Priimaa pukkaa

Tämä on keski-ikäisen naisen (ironinen) lifestyle-blogi. Samppanjaa, blingblingiä, itsensä kehittämistä ja kaunista elämää.

Bloggailin taannoin siitä, millaisen ensireaktion pojan armeijaanmeno aiheutti. Onneksi alkushokki meni ohi muutamassa päivässä. Pojalla on kaikki hyvin, nyt on valakin takana. Ja kyllä täällä kotonakin pärjätään.

Suurin muutos aiempaan elämään on se, että me syömme miehen kanssa huonommin nyt, kun ei ole nälkäistä nuorta talossa. Jos aiemmin laitoimme illallista vähintäänkin parina arki-iltana, nyt arki-illat menevät lähinnä voileipälinjalla. Ja koska arki-iltaisin ei kokkailla, ei kotona työskentelevälle miehelle jää jämäruokia lounaaksi.

Tämä kehitys on kaikkea muuta kuin hyvä. Ravitsemuksellisista ja sosiaalisista syistä pitäisi kyllä skarpata, ellei jopa karpata  – ehhehhehhee.

Olemme tehneet myös pientä kylppäriremonttia. Yläkerran kylppäri on nykyään mun ja miehen yhteiskäytössä. Aiemmin se oli pelkästään miehen. Jaoin kellarin vessankaapit pojan kanssa. Kun kuvioihin tuli tyttöystävä, ajattelin antaa nuorisolle vähän lebensraumia ja siirsin omat kempparikamani yläkertaan. Arvaatte, miten siinä kävi? Tilaa ei vain ole tarpeeksi, joten osa meikeistä ja muista keski-ikäiselle naiselle tuikitarpeellisista liposomeista ja taikatipoista on yläkerran aulan lipastossa.

No, nyt olemme vaihtaneet allaskaapin ja peilikaapin. Allaskaappi on aiempaa leveämpi ja siinä on vetolaatikot, joten tilan saa käytettyä maksimaalisesti hyväksi. Peilikaappeja hommattiin kaksi vieretysten.

Laatikkoajattelu sopii hyvin tällaiselle konmaristille. Samoin se, että meikit asetellaan niin, että kaikki näkuvät kerralla. Kalusteet ja niiden sisälmykset löytyivät Ikeasta.

Rakastan kaappien järjestelyä ja rakastan kosmetiikkaa, joten meikkien järjestely oli todella ihanaa puuhaa. Niin ihanaa, että järjestelyyn oli pakko ryhtyä iltamyöhään remontin valmistuttua. Mutta olipa kiva herätä aamulla töihin, kun ihmiseksi muuntautumisen taikavarusteet löytyivät kaapista hyvässä järjestyksessä.

Nyt on kaunista ulkoisesti ja sisäisesti!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saippua ja käsirasva samaa paria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taso ostettiin mittojen mukaan. Öljyämme sen vielä tummemmaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keski-ikäinen nainen tarvitsee kaiken tämän?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ikean säilytyslokerossa meikit pysyvät järjestyksessä ja on helppo löytää haluamansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kosmetiikka taitaa olla heikko kohtani…

YHTEISTYÖ

Ensin sitä ehti tehdä kummilapsilleen vaatteita lahjaksi aina. Sitten tuli oma lapsi, eikä ehtinyt tehdä kenellekään mitään. Kun elämä vähän helpotti, eivät käsityöt kuitenkaan pysyneet oman lapsen kasvamisen tahdissa. Paita oli valmis, kun kohde oli kasvanut siitä jo ohi. Niinpä en vuosikausiin ole tehnyt käsitöitä muille kuin itselleni.

Pojalleni tein islantilaisneuleen 18-vuotislahjaksi ja sen jälkeen on mielessä kytenyt ajatus siitä, että pikkuhiljaa voisi taas tehdä neulelahjoja läheisille. Joululahjaksi teinkin läjän pantoja.

Joululomalla neuloin kuitenkin itselleni ihanaa huivia Kädentaidot-tapahtumasta Marianne’s Mohairin osaltolta ostamillani Adelele’s Mohairin Kid mohair boucle -langasta. Siskoni ihastui valmiiseen huiviin niin paljon, että annoin sen hänelle synttärilahjaksi. Ja ostin Mariannelta uudet langat tilalle.

Muutaman kuukauden lahjapajan jälkeen siis neuloin vihdoin itselleni jotain: huivin ja pipon. Neljästä kerästä sain molemmat.

