Priimaa pukkaa

Tämä on keski-ikäisen naisen (ironinen) lifestyle-blogi. Samppanjaa, blingblingiä, itsensä kehittämistä ja kaunista elämää.

Tänä vuonna tulee 50 mittariin. Lapsuudessani tämän ikäiset olivat mummoja. Eivätkä pelkästään sanan isoäiti-merkityksessä vaan muutenkin. Tämänikäiset juhlivat syntymäpäiviään laittamalla kahviin maidon sijasta kermaa. Saivat lahjoiksi viirejä ja kultakellon. Pohjanmaalla naiset saivat lahjoiksi niin sanotun kikkikellon, joka oli siis kaulaketjussa roikkuva kello. Sinne se sujahti murresanansa mukaisesti rintojen väliin. Viisikymppinen haaveili lapsuudessani eläkkeestä ja mietti lähinnä sitä, montako ämpärillistä puolukkaa ehtii vielä poimia ennen kuolemaansa.

Lapsuudessani myös luulin, että tämänikäinen on valmis kuolemaan, koska hän on valmis. Hän osaa jo kaiken, mitä tulee koskaan osaamaankaan. Hän on kypsä ja viisas. Tai ainakaan hän ei enää viisastu.

Toki osa käsityksistäni johtui omasta iästä. Lapsena 20-vuotiaskin oli vanha. Mutta ovat 50-vuotiaatkin muuttuneet tässä matkan varrella. Nykyään viisikymppiset pitävät nahkahousuja, opiskelevat kieliä ja lähtevät villille parisuhdematkalle, eikä se oli mikään pakettimatka, jossa seurataan opasta hätääntyneinä kaikesta eksoottisesta.

En tiedä olenko ainoa viisikymppinen, joka ei todellakaan koe olevansa valmis, viisas tai kaiken oppinut. Olen äitinä aivan yhtä viimeistelemätön kuin lapsen ollessa pieni. Jonkinlaisen vaiston, arvauksen ja perstuntuman mukaan mennään edelleenkin. Samoin parisuhteessa.

Työelämässä olen edelleenkin oppipoika, nuoremmat ovat joissakin asioita kisällejäni, itse taas ehkä toisissa asioissa kisällin roolissa. Edelleenkin on päiviä, että hyvällä tavalla jännittää mennä töihin, koska teen jotain aivan uutta.

Opittavaa riittää valtavasti. En vieläkään puhu täydellistä espanjaa tai portugalia. En osaa tennistä enkä lattareita.

Jos jotain olen tähän ikään mennessä oppinut, niin se on se, että keskeneräinen ja keskinkertainen on tosi jees.

Kun verkkaiseen tahtiin saan käsitöitäni valmiiksi, niin kappiin on ilmestynyt uusia lankoja tehtäväksi. Vähän samanlainen on koko elämä. Jotain saa aikaiseksi, joissakin asioissa tuntee kehittyneensä. Mutta uusia asioita tulee. Onneksi näin on. Sillä muutenhan sitä olisi se lapsuuden viisikymppinen, joka voisi sujauttaa sen kikkikellon paidan alle ja vain muistella, koska mitään odotettavaa ei enää olisi.

Susanna

F9EC9A57-670A-47B0-9F28-B73700E36B3D

Tämä on vaiheessa, mutta jatkunee helmikuussa.

IMG_9238

Tämä sen sijaan etenee nyt. Toinen hiha on aloitettu ja sen valmistuttua kaarroke valmistunee nopeasti.

 

Mulla on takana viikon joululoma, ja se tuli tarpeeseen! Kuten viimeksi bloggasin, tässä on ollut menossa keski-ikäisen ruuhkavuosi. Siksi pitää osata hiljentää silloin, kun se on mahdollista. Me olimme toista kertaa joulun kotona, mikä tarjosikin loistavat puitteet tylsistymiselle.

