TOP 3 kaikesta

No niin, alkaa olla aika pistää pakettiin reissuamme. Tämä on tokavika postaus aiheesta, ensi kerralla kirjoitan vielä koko reissumme koosteen, jossa kerron matkamme reitin ja vaiheet. Mutta nyt TOP3-muodossa reissumme parhaat palat.

Viinitilat

  1. Allan Scott, Blenheim (Marlborough), myös ihana ruokaravintola!
  2. Tantalus, Waiheke (Auckland), paras maistatus.
  3. Mudbrick, Waiheke (Auckland), hienoin ympäristö.
IMG_0502
Allan Scottin viinitilalla oli myös todella hyvä ravintola, harvoin ruoka on näin nättiä!

 

Ruoka

1. Maailman halvin Michelin-tähdellä varustettu Tim Ho Wan -ravintola Hong Kongissa. Vaatii yleensä jonottamista (ei pöytävarauksia), mutta tässä tilanteessa kävelimme suoraan sisään.

2. Wilderness Lodge Lake Moerakin ruoat, parasta hotelliruokaa ikinä!

3. Allan Scottin viinitila, ks. linkki yllä.

IMG_0244
Näin sitä syödään maskit kaulalla Hong Kongissa. Nuo keskellä olevat ”sämpylät” olivat parasta ikinä!

 

Patikointi

1. Tama Lakes, Tongariro, Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi sanottu patikointireitti.

2. Queen Charlotte Track, Marlborough Sounds. 70 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella taksiveneet voivat siirtää tavarat seuraavaan majoituspaikkaan.

3. Lake Moeraki, täällä ei kuulu kuin linnunlaulu! Ks. linkki ylempänä.

IMG_0707
Viiden tunnin reissu vaihtelevissa maisemissa Tongariron kansallispuistossa.

 

Maisemat

1. Hokitika beach, surrealistinen ajopuuranta, todella vaikuttava iltakävely!

2. Blenheim, viiniä ja vuoristoa. Mainitsinko jo viinin?

2. Milford Sound, komeat vuonomaisemat.

(tämä oli vaikein kategoria, sillä NIIN paljon oli hienoja maisemia)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hokitikan ajopuuranta.

 

Tunnelma

1. Auckland, täydellinen: ilmasto, sopiva koko, täällä on kaikkea, täällä voisin asua!

2. Queenstown, rento ja reipas kaupunki, jossa voi tehdä kaikenlaista adrenaliinia nostattavaa. Mulle riitti se, kun katselin miehen liitovarjoilua…

3. Hong Kongin valoshow Kowloonin puolelta katsottuna. Itkuhan siinä tuli.

Sussu
Waiheken saari on Aucklandin edustalla. Siellä olisi ihmisellä hyvä olla.

 

Romanttisimmat

  1. Bushland Park &  Lodgen kylpy eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan alla. Se taivas on uskomaton!
  2. The Peppertreen hotelli, Blenheim. Täällä voisi lueskella Jane Austenia ja nauttia iltapäiväteet.
  3. Eväiden syönti Tama lakes -reitin huipulla. Perusasiat ovat <3.
IMG_0560
Vaahtokylpy tähtitaivaan alla.

Kokemukset

1. Tongariron Tama Lakes -patikointi, tänne palaamme!

2. Blenheimin opastettu viinitilapyöräily, kivat päivähönöt ja maisemat.

3. Taru sormusten herrasta -elokuvan Kontu eli Hobbiton. TSH-fanille ihan must.

Opit

  1. Roadtrip sopi meille loistavasti, mutta jokaisessa paikassa olisimme helposti voineet olla 1-2 päivää pidempään. Oli myös loistavaa, ettei meillä ollut liian pitkiä ajomatkoja. Ilman taukoja pisimmät ajomatkat olivat reilun neljän tunnin mittaisia. Näin perille päästiin aina viimeistään viiden maissa, joten uuteen kohteeseen saattoi vähän tutustua jo illalla.
  2. Yli viiden viikon 24/7  yhdessäolo meni myös mukavasti, tuon miehen kanssa on lomallakin mukavaa. Ainoastaan loman puolivälissä tuli selkeästi yhtenä päivänä sellainen olo, että ”kaikki ärsytti” kumpaakin. Sinä päivänä oli vähän tavallista hiljaisempi patikointireissu, kun molemmat olimme enemmän omissa ajatuksissamme.
  3. Oli hyvä, että matkan suunnittelussa oli apuna matkatoimisto. Mitä monivaiheisemmasta matkasta on kyse, sitä tärkeämpää on, että palikat on suunniteltu hyvin. Varsinkin nyt, kun tuo korona toi epävarmuuksia, oli hienoa, että tukena oli toimisto, jonka kanssa saattoi viestitellä.

