Matka kotikonnuilleni Pohjanmaalle sisältää yleensä yhden kahvi- tai ruokatauon. Vaihtoehtoja, siis hyviä vaihtoehtoja, ei ole monia, kuten tässäkin kirjoituksessa todetaan. Sopiva pysähdyspaikka on yleensä täältä etelästä lähtiessä heti Tampereen jälkeen, sillä silloin ollaan noin puolimatkassa. Olinkin kovin ilahtunut, kun Ylöjärvelle ilmestyi Juustoportti. Se alkuperäinen sijaitsee Jalasjärvellä, joka on meidän kannaltamme väärä sijainti – silloin ollaan jo melkein perillä tai vasta aivan alkumatkassa.
Parin edellisen reissun vakio onkin ollut Juustoportin leipäjuustohampurilainen. Siinä on siis pihvin tilalla leipäjuustokiekko ja paholaisenhilloa. Nam. Meillä on koko perhe ihastunut tähän herkkuun niin, että ollaan nyt tehty leipäjuustohamppareita myös kotona. Kaikki tykkäävät, myös paatuneet lihansyöjät.
Hampurilaisen voi toki tehdä myös niin, että laittaa väliin pihvin ja sen päälle leipäjuustokiekon, mutta meidän testiryhmämme mukaan juustoversio ei pihviä kaipaa.
Mitä hampurilaiseen tulee:
kunnon hampurilaissämpylä
leipäjuustoa
jotain vihreää, itse tykkään lollo rosso -salaatista ja rucolasta
paholaisenhilloa, tämä on olennainen osa hampparia – sitä saa kaupastakin, mutta voi tehdä myös itse esimerkiksi tällä reseptillä
Mausteet tietty maun mukaan, esim. valkosipulimajoneesi sopii hyvin. Sinappia laittaisin ehkä vain pihvilliseen versioon, samoin kurkkusalaattia. Paholaisenhillo puolestaan korvaa minusta ketsupin.
Koko hässäkän valmistaa vaikka mikrossa, sillä leipäjuusto on kypsää ja kaipaa ainoastaan lämmittämisen sellaiseksi hitusen ”löysäksi”. Me olemme paistaneet juustokiekot pannulla, sämpylät on lämmitetty rapeiksi joskus leivänpaahtimen päällä tai pannulla. Ja sitten vaan kasaamaan!
Tämä on siis superhelppo ruoka, ja mehukkaampaa hampurilaista saa hakea.
Me tykätään tehdä ruokaa, mutta rajansa kaikella. Ja se raja on nyt korona-aikana etätöitä tehdessä tullut vastaan. Joka päivä on ollut joko liian kiire kokkailla lounasta tai sitten vain mielikuvitus on tullut vastaan. Miten ihminen voi keksiä kaksi ateriaa joka päivälle ja miten ne ehtii tehdä?
No, kaikenlaisia kotiinkuljetuksia on tullut kokeiltua. On tehty isompia annoksia kerralla iltaisin ja syöty niitä sitten seuraavana päivänä. On tilattu huippuravintoloista ruokaa ja on haettu liian monta kertaa myös hätähampurilaiset.
Ideana on: kolme makumatkaa eri kohteisiin, eli kolmen eri maan/kaupungin inspiroima annos kahdelle. Annokset voi tilata edellisenä päivänä ja kuski tuo ne hiukan ennen lounasaikaan kotiin. Annokset on pakattu mikrotettaviin muovirasioihin, joissa ne voi lämmittää lounaaksi tai illalliseksi.
No, onhan noita kotiinkuljetettuja ruokia tosiaan tilailtu, mutta näissä ei ole tullut yhtään pettymystä vastaan. Jokainen annos on ollut todella hyvä ja vaikka ne ovat mikrotettavia annoksia, myös esillepano on ollut nätti.
Koska annokset on jo valmiiksi mietitty mikrotettaviksi, me voimme syödä lounaan eri aikoihin. Minä aamuvirkkuna olen usein jo klo 11 nälkäkuoleman partaalla. Joidenkin annosten kylkeen on tarkoitettu kylmä kastike tai lisukesalaatti, joka on sitten näppärästi pakattu erikseen, eli sitä ei tarvitse mikrottaa.
Kuvassa olevasta setistä laitoin lautaselle puolet, loput syön illalla. En yleensä ole tofu-fani, mutta tämä oli her-kul-lis-ta! Eli kun settejä tulee 3 x 2 hengelle, niin oikeasti aterioita saattaa riittää 10-12 kerraksi. Paitsi että niin hyviä ovat, että tekisi mieli syödä enemmän kuin vatsa vetää…
Elämme haastavia aikoja – myös bloggaajalle. Päiväni murmelina -elämästä on vaikea keksiä kerrottavaa. Viikonpäivät menevät sekaisin, sillä olen joka päivä kotona. Olen myös joka päivä tietokoneella. Teen joka päivä käsitöitä, laitan ruokaa ja liikun. Tai siis, liikun varmasti liian vähän, sillä kotikonttorilla ei tule käveltyä edes autolle, toimistolle tai lounaalle. Mutta muun liikunnan suhteen olen ollut aika kurinalainen: joka päivä on pakko harrastaa liikuntaa vähintään puoli tuntia.
