halusin satsata tähän retkeen, sillä koronan vuoksi tämänkin yrityksen asiakasmäärät ovat laskeneet 75 prosenttia. Eikä koiria voi lomauttaa, ne syövät joka päivä.

Turisteina kotona

Se on hyvä, että tulee vieraita: tulee kaivettua kotipaikkakunnalta uusia retkikohteita, sillä Espoossa riittää kivaa nähtävää varsinkin tällaisina ihanina kesäpäivinä. Espoon saaristo on aivan ihana ja jää usein ihan suotta vähemmälle huomiolle kuin Turun saaristo.

Me olemme aiemmin omistaneet kimppaveneen, joten silloin tuli retkeiltyä jonkin verran lähisaarissa, mutta jostain syystä Pentala oli jäänyt väliin. Nyt sekin aukko sivistyksessä on paikattu, sillä teimme sinne päiväretken siskoni perheen kanssa.

Hyppäsimme saaristoveneen kyytiin Suomenojelta ja mukavanpituisen venematkan jälkeen olimmekin Pentalan museosaaressa.

Kävimme syömässä ravintola Pavenissa, jonka jälkeen suuntasimmekin luontopolulle. Luontopolun varrelta löytyy Pentalan hauskuus: saari, jossa on järvi, jossa on saari. Kummityttö arpoi, haluaako pulahtaa järveen vai mereen, mutta päätyi lopulta mereen. Eikä mikä tahansa pulahdus ollutkaan, sillä kyseessä ole kerrassaan viehättävä luonnontilainen hiekkaranta. Me joimme termarikahvit kalliolla ja nautiskelimme kesäpäivästä.

Ai että.

Susanna

Saaristovenematka kesti parisenkymmentä minuuttia.
Museomiljöö.
Punainen tupa.
Vanha kalastajamiljöö.
Sää ja mää.
Beach hair, don’t care.
Aurinkoa ja kahvit kallioilla.
Komeat maisemat, hehe.
Suuri sininen.
Uimarannan kasvit ovat rauhoitettuja.
Kotimatka alkaa.

Reissu päivä päivältä

No niin, viimeistä viedään. Tämä on siis bucket list -reissumme viimeinen bloggaus, ellei lisää toiveita esitetä. Tässä siis päivä päivältä reittimme ja reissupäiväkirjamaiset merkinnät. Paljon jää sanomatta, mutta suosittelenkin lämpimästi, että menette ja koette joskus itse.

14.2. Lähtö

Päivitimme lentoliput bisnekseen, joten ensimmäistä kertaa ikinä minä sain nukuttua lentokoneessa. Mies ei saanut nukuttua vaaka-asennosta ja samppanjasta huolimattakaan.

Hong Kong

15.2. Saapuminen liki tyhjälle Hong Kongin kentälle, turisti-infossa iskettiin ensimmäisenä kasvosuojat käteen. Oltiin kaksikerroksisen lentokenttäbussin ainoat matkustajat. Tässä kohtaa tuli tunne, että korona todellakin otetaan tässä maassa tosissaan. Hotel Hong Kong Regalissa mitattiin ensimmäisenä kuume. Hotellin kyljessä hyvä Din Tai Fun -ravintola. Käytiin kaupungilla käppäilemässä.

16.2. Käveltiin katsomaan Noonday gunia, sieltä kohti käveltiin Centeriin ja Hong Kong Parkiin. Teemuseo ja eläintarhan nisäkäsosasto kiinni, nekin koronan vuoksi. Sohossa lounaalla Check Inissä, jossa taiwanilaista sapuskaa. Sieltä jatkoimme Midlevels escalatorilla ylös.

IMG_0060
Midlevel escalators.

17.2. Mentiin bussilla Aberdeeniin, josta lähdettiin patikoimaan Peakille. Siellä hienot näköalat ja lounas Gordon Ramsayn ravintolassa. Illallisella hainailaisessa Tia Tia -ravintolassa.

18.2. Historic route -kävelyllä. Start ferry -lautalle Kowloonin puolelle. Avenue of stars ja Temple streetin markkinat. Kello 20 valoshow rannassa, suosittelen.

