Pölyttäjien pelastamisesta se alkoi pari vuotta sitten: pikkuisen pihamme remontti. Ensin poika kiskaisi palan nurmikkoa pois, tilalle perennapenkillinen kukkia, jotka houkuttelevat hyönteisiä. Sitten viereen raivattiin lisää tilaa kukille, taas nurmikkoa kiskottiin irti.
Kun poika oli saanut projektin hyvään alkuun, me jatkoimme. Kiskoimme angervot ja pari vuorimännyn roipaletta pois, tilalle taas kukkia. Tätä on nyt jatkettu siitä asti, ja nurmikko hupenee ja kukat lisääntyvät.
Minähän olen siis hitusen hyönteiskammoinen ihminen (perhoset ja leppäkertut ovat jees), joten en tiedä, mikä mielenhäiriö tämä hyönteisten houkuttelu on oikein ollut?
Mutta olen iloinen tästä mielenhäiriöstä, sillä kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia houkutteleva pihamme on nyt ollut meikäläisen siedätyshoitola. Olen nimittäin huomannut, että kimalaiset ovat lentäviä pieniä nallekarhuja, jotka eivät todellakaan pistä ketään. Eikä mehiläisiäkään kiinnosta mikään muu kuin se kukkien mesi. Kukkaa voi pitää kämmenellään, eikä mehiläinen ole moksiskaan. Ampiaiset ovat sitten oma lukunsa – sillä toisin kuin mieheni väittää, ne oikeasti voivat pistää ihan huvikseen, etenkin loppukesästä niillä voi flipata.
Tässä vähän listaa meidän pihan kasveista, jotka houkuttelevat kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia.
Mirrinminttu – kasvaa meillä ihan hulluna liuskekivipolun reunuskasvina. Se sopisi hienosti esimerkiksi istutusaltaiden reunakasviksi, josta se sillä lailla roikkuisi kauniisti reunan yli. Se kukkii tosi pitkään, aloitti aikaisin loppukeväällä-alkukesästä ja kukkii edelleenkin. Siinä on liilat kukat. Houkuttelee erityisesti kimalaisia, jotka tykkäävät siitä niin, että käyvät öisinkin syömässä.
Nauhus – on keltakukkainen ja sen pitkät kukintovarret ovat aika painavat. Vaatii siis vähän kasvitukia, jos se ei saa tukea muista kasveista, aidasta tms. Itse en ole keltakukkaisten kasvien suuri fani, mutta jostain syystä hyönteiset tuntuvat niistä tykkäävän. Nauhus kukkii keskikesällä, aloitti ehkä viikko, pari sitten kukintansa ja ainakin vielä jatkuu komeana. Houkuttelee myös perhosia. Samassa penkissä kasvaa pojan istuttamia muita keltaisia hyönteiskasveja, joiden nimestä ei ole mulla tietoa.
Kurjenpolvi, meillä taitaa olla jalokurjenpolvi tai jokin muu jalostettu lajike, sillä näissä on valtavat kukat! Nämä houkuttelevat erityisesti mehiläisiä. Kurjenpolvi kasvaa meillä myös reunuskasvina, niin kuin mirrinminttukin. Se leviää todella tehokkaasti rönsyjen avulla, eli viereen ei kannata istuttaa mitään liian matalaa ja hentoa, muuten kurjenpolvi valtaa sen.
Mä olen jotenkin ihastunut tähän isokukkaiseen ja runsaaseen kasviin niin, että ajattelin jakaa sitä myös viereiseen perennapenkkiin reunuskasviksi. Liilakukkainen tämäkin ja on kukkinut jo pitkään, eikä loppua näy…
Ruusut ovat tietysti klassikoita. Minä perustin ruusupenkin tänä kesänä, siirsin pari ryhmäruusua muualta ja ostin lisää, joten tämä projekti on vielä vaiheessa. Jos ruusuille löytyy sopiva paikka ja jaksaa vähän hoitaa (leikata ja suojata), niin ovathan ruusut ihania. Hyönteiset tykkäävät enemmän ns. perinteisistä lajikkeista, sillä ilmeisesti kerrottuihin kukintoihin on hyönteisten vaikea päästä ”sisälle”. No, mulla on penkissä sekä että, sillä kerrotut kukinnot ovat musta vaan niin kauniita…
Myös kivikkokasvit ovat hyönteisten suosiossa! Eli pihan ei tarvitse olla erityisen rehevä ja runsas, jotta löytyy hyönteiskukkia. Meillä etupihalla on lähinnä havuja ja kivikkokasveja, sillä siihen kuormataan talvella lunta (jos sitä tulee). Mä en osaa edes sanoa, mitä kaikkia kivikkokasveja meillä on, sillä ollaan ostettu sellaisia six packejä esimerkiksi Plantagenista ja isketty niitä sitten kasvamaan. Myös ”yrittipenkkimme” on hyönteisten suosiossa: ruohosipulin kukat, oregano, tomaatti, laventeli…
Muita kasveja, joita olemme hankkineet hyönteisten iloksi, mutta jotka ovat sen verran uusia tulokkaita, etten osaa vielä antaa tarkempia suosituksia: maitokello, vähän niin kuin kissankello, mutta sellainen hailakan vaaleanpunainen, lähes valkoinen.
Syysleimu, kukkii ilmeisesti runsaasti ja kauniisti (meillä uusi, joten ei vielä ole kukkinut). Syysleimun huono puoli on se, että sen lehtiin tulee helposti härmää – niin meilläkin. Ilmeisesti on siis kasvupaikan suhteen aika kranttu ja härmää tulee sen vuoksi. Syysleimu sai eilen tuomion ja roudasin ne kompostoriin. En antanut armoa kasville, joka näyttää homeiselta ison osan kesää.
Jaloritarinkannus, komea ja tosi korkeaksi kasvava kukka. Vaatii myös tukea, sillä kukka kasvaa lähes parimetriseksi. Huom, kukka on myrkyllinen!
Tänä kesänä istutettiin atsaleoita. Mun teki mieli alppiruusuja, mutta meidän piha on liian aurinkoinen niille. Kukkivat alkukesästä, ja kuulemma ”kukkivat toisen kerran” syksyllä, kun niihin tulee niin kaunis ruska. Kukinnot olivat näin ekana istutuskesänä vähän vaisut, mutta houkuttelivat kyllä hyönteisiä ja tuoksuivat iltaisin tosi ihanasti myös näin ihmisnenään. Muita meidän pihan kukkia, joita en ole erityisesti valinnut hyönteisten, vaan kauniiden ja tuoksuvien kukkien vuoksi: pionit, ah, niitä meillä on paljon, niistä ei tosin nyt ole kuvia, sillä tänä kesänä kukki niistä vain yksi – syynä tämä puutarhan rymsteeraus, jonka vuoksi pioneja siirreltiin, eivätkä ne pidä siitä…
Perinnepihaa muistuttavassa pihassamme on tietenkin myös syreeni, tosin sekin on vielä nuori ja kukki tänä kesänä oikeastaan ensimmäistä kertaa. Suunnitteilla on myös jasmikkeen istuttaminen. Eli kuten sanoin, pidän tuoksuvista kukista. Kyllä pörriäisten lisäksi huomioon pitää ottaa myös puutarhan emäntä. 🙂
Susanna
Priimaa pukkaa 