Etenkin huivi on superhelppo: tarvitset 3 kerää lankaa ja seiskan puikot. Luo silmukoita 30-40, vähän sen mukaan haluatko leveän vai kapeamman huivin. Itse loin 40. Neulo sileää neuletta (toisella puolella oikeaa ja toisella nurjaa). Neulot niin pitkälle kuin lankaa riittää ja päättelet.

Ja sitten taikatemppu: ota hiusharja ja harjaa rivakalla otteelle neuleen oikeaa puolta. Boucle-langasta tulee ylellisen pörröistä! Jos haluat, voit toki säästää lankaa vähän sen verran, että saat tehtyä huivin päihin myös hapsut, mutta minusta hapsuton on tyylikkäämpi.

Sain Mariannelta myös ohjeet pipoon. Sovelsin ohjetta hieman, sillä minulla on pieni pää (mutta isot aivot). Loin 58 silmukkaa kutosen pyöröpuikoille. Neuloin ensin 10 senttiä joustinneuletta (2 o, 2 n) ja sen jälkeen sileää neuletta. Kun neuleen korkeus on noin 14 senttiä, ryhdyin kaventamaan neuletta neulomalla 6 silmukan välein 2 o yhteen. Toistin kavennuksia joka toinen kerros, kunnes jäljellä oli enää noin 10 silmukkaa. Päättelin kaikki silmukat kerralla ja virkkasin ne nurjalta puolelta kiinni. Ja sitten tein pipolle saman harjausoperaation kuin huivillekin.

Pipoa voi pitää sellaisenaan, jolloin se on vähän sellainen roikkuva hiippa. Tai resoriosuuden voi kääntää kaksinkerroin.

Pipo valmistuu todella nopeasti, itse tein sen yhden illan aikana.

Huono puoli tällaisissa helpoissa ja nopeissa neuleissa on se, että niiden tekemiseen tulee himo! Minä haluaisin nyt pörröhuiveja ja -pipoja kaikissa 95 värissä, joita Marianne myy!

Sitä ennen kyllä yritän saada myös valmiiksi keväisen superhelpon ponchon, josta bloggailen myöhemmin.

Lämpöä!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vedenvihreä boucle-lanka 95 värin valikoimasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huivi on helppo ja nopeatekoinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bouclessa on kiva elävä pinta, joka toimii ilman harjaustakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ta-daa! Pörröhuivi ja pipo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pipo toimii resori taitettuna kaksinkerroin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tai sitten hiippamallisena.

 

 

 

Jos olette katsoneet telkkarista Suomen kaunein koti -ohjelmaa, ymmärrätte heti, mitä otsikko tarkoittaa. Ohjelmassa sisustusraati vierailee suomalaisissa kodeissa ja valitsee finalistit, joista katsojat saavat äänestää Suomen kauneimman kodin. Kodin omistajat merkkaavat punaisella matolla kotinsa suosikkipaikan raatilaisia varten. Se on usein kohta, jossa perhe viihtyy tai josta avautuu jotenkin erityinen näkymä kodissa.

Minulle on aivan selvää, minne laittaisin kodissamme oman punaisen mattoni: olohuoneen sohvannurkka. Se on paikka, jossa vietän sekä omaa aikaa että seurustelen perheeni tai vieraiden kanssa. Siinä lojuu usein keskeneräinen käsityö. Pöydällä on joskus viinilasi. Joskus telkkarikin on auki (katson aika vähän televisiota).Keväällä näen ikkunasta omenapuun kukassa, syksyllä näen siitä punaposkiset omenat.

Nurkasta näkyy suoraan keittiöömme, joten siitä voi myös seurustella keittiössä hääräilevän mieheni kanssa. Tai voi itse seurailla, ettei pastavesi kiehu yli.

Tykkään myös olohuoneemme sisustuksesta. Tavaraa on esillä hyvin, hyvin vähän. Pöydällä on aina silloin tällöin kukkia. Mutta aina siinä on kynttilä tai kynttilöitä.

Sohvalla on lähes aina kanssani myös jompi kumpi kissoistamme. Erityisesti, jos teen käsitöitä, niin toinen kisuista kömpii nukkumaan käsivarren mitan päähän, joskus lähemmäksikin.

Punainen matto kuuluu sinne, missä rakkaat tyypitkin ovat.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käsityö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kukkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomaatteko, kuinka tuo nurkka kutsuu?

