Patikkamatkalla

No niin, kotona ollaan. Ihan omituinen olo. Koko unelmamatka tuntuu kuin  unelta, koska lähdimme aivan erilaisesta Suomesta kuin mihin palasimme. Olen tietysti kotona karanteenissa, ja työt hoituvat kyllä etänä. Mutta moni asia on  kuitenkin muuttunut. Huolettomista lomapäivistä Uudessa-Seelannin lintukodosta tänne huolentäyteiseen Suomeen on pitkä matka, sekä kilometreissä että henkisesti. Mutta silti minä uskon, että tästä selvitään. Asiat järjestyvät, mutta se vaatii sitä, että niitä järjestetään.

Silläkin uhalla, että lomabloggausten jatkaminen nykytilanteessa on kummaa eskapismia (onhan sitä maailmassa nyt tärkeämpiäkin asioita kuin viinitilavierailut), niin jatkan matkamuisteloita. Nimittäin haluan sekä saada kokemukset ylös vielä niin kauan kuin ne ovat itselläni tuoreena. Ja uskon myös, että ne voivat tuottaa iloa ihmisille: kun ei pääse matkalle, voi edes haaveilla matkasta!

Meidän matkamme yksi ”päätarkoitus” oli patikoida. Uuden-Seelannin maisemat ja luonto pitää kokea läheltä. Lintujen laulu pitää kuulla. Sademetsän tiheys pitää nähdä. Ja raikas vuoristoilma hengittää. Kävely on aina ollut mun ja miehen yhteinen harrastus, olimmepa sitten kotona, kaupunkilomalla tai luonnon keskellä. Patikoidessa ei ole kiire, joten kaiken ehtii kokea rauhassa. Ja sopiva fyysinen ponnistelu on hyvää lomahedonismin tasapainoa.

Meidän patikkareissumme tämän loman aikana olivat hyvin erilaisia.

1. Hong Kongissa menimme bussilla Aberdeeniin ja nousimme sieltä kävellen Peakille. Tämä retki oli mukava pako kaupungin vilinästä. Reissu oli pelkkää ylämäkeä, mutta jos ei pidä kiirettä, niin se sopii kaikenkuntoisille ja -tasoisille patikoijille. Ei vaadi erikoisvälineitä. Peakillä on ostoskeskus ja ravintoloita, joten reissun jälkeen saa nälkänsä ja janonsa tyydyytettyä esimerkiksi Gordon Ramsayn ravintolassa, ja jos jalat ovat hyytyneet, alas pääsee kaapelikärryllä.

HK
Peakiltä avautuivat huikeat maisemat!

 

2. Reissun pääpatikointi oli Tongariron kansallispuiston Tama Lakes -reitti, joka on valittu Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi patikointireitiksi. Paras on samassa paikassa sijaitseva Alpine crossing -reitti, jonka skippasimme ihan siitä syystä, että olin juuri ennen reissua ensin flunssassa ja sitten vatsataudissa, joten reitti olisi ollut ehkä vähän liikaa meikäläiselle. Meille myös sanottiin, että Tama Lakes on vähemmän turistinen, sillä monille Alpine crossing on sellainen juttu, joka pitää suorittaa suorittamisen vuoksi. Se on parisen tuntia pidempi kuin Tama Lakes, mutta myös jonkin verran vaativampi. Muttei välttämättä muuten sen hienompi.

Tama Lakes oli yksi reissun hienoimpia kokemuksia: matkan varrella oli kaikenlaisia maisemia. Osittain se muistutti karua tunturimaastoa, mutta joukossa oli vulkaanista maisemaa, sademetsää, kraaterijärviä ja vesiputouksia. Reitti oli hyvin merkitty ja pääosin helppokulkuista. Reitin puolivälin nousu kraaterijärvelle oli sen rankin ja vaativin osuus, irtokivet tekivät ainakin näin korkeanpaikankammoiselle kävelystä vähän huteraa, mutta onneksi puuskuttaessa energia suuntautui etenemiseen eikä pelkäämiseeen. Jos Uuteen-Seealantiin vielä palaamme, niin tänne palaamme ja ehkä se ykkösreittikin tulee sitten kierrettyä…

IMG_9989
Mulla on kotiasiat kunnossa ja patikointi on hieno harrastus!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tongariron alueella on talvisin lunta ja kesäisinkin korkeimmilla huipuilla.
IMG_9999
Vaikka oli ollut kuivaa, niin vuoristopuroissa virtasi vettä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tulivuoria näkyvissä!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Alempi järvi.
IMG_0032
Ja sitten kiivetään aivan Tama Lakesin huipulle, noin 1400 metriin.
IMG_0736
Huipulla tuulee!
IMG_0048
Paluumatkalla vesiputous.
IMG_0740
Loppumatkalla vihreää vaan ei enää niin vireää.

3. -4. Reissun kolmas ja neljäs patikointi sijoittuivat Marlborough Soundsille, eli tässä vaiheessa olimme siirtyneet jo eteläsaaren puolelle. Siellä majoituimme aivan kuuluisan Queen Charlotte track -vaellusreitin varrella. Valitettavasti sää oli juuri silloin aamupäivisin sateinen, joten aamut rentoilimme ja teimme molempina iltapäivinä lyhyemmän kävelyn, kumpaankin suuntaan. Queen Charlotten reitti on noin 70 kilometriä pitkä ja monet patikoivat sen päästä päähän. Homma on organisoitu hienosti, vaikka varrella ei ole oikein kunnon  teitä. Me matkustimme Pictonista taksiveneellä hotellillemme, ja samaiset taksiveneet toimivat patikoijien apuna: taksiveneellä pääsee lähtöpisteeseen, taksivene voi roudata laukut siihen paikkaan, jossa aikoo seuraavan yön majoittua. Ja kun matka siitä taas jatkuu, taksivene hakee laukut ja vie ne taas seuraavaan majoituspaikkaan. Tännekin olisi kiva palata ja vetää koko reitti päästä päähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Marlborough Soundseilla sateli aamuisin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yhdistelmä sademetsää ja meriluontoa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Queen Charlotte trackillä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihania pikkurantoja.

 

IMG_1000
Uuden-Seelannin vanhin puu ja aika vanha nainen. Ikää yhteensä lähes 1050 vuotta.
IMG_1003
Bloggaaja työssään.

5. Viides patikointimme oli myös Marlborough’n alueella, Blenheimin kaupungissa, jossa kävimme kiertämässä lagoonin alueen. Parin tunnin retkellä kosteikkoalueella voi nähdä paljon lintuja, mutta nyt oli ollut kuivaa, joten lintujakin näimme vähemmän. Mutta heti mennessä näimme mustia joutsenia ensin lentämässä ja sitten ihan loppumatkasta lähietäisyydeltäkin. Helppo reitti, hyvin tasaista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mustia joutsenia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hylky.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tasaista ja kuivaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Musta joutsen lähietäisyydeltä.

6. Kuudes patikointimme osui sitten matkapäivälle, kun pysähdyimme Franz Josefin jäätikölle: Valitsemamme reitti oli lyhyt, noin tunnin, sillä halusimme päästä perillekin ajoissa. Ja täytyy sanoa, että vaikka jäätiköt ja maisemat olivat upeat. niin tämä oli ehdottomasti reissun tylsin patikointi: jäätikölle tehdään niin paljon helikopterilennätyksiä, että lintujenlaulun sijaan kuuntelimme tauotonta kopterisurrausta. Siinä oli luonnonrauha kaukana. Suosittelen siis paikkaa huonolla säällä, jolloin kopterit eivät lennä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Franz Josefin jäätikkö.

 

7. Viimeisin patikointi oli sitten  Lake Moerakin sademetsässä. Lyhyt, noin tunnin reitti oli ihan uskomaton ja antoi elämyksiä saman verran kuin moni pidempikin reitti. Se johti ihanalta hotelliltamme suoraan rannalle, jossa pesintäaikana voisi nähdä jopa pingviinejä. No, nyt ei ollut pesintäaika, mutta lintuja muuten kyllä näimme ja etenkin kuulimme runsaasti: jo aiemmin tutuksi tulleet rohkeat fantailit ja tomtitit tulivat todella lähelle. Bellbirdin ääni kuului, mutta lintua oli vaikea nähdä muuta kuin vilaukselta. Sattumoisin näimme lähietäisyydeltä kuningaskalastajankin, sillä se tömähti hotellin ikkunaan ja istuskeli vähän aikaa pöllämistyneenä maassa. Lähti onneksi kuitenkin lentoon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rohkea tomtit.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sademetsässä kasvaa myös sieniä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tällä rannalla on pesintäaikaan pingviinejä.

 

Uusi-Seelanti on ihana aktiivilomailijan kohde, ja myös vähän vähemmän aktiivisen lomailijan kohde. Sillä aktiivilomailijoillakin on rento asenne ja joka paikassa syödään hyvin ja juodaan paikallisia ihania viinejä. Juuri meikäläiselle sopivaa erähommaa siis: päivisin liikutaan ja ollaan luonnossa, illlalla syödään ja juodaan hyvin ja painetaan pää hyvän hotellin hyvään sänkyyn!

 

Susanna

 

 

 

 

 

Paossa maailmaa

Terkut Queenstownista ja pahoittelut hiljaisuudesta! Täällä on vaan tapahtunut niin paljon, ettei ole konetta ehtinyt avata. Ja vaikka olisikin ehtinyt, niin yhteydet ovat olleet välillä niin huonot, että tässä on väkisinkin tullut pientä somepaastoa. Ja kun yhteydet ovat toimineet, on ollut tärkeämpää pistää viestiä sinne Suomeen läheisille ja ystäville, kun sielläkin maailmankolkalla tuntuu nyt olevan koronauutisia aika lailla.

Täällä Uudessa-Seelannissa on toistaiseksi rauha maassa. Ollaan sen verran syrjässä, että ihan ekaksi eivät virukset varmasti tänne kierrä. Mutta muutenkin tyypit tuntuvat täällä ottavan asiat iisisti… Toistaiseksi täällä on todettuja tapauksia kuusi (4,5 miljoonaa asukasta). Eilen tuli maahantulijoiden osalta ”self isolation” voimaan, poislukien Tyynenmeren alueen tulijat. Joten tietyssä mielessä oli kyllä onni onnettomuudessa, että tultiin tänne ennen tätä hässkkää. Nyt sitten tietysti jännitetään ja mietitään paluuta kotiin. Meidän pitäisi lentää tiistaina ensin Aucklandiin ja sieltä Bangkokiin, josta kotiinpaluu sitten ensi viikonloppuna.

Pohdinnassa on, skipataanko Bangkok ja jäädään tänne vielä ja tullaan sitten ”suoraan” kotiin. Tilanne selvinnee huomenna.

Tässä viime päivinä olemme tietty seuranneet Suomenkin tilannetta. Nyt on jo selvää, että karanteeniihaan tässä joudutaan. Onneksi meikäläisen työssä etätyö on mahdollista ja helppoa, taitavat kollegat tehdä etätöitä jo nytkin. Terkut ja tsemppiä sinne!

Jo 4,5 viikkoa sitten Hong Kongissa oli fiilis, että milloinkahan Suomessa herätään tuohon koronahommaan. Silloin tuntui, ettei oikein kukaan ollut asiasta moksiskaan. Honkkarissa homma otettiin kuitenkin niin vakavasti. Nyt sitten Suomessa tuntuu homma heilahtaneen ainakin uutisten ja somen perusteella toiseen äärilaitaan, melkein paniikkimielialaa on havaittavissa.

Hong Kongia sanotaan maailman flunssapääkaupungiksi, koska se on niin tiheästi asuttu. Siellä oli myös SARS tuoreessa muistissa. Siitä huolimatta, että korona otettiin vakavasti, niin elämä jatkui siellä niin normaalisti kuin mahdollista. Hengityssuojaimia jonotettiin, sillä niiden hinnat olivat nousseet ja alennusmaskeille oli kysyntää. Mutta ruokaa ja vessapaperia kyllä riitti. Hygieniaan kiinnitettiin paljon huomiota, mutta kaupat ja ravintolat olivat auki. Rajat Manner-Kiinaan pistettiin nopeasti ja ilmeisesti ajoissa kiinni.

