Priimaa pukkaa

Tämä on keski-ikäisen naisen (ironinen) lifestyle-blogi. Samppanjaa, blingblingiä, itsensä kehittämistä ja kaunista elämää.

Bloggailin aiemmin skarppausprojektistani. Olen aikataulussa noin puolimatkassa, joten ehkä hyvä raportoida tuloksia: housut eivät enää kiristä vyötäröltä. Mittanauhan mukaan navanympäriltä on lähtenyt noin kuusi senttiä.

Muuten eivät tulokset olekaan hurrattavia. Vaaka näyttää vain 2,5 kiloa vähemmän. Mutta se ei ole se, mistä olen huolissani, sillä uskon enemmän mittanauhaan.

Huolestunein olen siitä, että valtaosa painosta on lähtenyt kehonkoostumusanalyysin mukaan lihaksista. Naureskelin ystävälleni, että läski on ikuista -sanonta pitää ilmeisesti todellakin paikkansa. Jos oikein laihtuisin, minusta jäisi jäljelle kasa laardia. Kiva.

No, tiedossa oli, että tällaisissa projekteissa myös lihas katoaa. Mutta silti olin vähän pettynyt, koska en ole milloinkaan elämässäni käynyt niin säännöllisesti salilla kuin nyt: kolme kertaa viikossa.

Tosin puntin nostaminen on tapahtunut vähän aerobisen liikunnan kustannuksella, mihin aionkin panostaa seuraavaksi. Vedettiin trainerin kanssa HIIT-treeni juoksumatolla ja se oli tosi kivaa. Tuli taas sellainen fiilis, että pitäisi juosta enemmän.

Viikon treenit koostuvat nyt minimissään tällaisestä:

tapaaminen PT:n kanssa

salitreeni

juoksulenkki

salitreeni

kävelylenkki

Pikkuisen lisää kierroksia siis liikuntaan ja nimenomaan aerobiselle puolelle. Ruokailut pidät ennallaan, vaikka sieltä olisi varmasti vielä tiristettävissä teoriassa, Muttei käytännössä, sillä elämästä pitää nauttia!

Ja näin pikkujoulun aikaan on todellakin tullut nautittua. Huh huh. Käytiin Hampurissa joulutoreilla juomassa hehkuviiniä ja syömässä makkaroita. On ollut pikkujoulut. On kokkailtu. Ja juhlittu 100-vuotiasta Suomea.

Että siihen verrattuna tuo 2,5 kiloa on kyllä ihan saavutus.

IMG_0314

Punainen on aina hyvä valinta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pipareita Hampurin joulutorilla.

IMG_0330

Hampurissa juhlimaan menossa.

Susanna

Elämä on viime aikoina pyörinyt aika paljon työn ympärillä. On ollut kaikennäköistä kiinnostavaa meneillään, joten päivät ovat olleet hyvin intensiivisiä. Parasta on kuitenkin ollut se, että olen päässyt tekemään myös juttuja, jotka ovat pistäneet jännittämään.

Se on kuulkaa hienoa, että yli 25 vuoden kokemuksellakin pystyy vielä tarttumaan asioihin, jotka ovat uusia ja siksi jännittäviä. Ei pääse sammaloitumaan.

Työkiireiden ohessa olen yrittänyt pitää kiinni liikunnasta. Sillä mitä vähemmän jaksaisi lähteä työpäivän jälkeen liikkumaan, sitä enemmän sen tarpeessa on.

Hektisessä arkielämässä pelastukseksi on osoittautunut ruokakassipalvelu. Me olemme nyt muutaman viikon ajan saaneet joka maanantai-ilta Sannan ruokakassi -palvelusta ateriatarvikkeet ohjeineen. Meidän setissämme on kolme eri ateriaa: kasvis-, kala- ja liharuoka neljälle hengelle. Koska meitä on kolme, jää sapuskoista aina yli, joten kolmen aterian setti riittää meillä käytännössä lähes kaikiksi arkipäiviksi.

Mä inhoan ruokakaupassa käymistä arkisin, silloin on kiire eikä ikinä keksi mitään muuta ruokaa KUIN AINA NE SAMAT. No, Sanna pelastaa, sillä Sanna keksii uudet ruoat joka viikko.

