Kahden (tai useamman) projektin taktiikalla

Mä rakastan projektien suunnittelua ja starttaamista – sekä töissä että kotona. Olen se, jolla on pieni lähtökitka ja jolla on kauhea energia käynnistää jutut. Ei mulla projektit kesken jää, kyllä mä ne maaliin vien. Valmistuminen innostaa yhtä paljon kuin starttaaminenkin, mutta siinä välissä on hyvä, että joku muukin vie hommaa eteenpäin ja saa meikäläisenkin fokuksen pysymään työnalla olevissa asioissa, muuten mun mielenkiinto saattaa siirtyä seuraavaan asiaan.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joilla on vain yksi projekti työnalla. Miten ihminen voi keskittyä mihinkään yhteen asiaan kokonaisen työpäivän ajan? Kuukaudesta tai vuosista puhumattakaan! Siksi mä olenkin töissä viestintätoimistossa, jossa sekä asiakkaat että hommat ovat moninaisia. Se on ihan parasta.

Vähän samanlainen olen käsityöprojektienkin kanssa. Vaatii hirveää keskittymiskykyä, kurinalaisuutta ja pitkäjänteisyyttä edistää vain yhtä käsityötä kerrallaan. Entä jos ei huvita tehdä palmikkoneuletta juuri sillä hetkellä? Tai entä jos katselee televisiosta niin intensiivistä ohjelmaa, ettei kirjoneuleohjeen lukeminen onnistu samalla? Ja varsinkaan en ymmärrä siitä, että joku kutoo pelkkiä villasukkia. Sehän on kärjistetysti sama kuin meikäläinen kirjoittaisi töissä samaa lehdistötiedotetta uudelleen ja uudelleen! Joo tiedän, että villasukkiakin on erilaisia, ja haastetta löytyy vaikka kuinka paljon, mutta silti.

Mulla on siis lukuisia (oikeasti varmaan yli 10) neuleprojektia kesken koko ajan. Teen sitä, joka sillä hetkellä innostaa eniten tai sopii siihen tilanteeseen. Kaikki valmistuvat kyllä aikanaan, mutta monesti vanhan projektin edelle kiilaa jokin uusi, ainakin hetkeksi. Kaivan kyllä välillä naftaliinista niitä kuukaisia ja joskus vuosiakin kesken olleita ja sitten apinan raivolla saattelen ne loppuun.

Nyt olen projektinhallintamenetelmässäni siirtynyt kahden projektin työstämiseen yhtä aikaa. Yksi työ on olohuoneen sohvalla, ja sitä työstän telkkaria katsellessa. Toinen on työhuoneessani, ja sitä työstän podcasteja, äänikirjoja tai ystäväpuheluita kuunnellessani. Taktiikka on toiminut oikein kivasti, molemmat etenevät, tosin pakko on myöntää, että telkkarin äärellä tehty työ on sadeiltoina edennyt rivakammin.

Työnalla on ollut viime aikoina neuleliivi – neuleliivit ovat nimittäin muotitrendi ja haluan olla aallon harjalla ja saada sen valmiiksi ennen kuin trendi on ohi. Ja toinen projektini on ollut myös erittäin trendikäs: norjalaisneule, islantilaisesta lampaanvillasta. Islantilais- ja norjalaisneuleet ovat nyt kuuminta hottia (joo kirjaimellisestikin, sillä ovat todella lämpimiä). Itse tosin olen tehnyt ekan islantilaisneuleeni jo jokunen vuosi sitten, joten olen tykännyt niistä aina.

Norjalaisneuleeni malli on Linka Neumannin Alasuq, joka on neulottu Álafosslopi-langasta. Se valmistui juuri ja se on loistava ulkoiluneule, tänne etelän talvisäihin aivan loistava, sillä se suojaa varsin hyvin sekä pieneltä sateelta että tuulelta. Alle mahtuu takki, jos enemmän kaipaa suojaa.

Myös liivi on myös pian valmis, ja seuraavaksi tartun jo aloitettuun neuletakkiin ja lisäksi annan itselleni luvan startata myös seuraavan islantilais- tai norjalaisneuleen. Yksi uusi ja yksi keskeneräinen siis seuraavaksi työnalle.

Lämpöä!

Susanna

Islantilaiset pitävät neuleita takkeina, niin lämmintä on islantilaisvilla!
Jämälangoista syntyi pari erilaista pantaa.
Värejä ankeutta vastaan!

Oppiiko ihminen ikinä?

Ei se opi tai oppii hyvin huonosti. Tässäpä sitä sitten maailman lyhyin bloggaus aiheesta. Voitte hajaantua, täällä ei ole mitään nähtävää!

Pohdittiin aihetta ystävän kanssa lenkillä ja todettiin, että ihminen on tosi huono ratkomaan omia ongelmiaan. Muiden ongelmat ovat yleensä helpompia. Tai ainakin ne on helpompi ratkaista.

Voitaisiinko siis sopia, voitaisiin ystävien kesken ratkoa aina toisten ongelmat (tai terapeutin, jos siltä tuntuu). Toki sitä tulee tavallaan keskusteluissa tehtyäkin, mutta ei oikeasti kuitenkaan. Jos ystävä sanoo mulle, että voisitko nukkumisongelmiesi vuoksi kokeilla juovasi vähemmän kahvia, niin mä sitten oikeasti joisin vähemmän kahvia.

Toisaalta kyllä me jokainen monesti tiedämme, mitä meidän pitäisi elämässämme tehdä. Me ei vaan uskota itseämme.

Mä tiedän, että kun on kiirettä töissä, niin pitäisi sitten vähemmän riuhtoa kuntosalilla, stressata kotihommilla ja illat pitäisi rauhottaa, jotta saa kunnon yöunet. Mutta sitten jostain syystä kuitenkin on vaikeaa tehdä niin ennen kuin on aivan pakko.

Tiedän myös, että olisi tosi tärkeää syödä lounasta, mutta jostain syystä etenkin etätöissä lounas typistyy usein joksikin hätäiseksi mikroateriaksi sillä seurauksella, että työpäivästä tulee tauoton putki ja illalla on koko ajan nälkä.

Huvittavaa on myös se, että olen saattanut jakaa ystäville aivan samoja neuvoja kuin mitä minun olisi pitänyt noudattaa itse. Noudatinko? En.

Mistä hommassa siis kiikastaa, jos me tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tee? Eikö minulla ole auktoriteettia omaan itseeni? Olenko vain niin jumahtanut omiin tapoihini? Onko niin, että kaikki fiksut ohjeet koskevat vain muita, mutta olen itse poikkeustapaus, johon eivät säännöt ja ohjeet päde?

Mitäpä jos ryhtyisimme jakamaan neuvoja ystävien sijasta itsellemme? Ja samaan tapaan, kun esitämme heille rakkaudellisia kysymyksiä, niin kysyisimme niitä itseltämme? Susanna, voisitko tuntea enemmän itsemyötätuntoa?

Olisitko oman elämäsi konsultti, joka ei pelkästään jätä hyviä ohjeita mapissa pöydälle vaan auttaa asiakastaan (itseäsi) viemään ne maaliin saakka?

En sano pelkästään uskokaa itseenne, vaan sanon, että uskokaa itseänne.

Susanna

Paketti Jo & Judyltä – mindfulness-henkistä planner-kamaa.
Unelmia – vai päämääriä?
Post it -lappuja.
Elämän tarkoitus.
Kun töissä on kiire, vapaalla ei saa olla. Joogahetki rauhoittaa.

Vastalääkkeitä

Työkiireet, korona-ahdistus ja päälle puskeva kaamos. Siinä ihan riittävästi aiheita vetää vastalääkkeet kehiin. Ja parhaita vastalääkkeitä ovat ystävä ja ulkoilma. Ja minullapa on onni, että minulla on maailman paras ystävä ja hän on vielä ulkoilmaihmisiä, eli homman voi paketoida varsinaiseksi tehokuuriksi.

Jostain kumman syystä monet ajattelevat, että ulkoilu on kesähommaa. Mutta kun illat pimenevät ja kelit huononevat, niin entistä tärkeämpää olisi nauttia jokaisesta mahdollisuudesta liikkua luonnossa, kuunnella hiljaisuutta (tai ystävän höpötystä) ja hengitellä muutakin kuin ilmastoitua ilmaa.