 

 

Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara. Ja mulla on vaihtelunhaluinen luonne. Niinpä mulla on elämäni aikana ollut useampaan otteeseen lyhyet hiukset ja pitkät hiukset ja tietysti siinä välillä jotain siltä väliltä.

Tykkään kaikenlaisista hiuksista. Eniten tykkäisin kiharoista, mutta niitä en saa. Mulla on niin vahva ja luonnonsuora hiuslaatu, että hiusteni kihartaminen vaatii runsaasti kemiaa, suoristusraudan ja hyvän ammattilaisen. Permanenttia olen toki kokeillut 80-luvulla, koska silloin kaikilla oli permis. No, lopputulos muistutti kyllä enemmän sellaista lampaantaljaa, sillä aineiden piti olla mun päässä aika pitkään… Hiusteni kihartaminen silloin tällöin vaatii myös  kampaajakäynnin. Ja aina sekään ei riitä. Jos kampaaja ei hallitse hiuksiani, kiharapilvi suoristuu muutamassa tunnissa. En siis todellakaan kiharra hiuksiani itse. Latvojen taivuttelu on se, mihin saatan kyetä.

Pitkät hiukset ovat muuten jees, mutta olen siis kyvytön tekemään hiuksilleni itse mitään. Ne ovat joko suorana tai ponnarilla. Juhlakampauksia varten olen marssinut aina kampaajalle. Sen minkä juhlakampauksen hinnassa menettää, voittaa sitten siinä, ettei hiuksia tarvitse leikata niin usein kuin lyhyitä.

Vielä vuosi sitten mulla oli  lyhyt pixie-tukka. Se on mun hiuksiini ihan loistava malli. Muutamat voimakkaat pyörteet kun ottaa leikatessa huomioon, niin sen jälkeen kyseessä on täydellinen pese ja pidä -tukka. Siis oikeasti. Pixien kanssa en käytä aina edes harjaa, vaan saan kampauksen pesun jälkeen käsipelillä kuntoon. Vahaa voi sipaista vähän otsikseen, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Oikeastaan mallin ainoa huono puoli on se, että kampaajalla pitää käydä usein. Ja sitten tietysti se, että siihenkin kyllästyy. Ja silloin ainoa mahdollisuus on ryhtyä kasvatuspuuhiin (jos ei siiliksi vedä).

Viime vuosi meni siis kasvatuspuuhissa. Pixien kasvattaminen pidemmäksi on helppoa. Lyhyestä pixiestä saa kahdessa kuukaudessa pitkän pixien. Sekin on kiva malli. Siitä sitten kasvatellaan kohti polkkaa kasvattamalla päällisosaa ja pitämällä niskaa lyhyenä.

Viime syyskuussa minulla oli käytännössä jo niin pitkä polkka, että saatoin leikata otsiksen. Niska oli toki edelleen lyhyt, mutta edestäpäin katsottuna homma näytti polkalta.

Nyt olen kasvattanut hiukset tasapituiseksi polkaksi myös takaa. Polkka on juuri sen mittainen kuin niskapituus antaa myöden.

Joku kommentoi viime vuonna kesken kiivaimman kasvatusprojektin, että minulla on kivat hiukset. Totesin, että kuontalo on kasvatusvaiheessa. Ihailija ei ollut uskoa – hänen mielestään malli ei näyttänyt keskenkasvuiseita vaan ihan hyvältä. Kerroin salaisuuteni: hiuksia kasvattaessa niitä pitää leikata! Kävin koko vuoden kampaajalla 1 – 1,5 kuukauden välein. Jos hiuksia ei leikkaa kasvatuksen aikana, niin hiukset kasvavat mallista ulos ja lopputulos näyttää koko ajan keskeneräiseltä.

Nyt kasvatus on siis ohi. Pitkää en haikaile enkä lyhyttä. Nyt tämä tuntuu hyvältä. Polkalla mennään ainakin siihen asti, että mieli taas muuttuu.

Kasvatusprosessin aikana sain vaihtelua blondaamalla hiukseni. Puolessa välissä halusin kuitenkin takaisin kohti omaa väriäni. Lisäilin välillä vähän tummempia raitoja joukkoon. Sen jälkeen olen antanut hiusten vain kasvaa. Lopputulos on se, että hiukseni ovat kasvaneet omaan väriini varsin kivuttomasti ja lopputulos muistuttaa nyt liukuvärjättyä. Latvat ovat auringonvaalentaman näköiset, mutta valtaosa kuontalosta on omaa väriäni.

Mulla on luonnostaan ihan kivan väriset hiukset, sellaiset pikkuisen punertavan ruskeat. Nyt tuntuu siltä, että tämä luonnollinen väri on just paras väri.

On pääasia, että hiukset ovat hyvin.

Susannna

IMG_0384

Pixienä vielä vuosi sitten.

IMG_2422

Vuoden 2018 kesäkuussa.

IMG_2891

Korvanipukat on jo saavutettu ja malli alkaa muistuttaa polkkaa. Tummempia raitoja lisätty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syyskuussa Kroatiassa kävin leikkaamassa otsiksen.

IMG_4413

Omaa väriä kohti.

img_5263

Valmis (kunnes taas muuttuu).

 

YHTEISTYÖ

Lankojen katselu ja koskettelu, neulemateriaalien käyttäminen tekee ihmiselle hyvää. Olen lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan dementoituneidenkin vanhusten aivoissa syntyy uusia kytkentöjä, kun he saavat sormeilla lankoja ja neulemateriaaleja. Luonnonmateriaaalit ovat aina tuottaneet minulle vahvoja tunteita. Se on ollut kenties kaikista tärkein motivaatio käsitöiden harrastamiselle: haluan kosketella ihania materiaaleja ja haluan pitää vaatteita, jotka ovat luonnonmateriaaleja. Lisäksi nautin ihanista väreistä ja väriyhdistelmistä.

Kävin Kädentaidot-messuilla Tampereella Adele’s mohairin  osastolla ja hurmaannuin. Ihania mohair-, silkki-, villa- ja bambu-lankoja ja -tuotteita! Ja vieläpä eettisesti tuotettuja tuotteita, joiden käyttämisestä tulee kaikin tavoin hyvä mieli. Ostin messuilta muutaman kerän kid mohair boucle -lankaa, josta tekaisin huivin. No, siinähän kävi sitten niin, että siskoni ihastui siihen niin paljon, että annoin sen hänelle lahjaksi.

Onneksi olin ottanut messuilta Adele’s mohairin maahantuojan Marianne’s mohairin  yhteystiedot, joten olin Marianneen yhteyksissä. Auta Marianne, kai saan lisää lankoja ennen seuraavia Kädentaidot-messuja? Marianne vastasi ja nyt minulla on ihania ja jännittäviä uutisia: päädyimme Marianne’s mohairin  kanssa ensimmäiseen blogiyhteistyöhöni!

Olen tästä niin innoissani, sillä Mariannen myymät tuotteet edustavat kaikkea sitä, mitä haluan itse ja blogissani edistää: kauneutta, pehmeyttä, tyylikkyyttä, eettisyyttä ja luovuutta! Marianne on tosiaan Adelen tuotteiden Pohjoismaiden agentti, eli hän tuo lankoja ja tuotteita Pohjoismaihin.

Luitte oikein: lankoja ja tuotteita. Eteläafrikkalainen Adele tekee paikallisen mohair-vuoden karvoista sekä lankoja että valmiita tuotteita: huiveja, shaaleja, ponchoja… Jokainen  voi siis itse päättää, haluaako neuloa itse (ohjeetkin löytyvät) vai haluaako ostaa valmiin tuotteen. Värivalikoima on huikea: 95 väriä. Tuotteet voi tilata minkä värisenä tahansa.

Marianne tekee näitä neulehommia osa-aikaisesti, hänellä on Yrjönkadulla pieni showroom, jonne pääsee, kun sopii hänen kanssaan tapaamisesta. Tai sitten tuotteita tai lankoja voi tilata sähköpostin välityksellä.

Marianne kiertää myös jonkin verran messuilla. Ja hänelläkin on viritteillä uusia yhteistyökuvioita, sillä Itäkeskuksessa sijaitseva Kässäkammari on ottamassa Adelen lankoja myyntiin ja niitä voi käydä ihailemassa Kässäkammarin osastolla Helsingin Kädentaitomessuilla Wanhassa Satamassa 2.-3.3.2019. Marianne’s Mohair järjestää myös 2.-3.2. klo 10 – 18 Pop-Up kaupan Helsingissä osoitteessa Satamakatu 5.

Adelen tuotteet ovat todella huippuluokkaa, siitä kertoo jo sekin, että Vogue Knitting on tehnyt hänestä ison jutun syksyllä 2017. Adele työllistää 50 eteläafrikkalaista naista, jotka kehräävät, värjäävät ja neulovat näitä ihanuuksia. Iso peukku naisten työllistämiselle – minusta on hieno ajatella näitä naisia, kun kudon langoista. Myös mohair-vuohet elävät alueella ja Adelella on sertifikaatti, joka kertoo, että vuohet voivat hyvin. Joissakin valmistuotteissa käytetään strutsinsulkia koristeena. Ne ovat myös eettisiä, sillä sulkia ei oteta eläviltä linnuilta (myös liha ja nahka käytetään hyväksi).

Minulla on tietysti työnalla jo uusi huivi, jonka aion tällä kertaa pitää itselläni :). Ja bloggaan lähiaikoina siitä, sillä siinä on pieni niksi…

Talvisin terveisin,

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Marianne’s mohairin showroom on täynnä ihanuuksia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pörröinen ja lämmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Marianne tuo maahan eteläafrikkalaisenAdelen lankoja ja valmiita tuotteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Värivalikoimaan kuuluu 95 väriä, luultavasti sinunkin lempivärisi siis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuotteet voi tehdä myös itse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä ei talvinen juhlashaali parane.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otan kaikki, kiitos!

Sain mieheltä joululahjaksi liput Matkamessuille. Hän sitten tietää, mikä tekee minut (ja meidät molemmat) onnelliseksi! Matkoista haaveilu ja niiden suunnittelu on iso osa matkustamisen ihanuutta.

Joo, tiedän, ettei nykypäivänä lentomatkailusta varsinaisesti kerry sädekehää pään päälle. Mutta on vaikea kokonaan luopua jostain, mikä on itselle niin tärkeää. Yritämme kompensoida muuten: tuemme kuukausittain luonnonsuojelutyötä, kierrätämme todella ahkerasti, jatkuvan tavaran ostamisen sijaan ostamme palveluita (kuten nämä Messuliput), meiltä ei juuri tule ruokahävikkiä, syömme vain vähän punaista lihaa ja meillä on vain yksi lapsi. Lisäksi vietämme pitkillä lentomatkoilla perillä aina enemmän kuin viikon, eli emme lentele maailman ääriin vain muutaman päivän vuoksi.

Tällä kertaa messuilla on meille aivan erityinen rooli: suunnittelemme vuodeksi 2020 eeppistä tasavuosimatkaa. Tarkoituksena on nähdä ensi vuonna bucket list -hengessä Uusi-Seelanti. Milloin sinne kannattaa mennä? Onnistuuko reissu neljässä viikossa vai pitääkö varata viisi? Mitä kannattaa nähdä Hobitti-nähtävyyksien, viinitilojen ja patikointimaisemien lisäksi? Koska kyseessä on taatusti reissu, jota emme tee uudelleen, niin haluamme sen onnistuvan aivan erityisen hyvin. Kaipaamme siis ammattilaisten apua.

No, tämän eeppisen reissun lisäksi myös tämän vuoden lomareissut ovat suunnittelematta. Olen lähdössä ystävien kanssa keväällä Nizzaan, mutta mitään muuta ei ole tiedossa koko vuodeksi. Paniikki!

No, onhan meillä ajatuksia. Kenties Islanti + Boston? Malta? Panama? Espanjassakin on vielä paljon nähtävää. Montenegro? Slovenia? Thaimaa? Malesia? Italia?

Kuten huomaatte, tämä kuume on krooninen. Se helpottaa hetkeksi, mutta tulee aina takaisin.

Matkakuumeisin terkuin,

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Plitvicen kansallispuisto on reissumuistojen top 10:ssä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Portugali kuuluu matkasuosikkeihimme mahtavien rantamaisemien ja ihanien kalaruokien vuoksi. Rakastamme myös kieltä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mallorcalta löytyy vaikka mitä, kunhan ei vietä aikaansa hotellirysissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hotellihuoneselfie.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä illallinen Bangkokissa jäi monestakin syystä ikuisesti mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hua Hinin yömarkkinat ovat auki joka ilta. Kaikkea mahdollista ja krääsää, mutta myös ruokaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruorissa Kroatiassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonnousu terassiltamme katsottuna Toscanassa. O sole mio!

 

Bloggasin ennen joulua joululahjaprojekteistani. Siinä vaiheessa en tietenkään voinut paljastaa, mitä puikoistani valmistui, joten tässä nyt joko myöhäinen tai erittäin aikainen joululahjavinkki kaikille neulomista harrastaville: neulottu panta. Löysin ohjeen Kalastajan vaimon blogista.

Kyseessä on erittäin helppo ja nopeatekoinen työ, joten tämä sopii ensimmäiseksi neuleprojektiksi hienosti. Kokenut neuloja tekaisee tällaisen yhdessä illassa vaikka leffaa katsellen. Tällaiselle on myös käyttöä pitkälle kevääseen, joten eihän tällaisen tekemistä tarvitse ensi jouluun asti säästellä.

Tein paketteihin pantoja ystävien väritoiveiden mukaisesti, joten toivon mukaan lahjat ovat kovassa käytössä.

Blogini Facebook-tykkäyksissä meni eilen 500 tykkääjän raja rikki! Kiitos kaikille lukijoille, tykkääjille, kommentoijille ja blogiani jakaneille! 500 tykkääjän kunniaksi järjestin pienimuotoiset arpajaiset, ja tein tällaisen pannan myös voittajalle. Aloitin tänään aamupäivällä ja sain viideltä valmiiksi. Siinä välissä ehdin tehdä espanjanläksyt, käydä lenkillä ja laittaa ruokaakin.

Voit tehdä aivan samoilla ohjeilla kuin Kalastajan vaimo. Tai sitten soveltaa. Itse olen esimerkiksi vaihdellut lankoja. Valtaosan olen neulonut tuplalangalla: toinen lanka jotain pörröistä lankaa (esimerkiksi Dropsin Alpaca Silk)  ja jotain merinolankaa (esimerkiksi Schachenmayr Merino Extrafine 120). Molempia tarvitaan yksi kerä. Lisäksi tarvitset puikot ja yhden apupuikon. Itse olen käyttänyt 5:n puikkoja.

Olen luonut noin 24 silmukkaa, mutta silmukoita voi luoda enemmänkin, jos haluaa pannasta leveämmän. Olen neulonut yksi oikein, yksin nurin -neuletta noin 24 cm. Voit mitata sopivan pituuden testaamalla: laita neuleen pää takaraivosi puoleen väliin ja kun se ulottuu keskelle otsaasi, on palmikkokäännöksen aika. Kun se on tehty, jatkat vain samaa joustinneuletta sen verran, että panta ulottuu pääsi ympäri. Ota huomioon, että neule joustaa jonkin verran. Päätät silmukat ja yhdistät päät esimerkiksi virkkaamalla. Ta-daa!

Vaikein kohta neuleessa on palmikon tekeminen, eikä sekään ole vaikea. Jos olet luonut silmukoita 24, nostat puolet siitä, eli 12 ensimmäistä silmukkaa apupuikolle (esimerkiksi sukkapuikko). Neulot ensin sen tavallisella puikolla olevan osuuden.  Kun olet neulonut tavallisen puikon loppuun, neulot apupuikon silmukat. Apupuikon neulomisessa on tärkeintä, ettet vahingossa kiepauta puikkoa ympäri. Ole siis tarkka, että aloitat puikon neulomisen neuleen reunasta.

Apupuikon neulominen vaatii vähän sorminäppäryyttä, mutta kun sen on tehnyt kerran, sen osaa aina. Neule näyttää palmikkokerroksen jälkeen ensin hassulta, mutta muutaman kerroksen jälkeen pannan muoto hahmottuu.

Tämä on tosiaan työ, jossa voi antaa luovuutensa kukkia. Voit kokeilla erilaisia lankayhdistelmiä. Itse pidän tuosta pörrö-merino-yhdistelmästä, sillä se tekee pannasta pehmoisen ja lämpimän. Jos lanka on paksua, pannasta tulee leveämpi (sekään ei haittaa). Lisäksi pantaa voi halutessaan koristella ja palmikkokääntöjä voi tehdä vaikka useampia.

Itselleni jäi lahjaprojekteista jämälankoja, joten ajattelin kokeilla myös raidallisten tai kuviollisten pantojen tekekemistä!

Pitäkää päät lämpimänä, mutta kylmänä!