Täältä reissuvinkkelistä katsottuna on siis tullut nähtyä kaksi tapaa suhtautua asiaan: Hong Kongin näkyvät toimenpiteet, mutta elämän jatkuminen – Uuden-Seelannin suht rennolta näyttävä suhtautuminen, mutta maahantulijoiden karanteeni.

Suomeen toivon kaikille hyvää terveyttä. Paniikista ei ole kenellekään mitään hyötyä, toiminnasta on. Ruokaa ja  vessapaperia riittää kyllä, ostakaa mielummin kaupasta vaikka uusiseelantilaista lampaanlihaa ja pullo viiniä, niitä kun nauttii kohtuudella ja rakkaidensa kanssa, on elämän perusasioiden äärellä.

Perinteisempiä lomabloggauksia on vielä tulossa, viimeistään kotimaassa on aikaa kirjoitella ja muistella vielä reissua moneenkin otteeseen.

Susanna

IMG_1332
Hokitikassa pysähdyimme vain yhden yön ajan matkalla eteelää kohti. Kylä oli ainakin näin loppukesästä melko ”uinuva”, mutta siellä oli todella vaikuttava, surrealistinen ranta. Tullessa oli pilviä, mutta illasta tuli hieno.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hokitikassa on voimakkaat vuorovesivirtaukset, jotka tuovat rantaan ajopuita. Ne muodostivat tosi vaikuttavia luonnon taideteoksia rannalle. Puut kuulemma poltetaan pari kertaa vuodessa Suomen juhannuskokkoja vastaavin menoin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vaikuttavaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tukin päällä lokki.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Taideteos.
IMG_1382
Ei satanut.
IMG_1305
Bloggaaja työssään.
IMG_1355
Ihana biitsi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kultakuumeen aikana rannalle haaksirikkoutui säännöllisesti veneitä. Tämä taisi olla tuoreempi…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vaikuttavan rannan vaikuttava auringonlasku.

 

 

 

 

 

 

Naurettavan ihanat rannat

Harva ajattelee Uutta-Seelantia rantakohteena, mutta maassa, jossa pohjoissaari on subtrooppinen ja eteläsaari leuto ja jossa rantaviivaa riittää, niin rantojakin kyllä löytyy. Me kävimme pohjoissaarella Coromandelin niemimaalla kahdella rannalla, ja molemmat ovat kyllä todella visiitin arvoisia.

En yleensä ole pitkien hiekkarantojen fani, sillä ne tuppaavat olemaan täynnä ihmisiä, kaupusteilijoita ja koko ajatus rauhoittavasta rannasta menee pilalle. No, olen nyt sitten löytänyt poikkeuksenkin. Majoituspakkamme isäntäväki vinkkasi meille Opoutere beachistä. Se on neljä kilometriä pitkä ja siellä on kuulemma yleensä neljä ihmistä. No, meidän visiittimme aikaan oli ehkä 14, mikä oli paikallisten mielestä ruuhka sillä rannalla. Rannan rauhallisuuden salaisuus on se, että parkkipaikalta oli noin 10  minuutin kävely rannalle. Laiskimmat eivät siis vain jaksa…

Rannalla ei ole mitään palveluita, joten siellä sai todellakin olla rauhassa. Vesikin oli varsin tuitavaa, noin 24-asteista, mutta mainingit olivat sen verran suuret, että homma meni kyllä enemmän kastautumiseksi.

Toinen rantakohteemme oli sitten Instagramista ja Pinterestistä taatusti löytyvä Hahei beach ja sen vieressä sijaitseva Cathedral Cove. Sinne pääsee kävellen laskuveden aikaan, mutta nousuveden aikaan vain kajakilla tai kanootilla.

Me otimme tämän rantapäivän aktiivisesti, sillä osallistuimme kolmen tunnin kajakkikierrokselle. Se oli oikein mukava tapa viettää päivä rannalla. Teimme myös visiitin Cathedral Coven rannalle, siellä on muuten vessa, josta on mukavat näköalat :).