Emme ottaneet kotijoulusta yhtään paineita. Poika hoiti viikkosiivouksen kuten normaalistikin. Meillä on aina siistiä, joten syytä mihinkään suursiivoukseen ei ole. Jouluruoat kävimme hankkimassa heti maanantaiaamuna kuntosalikäynnin jälkeen. Sen jälkeen tekaisin piparituorejuustopiirakan ja juhlavan karjalanpaistin. Koska oli kiva puuhailla rauhassa, pesin myös uunin.

Aattoaamuna lähdimme kävelylle Nuuksioon, otimme evääksi pipareita ja glögiä. Ne nautimme samaan aikaan kuin Suomen Turussa julistettiin joulurauha. Veikkaan, että Nuuksiossa oli aidompi joulurauha kuin Turussa. Jos joskus vielä vietämme joulua kotona, niin aattomaamun patikoinnista voisi tehdä perinteen.

Aattoon kuuluu minusta päiväsauna. Sen jälkeen teimme savukalkkunalle kastikkeen ja kaloille piparjuuritahnan ja nostelimme vain ruoat esille. Mikä ihme siinä joulun laittamisessa on muka niin raskasta? No joo – jos haluaa kaiken tehdä itse, niin varmasti on puuhaa liiaksikin. Mutta uskon, että hyvä kalakauppias graavaa kalat ja tekee sillit vähintään yhtä hyvin kuin minä.

Erityisen iloinen olen myös siitä, että jouluruokien mitoutus meni aivan nappiin: meillä on enää jäljellä savukalkkunaa. Siitä osa meni nyt pakkaseen ja loput syömme tässä voileivän päällä. Kaikki muu on syöty. Jee, ei ruokahävikkiä eikä pakkosyöntiä!

Koska oma jouluni oli aivan harvinaisen rento, niin jaan rennon joulun vinkit teille muillekin ruuhkavuosianne eläville:

1. Lopettakaa joulusiivous, viikkosiivous riittää aivan hyvin. Ennen joulua voi halutessaan tehdä yhden ekstrahomman aina viikkosiivouksen yhteydessä.

2. Miettikää, mikä teille jouluruoissa on tärkeintä ja luopukaa pakkoperinteistä. Turha paistaa kinkkua, jos siitä ei kukaan välitä. Meille hommattiin savukalkkuna, joka oli aivan super. Jouluruokien vähentäminen vähentää ostamisen ja tekemisen määrää, mutta myös ruokahävikkiä.

3. Aloittakaa aattoaamu ulkoillen. Kävely metsässä laskee tutkitusti stressitasoja.

4. Liikkukaa pyhinäkin, mutta juuri niin kuin huvittaa. Liikunta ei ainakaan meillä millään muotoa kompensoinut jouluruokien energiamääriä, mutta se teki hyvää muilla tavoin. Kuntosalillakin oli hyvin tilaa.

5. Kuuntelin joka päivä klassista musiikkia. Joulurenkutukset eivät ainakaan minulle tuo yhtään joulun tunnelmaa, mutta Tchaikovskyn Pähkinänsärkijä kyllä tuo.

6. Suunnitelkaa, mitä haluatte jouluna tehdä, mutta heittäkää tarvittaessa suunnitelmat romukoppaan. Itse ajattelin lukea, mutta lopputuloksena kirja eteni vain 30 sivua. Ajattelin myös katsella elokuvia, mutta televisio pysyi pari päivää kokonaan kiinni. Sen sijaan kyllä edistelin käsityöprojektejani ja maalasin akvarelleilla.

7. Olkaa luonnossa. Itselläni luonto löytyi takapihan lintulaudalta, jonne viritin kameran. Lintujen (ja oravien) puuhien seurailu on todella rentouttavaa.

Suuret juhlalupaukset

Mitäs sitten ensi vuonna? Luvassa on meikäläisen suuri juhlavuosi ja kaikkien aikojen Matka. Nyt tietysti odotan kaikkein eniten sitä. Uudenvuodenlupauksia en ole juuri ehtinyt ajatellakaan, mutta jos näin nopeasti sellaiset keksin, niin ne ovat tässä:

  • Ulkoliikuntaa 2x viikossa
  • Enemmän kulttuuriaktiviteetteja
  • Jatkan salilla käymistä, ja mietin siihen sopivat tavoitteet, jos siltä tuntuu
  • Yritän tyhjentää tuota lankavarastoa, siis oikeasti
  • Ja sitten se vaikein: relaan enemmän

Onnea vuoteen 2020!

Susanna

 

IMG_8914

Joulurauha julistettiin Suomen Nuuksiossa.

IMG_8931

Tuulikin oli rauhassa.

IMG_8942

Minulle juhlapöydän kunkku ei ole kinkku, vaan kalat.

IMG_8938

Juureslisukkeet.

IMG_8951

Piparituorejuustokakku oli ainoa makea jälkiruoka konvehtien lisäksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lintulaudallakin oli pidot.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Punatulkkuja on nyt paljon.

305BA837-3123-48B7-93C7-B383A16F32B4

Vuoden 2019 #best9. Tässä kivoimmat reissut ja elämykset.

AFCEFE3D-96B4-438B-B91F-F169A278168C

Tänä vuonna lupasin maalata enemmän. Pidin lupaukseni.

 

 

Pienten lasten ja koululaisten vanhemmat elävät usein elämän ruuhkavuosia. Kaikki elämässä tapahtuu yhtä aikaa: on mielenkiintoinen työ, lasten kasvaminen, kouluhommat ja harrastukset, ehkä rakennetaan taloa tai ainakin tehdään omaa pesää, yritetään siinä sivussa itsekin liikkua ja käydä sivistyksen parissa ja sitten on se parisuhdekin, jolle pitäisi juuri silloin erityisesti antaa aikaa, kun sitä ei aikaa olisi annettavaksi. Vauvapalsta on täynnä tarinoita siitä, kuinka ruuhkavuodet ovat juuri se kohta elämässä, jolloin erotaan, kriiseillään ja saadaan burnout.

Mutta ehei, ei se kuulkaa siihen lopu. Juuri siinä kohdassa, kun luulitte, että elämä helpottaa, niin elämän elokuvassa nähdään jatko-osa: Ruuhkavuodet 2, keski-ikäisen elämän sietämätön kireys.

Sillä minäpä kerron teille. Lapsiin liittyvät huolet eivät vähene lapsen kasvaessa. Ne vain muuttavat muotoaan. Ja kun pienillä lapsillä on useimmiten pieniä murheita: polvessa haava, kaverin kanssa riita ja läksyt tekemättä, niin isoilla lapsilla on isompia murheita. Tai vaikkei olisikaan, niin vanhemmat pelkäävät, että niitä on: miten menee armeija, saako haluamansa opiskelupaikan, pääseekö elämässä hyvin alkuun, selviääkö sydänsuruista?

Ja lapsiin liittyvien murheiden lisäksi keski-ikäisellä on lisää murehdittavaa: nimittäin omat vanhemmat. Vaikka vanhemmat olisivat vielä vireitä ja vetreitä, huoli heidän pärjäämisestään kasvaa koko ajan. Kohta on ne liukkaat kelitkin, onhan varmasti nastakengät jalassa?

Työelämässä on ehkä tähän mennessä oppinut olemaan stressaamatta pienistä asioista, mutta toisaalta keski-ikäisenä saattaa olla jo vastuita enemmän kuin nuorena. Lisäksi saattaa alkaa jo pelottaa, miten käy, jos menettää työpaikkansa. Kuka tällaisen kehäraakin enää palkkaa, kun en ole edes tiktokissa, eikö se  ole se ysärityttöbändi sitä paitsi?

Sitten, viimeistään tässä vaiheessa alkaa myös tajuta, että ne ikääntymisen merkit näkyvät ihan oikeasti. Enkä nyt puhu silmäpusseista, bulldogin naamaa muistuttavasta roikkuvasta leuasta tai naururypyistä. Vaan siitä, että notkeus on mennyttä (ainakin ilman jatkuvaa vastaantaistelua), kolottaa ja alkaa olla kaikenlaista kremppaa. Meillä naisilla pukkaa priiman lisäksi myös hikeä. Ja miehelle voi iskeä jokin viidenkympin villitys, jossa vaihtoehtoina ovat ilmeisesti moottoripyörä, maantiepyöräily tai uusi nainen.

Ruuhkavuosina osasin jotenkin automaattisesti laskea rimaa: einekset ja puolivalmisteet olivat arkisin ihan jees. Kävely kauppaan oli oikein hyvä ja inspiroiva harrastus, varsinkin, jos sen sai tehdä yksin.

Mutta mikä ihme siinä on, että näillä kilometreillä tarvittiin yksi hieroja ja yksi personal traineri sanomaan, että tarttis vähän rauhoittaa? Kun hieroja suosittelee kovien treenien sijaan akvarellien maalaamista ja hengittelyä, on varmaan oikeasti syytä vähän hellittää.

Ruuhkavuodet, osa 2. Järkyttävän tylsä, mutta pelottava elokuva. Mutta olen päättänyt, että sillä on onnellinen loppu.

Niinpä, pitkä viikonloppu ja miehen kanssa Tukholmaan, En katsonut sähköposteja koko reissulla.

Arkisin enemmän lempeitä treenejä: kävelyä, ulkoilua, kevyesti sykettä nostattavia salitreenejä. Kovat treenit painotan viikonloppuun. Hengittelemistä vielä harjoittelen, sillä se on vaikea muistaa. Blondi, jonka täytyy kuunnella hengitä sisään ja hengitä ulos -ohjeita? No, ei nyt sentään, mutta en muista tehdä aamuin illoin syvähengitysharjoituksia.

Ihana työnantaja päätti, että meillä on koko jouluviikko lomaa, joten otan siitä kaiken irti. Olemme toista kertaa kotona joulun, eli emme missään reissussa. Vaikka reissaaminen on aivan ihanaa, niin aion nyt kyllä ottaa ilon irti siitä, että luvassa on loma, jolloin tulee aika pitkäksi.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En kanelbulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vi ska fika.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fotografiskassa kannattaa aina käydä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alex Pragerin huikea näyttely.

IMG_8574

Joo, lupaan, etten poustaa kuvia leipomuksistani enää. Järkyttävän rumia, mutta tuoksun ja taikinan takiahan näitä tehdään?

IMG_8570

Tästä sen sijaan poustaan kuvia vastaisuudessakin.

 

Pohjalaisuus on asenne, joka ilmeisesti periytyy. Pohjalaiseksi identifioituminen ei nimittäin vaadi edes syntymistä Pohjanmaalla, sillä kahden pohjalaisen lapsi, joka on paljasjalkainen helsinkiläinen, voi tuntea olevansa pohjalainen.

Harva puhuu yhtä paljon heimohengessä ja heimohengestä kuin pohjalaiset. No, ehkä savolaiset puhuvat, mutta he nyt puhuvat lämpimikseen muutenkin.

Mitä se pohjalaisuus sitten on? Jos heimostereotypioita on uskominen, ja miksei olisi, niin se on yritteliäisyyttä, periksiantamattomuutta ja ylpeyttä: tavallista yritetään tehdä, mutta priimaa pukkaa. Ja ylpeä saa olla, muttei leuhka.