Susanna

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvonnan voittaja toivoi pinkkiä käsityöyllätystä. Kaksi kerää valmiina! Alla kummitytölle työn alla oleva neuleprojekti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loin 24 silmukkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi oikein, yksi nurin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palmikkokäännöksen tein, kun neule oli noin 26 cm.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

12 silmukkaa apupuikolle ja apupuikko ”työn taakse”. Ensin neulotaan se tavallinen puikko. Ja kun se on neulottu, neulotaan apupuikon silmukat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun palmikkokäännös on tehty, työ näyttää tältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palmikkokäännöksessa silmukat vaihtavat keskenään paikkaa. Alkupään silmukoiden paikka vaihtuu loppuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja käännöksen jälkeen jatketaan tavallista joustinneuletta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neuleen päät virkattuna yhteen. Toivottavasti tämä on onnenpanta!

 

 

 

Poika lähti asepalvelukseen noin 12 000 muun kanssa eilen. Luulin, ettei se ole minulle iso juttu. Uusperheellisenä olen tottunut joka tapauksessa siihen, että poika on  ollut viikonloppuja, lomia ja pyhiä isällään. Olen huomannut, että hän pärjää.

Olen jotenkin ajatellut, että tyhjän pesän  syndrooma ja eroahdistus iskee sellaisiin vanhempiin, joilla elämä on pyörinyt hyvin paljon lapsen tai lasten ympärillä. En ole ajatellut olevani sellainen äiti. Elämäni ei ole pyörinyt lapsen ympärillä, vaan perheen ympärillä. Ja perhe olemme me. Elämässä on tehty asioita, jotka ovat perheelle hyväksi. Meille kaikille hyväksi siis – enimmäkseen kaikille yhtä aikaa, mutta välillä lapselle, välillä miehelle ja välillä minulle.

Poika meni harmaisiin siis eilen. Oikeastaan vasta edeltävänä viikonloppuna tajusin, mitä se tarkoittaa. Me olemme miehen kanssa nyt kahdestaan.

Poika pärjää armeijassa kyllä. Mutta entä me?

Kai me nyt pärjäämme. Viihdymme yhdessä, meillä on molemmilla mielenkiintoinen työ, harrastuksia ja ystäviä. Arki-illat ovat melkoisen aktiivisia, niin myös viikonloput.

Hieman haikeana ja jännittyneenä halasin pojan armeijaan. Ajattelin, että hyvinhän se meni. Ei itkua. Paljon melua tyhjästä?

Illalla suihkussa iski ahdistava puristus. Kun vesi valui kasvojani pitkin, alkoivat myös kyyneleet valua. Se oli äänetöntä, tuskaisaa itkua. Itkin enemmän sisäänpäin kuin ulospäin.

Tulin suihkusta ja tunnustin miehelle, että tämä taitaakin ottaa aika koville.

Tunnustus aukaisi padon ja istuin sohvalla puoli tuntia itkien. Kyyneleet valuivat, minä hytkyin. Se ei ollut sellaista kaunista itkua, jossa silmäkulma kostuu. Se oli rumaa, räkäistä itkua.

Sinne se meni. Sinne se lensi.

Itku teki kuitenkin hyvää. Samoin pari whatsapp-viestiä ystävälle ja siskoille. Vertaistukea.

Eniten teki hyvää se, että tunnustin sen ääneen, että nyt tuntuu pahalta. On ihan ok itkeä, kun lapsi lähtee. Se on ihan ok, vaikka me kaikki pärjäämme. Se on ihan ok, vaikka se on myös onnellista. Se on onnellista, sillä se kuuluu elämään.

Tämä vaihe kuuluu elämään. Poikasten kuuluu lentää pesästä. Emojen kuuluu jäädä. Olen onnellinen, että tiedän hänen pärjäävän ja uskon, että hän sanoo, jos tarvitsee tukea.

Tiedän, että armeija loppuu aikanaan, ja todennäköisesti poikanenkin palaa vielä hetkeksi pesään. Mutta tämä on ensilento. Kun hän palaa, niin hän palaa enää hetkeksi. Lähteäkseen sitten jossain vaiheessa lopullisesti.

Kun kyyneleet sohvalla loppuivat, tuli pojaltakin sopivasti kuvaviesti. Maastohousut jalassa. Mun poika.

Susanna

Arttu yo-kuvaus-13

Hali.

Arttu yo-kuvaus-11

Pakahdun ylpeydestä!

Susanna-5

Kuvat: Niki Strbian

 

 

 

 

 

Uusivuosi takana, mutta uusi vuosi edessä. Vuodenvaihde on minulle tärkeämpi juttu kuin joulu. Se merkitsee fressiä starttia, ihanaa paluuta arkeen ja valoa kohti menemistä. Kaikki on mahdollista tänäkin vuonna.

Lupauksia teen yleensä maltillisesti, mutta nyt jotenkin innostuin.

