Me reissasimme ennen koronaa kaikki lomat. Pääosin ulkomailla, mutta joskus Lapissa tai muualla hangilla. Lomien lisäksi teimme pienempiä viikonloppureissuja aina, kun mahdollista. Meille matkustaminen on ollut aina tärkeää, ja meidän on ollut vaikea kuvitella lomaa kotona.
Olemme muistaakseni olleet kerran viikon kotona. Totesimme, ettei ole meidän juttu: suorittajatyyppeinä me joko siivoaisimme koko loman varastoja tai potisimme huonoa omaatuntoa siitä, ettemme siivoa.
Korona tietenkin muutti asioita. Oli pakko kehitellä ulkomaanmatkojen tilalle muuta ohjelmaa. Niinpä hommasimme asuntoauton ja kiertelimme pari vuotta Suomen hienoja paikkoja. Ulkomaillakin pääsimme kuitenkin käymään, sillä loma osui välillä sellaisiin hyviin koronahetkiin ja pahoihin säähetkiin, eli kävimme kertaalleen Mallorcalla ja Kreetalla sekä lyhyemmin Rii’assa. Tämän vuoden Splitin ja Maltan reissuja en enää laske korona-aikaan.
Nyt kuitenkin, ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen, meillä on oikeita matkasuunnitelmia! Siis sellaisia, joista haaveillaan ja joita suunnitellaan pitkään, eikä sellaisia, jotka buukataan kahden viikon varoitusajalla, kun tilanne natsaa.
Ja ai että, paluu tähän tuntuu hyvältä. Nyt meillä on suunnitelmissa pidempi matka Thaimaahan, lyhyt reissu Müncheniin ja loppukesällä Barcelonaan.
Jotain on kuitenkin niksahtanut korona-aikanakin päässämme. Nimittäin kesälomasta aiomme olla valtaosan Suomessa (ellei sää pilaa suunnitelmiamme) ja osan jopa kotona.
Kävimme matkamessuilla fiilistelemässä ja vähän silittelemässä asuntoautojakin, vaikka se homma on nyt toistaiseksi odottamassa parempia aikoja.
Reissukärpänen on siis taas purrut, mutta ehkä koronasta tuli jotain immuniteettia, kun ajatus kotoilustakaan ei tunnu pahalta.
Mitenkäs teillä, onko laukut jo pakattu?
Susanna
Kuvat ovat parilta aiemmalta Thaimaan reissultamme…
Thaimaa on täy-del-li-nen ruokakohde. Eikä hyvästä ruasta tarvitse maksaa maltaita.Reippailuretki huikeaan Phra Nakhonin temppeliin. Vaivan väärtti. Mutta Phra Nakhon ei ole nukkapepuille. Reissu toi ajoittain mieleen Indiana Jonesit.Olen kuuluisa lintukuiskaaja, mutta tämä pyhämainalintu oli kyllä kaikkien aikojen kaverilintu.
Kun anestesialääkäri pyysi minua ajattelemaan jotain onnellista hetkeä. Ajattelin tätä.
Terveiset meidän huvilaltamme, joka on auto! Ollaan nyt oltu kaksi viikkoa ja yksi päivä tienpäällä. Vielä ei olla heitelty sormuksia eikä myyty autoa. Kilsoja takana yli 1900, joten rauhassa ollaan edistetty matkaa. Mä olen arkipäivät tehnyt töitä, joten reissua on tehty työn ehdoilla. Vaikka työstä tämä asuntoautoilukin käy näin aloittelijalle: koko ajan riittää jotain pientä puuhaa.
Vaikea sanoa, mihin ne illat oikein hurahtavat. Mutta pienessä tilassa kaikkeen tuntuu menevän vähän enemmän aikaa kuin kotona. Ja jotenkin tämä retkielämä väsyttää niin, että iltakympiltä on taju jo kankaalla. Tähän mennessä olen oppinut muutamia asioita, joista alla lista. Sen sijaan en ole oppinut vielä auton monimutkaista valaisinjärjestelmää (miehen mielestä se on hieno, ja onkin, mutta vaatii opintoja Otaniemessä, kuten kotonakin).
Kun kaksi ihmistä ja kaksi kissaa viettävät aikaa pienessä tilassa, pitää siivota joka päivä. Kissanhiekkaa, -karvoja ja -ruokaa löytyy yllättävistä paikoista. Onneksi pakkasimme mukaan karvasuulakkeella varustetun Dysonimme. Ja onneksi pienen tilan siivoaminen on myös nopeaa. Ja onneksi minä pidän siivoamisesta. Huono puoli on se, että siistiltä näyttää noin kahden tunnin ajan.
