Oli pakko vetää Humppakuutio parkkiin ja kaivaa läppäri esiin, sillä viimeisen vuorakauden aikana on karavaanaripalstoilla kohistu Laura Frimanin kolumnista, jossa hän kovin sanoin teilaa kotimaan nähtävyydet, leirintäalueet, ravintolat ja koko kotimaanmatkailun. Kun sitten täällä Ahvenanmaalla Golfrestaurangen-ravintolan viereisessäkin pöydästä keskusteltiin aiheesta, oli minullakin tarve sanoa asiasta jotain.

Tiivistetysti näin:

Laura, anna kotimaalle vielä mahdollisuus.

Ja suomalaiset matkailuyrittäjät, Lauralla on pointti- vaikka se provosoituun muotoon onkin puettu. Kannattaa antaa sykkeen laskea ja miettiä, mitä voisimme tehdä paremmin.

Meidän kotimaanmatkailu rajoittui ennen koronaa lähinnä Lapin hiihtoreissuihin. Miksi? Syitä on moniakin, niistä osa liittyy ilmastoon, mutta ennen kaikkea meidän kokemuksemme mukaan Suomessa on vaikea saada rahoilleen vastinetta. 12 eurolla voi hyvässä lykyssä saada aivan loistavan tuoreen kalalounaan, jossa kokki on pannut parastaan sekä raaka-aineiden että ruoanlaittotaitojensa suhteen ja miljöökin voi olla hieno. Tai, sillä voi saada aivan mitäänsanomattoman mikrohampurilaisen jossain Lapin hiihtokeskuksista. Kyse ei siis ole rahasta, kyse on kunnianhimon puutteesta. Mistä se kunnianhimon puute sitten kumpuaa?

Me elämme matkailussa vielä 80-lukua. Silloin ulkomailla kävivät vain harvat, suomalaiset matkailivat Suomessa ja ulkomailta tänne tulivat hyvässä lykyssä saksalaiset etsimään rauhaa. Kun suomalaisilla ei ollut vertailukohtaa, voitiin sanoa, että suomalainen jäätelö on maailman parasta, vedet maailman kirkkaimpia ja Suomessa joka paikassa on puhdasta. Ulkomaille matkustavia peloteltiin ryöstöillä tai vähintään sillä, että vessanpöntön reunus pitää vuorata vessapaperilla, ettei siitä saa jotain hyppykuppaa.

Sitten kävi kuitenkin niin, että suomalaisetkin alkoivat matkustella. Ja huomasivat, että italialainen jäätelö on taivaallista, Kroatiassa on paljon kirkkaammat vedet kuin meillä, monessa maassa on paljon siistimpää kuin Suomessa ja kaikenkaikkiaan nähtävää on paljon enemmän kuin meidän periferiassamme, jossa asuttiin maakuopissa ja syötiin mädänneitä lanttuja vielä siinä vaiheessa, kun Euroopassa rakennettiin linnoja ja maalattiin freskoja.

Suomalainen matkailu tai iso osa sitä jämähti kuitenkin jostain syystä paikoilleen. Ehkä siksi, että osa suomalaisista kuitenkin halusi edelleenkin matkustaa Suomessa? Ehkä siksi, että osalle suomalaisista loman, ravintolan tai minkä tahansa mittari on se, miten halpa se on?

Kukaan ulkomaalainen ei matkusta Suomeen siksi, että täällä olisi halpaa. Siksi meidän ainoa keino on tarjota laatua ja olla uniikkeja. Mikä meillä sitten on uniikkia?

Leirintäalueilla ja puskaparkeissa tulee juteltua aina silloin tällöin ulkomaalaisten karavaanarien kanssa. Keskuteluiden perusteella ulkomaalaisiin vetoaa Suomessa rauha ja luonto. Kaikki he ovat myös valikoineet paikkansa tarkkaan: ne ovat olleet viehättäviä, siistejä, niissä on hyvätasoisia ravintoloita ja jos ei ole, he laittavat itse ruokaa. He ovat hyvinkin tarkkaan selvittäneet alueen parhaimmat ravintolat, kiinnostavimmat nähtävyydet ja luontokohteet. Kukaan ulkomaalainen ei tule Suomeen leirintäalueelle laulamaan karaokea. Suomalaiset leirintäalueet valitettavasti muistuttavat toinen toisiaan, eivätkä hyvällä tavalla: niissä palvelut on mietitty lapset ja karaoke edellä. Mutta meidät, jotka haluaisimme jotain muuta, on usein unohdettu.

Myönnettävä on, että olemme uusia karavaanareita, joten emme todellakaan ole kiertäneet kaikkia maan leirintäalueita. Mutta riittävän monia tietääksemme, että meille sopivan löytämiseen pitää nähdä vähän vaivaa. Sama pätee ravintoloihin. Kun Italiassa on suurinpiirtein sama, mihin trattoriaan nenänsä työntää, tietää saavansa ylpeydellä laitettua ruokaa. Suomessa pitää näin ei voi tehdä, koska lopputulos on todennäköisesti pettymys.

Kaipaan siis kotimaanmatkailun tarjoajilta kunnianhimoa. Nyt ei ole loukkaantumisen ja siilipuolustuksen aika, vaan tuhannen dollarin paikka kehittää palveluita! Me olemme olemme monien muiden tavoin matkustelleet kotimaassa koronan pakottamina, se, mitä meille nyt tarjotaan, vaikuttaa siihen, käytämmekö vastaisuudessa edes osan lomistamme kotimaassa vai palaammeko siihen, että lomilla olemme pääosin ulkomailla.

Ja lopuksi: Lauran olisi kannattanut perehtyä ennen asuntoautoreissuaan puskaparkkimeininkiin. Tässä maassa on todella hienoja paikkoja, joista moni ei ole koskaan kuullutkaan, eikä niissä sen vuoksi ole palveluita. Vaan eipä hätää: asuntoautossa on vessa, suihku, hella, jääkaappi ja joskus uunikin – joskus parasta palvelua on itsepalvelu. Eikä taatusti kukaan laula Arttu Wiskaria vieressä.

Susanna