Liikunta tuo päivään edes jonkinlaisen katkon. Se on syy kiskaista itsensä koneelta. Se on myös hyvää tasapainoa tälle koronaherkuttelulle – ja nyt meillä on yleiskone, joten syitä liikkua on nyt 30 enemmän (pakastimessa on nyt 30 voisilmäpullaa). Kyllä, reseption maailman paras ja onnistuin ensiyrittämällä.
Treeni on ollut kahvakuulailua ja kävelemistä, sekä nyt viime viikkoina myös juoksua. Lisäksi olen aina silloin tällöin osallistunut virtuaalisille jumppa- ja tanssitunneille. Lisäksi mielessä on käynyt, pitäisikö starttailla golf-harrastusta… kaikkea se viisikymppisyys teettää!
Tosi moni tuntuu innostuneen ruoanlaitosta nyt kotoillessaan. Pakko kai se tavallaan on, kun ravintolat ovat osittain kiinni. Mutta ehkä kyseessä on jokin muukin kuin se, ettei hyvää ruokaa saa nyt kuin tekemällä itse tai tilaamalla kotiin. Ruoanlaitto on kuitenkin konkreettinen konsti osoittaa läheisilleen välittämistä. Teen teille ruokaa, rakastan teitä.
Ruokaan liittyy tunteita. Monille ruoka on myös keino lohduttaa, itse tai muita. Lohturuoka näkyy vyötäröllä. Olen varma, että tämän koronahässäkän jälkeen naistenlehdet pursuavat ”Näin koronakiloista eroon” -juttuja.
Minä en ole mikään hiilarityyppi normaalisti: saatan hyvin syödä proteiinini hyvän salaatin kanssa. En juuri syö leipää. Perunat, no, ainakaan ranskalaisista en piittaa. Tavalliset keitetyt ovat mitättömiä, elleivät ole uusia. Enkä siis todellakaan ole pullatyyppi.
Mutta jokin tässä ajassa on nyt tuolut minusta uusia puolia esiin: minä olen tehnyt jo kahdesti focacciaa! Olen myös tehnyt pannaria, köyhiäritareita, risottoa ja perunoita usemmallakin eri tavalla.
Olen jopa harkinnut korvapuustien leipomista, sillä viimeksi kun niitä 15 vuotta sitten leivoin, niin ne olivat oikein hyviä.
Tässä kuitenkin teillekin hyvän pannukakun ohje.
SUSSUN PANNUKAKKU
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljaa (oikeaa, jos on)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
8 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl pehmeää oivariinia
Uuni 200 – 225 astetta
Sekoita kuivat aineet, itse laitan jauhot sihdin läpi, ettei tule könttejä. Lisää muut aineet. Jos sulatat rasvan, niin anna sen jäähtyä. Itse käytän sellaista valmista juoksevaa oivariinia, jos vaan kotona on. Paista n. 30-40 min. Itse syön pannarin jätskin kera.
Susanna
Köyhätritarit, nam!
Kotivinkin ohjeella tehty focaccia.
Tällä ohjeella olen tehnyt focaccian toistekin, korsiteena tosin vain rosmariinia ja pikkutomaatteja.
Kotivinkissä oli myös vesimelonipitsan ohje, kiva alkupala.
No niin, alkaa olla aika pistää pakettiin reissuamme. Tämä on tokavika postaus aiheesta, ensi kerralla kirjoitan vielä koko reissumme koosteen, jossa kerron matkamme reitin ja vaiheet. Mutta nyt TOP3-muodossa reissumme parhaat palat.
Viinitilat
Allan Scott, Blenheim (Marlborough), myös ihana ruokaravintola!
Allan Scottin viinitilalla oli myös todella hyvä ravintola, harvoin ruoka on näin nättiä!
Ruoka
1. Maailman halvin Michelin-tähdellä varustettu Tim Ho Wan -ravintola Hong Kongissa. Vaatii yleensä jonottamista (ei pöytävarauksia), mutta tässä tilanteessa kävelimme suoraan sisään.
Näin sitä syödään maskit kaulalla Hong Kongissa. Nuo keskellä olevat ”sämpylät” olivat parasta ikinä!
Patikointi
1. Tama Lakes, Tongariro, Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi sanottu patikointireitti.
2. Queen Charlotte Track, Marlborough Sounds. 70 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella taksiveneet voivat siirtää tavarat seuraavaan majoituspaikkaan.
3. Lake Moeraki, täällä ei kuulu kuin linnunlaulu! Ks. linkki ylempänä.
Viiden tunnin reissu vaihtelevissa maisemissa Tongariron kansallispuistossa.
Maisemat
1. Hokitika beach, surrealistinen ajopuuranta, todella vaikuttava iltakävely!
2. Blenheim, viiniä ja vuoristoa. Mainitsinko jo viinin?
2. Milford Sound, komeat vuonomaisemat.
(tämä oli vaikein kategoria, sillä NIIN paljon oli hienoja maisemia)
Hokitikan ajopuuranta.
