Priimaa pukkaa

Tämä on keski-ikäisen naisen (ironinen) lifestyle-blogi. Samppanjaa, blingblingiä, itsensä kehittämistä ja kaunista elämää.

Meillä on nyt muutaman vuoden ajan hommattu joulukuusi. Tai no, se on enemmänkin sellainen talvikuusi, sillä viritän sen jo joulukuun alkupuolella ja se saa olla sisällä niin kauan kuin on hengissä. Viime vuonna taisin siirtää sen kompostiin pääsiäisen tienoilla.

Olen hommannut talvikuusen Plantagenista ja sen pitkän iän salaisuus on se, että se on multaruukussa. Jos kuusta hoitaisi hyvin, sen voisi saada pysymään hengissä kesään asti ja silloin sen voisi kuulemma istuttaa pihalle. No, mulla on ilmeisesti kasteluinto lopahtanut jossain vaiheessa, sillä pihalle emme ole siirtäneet vielä yhtään, jos kompostia ei lasketa pihaksi…

Joka tapauksessa minusta ruukullinen kuusi on loistava keksintö. Siitä on iloa pitkäksi ajaksi. Ja varsinkin, kun olemme joulun usein pois kotoa, niin joulukuusen virittely omaan kotiin olisi muuten vähän turhaa.

Nyt on ollut niin pilvistä ja sateista, että minusta kynttilät ja jouluvalot tuovat vähän piristystä tähän ankeuteen.

Minun koristelutyylini on melko pelkistetty, ainakin värien puolesta. Lasia, valkoista ja äidiltä saamissani, käsin tehtdyissä helmikoristeissa vähän sinistä. Värityksensä puolesta kuusi sopi siis oikein hyvin itsenäisyyspäivänkin tunnelmaan.

Valoa!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ystävät toivat itsenäisyyspäivänä kukkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käsityönä tehtyjä helmikoristeita ja lasipalloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pieni rumpalipoika.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi kissamme eivät ole kiinnostuneita koristeista tai kuusesta.

Me emme ole enää muutamaan vuoteen laittaneet lahjoja kuin perheen ”lapselle”. Miehen kanssa emme ole laittaneet lahjoja toisillemme, sillä emme vain ole keksineet lahjatoiveita. Olemme aina joulut reissussa, joten matka on meille lahja.

Sisarusten lapsille laitoimme lahjoja vielä muutama vuosi sitten, mutta nyt hekin ovat niin isoja, ettei leluille enää ole käyttöä ja vaatteissakin heillä on vahva oma tyyli. Kun huomasimme siskojen kanssa vaihtavamme keskenämme lahjakortteja, totesimme, ettei hommassa ole mitään järkeä. Päätimme lopettaa lahjakorttien vaihtamisen. Myös yhtä lukuunottamatta kummilapset ovat jo aikuisia.

Perheen nuori on aina onneksi ollut joululahjatoiveissaan sekä maltillinen että järkevä. Hänelle on siis hommattu jotain tarpeeseen. Yleensä ihan muutama paketti.

Joulumme on siis lähes lahjaton. Monista on yllättävää, etten laita paketteja juuri lainkaan. Minua pidetään melkoisena käsityökoneena, joten monet ajattelevat minun tehtailevan sukkia ja lapasia tutuille ja tuntemattomille.

Minä kudon kuitenkin lähinnä paitoja, jotka ovat hidastöisiä. Niiden valmistumista ei nopeuta ase, että minulla on aina kesken varmaan kymmenkunta työtä. Sukkia ja lapasia en edes osaa tehdä.

Toki läheisiä olisi kiva muistaa jollain pienellä omatekoisella jutulla. Mutta mikä sellainen voisi olla, jos ei kudo sukkia ja lapasia?

Käsityöryhmissä suosikkiprojekti tuntuu olevan tiskirätti. Sori nyt vaan, mutta musta tiskirätti ei ole lahja, se on pään aukomista.

Nyt olen kuitenkin keksinyt pienen käsityöprojektin, joka täyttää hyvän käsityölahjan kriteerit: Se on nopeatekoinen, sitä voi personoida sopivasti ja se on myös tarpeellinen. Silti se on myös nätti ja oikeilla materiaalivalinnoilla siihen saa vähän luksustakin. Silti lahja on niin pieni, että jos käyttäjä ei siitä tykkääkään, hän voi sen piilottaa tai pistää eteenpäin ilman tunnontuskia siitä, että se on ollut antajalleen työläs tai kallis.

Mikä tämä lahja sitten on? Eihän sitä nyt vielä voi paljastaa.

Lämmintä joulunalusaikaa!

Susanna

 

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Sellaistahan se ihmisen elämä on. Älkää ymmärtäkö väärin, olen pienenä tippunut positiivisuuden taikajuomapataan ja minusta elämä on ihanaa. Mutta elämään nyt vaan kuuluu se, ettei se aina ole ruusuista. Ihmissuhteissa, töissä, harrastuksissa tai omaisuuden kanssa tulee välillä takaiskuja. Joskus jopa yhtä aikaa. Auto hajoaa, selkä pettää ja ystävä jättää.