En ole mikään eräjorma, olen sellainen hyvän sään ulkoilija. Pikkuinen sadekuuro ei toki haittaa, mutta ei minua saa moneksi tunniksi patikoimaan, jos taivaalta tulee märkää. Mutta kyllä joka viikko löytyy kalenterista aikaa ja sääennostusta siedettävää keliä kävelylle. Jos on onnea, sellainen keli osuu viikonlopuksikin, jolloin on tietty tilaa kunnon ulkoilulle.

Pääkaupunkiseudulla on runsaasti vaihtoehtoja etenkin autolliselle, mutta Nuuksioon pääsee myös bussilla, sillä on reittivaihtoehtoja vaikka kuinka paljon. Lyhyen ajomatkan päässä sijaitsee myös Kirkkonummella sijaitseva Meikon luonnonsuojelualue.

Nyt on maailma siis parannettu viikonlopun aikana. Katsokaa nyt, on paljon kauniimpi kuin viime viikolla!

Susanna

Ihana valo – niin on nimesi kaunis sana.
Hengitys höytyää jo, mutta aurinko lämmittää vielä.
Hiljaista.

Tyylilyyli

Järkytyin, kun törmäsin eräässä Facebookin ryhmässä naisen tekemään avaukseen, jossa hän vakavasti pohti, onko hänen nuorekas tyylinsä liian nuorekas. Pohdinta oli saanut alkunsa tyyli- tai pukeutumisasiantuntijan kommentista, hänen mielestään farkut ja tennarit eivät sopineet keski-ikäiselle naiselle.

En olisi uskonut, että nykypäivänä enää joku, varsinkaan alan ammattilainen, tuollaista kehtaisi väittää. Pitäisikö Aira Samulinin vetäistä päälleen punaisten sukkahousujen sijaan kamelinväriset tuhannen denierin sukkahousut, minihameen sijaan mieluusti vähintään puoleen sääreen ulottuva tanttu ja vaihtaa kampauksensa johonkin maantienharmaaseen?

Minä en ole muodin, pukeutumisen tai tyylin ammattilainen, mutta mulla on yksi neuvo: tyyli syntyy persoonasta ja tilannetajusta sekä näiden kahden yhdistämisestä. Jos farkut ja tennarit sopivat persoonaasi, anna palaa – paitsi jos olet menossa työpaikkahaastatteluun finanssialalle tai linnanjuhliin.

En koe, että ikä rajoittaisi omaa pukeutumistani mitenkään. Vartalo voi rajoittaa, mutta se onkin eri asia, ja sekin aivan pelkästään omien korvieni välissä oleva juttu. Kropankaan ei tarvitsisi antaa rajoittaa, mutten vain enää tunne oloani mukavaksi ja luontevaksi samassa asussa kuin vielä 15 vuotta sitten.

Oma tyylini on melko ajaton, mutta myös rento. Muotia en juuri seuraa, sillä se ei minua kiinnosta. Haluan joka tapauksessa käyttää vaatteita mahdollisimman pitkään ja ajattelen, että harmaa kashmir-neule toimii pidempään kuin neonkirjava napapaita.

Onko teidän tyylinne muuttunut iän myötä, ja jos on, niin onko se johtunut iästä vai siitä, että olette muuttuneet? Olisi kiva kuulla kommentteja!

Susanna

Tämä mekko kuuluu suosikkeihini edelleen, vaikka se on jo useamman vuoden takaa (kuten hiuksista näkyy).
Navy-tyyli sopii myös maalle.
Jälleen kerran kestosuosikki – ainakin 10 vuotta vanha mekko. Nainen hitusen vanhempi.
Farkkutyttöys ei ole iästä kiinni

Helppoa kuin tanssi

Terveisiä golf-kentältä taas. Juhannuksesta asti on hakattu palloa koloon ja vielä enemmän päätä seinään. Mutta hei, kehitystä ei ole tapahtunut taidoissa, mutta luonteessa kyllä! Olen oppinut hyväksymään sen, että mies on lajissa luonnonlahjakkuus ja mä luonnonhuonokkuus. Olen myös oppinut oikeasti tykkäämään siitä huolimatta, etten osaa yhtään. Jollain masokistisella tavalla olen päättänyt, etten luovuta. Ennen katkeaa maila kuin multa pinna. Tosin voihan se mailakin katketa, se on jo kerran todettu kentällä, kun miehen maila meni säpäleiksi lyödessä.