Tunnelma
1. Auckland, täydellinen: ilmasto, sopiva koko, täällä on kaikkea, täällä voisin asua!
2. Queenstown, rento ja reipas kaupunki, jossa voi tehdä kaikenlaista adrenaliinia nostattavaa. Mulle riitti se, kun katselin miehen liitovarjoilua…
3. Hong Kongin valoshow Kowloonin puolelta katsottuna. Itkuhan siinä tuli.
Waiheken saari on Aucklandin edustalla. Siellä olisi ihmisellä hyvä olla.
Romanttisimmat
Bushland Park & Lodgen kylpy eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan alla. Se taivas on uskomaton!
The Peppertreenhotelli, Blenheim. Täällä voisi lueskella Jane Austenia ja nauttia iltapäiväteet.
Eväiden syönti Tama lakes -reitin huipulla. Perusasiat ovat <3.
2. Blenheimin opastettu viinitilapyöräily, kivat päivähönöt ja maisemat.
3. Taru sormusten herrasta -elokuvan Kontu eli Hobbiton. TSH-fanille ihan must.
Opit
Roadtrip sopi meille loistavasti, mutta jokaisessa paikassa olisimme helposti voineet olla 1-2 päivää pidempään. Oli myös loistavaa, ettei meillä ollut liian pitkiä ajomatkoja. Ilman taukoja pisimmät ajomatkat olivat reilun neljän tunnin mittaisia. Näin perille päästiin aina viimeistään viiden maissa, joten uuteen kohteeseen saattoi vähän tutustua jo illalla.
Yli viiden viikon 24/7 yhdessäolo meni myös mukavasti, tuon miehen kanssa on lomallakin mukavaa. Ainoastaan loman puolivälissä tuli selkeästi yhtenä päivänä sellainen olo, että ”kaikki ärsytti” kumpaakin. Sinä päivänä oli vähän tavallista hiljaisempi patikointireissu, kun molemmat olimme enemmän omissa ajatuksissamme.
Oli hyvä, että matkan suunnittelussa oli apuna matkatoimisto. Mitä monivaiheisemmasta matkasta on kyse, sitä tärkeämpää on, että palikat on suunniteltu hyvin. Varsinkin nyt, kun tuo korona toi epävarmuuksia, oli hienoa, että tukena oli toimisto, jonka kanssa saattoi viestitellä.
Kokonaisuutena koko Uusi-Seelanti oli aivan ihana, ja vajaat neljä viikkoa antoi meille vain pintaraapaisun ja kalpean aavistuksen koko maasta. Paljon jäi näkemättä. Halu palata sinne vaikka 3-6 kuukaudeksi on kova, ehkä sitten eläkkeellä…
Apua, täällä tapahtuu niin paljon ja niin nopeasti, ettei blogata ehdi! Tässä siis pikakooste viimepäivien tapahtumista: tehtiin Aucklandista viinihyppely läheiselle Waiheken saarelle, jatkettiin maanantaina matkaa Hobbitonin kautta Wentworthiin Bushland Park & retreatiin ja eilen käytiin lähes privaatilla Opouteren biitsillä uimassa. Lisäksi olen ajannut autoa väärällä puolella ja selvinnyt kahdesta liikenneympyrästäkin! Mutta nyt asiaa viinikierroksesta, muista ehkä lisää myöhemmin.
Waiheken saari sijaitsee noin 30 minuutin lauttamatkan päässä Aucklandistä. Se onkin paikallisten viikonloppukohde ja siellä on paljon kaupunkilaisten kakkosasuntoja. Tunnelma toikin mieleen esimerkiksi Cape Codin. Raha näkyi, mutta sillä lailla rennosti.
Waiheken saarella me valitsimme vaihtoehdoksi hop-on-hop-off-bussin, sillä sen avulla pystyimme joustavasti kiertämään juuri niitä tiloja ja juuri sillä aikataululla kuin halusimmekin. Järjestettyjäkin viiniretkiä sinne tehdään kyllä.
Saarella on kymmeniä viinitiloja, joten ihan kaikkia emme ehtineet katsastaa, kävimme kolmella tilalla.
Hyppäsimme ensimmäiseksi pois Tantaluksen tilalla, jonka viinejä meille oltiin kehuttu. Ei turhaan. Minä valitsin kevyen paketin, mies rotevamman, molempiin kuului neljä maistiaista. Joten saimme aika hyvän kattauksen Tantaluksen viineistä. Tantaluksen maistaispaketti oli myös parhaiten järjestetty. Maistiaiset tulivat sopivassa aikataulussa, viineistä kerrottiin tarpeeksi ja tarjolla oli pientä syötävääkin.
Seuraavaksi suuntasimme Batchin tilalle, joka on saaren tiloista korkeimmalla. Sieltä olikin huikeat 360 asteen näköalat koko saarelle, Aucklandiin ja Coromandelille. Olimme paikalla lounasaikaan, joten syödäkin piti. Istuimme aurinkoisella terassilla nauttien iltapäivätee-tyyppisen setin, eli vähän kaikkea. Siihen kuului lasi roseekuohuviiniä, lisäksi tilasimme maistelulasilliset (4 kpl). Maistelulasilliset tuotiin kaikki samaan aikaan teekattauksen kanssa, joten lämpimässä niiden nautiskelu meni vähän hosumiseksi ja tuntui, ettei niiden esittelystä oltu kovin kiinnostuneita. Mutta Batchiin kannattaa mennä ehdottomasti lounaalle näköalan vuoksi.
Kolmas paikkamme oli sitten lähinnä satamaa sijaitseva Mudbrickin tila. Siellä maistiaiset tarjoiltiin baaritiskillä hauskojen tarinoiden siivittämänä. Tosin terassi olisi ollut huomattavasti kivempi paikka viinien maisteluun, sinne suuntasimme sitten maistiaisten jälkeen nauttimaan lasillisesta skumppaa. Näköala oli aivan huikea etenkin ilta-auringon aikaan! Meni kyllä ehkä romanttisimpien näköalojen sarjaan ikinä!
Tantalus:
viinit *****
maistiaisten järjestelyt *****
maisemat ****
Batch:
viinit ***
maistiaisten järjestelyt **
maisemat ****
Mudbrick
viinit ****
maistiaisten järjestelyt ****
maisemat *****
Lisää viinijuttuja on tiedossa, sillä olemme menossa viinipyöräilylle Blenheimissä. Bloggaan siitä, jos en joudu tankojuopumuksesta vankilaan.
Susanna
Tantalus oli kokonaisuutena oma suosikkini.
Nam.
Batchin iltapäivätee ilman teetä sopi meikäläiselle.
Batchin maistelumaisema oli huikea.
Kaikki lasit tuotiin Batchillä pöytään yhtä aikaa, mikä oli lämpimällä terassilla kyllä vähän haaste…
Blogi oli taas hiljaa, sillä meikäläinen vietti kesäloman loppupuoliskon. Keski-ikäinen ihminen näemmä alkaa olla kaavoihinkangistunut ja turvallisuushakuinen, sillä päädyimme viime kesän tapaan Mallorcalle. Olimme kuitenkin sen verran uhkarohkeita, että valitsimme osittain eri paikkoja kuin viime vuonna.
Ensimmäiset kuusi päivää olimme Cala d’Orissa, mutta hitusen eri paikassa kuin viime vuonna. Sitten siirryimme viikoksi Sóllerin pikkukaupunkiin, jossa kävimme viime vuonna päiväseltään patikoimassa. Ja loput neljä päivää olimme saaren pääkaupungissa Palmassa, jonne olimme aiemmilla reissuilla tehneet vain päiväretkiä.
Koska olen hehkuttanut Mallorcaa matkakohteena jo aiemmin useissa eri blogauksissa, muun muassa shoppailukohteena ja aikuiskohteena, niin säästän teidät nyt blogisarjalta. Tässä siis kootut fiilikset, vinkit ja kommentit reissustamme, joka oli jälleen tosi kiva (lue myös kuvatekstit). Ensi kesänä emme kuitenkaan mene Mallorcalle, mutta varmasti vielä joskus menemme.
Ensinnäkin, suosittelen Mallorcalle matkustamista lämpimästi syyskuussa. Meidän reissumme ajoittui elo-syyskuun vaihteeseen. Heinä-elokuun kiihkein matkailusesonki alkaa olla jo vähän takanapäin, mutta kesä jatkuu. Lämpöä oli 26 – 33 astetta ja näin loppukesästä meri oli jo ehti nyt lämmetä. Emme ole koskaan, ikinä, milloinkaan uineet niin paljon kuin Cala d’Orin viikollamme!
Me emme ole varsinaisia rantalomailijoita siinä mielessä, että jaksaisimme ottaa aurinkoa ainakaan tuntia, paria pidempään, emmekä missään nimessä joka päivä. Mutta jos vesi on kirkasta ja lämmintä, niin voimme kyllä käydä uimassa pari kertaa päivässä ja viihtyä vedessä kaloja katselemassa pitkäänkin. Erityisen hyvin tähän sopivat mielestäni Cala d’Orin suunnalla olevat ”Calat” eli rantapoukamat. Pitkät hiekkarannat eivät ole meidän juttu, sillä se rannalla oleileminen ei ole meidän juttu.
Seudulta löytyy myös kivoja patikointireittejä, me yhdistimme patikoinnin ja uinnin kävelemällä Finca Roigista neljän calan reitin (Cala Magrana-Cala Pilota-Cala Virgil-Cala Botá). Noille rannoille ei pääse autolla, joten rannat ovat rauhallisia, paikalla on vain kävellen tai pyörällä tulleita sekä veneitä parkkeerattuna poukamiin.
Toiseksi, Mallorcan länsireunalla sijaitseva Tramuntanan-vuoristo on oiva patikoinnista kiinnostuneiden matkakohde. Sóllerin kaupunki on patikoijille hyvä tukikohta, sillä sieltä lähtee monia reittejä, joiden vaativuus vaihtelee helposta vaativaan. Me teimme viikon sellaisia 1,5 – 4 tunnin lenkkejä, joissa nousumetrejä tuli helposti liki 500 metriä. Tramuntanan korkeimmat vaellusreitit nousevat 1000 metriin, mutta niille ei meillä helteen, kunnon, varusteiden tai kokemuksen puolesta ollut vielä asiaa…
Keskitasoisista reiteistä ja päiväretkistä selviää normaalikuntoinen ihminen kyllä hyvin, mutta suosittelen kaikile patikoinnista kiinnostuneille hyviä patikointikenkiä, sillä polut ovat pääsääntöisesti hyvin epätasaisia. Myös kävelysauvasta on hyötyä. Vettä pitää varata mukaan, sillä syyskuussakin päivälämpötilat voivat siis nousta 33 asteeseen. Muuten reitit ovat kyllä pääsääntöisesti näppäriä, sillä ne kulkevat kylästä toiseen ja niistä löytyy kyllä ravintoloita ja kuppiloita. Reitit on melko hyvin merkitty, mutta silti kannattaa ostaa opaskartta.
Sóllerin kaupunki on viehättävä, mutta se on pieni. Näin jälkikäteen ajateltuna siellä olisi voinut olla lyhyemmänkin ajan kuin viikon, mutta toisaalta tarkoituksenamme oli patikoida usempaan otteeseen, ja akillesjännevaivojen vuoksi en uskaltanut lähteä retkille peräkkäisinä päivinä. Eli viikossa ehdimme tehdä kolme reissua lepopäivistä huolimatta.
Illalla kylän ”nähtävyydet” kyllä ehtivät loppua, sillä kivoimmat paikat: Can Pruneraeli yhdistetty modernin taiteen museo ja kotimuseo, kasvititeellinen puutarha ja keskusaukio on kyllä nähty muutamassa tunnissa. Onneksi kylästä löytyy kyllä muutamia kivoja ravintoloita, joista meidän suosikkimme olivat Lluna 36 ja La Vilan sisäpiha. Joutohetket vietin piskuisen hotellimme ranskalaisella parvekkeella ihmisvilinää seuraten. Ihan lomasta kävi sekin
Kolmanneksi, Palma on todella kiva ruokakaupunki ja siellä voi helposti viettää aikaa pelkästään kulkemalla kauppahallista tosieen ja istuskelemalla kivoissa kahviloissa. Buukkaamamme opastettu ruokaretki meni valitettavasti pieleen, sillä oppaamme ei ilmestynyt paikalle. Mutta itse löysimme harvoin oppaissa mainitun San Juanin kaupunginosassa sijaitsevan Mercado Gastronómicon kauppahallin, joka on auki puoleen yöhön ja joka on vallan mainio mesta. Myös Mercado l’Olivar vanhassa kaupungissa kannattaa katsastaa sekä Santa Catalinan kauppahalli. Vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita, mutta niiden joukosta helmien löytäminen voi olla hankalaa. Itse tykkäsimme aivan huoneistomme vieressä sijainneesta l’ambigústa.
Se oli sellainen reissu se, uusi reissu on jo buukattu ja kovasti ajatuksissa, sillä se on meidän bucket list -kohteemme Uusi-Seelanti.
Mallorcalle sanon: Gracias, hasta la proxima!
Susanna
Calat ovat pieniä rantapoukamia. Jos näkee vähän vaivaa, voi löytää aivan oman rannan itselleen.
Tässä meidän kotirantamme, Cala Egos, joka sijaitsee Cala d’Orin alueella. Ranta oli todella ihana, kun polski vähän pidemmälle, sai katsella kaloja ihan omassa rauhassaan.
Joskus kannattaa pistää lomallakin kello soimaan ja lähteä aamukävelylle. Aurinko oli ensin pinkki.
Ja hetken kuluttua se värjäsi pilvenreunat oranssiksi.
Mun iho, hiukset ja kynnet rakastavat lämmintä ilmastoa. Hiukset kasvoivat varmaan kaksi senttiä loman aikana!
Satunnainen patikoija etsii uimarantaa, Finca Roigista lähtee reitti, joka kiertää neljä rantaa.
Santuari de Sant Salvador – suosittelen! Huikeat näköalat. Sinne voi patikoida, mutta perille pääsee myös autolla.
Osuimme Santuari de Sant Salvadorille juuri, kun tämä hurjapää hyppäsi huipulta alas.
Sóllerin keskustori on viehättävä. Koko kaupunki on täynnä Art Nouveau -kauneuksia.
Teimme museojunalla retken Sóllerista Palmaan ja takaisin. Maisemat ovat huikeat, mutta vielä huikeammat, jos lähtee itse patikoimaan.
Can Prunerassa oli kiinnostava Pep Guerreron näyttely.
Can Prunera on myös kotimuseo, jossa on silmäkarkkia.
Hotellimme Aqua Llunan aamiaiskattaus. Maailman parhaat croissantit, muuten.
Naapurikyyläystä hotellin partsilta.
Sóllerista lähtee monia patikointireittejä, tämä kulki satoja vuosia vanhan oliivipuulehdon halki.
Ja reitti päättyi Port de Sólleriin, jossa oli pakko pulahtaa uimaan. Oli 33 lämmintä.
Fornalutxin kylään patikoimme myös. Kylä sai muutama vuosi sitten tittelin ”Espanjan kaunein kylä”.
Ja siellä häämöttää Sóller.
Palmassa kannattaa aina katsoa ylöspäin.
Hotellihuoneistossamme oli kaksi privaattia kattoterassia.
Palman katedraali, La Seu.
Kuten sanoin, Palmassa kannattaa aina katsoa ylös.
Käytiin siipan kanssa viettämässä viikonloppua Naantalissa. Edelliskerrasta olikin liki 15 vuotta aikaa, vaikka Naantali kyllä ehdottomasti ansaitsisi meiltä parisuhdeviikonlopun useamminkin. Se on lähellä, se on romanttinen, siellä on nähtävää ja etenkin jos laventaa reviiriä Turkuun, niin siellä on myös erittäin hyvä ravintolatarjonta.
Suomen kesä näytti viikonloppuna parastaan, paitsi tietysti sunnuntaina, jolloin olimme buukanneet opastetun kierroksen Kultarannan puutarhaan. Mutta, ta-daa, istuimme sinnikkäästi Kultarannan parkkiksella kytäten taivasta, kelloa ja sadetutkaa. Ja kolme minuuttia ennen kierroksemme alkamista myös sade loppui!
Kuten tavallista, retkemme varsinainen pääsisältö hahmottui kuitenkin syömisen ympärille. Perjantaina söimme Naantalin kylpylässä sijaitsevassa Thai Garden-ravintolassa, joka oli jäänyt mieleemme jo edellisvisiitillä. Ja täytyy sanoa, se on kyllä yksi Suomen parhaista, ellei paras thaimaalainen ravintola.
Lauantaina suuntasimme bussilla Turkuun, jossa kävelimme jokivartta pitkin sen verran, että katsoimme ansainneemme jo lounaan Tintåssa. Osuimme paikalle juuri pahimpaan lounasruuhkaan, mutta palvelu oli siitä huolimatta ripeää ja ruokakin oikein hyvää. Olimme pohtineet erilaisia nähtävyyksiä Kakolan mäestä Turun linnaan saakka, mutta kaunis keli houkutteli vain käppäilemään rantaa pitkin. Teimme tuliaisostokset Kauppahallissa, sillä mies osti kaksi purkkia hernekeittoa ja lajitelman vihreää teetä. Kauheata tuhlailua siis! 🙂
Illaksi saavuimme takaisin Naantaliin. Käsittämätöntä kyllä, mies ei ollut koskaan aiemmin käynyt Naantalin keskustassa, joten käppäilimme ihmetellen ihania puutaloja ja niiden tunnelmaa. Ja illalliselle päädyimme Snickariin.
Sunnuntaiaamuna meitä kelluttikin hyvin kaiken tämän syömisen jälkeen hyvin. Kylpyläkäynnin jälkeen oli kuitenkin taas nälkä, joten ennen Kultaranta-visiittiä piipahdimme lounaalla Kultaranta Resortin golfkentän klubirakennuksessa, jossa oli oikein hyvä buffet-lounas. Vieressä oleva, erityisen kehuttu pizza-paikka oli vielä siihen aikaan kiinni, joten (ehkä onneksi) se jäi kokematta.
On se hyvä, ettei romanttisia viikonloppuja ole useammin. Menisi vaatekoko nopeasti uusiksi…
Susanna
Siinä se on: Naantalin aurinko!
Nätti kuin karkki, sellainen on Naantali.
Hmm… Mikä jottei?
Vespa.
Thai Garden on erittäin autenttinen thaimaalaisravintola, lämmin suositus.
Tintåssa en ole pettynyt vielä koskaan.
Alfred Kordelin ei ehtinyt monta vuotta nauttia Kultarannan puutarhasta ennen kuin hänet murhattiin.
Vietimme viikonloppuna Rosé Ladies -porukan viisivuotisjuhlaa Nizzassa. Ryhmä sai nimensä ensimmäisellä yhteisellä reissullamme, koska totesimme pitävämme roseeviinistä. Roseeviini onkin ollut jokaisella reissullamme tärkeässä roolissa, suuntautuipa matka sitten Geneveen, Osloon, Edinburghiin, Amsterdamiin tai Nizzaan. Ja totta kai oli vain ajan kysymys, milloin ryhmärämämme päätyy Nizzaan, onhan Provencen alue kuuluisa roseeviineistään.
Tämä oli minulle elämäni kolmas reissu Nizzaan. Kaupunki on vain niin ihana: sopivankokoinen ja lyhyen ajomatkan päässä on paljon nähtävää. Nizzassa voi yhdistää kaupunki- ja rantaloman myös hienosti. No, ihan rantakelit eivät vielä olleet, vaikka sää olikin paljon parempi kuin sääennustuksissa peloteltiin. Niiden mukaan piti tulla vettä torstaista sunnuntaihin. No, perjantaina ripsautti vähän, mutta lauantaina aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja lämpötilakin kohosi noin pariinkymmeneen. T-paidassa tarkeni loistavasti.
Lentomme oli perillä torstaina iltasella, joten emme uskaltaneet buukata ravintolapöytää ennakkoon siltä varalta, että lento olisi myöhässä (olimme viisastuneet Geneven reissusta, sillä silloin päädyimme fine dining -ravintolan sijaan turisteille torvisoittoa ja fondueta tarjoavaan ravintolaan lennon myöhästymisen vuoksi. No, elämys sekin. Ja juustohan on tunnetusti aina hyvää… ). Hotellimme vieressä oli kuitenkin Mon Petit Café -ravintola, joka oli vilahdellut jo ravintolalistallamme. Se oli tupaten täynnä, mutta tarjoilija kehotti meitä tulemaan puolen tunnin päästä takaisin. Niinpä pääsimme syömään juuri ennen ravintolan sulkeutumista, ja se oli onni se! Oli nimittäin herkullista!
Olen syönyt elämäni ekalla Nizzan reissulla elämäni parhaan pizzan ja nyt tuli sitten syötyä elämäni parhaat gnocchit! Ne tarjoiltiin kanan ja aivan ihanan kastikkeen kanssa. Jälkkärikin oli ihan super, vaikka en yleensä jälkkäreistä niin perustakaan. Vahva suositus tälle paikalle. Rafla mainitaan myös Michelin-oppaassa, joten suosituksessa ei ole kyse pelkästään siitä, että me olimme matkanteon jälkeen nälkäisiä.
Perjantaiksi oli ennustettu aamupäiväksi kohtuullista säätä ja iltapäiväksi sadetta, joten päräytimme heti aamiaisen jälkeen alle kymmenen kilsan päässä sijaitsevaan Villa Ephrussi de Rotschildiin. Se on ollut minun Nizza-listallani aiemminkin, mutten ole sinne asti aiemmin ehtinyt. Reissu oli eka, muttei vika – paikka oli ihana! Viehättävä puutarha, josta avautuivat näkymät molempiin suuntiin Ranskan Rivieran rantamaisemiin. Villan rakennuttaneen Béatricen tarina on surullinen, mutta samalla tarina voimakkaasta naisesta, joka ei antanut hulttiomiehen pilata elämäänsä. Villa on täynnä kauniita värejä ja matkamuistoja, sillä Béatricekin rakasti matkustamista.
Me päätimme visiittimme lounastamalla Villan ravintolassa. Itse söin aivan ihanan salaatin, se oli jo yksistään visiitin arvoinen. Ja joimme paikan nimikkoroseeta!
Iltapäiväksi palasimme Nizzaan, jossa oli pilvistä ja ripotteli. Emme antaneet sen häiritä, kävimme Galeries Lafayettessa ja vanhassa kaupungissa ostoksilla.
Illalla suuntasimme syömään Geppettoon, joka on hyvän italialaisen ruoan lisäksi elämys. Elämykseksi sen tekee paikan omistaja Alex, jonka tyyli palvella asiakkaita on hilpeä. Hän höpötteli vieraiden kanssa ja flirttaili täysin häpeämättömästi naisasiakkaiden kanssa.
Pöytävaraus on välttämätön – ja oman kokemukseni mukaan se kannattaa tehdä puhelimitse, sillä Alex kyllä puhuu englantia hyvin, mutta sähköpostiin (sellaista ei löydy nettisivuilta, mutta Tripadvisorista löytyi) hän ei englanniksi vastannut kuin Not possible full :D.
Lauantaina piti olla sadepäivä, joten olimme suunnitelleet pysyvämme kaupungilla ja kaavailleet suuntaavamme johonkin kaupungin museoista, jos sataisi paljon. No, minä tykkään nizzalaisista sadepäivistä, sillä valtaosan päivästä taivas oli pilvetön ja lämpöäkin parikymmentä. Sateesta ei ollut tietoakaan.
Kävimme siis aamukävelyllä Promenade des Anglaisilla ja aamukahvilla rantaravintolassa. Sen jälkeen suuntasimme lounaalle legendaariseen hotelli Negrescoon. Sen ravintola oli remontissa, mutta tilalle oli rakennettu pop up -ravintola, jossa olimme ensin paikan ainoat asiakkaat. Olimme liikkeellä hitusen varhain… Negrescon Le37pop-ravintola oli tyylikäs, mutta sopivasti taiteella ja hulluttelevilla väreillä sisustettu. Ei ollut liian pönöttävä mesta. Meiltä kolmelta lounas ja pullo roseeta maksoi 120 euroa, joten olihan siinä vähän luksuslisää, mutta kokemus oli sen väärtti.
Loppupäivä menikin lähinnä vanhaa kaupunkia ristiin rastiin pyöriessä ja aurinkoisesta säästä nauttiessa. Viihdyimme ulkona niin hyvin, että sain t-paidan muotoisen rusketuksenkin.
Illaksi suuntasimme myös vanhaan kaupunkiin Les Garconsiin, joka toi mieleen Punavuoren hipsterihenkiset ravintolat. Sisustus hyvin industrial, ruoka bistrotyyppistä herkkua. Tarjoilijat myös ;-).
Entäs sitten tuliaiset?
Marseillen saippuaa
Paljettikoristeltu rantakassi
Fragornardilta rantatunika, hippihenkinen paita ja ihana kirjailtu pussukka alusvaatteille (vinkki: lentokentän Fragonard on edullisempi kuin vanhan kaupungin)
Söpöt kesäkengät Andrélta
gLOVEmesta reissukukkaro ja ystävälle vyö
Lentokentältä roseeta ja vähän kosmetiikkaa (Ritualsilta)
Naisreissut tekevät ihmiselle kyllä kokonaisvaltaisesti hyvää. Jokaisella naisella pitäisi olla porukka, jonka kanssa lähteä säännöllisesti reissuun! Hyvää ruokaa ja juomaa, vähän nähtävyyksiä, sopivasti shoppailua ja ennen kaikkea paljon naurua!
Nyt taas jaksaa, kyllä se kesä tännekin tulee!
Susanna
Olet mitä syöt. Eli olen herkullinen, monipuolinen, melko terveellinen ja ehdottomasti hinta-laatu-suhteelta erinomainen.
Poika lähti asepalvelukseen noin 12 000 muun kanssa eilen. Luulin, ettei se ole minulle iso juttu. Uusperheellisenä olen tottunut joka tapauksessa siihen, että poika on ollut viikonloppuja, lomia ja pyhiä isällään. Olen huomannut, että hän pärjää.
Olen jotenkin ajatellut, että tyhjän pesän syndrooma ja eroahdistus iskee sellaisiin vanhempiin, joilla elämä on pyörinyt hyvin paljon lapsen tai lasten ympärillä. En ole ajatellut olevani sellainen äiti. Elämäni ei ole pyörinyt lapsen ympärillä, vaan perheen ympärillä. Ja perhe olemme me. Elämässä on tehty asioita, jotka ovat perheelle hyväksi. Meille kaikille hyväksi siis – enimmäkseen kaikille yhtä aikaa, mutta välillä lapselle, välillä miehelle ja välillä minulle.
Poika meni harmaisiin siis eilen. Oikeastaan vasta edeltävänä viikonloppuna tajusin, mitä se tarkoittaa. Me olemme miehen kanssa nyt kahdestaan.
Poika pärjää armeijassa kyllä. Mutta entä me?
Kai me nyt pärjäämme. Viihdymme yhdessä, meillä on molemmilla mielenkiintoinen työ, harrastuksia ja ystäviä. Arki-illat ovat melkoisen aktiivisia, niin myös viikonloput.
Hieman haikeana ja jännittyneenä halasin pojan armeijaan. Ajattelin, että hyvinhän se meni. Ei itkua. Paljon melua tyhjästä?
Illalla suihkussa iski ahdistava puristus. Kun vesi valui kasvojani pitkin, alkoivat myös kyyneleet valua. Se oli äänetöntä, tuskaisaa itkua. Itkin enemmän sisäänpäin kuin ulospäin.
Tulin suihkusta ja tunnustin miehelle, että tämä taitaakin ottaa aika koville.
Tunnustus aukaisi padon ja istuin sohvalla puoli tuntia itkien. Kyyneleet valuivat, minä hytkyin. Se ei ollut sellaista kaunista itkua, jossa silmäkulma kostuu. Se oli rumaa, räkäistä itkua.
Sinne se meni. Sinne se lensi.
Itku teki kuitenkin hyvää. Samoin pari whatsapp-viestiä ystävälle ja siskoille. Vertaistukea.
Eniten teki hyvää se, että tunnustin sen ääneen, että nyt tuntuu pahalta. On ihan ok itkeä, kun lapsi lähtee. Se on ihan ok, vaikka me kaikki pärjäämme. Se on ihan ok, vaikka se on myös onnellista. Se on onnellista, sillä se kuuluu elämään.
Tämä vaihe kuuluu elämään. Poikasten kuuluu lentää pesästä. Emojen kuuluu jäädä. Olen onnellinen, että tiedän hänen pärjäävän ja uskon, että hän sanoo, jos tarvitsee tukea.
Tiedän, että armeija loppuu aikanaan, ja todennäköisesti poikanenkin palaa vielä hetkeksi pesään. Mutta tämä on ensilento. Kun hän palaa, niin hän palaa enää hetkeksi. Lähteäkseen sitten jossain vaiheessa lopullisesti.
Kun kyyneleet sohvalla loppuivat, tuli pojaltakin sopivasti kuvaviesti. Maastohousut jalassa. Mun poika.
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit