Home on siellä, missä sydän on

Mä en siis todellakaan ole mikään aforismityyppi. Kauniit ajatukset ja mietelauseet ovat musta useimmiten korneja. En tiedä, miksi näin on. Ehkä mä olen kyyninen? Ehkä musta on vaan hassua, että kodin seinällä on sisustustaulu, jossa lukee home. Ymmärrän kyllä kauniit kirjaimet, itsekin yritän oppia kauniiksi tekstaajaksi ja kaunokirjoittajaksi bullet journal -harrastuksen vuoksi, joten latteuksien kirjoittaminen on helppo tapa harjoitella.

Sen sijaan muhun iskevät inhorealistiset ja sarkastiset iskulauseet: I craft, therefore I hoard -tyyppiset ajatukset. Ja hoardaamisesta puheenollen kävin vihdoin ja viimein Sandy Talarmon Vihkokaupassa, joka tunnetaan ”Se Hämeenpuiston vihkokauppa” -nimellä bujoilupiireissä.

Hey crafty girl -aiheinen tarrakirja oli aivan pakko saada mukaan, pieni kolikkokukkaro ja post it -lappuja. Kyniä on tullut hankittua hoarding-meiningillä, joten ostin vain yhden kynän.

Susanna

Kuljetan nykyään mukana lähinnä luottokorttikoteloa, mutta joskus on tarpeen ottaa mukaan muutama kolikko. Sitä varten ihminen tarvitsee kolikkokukkaron.
Hey crafty girl -tarrat tarttuivat mukaan.
Listen to your art.
What a beautiful disaster -tarra sopii ”ei mennyt niin kuin Strömsössä” -tilanteisiin.
Post it -lappuja asenteella.

Matka se on makumatkakin

Me tykätään tehdä ruokaa, mutta rajansa kaikella. Ja se raja on nyt korona-aikana etätöitä tehdessä tullut vastaan. Joka päivä on ollut joko liian kiire kokkailla lounasta tai sitten vain mielikuvitus on tullut vastaan. Miten ihminen voi keksiä kaksi ateriaa joka päivälle ja miten ne ehtii tehdä?

No, kaikenlaisia kotiinkuljetuksia on tullut kokeiltua. On tehty isompia annoksia kerralla iltaisin ja syöty niitä sitten seuraavana päivänä. On tilattu huippuravintoloista ruokaa ja on haettu liian monta kertaa myös hätähampurilaiset.

Yksi on ollut ylitse muiden: Makumatka!

Ideana on: kolme makumatkaa eri kohteisiin, eli kolmen eri maan/kaupungin inspiroima annos kahdelle. Annokset voi tilata edellisenä päivänä ja kuski tuo ne hiukan ennen lounasaikaan kotiin. Annokset on pakattu mikrotettaviin muovirasioihin, joissa ne voi lämmittää lounaaksi tai illalliseksi.

No, onhan noita kotiinkuljetettuja ruokia tosiaan tilailtu, mutta näissä ei ole tullut yhtään pettymystä vastaan. Jokainen annos on ollut todella hyvä ja vaikka ne ovat mikrotettavia annoksia, myös esillepano on ollut nätti.

Koska annokset on jo valmiiksi mietitty mikrotettaviksi, me voimme syödä lounaan eri aikoihin. Minä aamuvirkkuna olen usein jo klo 11 nälkäkuoleman partaalla. Joidenkin annosten kylkeen on tarkoitettu kylmä kastike tai lisukesalaatti, joka on sitten näppärästi pakattu erikseen, eli sitä ei tarvitse mikrottaa.

Kuvassa olevasta setistä laitoin lautaselle puolet, loput syön illalla. En yleensä ole tofu-fani, mutta tämä oli her-kul-lis-ta! Eli kun settejä tulee 3 x 2 hengelle, niin oikeasti aterioita saattaa riittää 10-12 kerraksi. Paitsi että niin hyviä ovat, että tekisi mieli syödä enemmän kuin vatsa vetää…

Susanna

Vie aikaa

Tämän alkukesän teema on: aikaavievät harrastukset. Olemme laittaneet puutarhaa enemmän kuin koskaan, kelien ja koronan vuoksi siellä on tosin tullut vietettyäkin enemmän aikaa kuin koskaan. Lisäksi lämmittelemme golf-harrastusta, joka tunnetusti on aikaa ja pitkää pinnaa vaativa laji.

Pohdiskelin eilen, miksi sanotaan, että jokin asia vie aikaa. Eihän se aika sen kummemmin katoa kuin maatessakaan. Eikä kukaan sano, että minulla on tällainen aikaavievä sohvalla istumiseen ja Netflixin katsomiseen liittyvä harrastus. On totta, että Netflixiä katsomalla saa nopeammin tyydytyksentunnetta kuin golfia pelaamalla tai maahan perennoja kaivamalla. Golfin ja puutarhanhoidon suhteen palkinto tulee viiveellä.

Mutta elämässä kaikki, mikä on saavuttamisen arvoista, vaatii aikaa, vaivaa ja usein myös turhautumista ja jopa kärsimystä.

Suomen kieli on hassua: otsikon voi ymmärtää niin, että jokin vie aikaa. Mutta sen voi ymmärtää myös käskymuotona: Vie Susanna aikaa!

Ja niin minä nyt tämän homman ajattelen, että aikaavievät harrastukset eivät vie minulta aikaa, vaan minä vien sen ajan – johonkin. Vien sen ajan itselleni, kun rehkin kuntosalilla – siirrän sen ajan toivon mukaan terveempään vanhuuteen. Ja minä vien golfia-pelatessa aikani esimerkiksi miehelle, jonka kanssa tulee vietettyä samalla monta tuntia yhdessä. Tai minä vien aikani kimalaisille, mehiläisille ja perhosille, kun kasvatan puutarhan perennoja.

Pitkää pinnaa vaativat hommat ovat aika zen. Hetimullekaikki-tyyppinä haluaisin osata heti, onnistua aina ja hoitaaa asiat mieluusti alle tunnissa ja siirtyä seuraavaan. Mutta ehkä juuri sen vuoksi juuri minun on hyvä juuri tällaisia lajeja harrastaa. Ehkä sellaiselle luonnostaan verkkaisemmalle tyypille puolestaan hyviä lajeja olisivat esimerkiksi pyykinpesu ja silitys. Niissä näkee kättensä jäljen heti.

Susanna

Tämä petunia-amppeli on roudattu Pohjanmaalta asti.
Polku tää ei johda mihinkään, nyt sen nään. Polun päässä oleva koristekirsikka saatetaan kaataa vielä tänä kesänä. Minä olen ehdottanut tilalle paljua. Miehen mielestä se ei ole hyvä idea. No, poreammekin käy.
Viime kesänä rakennettu perennapenkki.
Ja sama seinusta toiseen suuntaan. Tuohon aidan viereen tulee lisää perennaa, ihan ensi viikonloppuna.
Tämä on viimeisin projektimme: hämymetsän ja perennapenkin väliin rakennettiin – ta-daa, lisää perennaa. Atsaleoita, havuja ja ystävältä saatuja perennoja.
Tämä on pojun luomus.
Pionit suuttuivat viime kesän muuttomatkasta niin, että vain yksi kukkii.

Uusi kuosi, uudet kujeet

Ta-daa, blogissa on uusi ulkoasu. Kaipasin vaihtelua ja tällainen sitten on lopputulos. Toivottavasti tykkäätte. Päivitin myös hiukset, sillä kävin kampaajalla yli kolmen kuukauden tauon jälkeen. Vähän väriä ja latvoista pois.

Myös puutarhassa on ollut ”vähän väriä ja latvoista pois” -tyyppinen viikonloppu, sillä toista viime kesänä perustetuista perennapenkeistä on vähän tuunailtu. Siitä kuoli pari kasvia ilmeisesti kaamosmasennukseen, joten nyt tarvittiin täydennystä. Penkkiin päätyi muun muassa maitokelloa, rentoakankaalia (nimen vuoksi) ja isopäivänkakkaroita.

Meillä on viime vuosina ollut puutarhassa trendinä vähemmän nurmikkoa, enemmän kukkia. Kukiksi on valittu erityisen hyvin pölyttäjiä houkuttelevia kukkia. Pienen ihmisen ekoteko, joka houkuttelee pihamaalle perhosia, kimalaisia ja mehiläisiä!

En tiedä, onko kyseessä toivoeajattelu, mutta minusta hyönteiset ovat houkutelleet pihallemme myös lintuja tavallista enemmän. Yksi talitiainen on kohta niin kesy, että tulee syömään kädestä! Sen lisäksi pihapiirissä pyörii säännöllisesti sepelkyyhkyjä, sinitiaisia, leppälintuja, varpusia, pikkuvarpusia, mustarastaita, punarintoja…

Puutarhaunelmat jatkuvat yhä: haluaisin jatkaa perennapenkkiä alppiruusuilla ja havuilla. Ja ties mitä sitä ehtii keksiä tänä kesänä, kun pihalla tulee vietettyä luultavasti tavallista enemmän aikaa.

Mutta ehkä sitä ehtii myös kellahtaa tuolille ottamaan aurinkoa ja juomaan roseeviiniä. Tulisipa ihana kesä!

Susanna

Hortensia ja lemmikkejä. Lemmikit siirsin toisesta perennapenkistä, jossa ne leviävät aivan hulluna.
Kivikkokasveja tarttui myös mukaan.
Japaninvaahtera on ruukussa.
Tulppaani kuin mariannekarkki.
Olen hurahtanut nyt tulppaaneihin – ensi syksynä niitä laitetaan lisää!
Tämä on aivan ihana lajike!
Muutama tulppaani päätyi maljakkoonkin.

Mekkojen mekko ja pakkaajien pakkaaja

Mä olen hyvä pakkaamaan lomalle. Selviän yleensä selkeästi pienemmällä tavaramäärällä kuin mies. Okei, asetelma on epäreilu, sillä mies tarvitsee reissuun sekä housuja (kaupunkiolosuhteisiin, hienosteluun ja illaksi) että sortseja. Kun minä sen sijaan selviän, no, pelkillä mekoilla.

Mekot ovat lomapukeutumisen kulmakivi, sillä ne käyvät tilanteeseen kuin tilanteeseen. Oikeastaan ainoastaan liikuntaan ja rannalle tarvitsen muutakin.

Mutta mekoissa on eroja, kuten pakkaajissakin. Hyvä lomamekko ei rypisty, se on nopea huuhtaista ja kuivata, jos sattuu sangriat kaatumaan syliin. Ja lisäksi se tietty näyttää kivalta.

Vaikka mekko on siis helppo lomavaate, niin täydellisen lomamekon löytäminen ei ole helppoa.

Itse onnistuin löytämään sellaisen viitisen vuotta sitten. Se on Ilse Jacobsenin mekko, joka on ollut mukana jokaisella lomareissulla sen jälkeen. Ja se mekko on siis näkynyt kymmenissä Insta-kuvissani siitä syystä, että jos se on vain ollut puhdas, niin se on ollut päälläni (ja koska se on helppo huuhtaista, niin se on ollut aika usein puhdas).

Ilsen mekoissa on muutamia mallivaihtoehtoja, joiden kuosit toki vaihtelevat vuosittain. Olen kytännyt sopivaa lomamekkotäydennystä itselleni, ja tänä vuonna tärppäsi. Samasta mekkomallista löytyi tismalleen sama malli ja kiva kuosi. Eli onneksi olkoon kaikki Insta- ja blogiseuraajani: vihdoin saatte katsella jotain muutakin lomamekkoa ylläni!

Ostin myös toisen mekon, jossa on pienet hihat. Se on hihojen ansiosta toimistokelpoisempi versio ja sopii esimerkiksi kaupunkilomilla ylle, jos tarkoituksena on kierrellä kirkkoja tai vastaavia. Paino sanalla jos. 😀

Kesäkelejä odotellessa,

Susanna

Uusi väri, vanha malli.