Toistaiseksi kaikki ovat olleet hyviä ja helppoja. Ruoanlaittoon on mennyt noin 40-45 minuuttia, mikä on arkisin kyllä ihan maksimiaika. Mutta kun kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat hommaan, on se ollut ihan hauskaa puuhasteluakin. Ja kun ei ole tarvinnut käydä kaupassa, on sen ajan voinut käyttää kokkailuun.

Suosittelen lämpimästi! Ja muistakaa syödä hyvin!

Susanna

IMG_0084

Tomaattipastaa ja papuja.

IMG_9956

Lohipasta.

IMG_9983

Punajuuririsottoa.

 

Insinöörimieheni kutsuu mua aina välillä Dharmaksi. Muistatteko tv-sarjan Dharma ja Greg, joka kertoi bisnesmiehen ja hippivaimon elämästä? Oikeasti se kertoo minun ja mieheni elämästä. Mieheni mielestä minä olen Frendeistä Phoebe. Samanlainen hihhuli.

En ollut varsinaisestu tajunnut olevani tyyliltäni boheemi ennen kuin vierelleni tuli kontrastiksi mies, joka kysyy kavereille lähtiessä, että laittaako skragan ja pikkutakin päälle.

Hippiyteni on ollut lähinnä vitsi, mutta on se myös fakta. Olimme eilen synttäribileissä, joiden teemana oli 60-luku sankarin syntymäkymmenyksen mukaan. Itse lähdin hakemaan inspiraatiota 60-luvun hippivuosista. Ja kas: kaikki asuni osat ovat minulla ihan normikäytössä. Kullanväriset nilkkurit ovat syksyn kenkäostos, boyfriend-farkut myös ihan arkikäytössä. Löysä paita on ostos Bangkokista, samoin hapsullinen huivi. Jooga-aiheinen koru on Hua Hinista, kamelinnahkainen hippilaukku (äidilläni oli samanlainen 70-luvulla) on markkinalöytö Mallorcalta ja turkoosit korvakorut en muista mistä.

Pitääkö olla huolissaan, jos voi pukeutua hipiksi oikeiden vaatteidensa ja asusteidensa avulla?

IMG_0073

Vessaselfie.

IMG_0039

Lennon-lasit ovat lainassa pojalta, muuten kaikki hippivarusteet löytyivät omasta kaapista.

IMG_0061

Juhliin lähdössä: peace and luuuv!

 

 

Tiedättehän tyypin, joka kuvaa ihania ruoka-annoksia someen? Minä olen se tyyppi. Ruoka on aina ollut mulle tärkeä juttu, tykkään hyvästä ruoasta. Matkoilla syöminen on olennainen osa kokemusta.

No, nyt olen hyödyntänyt tätä intoani kuvata ruoka-annokseni yhdessä ystäväni kanssa, jolla on vähän samanlainen skarppaamistavoite kuin minulla.

Mutta sen sijaan, että kuvaisimme pelkästään ne ihanat viikonlopun juhla-ateriamme tai arjen parhaat lounasannokset, kuvaamme ihan kaiken. Jokaisen suupalan. Ja jaamme kuvat toisillemme whatsappissa.

Skarppaamisessa tarvitsee tukea. Ja tukea saa parhaiten ystävältä, joka oikeasti ymmärtää tavoitteesi (eli on ehkä itsekin messissä tai muuten vaan ei ole liian lepsu), mutta on samalla armollinen ja kannustava. Kun itsellä on tavoite mielessä ja syykin siihen (housut jäävät pieniksi), ei nimittäin yhtään auta kommentti: eihän sun tarvi laihduttaa! No jos ei tarvi, niin siinä tapauksessa tarvii pistää vaatekaappi uusiksi!

Suosittelen tätä kuvien jakamista, sillä se on todella helppoa, hauskaa ja tehokasta. Jo pelkästään tieto siitä, että kuva pitää lähettää, auttaa kasaamaan lautaselle oikeanlaisia asioita. Ystävältä tuleva kuva välipalasta auttaa myös muistamaan, että minunkin pitäisi syödä välipala.

Tsemppiterkuin,

Susanna

risoMG_9983

Punajuuririsotto. Teki mieli santsata, mutta pysyin lujana.

IMG_9961

Afrikkalainen kalkkunapata.

IMG_9956

Lohipasta.

Etelä-Suomessa satoi torstaina lunta sen verran, että päivän salitreeni tuli tehtyä omalla pihalla. Jos on pakko olla talvi (Suomessa kai on), niin sitten minusta lumi on ihan jees. On valoisampaa ja voi hiihtää. Ainakin teoriassa.

Mutta lumi ei tunne kohtuullisuutta. Tuntuu, että sitä tulee aina kerralla parikymmentä senttiä ja ennen kuin on ehtinyt kaivaa suksia edes esille, se on muuttunut jo loskaksi.

Toivon mukaan tänä talvena tulisi kuitenkin sellainen ihana talvi: lunta tulisi pikkuhiljaa ja se pysyisi maassa, jotta saataisiin kunnon ladut, olisi mukava pikkupakkanen ja paljon aurinkoisia päiviä.

Kun ihmiset puhuvat talven ihanuudesta, he ajattelevat juuri sellaista kevättalven kaunista päivää. Totuus on ainakin täällä etelässä se, että enimmäkseen on harmaata, pimeää, sateista ja lämpötila on joko +2 tai -20.

No, aina voi sytyttää kynttilät, neuloa ja nautiskella lasin punaviiniä.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suri Alpakkaa jäi edellisestä projektista niin paljon yli, että siitä syntyy toinenkin paita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tupsuvaihtoehtoja pipoon. Taidan päätyä tummansiniseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lumipallokynttiä löytyi Kauniaisten Halista.

Olen bloggaillut aiemmin, ettei tässä blogissa laihduteta. Pidän siitä kiinni. Nyt on kuitenkin aika pistää elämäntavat jälleen raiteille – se on ihan eri asia kuin laiduttaminen!

Olen aina liikkunut. Jos olen ollut liikkumatta, en ole voinut liikkua. Niin tänäkin kesänä. Ensin iski kesäloman hillittömän tenniksenpeluun jälkeen lonkkaan limapussintulehdus, joka oireilee itseasiassa edelleenkin aina välillä. Sen päälle tuli leikkaus ja siitä toipuminen. Kävelylle lähdin ekaa kertaa kaksi päivää leikkauksesta, mutta ns. normaaliin liikuntaan olen päässyt kiinni kunnolla vasta viimeaikoina.

Ja valitettavasti tässä iässä ei voi pitää 2-3 kuukauden breikkiä liikunnasta ilman, ettei sitä huomaisi. Vaa’alla en tykkää käydä, mutta housut kiristävät.

Tiedän mitä minun pitää tehdä: liikkua. Ja jotta muutos ei kestäisi aivan tuskaisen kauan, pitää samalla myös skarpata syömistä. En kuitenkaan laihduta – sen on ihan eri asia. Sillä en aio luopua mistään, ei aio vetää dieettejä enkä aio olla nälässä. Viiniäkin juon, tosin ainakin nyt alkuun vain kerran viikossa.

En usko laihdutuskuureihin, sillä paino tulee kuurien jälkeen takaisin. Kyse on siitä, että energiansaanti ja energiankulutus ovat tasapainossa pitkällä aikavälillä. Meikäläisellä saanti pysyi kesällä entisellään (tai jopa ylittyi), mutta kulutus väheni. Nyt pitää hetkeksi kääntää homma toisin päin. Sitten on taas balanssin aika. Tavoitteet ovat joulussa. Kaksi kuukautta siis aikaa.

Apuna minulla on personal trainer, jonka kanssa tehtiin viime viikolla kehonkoostumusmittaus. Ei siinä mitään huolestuttavaa ollut: olen normaalipainoinen, lihasmassani on hyvä eikä rasvastakaan tarvitse olla varsinaisesti huolissaan.

Miksi siis elämäntapaskarppaus? Lähinnä sen vuoksi, että trendi on nyt ollut muutaman kuukauden ajan väärä. Ja tässä vaiheessa trendi on vielä helppo kääntää, ensi keväänä ei enää olisi.

Mitäs nyt sitten on luvassa? Kuntosalitreeni 2-3 kertaa viikossa, niistä yksi PT:n kanssa. 2-3 aerobista treeniä viikossa (esim. reipasta kävelyä, juoksua, uintia ja tennistä). Eli 4-6 liikuntakertaa viikossa. Jos on kiire, puolenkin tunnin treeni on parempi kuin ei treeniä lainkaan.

Syömäpuolella ei radikaaleja muutoksia, sillä olen tähänkin asti syönyt terveellisesti. Hiilareita syön nyt vain päivän toisella pääaterialla. Aamuisin lisään maustamattoman jugurtin sekaan maustamatanta rahkaa pitämään nälkää pois. Ja viiniä tosiaan nyt aluksi vain kerran viikossa. Kohtuudella, sanoi traineri. Mikä nyt on kunkin kohtuus?