Minusta onnellisen elämän merkki ei ole se, ettei takaiskuja tulisi. Onnellisen elämän merkki on se, että niistä takaiskuista pääsee yli ja eteenpäin. Toisista nopeammin, toisista hitaammin. Ylipääseminen ei tarkoita sitä, että ne unohtaisi tai esimerkiksi läheisen ihmisen menetykseen liittyvä suru häviäisi. Ylipääseminen tarkoittaa sitä, että asian kanssa oppii elämään.

Resilienssistä puhutaan yleensä yritysten ja yhteiskuntien osalta. Sillä tarkoitetaan sietokykyä, sitkeyttä ja kykyä toipua vastaiskuista.

Minusta ihmistenkin pitäisi opetella vahvistamaan resilienssiään. Sillä niin kuin sanoin, välillä nyt vaan tulee turpaan.

Väittäisin olevan kohtuullisen resielienssi ihminen. Olen toipunut syövästä, kahdesta kaularangan välilevyynpullistumasta, avioerosta, on ollut työstressiä ja liikuntaharrastukset ovat olleet katkolla useampien rasitusvammojen vuoksi. On vaan ollut elämää.

Mitkä sitten ovat sietokykyni salaisuudet?

Positiivisuus. Kaiken läpäisevä positiivisuus, joka suurimman surun hetkellä ei näyttäydy naminamipositiivisuutena vaan siten, että aina on toivoa. Aina.

Turvaverkostot. Minulla on onni, että lähelläni on ollut riittävän monta läheistä ihmistä. Ystävä, joka on kulkenut rinnalla siitä asti, kun olin 9-vuotias. Sisarukset. Ystäviä, jotka ovat tulleet matkan varrella. Minulla on aina ollut useampia ihmisiä, joille vuodattaa.

Taito elää hetkessä. Se auttaa nauttimaan pienistä asioista silloin, kun isot asiat menevät pieleen ja isoista asioista silloin, kun pienet menevät pieleen.

Kyky nukkua. Maailma näyttää paljon pahemmalta väsyneenä ja paljon paremmalta levänneenä.

Nukkumistaitoni ovat tosin olleet koetuksella viimeisen vuoden ajan, sillä  viheliäinen lantionseudun oireulu diagnosoitiin tällä viikolla lonkan limapussien tulehdukseksi ja si-nivelen lukoksi höystettynä yliliikkuvalla selällä ja piriformiksella. Molempiin kankkuihin iskettiin kortisonia. Ai mikä taivaallinen tunne, kun nukuin heti monta yötä peräkkäin!

Nyt sitten fysioterapiaa ja kehonhuollon opettelua. Vaikka ikä tuntuu kropassa siten, että rasitusvammoja tulee helpommin, niin onneksi se tuntuu korvienvälissä siten, ettei rasitusvammoja tule niin helposti.

Susanna

Olen bloggaillut bujoilu- eli bullet journal -harrastuksestani ja kotimme konmarituksesta. Bujo on siis vihko, jossa yhdistyy kokonainen elämänhallinta. Se on kalenterista, päiväkirjasta ja to do -listoista koostuva kokonaisuus, jonne voi lisäillä melkein mitä tahansa elämäntavoitteista ostoslistoihin. Bujoiluharrastus voi olla todella minimalistista tai sitten siihen liittyy roppakaupalla luovuutta ja erilaista oheistavaraa washi-teipeistä kynähifistelyyn saakka. KonMarissa puolestaan on kyse siitä, että kodissa säilytetään vain iloa tuottavia esineitä. Konmarituksen jälkeen koti on paikka, joka tuottaa iloa katsoi minne tahansa. Usein siihen liittyy myös tavaroiden järjestelyä ja karsimista, eli esimerkiksi siivous ja järjestyksen ylläpito helpottuvat.

Molempien ”harrastajat” ovat varsin aktiivisia Facebookissa, ja palstoilla on vilahdellut tuon tuosta japanilaisen Muji-kaupan nimi. Muji on japanilainen (kuten KonMarikin) lifestyle-liike, jossa myydään muun muassa minimalistisia säilytys- ja toimistotarvikkeita, kosmetiikkaa ja vaatteita.

Liikettä ei ole toistaiseksi ollut Suomessa, joten konmarittajat ja bujoilijat ovat tehneet matkoillaan toivioretkiä Mujiin.

Ehkä sekä KonMarin että bujoilun myötä Mujinkin kysyntä on kasvanut sen verran, että Muji on rantautumassa myös Suomeen. Liike avataan Helsinkiin ensi vuonna. Sitä ennen innokkaimmat pääsevät kuitenkin tutustumaan mujeiluun popup-myymälässä, joka on auki 20.1. asti Kampin kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa.

Pitihän se testata.

Mukaan tarttui untuvaliivi, joka onkin ollut ostoslistalla edellisen liivin hajottua (etsin sellaista jo Portugalista, mutten löytänyt). Lisäksi tuunasin itselleni bujon ensi vuodeksi, ajattelin käyttää sitä lähinnä kyllä käsityöprojektien suunnitteluun. Nippu kyniä ja todella yksinkertainen penaali ja reissuille pieni kosmetiikkalaukku ja näppärät pillerirasiat matkalääkkeille.

Säilytysrasioita yms. en ostanut, vaikka mieli teki. Tarkoituksena on nimittäin vetää kevyt konmarituskierros uudestaan tässä puolen vuoden sisällä, joten hankin säilytyssysteemit vasta sitten, kun tarve konkretisoituu. KonMarissa nimittäin sanotaan, ettei säilytystilan hommaaminen ole ratkaisu. Ja KonMari on todellakin siinä oikeassa. Säilytystila on nimittäin osa ongelmaa – sen lisääminen vain kannustaa ihmisiä hankkimaan lisää tavaraa.

Susanna

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mujin liikkeessä on leimasimia, joiden avulla voi tuunailla vihkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päällimmäisenä Mosseryn bujo, josta tulee ensi vuoden pääbujoni. Sen alla Mujin vihko, josta tulee luultavasti käsityöbujoni. Alla Tallinnasta ostettu vihko, josta tulee luultavasti luonnoslehtiö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen vihkoihminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mujin penaali ja kyniä.

 

 

 

Kävimme pienellä syyslomalla Etelä-Portugalissa. Ah, muistin taas, miten ihana se kieli on! Ja miten vaikea! Opiskelin muutama vuosi sitten portugalia työväenopistossa 2,5 vuoden ajan. Inspiraation sain ekalta Portugalin reissultamme, se kieli vain kuulosti niin erilaiselta! Ja koska ihastuimme Portugaliin myös maana, halusin oppia sitä sen verran, että voisin turistina  yrittää puhua edes vähän paikallista kieltä.

No, onnistuin. Siis pystyn 2,5 vuoden opiskelujen jälkeen puhumaan sitä vähän. Hyvin vähän. Pystyn ymmärtämään kirjoitettua tekstiä melko hyvin, ja jopa tuottamaan joitakin lauseita itse. Mutta haastavinta on kuullun ymmärtäminen. Portugalin kieli on nimittäin lausumiseltaan hyvin hankala, ja aloittelijan on hyvin vaikea saada kiinni yksittäisistä sanoista.

Portugali kuuluu latinalaiseen kieliryhmään, joten se on sukua esimerkiksi italialle, espanjalle ja ranskalle. Italiaa olen opiskellut vuoden verran joskus vuonna miekka ja kirves. Sen lausuminen on helppoa ja turisti-italia sujuu edelleenkin sen verran hyvin, että pystyn tilaamaan ruokani ja viinini paikallisella kielellä.

Portugalin opiskeluni tyssähti siihen, että kielelle ei altistu Suomessa oikeastaan lainkaan. Ja muutama lomareissu silloin tällöin ei oikein riitä opiskelujen tueksi. Italiaa opiskeleva voi aina kuunnella Eros Ramazottia. Espanjaa opiskeleva voi kuunnella lattareita ja katsella Netflixistä Casa de Papelia.

No, parin vuoden opiskelujen jälkeen portugalin ryhmää ei tullut edes kasaan, joten vaihdoin reilu vuosi sitten espanjaan. Espanja on toistaiseksi mennyt portugalin pohjalta varsin vaivattomasti. Osaan espanjaa reilun vuoden opiskelujen jälkeen saman verran kuin portugalia parin vuoden jälkeen.

Mutta haastava on hauskaa. Ja nyt reissussa tuli kyllä taas pieni polte opiskella portugalia lisää.

No, olen realisti: panostan nyt tähän espanjaan ja kun se alkaa olla hanskassa, niin voin lisätä vaikeuskerrointa. Sitä paitsi portugalilaiset ymmärtävät ihan hyvin espanjaakin eivätkä edes pistä sen puhumista pahakseen (varsinkaan jos puhuja ei ole espanjalainen). Espanjalaiset sen sijaan eivät kyllä tajua portugalia lainkaan.

Innostuin aikoinani italian opiskelusta Eros Ramazottin ansiosta. Kuuntelin biisejä, lauloin niitä ääneen ja käänsin sanoja. Sama hommahan oli lapsena englannin kanssa. Suosikki-lehdestä ja älppäreistä piti aina lukea niitä sanoja ja kääntää niitä suomeksi.

Nyt olen hyödyntänyt samaa, tehokkaaksi todettua opiskelukeinoa espanjan suhteen. Tavallisen työväenopiston kurssin lisäksi olen nimittäin espanjaa musiikin avulla -kurssilla. Se on superhauska! En tiedä, onko se kovin hyödyllinen, sillä laulujen sanathan kertovat siitä, mistä laulujen sanat yleensäkin kertovat: onnellisesta tai onnettomasta rakkaudesta. Sellaiseen keskusteluun on meikäläisellä lomareissuilla hyvin vähän tarvetta.

No, eihän tämä kieltenopiskelu nyt niin vakavaa ole. Tärkeintä on torjua dementiaa pitämällä aivosolut työllistettyinä ja oppia kieltä sen verran, että reissuissa pääsee vähän jotain sanomaan paikallisella kielellä. Portugalilaiset ovat muuten aivan suunnattoman kiitollinen kuulijakunta alkeita tavaavalle. Maa on Euroopan reunalla ja vaikka sitä puhutaankin Brasiliassa ja joissakin Afrikan maissakin, niin Euroopassa kieltä ei puhuta muualla kuin Portugalissa (ja olisiko heitä noin kymmenen miljoonaa). He ovat siis aidon hämmästyneitä ja iloisia, kun joku vähänkin yrittää.