Universumin mittakaavassa tietysti lajin harrastaminen kolmen kuukauden ajan ei ole mitään. Joku ammattilainen kuulemma totesi, että golfissa ensimmäiset 10 vuotta ovat vaikeimmat. Että ihan kohta helpottaa siis.

Golfissa on yllättävän paljon samaa myös tanssin kanssa: rytmi, swing, painonsiirto ja vartalon rotaatio. Naureskelinkin, että olisi hienoa ja Tanssii tähtien kanssa -tuomaristo arvioisi jokaista lyöntiäni kuten tanssia.

Jukka Haapalainen: Rotaatio oli voimakas, mutta painonsiirrossa oli ongelmia, minkä vuoksi suoritus vaikutti väkinäiseltä. Seuraavissa treeneissä panostaisin erityisesti löytämään sen, missä vartalonpaino on.

Helena Ahti-Hallberg: Olihan tämä ihan viihdyttävä esitys, muttei tämä kyllä golfia ollut.

Jorma Uotinen: Tässä oli lupaus, mutta ei lunastusta. Tässä on vilpitön halu pelata golfia, mutta kyllä se enemmän peltotyöltä näytti – swingin sijaan kuokkimista. Puvustamoon kuitenkin kiitokset, Golf Sky on jälleen hoitanut hommansa hienosti.

Että semmosta tällä kertaa!

Susanna

Rento kuin rautakanki

Keski-ikäinen tarvitsee luottohierojan. Mulla on sellainen. Hän on Mikko. Olen käynyt Mikolla enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo usean vuoden ajan. Hän on hieronut juoksuvammat jaloistani, möyhinyt kireät piriformikset pakaroistani ja Mikollehan minä menin, kun golf-kuokkiminen jumitti rintarankani.

Mikko on loistava hieroja. Lisäksi hän osaa piikittää, piikittämiseksi kutsun kuivaneulausta, jota Mikko tekee, kun jokin lihas on oikein juntturassa. Ja nyt Mikolta sujuu myös voice massage, joka auttoi viimeksi, kun mulla oli yöllisten hampaidenkiristelyn jäljiltä leukalihakset bodattuna broilerinfileiksi. Hänellä on siis konstit lähes kaikkiin keski-ikäisen kremppoihin.

Mikä on luottohierojani salaisuus? Tietenkin rautainen ammattitaito, sillä hän suhtautuu työhönsä erittäin kunnianhimoisesti ja on kiinnostunut itsensä kehittämisestä. Mutta lisäksi hänellä on oikea tatsi. Hieronnan ei saa sattua, mutta kyllä sen pitää tuntua. Kolmas valtti on helppo lähestyttävyys. Muuten käy niin, että lähdet hierojalta jännittyneempänä kuin sinne tulit.

Rentoa viikonloppua!

Susanna

Keski-ikäisen käty

Me ollaan oltu miehen kanssa helmikuun puolivälistä asti aika lailla 24/7 yhdessä. Ensin ihanalla lomareissullamme Uudessa-Seelannissa, sitten palasimme karanteeniin ja etätyömoodiin. Kesällä tein yhden viikonloppureissun ystäväni luo Tampereelle, mutta muuten siis olemme olleet yhdessä lähes koko ajan. Kyllä tuon kanssa viihtyy, mutta kyllä ekstrovertistakin oli ihanaa, kun mies lähti miesten kalareissulle pitkäksi viikonlopuksi: käty!

Keski-ikäinen nainen iloitsee kätystä aivan yhtä paljon kuin teinikin. Mutta se ilo otetaan irti aivan eri tavalla. Mun viikonlopun saldo on: vaatekaapin siivous, eteisen kaappien siivous, jääkaapin siivous, noin neljä tuntia puutarhan syyshommia, golf-tunti, akvarellimaalausta, pyykinpesua ja silitystä, 1,5 tunnin kävelylenkki ja ystävän kanssa maailman parantaminen viinien ja juustojen äärellä. Nyt varmaan toteatte, että onneksi lista päättyi tuohon viinittelyyn ja juustotteluun, eli jotain on jäljellä siitä teini-Susannastakin vielä.

Kertakaikkisen puuhakas viikonloppu on siis ollut. Mutta kuitenkin rento. Sillä yksin puuhastelemisessa on se hyvä puoli, että asiat saa tehdä omassa tahdissa. Ja vaatekaappien siivoushan on musta kertakaikkiaan mukava harrastus.

Nyt on koti siis putsis clean ja pihakin lähes valmis syksyntuloon. Ja kyllä se syksy sieltä tulee, sen näkee jo vaahteroiden väreistä, tuntee syksyisestä tuulesta ja haistaa metsän kosteudesta. Mutta tällaisina päivinä voi vielä huijata itseään, etsiä aurinkoisen ja suojaisan paikan pihalta ja voi kuvitella vielä, että on kesä.

t. Susanna

Vastavärileikkiä akvarelleilla.
Sama vastavärileikittely.
Punahatulle uusi koti.
Tämä kukkii hulluna.
Sitruunasatoa.
Ruusut kukkivat edelleen.
Syysistutuksia.
Nämä ottivat iisisti.
Laihialainen permanentti: letit märkiin hiuksiin yöksi.

Syysmietteitä

Arki alkoi – monessakin mielessä. Ensinnäkin, kesäloma loppui. Toiseksi, meillä toimistolla on koronakauden etäilyn jälkeen siirrytty hybridi-malliin, eli toimistolle saa mennä, mutta töitä voi tehdä myös etänä. Aah! Ja aah siis molemmille.

Vaikka loma on ihanaa ja tarpeellista, niin olen kyllä arjenrakastaja. Arki tuo elämään rungon ja rutiinit, jotka helpottavat elämää. Ei tarvitse aamuisin miettiä, mitä sitä tänään tekisi.

Syksyn myötä myös monet harrastukset ovat alkaneet. Lomalla jo osallistuin espanjan verbikertaukseen (etäkurssi). Myös muut kansalaisopiston valikoimasta poimimani kurssit ovat tänä vuonna etäkursseja, ja luvassa on akvarellikurssia, espanjan kertausta, espanjalainen kokkailukurssi… ja olikohan vielä muuta, en muista, sen verran innossani taas eri kursseille ilmoittauduin. No, aika näyttää, mihin aika ja into riittää, varsinkin, kun tarkoitus on myös jatkaa golfaamista ja kuntosalilla käymistä. Ja tietysti neulomista ja kävelylenkkeilyä. Mutta ei harrastuksia pidä niin vakavasti ottaa, kyllä niitä saa kokeilla ja sitten tarvittaessa jättää vähemmälle huomiolle, jos meinaa pukata liikaa stressin puolelle.

Syksy on aina tietynlainen uusivuosi, aina mahdollisuus aloittaa uusi harrastus, itseään niskasta kiinni, ryhdistäytyä lomarötväilyn jälkeen ja pistää kalenteri ojennukseen.

Vaikka harrastuksia näyttää nyt taas olevan paljon, niin tämän syksyn kantava teema on kuitenkin kokonaisvaltainen hyvä olo. Jos syke nousee töissä, sitä pitää laskea vapaalla. Jatkuva itsensä kuuntelu on tässä iässä erityisen tärkeää, sillä sitä saattaa elää elämäänsä jo melkoisella autopilotilla: olen aina jaksanut, niin jaksan nytkin.

Aivot eivät kuitenkaan erota, minkä vuoksi syke on korkealla: onko syynä jumppa, työstressi, golf, kuntosalitreeni vai espanjan läksyt. Aivot tietävät vain, että syke on korkealla ja tulkitsevat sen stressiksi. Pakoon, vaara uhkaa! Syke voi tietysti nousta juoksulenkillä ja töissäkin, mutta jos syke on ensin korkealla työpäivän ajan, sitten treeneissä ja sen jälkeen kotitöissä ja harrastuksissakin, se pitkällä juoksulla uuvuttaa ihmisen. Ja se ei ole ollenkaan hyvä juttu.

Mistä sitten autopilotilla menevä keski-ikäinen ihminen tietää, että sykettä pitäisi laskea? Sen huomaaminen ei nimittäin ole helppoa. Mutta itsestäni tunnistan ainakin muutamia vaaran merkkejä:

  1. Jos minusta peruspositiivisesta ihmisestä tulee kyyninen, olen liian väsynyt.

2. Jos leukaperäni ovat väsyneet yöllisestä hampaidenpuremisesta eivätkä hymyilemisestä, olen liian väsynyt.

3. Jos herään jatkuvasti keskellä yötä enkä saa nukuttua, olen liian väsynyt.

4. Jos minulla ei ole aikaa tai energiaa jutella ystävieni kanssa, olen liian väsynyt.

Onneksi tuota alinta ole ei ole koskaan käynyt ja muutkin stressimerkit olen huomannut ajoissa.

Pitäkää huolta!

Susanna

P.S. On mielettömän ihanaa olla taas toimistolla ja tavata kollegoita! Tänään huomasin hymyileväni moneen otteeseen koneeni äärellä. Täytyy sanoa, että superekstrovertille etäilyvaihe otti koville, vaikka työt hoituivatkin hyvin.

Muutama vinkki parisuhdegolfiin

Golf on kiva yhteinen harrastus. Tämä ei ole sarkasmia, se siis oikeasti on. Mutta toiset vaan eivät osaa harrastaa sitä.

Golfissa on mahdollisuus viettää tuntitolkulla aikaa yhteisen harrastuksen äärellä, raittiissa ilmassa liikkuen. Se on mukavaa puuhaa myös lomilla, sillä kenttiä löytyy monista lomapaikoista.

Mutta golf ei sovi yhteiseksi harrastukseksi kaikille. Se on teknistä, vaativaa, se voi olla stressaavaakin ja ennen kaikkea siinä on suuri vaara, että parempi alkaa neuvoa huonompaansa.

Karmein tapaus osui eilen rangelle yhtä aikaa meidän kanssamme. Kovaääninen keskustelu kuului meidänkin korviimme, vaikka välimatkaa oli reilusti.

”Lyö tällä tavalla. Katso, tällaisen kaaren maila tekee. Katso nyt.”

”Minä en kaipaa nyt neuvoja, haluan vain lyödä”.

”Eikun katso nyt. Nämä neuvot parantavat sun peliä.”

”Eivät paranna. Anna mä nyt vaan lyön rauhassa.”

”Sun kädet menevät väärin. Ymmärrtätkö, että sä teet väärin.”

”En mä välitä. Mä nyt vaan lyön. Jos sä et lopeta, niin mä lähden pois.”

”Sun kannattaisi kuunnella, sun peli paranisi.”

”Mä lähden nyt pois, kun sä et anna mun olla rauhassa”.

”Eikun älä lähde, kuuntele nyt!”

Tätä jatkui hyvinkin kolme varttia. Neuvoja oli siis selkeästi omasta mielestään parempi pelaaja, tosin hän ei ollut koko ajan tyytyväinen omiin lyönteihinsäkään, vaan hakkasi mailaa maahan tuon tuosta ja kiroili. Toinen osapuoli yritti muutamaan otteeseen poistua, mutta neuvoja kaipasi selkeästi itselleen opetuslasta, eikä päästänyt tätä lähtemään. Myös mailavalinnoista oli kiistaa.

Lopulta eräs ulkopuolinen kävi huomauttamassa pariskunnalle, että heidän touhunsa häiritsee muita, eikä heidän vieressään halunnut kukaan harjoitella. Vielä siinäkin vaiheessa neuvoja sössötti vastaan ja sanoi, että haluaa vain parantaa toisen peliä.

Me poistuimme omalle pelikierroksellemme, joten emme nähneet, syntyikö lopulta sopu vai vetäisikö oppilas driverilla neuvojaa päähän.

Neuvo numero 1: Älä neuvo. Älä ainakaan pyytämättä. Älä vaikka olisit miljoona kertaa parempi kuin toinen osapuoli. Ja jos sinulta pyydetään neuvoja, niin jos et sattumoisin ole golf pro, niin esitä neuvosi muodossa ”minusta näyttää, että sinun kätesi ovat jännittyneet” tms. Vaikka näkisit, että toisen ranteet ovat väärässä kulmassa tai mailan liikerata on väärä, niin luultavasti et osaa antaa sellaisia neuvoja, joiden avulla vastapuoli osaisi virheen korjata. Neuvot ovat siis aivan yhtä tyhjän kanssa, sillä ne paljastavat virheen, mutteivät auta korjaamaan sitä.

Golf menee helposti tunteisiin, jos peli ei suju. Ja kun se menee tunteisiin, se ei ainakaan suju. Golf, kuten tenniskin, vaativat lyöntiin rentoutta, joten pinnan kiristyminen vain pahentaa asiaa. Mutta väkisin on vaikea rentoutua. Vaatii siis sekä itseltä että toiselta paljon, ettei toisen huono kierros pilaisi molempien tunnelmaa.

Neuvo numero 2: Pelatkaa paljon myös muiden seurassa. On helpompi kiukutella, jos on kierroksella kahdestaan kumppaninsa kanssa. Kun seurueessa on muitakin, ainakin useimpien (ei ehkä yllämainitun pariskunnan) on helpompi käyttäytyä hyvin ja keskittyä huonon pelin sijaan vaikka jutusteluun uuden pelikaverin kanssa. Siinä saattaa vaikka vahingossa pelikin parantua, kun on hyvällä juttutuulella. Usein ventovieraan kehut myös nostavat itsetuntuntoa enemmän kuin oman kumppanin kehut. Ja itseluottamus tuo rentoutta, joka parantaa peliä.

Golf on koukuttava laji, ja jos sitä harrastaa pariskuntana, on mahdollista, että yhteistä aikaa vietetäänkin nopeasti enemmän kentällä kuin muualla. Eipä siinäkään mitään väärää ole, mutta onhan elämässä ja parisuhteessa nyt muutakin kuin golfia. Ja varsinkin, jos toinen on enemmän hurahtanut lajiin kuin toinen, on hyvä ottaa välillä etäisyyttä sekä lajiin että kumppaniin.

Neuvo numero 3 on siis: Älä ole naimisissa golfin kanssa. Anna toisen lähteä rangelle tai kentälle joskus yksin, jos itseäsi ei huvita pelata. Jos sinua ei juuri silloin huvita, se näkyy naamastasi eikä pelisikään todennäköisesti kulje. Ja olet se innostuneempi osapuoli, pidä huoli, että teette yhdessä muutakin kuin pelaatte golfia, puhutte golfista tai katselette golf-videoita.

Mitä sitten tehdä, kun oma peli tökkii ja tekisi mieli myydä mailat kesken kierroksen? Mitä tehdä silloin, kun tekisi mieli heittäytyä itkupotkuraivareihin väylälle? Jaa-a, en varmaan ole paras ihminen neuvomaan tässä asiassa, sillä myönnettävähän se on, että tunteisiin menee välillä. Olen joskus kiukutellut, en miehelleni, mutta itselleni. Mutta niistä tilanteista on kuitenkin noustu.

Neuvo numero 4 onkin: Se on vain yksi lyönti, väylä, kierros tai se on vain peli. Golf on peli. Se on peli aivan samalla lailla kuin sulkapallokin. Yksi kentän ulkopuolinen lyönti ei merkitse sitä, että erä on pilalla. Eikä yksi hävitty erä sitä, että peli on pilalla. Eikä yksi pilalle mennyt peli merkitse, etteikö seuraavalla kerralla voisi sujua. Ja jos ei seuraavalla kerralla suju, niin voihan siihen suhtautua kuin mökkisulkikseen – tarkoitus on pitää hauskaa, harrastaa liikuntaa ja olla mukavassa seurassa. Ole siis itsekin mukavaa seuraa!