Raportoin teille matkan varrella edistymisestä ja fiiliksestä. Mutta laihdutusblogia tästä ei tule. Sillä en laihduta. 🙂

Konkreettiset tavoitteet:
– tiukimmat farkkuni mahtuvat taas jalkaan jouluun mennessä
– yläkroppaan lisää lihasta

Päättäväisin terkuin, Susanna

IMG_9909

Salil eka.

Viikonloppu sujui kestiten vanhempiani ja käsitöitä tehden. Äitini totesi minulle, että olen hullu tekemään käsitöitä. Paraskin puhumaan. Häneltä minä olen tämän neuloosin perinyt.

Sain kuin sainkin valmiiksi Kalastajan vaimon suhteellisen tuoreella ohjeella tehdyn frillaneuleen, napit tosin vielä puuttuvat. Hyvässä vauhdissa on myös reikäneule, jonka teen Suri alpakasta. Se on lankana sen verran tahmeaa, ettei sitä voi neuloa tuntitolkulla ilman hartioiden jumitusta.

Molemmat neuleet ovat väriskaalaltaan neutraaleja. Tuon frillaneuleen harmahtavanruskean sävyn nimesi kollega paskeoksi, se on minusta aika kuvaava nimi :).

Käsitöiden vastapainoksi hinasin eilen itseni myös lenkille ja kuntosalille. Loppukesän leikkaus ja saikku eivät tunnu enää missään muualla kuin vyötäröllä. Pientä skarppaamista siis luvassa. En kuitenkaan puhu laihduttamisesta, sillä en usko laihduttamiseen. Siitä lisää seuraavalla kerralla.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Frillat ovat nopeatekoinen lisä muuten simppeliin neuletakkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppukukkia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neulekirja inspiroimassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paskeonvärinen neule. Nätimpi kuin miltä se kuulostaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppufiilis.

IMG_9876

Reikäneuletta Surista, niin että alkaa päässä surista.

IMG_9875

Valmis!

Ei, en puhu itsestäni :). Tänään on saatu presidentillisiä vauvauutisia. Heille on satanut onnitteluja, mutta kuten pahoin pelkäsin, lehtiuutisten kommenttiketjut ja some on täyttynyt myös irvailuista. Osa on arvostellut vanhempien ikää, osa epäillyt, että kyseessä on vaalivauva.

Mikä ihme on vaalivauva? Vauva, joka on tehty vaalien vuoksi. Voisiko törkeämpää ja kummallisempaa epäilyä olla? Ajatteleeko joku oikeasti, että ihmiset tekevät vauvoja saadakseen ääniä ja tullakseen valituksi? Vauva olisi kuin hienosti valittu solmio, joka vetoaisi katsojiin. Lisäisi sopivasti sympaattisuutta, mutta olisi samalla uskottava.

Tämä keski-ikäinen täti on nyt todella vihainen.

Presidenttipari kertoo tiedotteessaan, että lapsi on pitkään odotettu ja toivottu  ja odotukseen on sisältynyt pettymyksiä. On selvää, että tällaisessa tilanteessa vauvoja ei ”tekaista” vaalikuukausille, ei edes vaalivuodelle. Lapsia ei tehdä, ne saadaan.

Ihminen, jonka mielestä kyseessä on vaalivauva, ei ole selvästi itse tai lähipiirissään kokenut lapsettomuutta.  Ainoastaan sellainen ihminen (ja lisäksi pöljä) voi ajatella, että lapsi ”tekaistaan”.

Susanna

 

 

 

 

Siivosin viikonloppuna eteisen vaatekaapin. Käytännössä siis siirsin kesätakit (joo, Suomessa tarvitsee kesälläkin takkia) talvisäilöön ja kaivoin esille sormikkaita, huiveja ja muita syksyisempiä vermeitä.

Minä kuljen töihin pääsääntöisesti autolla siten, että hurautan autotallista autohalliin. Tarvitsen siis kunnollisia talvivaatteita vain harvoin. Pärjään syystamineissa lähes koko talven ajan. Toki ulkoilen ja liikun pakkaskeleillä, mutta ulkoillessa tulee aina lämmin – juostessa ja hiihtäessä jopa hiki. Eli uskoisin, että eteiskaappi säilyy sisällöltään samanlaisena tästä maaliskuuhun asti. Toivon, ettei se säily samanlaisena toukokuuhun asti… Olisi kiva, että ensi kesä tulisi taas nopeasti!