Kokonaisuutena koko Uusi-Seelanti oli aivan ihana, ja vajaat neljä viikkoa antoi meille vain pintaraapaisun ja kalpean aavistuksen koko maasta. Paljon jäi näkemättä. Halu palata sinne vaikka 3-6 kuukaudeksi on kova, ehkä sitten eläkkeellä…

Susanna

 

 

 

Patikkamatkalla

No niin, kotona ollaan. Ihan omituinen olo. Koko unelmamatka tuntuu kuin  unelta, koska lähdimme aivan erilaisesta Suomesta kuin mihin palasimme. Olen tietysti kotona karanteenissa, ja työt hoituvat kyllä etänä. Mutta moni asia on  kuitenkin muuttunut. Huolettomista lomapäivistä Uudessa-Seelannin lintukodosta tänne huolentäyteiseen Suomeen on pitkä matka, sekä kilometreissä että henkisesti. Mutta silti minä uskon, että tästä selvitään. Asiat järjestyvät, mutta se vaatii sitä, että niitä järjestetään.

Silläkin uhalla, että lomabloggausten jatkaminen nykytilanteessa on kummaa eskapismia (onhan sitä maailmassa nyt tärkeämpiäkin asioita kuin viinitilavierailut), niin jatkan matkamuisteloita. Nimittäin haluan sekä saada kokemukset ylös vielä niin kauan kuin ne ovat itselläni tuoreena. Ja uskon myös, että ne voivat tuottaa iloa ihmisille: kun ei pääse matkalle, voi edes haaveilla matkasta!

Meidän matkamme yksi ”päätarkoitus” oli patikoida. Uuden-Seelannin maisemat ja luonto pitää kokea läheltä. Lintujen laulu pitää kuulla. Sademetsän tiheys pitää nähdä. Ja raikas vuoristoilma hengittää. Kävely on aina ollut mun ja miehen yhteinen harrastus, olimmepa sitten kotona, kaupunkilomalla tai luonnon keskellä. Patikoidessa ei ole kiire, joten kaiken ehtii kokea rauhassa. Ja sopiva fyysinen ponnistelu on hyvää lomahedonismin tasapainoa.

Meidän patikkareissumme tämän loman aikana olivat hyvin erilaisia.

1. Hong Kongissa menimme bussilla Aberdeeniin ja nousimme sieltä kävellen Peakille. Tämä retki oli mukava pako kaupungin vilinästä. Reissu oli pelkkää ylämäkeä, mutta jos ei pidä kiirettä, niin se sopii kaikenkuntoisille ja -tasoisille patikoijille. Ei vaadi erikoisvälineitä. Peakillä on ostoskeskus ja ravintoloita, joten reissun jälkeen saa nälkänsä ja janonsa tyydyytettyä esimerkiksi Gordon Ramsayn ravintolassa, ja jos jalat ovat hyytyneet, alas pääsee kaapelikärryllä.

HK
Peakiltä avautuivat huikeat maisemat!

 

2. Reissun pääpatikointi oli Tongariron kansallispuiston Tama Lakes -reitti, joka on valittu Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi patikointireitiksi. Paras on samassa paikassa sijaitseva Alpine crossing -reitti, jonka skippasimme ihan siitä syystä, että olin juuri ennen reissua ensin flunssassa ja sitten vatsataudissa, joten reitti olisi ollut ehkä vähän liikaa meikäläiselle. Meille myös sanottiin, että Tama Lakes on vähemmän turistinen, sillä monille Alpine crossing on sellainen juttu, joka pitää suorittaa suorittamisen vuoksi. Se on parisen tuntia pidempi kuin Tama Lakes, mutta myös jonkin verran vaativampi. Muttei välttämättä muuten sen hienompi.

Tama Lakes oli yksi reissun hienoimpia kokemuksia: matkan varrella oli kaikenlaisia maisemia. Osittain se muistutti karua tunturimaastoa, mutta joukossa oli vulkaanista maisemaa, sademetsää, kraaterijärviä ja vesiputouksia. Reitti oli hyvin merkitty ja pääosin helppokulkuista. Reitin puolivälin nousu kraaterijärvelle oli sen rankin ja vaativin osuus, irtokivet tekivät ainakin näin korkeanpaikankammoiselle kävelystä vähän huteraa, mutta onneksi puuskuttaessa energia suuntautui etenemiseen eikä pelkäämiseeen. Jos Uuteen-Seealantiin vielä palaamme, niin tänne palaamme ja ehkä se ykkösreittikin tulee sitten kierrettyä…

IMG_9989
Mulla on kotiasiat kunnossa ja patikointi on hieno harrastus!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tongariron alueella on talvisin lunta ja kesäisinkin korkeimmilla huipuilla.
IMG_9999
Vaikka oli ollut kuivaa, niin vuoristopuroissa virtasi vettä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tulivuoria näkyvissä!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Alempi järvi.
IMG_0032
Ja sitten kiivetään aivan Tama Lakesin huipulle, noin 1400 metriin.
IMG_0736
Huipulla tuulee!
IMG_0048
Paluumatkalla vesiputous.
IMG_0740
Loppumatkalla vihreää vaan ei enää niin vireää.