Parhaat petivaatteet ovat pellavaa. Minä valitsin ne ulkonäön perusteella, mutta valinta on osoittautunut käytännöllisimmäksikin. Pellavaa ei tarvitse mankeloida leirintäaluepesujen jälkeen, sillä sen kuuluukin näyttää ryppyiseltä.
Ruokavalinnat ovat menneet vähän uusiksi. Vaikka jääkaappimme on autovarusteeksi iso, se on silti pieni. Sivulokeroihin ei mahdu isoa jugurttipurkkia, joten syömme nykyisin viiliä tai jugurttipikareita. Leipä ja juusto ostetaan valmiiksi siivutettuna. Siivota ja tiskata saa muutenkin ihan tarpeeksi.
Tämäkin homma tarvitsee mobiilisovelluksia: puskaparkkien löytämisessä auttaa Park4night ja revotulista hälyttää My aurora forecast.
Millään ei voi heti tietää, mitä reissussa tarvitsee ja mihin tavarat kannattaa sijoittaa. Mutta kissanhiekkalaatikon paras paikka on suihkussa. Ja sinitarra on kätevää, sillä sillä saa asiat pysymään paikoillaan liikkeelläkin.
Matka jatkuu vielä todennäköisesti ainakin viikon verran, eli pääsiäisen yli. Sitten taitaakin tulla reissutaukoa, sillä kotiin palattuamme emme sieltä saa enää lähteä. Tai mökilleenhän sai lähteä ja eikös tämä ole mökki?
t. Susanna
Työpaikan etäjumpassa oli afrotunti. Se vaati 1,5 metriä tilaa ympärille, joten asuntoautoilijan ainoa vaihtoehto oli jumpata leirintäalueen pihalla. Anteeksi karavaanarikaverit, se ei varmasti ollut kaunis näky.Reissun kohokohtia on ollut yöpyminen puskaparkissa Saariselällä Kaunispään huipulla. Ilta oli kaunis, yö ei. Sattui se myrsky-yö, jolloin tuuli puhalsi 20-25 m/s. Ei juuri nukuttu. Auringonlasku Kaunispäällä. Ladut olivat Saariselällä niin hyvässä kunnossa ja suksi pelasi niin hyvin, että tunsin harhaisesti olevani hyvässä kunnossa. Pari kertaa on nähty poroja tiellä.
Kävimme pienellä syyslomalla Etelä-Portugalissa. Ah, muistin taas, miten ihana se kieli on! Ja miten vaikea! Opiskelin muutama vuosi sitten portugalia työväenopistossa 2,5 vuoden ajan. Inspiraation sain ekalta Portugalin reissultamme, se kieli vain kuulosti niin erilaiselta! Ja koska ihastuimme Portugaliin myös maana, halusin oppia sitä sen verran, että voisin turistina yrittää puhua edes vähän paikallista kieltä.
No, onnistuin. Siis pystyn 2,5 vuoden opiskelujen jälkeen puhumaan sitä vähän. Hyvin vähän. Pystyn ymmärtämään kirjoitettua tekstiä melko hyvin, ja jopa tuottamaan joitakin lauseita itse. Mutta haastavinta on kuullun ymmärtäminen. Portugalin kieli on nimittäin lausumiseltaan hyvin hankala, ja aloittelijan on hyvin vaikea saada kiinni yksittäisistä sanoista.
Portugali kuuluu latinalaiseen kieliryhmään, joten se on sukua esimerkiksi italialle, espanjalle ja ranskalle. Italiaa olen opiskellut vuoden verran joskus vuonna miekka ja kirves. Sen lausuminen on helppoa ja turisti-italia sujuu edelleenkin sen verran hyvin, että pystyn tilaamaan ruokani ja viinini paikallisella kielellä.
Portugalin opiskeluni tyssähti siihen, että kielelle ei altistu Suomessa oikeastaan lainkaan. Ja muutama lomareissu silloin tällöin ei oikein riitä opiskelujen tueksi. Italiaa opiskeleva voi aina kuunnella Eros Ramazottia. Espanjaa opiskeleva voi kuunnella lattareita ja katsella Netflixistä Casa de Papelia.
No, parin vuoden opiskelujen jälkeen portugalin ryhmää ei tullut edes kasaan, joten vaihdoin reilu vuosi sitten espanjaan. Espanja on toistaiseksi mennyt portugalin pohjalta varsin vaivattomasti. Osaan espanjaa reilun vuoden opiskelujen jälkeen saman verran kuin portugalia parin vuoden jälkeen.
Mutta haastava on hauskaa. Ja nyt reissussa tuli kyllä taas pieni polte opiskella portugalia lisää.
