Priimaa pukkaa

Tämä on keski-ikäisen naisen (ironinen) lifestyle-blogi. Samppanjaa, blingblingiä, itsensä kehittämistä ja kaunista elämää.

Siitä tietää, että on keski-ikäinen, että sattuu. Jos ei satu, on kuollut. Näinhän sitä sanotaan ja siksi minä olen viime vuoden ajan jopa ajatellut, että tämä täytyy nyt vain kestää. Aamuöisin särkee pakaroita ja kroppa on rento kuin rautakanki. Olen käynyt juoksulenkeillä, vaikka olen tiennyt, että se pahentaa vaivoja. Olen ajatellut, että liikuntaa en lopeta – sitten vasta alkaakin sattua, jos ei liiku.

Viime aikoina vanha piriformis-vaivani (pakaran syvä lihas) on kuitenkin pahentunut. En tiedä, onko vaiva varsinaisesti vuoteen ollut pois kertaakaan. Välillä se on ollut parempi ja viime aikoina siis sellainen, että joka yö särkee. Olo on kokonaisvaltaisesti niin jäykkä, että äkillisiä liikkeitä tekee mieli välttää – vihlaisee pahemmin kuin juurihoito.

Mikä hemmetti siinä on, että sitä vain ajattelee, että tämä menee ohi tai helpottaa, kun vain jatkan samaa rataa? Jos haluaa, että jokin asia muuttuu, pitää muuttua tai muuttaa jotain.

Minä menin hierojalle. En sellaiselle tuoksukynttilähierojalle, joka sivelee sinut rennoksi lämpöisillä kivillä. Vaan sellaiselle hierojalle, jonka työhuoneessa on luuranko ja josta poistut mustelmilla ja silmäkulmat kostuneina.

Hieroja ei pelkästään leiponut minua mustelmille fyysisesti vaan myös henkisesti. Hän sanoi minulle, että sen lisäksi, että olen tehnyt liian vähän lihashuoltoa olen treenannut vääriä lajeja liikaa. Hän sanoi minulle, että tässä iässä voisi vaikka tunnustaa tosiasiat ja luopua lajeista, jotka eivät (enää) tee kropalle hyvää. Sellainen on juoksu.

No, tavallaanhan olen sen tietänyt. En ole käynyt juoksemassa kuukauteen, sillä en ole vain pystynyt. Juoksu sujuu hyvin, mutta seuraava yö ei. Olen tietänyt asian, mutten ole sitä myöntänyt.

Mulle on ilmeisesti sekä oman lantionrakenteen että juoksun seurauksena kehittynyt niin sanottu piriformis-oireyhtymä. Pahimmillaan se estää jopa kävelyn, multakin se on joskus ”vienyt jalat alta”. Siihen pisteeseen en haluaisi enää päätyä, niinpä ajattelin pistää asiat tärkeysjärjestykseen nyt.

Tässä iässä ei enää liikuta (tai ainakaan minä en liiku) enää sen vuoksi, että saisi mitaleita kaulaan. Liikun, koska haluan olla hyvässä kunnossa nyt ja vanhana. Liikun, koska se saa hyvän olon. Ja ehkä vähän senkin vuoksi, että mahdun vaatteisiini. Ja jos jatkan nykymalliin, en ole hyvässä kunnossa nyt enkä vanhana, en saa hyvää oloa. Ja luultavasti en pysty liikkumaan lainkaan enkä mahdu vaatteisiini.

Liian jääräpäinen suhtautuminen juoksuun siis estää minua saavuttamasta mitään liikunnan tavoitteitani. Ristiriitaista.

Hieroja suositteli armollisuutta ja lempeyttä omaa kroppaa kohtaan. Hän ehdotti tilalle vesilajeja, kuten vesijuoksua.

Alkujärkytyksen jälkeen päädyin myös etsimään netistä tanssikoulujen ohjelmia. Ehkä tämä tarjoaa mahdollisuuden aloittaa lattaritanssit uudestaan?

Olkaa armollisia itsellenne!

Susanna

 

Mä olen kesäihminen. Tykkään auringosta, lämmöstä ja kesän tuoksuista. Mutta Suomessa on vuodenajat. Joidenkin mielestä meillä on neljä vuodenaikaa, mutten ole ihan varma. Meillä on joskus kesä, kuten viime kesänä. Joskus on vain pitkä kevät ja loputon syksy, eli kaksi vuodenaikaa, ainakin täällä etelässä.

Syksy on ihan ok noin kahden viikon ajan. Eli sen ajan, kun on ruska. Jos ruskan aikaan on kauniita päiviä, niin väriloistosta pääsee myös nauttimaan. Niin kuin tänään.

Nyt on huikea ruska! Joku sanoi, että se johtuu lämpimästä ja kuivasta kesästä. Vaikka kotona olisi vaikka kuinka paljon tekemistä, niin tänään on pakko lykätä ne myöhemmäksi ja viettää mahdollisimman iso osa päivästä ulkona. Ennen kuin se syksyn tylsä osuus, eli harmaus ja pimeys alkaa.