Aloitan: ukulelen soiton. Sain ukulelen joululahjaksi, joten opiskelu on jo alkanut. Suureksi avuksi on osoittautunu Yousician-sovellus, joka tekee muutaman soinnut tankkaamisestakin ihan siedettävää. Osaan soittaa Row, row, row your boatia ja RHCP:n Califonicationia. Jälkimmäisen laulumelodiaa hyräilen mukana – en ymmärrä, miten joku voi sekä soittaa että laulaa yhtä aikaa!

Jatkan: hyvään vauhtiin päässyttä kuntosaliharrastusta ja espanjan opiskelua.

Lisään: tanssia (zumbaa, salsaa jne.) ja kehonhuoltoa viikko-ohjelmaani. Tavoitteena on saada vähän hikiliikuntaa juoksun tilalle ja välttää lonkan limapussien tulehdus… Lisäksi lisään lukemista. Se tarkoittaa, että pitää mennä sänkyyn siinä vaiheessa, kun jaksaa lukea enemmän kuin kaksi sivua.  Ihan hyvä oheislupaus sekin.

Vähennän: lankavarastoani, vaatteiden ostamista (tavoitteena maksimissaan 10 uutta vaatetta)  ja viininjuontia. Lankavarastossa pursuaa ihania lankoja (bloggaan niistä lähiaikoina), joten sormet syyhyävät päästä toteuttamaan kaikkea ihanaa. Viininjuonnin vähentäminen liittyy ennen kaikkea siihen, että haluan nyt kaikki konstit käyttöön muutaman ylimääräisen kilon karistamiseksi.

Lopetan: karkinsyönnin. Tämä on lupauksista helpoin, sillä toissavuonna vietin jo karkittoman vuoden. En syö paljon karkkia, joten valitettavasti tämä ei luultavasti auta yhtään painonpudotuksessa.

Suunnittelen: Vuoden 2020 eeppistä reissuamme.

Siinäpä minun lupaukseni. Niiden vuoksi olen ollut varsin touhukas tänääkin. Kävelyä, jumppaa ja kehonhuoltoa, espanjan kertausta ja illalla vielä ukulele-treenit. Tästä taitaa tulla puuhakas vuosi. 🙂

Jos kaipaat valoa alkuvuoteen, käy tsekkaamassa Lux Helsingin valotaideteokset! Me kävimme ”muutaman” muun kanssa eilen kiertämässä reitin.

Valoa!

Susanna

img_5129

Zumbanpunaiset posket!

img_5134

Lux Helsingin ultraviolettivaloissa sai valkoisena hohtavat hampaat.

 

Meillä on nyt muutaman vuoden ajan hommattu joulukuusi. Tai no, se on enemmänkin sellainen talvikuusi, sillä viritän sen jo joulukuun alkupuolella ja se saa olla sisällä niin kauan kuin on hengissä. Viime vuonna taisin siirtää sen kompostiin pääsiäisen tienoilla.

Olen hommannut talvikuusen Plantagenista ja sen pitkän iän salaisuus on se, että se on multaruukussa. Jos kuusta hoitaisi hyvin, sen voisi saada pysymään hengissä kesään asti ja silloin sen voisi kuulemma istuttaa pihalle. No, mulla on ilmeisesti kasteluinto lopahtanut jossain vaiheessa, sillä pihalle emme ole siirtäneet vielä yhtään, jos kompostia ei lasketa pihaksi…

Joka tapauksessa minusta ruukullinen kuusi on loistava keksintö. Siitä on iloa pitkäksi ajaksi. Ja varsinkin, kun olemme joulun usein pois kotoa, niin joulukuusen virittely omaan kotiin olisi muuten vähän turhaa.

Nyt on ollut niin pilvistä ja sateista, että minusta kynttilät ja jouluvalot tuovat vähän piristystä tähän ankeuteen.

Minun koristelutyylini on melko pelkistetty, ainakin värien puolesta. Lasia, valkoista ja äidiltä saamissani, käsin tehtdyissä helmikoristeissa vähän sinistä. Värityksensä puolesta kuusi sopi siis oikein hyvin itsenäisyyspäivänkin tunnelmaan.

Valoa!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ystävät toivat itsenäisyyspäivänä kukkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käsityönä tehtyjä helmikoristeita ja lasipalloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pieni rumpalipoika.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi kissamme eivät ole kiinnostuneita koristeista tai kuusesta.