No, olen realisti: panostan nyt tähän espanjaan ja kun se alkaa olla hanskassa, niin voin lisätä vaikeuskerrointa. Sitä paitsi portugalilaiset ymmärtävät ihan hyvin espanjaakin eivätkä edes pistä sen puhumista pahakseen (varsinkaan jos puhuja ei ole espanjalainen). Espanjalaiset sen sijaan eivät kyllä tajua portugalia lainkaan.
Innostuin aikoinani italian opiskelusta Eros Ramazottin ansiosta. Kuuntelin biisejä, lauloin niitä ääneen ja käänsin sanoja. Sama hommahan oli lapsena englannin kanssa. Suosikki-lehdestä ja älppäreistä piti aina lukea niitä sanoja ja kääntää niitä suomeksi.
Nyt olen hyödyntänyt samaa, tehokkaaksi todettua opiskelukeinoa espanjan suhteen. Tavallisen työväenopiston kurssin lisäksi olen nimittäin espanjaa musiikin avulla -kurssilla. Se on superhauska! En tiedä, onko se kovin hyödyllinen, sillä laulujen sanathan kertovat siitä, mistä laulujen sanat yleensäkin kertovat: onnellisesta tai onnettomasta rakkaudesta. Sellaiseen keskusteluun on meikäläisellä lomareissuilla hyvin vähän tarvetta.
No, eihän tämä kieltenopiskelu nyt niin vakavaa ole. Tärkeintä on torjua dementiaa pitämällä aivosolut työllistettyinä ja oppia kieltä sen verran, että reissuissa pääsee vähän jotain sanomaan paikallisella kielellä. Portugalilaiset ovat muuten aivan suunnattoman kiitollinen kuulijakunta alkeita tavaavalle. Maa on Euroopan reunalla ja vaikka sitä puhutaankin Brasiliassa ja joissakin Afrikan maissakin, niin Euroopassa kieltä ei puhuta muualla kuin Portugalissa (ja olisiko heitä noin kymmenen miljoonaa). He ovat siis aidon hämmästyneitä ja iloisia, kun joku vähänkin yrittää.
Até a próxima!
Susanna
Loppukesän meininkiä.
Carvoeiron kalastajakylä on säilyttänyt pikkukylän fiiliksen, vaikka siellä taitaakin olla enemmän golf-lomailijoita kuin kalastajia.
Algarve tulee maurinkielisestä sanasta al gar, joka tarkoittaa luolaa. Tässä yksi huikeimmista: Benagil.
Valohoitoa.
Portugalilaiset viinit ovat nostaneet tasoaan.
Tämän luolan oli rikkonut Herkules-myrsky 11-metrisillä aalloillaan. Luola saikin sen jälkeen uudeksi nimekseen Herkules.
Kesäkelit marraskuun alussa. Paras päivä 21 astetta, tyyntä ja aurinkoa.
Etelä-Portugalin ranta on täynnä huikeita patikointireittejä.
Käytiin miehen kanssa juhlimassa meikäläisen vanhenemista ja vappua Kööpenhaminassa. Köpis on juhlimiseen oivallinen paikka: vaikuttavathan tanskalaiset siltä, että ovat syntymähuppelissa. Kaupungissa on myös mahdollisuus herkkuövereihin, sillä kaupunkia tituleerataan Pohjoismaiden ruokapääkaupungiksi.
Reissu olikin herkuttelupainotteinen. Kävelimme toki päivittäin 16 kilometriä (3x), jotenkinhan kaikki se ruoka täytyi sulatella. Toki akvaviittikin toimii samassa tarkoituksessa. Mutta koska ravintolatkaan eivät ole aivan vierekkäin, niin siirtyminen paikasta toiseen ja ruoan sulattelu hoitui näppärästi kävellen. Toki akvaviittiakin maistettiin.
Aloitimme herkuttelun kevyesti, syömällä pitsaa. Eikä mitä tahansa pitsaa, vaan yhtä elämäni parhaista, ellei parasta pitsaa. Pistäkää siis ylös: Neighbourhood! Muodoltaan se muistutti Skifferin liuskaa. Pohja oli täydellisen rapea ja täytteet poikkesivat kivasti valtavirrasta. Mies söi lampaanlihapullilla ja minttukastikkeella ryyditetttyä pitsaa, joka olisi aiheuttanut annoskateuden, ellei oma omenapitsanikin olisi ollut täydellinen!
Ja koska lounas oli näin kevyt, menimme illalla Köpiksen ”Teurastamolle” eli vanhalle meat packing districtilleFiskebareniin syömään meikäläisen synttäri-illallista. No, nimensä mukaisesti ravintola oli seafood-ravintola. Älkää antako rouhean sisustuksen, hälyisen ilmapiirin hämätä: kyseessä on ruoaltaan fiini ravintola ilman fiinistelyä.