3. -4. Reissun kolmas ja neljäs patikointi sijoittuivat Marlborough Soundsille, eli tässä vaiheessa olimme siirtyneet jo eteläsaaren puolelle. Siellä majoituimme aivan kuuluisan Queen Charlotte track -vaellusreitin varrella. Valitettavasti sää oli juuri silloin aamupäivisin sateinen, joten aamut rentoilimme ja teimme molempina iltapäivinä lyhyemmän kävelyn, kumpaankin suuntaan. Queen Charlotten reitti on noin 70 kilometriä pitkä ja monet patikoivat sen päästä päähän. Homma on organisoitu hienosti, vaikka varrella ei ole oikein kunnon  teitä. Me matkustimme Pictonista taksiveneellä hotellillemme, ja samaiset taksiveneet toimivat patikoijien apuna: taksiveneellä pääsee lähtöpisteeseen, taksivene voi roudata laukut siihen paikkaan, jossa aikoo seuraavan yön majoittua. Ja kun matka siitä taas jatkuu, taksivene hakee laukut ja vie ne taas seuraavaan majoituspaikkaan. Tännekin olisi kiva palata ja vetää koko reitti päästä päähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Marlborough Soundseilla sateli aamuisin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yhdistelmä sademetsää ja meriluontoa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Queen Charlotte trackillä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihania pikkurantoja.

 

IMG_1000
Uuden-Seelannin vanhin puu ja aika vanha nainen. Ikää yhteensä lähes 1050 vuotta.
IMG_1003
Bloggaaja työssään.

5. Viides patikointimme oli myös Marlborough’n alueella, Blenheimin kaupungissa, jossa kävimme kiertämässä lagoonin alueen. Parin tunnin retkellä kosteikkoalueella voi nähdä paljon lintuja, mutta nyt oli ollut kuivaa, joten lintujakin näimme vähemmän. Mutta heti mennessä näimme mustia joutsenia ensin lentämässä ja sitten ihan loppumatkasta lähietäisyydeltäkin. Helppo reitti, hyvin tasaista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mustia joutsenia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hylky.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tasaista ja kuivaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Musta joutsen lähietäisyydeltä.

6. Kuudes patikointimme osui sitten matkapäivälle, kun pysähdyimme Franz Josefin jäätikölle: Valitsemamme reitti oli lyhyt, noin tunnin, sillä halusimme päästä perillekin ajoissa. Ja täytyy sanoa, että vaikka jäätiköt ja maisemat olivat upeat. niin tämä oli ehdottomasti reissun tylsin patikointi: jäätikölle tehdään niin paljon helikopterilennätyksiä, että lintujenlaulun sijaan kuuntelimme tauotonta kopterisurrausta. Siinä oli luonnonrauha kaukana. Suosittelen siis paikkaa huonolla säällä, jolloin kopterit eivät lennä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Franz Josefin jäätikkö.

 

7. Viimeisin patikointi oli sitten  Lake Moerakin sademetsässä. Lyhyt, noin tunnin reitti oli ihan uskomaton ja antoi elämyksiä saman verran kuin moni pidempikin reitti. Se johti ihanalta hotelliltamme suoraan rannalle, jossa pesintäaikana voisi nähdä jopa pingviinejä. No, nyt ei ollut pesintäaika, mutta lintuja muuten kyllä näimme ja etenkin kuulimme runsaasti: jo aiemmin tutuksi tulleet rohkeat fantailit ja tomtitit tulivat todella lähelle. Bellbirdin ääni kuului, mutta lintua oli vaikea nähdä muuta kuin vilaukselta. Sattumoisin näimme lähietäisyydeltä kuningaskalastajankin, sillä se tömähti hotellin ikkunaan ja istuskeli vähän aikaa pöllämistyneenä maassa. Lähti onneksi kuitenkin lentoon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rohkea tomtit.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sademetsässä kasvaa myös sieniä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tällä rannalla on pesintäaikaan pingviinejä.

 

Uusi-Seelanti on ihana aktiivilomailijan kohde, ja myös vähän vähemmän aktiivisen lomailijan kohde. Sillä aktiivilomailijoillakin on rento asenne ja joka paikassa syödään hyvin ja juodaan paikallisia ihania viinejä. Juuri meikäläiselle sopivaa erähommaa siis: päivisin liikutaan ja ollaan luonnossa, illlalla syödään ja juodaan hyvin ja painetaan pää hyvän hotellin hyvään sänkyyn!

 

Susanna

 

 

 

 

 

Miljoonakaupungissa kävelyllä

Pilvenpiirtäjät! Ne tulevat varmaan mieleen kaikille, jotka ovat nähneet kuvia Hong Kongista. Niitä nimittäin piisaa, Honkkarissa on eniten pilvenpiirtäjiä maailmassa. Eli unohtakaa New York, Dubai ja muut suurkaupungit, ne näyttävät Honkkariin verrattuina matalilta tuppukyliltä.

Itse en varsinaisesti ole pilvenpiirtäjäihminen, viihdyn enemmän yleensä matalissa suurkaupungeissa, kuten Pariisissa ja Lontoossa. Mutta Honkkarilla on kyllä yksi valtti pilvenpiirtäjäkaupunkeihin verrattuna: luonto. Hong Kongissa on lukuisia patikointireittejä, joista pisin on yli sadan kilometrin mittainen.