Vaikken puhu kovinkaan pohjalaisittain (paitsi, että pyörässä on lesta ja housuissa pultut), niin kyllä kaikki tutut varmasti tietävät, että olen Pohjanmaalta. Silti oli iloinen yllätys, kun kollega toi kirjamessuilta lahjaksi Pöyrööt-sarjakuvakirjojen Priimaa pukkaa -kirjan. Ja vieläpä omistuskirjoituksella. Ja iloinen yllätys oli törmätä tekijöihin myös Suomen Kädentaidot -messuilla. Ystäväni osti minulle lahjaksi mukin, joten kyllä nyt on pukannut priimaa oikein urakalla.

Ihminen voi lähteä Pohjanmaalta, mutta Pohjanmaa ei lähde ihmisestä.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä työpöydällä priimaa pukkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten kahvia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutama vesivärikynä messuilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamun inspiraatiohetki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aina haaveillut mallinukesta.

Viime perjantaina avattiin Kampin kauppakeskukseen Suomen ensimmäinen ja samalla Euroopan suurin Muji. Jono kiemurteli kauppakeskuksen ulkopuolelle saakka. Itse tykkään kyllä Mujin tuotteista, sillä sieltä löytyy kivoja juttuja kalenterituunailusta ja järjestelemisestä kiinnostuneelle ihmiselle. Silti ei olisi tullut mieleenkään mennä sinne avajaispäivänä jonottelemaan. Jonouutisointia seuratessa kollega myös totesi osuvasti, että ilmastoahdistus unohtuu äkkiä, kun tarjolla on ilmaiseksi jotain ”krääsää”.

Ihminen on erittäin hyvä perustelemaan omia tekojaan ja valintojaan parhain päin. Huusin lapsille, koska olin väsynyt. Pidin omaa saikkua, koska pomo on huono. Petin puolisoani, koska hän ei ymmärrä minua.

Sama pätee näihin vastuullisuusasioihin. Omat valinnat ovat jotenkin hyvä ja perusteltuja. Toisaalta muita on helppo arvostella asioista, joista ei itse ole kiinnostunut tai joihin ei ole itsellä mahdollisuutta.

Kaupungin ydiskeskustassa asuvan on helppo arvostella yksityisautoilijoita. Silti hän voi aivan hyvin lentää kaukomaille monta kertaa vuodessa. Kauramaitoa kahviinsa laittava saattaa arvostella tuotantoeläinten olosuhteita, mutta silti hän mussuttaa suklaata, jonka tiedetään aiheuttavan ihmiskauppaa Afrikassa. Jos itsellä ei ole mahdollisuutta matkustaa ulkomaille, on helppo arvostella lentämistä, mutta silti lapsia saattaa olla liuta ja vaatteet on tehty halpatuotantomaissa.

Ihmisten ilmosto- ja muu vastuullisuusahdistus purkautuu niin kuin ihmisten paha olo yleensä purkautuu: syyllistetään muita. Ongelma on kuitenkin siinä, että muiden käyttäytymistä ei voi muuttaa, vain omaansa voi. Ja jokaisen kannattaisi tehdä itse asioita, joilla on oikesti merkitystä.

Pääkaupunkiseudulla yli puolet hiilidioksidipäästöistä tulee lämmittämisestä. Se on siis iso asia ja pienentämällä omaa asumisen energiankulutustaan voi vaikuttaa merkittävästi. Eikä se edes heikennä asumismukavuutta, päinvastoin, sillä omakotitalossa ilmalämpöpumppu ja kerrostalossa erilaiset älyratkaisut parantavat asumismukavuutta.

Vähentämällä oikeasti turhan ostamista voi vaikuttaa. Ei ole väliä, miten ekologinen tai vastuullinen se tuote on – jos se ei ole oikeasti tarpeellinen tai sitä ei käytetä loppuun vaan heitetään seuraavan sesongin tullessa roskiin. Itse ostan tuotteita, joiden valmistustavasta minulla on ainakin jonkinlainen käsitys. Samasta syystä teen myös itse. Tiedän, että neulepaitaani ei ole tehty lapsityövoimalla vaan keski-ikäisellä työvoimalla.