Yhdellä kierroksella seurassamme pelasi mies, joka kertoi karmeimmasta peliseurastaan. Seuralainen oli ollut koko kierroksen vihainen omasta pelistään, kiukutellut ja kiroillut. Lisäksi hän oli neuvonut. Kierroksen päätteeksi seuralaisemme oli todennut hänelle: On kaksi syytä pelata golfia. Joko sillä voi tienata paljon rahaa. Tai sitten se on kivaa. Ja sinä et selvästi tienaa sillä paljon rahaa.

Minä en tienaa golfilla edes vähän rahaa. Joten kaipa syyni pelata on se, että se on oikeasti mukava laji. Ja se on oikeasti mukava parisuhdelaji. Sille rangella ohjeita vastaanottaneelle osapuolelle toivon kyllä huomattavasti paremmin käyttäytyvää peliseuraa tai suosiolla lajin (tai kumppanin) vaihtoa.

Susanna

Jos peli ei suju, voi keskittyä maisemiin.
Jos peli ei suju, voi ihastella pinkkejä housujaan.
Jos peli ei suju, voi nauttia siitä, että toisella se sujuu.

Viharakkaudesta lajiin

Aloitettiin miehen kanssa kesäkuun lopussa golf. Jokin mielenhäiriö varmaan. Kiva kesälaji, jossa saa paljon raitista ilmaa ja liikuntaa. No, niitä saa kyllä, mutta lisäksi saa hermoromahduksen.

Tennistä aikuisiällä opetelleena olen aina ajatellut, että siinä on laji, johon on vaikea päästä sisään, jos ei ole syntynyt maila kädessä. Laji on niin tekninen, että ensimmäiset tunnit menevät palloja noukkiessa, se keltainen karvapallo nimittäin sinkoilee sinne tänne, jos maila ei ole oikeassa kulmassa. Miten voi tietää, missä kulmassa maila on, kun pitää keskittyä koko ajan siihen mistä ja minne se pallo on tulossa? No, muistaakseni noin 10 tunnin jälkeen homma alkoi olla, jos ei hallussa, niin ainakin alkoi huomata kehitystä.

Toisin on golfin kanssa. Olen pelannut nyt kesäkuusta lähtien noin 20 kierrosta. Puolikkaita kierroksia, eli noin 2 tunnin kierroksia on enemmistö, mutta täysiäkin kierroksia joukkoon mahtuu muutama. Nyt olemme lomalla ja olemme pelanneet täällä sunnuntaista asti joka päivä. Yhteensä takana on siis noin 60 tuntia peliä ja range-treenit päälle. Luulis huomaavan kehitystä.

Niinhän sitä luulisi. Pallot sinkoilevat edelleen välillä aivan minne sattuu. Tosin ehkä hitusen useammin myös oikeaan suuntaan ja joskus lyönti jopa ”napsahtaa” oikealla tavalla. Golfin vaikeus on vain aivan omaa luokkaansa ja niin on meikäläisen huonouskin.

Jos olet koskaan kokeillut tennistä, kuvittele, että jokaisen lyönnin osalta kentän kallistus muuttuisi. Välillä kentälle ilmestyisi puita, vettä, kuoppia. Tai, että et näkisi vastustajaa, mutta silti sinun pitäisi lyödä hänelle.

Kyllä, olen erittäin turhautunut. Kiukuttelen välillä kentälläkin. Välillä onnistun iloitsemaan hyvästä säästä tai hyvästä lyönnistä, mutta enimmäkseen olen vain epätoivoinen.

Pari sanaa tasoituksesta. Kaikki sanovat, ettei sillä ole väliä. Paskat. Tänäänkin eräs nainen totesi, että hänen tasoituksensa on ihan huono. Se oli 30. Buahhahhhaaa – itkisinkö vai nauraisinko? 30:n tasoitus ei ole minusta huonoa nähnytkään. Mä ostan pullon samppanjaa, kun mun tasoitus laskee alle 50:n.

No, on tässä lajissa jotain kivaa: gof-vaatteet. Jos et osaa, näytä edes kivalta.

Susanna

Golf-poseeraus.
Golf-realismia.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