Niinpä mekin vedimme eilen patikointikengät jalkaan ja hyppäsimme bussiin, joka vei meidän Aberdeeniin, saaren toiselle puolelle. Matka kesti noin vartin. Lähdimme Aberdeenin suunnasta kipuamaan Peakille, sillä oppaiden mukaan se on vähiten turistinen reitti.

Oppaiden mukaan matka vie 1,5 – 3,5 tuntia. No, me kipitimme sitten ilmeisen vauhdikkaasti, sillä matka vei 70 minuuttia, tosin sykkeenikin huiteli noin 150:ssä. Kävi siis ihan treenistä. Muutamaa satunnaista ohittamaamme patikoijaa lukuunottamatta saimme olla ihan rauhassa ja kuunnella lintujen laulua ja edellispäivän sadevesiä kuljettavien purojen solinaa.

Huipulla odottivat huikeat näköalat keskustan suuntaan! Ja myös Gordon Ramsayn ravintolan olut ja maittava lounas. 🙂

Tankkauksen jälkeen kiersimme vielä noin tunnin mittaisen Peakiä kiertvän reitin ennen kuin hyppäsimme keskustaan suuntaavaan bussiin.

Pieni luontobreikki latasi akut, nyt taas jaksaa suurkaupungin vilinää.

Täällä Honkkarissa otetaan muuten koronavirus tosissaan, tuoreessa muistissa on tänne kovasti iskenyt Sars. Meiltä mitataan kuume hotellilla joka toinen päivä. Muutamissa ravintoloissa on myös mitattu kuume ennen kuin on päästetty sisään. Aasiassa muutenkin yleisesti käytössä olevat hengityssuojaimet ovat nyt lähes kaikilla käytössä ihmisjoukoissa. Myös käsidesiä on tarjolla joka paikassa, ja ihmiset myös sitä käyttävät.

Torstaina kohti Uutta-Seelantia, ellei virusrintamalla tapahdu mullistuksia.

Susanna

IMG_9383
Patikointireitti kulki Aberdeenin hautausmaan ohi.
IMG_9388
Aberdeen jäi taakse.
IMG_0088
Tuo ei ollut vielä huippu.
IMG_0091
Pieni breikki.
IMG_9385
Vesipuro.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Peakillä odottivat huikeat maisemat.
IMG_9411
Kiersimme myös huipun.

 

Uimista, patikoimista ja syömistä

Blogi oli taas hiljaa, sillä meikäläinen vietti kesäloman loppupuoliskon. Keski-ikäinen ihminen näemmä alkaa olla kaavoihinkangistunut ja turvallisuushakuinen, sillä päädyimme viime kesän tapaan Mallorcalle. Olimme kuitenkin sen verran uhkarohkeita, että valitsimme osittain eri paikkoja kuin viime vuonna.

Ensimmäiset kuusi päivää olimme Cala d’Orissa, mutta hitusen eri paikassa kuin viime vuonna. Sitten siirryimme viikoksi Sóllerin pikkukaupunkiin, jossa kävimme viime vuonna päiväseltään patikoimassa. Ja loput neljä päivää olimme saaren pääkaupungissa Palmassa, jonne olimme aiemmilla reissuilla tehneet vain päiväretkiä.

Koska olen hehkuttanut Mallorcaa matkakohteena jo aiemmin useissa eri blogauksissa, muun muassa shoppailukohteena ja aikuiskohteena, niin säästän teidät nyt blogisarjalta. Tässä siis kootut fiilikset, vinkit ja kommentit reissustamme, joka oli jälleen tosi kiva (lue myös kuvatekstit). Ensi kesänä emme kuitenkaan mene Mallorcalle, mutta varmasti vielä joskus menemme.

Ensinnäkin, suosittelen Mallorcalle matkustamista lämpimästi syyskuussa. Meidän reissumme ajoittui elo-syyskuun vaihteeseen. Heinä-elokuun kiihkein matkailusesonki alkaa olla jo vähän takanapäin, mutta kesä jatkuu. Lämpöä oli 26 – 33 astetta ja näin loppukesästä meri oli jo ehti nyt lämmetä. Emme ole koskaan, ikinä, milloinkaan uineet niin paljon kuin Cala d’Orin viikollamme!

Me emme ole varsinaisia rantalomailijoita siinä mielessä, että jaksaisimme ottaa aurinkoa ainakaan tuntia, paria pidempään, emmekä missään nimessä joka päivä. Mutta jos vesi on kirkasta ja lämmintä, niin voimme kyllä käydä uimassa pari kertaa päivässä ja viihtyä vedessä kaloja katselemassa pitkäänkin. Erityisen hyvin tähän sopivat mielestäni Cala d’Orin suunnalla olevat ”Calat” eli rantapoukamat. Pitkät hiekkarannat eivät ole meidän juttu, sillä se rannalla oleileminen ei ole meidän juttu.