IMG_0209-1
Histroic route.

19.2. Kassillinen pyykkiä pesulaan, 5 €. Metrolla maailman halvimpaan Michelin-ravintolaan Tim Ho Waniin, ei jonoa. Ateria tippeineen kahdelta 15 €.

20.2. Lähtöpäivä – Mummia loungessa! Sain nukuttua koneessa taas aika hyvin.

Uusi-Seelanti

21.2. Majoittautuminen Aucklandiin Airedale Boutique Suiteen. Käveltiin lounaalle rantaan.

22.2. Ex-tempore-lähtö lautalla Devonportiin. Käveltiin tulivuorelle, pysähdyttiin lasilliselle (kahdelle).

23.2. Lautalla Waihekelle, hop-on-hop-off-bussilla viinitilakierros: Tantalus, Batch ja Mudbrick. Italialaisessa Amanossa illallisella.

24.2. Auton haku ja kohti Hobittonia. Meikäläinen ajoi ensimmäistä kertaa elämässään väärällä puolella! Jatkettiin matkaa Wentworthiin, majoittautuminen Bushland Park & lodge retreatiin. Reihardt ja Petra laittoivat illalliseksi lammasta.

25.2. Lounaalle Whangamataan  ja sieltä upealle Opouteren rannalle. Illalla käytiin katsomassa kiiltomatoja.

26.2. Cathedral Cove Cayaks -retkelle Hahei beachille. Illalla vaahtokylpy eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan alla!

27.2. Kohti Tongariroa, ajeltiin Rotoruan läpi ja pysähdyttiin Taupo-järvellä. Illalla terassiskumpat Skotelilla.

28.2. Aamulla startti Tama Lakes -reitille, ihan mahtava reissu!

29.2. Maisemareitti Tongariro-Whanganui-Wellington. Whanganui oli söpö, siellä olisi voinut yöpyäkin. Heräsin yöllä Wellingtonissa maanjäristykseen, luulin ensin, että mies kääntelee kylkeään.

1.3. Te papa -museossa aamupäivällä, se oli hieno! Iltapäivällä käveltiin kasvitieteelliseen, sekin oli hieno. Tultiin kaapelikärryllä alas ja illalla syötiin sataman Crab Shackissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Wellingtonissa on kiva kasvitieteellinen puutarha. Sinne pääsee kaapelikärryllä, mutta me kävelimme.

2.3. Interislanderilla Pictoniin, siellä Cougar line -taksiveneellä Furneaux lodgelle. Nähtiin veneestä keihäsrausku ja illalla hotellin takapihalla vekaluhtakana ja kettukusu!

3.3. Aamupäivä chillailua ja iltapäivällä 2,5 tunnin patikointi Queen Charlotte trackillä.

4.3. Sama kuin eilen, mutta patikointia toiseen suuntaan.

IMG_1000-1
Puulla ja naisella ikää yhteensä 1050 vuotta.

5.3. Taksiveneellä Pictoniin, sieltä auto alle ja lyhyt ajo Blenheimiin. Illalla syömässä brasilialaisessa.

6.3. Opastettu viinikierros pyöräillen (White haven, Forrest ja Framingham), jatkettiin sitä omatoimipyöräilyllä (Allan Scott, Cloudy Bay ja Moa). Tilattiin intialaista kämpille, koska emme olleet ajokunnossa :).

7.3. Wairau Lagoon -patikointi, nähtiin mustia joutsenia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Wairau lagoon oli reissun helpoin patikointi. Tasamaata.

8.3. Auto kohti etelää, Kaikourassa lounaalla mahtavissa maisemissa.  Illaksi Christcurchiin, jossa maanjäristyksen tuhot vetivät vähän vaisuksi.

IMG_1226-1
Kaikoura ei tällä kertaa mahtunut matkaohjelmaan muuta kuin lounasstoppina. Ensi kerralla tämä on listalla.

9.3. Trans Alpine -junalla kohti Greymouthia, hienoin junamatka ikinä! Sieltä auto alle ja kohti Hokitikaa, jossa mieletön ranta ja auringonlasku.