Minä aloitin ostereilla, jatkoin kuningasravulla ja lopuksi vielä jaoimme miehen kanssa simpukat. Paikan viinilista on erittäin vaikuttava ja tarjoilijan suositukset osuivat nappiin. Onneksi hotelli oli lähellä, huh.
Tämän tankkauksen jälkeen olimmekin seuraavana päivänä valmiita suorittamaan lisää. Kaverin suosituksesta suuntasimme junamatkalle kohti Humlebækissä sijaitsevaa nykytaiteenmuseota Louisianaa. Juna oli täynnä ja se tyhjeni Humlebækissä. Tanskalaiset todellakin rakastavat taidetta ja designia, sillä museon oven takana oli 300 metrin jono ennen avaamista! Ja saman verran kertyi nopeasti jonoa meidän taaksemmekin, sillä me kokeneina käppäilijöinä kävelimme asemalta museolle nopeasti.
No, jono eteni kuitenkin vauhdikkaasti ja pääsimme nauttimaan paikan annista: patsaspuisto (esim. Moorea ja Miroa), pysyvistä näyttelyistä sekä huikeasta William Kentridgen Thick time -näyttelystä, josta tykkäsi perheen insinöörikin.
Louisianan lounasbuffet oli myös erittäin hyvä ja maisemat merelle hienot. Niin muidenkin mielestä, ravintola oli täynnä perheitä, nuoria, vanhoja – tanskalaiset todellakin rakastavat sekä taidetta että ruokaa!
Kulttuuripläjäyksen jälkeen sulattelimme ruokaa hetken Köpiksen kanavaristeilyllä, joka oli myös oikein kiva, vaikka minä olen kertaalleen sellaisella ollutkin. Ja sen jälkeen maistui taas tietysti ruoka, olimme menossa Mikkeller Øl & Brød -ravintolaan smörrebrödeille, jotka ovat kuulemma kaupungin parhaat. Mutta pahus, eihän siellä iltaisin leipiä tarjoiltukaan. Söimme siis illallislistalta ja kehutut leivät jäivät saamatta – illallinen oli siis lievä pettymys ja tunnelma pilalla (ei vaiteskaan).
Vaan eipä hätää, meillä oli vielä viimeinen päivä aikaa. Suuntasimme lounasaikaan Tivoliin, jossa lounastimme Grøftenissä. Tarjolla oli smörrejä, jotka olivat erittäin hyviä. Minä söin kaksi silliversiota, olihan vappupäivä. Akvaviitinkin otin.
Iloisten tanskalaisten salaisuuskin selvisi. Kaikissa pöydissä oli lounasaikaan isoja tuoppeja, viiniä ja akvaviittia edessä. Vaikka vappupäivä onkin Tanskassa ihan arkipäivä.
Iloista toukokuuta!
Susanna
Omenapitsa. Omnomnom. Oli siinä pekoniakin.
Reissun ainoa epävakainen päivä.
Puusta pudonnut.
Köpiksessä oli melkein kesä, mutta hyytävä tuuli.
Synttärit, mikä ihana tekosyy!
Ostereita neljällä eri tavalla Fiskebarenissa.
Menkää ihmiset Louisianaan, se löytyy myös Tanskasta.
Heippa!
William Kentridge yhdistää maalaustaidetta, veistoksia, Bonk-tyylisiä laitteita, varjoja ja videota. Olen vaikuttunut.
Rakastan matkustelua. Vietämme kaikki lomat reissussa, yleensä ulkomailla, sillä matkustelun lisäksi rakastan myös lämmintä. Matkat ovat tulleet mukanamme myös kotiimme. Vaikka sisustus on muuten aika lailla skandinaavinen, on siellä täällä viitteitä matkoihimme. Ei liikaa, sillä en halua, että meillä näyttää matkamuistomyymälältä.
Meillä on aina vähintään yksi reissu buukattuna. Juuri tällä hetkellä niitä on neljä odottamassa. Varsinaiset kesälomareissut siihen sitten vielä päälle, mutta ne ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Listalla ovat toistaiseksi ainakin Dubrovnik, Mallorca, Italia, Malta, Azorit, Thaimaa, Malesia ja Bali. Voi olla, että lopulta päädymme ihan jonnekin muualle, kun loistava lentotarjous osuu kohdalle. Mutta tämä haaveilu ja suunnittelu on kuitenkin olennainen osa matkan viehätystä.
Nyt onkin sopiva aika suunnitella reissuja, sillä tänään päättyvien Matkamessujen aikaan on yleensä hyviä tarjouksia.
Minne sitä seuraavaksi lähtisi?
Matkakuumeisin terveisin,
Susanna
Hattu ja turkoosi meri, eikun seinä.
Gambian tuliaisia.
Mies askarteli Singaporen China Townista ostetuista lyhdyistä minulle pöytävalot.
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit