Rento kuin rautakanki

Keski-ikäinen tarvitsee luottohierojan. Mulla on sellainen. Hän on Mikko. Olen käynyt Mikolla enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo usean vuoden ajan. Hän on hieronut juoksuvammat jaloistani, möyhinyt kireät piriformikset pakaroistani ja Mikollehan minä menin, kun golf-kuokkiminen jumitti rintarankani.

Mikko on loistava hieroja. Lisäksi hän osaa piikittää, piikittämiseksi kutsun kuivaneulausta, jota Mikko tekee, kun jokin lihas on oikein juntturassa. Ja nyt Mikolta sujuu myös voice massage, joka auttoi viimeksi, kun mulla oli yöllisten hampaidenkiristelyn jäljiltä leukalihakset bodattuna broilerinfileiksi. Hänellä on siis konstit lähes kaikkiin keski-ikäisen kremppoihin.

Mikä on luottohierojani salaisuus? Tietenkin rautainen ammattitaito, sillä hän suhtautuu työhönsä erittäin kunnianhimoisesti ja on kiinnostunut itsensä kehittämisestä. Mutta lisäksi hänellä on oikea tatsi. Hieronnan ei saa sattua, mutta kyllä sen pitää tuntua. Kolmas valtti on helppo lähestyttävyys. Muuten käy niin, että lähdet hierojalta jännittyneempänä kuin sinne tulit.

Rentoa viikonloppua!

Susanna

Keski-ikäisen käty

Me ollaan oltu miehen kanssa helmikuun puolivälistä asti aika lailla 24/7 yhdessä. Ensin ihanalla lomareissullamme Uudessa-Seelannissa, sitten palasimme karanteeniin ja etätyömoodiin. Kesällä tein yhden viikonloppureissun ystäväni luo Tampereelle, mutta muuten siis olemme olleet yhdessä lähes koko ajan. Kyllä tuon kanssa viihtyy, mutta kyllä ekstrovertistakin oli ihanaa, kun mies lähti miesten kalareissulle pitkäksi viikonlopuksi: käty!

Keski-ikäinen nainen iloitsee kätystä aivan yhtä paljon kuin teinikin. Mutta se ilo otetaan irti aivan eri tavalla. Mun viikonlopun saldo on: vaatekaapin siivous, eteisen kaappien siivous, jääkaapin siivous, noin neljä tuntia puutarhan syyshommia, golf-tunti, akvarellimaalausta, pyykinpesua ja silitystä, 1,5 tunnin kävelylenkki ja ystävän kanssa maailman parantaminen viinien ja juustojen äärellä. Nyt varmaan toteatte, että onneksi lista päättyi tuohon viinittelyyn ja juustotteluun, eli jotain on jäljellä siitä teini-Susannastakin vielä.

Kertakaikkisen puuhakas viikonloppu on siis ollut. Mutta kuitenkin rento. Sillä yksin puuhastelemisessa on se hyvä puoli, että asiat saa tehdä omassa tahdissa. Ja vaatekaappien siivoushan on musta kertakaikkiaan mukava harrastus.

Nyt on koti siis putsis clean ja pihakin lähes valmis syksyntuloon. Ja kyllä se syksy sieltä tulee, sen näkee jo vaahteroiden väreistä, tuntee syksyisestä tuulesta ja haistaa metsän kosteudesta. Mutta tällaisina päivinä voi vielä huijata itseään, etsiä aurinkoisen ja suojaisan paikan pihalta ja voi kuvitella vielä, että on kesä.

t. Susanna

Vastavärileikkiä akvarelleilla.
Sama vastavärileikittely.
Punahatulle uusi koti.
Tämä kukkii hulluna.
Sitruunasatoa.
Ruusut kukkivat edelleen.
Syysistutuksia.
Nämä ottivat iisisti.
Laihialainen permanentti: letit märkiin hiuksiin yöksi.

Syysmietteitä

Arki alkoi – monessakin mielessä. Ensinnäkin, kesäloma loppui. Toiseksi, meillä toimistolla on koronakauden etäilyn jälkeen siirrytty hybridi-malliin, eli toimistolle saa mennä, mutta töitä voi tehdä myös etänä. Aah! Ja aah siis molemmille.

Vaikka loma on ihanaa ja tarpeellista, niin olen kyllä arjenrakastaja. Arki tuo elämään rungon ja rutiinit, jotka helpottavat elämää. Ei tarvitse aamuisin miettiä, mitä sitä tänään tekisi.

Syksyn myötä myös monet harrastukset ovat alkaneet. Lomalla jo osallistuin espanjan verbikertaukseen (etäkurssi). Myös muut kansalaisopiston valikoimasta poimimani kurssit ovat tänä vuonna etäkursseja, ja luvassa on akvarellikurssia, espanjan kertausta, espanjalainen kokkailukurssi… ja olikohan vielä muuta, en muista, sen verran innossani taas eri kursseille ilmoittauduin. No, aika näyttää, mihin aika ja into riittää, varsinkin, kun tarkoitus on myös jatkaa golfaamista ja kuntosalilla käymistä. Ja tietysti neulomista ja kävelylenkkeilyä. Mutta ei harrastuksia pidä niin vakavasti ottaa, kyllä niitä saa kokeilla ja sitten tarvittaessa jättää vähemmälle huomiolle, jos meinaa pukata liikaa stressin puolelle.

Syksy on aina tietynlainen uusivuosi, aina mahdollisuus aloittaa uusi harrastus, itseään niskasta kiinni, ryhdistäytyä lomarötväilyn jälkeen ja pistää kalenteri ojennukseen.

Vaikka harrastuksia näyttää nyt taas olevan paljon, niin tämän syksyn kantava teema on kuitenkin kokonaisvaltainen hyvä olo. Jos syke nousee töissä, sitä pitää laskea vapaalla. Jatkuva itsensä kuuntelu on tässä iässä erityisen tärkeää, sillä sitä saattaa elää elämäänsä jo melkoisella autopilotilla: olen aina jaksanut, niin jaksan nytkin.

Aivot eivät kuitenkaan erota, minkä vuoksi syke on korkealla: onko syynä jumppa, työstressi, golf, kuntosalitreeni vai espanjan läksyt. Aivot tietävät vain, että syke on korkealla ja tulkitsevat sen stressiksi. Pakoon, vaara uhkaa! Syke voi tietysti nousta juoksulenkillä ja töissäkin, mutta jos syke on ensin korkealla työpäivän ajan, sitten treeneissä ja sen jälkeen kotitöissä ja harrastuksissakin, se pitkällä juoksulla uuvuttaa ihmisen. Ja se ei ole ollenkaan hyvä juttu.

Mistä sitten autopilotilla menevä keski-ikäinen ihminen tietää, että sykettä pitäisi laskea? Sen huomaaminen ei nimittäin ole helppoa. Mutta itsestäni tunnistan ainakin muutamia vaaran merkkejä:

  1. Jos minusta peruspositiivisesta ihmisestä tulee kyyninen, olen liian väsynyt.

2. Jos leukaperäni ovat väsyneet yöllisestä hampaidenpuremisesta eivätkä hymyilemisestä, olen liian väsynyt.

3. Jos herään jatkuvasti keskellä yötä enkä saa nukuttua, olen liian väsynyt.

4. Jos minulla ei ole aikaa tai energiaa jutella ystävieni kanssa, olen liian väsynyt.

Onneksi tuota alinta ole ei ole koskaan käynyt ja muutkin stressimerkit olen huomannut ajoissa.

Pitäkää huolta!

Susanna

P.S. On mielettömän ihanaa olla taas toimistolla ja tavata kollegoita! Tänään huomasin hymyileväni moneen otteeseen koneeni äärellä. Täytyy sanoa, että superekstrovertille etäilyvaihe otti koville, vaikka työt hoituivatkin hyvin.

Muutama vinkki parisuhdegolfiin

Golf on kiva yhteinen harrastus. Tämä ei ole sarkasmia, se siis oikeasti on. Mutta toiset vaan eivät osaa harrastaa sitä.

Golfissa on mahdollisuus viettää tuntitolkulla aikaa yhteisen harrastuksen äärellä, raittiissa ilmassa liikkuen. Se on mukavaa puuhaa myös lomilla, sillä kenttiä löytyy monista lomapaikoista.

Mutta golf ei sovi yhteiseksi harrastukseksi kaikille. Se on teknistä, vaativaa, se voi olla stressaavaakin ja ennen kaikkea siinä on suuri vaara, että parempi alkaa neuvoa huonompaansa.

Karmein tapaus osui eilen rangelle yhtä aikaa meidän kanssamme. Kovaääninen keskustelu kuului meidänkin korviimme, vaikka välimatkaa oli reilusti.

”Lyö tällä tavalla. Katso, tällaisen kaaren maila tekee. Katso nyt.”

”Minä en kaipaa nyt neuvoja, haluan vain lyödä”.

”Eikun katso nyt. Nämä neuvot parantavat sun peliä.”

”Eivät paranna. Anna mä nyt vaan lyön rauhassa.”

”Sun kädet menevät väärin. Ymmärrtätkö, että sä teet väärin.”

”En mä välitä. Mä nyt vaan lyön. Jos sä et lopeta, niin mä lähden pois.”

”Sun kannattaisi kuunnella, sun peli paranisi.”

”Mä lähden nyt pois, kun sä et anna mun olla rauhassa”.

”Eikun älä lähde, kuuntele nyt!”

Tätä jatkui hyvinkin kolme varttia. Neuvoja oli siis selkeästi omasta mielestään parempi pelaaja, tosin hän ei ollut koko ajan tyytyväinen omiin lyönteihinsäkään, vaan hakkasi mailaa maahan tuon tuosta ja kiroili. Toinen osapuoli yritti muutamaan otteeseen poistua, mutta neuvoja kaipasi selkeästi itselleen opetuslasta, eikä päästänyt tätä lähtemään. Myös mailavalinnoista oli kiistaa.

Lopulta eräs ulkopuolinen kävi huomauttamassa pariskunnalle, että heidän touhunsa häiritsee muita, eikä heidän vieressään halunnut kukaan harjoitella. Vielä siinäkin vaiheessa neuvoja sössötti vastaan ja sanoi, että haluaa vain parantaa toisen peliä.

Me poistuimme omalle pelikierroksellemme, joten emme nähneet, syntyikö lopulta sopu vai vetäisikö oppilas driverilla neuvojaa päähän.

Neuvo numero 1: Älä neuvo. Älä ainakaan pyytämättä. Älä vaikka olisit miljoona kertaa parempi kuin toinen osapuoli. Ja jos sinulta pyydetään neuvoja, niin jos et sattumoisin ole golf pro, niin esitä neuvosi muodossa ”minusta näyttää, että sinun kätesi ovat jännittyneet” tms. Vaikka näkisit, että toisen ranteet ovat väärässä kulmassa tai mailan liikerata on väärä, niin luultavasti et osaa antaa sellaisia neuvoja, joiden avulla vastapuoli osaisi virheen korjata. Neuvot ovat siis aivan yhtä tyhjän kanssa, sillä ne paljastavat virheen, mutteivät auta korjaamaan sitä.

Golf menee helposti tunteisiin, jos peli ei suju. Ja kun se menee tunteisiin, se ei ainakaan suju. Golf, kuten tenniskin, vaativat lyöntiin rentoutta, joten pinnan kiristyminen vain pahentaa asiaa. Mutta väkisin on vaikea rentoutua. Vaatii siis sekä itseltä että toiselta paljon, ettei toisen huono kierros pilaisi molempien tunnelmaa.

Neuvo numero 2: Pelatkaa paljon myös muiden seurassa. On helpompi kiukutella, jos on kierroksella kahdestaan kumppaninsa kanssa. Kun seurueessa on muitakin, ainakin useimpien (ei ehkä yllämainitun pariskunnan) on helpompi käyttäytyä hyvin ja keskittyä huonon pelin sijaan vaikka jutusteluun uuden pelikaverin kanssa. Siinä saattaa vaikka vahingossa pelikin parantua, kun on hyvällä juttutuulella. Usein ventovieraan kehut myös nostavat itsetuntuntoa enemmän kuin oman kumppanin kehut. Ja itseluottamus tuo rentoutta, joka parantaa peliä.

Golf on koukuttava laji, ja jos sitä harrastaa pariskuntana, on mahdollista, että yhteistä aikaa vietetäänkin nopeasti enemmän kentällä kuin muualla. Eipä siinäkään mitään väärää ole, mutta onhan elämässä ja parisuhteessa nyt muutakin kuin golfia. Ja varsinkin, jos toinen on enemmän hurahtanut lajiin kuin toinen, on hyvä ottaa välillä etäisyyttä sekä lajiin että kumppaniin.

Neuvo numero 3 on siis: Älä ole naimisissa golfin kanssa. Anna toisen lähteä rangelle tai kentälle joskus yksin, jos itseäsi ei huvita pelata. Jos sinua ei juuri silloin huvita, se näkyy naamastasi eikä pelisikään todennäköisesti kulje. Ja olet se innostuneempi osapuoli, pidä huoli, että teette yhdessä muutakin kuin pelaatte golfia, puhutte golfista tai katselette golf-videoita.

Mitä sitten tehdä, kun oma peli tökkii ja tekisi mieli myydä mailat kesken kierroksen? Mitä tehdä silloin, kun tekisi mieli heittäytyä itkupotkuraivareihin väylälle? Jaa-a, en varmaan ole paras ihminen neuvomaan tässä asiassa, sillä myönnettävähän se on, että tunteisiin menee välillä. Olen joskus kiukutellut, en miehelleni, mutta itselleni. Mutta niistä tilanteista on kuitenkin noustu.

Neuvo numero 4 onkin: Se on vain yksi lyönti, väylä, kierros tai se on vain peli. Golf on peli. Se on peli aivan samalla lailla kuin sulkapallokin. Yksi kentän ulkopuolinen lyönti ei merkitse sitä, että erä on pilalla. Eikä yksi hävitty erä sitä, että peli on pilalla. Eikä yksi pilalle mennyt peli merkitse, etteikö seuraavalla kerralla voisi sujua. Ja jos ei seuraavalla kerralla suju, niin voihan siihen suhtautua kuin mökkisulkikseen – tarkoitus on pitää hauskaa, harrastaa liikuntaa ja olla mukavassa seurassa. Ole siis itsekin mukavaa seuraa!

Yhdellä kierroksella seurassamme pelasi mies, joka kertoi karmeimmasta peliseurastaan. Seuralainen oli ollut koko kierroksen vihainen omasta pelistään, kiukutellut ja kiroillut. Lisäksi hän oli neuvonut. Kierroksen päätteeksi seuralaisemme oli todennut hänelle: On kaksi syytä pelata golfia. Joko sillä voi tienata paljon rahaa. Tai sitten se on kivaa. Ja sinä et selvästi tienaa sillä paljon rahaa.

Minä en tienaa golfilla edes vähän rahaa. Joten kaipa syyni pelata on se, että se on oikeasti mukava laji. Ja se on oikeasti mukava parisuhdelaji. Sille rangella ohjeita vastaanottaneelle osapuolelle toivon kyllä huomattavasti paremmin käyttäytyvää peliseuraa tai suosiolla lajin (tai kumppanin) vaihtoa.

Susanna

Jos peli ei suju, voi keskittyä maisemiin.
Jos peli ei suju, voi ihastella pinkkejä housujaan.
Jos peli ei suju, voi nauttia siitä, että toisella se sujuu.

Viharakkaudesta lajiin

Aloitettiin miehen kanssa kesäkuun lopussa golf. Jokin mielenhäiriö varmaan. Kiva kesälaji, jossa saa paljon raitista ilmaa ja liikuntaa. No, niitä saa kyllä, mutta lisäksi saa hermoromahduksen.

Tennistä aikuisiällä opetelleena olen aina ajatellut, että siinä on laji, johon on vaikea päästä sisään, jos ei ole syntynyt maila kädessä. Laji on niin tekninen, että ensimmäiset tunnit menevät palloja noukkiessa, se keltainen karvapallo nimittäin sinkoilee sinne tänne, jos maila ei ole oikeassa kulmassa. Miten voi tietää, missä kulmassa maila on, kun pitää keskittyä koko ajan siihen mistä ja minne se pallo on tulossa? No, muistaakseni noin 10 tunnin jälkeen homma alkoi olla, jos ei hallussa, niin ainakin alkoi huomata kehitystä.

Toisin on golfin kanssa. Olen pelannut nyt kesäkuusta lähtien noin 20 kierrosta. Puolikkaita kierroksia, eli noin 2 tunnin kierroksia on enemmistö, mutta täysiäkin kierroksia joukkoon mahtuu muutama. Nyt olemme lomalla ja olemme pelanneet täällä sunnuntaista asti joka päivä. Yhteensä takana on siis noin 60 tuntia peliä ja range-treenit päälle. Luulis huomaavan kehitystä.

Niinhän sitä luulisi. Pallot sinkoilevat edelleen välillä aivan minne sattuu. Tosin ehkä hitusen useammin myös oikeaan suuntaan ja joskus lyönti jopa ”napsahtaa” oikealla tavalla. Golfin vaikeus on vain aivan omaa luokkaansa ja niin on meikäläisen huonouskin.

Jos olet koskaan kokeillut tennistä, kuvittele, että jokaisen lyönnin osalta kentän kallistus muuttuisi. Välillä kentälle ilmestyisi puita, vettä, kuoppia. Tai, että et näkisi vastustajaa, mutta silti sinun pitäisi lyödä hänelle.

Kyllä, olen erittäin turhautunut. Kiukuttelen välillä kentälläkin. Välillä onnistun iloitsemaan hyvästä säästä tai hyvästä lyönnistä, mutta enimmäkseen olen vain epätoivoinen.

Pari sanaa tasoituksesta. Kaikki sanovat, ettei sillä ole väliä. Paskat. Tänäänkin eräs nainen totesi, että hänen tasoituksensa on ihan huono. Se oli 30. Buahhahhhaaa – itkisinkö vai nauraisinko? 30:n tasoitus ei ole minusta huonoa nähnytkään. Mä ostan pullon samppanjaa, kun mun tasoitus laskee alle 50:n.

No, on tässä lajissa jotain kivaa: gof-vaatteet. Jos et osaa, näytä edes kivalta.

Susanna

Golf-poseeraus.
Golf-realismia.

Siedätyshoitoa puutarhassa

Pölyttäjien pelastamisesta se alkoi pari vuotta sitten: pikkuisen pihamme remontti. Ensin poika kiskaisi palan nurmikkoa pois, tilalle perennapenkillinen kukkia, jotka houkuttelevat hyönteisiä. Sitten viereen raivattiin lisää tilaa kukille, taas nurmikkoa kiskottiin irti.

Kun poika oli saanut projektin hyvään alkuun, me jatkoimme. Kiskoimme angervot ja pari vuorimännyn roipaletta pois, tilalle taas kukkia. Tätä on nyt jatkettu siitä asti, ja nurmikko hupenee ja kukat lisääntyvät.

Minähän olen siis hitusen hyönteiskammoinen ihminen (perhoset ja leppäkertut ovat jees), joten en tiedä, mikä mielenhäiriö tämä hyönteisten houkuttelu on oikein ollut?

Mutta olen iloinen tästä mielenhäiriöstä, sillä kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia houkutteleva pihamme on nyt ollut meikäläisen siedätyshoitola. Olen nimittäin huomannut, että kimalaiset ovat lentäviä pieniä nallekarhuja, jotka eivät todellakaan pistä ketään. Eikä mehiläisiäkään kiinnosta mikään muu kuin se kukkien mesi. Kukkaa voi pitää kämmenellään, eikä mehiläinen ole moksiskaan. Ampiaiset ovat sitten oma lukunsa – sillä toisin kuin mieheni väittää, ne oikeasti voivat pistää ihan huvikseen, etenkin loppukesästä niillä voi flipata.

Tässä vähän listaa meidän pihan kasveista, jotka houkuttelevat kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia.

Mirrinminttu – kasvaa meillä ihan hulluna liuskekivipolun reunuskasvina. Se sopisi hienosti esimerkiksi istutusaltaiden reunakasviksi, josta se sillä lailla roikkuisi kauniisti reunan yli. Se kukkii tosi pitkään, aloitti aikaisin loppukeväällä-alkukesästä ja kukkii edelleenkin. Siinä on liilat kukat. Houkuttelee erityisesti kimalaisia, jotka tykkäävät siitä niin, että käyvät öisinkin syömässä.

Mirrinminttu kasvaa hienosti perennan reunakasvina.
Lentävä nallekarhu.

Nokkosperhonen.

Nauhus – on keltakukkainen ja sen pitkät kukintovarret ovat aika painavat. Vaatii siis vähän kasvitukia, jos se ei saa tukea muista kasveista, aidasta tms. Itse en ole keltakukkaisten kasvien suuri fani, mutta jostain syystä hyönteiset tuntuvat niistä tykkäävän. Nauhus kukkii keskikesällä, aloitti ehkä viikko, pari sitten kukintansa ja ainakin vielä jatkuu komeana. Houkuttelee myös perhosia. Samassa penkissä kasvaa pojan istuttamia muita keltaisia hyönteiskasveja, joiden nimestä ei ole mulla tietoa.

Keltainen penkki, nauhukset taustalla.

Kurjenpolvi, meillä taitaa olla jalokurjenpolvi tai jokin muu jalostettu lajike, sillä näissä on valtavat kukat! Nämä houkuttelevat erityisesti mehiläisiä. Kurjenpolvi kasvaa meillä myös reunuskasvina, niin kuin mirrinminttukin. Se leviää todella tehokkaasti rönsyjen avulla, eli viereen ei kannata istuttaa mitään liian matalaa ja hentoa, muuten kurjenpolvi valtaa sen.

Mä olen jotenkin ihastunut tähän isokukkaiseen ja runsaaseen kasviin niin, että ajattelin jakaa sitä myös viereiseen perennapenkkiin reunuskasviksi. Liilakukkainen tämäkin ja on kukkinut jo pitkään, eikä loppua näy…

Kurjenpolvi
Ihanat, isot kukat.

Ruusut ovat tietysti klassikoita. Minä perustin ruusupenkin tänä kesänä, siirsin pari ryhmäruusua muualta ja ostin lisää, joten tämä projekti on vielä vaiheessa. Jos ruusuille löytyy sopiva paikka ja jaksaa vähän hoitaa (leikata ja suojata), niin ovathan ruusut ihania. Hyönteiset tykkäävät enemmän ns. perinteisistä lajikkeista, sillä ilmeisesti kerrottuihin kukintoihin on hyönteisten vaikea päästä ”sisälle”. No, mulla on penkissä sekä että, sillä kerrotut kukinnot ovat musta vaan niin kauniita…

Runkoruusu on kukkinut koko kesän.
Tämä kukkii toistamiseen.
Ihana väri!
Ruusut ovat ihania!

Myös kivikkokasvit ovat hyönteisten suosiossa! Eli pihan ei tarvitse olla erityisen rehevä ja runsas, jotta löytyy hyönteiskukkia. Meillä etupihalla on lähinnä havuja ja kivikkokasveja, sillä siihen kuormataan talvella lunta (jos sitä tulee). Mä en osaa edes sanoa, mitä kaikkia kivikkokasveja meillä on, sillä ollaan ostettu sellaisia six packejä esimerkiksi Plantagenista ja isketty niitä sitten kasvamaan. Myös ”yrittipenkkimme” on hyönteisten suosiossa: ruohosipulin kukat, oregano, tomaatti, laventeli…

Kivikkokasvit houkuttelevat myös pölyttäjiä.

Muita kasveja, joita olemme hankkineet hyönteisten iloksi, mutta jotka ovat sen verran uusia tulokkaita, etten osaa vielä antaa tarkempia suosituksia: maitokello, vähän niin kuin kissankello, mutta sellainen hailakan vaaleanpunainen, lähes valkoinen.

Maitokello.

Syysleimu, kukkii ilmeisesti runsaasti ja kauniisti (meillä uusi, joten ei vielä ole kukkinut). Syysleimun huono puoli on se, että sen lehtiin tulee helposti härmää – niin meilläkin. Ilmeisesti on siis kasvupaikan suhteen aika kranttu ja härmää tulee sen vuoksi. Syysleimu sai eilen tuomion ja roudasin ne kompostoriin. En antanut armoa kasville, joka näyttää homeiselta ison osan kesää.

Jaloritarinkannus, komea ja tosi korkeaksi kasvava kukka. Vaatii myös tukea, sillä kukka kasvaa lähes parimetriseksi. Huom, kukka on myrkyllinen!

Jaloritarinkannus.
Jaloritarinkannus on perinteinen, mutta myrkyllinen perenna.

Atsalea.

Tänä kesänä istutettiin atsaleoita. Mun teki mieli alppiruusuja, mutta meidän piha on liian aurinkoinen niille. Kukkivat alkukesästä, ja kuulemma ”kukkivat toisen kerran” syksyllä, kun niihin tulee niin kaunis ruska. Kukinnot olivat näin ekana istutuskesänä vähän vaisut, mutta houkuttelivat kyllä hyönteisiä ja tuoksuivat iltaisin tosi ihanasti myös näin ihmisnenään. Muita meidän pihan kukkia, joita en ole erityisesti valinnut hyönteisten, vaan kauniiden ja tuoksuvien kukkien vuoksi: pionit, ah, niitä meillä on paljon, niistä ei tosin nyt ole kuvia, sillä tänä kesänä kukki niistä vain yksi – syynä tämä puutarhan rymsteeraus, jonka vuoksi pioneja siirreltiin, eivätkä ne pidä siitä…

Perinnepihaa muistuttavassa pihassamme on tietenkin myös syreeni, tosin sekin on vielä nuori ja kukki tänä kesänä oikeastaan ensimmäistä kertaa. Suunnitteilla on myös jasmikkeen istuttaminen. Eli kuten sanoin, pidän tuoksuvista kukista. Kyllä pörriäisten lisäksi huomioon pitää ottaa myös puutarhan emäntä. 🙂

Susanna

Paras hampurilainen

Matka kotikonnuilleni Pohjanmaalle sisältää yleensä yhden kahvi- tai ruokatauon. Vaihtoehtoja, siis hyviä vaihtoehtoja, ei ole monia, kuten tässäkin kirjoituksessa todetaan. Sopiva pysähdyspaikka on yleensä täältä etelästä lähtiessä heti Tampereen jälkeen, sillä silloin ollaan noin puolimatkassa. Olinkin kovin ilahtunut, kun Ylöjärvelle ilmestyi Juustoportti. Se alkuperäinen sijaitsee Jalasjärvellä, joka on meidän kannaltamme väärä sijainti – silloin ollaan jo melkein perillä tai vasta aivan alkumatkassa.

Parin edellisen reissun vakio onkin ollut Juustoportin leipäjuustohampurilainen. Siinä on siis pihvin tilalla leipäjuustokiekko ja paholaisenhilloa. Nam. Meillä on koko perhe ihastunut tähän herkkuun niin, että ollaan nyt tehty leipäjuustohamppareita myös kotona. Kaikki tykkäävät, myös paatuneet lihansyöjät.

Hampurilaisen voi toki tehdä myös niin, että laittaa väliin pihvin ja sen päälle leipäjuustokiekon, mutta meidän testiryhmämme mukaan juustoversio ei pihviä kaipaa.

Mitä hampurilaiseen tulee:

kunnon hampurilaissämpylä

leipäjuustoa

jotain vihreää, itse tykkään lollo rosso -salaatista ja rucolasta

paholaisenhilloa, tämä on olennainen osa hampparia – sitä saa kaupastakin, mutta voi tehdä myös itse esimerkiksi tällä reseptillä

Mausteet tietty maun mukaan, esim. valkosipulimajoneesi sopii hyvin. Sinappia laittaisin ehkä vain pihvilliseen versioon, samoin kurkkusalaattia. Paholaisenhillo puolestaan korvaa minusta ketsupin.

Koko hässäkän valmistaa vaikka mikrossa, sillä leipäjuusto on kypsää ja kaipaa ainoastaan lämmittämisen sellaiseksi hitusen ”löysäksi”. Me olemme paistaneet juustokiekot pannulla, sämpylät on lämmitetty rapeiksi joskus leivänpaahtimen päällä tai pannulla. Ja sitten vaan kasaamaan!

Tämä on siis superhelppo ruoka, ja mehukkaampaa hampurilaista saa hakea.

Susanna

Turisteina kotona

Se on hyvä, että tulee vieraita: tulee kaivettua kotipaikkakunnalta uusia retkikohteita, sillä Espoossa riittää kivaa nähtävää varsinkin tällaisina ihanina kesäpäivinä. Espoon saaristo on aivan ihana ja jää usein ihan suotta vähemmälle huomiolle kuin Turun saaristo.

Me olemme aiemmin omistaneet kimppaveneen, joten silloin tuli retkeiltyä jonkin verran lähisaarissa, mutta jostain syystä Pentala oli jäänyt väliin. Nyt sekin aukko sivistyksessä on paikattu, sillä teimme sinne päiväretken siskoni perheen kanssa.

Hyppäsimme saaristoveneen kyytiin Suomenojelta ja mukavanpituisen venematkan jälkeen olimmekin Pentalan museosaaressa.

Kävimme syömässä ravintola Pavenissa, jonka jälkeen suuntasimmekin luontopolulle. Luontopolun varrelta löytyy Pentalan hauskuus: saari, jossa on järvi, jossa on saari. Kummityttö arpoi, haluaako pulahtaa järveen vai mereen, mutta päätyi lopulta mereen. Eikä mikä tahansa pulahdus ollutkaan, sillä kyseessä ole kerrassaan viehättävä luonnontilainen hiekkaranta. Me joimme termarikahvit kalliolla ja nautiskelimme kesäpäivästä.

Ai että.

Susanna

Saaristovenematka kesti parisenkymmentä minuuttia.
Museomiljöö.
Punainen tupa.
Vanha kalastajamiljöö.
Sää ja mää.
Beach hair, don’t care.
Aurinkoa ja kahvit kallioilla.
Komeat maisemat, hehe.
Suuri sininen.
Uimarannan kasvit ovat rauhoitettuja.
Kotimatka alkaa.

Home on siellä, missä sydän on

Mä en siis todellakaan ole mikään aforismityyppi. Kauniit ajatukset ja mietelauseet ovat musta useimmiten korneja. En tiedä, miksi näin on. Ehkä mä olen kyyninen? Ehkä musta on vaan hassua, että kodin seinällä on sisustustaulu, jossa lukee home. Ymmärrän kyllä kauniit kirjaimet, itsekin yritän oppia kauniiksi tekstaajaksi ja kaunokirjoittajaksi bullet journal -harrastuksen vuoksi, joten latteuksien kirjoittaminen on helppo tapa harjoitella.

Sen sijaan muhun iskevät inhorealistiset ja sarkastiset iskulauseet: I craft, therefore I hoard -tyyppiset ajatukset. Ja hoardaamisesta puheenollen kävin vihdoin ja viimein Sandy Talarmon Vihkokaupassa, joka tunnetaan ”Se Hämeenpuiston vihkokauppa” -nimellä bujoilupiireissä.

Hey crafty girl -aiheinen tarrakirja oli aivan pakko saada mukaan, pieni kolikkokukkaro ja post it -lappuja. Kyniä on tullut hankittua hoarding-meiningillä, joten ostin vain yhden kynän.

Susanna

Kuljetan nykyään mukana lähinnä luottokorttikoteloa, mutta joskus on tarpeen ottaa mukaan muutama kolikko. Sitä varten ihminen tarvitsee kolikkokukkaron.
Hey crafty girl -tarrat tarttuivat mukaan.
Listen to your art.
What a beautiful disaster -tarra sopii ”ei mennyt niin kuin Strömsössä” -tilanteisiin.
Post it -lappuja asenteella.

Matka se on makumatkakin

Me tykätään tehdä ruokaa, mutta rajansa kaikella. Ja se raja on nyt korona-aikana etätöitä tehdessä tullut vastaan. Joka päivä on ollut joko liian kiire kokkailla lounasta tai sitten vain mielikuvitus on tullut vastaan. Miten ihminen voi keksiä kaksi ateriaa joka päivälle ja miten ne ehtii tehdä?

No, kaikenlaisia kotiinkuljetuksia on tullut kokeiltua. On tehty isompia annoksia kerralla iltaisin ja syöty niitä sitten seuraavana päivänä. On tilattu huippuravintoloista ruokaa ja on haettu liian monta kertaa myös hätähampurilaiset.

Yksi on ollut ylitse muiden: Makumatka!

Ideana on: kolme makumatkaa eri kohteisiin, eli kolmen eri maan/kaupungin inspiroima annos kahdelle. Annokset voi tilata edellisenä päivänä ja kuski tuo ne hiukan ennen lounasaikaan kotiin. Annokset on pakattu mikrotettaviin muovirasioihin, joissa ne voi lämmittää lounaaksi tai illalliseksi.

No, onhan noita kotiinkuljetettuja ruokia tosiaan tilailtu, mutta näissä ei ole tullut yhtään pettymystä vastaan. Jokainen annos on ollut todella hyvä ja vaikka ne ovat mikrotettavia annoksia, myös esillepano on ollut nätti.

Koska annokset on jo valmiiksi mietitty mikrotettaviksi, me voimme syödä lounaan eri aikoihin. Minä aamuvirkkuna olen usein jo klo 11 nälkäkuoleman partaalla. Joidenkin annosten kylkeen on tarkoitettu kylmä kastike tai lisukesalaatti, joka on sitten näppärästi pakattu erikseen, eli sitä ei tarvitse mikrottaa.

Kuvassa olevasta setistä laitoin lautaselle puolet, loput syön illalla. En yleensä ole tofu-fani, mutta tämä oli her-kul-lis-ta! Eli kun settejä tulee 3 x 2 hengelle, niin oikeasti aterioita saattaa riittää 10-12 kerraksi. Paitsi että niin hyviä ovat, että tekisi mieli syödä enemmän kuin vatsa vetää…

Susanna

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