Kävin heti aamutuimaan kävelyllä. Ihmisistä aisti, että he nauttivat täysin sydämin auringosta ja lämmöstä. Vastaantulijat hymyilivät ja pari pysähtyi juttelemaan. Yksi kertoi ylittäneensä tuomiokirkon sillän yhdessä ketun kanssa. Harmi, ettei kettu osunut valokuvattavakseni.

Onhan syksyssä toki kivojakin puolia. Kynttilät, takkatuli, punaviini, espanjanopiskelu ja neulominen kuuluvat syksyyn ja talveen. Salillakin on kivempi käydä nyt, kun ulkona ei aina ole niin kiva keli.

Mutta tänään nautin lämmöstä ja auringosta, salille ehtii myöhemminkin.

Värikkäitä päiviä!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maailma on nyt tulessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haustausmaat ovat kauniita ja rauhoittavia paikkoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kahinaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaahtera luopuu vaatteistaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tammi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesän viimeinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän perheelleemme merkitykselliset maisemat.

IMG_4413

Kävin eilen kampaajalla, auringonvaalentamat hiukset saivat syksyn sävyjä.

 

 

 

 

 

 

 

Pakko kai se on lopettaa kohta tämä Kroatian reissusta bloggailu, vaikka mieli tekisi viipyä ajatuksissa vielä kesäkeleissä. Tässä kuitenkin vielä kootut vinkit lomailuun Istriassa tällaisena kysymys-vastaus-tykityksenä.

Paras kaupunki yöpyä?

Jos on pakko valita vain yksi, niin Rovinj.

 

Paras paikka päiväretkelle?

Groznjan, ihanan artsy, tuli mieleen Saint Paul de Vence Ranskasta.

 

Paras luontokohde?

Plitvicen kansallispuisto, vaikka se ei Istrian puolella olekaan.

 

Minne palaan?

Opatijaan, siellä pysähdyimme vain kaksi kertaa lounaalla matkalla Plitviceen, mutta paikka on varmasti muutaman yön väärtti.

 

Mikä yllätti?

Paikallinen turskamousse on oikeasti hyvää! Ja joka paikassa on todella siistiä! Turskaan löytyy muuten myös resepti täältä.

 

Mitä kannattaa ostaa tuliaisiksi?

Herkkuja: hunajaa, oliiviöljyä, viinejä (paikallinen malvasia-rypäleestä tehty valkoviini ja teran-rypäleestä tehty punaviini), tryffeliä eri muodoissaan, muttei tuoreena (se ei säily).

 

Paras paikalliselta saatu vinkki?

Oliiviöljyä ei kannata ostaa toreilta, öljyn laatu kärsii auringonvalosta ja lämmöstä.

 

Paras ranta?

Ei pysty valitsemaan.

 

Mitä Pulassa kannattaa tehdä?

Mennä ruokaretkelle. Kaupungin nähtävyydet on nopeasti nähty ja ne näkee ruokaretkelläkin. Me käytimme tällaista firmaa ja oppaamme Maja Suran oli loistava.

 

Minne seuraavaksi Kroatiassa?

Ehkä etelämmäksi, niin etelään, että Dubrovnikiin voi tehdä päiväretken. Dubrovnikin lähistöllä ei kuulemma ole muuta nähtävää kuin vanhakaupunki, joten en tiedä, haluanko siellä yöpyä (se on myös törkyhintainen nykyään).

 

Mitä kannattaa pakata Kroatiaan?

Snorkkelit ja uimakengät.

 

Seuraavaa reissua odotellen,

Susanna

Luonto järjestää parhaimmat nähtävyydet. Tämä on tullut todettua kaikilla reissuillamme Floridasta Thaimaahan. Paras on siis etsiä joka reissulla kansallispuisto, luonnonpuisto tai ihan vain puisto ja viettää päivä tai useampi ihmettelemällä sitä, ettei ihminen koskaan kykene rakentamaan mitään yhtä uskomatonta.

Luonnonihmeiden äärellä on yleensä myös mahdollisuus rauhoittua turistihälinältä. Toki turistit löytävät yleensä myös ne luonnonnähtävyydet, mutta harva jaksaa nähdä hirveästi vaivaa – joten kävelemällä hitusen pidemmälle tai korkeammalle pääsee  kokemaan jotain rauhoittavaa.

Kroatiassa on yksi luonnonnähtävyys ylitse muiden: Plitvicen kansallispuisto. Minulle oli sitä kehuttu kovasti, joten matkaohjelmaa suunnitelmassa vaatimalla vaadin, että Istrian reissusta irrotetaan sen verran aikaa, että pääsemme sinne.

Ajomatka Pulasta Plitviceen vei nelisen tuntia ja kunnon lounas- ja kahvipaussit päälle. Koska suunnitelmissa oli patikoida kansallispuistossa, tiesimme, että siellä täytyy yöpyä vähintään yksi yö, samana päivänä emme olisi ehtineet ajaa sinne, patikoida ja ajaa takaisin Istriaan.

Me buukkasimme kaksi yötä lähellä puiston toista sisäänkäyntiä sijaitsevasta majatalosta, sillä halusimme patikoida rauhassa. Otimme siis riskin ja käytännössä uhrasimme lomastamme kolme päivää yhteen nähtävyyteen. Se riski kannatti: Plitvice on heittämällä yksi elämäni hienoimmista nähtävyyksistä ja kokemuksista!

Plitvicen kansallispuisto on iso, siellä on paljon patikointi- ja pyöräilyreittejä, runsas kasvi- ja eläinkunta. Tunnetuin se on kuitenkin erikoisista, jopa arkkitehtoonisista vesiputouksistaan, joista suurin on 78 metriä korkea. Kalkkikiven, kasvien ja bakteerien yhteisvaikutuksesta jokivirtaan on muotoutunut 16 järven ketju ja kymmeniä huikeita vesiputouksia. Vesi on kristalliskirkasta ja turkoosia, siihen tekisi mieli sukeltaa uimaan, mutta koska kalkkikiven, kasvien ja bakteerien muodostama prosessi säilyttää vesiputoukset  ja prosessi on herkkä, niin uiminen on alueella kiellettyä.

Järvien ympäri kiertää patikointireittejä, joista voi valita mieleisensä. Kaikki ovat suhteellisen helppokulkuisia. Puistossa on kaksi sisäänkäyntiä ja liikkeelle voi lähdestä kummasta tahansa suunnasta. Laiskimmat kävelevät vain katsomaan suurimman putouksen, mutta menettävät mielestäni sillä tavalla paljon, omasta mielestäni kauniimpiakin putouksia on.

Puistossa käy vuosittain miljoona turistia, joten etenkään kesäkuukausina on turha odottaa varsinaisesti luonnonhiljaisuutta. Tai ainakin joutuu näkemään hieman vaivaa sellaisen kokemiseksi.

Ohessa vinkit puiston kokemiseen:

  • Lähde liikkeelle aamulla! Me olimme puistossa aamuyhdeksältä, jolloin väkeä oli isoimmalle putoukselle asti melko paljon, mutta ruuhkaa ei varsinaisesti ollut. Polulla pystyi vielä ohittamaan ja ottamaan valokuvia. Paluumatkalla noin klo 14 ruuhkaa oli jo niin paljon, että kävely oli massan mukana köpöttelyä. Onneksi meillä oli siinä vaiheessa loppusuora menossa, joten olimme jo ehtineet koko lähes koko puiston varsin rauhallisessa tunnelmassa.
  • Valtaosa oikaisee osan matkasta siirtymällä yhden järven yli venekyydillä ja yhden etapin junakyydillä. Me kävelimme nekin etapit, ja niissä pääsi oikeasti nauttimaan luonnonrauhasta. Jos vain aikaa ja kävelykuntoa siis riittää, niin suosittelen kävelemistä. Mitään suurta nähtävyyttä ei pääse näkemään kävelemällä ekstraa, sillä hienoimpiin paikkoihin pääsee laiskempikin, mutta luonnonrauhaa ei niissä koe.
  • Reittivaihtoehtoja on useampia, ne ovat helppokulkuisia, ainoastaan pituus vaihtelee. Me kiersimme ne kaikki, eli kuljimme kaikkien järvien ympäri. Matkaa kertyi noin 18-19 kilometriä ja aikaa meni kuusi tuntia kahden kunnon ruokatauon kanssa. Ilman lopun ruuhkakohtia olisimme varmasti selvinneet ainakin tunnin nopeammin. Me emme pitäneet kiirettä, pystähtelimme ottamaan kuvia tuon tuosta. Puiston oppaissa tuon reitin kestoksi on arvioitu 6-8 tuntia, ja ruuhkakuukausina onkin hyvä varautua siihen, että matka vie aikaa.
  • Me olimme puistossa syyskuun ensimmäisellä viikolla. Sää oli loistava, lämpöä noin 23 astetta ja aurinko paistoi. Oli kesäkeli, muttei enää heinä-elokuun suurinta turistiruuhkaa. Sää kuitenkin kannattaa tarkistaa sääennusteista etukäteen, sillä alueen ilmasto poikkeaa suuresti rannikon ilmastosta. Plitvicessä on talvisin runsaasti lunta ja vesiputoukset jäätyvät. Majatalon isäntämme kertoi, että pari viikkoa aiemmin oli ollut 10 astetta lämmintä ja satanut monta päivää! Meillä oli siis todellakin tuuria!
  • Syyskuu on varmasti hyvä aika vierailla tässä Kroatian suosituimmassa nähtävyydessä. Ainakin itse hermostuisin heinä-elokuussa jonokävelystä, sillä jo nyt loppumatkan tungos koetteli hermoja. Puisto on varmasti hieno myös ruska-aikaan, talvella tai kevään vihertäessä.
  • Puistossa on muutama hotelli, mutta puiston ulkopuolella on runsaasti majatalotyyppistä majoitusta tarjolla. Kauppoja ei ole, joten buukkaa majoitus, jossa saat myös ruokaa, ellet halua eväspohjalta retkeillä.
  • Puistossa on muutamia ravintoloita, mutta niiden taso ei päätä huimaa. Makkaraa ja ranskiksia, sämpylöitä yms. saa kyllä, eli nälkä ei tule. Mutta itse kaipaisin huikean luontokokemuksen tasoista sapuskaa, esimerkiksi kasvisruokaa!

Kaikenkaikkiaan todellakin kannatti ”uhrata” kolme päivää lomasta Plitvicelle, sillä vastaavaa paikkaa en ole ennen nähnyt. Tällaisilla retkillä todellakin lataa akkuja, sillä ajatustyöläiselle tekee hyvää rasittaa itseään ruumiillisesti ja täyttää päänsä informaatiokohinan sijaan veden ja metsän kohinalla!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Turkoosia ja kristallinkirkasta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaisloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä kohdassa olisi voinut oikaista venekyydin avulla, mutta me jatkoimme kävelyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesiputouksia ja koskia riitti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesiputouksen humina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sorsa ja kaloja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä oli yksi suosikkikohdistani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vesi oli epätodellista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Korento.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävelemällä pitkän reitin pääsi nauttimaan myös luonnonrauhasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paikoitellen huomasi, että syksy on tulossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vettä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paatissa oli sähkömoottori, joten se ei rikkonut luonnonrauhaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puut järven pohjalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siipirikko perhonen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epätodellinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisenlainen netti.

 

 

 

Terveisiä lomalta ja pahoittelut hiljaisuudesta. Vietimme miehen kanssa kesäloman toisen puolikkaan Kroatiassa, pääosin Istrian niemimaalla. Istria sijaitsee Kroatian pohjoisosissa, ihan Italian vieressä. Ja sillä onkin histroriallisesti yhtymäkohtia Italiaan, mikä näkyy sekä ruoassa että kielessä, monin paikoin Italiaa puhutaan varsin paljon. Se on näppärää ainakin meikäläiselle, sillä tilaan ruokaa paljon sujuvammin italiaksi kuin kroaatiksi. Kroaatit ovat unohtaneet ostaa onnenpyörässä muutaman vokaalin.

Me lomailimme useammassa eri paikassa, joten nähtyä tuli parissa viikossa todella paljon. Bloggaankin lomasta taas useampaan otteeseen, mutta aloitan asista, jossa Kroatia lyö mielestäni oikeastaan kaikki Euroopan lomakohteet, joissa olemme itse matkailleet, nimittäin rannat ja vesi. Se vesi!!!!

Kävimme Kroatiassa ensimmäisen kerran melkein tasan kaksi vuotta sitten purjehduskurssilla, ja jo silloin Kroatian rannikko teki meihin suuren vaikutuksen. Purjehduskurssin tunnelmista voit lukea tästä.

Kroatian vesi on uskomattoman kirkasta kalkkikivipohjan ansiosta. Samasta syystä rannat eivät juuri ole perinteisiä hiekkarantoja, vaan kivisiä ja kallioisia. Uimareiden tarpeet on  kuitenkin otettu huomioon kiinnittämällä rannoille tikkaita, joista pääsee kipuamaan ylös. Moni paikoin on myös valettu liuskekivestä tasanteita, joilla loikoileminen on mukavampaa kuin epätasaisilla kallioilla.

Rannat ovat ehkä enemmän aikuiseen makuun kuin lapsiperheille, sillä loivia, polskimiseen sopivia kohtia ei ole paljon, eikä siis hiekkalinnojen rakenteluun sopivia paikkojakaan. Lapsiperheiden kannattaa siis varmistaa, että omalla hotellilla on lapsille sopivat uima-altaat tai että lähistöltä löytyy myös lapsille sopiva ranta.

Me emme lapsirantoja kaipailleet, vaan nautimme täysin siemauksin siitä, että näillä rannoilla voi oikeasti uida! Ei tarvitse kahlata monta kymmentä metriä, jotta vesi on napaan asti. Rannikko on täynnä suojaisia lahdenpoukamia, joissa ei juuri tuule, joten uiminen ja snorklailu onnistuu hienosti. Ja kirkkaassa vedessä kalojen seuraaminen on huippuhauskaa. Meidän snorklailujemme kohokohta oli, kun vierestä sukelsi jokin vesilintu noin kymmenen metrin syvyyteen kalan perässä.

Rantoja on Kroatiassa kaikkialla, missä on merivesi lähellä. Oikeasti. Paikalliset (ja mekin) pulahdimme uimaan ihan kaupungin keskustoistakin. Jos rannalta pääsee turvallisesti veteen ja takaisin, sille voi mennä uimaan. Paikalliset eivät kainostele uimaanmenoa rannalla sijaitsevan samppanjabaarin ”pihalta” tai hienon ravintolan edestäkään. Aika uskomaton ajatus olisi, että voi käydä ensin uimassa ja sitten nauttia skumpat auringonlaskua katsellen. Aah.

Suosittelemme lomailua Kroatiassa etenkin näin syyskuussa. Se on tällä hetkellä niin suosittu lomakohde, että kesäkuukausina paikat saattavat olla aika täynnä. Nyt ei ollut missään liikaa porukkaa, mutta päivisin oli lämpöä silti 24-28 astetta ja vesi oli 27-asteista! Iltaisinkin lämpö pysytteli yli 20 asteessa, joten pitkähihaisia ei tarvinnut.