Vanha mekko, uudet hiukset. Jee, kampaajalla ekaa kertaa yli kolmeen kuukauteen!
Hihallinen versio.

Voihan voisilmäpulla!

Elämme haastavia aikoja – myös bloggaajalle. Päiväni murmelina -elämästä on vaikea keksiä kerrottavaa. Viikonpäivät menevät sekaisin, sillä olen joka päivä kotona. Olen myös joka päivä tietokoneella. Teen joka päivä käsitöitä, laitan ruokaa ja liikun. Tai siis, liikun varmasti liian vähän, sillä kotikonttorilla ei tule käveltyä edes autolle, toimistolle tai lounaalle. Mutta muun liikunnan suhteen olen ollut aika kurinalainen: joka päivä on pakko harrastaa liikuntaa vähintään puoli tuntia.

Liikunta tuo päivään edes jonkinlaisen katkon. Se on syy kiskaista itsensä koneelta. Se on myös hyvää tasapainoa tälle koronaherkuttelulle – ja nyt meillä on yleiskone, joten syitä liikkua on nyt 30 enemmän (pakastimessa on nyt 30 voisilmäpullaa). Kyllä, resepti on maailman paras ja onnistuin ensiyrittämällä.

Treeni on ollut kahvakuulailua ja kävelemistä, sekä nyt viime viikkoina myös juoksua. Lisäksi olen aina silloin tällöin osallistunut virtuaalisille jumppa- ja tanssitunneille. Lisäksi mielessä on käynyt, pitäisikö starttailla golf-harrastusta… kaikkea se viisikymppisyys teettää!

Susanna

IMG_2280
Kinuskikissan voisilmäpullat – omnomnom.

 

 

 

 

 

Etäilyn hyvät, pahat ja rumat

No niin, viisikymppiset on nyt vietetty! Vaikka viimeksi bloggasin siitä, etten juhli, niin tulihan sitä juhlittua, virtuaalisesti  nimittäin – ja sujuihan se niinkin! Oli oikein kivaa, vaikka totta kai livenä olisi ollut ihanaa nähdä kaikkia ystäviä ja läheisiä.

Mutta jos jotain nämä ajat ovat opettaneet niin sen, että ihminen on melkoisen joustava. Vaikka  olen tehnyt etätöitä aiemminkin, niin etäily on ollut tähän saakka poikkeus, ei sääntö. Ja nyt alkaa tuntua, että etäilyssä on kuitenkin todella paljon myös hyvää, joten miksi ihmeessä palaisi täysin vanhaan silloinkaan, kun se on mahdollista. Älkää ymmärtäkö väärin: todellakin mennä olla toimistolle, jo ihan lounasvalikoiman ja huippuseurankin vuoksi. Mutta ehkä muutama etäpäivä kuussa vaihtuu muutamaksi etäpäiväksi viikossa.

Etätyössä ja ”karanteenielämässä” on ollut minun kannaltani monia hyvä puolia (lapsiperheille kuitenkin tämä tilanne on ollut todella raskas, en halua mitenkään väheksyä tällä kirjoituksella heidän tilannettaan):

  • Aamuvirkkuuteni pääsee oikeuksiinsa, sillä matka työmatka ei syö aikaa kaikista tehokkaimmista tunneistani.
  • Olemme viikonloppuisin saaneet edistettyä monia sellaisia kotiprojekteja, joihin ei olisi harrastusten vuoksi ollut muuten aikaa. Esimerkiksi minulla on ihana työhuone ja takapihan liuskekiviterassi on nyt oikaistu routimisen jäljiltä. Kun tekeminen loppuu kesken, ryhdymme varmaan imuroimaan etupihan asfalttia.
  • Olemme perheenä viettäneet aikaa yhdessä ja jutelleet enemmän kuin aiemmin. Tässä on käynyt vähän niin kuin aikoinaan lapsuudessa pitkinä juhlapyhinä: yhtäkkiä sisarusten seurakin kiinnostaa, kun muuta ei ole tarjolla. 😀
  • Sisarukseni ja vanhempani asuvat 400 kilometrin päässä, joten heitä on normaalistu tullut nähtyä muutaman kerran vuodessa. Nyt olemme järjestäneet useampia videopalavereita, joten olemme ”nähneet” jopa useammin kuin tavallisesti.
  • Rahaa säästyy paljon, kun ei liiku houkutusten parissa. Nettikaupat toki ovat klikkauksen päässä, mutta niiden ohi ei kävele samalla tavalla vahingossa kuin kivijalkakauppojen.

Mitäs huonoja puolia tässä sitten on, mainitsemieni lounastarjonnan ja kollegoiden ikävän lisäksi?

  • Päivän askel- ja liikkumistavoitteet eivät millään täyty kotitoimistolla. On siis pakko lähteä erikseen liikkeelle. Itse olen kalenterin puitteissa pyrkinyt irrottautumaan hetkeksi kolmen, neljän maissa, sillä aamuseiskalta työpäivän aloittanut on silloin jäkittänyt koneella jo aika pitkään. Pienen liikunnan jälkeen voi sitten palata sorvin ääreen virkistäytyneenä.
  • Koti ei suinkaan ole koko ajan tiptop, kun kaikki ovat kotona. Vaikka pyykit voi ohimennessään huiskaista koneeseen, niin tosiasiassa kolmen ihmisen ollessa kotona, syntyy paljon enemmän sotkua kuin tavallisesti. Montako kertaa päivässä tiskikone voi täyttyä kolmen hengen taloudessa?
  • Koronakilot ovat totta! Ihminen saa kummallisia päähänpistoja, kun on kotona pitkään: pitäisikö leipoa korvapuusteja? Mitä voisi tehdä takapihan nokkosista? Kotoilu on mennyt nyt pitkälle, että meille on tulossa yleiskone. Toivon, että tilanne on ohi ennen marjakautta, muuten meille varmaan hommataan mehumaijakin, ja se on kyllä liikaa.

Susanna

 

IMG_2122
Yhdistetty jumppasali ja työhuone.

IMG_2174
Kuntosali.

IMG_2190
Kahvila Nuuksion metsissä.

IMG_2167
Taidenäyttely tehdään itse.

IMG_2233
Ensin ajattelin, että tämä neule valmistuu väärään vuodenaikaan, mutta tänään totesin, että ihan sesonginmukainen vaatekappalehan tämä on.

Susanna

 

 

 

 

 

 

En juhli

Isäni bongasi aikoinaan paikallislehdestä syntymäpäiväilmoituksen: en juhli enkä ota vastaan lahjoja. Kunnon laihialaisenahan isäni vitsaili laittavansa itse ilmoituksen: en juhli, otan vastaan lahjoja. Itselläni oli tarkoitus todellakin juhlia, ei lahjojen vuoksi, sillä ihmisten kanssa juhlimisessa olisi lahjaa kylliksi. Mutta universumi päätti nyt sitten toisin, puolikas vuosisatani jää nyt juhlimatta. Fiilis on sen ja etenkin yleisen tilanteen vuoksi alavireinen.

Vituttaa, jos sen suoraan sanon.

Onneksi kilometrejä on kuitenkin sen verran takana, että elämään on oppinut suhtautumaan siten, ettei vitutuksella ole väliä. Ihmisellä on kaikenlaisia tunteita, ne tulevat ja menevät. Välillä on niin ihastunut, että polvia heikottaa, välillä ottaa päähän, välillä kuohahtaa, välillä pistää vihaksi ja välillä kateeksi. Vitutus on tunne ja se menee ohi.

Ihmisellä on tunteita, mutta tärkeämpiä ovat teot. Sillä kun tämä kriisi on ohi, ei ole merkitystä sillä, vituttiko minua vai ei. Mutta sillä on merkitystä, mitä tein kriisin aikana: voinko olla ylpeä siitä, mitä tein?