En missään nimessä ole puhdas pulmunen. Minulla on kalenterikrääsää kaappi täynnä, ihminen selviäisi aivan hyvin myös ilman huikeaa lankavarastoa. Yksityisautoilen ja lennän.

Yhden asian olen kuitenkin todennut: ihminen ei voi tehdä omaa viherpesuaan roiskimalla kuraa muiden päälle. En ole parempi ihminen kuin muut, mutta voin olla parempi ihminen kuin olin ennen.

Mujiin aion mennä varmasti jossain  vaiheessa, kun alkuruuhka hellittää. Ja kun minulla on tarve.

Susanna

 

Minulla on ollut 40 vuoden ajan ystävä. En muista, että olisimme koskaan riidelleet niin, että meillä olisi ollut välirikko. Silti olemme lapsesta saakka uskoneet toisillemme salaisuudet. Luottamus on ollut vahva.

Ystävyytemme on kestänyt etäisyyttä: välillä välillämme oli valtameri ja jonkin aikaa myös ruuhkavuodet, joiden vuoksi yhteyttä ei ehtinyt tai jaksanut pitää aivan valtavan paljon. Mutta koskaan yhteydenpito ei kuitenkaan tauonnut niin pitkäksi ajaksi, että olisi tarvinnut epäillä, onko ystävyys vielä tallella. Siitä on jatkettu, mihin on jääty.

Näin keski-ikäisenä elämässä jää aina aikaa asioille, joita pitää tärkeänä. Muu olisi selittelyä. Niinpä me puhumme puhelimessa vähintään kerran viikossa, usein useamminkin. Välimatkan vuoksi emme näe niin usein kuin haluaisin, mutta onneksi kuitenkin vähintään muutamia kertoja vuodessa.

Miksi kirjoitan tästä nyt? Siksi, että ruuhkavuosissa moni ihminen unohtaa ystävänsä jos ei kokonaan, niin liikaa. Ja kun elämä sitten taas muuttuu poikasten lentäessä, niin huomaa, ettei ystäviä enää olekaan.

Vaikka ruuhkavuosissa voi yhteydenpito olla vaikeaa ja se voi harventua, niin ei sen saisi kokonaan loppua. Ystävyyttä ei saa pitää itsestäänselvyytenä, niin kuin ei mitään muutakaan elämässä. Jos hän on sinulle tärkeä, niin näytä se. Sen voi sanoa, mutta vielä tärkeämpää on näyttää se. Soita. Järjestä aikaa kahvittelulle. Ole ystävä.

Toivon, että minulla on ystävä vielä sitten, kun juoksulenkkimme ovat vaihtuneet rollaattorikävelyiksi. Ja nauramme, emme pelkästään kuvainnollisesti vaan ihan konkreettisestikin pissat housussa,  toistemme jutuille.

Susanna

 

Kävin aamutuimaan sinnikkäästi kävelyllä vesisateesta huolimatta. Mutta muuten viikonloppu on kyllä mennyt sisätiloissa käsitöiden ja askartelun merkeissä. Syksyllä pitää ottaa kotoilusta kaikki irti, kun ei oikein muutakaan voi.

Onneksi yksi vuoden ihanimmista tapahtumista on sijoitettu keskelle ankeinta mahdollista kuukautta: Suomen kädentaidot -tapahtuma kokoaa jälleen 15.-17.11. käsillätekemisestä tykkäävät ihmiset Tampereelle.  Kyseessä on Euroopan suurin käsityöalan tapahtuma, joten aivan pikkumarkkinoista ei todellakaan ole kyse!

Viimeksi vietin tapahtumassa kuutisen tuntia ja silti jäi yksi halli kokonaan näkemättä. Ole siis pro ja valmistaudu!

Itse printtasin nettisvuilta messuhallien kartat jo nyt ja merkkailin, missä haluan tänä vuonna käydä.

Listalla ovat lankapuolelta ainakin Marianne’s Mohair, Menita, Sandes, Snurre ja Lentävä lapanen.

