Käytiin miehen kanssa juhlimassa meikäläisen vanhenemista ja vappua Kööpenhaminassa. Köpis on juhlimiseen oivallinen paikka: vaikuttavathan tanskalaiset siltä, että ovat syntymähuppelissa. Kaupungissa on myös mahdollisuus herkkuövereihin, sillä kaupunkia tituleerataan Pohjoismaiden ruokapääkaupungiksi.
Reissu olikin herkuttelupainotteinen. Kävelimme toki päivittäin 16 kilometriä (3x), jotenkinhan kaikki se ruoka täytyi sulatella. Toki akvaviittikin toimii samassa tarkoituksessa. Mutta koska ravintolatkaan eivät ole aivan vierekkäin, niin siirtyminen paikasta toiseen ja ruoan sulattelu hoitui näppärästi kävellen. Toki akvaviittiakin maistettiin.
Aloitimme herkuttelun kevyesti, syömällä pitsaa. Eikä mitä tahansa pitsaa, vaan yhtä elämäni parhaista, ellei parasta pitsaa. Pistäkää siis ylös: Neighbourhood! Muodoltaan se muistutti Skifferin liuskaa. Pohja oli täydellisen rapea ja täytteet poikkesivat kivasti valtavirrasta. Mies söi lampaanlihapullilla ja minttukastikkeella ryyditetttyä pitsaa, joka olisi aiheuttanut annoskateuden, ellei oma omenapitsanikin olisi ollut täydellinen!
Ja koska lounas oli näin kevyt, menimme illalla Köpiksen ”Teurastamolle” eli vanhalle meat packing districtille Fiskebareniin syömään meikäläisen synttäri-illallista. No, nimensä mukaisesti ravintola oli seafood-ravintola. Älkää antako rouhean sisustuksen, hälyisen ilmapiirin hämätä: kyseessä on ruoaltaan fiini ravintola ilman fiinistelyä.
Minä aloitin ostereilla, jatkoin kuningasravulla ja lopuksi vielä jaoimme miehen kanssa simpukat. Paikan viinilista on erittäin vaikuttava ja tarjoilijan suositukset osuivat nappiin. Onneksi hotelli oli lähellä, huh.
Tämän tankkauksen jälkeen olimmekin seuraavana päivänä valmiita suorittamaan lisää. Kaverin suosituksesta suuntasimme junamatkalle kohti Humlebækissä sijaitsevaa nykytaiteenmuseota Louisianaa. Juna oli täynnä ja se tyhjeni Humlebækissä. Tanskalaiset todellakin rakastavat taidetta ja designia, sillä museon oven takana oli 300 metrin jono ennen avaamista! Ja saman verran kertyi nopeasti jonoa meidän taaksemmekin, sillä me kokeneina käppäilijöinä kävelimme asemalta museolle nopeasti.
No, jono eteni kuitenkin vauhdikkaasti ja pääsimme nauttimaan paikan annista: patsaspuisto (esim. Moorea ja Miroa), pysyvistä näyttelyistä sekä huikeasta William Kentridgen Thick time -näyttelystä, josta tykkäsi perheen insinöörikin.
Louisianan lounasbuffet oli myös erittäin hyvä ja maisemat merelle hienot. Niin muidenkin mielestä, ravintola oli täynnä perheitä, nuoria, vanhoja – tanskalaiset todellakin rakastavat sekä taidetta että ruokaa!
Kulttuuripläjäyksen jälkeen sulattelimme ruokaa hetken Köpiksen kanavaristeilyllä, joka oli myös oikein kiva, vaikka minä olen kertaalleen sellaisella ollutkin. Ja sen jälkeen maistui taas tietysti ruoka, olimme menossa Mikkeller Øl & Brød -ravintolaan smörrebrödeille, jotka ovat kuulemma kaupungin parhaat. Mutta pahus, eihän siellä iltaisin leipiä tarjoiltukaan. Söimme siis illallislistalta ja kehutut leivät jäivät saamatta – illallinen oli siis lievä pettymys ja tunnelma pilalla (ei vaiteskaan).
Vaan eipä hätää, meillä oli vielä viimeinen päivä aikaa. Suuntasimme lounasaikaan Tivoliin, jossa lounastimme Grøftenissä. Tarjolla oli smörrejä, jotka olivat erittäin hyviä. Minä söin kaksi silliversiota, olihan vappupäivä. Akvaviitinkin otin.
Iloisten tanskalaisten salaisuuskin selvisi. Kaikissa pöydissä oli lounasaikaan isoja tuoppeja, viiniä ja akvaviittia edessä. Vaikka vappupäivä onkin Tanskassa ihan arkipäivä.
Iloista toukokuuta!
Susanna
Priimaa pukkaa 
Vastaa