Tässä muutama vinkki uimisesta kiinnostuneille:

Pulan kaupunki on rantojen puolesta ehkä poikkeus: ihan keskustasta ei pääse uimaan, sillä Pulan edustalla on iso telakka. Me majoituimme onneksi reissun aluksi muutama kilometri Pulasta etelään sijaitsevalla Verudelan niemellä, joka oli todella kiva uimisen kannalta ja muutenkin (Pula ei ole kaupunkina erityisen kiva, sen nähtävyydet näkee puolessa päivässä – näistä lisää myöhemmin).

Noin puolen tunnin automatkan päässä Pulasta etelään sijaitsee Kamenjakin luonnonpuisto, jonne kannattaa tehdä päiväretki. Sieltä löytyy patikoimispolkuja, dinonauruksen jalanjäljet ja tietysti uimapaikkoja vähän sieltä sun täältä.

Plitvicen kansallispuisto, joka on muuten Unescon maailmanperintökohdekin, ansaitsee ihan oman blogauksensa. Sen vedet ovat uskomattoman kirkkaat – mutta niissä ei saa uida. Ihmettelimme, miksi puiston kymmenet vesiputoukset eivät ole vuosituhansien saatossa kuluttaneet kalliota tasaiseksi virraksi. Ja kun asiaa googlettelimme, selvisi, että se johtuu veden mineraalien ja levän vuorovaikutuksesta, joka pitää yllä prosessia, jossa kalliota ikään kuin syntyy lisää sitä mukaa, kun se kuluu. Prosessi on erittäin herkkä ja siksi vedessä ei saa uida. Tämä siis tiedoksi näin etukäteen, ettei tule pettymyksiä. 🙂

Rovinjin pikkukaupunki on muutenkin aivan ihana (blogaus siis tiedossa), mutta tässä kaupungissa todellakin voi mennä uimaan suoraan kaupungin keskustasta.

Porečin kaupungista sanottiin, ettei siinä ole kovin hyvä rantoja lähellä. No, ei ehkä Kroatian mittapuulla olekaan. Täytyihän kävellä sentään ainakin 400 metriä läheisen niemen kärkeen… Ja paikalliset kyllä pulahtelivat veteen Porecin pohjoispuolen rannaltakin. Keskustasta pääsee myös venekyydillä viidessä minuutissa St. Nikolan saarelle, jossa kävimme pariin otteeseenkin, kun tykästyimme saaren rauhaisaan rantatunnelmaan. Porečin eteläpuolella on myös kaksi isompaa (ja aktiivisempaa) rantaa Plava Laguna ja Zelena Laguna, joihin autoilla oli muutama kilometri, mutta rantaa pitkin pääsee niille kävellen tai pyörälläkin näppärästi. Niissä on paljon erilaisia ranta-aktiviteetteja, niille, joille snorklailu ei riitä.

Opatijassa kävimme lounaalla mennen tullen matkallamme Plitviceen. Opatijassa oli oikein viehättävä rantabulevardi, josta pääsi uimaan melkein mistä vain. Opatija vaikutti lounasstoppien perusteella paikalta, jonne voisimme palata ainakin muutamaksi yöksi.

Kiertelemistämme paikoista oikastaan ainoastaan Medulin vaikutti sellaistelta, ettei sinne kannata suunnata vesien tai minkään muunkaan vuoksi. Vesi oli sameahkoa ja Istriasta löytyy paljon viehättävämpiäkin kyliä. Onneksi me olimme siellä vain kuluttamassa kahvin verran aikaa.

Krotiaan on kyllä pakko palata vielä, onneksi sen voi ajatuksissaan tehdä vaikka joka päivä. Ensi kerralla bloggaan Plitvicestä!

Susanna

IMG_3311

Ilta-aurinko Verudelassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suppailija tutkimassa lahdenpoukamaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Retki Kamenjakiin. Ukkonen ohitti meidät sopivasti.

IMG_3710

Luonnon suolasuihketta hiuksille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Opatijassa kävimme kahteen otteeseen lounaalla, emme uineet, vaikka mieli teki.

IMG_3833

Samppanjabaari Rovinjin malliin.

IMG_0155

Auringonlaskulle!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Porečin pikkukaupunki (takana) on pienellä niemellä jossa kuitenkin hyvälle rannalle on jopa 400 metriä matkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Merimiestyyliä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lounasnäkymä Rabacissa.

 

 

 

 

Meillä konmaritettiin pari vuotta sitten koko huusholli. Paljon hyvää on jäänyt siitä takaraivoon, muun muassa vaatteiden hankkimisen rima on noussut. En osta vaatetta vain sen vuoksi, että se on alennuksessa ja ihan kiva. Toisaalta saatan osaa arvokkaammankin vaatteen, jos se on todella minun mieleeni ja tiedän siitä olevan pitkään iloa.

Minulla on mielestäni vaatteita aika sopiva määrä. Kaikki sisävaatteeni mahtuvat vaatekaappeihini, siis ihan kaikki – vuodenajasta riippumatta. En tarvitse erikseen kausivarastointia.