Syksyn ja talven hankintalistalla ei ollut montaa vaatetta. Ostin kahdet nilkkurit, jotka ovatkin vilahtaneet kuvissa jo aiemmin. Lisäksi tarvitsin kevyen toppatakin, joka olisi riittävän asiallinen myös työkäyttöön. Päädyin Stockalta löytyneeseen Noomin kevytuntuvatakkiin, joka on tosiaan autoilevalle espoolaiselle luottovaate luultavasti syksystä pitkälle kevääseen.

Se on nyt myös värianalyysini mukaisesti valittu, vaalean kesän neutraalista väripaletista. Vierastan tällaista himmeänruskeaa, mutta yritän opetella. Menetteleehän se kirkaampien värieni kanssa.

Minun vaatekaapistani eivät nimittäin värit katoa talveksikaan. Erilaiset neutraalit värit toki muodostavat vaatekaapin rungon, mutta minusta erilaiset kirkkaat punaiset ja siniset sopivat erityisen hyvin pimeään vuodenaikaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siniset nahkahansikkaat ovat Roomasta. Pinkki pipo ja sormikkaat Edinburghista. Ruutuhuivi Irlannista. Ja Balmuirin pörröhuivi ihan Suomesta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neutraali kevytuntsa on helppo värittää asusteilla.

Värejä kansalle, joka pimeydessä vaeltaa!

Susanna

 

 

Ihminen tuppaa harrastamaan asioita, joissa on jo valmiiksi hyvä. Tai joista saa nopeasti positiivista palautetta. Ystävistäni joogaa harrastavat ne, jotka ovat jo valmiiksi notkeita.

Itse olen saanut lapsena positiivista palautetta lähinnä tanssilajeista, sillä rytmi on repinyt ruumistani pienestä saakka. Minua ei ole koskaan myöskään vaivannut se, että tanssiessaan pitää heittäytyä tavallisten sovinnaisuussääntöjen ulkopuolelle. Päinvastoin, näytän ihan mielelläni riemuidiootilta.

Se, että olen saanut vain vähän kannustusta liikunnallisuudestani, ei ole kuitenkaan estänyt minua liikkumasta. Harrastin nuorena jopa telinevoimistelua, vaikka siihen minulla ei ainakaan ollut minkäänlaisia taipumuksia. Pelkäänhän temppuja enkä ole edes notkea. Opin kuitenkin puolivoltin, siltakaadon, seisomaan käsilläni ja sain spagaatin tehtyä. Minä siis kehityin heikkouksissani.

Minusta olisi hyvä, jos harrastaisimme asioita, joissa olemme susihuonoja. Ainakin aikuisena. Aikuisen itsetunto ja kärsivällisyys kestävät ehkä paremmin sen, että on jossain aluksi tosi huono.

Jos harrastaa aina vain asioita, joissa on jo valmiiksi hyvä, ei koskaan kehity heikkouksissaan. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä heikommaksi niissä heikkouksissaan usein tulee. Jäykkä jäykistyy entisestään. Punttisalia inhoava ei jaksa lopulta avata hillopurkkia. Toisaalta voimista ei ole paljon iloa, jos ei saa kenkiä jalkaansa.

Tästä rytmitajusta ei ole oikeastaan kyllä yhtään hyötyä taistelussa ikääntymistä vastaan. Sen avulla ei hillopurkkeja aukaista. Tosin tanssiessa oppii ehkä flirttailemaan ja sitten voi käyttää niitä taitoja hyväkseen saadakseen sen hillopurkin auki?

Minä olen nyt keski-iässä päättänyt kuitenkin panostaa edes vähän heikkouksiini. Yksi niistä on heikkous. Juoksen milloin tahansa kymmenen kilometriä tai kävelen kaksikymmentä. Mutta en jaksa edes roikkua tangossa, leuanvedosta puhumattakaan.

Hommasin kuntosalikortin viime kesänä, motivoin itseäni tapaamisilla personal trainerin kanssa ja äitienpäivälahjaksi pyysin leuanvetotankoa.

Tällä hetkellä eniten minua motivoi salille kuitenkin se, että kotimatkani varrella on sali. Ohi on vaikea ajaa tuntematta pistosta. Eihän treeniin mene tuntiakaan.

Susanna