Olipa kyse perheestä, ystävistä, työstä, kollegoista, harrastuksista – niihin liittyy tunteita. Hetken innostuksessa ostetaan juoksulenkkarit ja kuukausikortti salille. Kun tilalle tulee uusi tunne, kyllästyminen, ne unohdetaan kaappiin. Joskus töissä on valtava innostus päällä. Usein kuitenkin inspiraatio on perspiraation seurausta, eli innostus syntyy tekemällä.

Ja vielä yksi viisikymppisen viisaus: jatkuva onnen ja naminamin jahtaaminen johtaa vain siihen, että se onni paradoksaalisesti katoaa. Minusta ei ole tullut yltiöpositiivinen ihminen sen vuoksi, että haluaisin olla sellainen. Minusta on tullut sellainen, koska olen hyväksynyt asiat sellaisena kuin ne tulevat. Ja lopuille yritän tehdä jotain. Kun maailman näkee asioina, joihin ei voi vaikuttaa ja asioina, joihin voi vaikuttaa, alkaa nähdä myös, että aika moni asia on ihan itsestä kiinni. Ja samalla lailla, kun se inspiraatio syntyy perspiraatiosta, niin samalla lailla se vitutuksen yli kipuaminenkin on perspiraatiosta, eli omasta aktiivisuudesta kiinni.

En voi juhlia. Mutta voin avata skumpan. Ja voin olla yhteydessä ystäviini. Ja se on sama asia kuin juhliminen.

Poks.

Susanna

IMG_5663
Hyvää syntymäpäivää mulle!

 

Hiilariöverit

Tosi moni tuntuu innostuneen ruoanlaitosta nyt kotoillessaan. Pakko kai se tavallaan on, kun ravintolat ovat osittain kiinni. Mutta ehkä kyseessä on jokin muukin kuin se, ettei hyvää ruokaa saa nyt kuin tekemällä itse tai tilaamalla kotiin. Ruoanlaitto on kuitenkin konkreettinen konsti osoittaa läheisilleen välittämistä. Teen teille ruokaa, rakastan teitä.

Ruokaan liittyy tunteita. Monille ruoka on myös keino lohduttaa, itse tai muita. Lohturuoka näkyy vyötäröllä. Olen varma, että tämän koronahässäkän jälkeen naistenlehdet pursuavat ”Näin koronakiloista eroon” -juttuja.

Minä en ole mikään hiilarityyppi normaalisti: saatan hyvin syödä proteiinini hyvän salaatin kanssa. En juuri syö leipää. Perunat, no, ainakaan ranskalaisista en piittaa. Tavalliset keitetyt ovat mitättömiä, elleivät ole uusia.  Enkä siis todellakaan ole pullatyyppi.

Mutta jokin tässä ajassa on nyt tuolut minusta uusia puolia esiin: minä olen tehnyt jo kahdesti focacciaa! Olen myös tehnyt pannaria, köyhiäritareita, risottoa ja perunoita usemmallakin eri tavalla.

Olen jopa harkinnut korvapuustien leipomista, sillä viimeksi kun niitä 15 vuotta sitten leivoin, niin ne olivat oikein hyviä.

Tässä kuitenkin teillekin hyvän pannukakun ohje.

SUSSUN PANNUKAKKU
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljaa (oikeaa, jos on)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
8 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl pehmeää oivariinia
Uuni 200 – 225 astetta
Sekoita kuivat aineet, itse laitan jauhot sihdin läpi, ettei tule könttejä. Lisää muut aineet. Jos sulatat rasvan, niin anna sen jäähtyä. Itse käytän sellaista valmista juoksevaa oivariinia, jos vaan kotona on. Paista n. 30-40 min. Itse syön pannarin jätskin kera.

Susanna

IMG_2065
Köyhätritarit, nam!

IMG_2077
Kotivinkin ohjeella tehty focaccia.

IMG_2078
Tällä ohjeella olen tehnyt focaccian toistekin, korsiteena tosin vain rosmariinia ja pikkutomaatteja.

IMG_2081
Kotivinkissä oli myös vesimelonipitsan ohje, kiva alkupala.

 

 

 

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