Varmasti tulisin toimeen vieläkin pienemmällä vaatemäärällä, mutta en ole toistaiseksi nähnyt karsimista tarpeelliseksi. Ostan nykyään vaatteita vain, kun jokin vaate kulahtaa tai todella löydän käyttöä aivan uudentyyppiselle vaatteelle. Tässä iässä sellaista tapahtuu todella harvoin. Elämässä on käyty jo kaikki tilanteet läpi häistä hautajaisiin ja vakavasti otettavista palavereista blingblingbileisiin. Keski-ikäisellä on vaate kaikkiin elämäntilanteisiin. Oikeasti.

Vaatekurini pitää siis hyvin. Laukkukurikin on parantunut vuosi vuodelta.

Mutta.

Sitten on ne kengät… ne ovat heikkouteni. No, eihän se KonMari mihinkään minimalismiin pakotakaan. Kaiken saa säilyttää, jos se pirskahtelee. Mutta miksi maailmassa on niin paljon kenkiä, jotka pirskahtelevat, oi miksi?

KonMarissa sanotaan, että kaikki saman kategorian tavarat tulisi säilyttää samassa paikassa. Siinä on vissi pointti: ihminen ei muista, mitä omistaa, jos tavarat sirottelee ympäri kämppää. Ja jos ei muista, mitä omistaa, voi elää hyvin tajuamatta (myöntämättä) sitä tosiasiaa, ettei ehdi koko loppuelämänsä aikana kuluttaa puhki kaikkia omistamiaan kenkiä. Ja mä toivon kuitenkin eläväni vielä 40 vuotta.

Eteisremonttimme on nyt siinä vaiheessa, että kaapistot ovat kasassa. Niinpä kengilleni tuli runsaasti säilytystilaa ja roudasin ne eteiseen. Laskin ne samalla: Omistan 34 paria käyttökenkiä!

Käyttökengillä tarkoitan kaikkia kenkiä, jotka jalassa voisin lähteä talosta kaupungille. En laskenut sellaisia urheilukenkiä, joita käytän vain tietyssä lajissa – sillä en lähtisi polkujuoksukengissä kaupungille, en myöskään tenniskengissä. Lenkkareista vain yhdet ovat minulla yleiskäytössä, ne laskin. Kumppareitakaan en laskenut, sillä ne ovat minulla pihahommakäytössä.

34 paria kenkiä. Jos pitää samoja kenkiä joka päivä, ne kestävät ainakin puoli vuotta. Jos ne vie sen jälkeen suutarille, ne kestävät vielä toisen puoli vuotta. Jokainen kenkäpari kestää siis jokapäiväistä käyttöä ainakin vuoden. Mulla riittää siis kenkiä loppuelämäkseni.

No, joukossa on muutamia tennareita, jotka eivät ole niin kestäviä. Mutta vaikka asiaa ajattelisi kuinka ”edukseni”, niin minulla on silti kenkiä ainakin viideksi vuodeksi.

Nyt olenkin kenkälakossa. En saa ostaa vuoteen yksiäkään kenkiä. Ja senkin jälkeen saan ostaa kenkiä vain hajonneiden tilalle. Tavoitteena on päästä kenkämäärässä 25 – 30 pariin. Että ne mahtuisivat eteiseemme… ne eivät nimittäin vieläkään mahdu.

Susanna

 

 

 

 

 

 

 

 

Blogissa on ollut pari viikkoa hiljaista, sillä meillä on rymsteerattu ja tehty pientä pintaremonttia. Pieni-sana voisi mennä lainausmerkkeihin, sillä homma ei ole edelleenkään valmis. Pieni-sana pätee ainoastaan sen osalta, ettei rahaa ole mennyt paljon ja kaikki on osattu tehdä itse. Mutta pieni-sana ei tarkoita sitä, että aikaa olisi mennyt vähän ja homma olisi jo valmis. Ehei.

Sisustamisessa yksi asia johtaa aina toiseen. Pieneltä tuntuva muutos saa aikaan hirvittävän lumipalloefektin. Ja yhden paikan järjestäytyessä jonnekin muualle syntyy kaaos. Ainakin vähäksi aikaa.

Meillä kaikki sai alkunsa siitä, että poika pääsi keväällä ylioppilaaksi. Siitä seurasi se, että nyt meillä on eteisremontti edessä. Nyt täytynee vähän selittää.

Asumme rintamamiestaloa muistuttavassa omakotitalossa, jossa on kolme kerrosta. Huoneita on kolmihenkiselle perheelle paljon, mutta valtaosa niistä on pieniä. Meillä on esimerkiksi kaikilla ollut oma ”työhuone”. Ja jostain syystä minä olin saanut työhuoneita jaettaessa heikoimmat kortit, eli minulla oli pimein ja pienin työhuone eteisen vieressä.

Pojan työhuone on ollut eteisen toisella puolen, ja siinä ikkunat kahteen eri suuntaan. Viime vuoden poika on muuten majaillut lähinnä kellarikerroksessa, sillä teini-ikäiselle siellä on lebensraumia kitaransoitteluun ja konsolipeleihin. Hänellä on siellä makkarin lisäksi takkahuone käytössään.