Seudulta löytyy myös kivoja patikointireittejä, me yhdistimme patikoinnin ja uinnin kävelemällä Finca Roigista neljän calan reitin (Cala Magrana-Cala Pilota-Cala Virgil-Cala Botá). Noille rannoille ei pääse autolla, joten rannat ovat rauhallisia, paikalla on vain kävellen tai pyörällä tulleita sekä veneitä parkkeerattuna poukamiin.

Toiseksi, Mallorcan länsireunalla sijaitseva Tramuntanan-vuoristo on oiva patikoinnista kiinnostuneiden matkakohde. Sóllerin kaupunki on patikoijille hyvä tukikohta, sillä sieltä lähtee monia reittejä, joiden vaativuus vaihtelee helposta vaativaan. Me teimme viikon sellaisia 1,5 – 4 tunnin lenkkejä, joissa nousumetrejä tuli helposti liki 500 metriä. Tramuntanan korkeimmat vaellusreitit nousevat 1000 metriin, mutta niille ei meillä helteen, kunnon, varusteiden tai kokemuksen puolesta ollut vielä asiaa…

Keskitasoisista reiteistä ja päiväretkistä selviää normaalikuntoinen ihminen kyllä hyvin, mutta suosittelen kaikile patikoinnista kiinnostuneille hyviä patikointikenkiä, sillä polut ovat pääsääntöisesti hyvin epätasaisia. Myös kävelysauvasta on hyötyä. Vettä pitää varata mukaan, sillä syyskuussakin päivälämpötilat voivat siis nousta 33 asteeseen. Muuten reitit ovat kyllä pääsääntöisesti näppäriä, sillä ne kulkevat kylästä toiseen ja niistä löytyy kyllä ravintoloita ja kuppiloita. Reitit on melko hyvin merkitty, mutta silti kannattaa ostaa opaskartta.

Sóllerin kaupunki on viehättävä, mutta se on pieni. Näin jälkikäteen ajateltuna siellä olisi voinut olla lyhyemmänkin ajan kuin viikon, mutta toisaalta tarkoituksenamme oli patikoida usempaan otteeseen, ja akillesjännevaivojen vuoksi en uskaltanut lähteä retkille  peräkkäisinä päivinä. Eli viikossa ehdimme tehdä kolme reissua lepopäivistä huolimatta.

Illalla kylän ”nähtävyydet” kyllä ehtivät loppua, sillä kivoimmat paikat: Can Prunera eli yhdistetty modernin taiteen museo ja kotimuseo, kasvititeellinen puutarha ja keskusaukio on kyllä nähty muutamassa tunnissa. Onneksi kylästä löytyy kyllä muutamia kivoja ravintoloita, joista meidän suosikkimme olivat Lluna 36 ja La Vilan sisäpiha. Joutohetket vietin piskuisen hotellimme ranskalaisella parvekkeella ihmisvilinää seuraten. Ihan lomasta kävi sekin

Kolmanneksi, Palma on todella kiva ruokakaupunki ja siellä voi helposti viettää aikaa pelkästään kulkemalla kauppahallista tosieen ja istuskelemalla kivoissa kahviloissa. Buukkaamamme opastettu ruokaretki meni valitettavasti pieleen, sillä oppaamme ei ilmestynyt paikalle. Mutta itse löysimme harvoin oppaissa mainitun San Juanin kaupunginosassa sijaitsevan Mercado Gastronómicon kauppahallin, joka on auki puoleen yöhön ja joka on vallan mainio mesta. Myös Mercado l’Olivar vanhassa kaupungissa kannattaa katsastaa sekä Santa Catalinan kauppahalli. Vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita, mutta niiden joukosta helmien löytäminen voi olla hankalaa. Itse tykkäsimme aivan huoneistomme vieressä sijainneesta l’ambigústa.

Se oli sellainen reissu se, uusi reissu on jo buukattu ja kovasti ajatuksissa, sillä se on meidän bucket list -kohteemme Uusi-Seelanti.