Toistaiseksi rantapäivät ovat jääneet pohjoissaaren puolelle. Vaikka vietimme juuri kolme päivää Marlborough Soundsissa ”rantamökillä”, niin sateli ja tuuli, joten pysyimme pois vesiltä. Harmi, sillä siellä olisi ollut hyvät saumat nähdä kanootilla esimerkiksi pingviinejä, keihäsrauskuja, delfiinejä ja joskus jopa tappajavalaita. No, keihäsrauskun näimme onneksi ihan laituriltakin, eli saatiin pieni luontoelämys maakrapuinakin.

Susanna

IMG_9823
Opoutere häämöttää 10 minuutin kävelyn jälkeen.
IMG_9825
Neljä kilometriä valkoista hiekkaa.
IMG_9902
Happy feet!
IMG_9829
Ei ruuhkaa.
IMG_9870
Hahei-rannalta starttaamassa.
IMG_9882
Ensin kiersimme edessä häämöttävän saaren.
IMG_9889
Se olikin yllätävän upea.
IMG_9896
Ja sitten tauko Cathedral Covella.
IMG_0599
Pakolliset insta-poseeraukset.

 

Kontu heräsi henkiin

Terkut eteläsaarelta! Täällä Marlborough’ssa tihuttelee, joten odotellaan sään paranemista ja sulatellaan herkullista aamiaista. Nyt on siis sopiva hetki avata kone.

Palaan vielä pohjoissaarelle, sillä yksi tämän bucket list -reissun bucket list -ohjelmanumeroista oli Taru sormusten herrasta -leffan kuvauslavasteisiin tutustuminen. Kyseessä on siis Konnun kuvauslavasteista tehty Hobbiton-niminen  nähtävyys.

Se teki pienen mutkan matkaamme siirtyessämme Aucklandista Coromandelille, mutta mutka oli matkan arvoinen.

Olen siis TSH-fani ja nähnyt leffat ainakin seitsemän kertaa, pariin otteeseen olen katsonut kaikki kolme perätystenkin. Mies sen sijaan ei ole fani, mutta viihtyi kyllä ihan hyvin myös. Peter Jackson ei nimittäin säästellyt Konnun yksityiskohdissa!

Hassua oli, että kuvauspaikka tuntui edelleen elävän hobittien elämää: kukat houkuttelivat perhosia ja niitä lenteli joka puolella, lampi oli houkutellut paikalle sorsaperheen ja Konnun kasvimaakin sai koko paikan tuntumaan siltä, että siellä asutaan.

TSH-leffoja kuvattiin Hobbitonissa kolmen kuukauden ajan, eli aivan sama Jacksonin pietettisyys näkyi sekä lavasteissa että tuotannossa muutenkin. Vertailun vuoksi: Hobitti-leffoja kuvattiin Hobbitonissa yhdeksän päivän ajan. Ja kyllähän sen leffoista huomaa: TSH on viimeisen päälle toteutettu, Hobitti-leffat puolestaan halvalla ja nopeasti tehdyn oloisia.

Opastettu kierros Hobbitonissa kesti parisen tuntia, omineen siellä ei voi liikkua. Mutta oppaalta kuuli paljon hyviä tarinoita, joten kierroksesta sai kyllä niin paljon  enemmän irtikin.Nyt pitää varmaan katsoa leffat vielä uudestaan, jotta voi tiirailla tuttuja yksityiskohtia: esimerkiksi tarinassa olevat luumupuut ovat oikeasti omenapuita, sillä hobiteille luumut olisivat aivan liian isoja (perspektiivi menisi pieleen). Elokuvassa omenoiden tilalle siis kiinnitettiin luumuja!

On muuten sääli, että leffojen lavastukset ovat niin kertakäyttöisiä. Varmaan muistakin huolella rakennetuista lavasteista saisi Hobbitonin kaltaisia nähtävyyksiä. Olettaen tietysti, että itse leffakin on niin hyvä, että sillä riittää faneja…

Olemme tutustuneet TSH-maisemiin tämänkin jälkeen, sillä kävimme patikoimassa Tongariron kansallispuistossa, jossa on kuvattu Mordor-kohtauksia. Mutta siitäkin retkestä lisää myöhemmin…

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pyykit kuivumassa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Isoksi kasvanut hobitti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kukkia oli paljon ja ne houkuttelivat perhosia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pitäisikö ostaa?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kasvimaalla sadonkorjuu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