No, nyt kun lukio on takana ja armeija edessä, niin hänen työhuoneensa jäi erittäin vähälle käytölle. Niinpä hän päätti roudata kaikki kamansa kellariin. Sinne tuli sopivasti tilaa vähän tavaroita järjestelemällä ja karsimalla.

Ja minä tietysti valtasin pojan vapautuneen työhuoneen heti. Sininen seinä maalattiin viime viikonloppuna valkoiseksi, minun kamani ja kellarikerroksesta pois siirretty vierassänky siirrettiin uuteen työhuoneeseeni. Tapettiakin ostettiin, mutta sitä ei olla vielä seinille laitettu. Sillä tähän väliin iski nyt sitten eteisremontti.

Eteisen ja vanhan työhuoneeni välissä oleva seinä nimittäin päätettiin kaataa. Olemme haaveilleet vähän avarammasta eteisestä ja haikailleet enemmän säilytystilaa. Joku syyttää minua kenkien hamstraamisesta. Minä syytän erästä takkien hamstraamisesta.

Olemme nyt kartoittaneet erilaisia säilytysvaihtoehtoja ja tämänpäiväinen mielipiteemme taitaa olla se, että vanhan työhuoneeni peräseinä täytetään kiinteällä kaapistolla, jonne tulee runsaasti tilaa erään takeille ja minun kengilleni. Ja kaapiston eteen teetämme mittojen mukaan peililiukuoven. Kun ne ovat paikoillaan (toivottavasti noin kuukauden päästä), niin moukaroimme seinänkin alas. Ja sitten meillä on kunnon eteishalli. Bloggaan siitä sitten vielä, kun on valmista.

Mutta nyt kuvia tapetteja ja uusia verhoja vaille valmiista työhuoneestani.

Työn iloa!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vierassängyn takana oleva seinä tapetoidaan vielä, kunhan ehditään… Seinällä olevat taulutkin asetellaan vasta sen jälkeen kunnolla paikoilleen, nyt ne peittavät lähinnä vanhoja reikiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Grafiikkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viherkasveja pitää olla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joku valtasi työtuolini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Työtuoli on näemmä lepotuoli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uashmaman säilytyspusseissa pysyvät avaimet ja muut tilpehöörit siististi saatavilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ennen tässä oli koulureppu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vespa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blingblingiäkin hitusen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Remonttikukat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kukkaruukuissa on neulepinta.

Meillä oli miehen kanssa eilen merkkipäivä: 14 vuotta ekoista treffeistä. Aika on mennyt tosi nopsaan, muistan ekat sokkotreffit Porvoossa edelleenkin kuin eilisen päivän. Mies muistaa mun farkkumekon ja minä muistan hänen romanttiset höpinänsä. En ole erityisen ”romanttinen” ihminen, joten miehen paikkavalinta tuntui ekoille treffeille vähän ylimitoitetulta. Hän totesi silloin, että paikalla on väliä – sitä me sitten vanhana muistelemme. Höpsö, mutta oikeassa oli.

Kävimme ekoilla treffeillä syömässä, niin nytkin, emme tosin Porvoossa. Pastiksessa oli juuri sopiva rennon kesäinen tunnelma meille.

Tänään sitten vietimme sunnuntaita kotihommissa. Meidän omppupuumme on tuottanut ennätyssadon (kuten kirsikkapuutkin), joten iltapäivä meni keittiössä: omena-päärynä-säilykkeitä, omenapiirakkaa ja omenalla viritettyä porkkanakakkuhilloa.

Totesimme, että meistä on tullut vanhoja, kun säilöminen on tullut mukaan kuvioihin. Toisaalta nyt pihamaan puut tuottavat myös ennätyssatoa, joten pakkohan sadosta on jotain ollut tehdä, ettei se ihan mene rastaiden ja ampiaisten suihin. Kirsikoista olemme tehneet likööriä ja hilloa. Ja nyt ompuista tehtiin siis ensimmäinen erä säilöön. Vielä jäi puuhun omppuja, joten kaikki vinkit otetaan vastaan!

14 vuotta sitten säilöimme kesäillan muistoja, nyt säilöimme kesän herkkuja.

Susanna

IMG_3166

Päärynöitä ja omenoita sokeriliemessä. Maistuvat kuulemmma juustojen tai kinuskikastikkeen kanssa. Itse ajattelin kokeilla myös maustamattoman jugurtin kanssa.

IMG_3165

Lämmin omenapiirakka ja jäätelö. Nam.

IMG_3162

Uudessa Kodin Kuvalehdessä oli insipraatiota säilömiseen, sieltä löyty myös porkkanakakkuhillon ohje, ainakin tuoksu oli huumaava!

IMG_3169

Toinen purkki sai lisämaustetta kanelitangosta, toinen tuoreesta inkivääristä.

 

Mä harrastin joskus nuorena likkana telinevoimistelua. En ollut siinä hyvä, sillä olen pelkuri ja ajatus puomilta tippumisesta ei viehättänyt silloinkaan. Pystyin kuitenkin tekemään kärrynpyörän puomilla, puolivoltin ja siltakaadon permannolla ja pääsin spagaatiin miten päin vain.