Mallorcalle sanon: Gracias, hasta la proxima!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Calat ovat pieniä rantapoukamia. Jos näkee vähän vaivaa, voi löytää aivan oman rannan itselleen.
IMG_0079
Tässä meidän kotirantamme, Cala Egos, joka sijaitsee Cala d’Orin alueella. Ranta oli todella ihana, kun polski vähän pidemmälle, sai katsella kaloja ihan omassa rauhassaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Joskus kannattaa pistää lomallakin kello soimaan ja lähteä aamukävelylle. Aurinko oli ensin pinkki.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja hetken kuluttua se värjäsi pilvenreunat oranssiksi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mun iho, hiukset ja kynnet rakastavat lämmintä ilmastoa. Hiukset kasvoivat varmaan kaksi senttiä loman aikana!
IMG_7427
Satunnainen patikoija etsii uimarantaa, Finca Roigista lähtee reitti, joka kiertää neljä rantaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Santuari de Sant Salvador – suosittelen! Huikeat näköalat. Sinne voi patikoida, mutta perille pääsee myös autolla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Osuimme Santuari de Sant Salvadorille juuri, kun tämä hurjapää hyppäsi huipulta alas.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sóllerin keskustori on viehättävä. Koko kaupunki on täynnä Art Nouveau -kauneuksia.
IMG_7650
Teimme museojunalla retken Sóllerista Palmaan ja takaisin. Maisemat ovat huikeat, mutta vielä huikeammat, jos lähtee itse patikoimaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Can Prunerassa oli kiinnostava Pep Guerreron näyttely.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Can Prunera on myös kotimuseo, jossa on silmäkarkkia.
IMG_7604
Hotellimme Aqua Llunan aamiaiskattaus. Maailman parhaat croissantit, muuten.
IMG_7775
Naapurikyyläystä hotellin partsilta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sóllerista lähtee monia patikointireittejä, tämä kulki satoja vuosia vanhan oliivipuulehdon halki.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja reitti päättyi Port de Sólleriin, jossa oli pakko pulahtaa uimaan. Oli 33 lämmintä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Fornalutxin kylään patikoimme myös. Kylä sai muutama vuosi sitten tittelin ”Espanjan kaunein kylä”.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja siellä häämöttää Sóller.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Palmassa kannattaa aina katsoa ylöspäin.
IMG_7963
Hotellihuoneistossamme oli kaksi privaattia kattoterassia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Palman katedraali, La Seu.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuten sanoin, Palmassa kannattaa aina katsoa ylös.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vanha arabialainen kylpylä, Banys Arabs.
IMG_0442
San Juanin Mercado Gastronómico.

 

 

 

Bravo, Costa Brava!

Tämä on viimeinen Katalonian kiertomatkan blogaus: sarja päättyy, kuten reissukin, Costa Bravalle, tarkemmin Platja d’Aron kaupunkiin. Halusimme päättää kiertomatkamme leppoistellen, jotta lomasta jäisi muutakin mieleen kuin singahtelu paikasta toiseen. Ja jäihän siitä.

Platja d’Arossa majoituimme aivan keskustassa, pääkadun varrella sijaitsevassa Cliper-huoneistohotellissa, josta oli rantaan parisataa metriä. Huoneisto oli sisustettu kivasti ja sen sijainti oli aivan huippu. Ravintolat ja kaupat aivan vieressä.

Platja d’Aro oli iloinen yllätys: vaikka Costa Brava on Espanjan ensimmäinen ”massaturismikohde”, Platja d’Aro se ei vaikuttanut sellaiselta, ainakaan negatiivisessa mielessä. Ainakin noin alkusesongista se tuntui täyttyvän lähinnä viikonloppuisin, jolloin sinne saapuivat Barcelonan ja Katalonian sisämaasta paikalliset ihmiset viettämään viikonloppua. Hotellimme ihana Victor kertoi, että barcelonalaisetkin saapuvat Platja d’Aroon, vaikka heillä on rantaa omassakin kaupungissa. He tulevat kuulemma kaupunkiin muun muassa shoppailemaan. Enkä ihmettele. Pieneksi kaupungiksi d’Arossa oli paljon kivoja kauppoja ja kaikki tosiaan viiden minuutin kävelymatkan etäisyydellä toisistaaan.

Ainoa asia, mitä jäin kaupungissa kaipaamaan olivat tapas- ja pinxtopaikat. Muutenkin kaupungin ravintoloissa tuntui välillä palvelu onnahtavan, alkukauden alkukankeutta oli vielä havaittavissa. Lopulta päädyimmekin siihen, että söimme ulkona vain parina iltana ja kokkailimme itse iltaisin huoneistossamme. Lounaat sen sijaan nautimme ravintoloissa, onhan menu del dia -konsepti kertakaikkisen vastustamaton.

Vaikka Platja d’Aro oli kiva ja tarkoituksena oli ottaa iisisti, niin emme kuitenkaan löhöilleet rannalla. Kävimme sisarhotellimme Park Hotel San Jorgen uima-altaalla kyllä kahteen otteeseen (noin tunnin), yhtenä päivänä lähinnä käppäilimme shoppailemassa, mutta muuten olimme kyllä liikkeellä. Platja d’Aron rantaa pitkin menee todella kiva patikointireitti, joten yhtenä päivänä kävelimme lähikaupunkiin ja takaisin (noin kolmen tunnin reissu). Lisäksi reilun puolen tunnin automatkan päässä sijaitsee todella viehättävä Gironan kaupunki, jonne teimme Game of thrones -pyhiinvaellusretken, sillä kaupungissa on kuvattu kohtauksia useampaankin GoT-paikkaan liittyen.

Rantapatikoinnin lisäksi kävimme patikoimassa Garrotxan tulivuorialueella. Tämä oli hotellimme Victorin erinomainen vinkki. Alueella on lukuisia reittivaihtoehtoja, me kävimme ensin patikoimassa Olotin kaupungin ”keskellä” sijaitsevan tulivuoren huipulle. Sitten ajoimme lyhyen matkan, ja teimme noin kolmen tunnin retken, jossa kapusimme parin tulivuoren päälle, muun muassa Santa Margaridalle.

Eli leppoistelun lisäksi olimme kyllä myös aika reippaita! Merivesi oli tähän aikaan vuodesta (touko-kesäkuun vaihde) vielä aika viileää, joten rantalomailu ei nyt ihan varsinaisesti vielä houkutellutkaan. Vaikka muuten rannat olivat kyllä ihanat. Platja d’Aron rannat muistuttivat viime kesäisestä Mallorcan Cala d’Orin reissusta, sillä ranta oli täynä pieniä, ihania poukamia. Itse tykkään juuri sellaisista kivikkoisten kallioiden sujassa olevista hiekkapoukamista enemmän kuin kilometritolkulla jatkuvista hiekkarannoista.

Mitä nyt sitten jäi erityisesti mieleen Kataloniasta:

  • Barcelonasta erityisesti ruoka ja Palau de musica Catalana
  • Viinitilat, erityisesti tietysti cava
  • Sitgesin kaupunki
  • Girona
  • Se, että Kataloniassa kannattaa ehdottomasti kierrellä muuallakin kuin Barcelonassa – alueelta löytyy jokaiselle jotain: patikointimahdollisuuksia, historiaa, rantoja, viinejä ja ruokaa, shoppailua ja kulttuuria.

Hasta luego!

Susanna

IMG_6400
Costa Bravan rannoilta löytyy ihana pieniä salaisia rantapoukamia.
IMG_6409
Vesi oli kirkasta, mutta kesäkuun alussa vielä 18-asteista. Minulle liian kylmää…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Girona oli ihana.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Perinteinen hotelliselfie.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Cliper hotel San Jorge oli kivasti sisustettu huoneistohotelli aivan Platja d’Aron ytimessä.
IMG_6361
Lomavarustus.
IMG_6360
Kolmet uudet kengät, hups.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä näkymä saattaa olla tuttu Game of thronesista.
IMG_6513
Santa Margaridan kraaterissa on pieni kappeli.

 

Uskomaton Plitvice!

Luonto järjestää parhaimmat nähtävyydet. Tämä on tullut todettua kaikilla reissuillamme Floridasta Thaimaahan. Paras on siis etsiä joka reissulla kansallispuisto, luonnonpuisto tai ihan vain puisto ja viettää päivä tai useampi ihmettelemällä sitä, ettei ihminen koskaan kykene rakentamaan mitään yhtä uskomatonta.

Luonnonihmeiden äärellä on yleensä myös mahdollisuus rauhoittua turistihälinältä. Toki turistit löytävät yleensä myös ne luonnonnähtävyydet, mutta harva jaksaa nähdä hirveästi vaivaa – joten kävelemällä hitusen pidemmälle tai korkeammalle pääsee  kokemaan jotain rauhoittavaa.

Kroatiassa on yksi luonnonnähtävyys ylitse muiden: Plitvicen kansallispuisto. Minulle oli sitä kehuttu kovasti, joten matkaohjelmaa suunnitelmassa vaatimalla vaadin, että Istrian reissusta irrotetaan sen verran aikaa, että pääsemme sinne.

Ajomatka Pulasta Plitviceen vei nelisen tuntia ja kunnon lounas- ja kahvipaussit päälle. Koska suunnitelmissa oli patikoida kansallispuistossa, tiesimme, että siellä täytyy yöpyä vähintään yksi yö, samana päivänä emme olisi ehtineet ajaa sinne, patikoida ja ajaa takaisin Istriaan.

Me buukkasimme kaksi yötä lähellä puiston toista sisäänkäyntiä sijaitsevasta majatalosta, sillä halusimme patikoida rauhassa. Otimme siis riskin ja käytännössä uhrasimme lomastamme kolme päivää yhteen nähtävyyteen. Se riski kannatti: Plitvice on heittämällä yksi elämäni hienoimmista nähtävyyksistä ja kokemuksista!

Plitvicen kansallispuisto on iso, siellä on paljon patikointi- ja pyöräilyreittejä, runsas kasvi- ja eläinkunta. Tunnetuin se on kuitenkin erikoisista, jopa arkkitehtoonisista vesiputouksistaan, joista suurin on 78 metriä korkea. Kalkkikiven, kasvien ja bakteerien yhteisvaikutuksesta jokivirtaan on muotoutunut 16 järven ketju ja kymmeniä huikeita vesiputouksia. Vesi on kristalliskirkasta ja turkoosia, siihen tekisi mieli sukeltaa uimaan, mutta koska kalkkikiven, kasvien ja bakteerien muodostama prosessi säilyttää vesiputoukset  ja prosessi on herkkä, niin uiminen on alueella kiellettyä.

Järvien ympäri kiertää patikointireittejä, joista voi valita mieleisensä. Kaikki ovat suhteellisen helppokulkuisia. Puistossa on kaksi sisäänkäyntiä ja liikkeelle voi lähdestä kummasta tahansa suunnasta. Laiskimmat kävelevät vain katsomaan suurimman putouksen, mutta menettävät mielestäni sillä tavalla paljon, omasta mielestäni kauniimpiakin putouksia on.

Puistossa käy vuosittain miljoona turistia, joten etenkään kesäkuukausina on turha odottaa varsinaisesti luonnonhiljaisuutta. Tai ainakin joutuu näkemään hieman vaivaa sellaisen kokemiseksi.

Ohessa vinkit puiston kokemiseen:

  • Lähde liikkeelle aamulla! Me olimme puistossa aamuyhdeksältä, jolloin väkeä oli isoimmalle putoukselle asti melko paljon, mutta ruuhkaa ei varsinaisesti ollut. Polulla pystyi vielä ohittamaan ja ottamaan valokuvia. Paluumatkalla noin klo 14 ruuhkaa oli jo niin paljon, että kävely oli massan mukana köpöttelyä. Onneksi meillä oli siinä vaiheessa loppusuora menossa, joten olimme jo ehtineet koko lähes koko puiston varsin rauhallisessa tunnelmassa.
  • Valtaosa oikaisee osan matkasta siirtymällä yhden järven yli venekyydillä ja yhden etapin junakyydillä. Me kävelimme nekin etapit, ja niissä pääsi oikeasti nauttimaan luonnonrauhasta. Jos vain aikaa ja kävelykuntoa siis riittää, niin suosittelen kävelemistä. Mitään suurta nähtävyyttä ei pääse näkemään kävelemällä ekstraa, sillä hienoimpiin paikkoihin pääsee laiskempikin, mutta luonnonrauhaa ei niissä koe.
  • Reittivaihtoehtoja on useampia, ne ovat helppokulkuisia, ainoastaan pituus vaihtelee. Me kiersimme ne kaikki, eli kuljimme kaikkien järvien ympäri. Matkaa kertyi noin 18-19 kilometriä ja aikaa meni kuusi tuntia kahden kunnon ruokatauon kanssa. Ilman lopun ruuhkakohtia olisimme varmasti selvinneet ainakin tunnin nopeammin. Me emme pitäneet kiirettä, pystähtelimme ottamaan kuvia tuon tuosta. Puiston oppaissa tuon reitin kestoksi on arvioitu 6-8 tuntia, ja ruuhkakuukausina onkin hyvä varautua siihen, että matka vie aikaa.
  • Me olimme puistossa syyskuun ensimmäisellä viikolla. Sää oli loistava, lämpöä noin 23 astetta ja aurinko paistoi. Oli kesäkeli, muttei enää heinä-elokuun suurinta turistiruuhkaa. Sää kuitenkin kannattaa tarkistaa sääennusteista etukäteen, sillä alueen ilmasto poikkeaa suuresti rannikon ilmastosta. Plitvicessä on talvisin runsaasti lunta ja vesiputoukset jäätyvät. Majatalon isäntämme kertoi, että pari viikkoa aiemmin oli ollut 10 astetta lämmintä ja satanut monta päivää! Meillä oli siis todellakin tuuria!
  • Syyskuu on varmasti hyvä aika vierailla tässä Kroatian suosituimmassa nähtävyydessä. Ainakin itse hermostuisin heinä-elokuussa jonokävelystä, sillä jo nyt loppumatkan tungos koetteli hermoja. Puisto on varmasti hieno myös ruska-aikaan, talvella tai kevään vihertäessä.
  • Puistossa on muutama hotelli, mutta puiston ulkopuolella on runsaasti majatalotyyppistä majoitusta tarjolla. Kauppoja ei ole, joten buukkaa majoitus, jossa saat myös ruokaa, ellet halua eväspohjalta retkeillä.
  • Puistossa on muutamia ravintoloita, mutta niiden taso ei päätä huimaa. Makkaraa ja ranskiksia, sämpylöitä yms. saa kyllä, eli nälkä ei tule. Mutta itse kaipaisin huikean luontokokemuksen tasoista sapuskaa, esimerkiksi kasvisruokaa!

Kaikenkaikkiaan todellakin kannatti ”uhrata” kolme päivää lomasta Plitvicelle, sillä vastaavaa paikkaa en ole ennen nähnyt. Tällaisilla retkillä todellakin lataa akkuja, sillä ajatustyöläiselle tekee hyvää rasittaa itseään ruumiillisesti ja täyttää päänsä informaatiokohinan sijaan veden ja metsän kohinalla!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Turkoosia ja kristallinkirkasta!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaisloja.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä kohdassa olisi voinut oikaista venekyydin avulla, mutta me jatkoimme kävelyä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vesiputouksia ja koskia riitti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vesiputouksen humina.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sorsa ja kaloja.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä oli yksi suosikkikohdistani.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vesi oli epätodellista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Korento.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kävelemällä pitkän reitin pääsi nauttimaan myös luonnonrauhasta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Paikoitellen huomasi, että syksy on tulossa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vettä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Paatissa oli sähkömoottori, joten se ei rikkonut luonnonrauhaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Puut järven pohjalla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siipirikko perhonen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Epätodellinen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toisenlainen netti.

 

 

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