10.3. Matka jatkui Franz Josef glacierin kautta Lake Moerakille. Hauska opastettu kierros kuului majoitukseen.

11.3. Patikointi sademetsän läpi rannalle. Iltapäivällä opastettu kierros katsomaan ankeriaita. Illalla mieletön illallinen ja opastettu kiiltomatokävely.

 

12.3. Ajelu Wanakan kautta Queenstowniin, Kamana Lakehousista upeat näköalat. Suomessa alkoi tapahtua koronavirusrintamalla – vihdoin.

IMG_1509
Kamana Lakehousen maisemat olivat upeat.

13.3. Bussiajelu Milford Soundiin, bussikuski oli samalla myös opas. Illalla näimme risteilyllä hylkeitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vesiputous Milford  Soundilla. Korkeus taisi olla jotain 150 metriä.

14.3. Risteily päättyi onnellisissa merkeissä, sillä näimme pullonokkadelfiinejä. Ja maisemalento takaisin Queenstowniinkin onnistui! Mies liitovarjoili.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Samat vesiputoukset lentokoneesta.

15.3. Käppäilyä kaupungilla.

16.3. Kondolilla Queenstownin huipulle, siellä hyvä maisemalounas.

Bangkok

17.3. Lento Aucklandiin ja siellä vaihto Bangkokiin. Ihan kamala lento, vaikka olikin päivälento. Anatara Sathornin kattoterassilla drinkeillä.

18.3. Uima-altaalla ja MBK:lla ostoksilla.

19.3. Uima-altaalla. Wat Pho -temppelillä katsomassa makaavaa  buddhaa ja sen jälkeen drinkeillä ja auringonlaskua katsomassa. Illalla Asiatiquessa, jossa ei ollut juuri ketään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Wat Phon temppeli nähtiin jo viime reissullakin.

20.3. Uima-altaalla ja Central World -ostoskeskuksessa.

21.3. Uima-altaalla ja puistokävelyllä. Tuktukilla takaisin hotellille. Reissun kallein ja huonoin illallinen hotellilla.

IMG_1969
Hotellin kattoravintolasta oli kivat näköalat.

22.3. Kotiin!

Susanna

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TOP 3 kaikesta

No niin, alkaa olla aika pistää pakettiin reissuamme. Tämä on tokavika postaus aiheesta, ensi kerralla kirjoitan vielä koko reissumme koosteen, jossa kerron matkamme reitin ja vaiheet. Mutta nyt TOP3-muodossa reissumme parhaat palat.

Viinitilat

  1. Allan Scott, Blenheim (Marlborough), myös ihana ruokaravintola!
  2. Tantalus, Waiheke (Auckland), paras maistatus.
  3. Mudbrick, Waiheke (Auckland), hienoin ympäristö.

IMG_0502
Allan Scottin viinitilalla oli myös todella hyvä ravintola, harvoin ruoka on näin nättiä!

 

Ruoka

1. Maailman halvin Michelin-tähdellä varustettu Tim Ho Wan -ravintola Hong Kongissa. Vaatii yleensä jonottamista (ei pöytävarauksia), mutta tässä tilanteessa kävelimme suoraan sisään.

2. Wilderness Lodge Lake Moerakin ruoat, parasta hotelliruokaa ikinä!

3. Allan Scottin viinitila, ks. linkki yllä.

IMG_0244
Näin sitä syödään maskit kaulalla Hong Kongissa. Nuo keskellä olevat ”sämpylät” olivat parasta ikinä!

 

Patikointi

1. Tama Lakes, Tongariro, Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi sanottu patikointireitti.

2. Queen Charlotte Track, Marlborough Sounds. 70 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella taksiveneet voivat siirtää tavarat seuraavaan majoituspaikkaan.

3. Lake Moeraki, täällä ei kuulu kuin linnunlaulu! Ks. linkki ylempänä.

IMG_0707
Viiden tunnin reissu vaihtelevissa maisemissa Tongariron kansallispuistossa.

 

Maisemat

1. Hokitika beach, surrealistinen ajopuuranta, todella vaikuttava iltakävely!

2. Blenheim, viiniä ja vuoristoa. Mainitsinko jo viinin?

2. Milford Sound, komeat vuonomaisemat.

(tämä oli vaikein kategoria, sillä NIIN paljon oli hienoja maisemia)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hokitikan ajopuuranta.