Até a próxima!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppukesän meininkiä.

IMG_4522

Carvoeiron kalastajakylä on säilyttänyt pikkukylän fiiliksen, vaikka siellä taitaakin olla enemmän golf-lomailijoita kuin kalastajia.

IMG_4781

Algarve tulee maurinkielisestä sanasta al gar, joka tarkoittaa luolaa. Tässä yksi huikeimmista: Benagil.

IMG_4518

Valohoitoa.

IMG_4629

Portugalilaiset viinit ovat nostaneet tasoaan.

IMG_4810

Tämän luolan oli rikkonut Herkules-myrsky 11-metrisillä aalloillaan. Luola saikin sen jälkeen uudeksi nimekseen Herkules.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesäkelit marraskuun alussa. Paras päivä 21 astetta, tyyntä ja aurinkoa.

IMG_4623

Etelä-Portugalin ranta on täynnä huikeita patikointireittejä.

IMG_4681

Farkkutakkikeli.

IMG_4520

Kotirantamme: Praia do Paraiso.

 

 

 

 

 

Siitä tietää, että on keski-ikäinen, että sattuu. Jos ei satu, on kuollut. Näinhän sitä sanotaan ja siksi minä olen viime vuoden ajan jopa ajatellut, että tämä täytyy nyt vain kestää. Aamuöisin särkee pakaroita ja kroppa on rento kuin rautakanki. Olen käynyt juoksulenkeillä, vaikka olen tiennyt, että se pahentaa vaivoja. Olen ajatellut, että liikuntaa en lopeta – sitten vasta alkaakin sattua, jos ei liiku.

Viime aikoina vanha piriformis-vaivani (pakaran syvä lihas) on kuitenkin pahentunut. En tiedä, onko vaiva varsinaisesti vuoteen ollut pois kertaakaan. Välillä se on ollut parempi ja viime aikoina siis sellainen, että joka yö särkee. Olo on kokonaisvaltaisesti niin jäykkä, että äkillisiä liikkeitä tekee mieli välttää – vihlaisee pahemmin kuin juurihoito.

Mikä hemmetti siinä on, että sitä vain ajattelee, että tämä menee ohi tai helpottaa, kun vain jatkan samaa rataa? Jos haluaa, että jokin asia muuttuu, pitää muuttua tai muuttaa jotain.

Minä menin hierojalle. En sellaiselle tuoksukynttilähierojalle, joka sivelee sinut rennoksi lämpöisillä kivillä. Vaan sellaiselle hierojalle, jonka työhuoneessa on luuranko ja josta poistut mustelmilla ja silmäkulmat kostuneina.

Hieroja ei pelkästään leiponut minua mustelmille fyysisesti vaan myös henkisesti. Hän sanoi minulle, että sen lisäksi, että olen tehnyt liian vähän lihashuoltoa olen treenannut vääriä lajeja liikaa. Hän sanoi minulle, että tässä iässä voisi vaikka tunnustaa tosiasiat ja luopua lajeista, jotka eivät (enää) tee kropalle hyvää. Sellainen on juoksu.

No, tavallaanhan olen sen tietänyt. En ole käynyt juoksemassa kuukauteen, sillä en ole vain pystynyt. Juoksu sujuu hyvin, mutta seuraava yö ei. Olen tietänyt asian, mutten ole sitä myöntänyt.

Mulle on ilmeisesti sekä oman lantionrakenteen että juoksun seurauksena kehittynyt niin sanottu piriformis-oireyhtymä. Pahimmillaan se estää jopa kävelyn, multakin se on joskus ”vienyt jalat alta”. Siihen pisteeseen en haluaisi enää päätyä, niinpä ajattelin pistää asiat tärkeysjärjestykseen nyt.

Tässä iässä ei enää liikuta (tai ainakaan minä en liiku) enää sen vuoksi, että saisi mitaleita kaulaan. Liikun, koska haluan olla hyvässä kunnossa nyt ja vanhana. Liikun, koska se saa hyvän olon. Ja ehkä vähän senkin vuoksi, että mahdun vaatteisiini. Ja jos jatkan nykymalliin, en ole hyvässä kunnossa nyt enkä vanhana, en saa hyvää oloa. Ja luultavasti en pysty liikkumaan lainkaan enkä mahdu vaatteisiini.

Liian jääräpäinen suhtautuminen juoksuun siis estää minua saavuttamasta mitään liikunnan tavoitteitani. Ristiriitaista.

Hieroja suositteli armollisuutta ja lempeyttä omaa kroppaa kohtaan. Hän ehdotti tilalle vesilajeja, kuten vesijuoksua.

Alkujärkytyksen jälkeen päädyin myös etsimään netistä tanssikoulujen ohjelmia. Ehkä tämä tarjoaa mahdollisuuden aloittaa lattaritanssit uudestaan?

Olkaa armollisia itsellenne!

Susanna

 

Mä olen kesäihminen. Tykkään auringosta, lämmöstä ja kesän tuoksuista. Mutta Suomessa on vuodenajat. Joidenkin mielestä meillä on neljä vuodenaikaa, mutten ole ihan varma. Meillä on joskus kesä, kuten viime kesänä. Joskus on vain pitkä kevät ja loputon syksy, eli kaksi vuodenaikaa, ainakin täällä etelässä.

Syksy on ihan ok noin kahden viikon ajan. Eli sen ajan, kun on ruska. Jos ruskan aikaan on kauniita päiviä, niin väriloistosta pääsee myös nauttimaan. Niin kuin tänään.

Nyt on huikea ruska! Joku sanoi, että se johtuu lämpimästä ja kuivasta kesästä. Vaikka kotona olisi vaikka kuinka paljon tekemistä, niin tänään on pakko lykätä ne myöhemmäksi ja viettää mahdollisimman iso osa päivästä ulkona. Ennen kuin se syksyn tylsä osuus, eli harmaus ja pimeys alkaa.

Kävin heti aamutuimaan kävelyllä. Ihmisistä aisti, että he nauttivat täysin sydämin auringosta ja lämmöstä. Vastaantulijat hymyilivät ja pari pysähtyi juttelemaan. Yksi kertoi ylittäneensä tuomiokirkon sillän yhdessä ketun kanssa. Harmi, ettei kettu osunut valokuvattavakseni.

Onhan syksyssä toki kivojakin puolia. Kynttilät, takkatuli, punaviini, espanjanopiskelu ja neulominen kuuluvat syksyyn ja talveen. Salillakin on kivempi käydä nyt, kun ulkona ei aina ole niin kiva keli.

Mutta tänään nautin lämmöstä ja auringosta, salille ehtii myöhemminkin.

Värikkäitä päiviä!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maailma on nyt tulessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haustausmaat ovat kauniita ja rauhoittavia paikkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kahinaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaahtera luopuu vaatteistaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tammi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesän viimeinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän perheelleemme merkitykselliset maisemat.

IMG_4413

Kävin eilen kampaajalla, auringonvaalentamat hiukset saivat syksyn sävyjä.

 

 

 

 

 

 

 

Pakko kai se on lopettaa kohta tämä Kroatian reissusta bloggailu, vaikka mieli tekisi viipyä ajatuksissa vielä kesäkeleissä. Tässä kuitenkin vielä kootut vinkit lomailuun Istriassa tällaisena kysymys-vastaus-tykityksenä.

Paras kaupunki yöpyä?

Jos on pakko valita vain yksi, niin Rovinj.

 

Paras paikka päiväretkelle?

Groznjan, ihanan artsy, tuli mieleen Saint Paul de Vence Ranskasta.

 

Paras luontokohde?

Plitvicen kansallispuisto, vaikka se ei Istrian puolella olekaan.

 

Minne palaan?

Opatijaan, siellä pysähdyimme vain kaksi kertaa lounaalla matkalla Plitviceen, mutta paikka on varmasti muutaman yön väärtti.

 

Mikä yllätti?

Paikallinen turskamousse on oikeasti hyvää! Ja joka paikassa on todella siistiä! Turskaan löytyy muuten myös resepti täältä.

 

Mitä kannattaa ostaa tuliaisiksi?

Herkkuja: hunajaa, oliiviöljyä, viinejä (paikallinen malvasia-rypäleestä tehty valkoviini ja teran-rypäleestä tehty punaviini), tryffeliä eri muodoissaan, muttei tuoreena (se ei säily).

 

Paras paikalliselta saatu vinkki?

Oliiviöljyä ei kannata ostaa toreilta, öljyn laatu kärsii auringonvalosta ja lämmöstä.

 

Paras ranta?

Ei pysty valitsemaan.

 

Mitä Pulassa kannattaa tehdä?

Mennä ruokaretkelle. Kaupungin nähtävyydet on nopeasti nähty ja ne näkee ruokaretkelläkin. Me käytimme tällaista firmaa ja oppaamme Maja Suran oli loistava.

 

Minne seuraavaksi Kroatiassa?

Ehkä etelämmäksi, niin etelään, että Dubrovnikiin voi tehdä päiväretken. Dubrovnikin lähistöllä ei kuulemma ole muuta nähtävää kuin vanhakaupunki, joten en tiedä, haluanko siellä yöpyä (se on myös törkyhintainen nykyään).

 

Mitä kannattaa pakata Kroatiaan?

Snorkkelit ja uimakengät.

 

Seuraavaa reissua odotellen,

Susanna

Luonto järjestää parhaimmat nähtävyydet. Tämä on tullut todettua kaikilla reissuillamme Floridasta Thaimaahan. Paras on siis etsiä joka reissulla kansallispuisto, luonnonpuisto tai ihan vain puisto ja viettää päivä tai useampi ihmettelemällä sitä, ettei ihminen koskaan kykene rakentamaan mitään yhtä uskomatonta.

Luonnonihmeiden äärellä on yleensä myös mahdollisuus rauhoittua turistihälinältä. Toki turistit löytävät yleensä myös ne luonnonnähtävyydet, mutta harva jaksaa nähdä hirveästi vaivaa – joten kävelemällä hitusen pidemmälle tai korkeammalle pääsee  kokemaan jotain rauhoittavaa.

Kroatiassa on yksi luonnonnähtävyys ylitse muiden: Plitvicen kansallispuisto. Minulle oli sitä kehuttu kovasti, joten matkaohjelmaa suunnitelmassa vaatimalla vaadin, että Istrian reissusta irrotetaan sen verran aikaa, että pääsemme sinne.

Ajomatka Pulasta Plitviceen vei nelisen tuntia ja kunnon lounas- ja kahvipaussit päälle. Koska suunnitelmissa oli patikoida kansallispuistossa, tiesimme, että siellä täytyy yöpyä vähintään yksi yö, samana päivänä emme olisi ehtineet ajaa sinne, patikoida ja ajaa takaisin Istriaan.

Me buukkasimme kaksi yötä lähellä puiston toista sisäänkäyntiä sijaitsevasta majatalosta, sillä halusimme patikoida rauhassa. Otimme siis riskin ja käytännössä uhrasimme lomastamme kolme päivää yhteen nähtävyyteen. Se riski kannatti: Plitvice on heittämällä yksi elämäni hienoimmista nähtävyyksistä ja kokemuksista!

Plitvicen kansallispuisto on iso, siellä on paljon patikointi- ja pyöräilyreittejä, runsas kasvi- ja eläinkunta. Tunnetuin se on kuitenkin erikoisista, jopa arkkitehtoonisista vesiputouksistaan, joista suurin on 78 metriä korkea. Kalkkikiven, kasvien ja bakteerien yhteisvaikutuksesta jokivirtaan on muotoutunut 16 järven ketju ja kymmeniä huikeita vesiputouksia. Vesi on kristalliskirkasta ja turkoosia, siihen tekisi mieli sukeltaa uimaan, mutta koska kalkkikiven, kasvien ja bakteerien muodostama prosessi säilyttää vesiputoukset  ja prosessi on herkkä, niin uiminen on alueella kiellettyä.

Järvien ympäri kiertää patikointireittejä, joista voi valita mieleisensä. Kaikki ovat suhteellisen helppokulkuisia. Puistossa on kaksi sisäänkäyntiä ja liikkeelle voi lähdestä kummasta tahansa suunnasta. Laiskimmat kävelevät vain katsomaan suurimman putouksen, mutta menettävät mielestäni sillä tavalla paljon, omasta mielestäni kauniimpiakin putouksia on.

Puistossa käy vuosittain miljoona turistia, joten etenkään kesäkuukausina on turha odottaa varsinaisesti luonnonhiljaisuutta. Tai ainakin joutuu näkemään hieman vaivaa sellaisen kokemiseksi.

Ohessa vinkit puiston kokemiseen:

  • Lähde liikkeelle aamulla! Me olimme puistossa aamuyhdeksältä, jolloin väkeä oli isoimmalle putoukselle asti melko paljon, mutta ruuhkaa ei varsinaisesti ollut. Polulla pystyi vielä ohittamaan ja ottamaan valokuvia. Paluumatkalla noin klo 14 ruuhkaa oli jo niin paljon, että kävely oli massan mukana köpöttelyä. Onneksi meillä oli siinä vaiheessa loppusuora menossa, joten olimme jo ehtineet koko lähes koko puiston varsin rauhallisessa tunnelmassa.
  • Valtaosa oikaisee osan matkasta siirtymällä yhden järven yli venekyydillä ja yhden etapin junakyydillä. Me kävelimme nekin etapit, ja niissä pääsi oikeasti nauttimaan luonnonrauhasta. Jos vain aikaa ja kävelykuntoa siis riittää, niin suosittelen kävelemistä. Mitään suurta nähtävyyttä ei pääse näkemään kävelemällä ekstraa, sillä hienoimpiin paikkoihin pääsee laiskempikin, mutta luonnonrauhaa ei niissä koe.
  • Reittivaihtoehtoja on useampia, ne ovat helppokulkuisia, ainoastaan pituus vaihtelee. Me kiersimme ne kaikki, eli kuljimme kaikkien järvien ympäri. Matkaa kertyi noin 18-19 kilometriä ja aikaa meni kuusi tuntia kahden kunnon ruokatauon kanssa. Ilman lopun ruuhkakohtia olisimme varmasti selvinneet ainakin tunnin nopeammin. Me emme pitäneet kiirettä, pystähtelimme ottamaan kuvia tuon tuosta. Puiston oppaissa tuon reitin kestoksi on arvioitu 6-8 tuntia, ja ruuhkakuukausina onkin hyvä varautua siihen, että matka vie aikaa.
  • Me olimme puistossa syyskuun ensimmäisellä viikolla. Sää oli loistava, lämpöä noin 23 astetta ja aurinko paistoi. Oli kesäkeli, muttei enää heinä-elokuun suurinta turistiruuhkaa. Sää kuitenkin kannattaa tarkistaa sääennusteista etukäteen, sillä alueen ilmasto poikkeaa suuresti rannikon ilmastosta. Plitvicessä on talvisin runsaasti lunta ja vesiputoukset jäätyvät. Majatalon isäntämme kertoi, että pari viikkoa aiemmin oli ollut 10 astetta lämmintä ja satanut monta päivää! Meillä oli siis todellakin tuuria!
  • Syyskuu on varmasti hyvä aika vierailla tässä Kroatian suosituimmassa nähtävyydessä. Ainakin itse hermostuisin heinä-elokuussa jonokävelystä, sillä jo nyt loppumatkan tungos koetteli hermoja. Puisto on varmasti hieno myös ruska-aikaan, talvella tai kevään vihertäessä.
  • Puistossa on muutama hotelli, mutta puiston ulkopuolella on runsaasti majatalotyyppistä majoitusta tarjolla. Kauppoja ei ole, joten buukkaa majoitus, jossa saat myös ruokaa, ellet halua eväspohjalta retkeillä.
  • Puistossa on muutamia ravintoloita, mutta niiden taso ei päätä huimaa. Makkaraa ja ranskiksia, sämpylöitä yms. saa kyllä, eli nälkä ei tule. Mutta itse kaipaisin huikean luontokokemuksen tasoista sapuskaa, esimerkiksi kasvisruokaa!

Kaikenkaikkiaan todellakin kannatti ”uhrata” kolme päivää lomasta Plitvicelle, sillä vastaavaa paikkaa en ole ennen nähnyt. Tällaisilla retkillä todellakin lataa akkuja, sillä ajatustyöläiselle tekee hyvää rasittaa itseään ruumiillisesti ja täyttää päänsä informaatiokohinan sijaan veden ja metsän kohinalla!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Turkoosia ja kristallinkirkasta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaisloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä kohdassa olisi voinut oikaista venekyydin avulla, mutta me jatkoimme kävelyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesiputouksia ja koskia riitti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesiputouksen humina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sorsa ja kaloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä oli yksi suosikkikohdistani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesi oli epätodellista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Korento.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävelemällä pitkän reitin pääsi nauttimaan myös luonnonrauhasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paikoitellen huomasi, että syksy on tulossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vettä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paatissa oli sähkömoottori, joten se ei rikkonut luonnonrauhaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puut järven pohjalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siipirikko perhonen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epätodellinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisenlainen netti.

 

 

 

Terveisiä lomalta ja pahoittelut hiljaisuudesta. Vietimme miehen kanssa kesäloman toisen puolikkaan Kroatiassa, pääosin Istrian niemimaalla. Istria sijaitsee Kroatian pohjoisosissa, ihan Italian vieressä. Ja sillä onkin histroriallisesti yhtymäkohtia Italiaan, mikä näkyy sekä ruoassa että kielessä, monin paikoin Italiaa puhutaan varsin paljon. Se on näppärää ainakin meikäläiselle, sillä tilaan ruokaa paljon sujuvammin italiaksi kuin kroaatiksi. Kroaatit ovat unohtaneet ostaa onnenpyörässä muutaman vokaalin.

Me lomailimme useammassa eri paikassa, joten nähtyä tuli parissa viikossa todella paljon. Bloggaankin lomasta taas useampaan otteeseen, mutta aloitan asista, jossa Kroatia lyö mielestäni oikeastaan kaikki Euroopan lomakohteet, joissa olemme itse matkailleet, nimittäin rannat ja vesi. Se vesi!!!!

Kävimme Kroatiassa ensimmäisen kerran melkein tasan kaksi vuotta sitten purjehduskurssilla, ja jo silloin Kroatian rannikko teki meihin suuren vaikutuksen. Purjehduskurssin tunnelmista voit lukea tästä.

Kroatian vesi on uskomattoman kirkasta kalkkikivipohjan ansiosta. Samasta syystä rannat eivät juuri ole perinteisiä hiekkarantoja, vaan kivisiä ja kallioisia. Uimareiden tarpeet on  kuitenkin otettu huomioon kiinnittämällä rannoille tikkaita, joista pääsee kipuamaan ylös. Moni paikoin on myös valettu liuskekivestä tasanteita, joilla loikoileminen on mukavampaa kuin epätasaisilla kallioilla.

Rannat ovat ehkä enemmän aikuiseen makuun kuin lapsiperheille, sillä loivia, polskimiseen sopivia kohtia ei ole paljon, eikä siis hiekkalinnojen rakenteluun sopivia paikkojakaan. Lapsiperheiden kannattaa siis varmistaa, että omalla hotellilla on lapsille sopivat uima-altaat tai että lähistöltä löytyy myös lapsille sopiva ranta.

Me emme lapsirantoja kaipailleet, vaan nautimme täysin siemauksin siitä, että näillä rannoilla voi oikeasti uida! Ei tarvitse kahlata monta kymmentä metriä, jotta vesi on napaan asti. Rannikko on täynnä suojaisia lahdenpoukamia, joissa ei juuri tuule, joten uiminen ja snorklailu onnistuu hienosti. Ja kirkkaassa vedessä kalojen seuraaminen on huippuhauskaa. Meidän snorklailujemme kohokohta oli, kun vierestä sukelsi jokin vesilintu noin kymmenen metrin syvyyteen kalan perässä.

Rantoja on Kroatiassa kaikkialla, missä on merivesi lähellä. Oikeasti. Paikalliset (ja mekin) pulahdimme uimaan ihan kaupungin keskustoistakin. Jos rannalta pääsee turvallisesti veteen ja takaisin, sille voi mennä uimaan. Paikalliset eivät kainostele uimaanmenoa rannalla sijaitsevan samppanjabaarin ”pihalta” tai hienon ravintolan edestäkään. Aika uskomaton ajatus olisi, että voi käydä ensin uimassa ja sitten nauttia skumpat auringonlaskua katsellen. Aah.

Suosittelemme lomailua Kroatiassa etenkin näin syyskuussa. Se on tällä hetkellä niin suosittu lomakohde, että kesäkuukausina paikat saattavat olla aika täynnä. Nyt ei ollut missään liikaa porukkaa, mutta päivisin oli lämpöä silti 24-28 astetta ja vesi oli 27-asteista! Iltaisinkin lämpö pysytteli yli 20 asteessa, joten pitkähihaisia ei tarvinnut.

Tässä muutama vinkki uimisesta kiinnostuneille:

Pulan kaupunki on rantojen puolesta ehkä poikkeus: ihan keskustasta ei pääse uimaan, sillä Pulan edustalla on iso telakka. Me majoituimme onneksi reissun aluksi muutama kilometri Pulasta etelään sijaitsevalla Verudelan niemellä, joka oli todella kiva uimisen kannalta ja muutenkin (Pula ei ole kaupunkina erityisen kiva, sen nähtävyydet näkee puolessa päivässä – näistä lisää myöhemmin).

Noin puolen tunnin automatkan päässä Pulasta etelään sijaitsee Kamenjakin luonnonpuisto, jonne kannattaa tehdä päiväretki. Sieltä löytyy patikoimispolkuja, dinonauruksen jalanjäljet ja tietysti uimapaikkoja vähän sieltä sun täältä.

Plitvicen kansallispuisto, joka on muuten Unescon maailmanperintökohdekin, ansaitsee ihan oman blogauksensa. Sen vedet ovat uskomattoman kirkkaat – mutta niissä ei saa uida. Ihmettelimme, miksi puiston kymmenet vesiputoukset eivät ole vuosituhansien saatossa kuluttaneet kalliota tasaiseksi virraksi. Ja kun asiaa googlettelimme, selvisi, että se johtuu veden mineraalien ja levän vuorovaikutuksesta, joka pitää yllä prosessia, jossa kalliota ikään kuin syntyy lisää sitä mukaa, kun se kuluu. Prosessi on erittäin herkkä ja siksi vedessä ei saa uida. Tämä siis tiedoksi näin etukäteen, ettei tule pettymyksiä. 🙂

Rovinjin pikkukaupunki on muutenkin aivan ihana (blogaus siis tiedossa), mutta tässä kaupungissa todellakin voi mennä uimaan suoraan kaupungin keskustasta.

Porečin kaupungista sanottiin, ettei siinä ole kovin hyvä rantoja lähellä. No, ei ehkä Kroatian mittapuulla olekaan. Täytyihän kävellä sentään ainakin 400 metriä läheisen niemen kärkeen… Ja paikalliset kyllä pulahtelivat veteen Porecin pohjoispuolen rannaltakin. Keskustasta pääsee myös venekyydillä viidessä minuutissa St. Nikolan saarelle, jossa kävimme pariin otteeseenkin, kun tykästyimme saaren rauhaisaan rantatunnelmaan. Porečin eteläpuolella on myös kaksi isompaa (ja aktiivisempaa) rantaa Plava Laguna ja Zelena Laguna, joihin autoilla oli muutama kilometri, mutta rantaa pitkin pääsee niille kävellen tai pyörälläkin näppärästi. Niissä on paljon erilaisia ranta-aktiviteetteja, niille, joille snorklailu ei riitä.

Opatijassa kävimme lounaalla mennen tullen matkallamme Plitviceen. Opatijassa oli oikein viehättävä rantabulevardi, josta pääsi uimaan melkein mistä vain. Opatija vaikutti lounasstoppien perusteella paikalta, jonne voisimme palata ainakin muutamaksi yöksi.

Kiertelemistämme paikoista oikastaan ainoastaan Medulin vaikutti sellaistelta, ettei sinne kannata suunnata vesien tai minkään muunkaan vuoksi. Vesi oli sameahkoa ja Istriasta löytyy paljon viehättävämpiäkin kyliä. Onneksi me olimme siellä vain kuluttamassa kahvin verran aikaa.

Krotiaan on kyllä pakko palata vielä, onneksi sen voi ajatuksissaan tehdä vaikka joka päivä. Ensi kerralla bloggaan Plitvicestä!

Susanna

IMG_3311

Ilta-aurinko Verudelassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suppailija tutkimassa lahdenpoukamaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Retki Kamenjakiin. Ukkonen ohitti meidät sopivasti.

IMG_3710

Luonnon suolasuihketta hiuksille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opatijassa kävimme kahteen otteeseen lounaalla, emme uineet, vaikka mieli teki.

IMG_3833

Samppanjabaari Rovinjin malliin.

IMG_0155

Auringonlaskulle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Porečin pikkukaupunki (takana) on pienellä niemellä jossa kuitenkin hyvälle rannalle on jopa 400 metriä matkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Merimiestyyliä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lounasnäkymä Rabacissa.