Tänä vuonna ajattelin panostaa myös kalenteriharrastukseni innoittamana erilaisiin askarteluosastohoin, kuten Askarelliin, Heidin korttipajaan, Klemmarikellariin, Sinelliin, Suomen Taidetarvikkeeseen ja Teippitarhaan. Teippitarhasta ja Klemmarikellarista taisin tehdä viime vuonnakin ostoksia, joten taidan ottaa tyhjän repun mukaan!

Ai että, olisipa jo marraskuu, pääsisi messuilemaan!

Susanna

IMG_8387

Tänä aamuna teki mieli maalata hymyileviä naamoja.

IMG_8385

Tästä tuli mielestäni aika veikeä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomen Taidetarvikkeesta voisi saada kaikkea kivaa maalamiseen!

IMG_8384

Nämä pipolangat ostin messuilta viime vuonna. Valmistunee ennen seuraavia messuja?

 

 

Mulle on kehittynyt bullet journalin myötä muistikirja-addiktio. Mulla on bullet journal tälle vuodelle, sen lisäksi on matkajournal. Mutta kaapista löytyy muistikirjoja myös ensi vuoden, tai vuosien tarpeisiin. Koska epäilen, että uusia ihanuuksia löytyy myös tulevaisuudessa, on niille pakko keksiä kai käyttöä.

Mulla on ensi vuodelle simppeli Nuuna, jota aion täyttää bullet journalin alkuperäisten ohjeiden mukaan ja aion pitää sen aika simppelinä. Lisäksi ostin Erin Condrenin life plannerin, joka on niin ihana, etten malttanut pitää siitä näppejäni irti. Siitä tuleekin ensi vuodeksi sellainen askartelupaskartelu-kalenteri, joka toimii enemmän silmänilona kuin kalenterina.

Aiemmin teetin itselleni Citrus book binderyllä muistikirjan, jonka sivut ovat akvarellipaperia.

Lauantaiaamuna heräsin klo 5.45, joten aamun varhaistunteina inspiroiduin sitten ottamaan akvarellit esiin. Siitä tuli sitten art journal, jota täyttelen ainakin kerran kuussa ja ideana on nimenomaan piirtää, maalata tai askarrella jotain sen hetkisen fiiliksen mukaan. Eli kuvallinen päiväkirja.

Käsillä tekeminen kivaa ja rentouttavaa. Se on juuri sopivaa kotoilupuuhaa syksyn sateisiin.

Susanna

IMG_8373

Kahvitahrat ovat oikeata kahvia.

 

 

Piipahdin pari viikkoa sitten Toscanassa. Paluu arkeen merkitsi sitä, että kesämekko vaihtui kevytuntsaan. Toscanassa oli vielä kesä. Viinin sadonkorjuu oli käynnistymässä seuraavalla viikolla. Lämpöä oli päivisin vielä 24 astetta.

Minä käyn aurinkoenergialla, joten tämä valon vähentyminen ottaa minulle kyllä koville. Pakkasesta sentään selviää laittamalla vaatteita päälle, mutta miten saa lisää valoa päiviin? Aamuisin herätessä on pimeää, eikä mene kauan, kun on pimeää sekä matkalla töihin että töistä kotiin.

Olen varma, että esi-isämme eivät kääntyneet Uralilta tähän suuntaan vapaaehtoisesti. Kyseessä oli jokin epäsosiaalinen rikollisjoukko, jonka muut ajoivat pohjoiseen, kun he itse kääntyivät Keski-Euroopan suuntaan.

No, onhan syksyssä toki hyviäkin puolia: tykkään arjesta ja syksyllä sitä arkea piisaa. Töiden päälle harrastan kaksi kertaa viikossa espanjanopiskelua, käyn salilla 2-3 kertaa viikossa ja tanssimassa lattareita kerran viikossa. Jos vapaa-aikaa jää (eli yleensä ei), teen käsitöitä, askartelen ja luen. Syksyllä on myös mukava käpertyä punaviinilasin kanssa sohvannurkkaan, Toscanasta onkin tulossa laatikollinen chianti classicoa ja kertakaikkisen herkullista rosee-viiniä. Niitä odotellessa!