 

Tunnelma

1. Auckland, täydellinen: ilmasto, sopiva koko, täällä on kaikkea, täällä voisin asua!

2. Queenstown, rento ja reipas kaupunki, jossa voi tehdä kaikenlaista adrenaliinia nostattavaa. Mulle riitti se, kun katselin miehen liitovarjoilua…

3. Hong Kongin valoshow Kowloonin puolelta katsottuna. Itkuhan siinä tuli.

Sussu
Waiheken saari on Aucklandin edustalla. Siellä olisi ihmisellä hyvä olla.

 

Romanttisimmat

  1. Bushland Park &  Lodgen kylpy eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan alla. Se taivas on uskomaton!
  2. The Peppertreen hotelli, Blenheim. Täällä voisi lueskella Jane Austenia ja nauttia iltapäiväteet.
  3. Eväiden syönti Tama lakes -reitin huipulla. Perusasiat ovat <3.

IMG_0560
Vaahtokylpy tähtitaivaan alla.

Kokemukset

1. Tongariron Tama Lakes -patikointi, tänne palaamme!

2. Blenheimin opastettu viinitilapyöräily, kivat päivähönöt ja maisemat.

3. Taru sormusten herrasta -elokuvan Kontu eli Hobbiton. TSH-fanille ihan must.

Opit

  1. Roadtrip sopi meille loistavasti, mutta jokaisessa paikassa olisimme helposti voineet olla 1-2 päivää pidempään. Oli myös loistavaa, ettei meillä ollut liian pitkiä ajomatkoja. Ilman taukoja pisimmät ajomatkat olivat reilun neljän tunnin mittaisia. Näin perille päästiin aina viimeistään viiden maissa, joten uuteen kohteeseen saattoi vähän tutustua jo illalla.
  2. Yli viiden viikon 24/7  yhdessäolo meni myös mukavasti, tuon miehen kanssa on lomallakin mukavaa. Ainoastaan loman puolivälissä tuli selkeästi yhtenä päivänä sellainen olo, että ”kaikki ärsytti” kumpaakin. Sinä päivänä oli vähän tavallista hiljaisempi patikointireissu, kun molemmat olimme enemmän omissa ajatuksissamme.
  3. Oli hyvä, että matkan suunnittelussa oli apuna matkatoimisto. Mitä monivaiheisemmasta matkasta on kyse, sitä tärkeämpää on, että palikat on suunniteltu hyvin. Varsinkin nyt, kun tuo korona toi epävarmuuksia, oli hienoa, että tukena oli toimisto, jonka kanssa saattoi viestitellä.

Kokonaisuutena koko Uusi-Seelanti oli aivan ihana, ja vajaat neljä viikkoa antoi meille vain pintaraapaisun ja kalpean aavistuksen koko maasta. Paljon jäi näkemättä. Halu palata sinne vaikka 3-6 kuukaudeksi on kova, ehkä sitten eläkkeellä…

Susanna

 

 

 

Patikkamatkalla

No niin, kotona ollaan. Ihan omituinen olo. Koko unelmamatka tuntuu kuin  unelta, koska lähdimme aivan erilaisesta Suomesta kuin mihin palasimme. Olen tietysti kotona karanteenissa, ja työt hoituvat kyllä etänä. Mutta moni asia on  kuitenkin muuttunut. Huolettomista lomapäivistä Uudessa-Seelannin lintukodosta tänne huolentäyteiseen Suomeen on pitkä matka, sekä kilometreissä että henkisesti. Mutta silti minä uskon, että tästä selvitään. Asiat järjestyvät, mutta se vaatii sitä, että niitä järjestetään.

Silläkin uhalla, että lomabloggausten jatkaminen nykytilanteessa on kummaa eskapismia (onhan sitä maailmassa nyt tärkeämpiäkin asioita kuin viinitilavierailut), niin jatkan matkamuisteloita. Nimittäin haluan sekä saada kokemukset ylös vielä niin kauan kuin ne ovat itselläni tuoreena. Ja uskon myös, että ne voivat tuottaa iloa ihmisille: kun ei pääse matkalle, voi edes haaveilla matkasta!