En ole ollut luonnonnotkea koskaan, mutta liikkuvuuden kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Siis sellaisen normilliikkuvuuden. Ennen kuin nyt.

Se iski viime talvena. Huomasin yhtäkkiä, että jo ihan tavallisten liikkeiden kanssa alkaa kuulua ihme ähinää. Tiedättekös, vanhat miehet ähisevät, kun ne nousevat seisomaan? Minä ähisen nyt, kun takapenkillä pitää kiertyä kaivelemaan penkinväliin luisunutta turvavyötä esille. Selkä ei vain kierry.

Nuorempana en tajunnut sitä ”venytysliikettä”, jossa maataan selällään kädet T-asennossa ja polvet koukussa ja sitten käännetään polvet toiselle puolelle. Ei vaan tuntunut missään. Nyt en pysty siihen ja ajatus siitä, että pystyisin, tuntuu yhtä kaukaiselta kuin maratonin juokseminen. Tai itseasiassa kaukaisemmalta.

Mun selkärangan tilalle on asennettu rautakanki.

Kehityssuunta ei ole hyvä. En haaveile spagaatista, mutta haaveilen siitä, että saisin ähkimisen loppumaan! Ja siitä, ettei huono liikkuvuus rajoittaisi muuten täydellisiä tennislyöntejäni (haiseeko täällä sarkasmi?).

Olen siis aloittanut joogaharrastuksen uudelleen. Uutena tuttavuutena on ilmajooga, siis se, jossa liikkeitä tehdään sellaisen riippumattoa muistuttavan kangaspussukan kanssa.

Se on osoittautunut oikein kivaksi lajiksi. Ensinnäkin pussi tukee sopivasti tasapainoa ja auttaa hankalissa liikkeissä. Toiseksi, kun ihminen roikkuu pää alaspäin, ei tarvitse miettiä, näyttääkö muiden mielestä typerältä – se on ilmiselvää. Kolmanneksi, loppurentoutus kangaspussukassa on ihana kengurunpoikashetki!

Lihasmassa pienenee, kankeus iskee ja niveliä kolottaa. Tässä iässä tavoitteeksi voikin riitää vanhenemisen oireita vastaan taistelu, status quon ylläpitäminen. Salilla kannattaa käydä, etteivät lihakset surkastu, liikkuvuutta kannattaa treenata, jotta toimintakyky säilyisi ja omasta hyvinvoinnista kannattaa huolehtia, jottei kolottaisi vielä enemmän.

Rennonletkein terkuin,

Susanna

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiva yksityiskohta sporttitopissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uusi joogamatto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä selällä ei siltakaatoja tehdä.

Mulla on menossa hiustenkasvatusprojekti. Taas. Pätkäisin polkkani lyhyeksi pixie-tukaksi noin vuosi sitten ja joskus tuossa kevättalvella alkoi taas kasvatus. Ehkä jotain sellaista leukaan tai korkeintaan hartioille ulottuvaa mallia kaavailen, leukamittaan ei ole enää edes pitkä matka.

Mulle hiusmallin vaihtelu on jatkuvaa. Elämäni aikana mulla on ollut moneen otteeseen pitkät hiukset (pisimmillään ehkä lapoihin) ja moneen otteeseen myös aivan lyhyet. Siinä välissä sitten tietysti erilaisia puolipitkiä malleja.

Musta olisi outoa olla vaihtelematta hiustyyliä. Vaihdellaanhan sitä farkkumallejakin, miksei sitten hiuksia?

Monet ovat kommentoineet vaihtopäätäni sanomalla, etteivät itse uskalla leikata lyhyitä, koska se takaisinkasvatus on niin tuskallista. Ei se ole. Se on varsin helppoa. Mulla on siihen teille niksi: käykää kampaajalla.

Hiusten kasvattamisen suurin virhe on se, että lakkaa leikkaamasta hiuksia. Kun malli kasvaa ulos, hiuksista tulee muodottomat. Ja se on kamalaa. Salaisuus on siis käydä kampaajalla ja leikata hiuksia niin, että niissä säilyy muoto.

Kun sivuhiukset ovat saaneet niskan kirittyä kiinni, helpottuu homma entisestään. Tasapitkää polkkaahan on helppo kasvattaa niin pitkäksi kuin haluaa.

Minä olen polkkamitassa varmaan muutamassa kuukaudessa. Sitten pitää tuumia, annanko sen kasvaa vielä pidemmäksi. Ennen kuin taas pätkäisen sen lyhyeksi.

Muutos on pääasia.

Susanna

IMG_2891

Korvanipukat on jo saavutettu ja malli alkaa muistuttaa polkkaa. Niskaa lyhennetään ja sivujen annetaan kasvaa.

IMG_1273

Pixie kasvaa varsin nätisti, kunhan muistaa käydä kampaajalla.

IMG_8993

Tässä viime kesän pixie.

IMG_7413

Viime vuonna toukokuussa oli vielä polkkamitta.