Mitkä ovat teidän selviytymiskonstinne?

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin joka aamu katsomassa, kun aurinko nousi Toscanan kukkuloiden ylle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamu-usvaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Auringonnousu voi räjäyttää tajunnan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oliiveja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitruunoita ruukussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinistä taivasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sienassa olen käynyt aiemminkin, mutta katedraali on jäänyt aiemmin katsastamatta. Kannatti käydä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sienan kuuluisa aukio. Bondia ei näkynyt.

IMG_8283

Viimeisen illan viimeiset säteet.

 

 

Sähköinen kalenteri on loistava keksintö töissä, sillä palavereiden buukkaus ilman sitä olisi todella hankalaa. Sen sijaan kaikessa muussa elämän järjestelyssä mikään ei voita paperista kalenteria, jossa voi järjestellä, tehdä muistilistoja, suunnitella ja haaveilla paljon luovemmin kuin tietokoneella. Muistan asiat paljon paremmin, kun kirjoitan ne käsin.

Ja koska käsin kirjoittamisessa on enemmän vaivaa kuin näpyttelyssä, niin asiaa tulee myös ajateltua tarkemmin. Elämän tärkeiden asioiden hahmottaminen on käsin paljon helpompaa. Suomeksi asioita käsitellään – sanan taustalla on käsi. Minusta ihan syystäkin.

Pari vuotta sitten hurahdin bullet journaliin, josta olen blogannutkin. Tällä hetkellä minulla on käytössä Nuuna, jota olen koristellut lähinnä tarroin. Lisäksi minulla on erillinen Nuuna matkojen suunnitteluun ja matkapäiväkirjana.

Olen hommannut ensi vuodeksikin Nuunan, jota aion rakentaa aivan bullet journalin alkuperäisten ohjeiden mukaisesti. Tärkeintä tulee olemaan asia, koristelu tulee vasta kakkosena. Tai näin ainakin ajattelen.

Bullet journal on johtanut myös laajempaan kalenteri-innostukseen. Olen bongannut, että tarjolla on perinteisten paperikalentereiden ja täysin tyhjien bullet journaleiden välimuotoja, joissa on valmiina jo erilaisia ”pohjia”, joiden päälle voi tuunailla omaa kalenteriaan. Niitä löytyy valmiina päivättyinä versioina että sellaisina, joihin voi itse merkitä päivät.

Sellaisia päiväyksettömiä onkin tullut hankittua muutamia jo varastoon, sillä Mallorcalta löytyi hauska espanjankielinen kalenteri. Koska minulla on jo ensi vuodeksi kalenteri, niin espanjankielinen tulee käyttöön luultavasti vasta vuonna 2021. Ellei sitten uusin ihastukseni Erin Condrenin life planner (undated) pääse käyttöön silloin.

Kaikenlaista planner-tilpehööriä on tarjolla kalenterikoteloista penaaleihin, tarroihin, washi-teippeihin, kalenterikoristeisiin, lisävihkoihin ja erilaisiin välisivuihin. Ainakaan oman elämän hallinta ei ole välineistä kiinni.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erin Condrinin säilytyspussi, jonne saa kalenterin, kyniä ja muuta tarpeistoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tilasin räätälöidyn säilytyspussin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä penaali oli aika söpö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alpakkatarroja piti tietysti saada.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erillinen budjettivihko. Pitäisikö pitää kirjaa siitä, paljonko kalenteritarvikkeisiin menee rahaa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mallorcalta ostin espanjankielisen kalenterin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vihkoja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka-Nuunani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensi vuoden Nuuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alpakka-tarroja Etsystä.