Meidän matkamme yksi ”päätarkoitus” oli patikoida. Uuden-Seelannin maisemat ja luonto pitää kokea läheltä. Lintujen laulu pitää kuulla. Sademetsän tiheys pitää nähdä. Ja raikas vuoristoilma hengittää. Kävely on aina ollut mun ja miehen yhteinen harrastus, olimmepa sitten kotona, kaupunkilomalla tai luonnon keskellä. Patikoidessa ei ole kiire, joten kaiken ehtii kokea rauhassa. Ja sopiva fyysinen ponnistelu on hyvää lomahedonismin tasapainoa.

Meidän patikkareissumme tämän loman aikana olivat hyvin erilaisia.

1. Hong Kongissa menimme bussilla Aberdeeniin ja nousimme sieltä kävellen Peakille. Tämä retki oli mukava pako kaupungin vilinästä. Reissu oli pelkkää ylämäkeä, mutta jos ei pidä kiirettä, niin se sopii kaikenkuntoisille ja -tasoisille patikoijille. Ei vaadi erikoisvälineitä. Peakillä on ostoskeskus ja ravintoloita, joten reissun jälkeen saa nälkänsä ja janonsa tyydyytettyä esimerkiksi Gordon Ramsayn ravintolassa, ja jos jalat ovat hyytyneet, alas pääsee kaapelikärryllä.

HK
Peakiltä avautuivat huikeat maisemat!

 

2. Reissun pääpatikointi oli Tongariron kansallispuiston Tama Lakes -reitti, joka on valittu Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi patikointireitiksi. Paras on samassa paikassa sijaitseva Alpine crossing -reitti, jonka skippasimme ihan siitä syystä, että olin juuri ennen reissua ensin flunssassa ja sitten vatsataudissa, joten reitti olisi ollut ehkä vähän liikaa meikäläiselle. Meille myös sanottiin, että Tama Lakes on vähemmän turistinen, sillä monille Alpine crossing on sellainen juttu, joka pitää suorittaa suorittamisen vuoksi. Se on parisen tuntia pidempi kuin Tama Lakes, mutta myös jonkin verran vaativampi. Muttei välttämättä muuten sen hienompi.

Tama Lakes oli yksi reissun hienoimpia kokemuksia: matkan varrella oli kaikenlaisia maisemia. Osittain se muistutti karua tunturimaastoa, mutta joukossa oli vulkaanista maisemaa, sademetsää, kraaterijärviä ja vesiputouksia. Reitti oli hyvin merkitty ja pääosin helppokulkuista. Reitin puolivälin nousu kraaterijärvelle oli sen rankin ja vaativin osuus, irtokivet tekivät ainakin näin korkeanpaikankammoiselle kävelystä vähän huteraa, mutta onneksi puuskuttaessa energia suuntautui etenemiseen eikä pelkäämiseeen. Jos Uuteen-Seealantiin vielä palaamme, niin tänne palaamme ja ehkä se ykkösreittikin tulee sitten kierrettyä…

IMG_9989
Mulla on kotiasiat kunnossa ja patikointi on hieno harrastus!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tongariron alueella on talvisin lunta ja kesäisinkin korkeimmilla huipuilla.

IMG_9999
Vaikka oli ollut kuivaa, niin vuoristopuroissa virtasi vettä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tulivuoria näkyvissä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Alempi järvi.

IMG_0032
Ja sitten kiivetään aivan Tama Lakesin huipulle, noin 1400 metriin.

IMG_0736
Huipulla tuulee!

IMG_0048
Paluumatkalla vesiputous.

IMG_0740
Loppumatkalla vihreää vaan ei enää niin vireää.

3. -4. Reissun kolmas ja neljäs patikointi sijoittuivat Marlborough Soundsille, eli tässä vaiheessa olimme siirtyneet jo eteläsaaren puolelle. Siellä majoituimme aivan kuuluisan Queen Charlotte track -vaellusreitin varrella. Valitettavasti sää oli juuri silloin aamupäivisin sateinen, joten aamut rentoilimme ja teimme molempina iltapäivinä lyhyemmän kävelyn, kumpaankin suuntaan. Queen Charlotten reitti on noin 70 kilometriä pitkä ja monet patikoivat sen päästä päähän. Homma on organisoitu hienosti, vaikka varrella ei ole oikein kunnon  teitä. Me matkustimme Pictonista taksiveneellä hotellillemme, ja samaiset taksiveneet toimivat patikoijien apuna: taksiveneellä pääsee lähtöpisteeseen, taksivene voi roudata laukut siihen paikkaan, jossa aikoo seuraavan yön majoittua. Ja kun matka siitä taas jatkuu, taksivene hakee laukut ja vie ne taas seuraavaan majoituspaikkaan. Tännekin olisi kiva palata ja vetää koko reitti päästä päähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Marlborough Soundseilla sateli aamuisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yhdistelmä sademetsää ja meriluontoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Queen Charlotte trackillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihania pikkurantoja.

 

IMG_1000
Uuden-Seelannin vanhin puu ja aika vanha nainen. Ikää yhteensä lähes 1050 vuotta.

IMG_1003
Bloggaaja työssään.

5. Viides patikointimme oli myös Marlborough’n alueella, Blenheimin kaupungissa, jossa kävimme kiertämässä lagoonin alueen. Parin tunnin retkellä kosteikkoalueella voi nähdä paljon lintuja, mutta nyt oli ollut kuivaa, joten lintujakin näimme vähemmän. Mutta heti mennessä näimme mustia joutsenia ensin lentämässä ja sitten ihan loppumatkasta lähietäisyydeltäkin. Helppo reitti, hyvin tasaista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mustia joutsenia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hylky.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tasaista ja kuivaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Musta joutsen lähietäisyydeltä.

6. Kuudes patikointimme osui sitten matkapäivälle, kun pysähdyimme Franz Josefin jäätikölle: Valitsemamme reitti oli lyhyt, noin tunnin, sillä halusimme päästä perillekin ajoissa. Ja täytyy sanoa, että vaikka jäätiköt ja maisemat olivat upeat. niin tämä oli ehdottomasti reissun tylsin patikointi: jäätikölle tehdään niin paljon helikopterilennätyksiä, että lintujenlaulun sijaan kuuntelimme tauotonta kopterisurrausta. Siinä oli luonnonrauha kaukana. Suosittelen siis paikkaa huonolla säällä, jolloin kopterit eivät lennä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Franz Josefin jäätikkö.

 

7. Viimeisin patikointi oli sitten  Lake Moerakin sademetsässä. Lyhyt, noin tunnin reitti oli ihan uskomaton ja antoi elämyksiä saman verran kuin moni pidempikin reitti. Se johti ihanalta hotelliltamme suoraan rannalle, jossa pesintäaikana voisi nähdä jopa pingviinejä. No, nyt ei ollut pesintäaika, mutta lintuja muuten kyllä näimme ja etenkin kuulimme runsaasti: jo aiemmin tutuksi tulleet rohkeat fantailit ja tomtitit tulivat todella lähelle. Bellbirdin ääni kuului, mutta lintua oli vaikea nähdä muuta kuin vilaukselta. Sattumoisin näimme lähietäisyydeltä kuningaskalastajankin, sillä se tömähti hotellin ikkunaan ja istuskeli vähän aikaa pöllämistyneenä maassa. Lähti onneksi kuitenkin lentoon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rohkea tomtit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sademetsässä kasvaa myös sieniä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tällä rannalla on pesintäaikaan pingviinejä.

 

Uusi-Seelanti on ihana aktiivilomailijan kohde, ja myös vähän vähemmän aktiivisen lomailijan kohde. Sillä aktiivilomailijoillakin on rento asenne ja joka paikassa syödään hyvin ja juodaan paikallisia ihania viinejä. Juuri meikäläiselle sopivaa erähommaa siis: päivisin liikutaan ja ollaan luonnossa, illlalla syödään ja juodaan hyvin ja painetaan pää hyvän hotellin hyvään sänkyyn!

 

Susanna

 

 

 

 

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