Tämä taitaa olla vuoden viimeinen bloggaus, ja hyvä niin. Se nimittäin tarkoittaa, että tämä vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Oikeastihan vuodenvaihde on vain ihmisen keksimä juttu, elämä jatkaa kulkuaan, vaihtui vuosi tai ei – mutta henkisesti vuodenvaihde on silti jotenkin aina uusi alku. Toivottavasti tulevasta tulee normaalimpi.
Tämä vuosi alkoi täynnä suurta odotusta: meillä oli edessä elämämme reissu Uuteen-Seelantiin. Ja sellainen se olikin. Ehdottomasti unelmamatka. Ja näin jälkikäteen ajateltuna varsinkin tajuaa, miten onnekkaita olimme ja miten pienestä kaikki lopulta oli kiinni, että reissu ylipäätään toteutui. Pieni virus seurasi kintereillämme, ja rajat sulkeutuivat perässämme koko ajan.
Paluu kotimaahan ja karanteeniin olikin sitten melkoinen shokki. Kevät oli hyvin poikkeuksellinen. Täynnä monenlaista huolta ja stressiä, mutta siitäkin selvittiin. Pienin murheista (mutta murhe silti) oli se, että minun 50-vuotisjuhlani peruuntuivat. Juhlia piti perusteellisesti ja moneen otteeseen. Voidaanko sopia, että täytän oikeasti 50 vasta, kun tämä hässäkkä on ohi?
Kevään ja kesän jälkeen olikin takki aika tyhjä, puolessa vuodessa oli tullut elettyä koko vuoden edestä. Mutta jotenkin syksykin sinniteltiin ja tässä ollaan. Loppupeleissä kuitenkin aika onnekkaina.
Olen leiponut. Olen tehnyt norjalais- ja istantilaisneuleita. Olen opetellut golfaamaan (en vielä oppinut). Olemme tehneet isompaa piharemonttia ja pienempää sisäremonttia. Olemme miehen kanssa olleet helmikuun puolivälistä asti lähes 24/7 saman katon alla. Tsempit siis myös miehelle.
Vaikka vuodessa on paljon hyvää, niin toivon, että ensi vuonna pääsee vähän normaalimpiin kuvioihin. Olisi ihana halata omia vanhempiaan. Olisi mahtavaa ylipäätään nähdä perhettä ja ystäviä ilman huolta. Olisi ihana päästä treenaamaan. Ja pääsisipä etelän aurinkoon, edes kerran. En toivottele onnellista vuotta 2021, ihan tavallinen, normaalikin vuosi on oikein hyvä.
Susanna
Tongariron kansallispuistossa – kaukana koronahässäkästä.Hokitikan ihmeellisellä rannallakin tuli käveltyä.Synttäripatikointi sitten kotoisasti Nuuksiossa. Vappumunkit eväänä – totta kai!Synttäreitä kippisteltiin virtuaalisesti.Puutarhaa tuli laitettua.Matkailua kotimaassa.
No niin, viimeistä viedään. Tämä on siis bucket list -reissumme viimeinen bloggaus, ellei lisää toiveita esitetä. Tässä siis päivä päivältä reittimme ja reissupäiväkirjamaiset merkinnät. Paljon jää sanomatta, mutta suosittelenkin lämpimästi, että menette ja koette joskus itse.
14.2. Lähtö
Päivitimme lentoliput bisnekseen, joten ensimmäistä kertaa ikinä minä sain nukuttua lentokoneessa. Mies ei saanut nukuttua vaaka-asennosta ja samppanjasta huolimattakaan.
Hong Kong
15.2. Saapuminen liki tyhjälle Hong Kongin kentälle, turisti-infossa iskettiin ensimmäisenä kasvosuojat käteen. Oltiin kaksikerroksisen lentokenttäbussin ainoat matkustajat. Tässä kohtaa tuli tunne, että korona todellakin otetaan tässä maassa tosissaan. Hotel Hong Kong Regalissa mitattiin ensimmäisenä kuume. Hotellin kyljessä hyvä Din Tai Fun -ravintola. Käytiin kaupungilla käppäilemässä.
16.2. Käveltiin katsomaan Noonday gunia, sieltä kohti käveltiin Centeriin ja Hong Kong Parkiin. Teemuseo ja eläintarhan nisäkäsosasto kiinni, nekin koronan vuoksi. Sohossa lounaalla Check Inissä, jossa taiwanilaista sapuskaa. Sieltä jatkoimme Midlevels escalatorilla ylös.
Midlevel escalators.
17.2. Mentiin bussilla Aberdeeniin, josta lähdettiin patikoimaan Peakille. Siellä hienot näköalat ja lounas Gordon Ramsayn ravintolassa. Illallisella hainailaisessa Tia Tia -ravintolassa.
18.2. Historic route -kävelyllä. Start ferry -lautalle Kowloonin puolelle. Avenue of stars ja Temple streetin markkinat. Kello 20 valoshow rannassa, suosittelen.
Histroic route.
19.2. Kassillinen pyykkiä pesulaan, 5 €. Metrolla maailman halvimpaan Michelin-ravintolaan Tim Ho Waniin, ei jonoa. Ateria tippeineen kahdelta 15 €.
20.2. Lähtöpäivä – Mummia loungessa! Sain nukuttua koneessa taas aika hyvin.
24.2. Auton haku ja kohti Hobittonia. Meikäläinen ajoi ensimmäistä kertaa elämässään väärällä puolella! Jatkettiin matkaa Wentworthiin, majoittautuminen Bushland Park & lodge retreatiin. Reihardt ja Petra laittoivat illalliseksi lammasta.
25.2. Lounaalle Whangamataan ja sieltä upealle Opouteren rannalle. Illalla käytiin katsomassa kiiltomatoja.
27.2. Kohti Tongariroa, ajeltiin Rotoruan läpi ja pysähdyttiin Taupo-järvellä. Illalla terassiskumpat Skotelilla.
28.2. Aamulla startti Tama Lakes -reitille, ihan mahtava reissu!
29.2. Maisemareitti Tongariro-Whanganui-Wellington. Whanganui oli söpö, siellä olisi voinut yöpyäkin. Heräsin yöllä Wellingtonissa maanjäristykseen, luulin ensin, että mies kääntelee kylkeään.
1.3. Te papa -museossa aamupäivällä, se oli hieno! Iltapäivällä käveltiin kasvitieteelliseen, sekin oli hieno. Tultiin kaapelikärryllä alas ja illalla syötiin sataman Crab Shackissä.
Wellingtonissa on kiva kasvitieteellinen puutarha. Sinne pääsee kaapelikärryllä, mutta me kävelimme.
2.3. Interislanderilla Pictoniin, siellä Cougar line -taksiveneellä Furneaux lodgelle. Nähtiin veneestä keihäsrausku ja illalla hotellin takapihalla vekaluhtakana ja kettukusu!
3.3. Aamupäivä chillailua ja iltapäivällä 2,5 tunnin patikointi Queen Charlotte trackillä.
4.3. Sama kuin eilen, mutta patikointia toiseen suuntaan.
Puulla ja naisella ikää yhteensä 1050 vuotta.
5.3. Taksiveneellä Pictoniin, sieltä auto alle ja lyhyt ajo Blenheimiin. Illalla syömässä brasilialaisessa.
6.3. Opastettu viinikierros pyöräillen (White haven, Forrest ja Framingham), jatkettiin sitä omatoimipyöräilyllä (Allan Scott, Cloudy Bay ja Moa). Tilattiin intialaista kämpille, koska emme olleet ajokunnossa :).
7.3. Wairau Lagoon -patikointi, nähtiin mustia joutsenia.
Wairau lagoon oli reissun helpoin patikointi. Tasamaata.
8.3. Auto kohti etelää, Kaikourassa lounaalla mahtavissa maisemissa. Illaksi Christcurchiin, jossa maanjäristyksen tuhot vetivät vähän vaisuksi.
Kaikoura ei tällä kertaa mahtunut matkaohjelmaan muuta kuin lounasstoppina. Ensi kerralla tämä on listalla.
9.3. Trans Alpine -junalla kohti Greymouthia, hienoin junamatka ikinä! Sieltä auto alle ja kohti Hokitikaa, jossa mieletön ranta ja auringonlasku.
10.3. Matka jatkui Franz Josef glacierin kautta Lake Moerakille. Hauska opastettu kierros kuului majoitukseen.
11.3. Patikointi sademetsän läpi rannalle. Iltapäivällä opastettu kierros katsomaan ankeriaita. Illalla mieletön illallinen ja opastettu kiiltomatokävely.
12.3. Ajelu Wanakan kautta Queenstowniin, Kamana Lakehousista upeat näköalat. Suomessa alkoi tapahtua koronavirusrintamalla – vihdoin.
Kamana Lakehousen maisemat olivat upeat.
13.3. Bussiajelu Milford Soundiin, bussikuski oli samalla myös opas. Illalla näimme risteilyllä hylkeitä.
Vesiputous Milford Soundilla. Korkeus taisi olla jotain 150 metriä.
14.3. Risteily päättyi onnellisissa merkeissä, sillä näimme pullonokkadelfiinejä. Ja maisemalento takaisin Queenstowniinkin onnistui! Mies liitovarjoili.
Samat vesiputoukset lentokoneesta.
15.3. Käppäilyä kaupungilla.
16.3. Kondolilla Queenstownin huipulle, siellä hyvä maisemalounas.
Bangkok
17.3. Lento Aucklandiin ja siellä vaihto Bangkokiin. Ihan kamala lento, vaikka olikin päivälento. Anatara Sathornin kattoterassilla drinkeillä.
18.3. Uima-altaalla ja MBK:lla ostoksilla.
19.3. Uima-altaalla. Wat Pho -temppelillä katsomassa makaavaa buddhaa ja sen jälkeen drinkeillä ja auringonlaskua katsomassa. Illalla Asiatiquessa, jossa ei ollut juuri ketään.
Wat Phon temppeli nähtiin jo viime reissullakin.
20.3. Uima-altaalla ja Central World -ostoskeskuksessa.
21.3. Uima-altaalla ja puistokävelyllä. Tuktukilla takaisin hotellille. Reissun kallein ja huonoin illallinen hotellilla.
No niin, alkaa olla aika pistää pakettiin reissuamme. Tämä on tokavika postaus aiheesta, ensi kerralla kirjoitan vielä koko reissumme koosteen, jossa kerron matkamme reitin ja vaiheet. Mutta nyt TOP3-muodossa reissumme parhaat palat.
Viinitilat
Allan Scott, Blenheim (Marlborough), myös ihana ruokaravintola!
Allan Scottin viinitilalla oli myös todella hyvä ravintola, harvoin ruoka on näin nättiä!
Ruoka
1. Maailman halvin Michelin-tähdellä varustettu Tim Ho Wan -ravintola Hong Kongissa. Vaatii yleensä jonottamista (ei pöytävarauksia), mutta tässä tilanteessa kävelimme suoraan sisään.
Näin sitä syödään maskit kaulalla Hong Kongissa. Nuo keskellä olevat ”sämpylät” olivat parasta ikinä!
Patikointi
1. Tama Lakes, Tongariro, Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi sanottu patikointireitti.
2. Queen Charlotte Track, Marlborough Sounds. 70 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella taksiveneet voivat siirtää tavarat seuraavaan majoituspaikkaan.
3. Lake Moeraki, täällä ei kuulu kuin linnunlaulu! Ks. linkki ylempänä.
Viiden tunnin reissu vaihtelevissa maisemissa Tongariron kansallispuistossa.
Maisemat
1. Hokitika beach, surrealistinen ajopuuranta, todella vaikuttava iltakävely!
2. Blenheim, viiniä ja vuoristoa. Mainitsinko jo viinin?
2. Milford Sound, komeat vuonomaisemat.
(tämä oli vaikein kategoria, sillä NIIN paljon oli hienoja maisemia)
Hokitikan ajopuuranta.
Tunnelma
1. Auckland, täydellinen: ilmasto, sopiva koko, täällä on kaikkea, täällä voisin asua!
2. Queenstown, rento ja reipas kaupunki, jossa voi tehdä kaikenlaista adrenaliinia nostattavaa. Mulle riitti se, kun katselin miehen liitovarjoilua…
3. Hong Kongin valoshow Kowloonin puolelta katsottuna. Itkuhan siinä tuli.
Waiheken saari on Aucklandin edustalla. Siellä olisi ihmisellä hyvä olla.
Romanttisimmat
Bushland Park & Lodgen kylpy eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan alla. Se taivas on uskomaton!
The Peppertreenhotelli, Blenheim. Täällä voisi lueskella Jane Austenia ja nauttia iltapäiväteet.
Eväiden syönti Tama lakes -reitin huipulla. Perusasiat ovat <3.
2. Blenheimin opastettu viinitilapyöräily, kivat päivähönöt ja maisemat.
3. Taru sormusten herrasta -elokuvan Kontu eli Hobbiton. TSH-fanille ihan must.
Opit
Roadtrip sopi meille loistavasti, mutta jokaisessa paikassa olisimme helposti voineet olla 1-2 päivää pidempään. Oli myös loistavaa, ettei meillä ollut liian pitkiä ajomatkoja. Ilman taukoja pisimmät ajomatkat olivat reilun neljän tunnin mittaisia. Näin perille päästiin aina viimeistään viiden maissa, joten uuteen kohteeseen saattoi vähän tutustua jo illalla.
Yli viiden viikon 24/7 yhdessäolo meni myös mukavasti, tuon miehen kanssa on lomallakin mukavaa. Ainoastaan loman puolivälissä tuli selkeästi yhtenä päivänä sellainen olo, että ”kaikki ärsytti” kumpaakin. Sinä päivänä oli vähän tavallista hiljaisempi patikointireissu, kun molemmat olimme enemmän omissa ajatuksissamme.
Oli hyvä, että matkan suunnittelussa oli apuna matkatoimisto. Mitä monivaiheisemmasta matkasta on kyse, sitä tärkeämpää on, että palikat on suunniteltu hyvin. Varsinkin nyt, kun tuo korona toi epävarmuuksia, oli hienoa, että tukena oli toimisto, jonka kanssa saattoi viestitellä.
Kokonaisuutena koko Uusi-Seelanti oli aivan ihana, ja vajaat neljä viikkoa antoi meille vain pintaraapaisun ja kalpean aavistuksen koko maasta. Paljon jäi näkemättä. Halu palata sinne vaikka 3-6 kuukaudeksi on kova, ehkä sitten eläkkeellä…
No niin, kotona ollaan. Ihan omituinen olo. Koko unelmamatka tuntuu kuin unelta, koska lähdimme aivan erilaisesta Suomesta kuin mihin palasimme. Olen tietysti kotona karanteenissa, ja työt hoituvat kyllä etänä. Mutta moni asia on kuitenkin muuttunut. Huolettomista lomapäivistä Uudessa-Seelannin lintukodosta tänne huolentäyteiseen Suomeen on pitkä matka, sekä kilometreissä että henkisesti. Mutta silti minä uskon, että tästä selvitään. Asiat järjestyvät, mutta se vaatii sitä, että niitä järjestetään.
Silläkin uhalla, että lomabloggausten jatkaminen nykytilanteessa on kummaa eskapismia (onhan sitä maailmassa nyt tärkeämpiäkin asioita kuin viinitilavierailut), niin jatkan matkamuisteloita. Nimittäin haluan sekä saada kokemukset ylös vielä niin kauan kuin ne ovat itselläni tuoreena. Ja uskon myös, että ne voivat tuottaa iloa ihmisille: kun ei pääse matkalle, voi edes haaveilla matkasta!
Meidän matkamme yksi ”päätarkoitus” oli patikoida. Uuden-Seelannin maisemat ja luonto pitää kokea läheltä. Lintujen laulu pitää kuulla. Sademetsän tiheys pitää nähdä. Ja raikas vuoristoilma hengittää. Kävely on aina ollut mun ja miehen yhteinen harrastus, olimmepa sitten kotona, kaupunkilomalla tai luonnon keskellä. Patikoidessa ei ole kiire, joten kaiken ehtii kokea rauhassa. Ja sopiva fyysinen ponnistelu on hyvää lomahedonismin tasapainoa.
Meidän patikkareissumme tämän loman aikana olivat hyvin erilaisia.
1. Hong Kongissa menimme bussilla Aberdeeniin ja nousimme sieltä kävellen Peakille. Tämä retki oli mukava pako kaupungin vilinästä. Reissu oli pelkkää ylämäkeä, mutta jos ei pidä kiirettä, niin se sopii kaikenkuntoisille ja -tasoisille patikoijille. Ei vaadi erikoisvälineitä. Peakillä on ostoskeskus ja ravintoloita, joten reissun jälkeen saa nälkänsä ja janonsa tyydyytettyä esimerkiksi Gordon Ramsayn ravintolassa, ja jos jalat ovat hyytyneet, alas pääsee kaapelikärryllä.
Peakiltä avautuivat huikeat maisemat!
2. Reissun pääpatikointi oli Tongariron kansallispuiston Tama Lakes -reitti, joka on valittu Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi patikointireitiksi. Paras on samassa paikassa sijaitseva Alpine crossing -reitti, jonka skippasimme ihan siitä syystä, että olin juuri ennen reissua ensin flunssassa ja sitten vatsataudissa, joten reitti olisi ollut ehkä vähän liikaa meikäläiselle. Meille myös sanottiin, että Tama Lakes on vähemmän turistinen, sillä monille Alpine crossing on sellainen juttu, joka pitää suorittaa suorittamisen vuoksi. Se on parisen tuntia pidempi kuin Tama Lakes, mutta myös jonkin verran vaativampi. Muttei välttämättä muuten sen hienompi.
Tama Lakes oli yksi reissun hienoimpia kokemuksia: matkan varrella oli kaikenlaisia maisemia. Osittain se muistutti karua tunturimaastoa, mutta joukossa oli vulkaanista maisemaa, sademetsää, kraaterijärviä ja vesiputouksia. Reitti oli hyvin merkitty ja pääosin helppokulkuista. Reitin puolivälin nousu kraaterijärvelle oli sen rankin ja vaativin osuus, irtokivet tekivät ainakin näin korkeanpaikankammoiselle kävelystä vähän huteraa, mutta onneksi puuskuttaessa energia suuntautui etenemiseen eikä pelkäämiseeen. Jos Uuteen-Seealantiin vielä palaamme, niin tänne palaamme ja ehkä se ykkösreittikin tulee sitten kierrettyä…
Mulla on kotiasiat kunnossa ja patikointi on hieno harrastus!
Tongariron alueella on talvisin lunta ja kesäisinkin korkeimmilla huipuilla.
Vaikka oli ollut kuivaa, niin vuoristopuroissa virtasi vettä.
Tulivuoria näkyvissä!
Alempi järvi.
Ja sitten kiivetään aivan Tama Lakesin huipulle, noin 1400 metriin.
Huipulla tuulee!
Paluumatkalla vesiputous.
Loppumatkalla vihreää vaan ei enää niin vireää.
3. -4. Reissun kolmas ja neljäs patikointi sijoittuivat Marlborough Soundsille, eli tässä vaiheessa olimme siirtyneet jo eteläsaaren puolelle. Siellä majoituimme aivan kuuluisan Queen Charlotte track -vaellusreitin varrella. Valitettavasti sää oli juuri silloin aamupäivisin sateinen, joten aamut rentoilimme ja teimme molempina iltapäivinä lyhyemmän kävelyn, kumpaankin suuntaan. Queen Charlotten reitti on noin 70 kilometriä pitkä ja monet patikoivat sen päästä päähän. Homma on organisoitu hienosti, vaikka varrella ei ole oikein kunnon teitä. Me matkustimme Pictonista taksiveneellä hotellillemme, ja samaiset taksiveneet toimivat patikoijien apuna: taksiveneellä pääsee lähtöpisteeseen, taksivene voi roudata laukut siihen paikkaan, jossa aikoo seuraavan yön majoittua. Ja kun matka siitä taas jatkuu, taksivene hakee laukut ja vie ne taas seuraavaan majoituspaikkaan. Tännekin olisi kiva palata ja vetää koko reitti päästä päähän.
Marlborough Soundseilla sateli aamuisin.
Yhdistelmä sademetsää ja meriluontoa.
Queen Charlotte trackillä.
Ihania pikkurantoja.
Uuden-Seelannin vanhin puu ja aika vanha nainen. Ikää yhteensä lähes 1050 vuotta.
Bloggaaja työssään.
5. Viides patikointimme oli myös Marlborough’n alueella, Blenheimin kaupungissa, jossa kävimme kiertämässä lagoonin alueen. Parin tunnin retkellä kosteikkoalueella voi nähdä paljon lintuja, mutta nyt oli ollut kuivaa, joten lintujakin näimme vähemmän. Mutta heti mennessä näimme mustia joutsenia ensin lentämässä ja sitten ihan loppumatkasta lähietäisyydeltäkin. Helppo reitti, hyvin tasaista.
Mustia joutsenia.
Hylky.
Tasaista ja kuivaa.
Musta joutsen lähietäisyydeltä.
6. Kuudes patikointimme osui sitten matkapäivälle, kun pysähdyimme Franz Josefin jäätikölle: Valitsemamme reitti oli lyhyt, noin tunnin, sillä halusimme päästä perillekin ajoissa. Ja täytyy sanoa, että vaikka jäätiköt ja maisemat olivat upeat. niin tämä oli ehdottomasti reissun tylsin patikointi: jäätikölle tehdään niin paljon helikopterilennätyksiä, että lintujenlaulun sijaan kuuntelimme tauotonta kopterisurrausta. Siinä oli luonnonrauha kaukana. Suosittelen siis paikkaa huonolla säällä, jolloin kopterit eivät lennä.
Franz Josefin jäätikkö.
7. Viimeisin patikointi oli sitten Lake Moerakin sademetsässä. Lyhyt, noin tunnin reitti oli ihan uskomaton ja antoi elämyksiä saman verran kuin moni pidempikin reitti. Se johti ihanalta hotelliltamme suoraan rannalle, jossa pesintäaikana voisi nähdä jopa pingviinejä. No, nyt ei ollut pesintäaika, mutta lintuja muuten kyllä näimme ja etenkin kuulimme runsaasti: jo aiemmin tutuksi tulleet rohkeat fantailit ja tomtitit tulivat todella lähelle. Bellbirdin ääni kuului, mutta lintua oli vaikea nähdä muuta kuin vilaukselta. Sattumoisin näimme lähietäisyydeltä kuningaskalastajankin, sillä se tömähti hotellin ikkunaan ja istuskeli vähän aikaa pöllämistyneenä maassa. Lähti onneksi kuitenkin lentoon!
Rohkea tomtit.
Sademetsässä kasvaa myös sieniä.
Tällä rannalla on pesintäaikaan pingviinejä.
Uusi-Seelanti on ihana aktiivilomailijan kohde, ja myös vähän vähemmän aktiivisen lomailijan kohde. Sillä aktiivilomailijoillakin on rento asenne ja joka paikassa syödään hyvin ja juodaan paikallisia ihania viinejä. Juuri meikäläiselle sopivaa erähommaa siis: päivisin liikutaan ja ollaan luonnossa, illlalla syödään ja juodaan hyvin ja painetaan pää hyvän hotellin hyvään sänkyyn!
Terkut Queenstownista ja pahoittelut hiljaisuudesta! Täällä on vaan tapahtunut niin paljon, ettei ole konetta ehtinyt avata. Ja vaikka olisikin ehtinyt, niin yhteydet ovat olleet välillä niin huonot, että tässä on väkisinkin tullut pientä somepaastoa. Ja kun yhteydet ovat toimineet, on ollut tärkeämpää pistää viestiä sinne Suomeen läheisille ja ystäville, kun sielläkin maailmankolkalla tuntuu nyt olevan koronauutisia aika lailla.
Täällä Uudessa-Seelannissa on toistaiseksi rauha maassa. Ollaan sen verran syrjässä, että ihan ekaksi eivät virukset varmasti tänne kierrä. Mutta muutenkin tyypit tuntuvat täällä ottavan asiat iisisti… Toistaiseksi täällä on todettuja tapauksia kuusi (4,5 miljoonaa asukasta). Eilen tuli maahantulijoiden osalta ”self isolation” voimaan, poislukien Tyynenmeren alueen tulijat. Joten tietyssä mielessä oli kyllä onni onnettomuudessa, että tultiin tänne ennen tätä hässkkää. Nyt sitten tietysti jännitetään ja mietitään paluuta kotiin. Meidän pitäisi lentää tiistaina ensin Aucklandiin ja sieltä Bangkokiin, josta kotiinpaluu sitten ensi viikonloppuna.
Pohdinnassa on, skipataanko Bangkok ja jäädään tänne vielä ja tullaan sitten ”suoraan” kotiin. Tilanne selvinnee huomenna.
Tässä viime päivinä olemme tietty seuranneet Suomenkin tilannetta. Nyt on jo selvää, että karanteeniihaan tässä joudutaan. Onneksi meikäläisen työssä etätyö on mahdollista ja helppoa, taitavat kollegat tehdä etätöitä jo nytkin. Terkut ja tsemppiä sinne!
Jo 4,5 viikkoa sitten Hong Kongissa oli fiilis, että milloinkahan Suomessa herätään tuohon koronahommaan. Silloin tuntui, ettei oikein kukaan ollut asiasta moksiskaan. Honkkarissa homma otettiin kuitenkin niin vakavasti. Nyt sitten Suomessa tuntuu homma heilahtaneen ainakin uutisten ja somen perusteella toiseen äärilaitaan, melkein paniikkimielialaa on havaittavissa.
Hong Kongia sanotaan maailman flunssapääkaupungiksi, koska se on niin tiheästi asuttu. Siellä oli myös SARS tuoreessa muistissa. Siitä huolimatta, että korona otettiin vakavasti, niin elämä jatkui siellä niin normaalisti kuin mahdollista. Hengityssuojaimia jonotettiin, sillä niiden hinnat olivat nousseet ja alennusmaskeille oli kysyntää. Mutta ruokaa ja vessapaperia kyllä riitti. Hygieniaan kiinnitettiin paljon huomiota, mutta kaupat ja ravintolat olivat auki. Rajat Manner-Kiinaan pistettiin nopeasti ja ilmeisesti ajoissa kiinni.
Täältä reissuvinkkelistä katsottuna on siis tullut nähtyä kaksi tapaa suhtautua asiaan: Hong Kongin näkyvät toimenpiteet, mutta elämän jatkuminen – Uuden-Seelannin suht rennolta näyttävä suhtautuminen, mutta maahantulijoiden karanteeni.
Suomeen toivon kaikille hyvää terveyttä. Paniikista ei ole kenellekään mitään hyötyä, toiminnasta on. Ruokaa ja vessapaperia riittää kyllä, ostakaa mielummin kaupasta vaikka uusiseelantilaista lampaanlihaa ja pullo viiniä, niitä kun nauttii kohtuudella ja rakkaidensa kanssa, on elämän perusasioiden äärellä.
Perinteisempiä lomabloggauksia on vielä tulossa, viimeistään kotimaassa on aikaa kirjoitella ja muistella vielä reissua moneenkin otteeseen.
Susanna
Hokitikassa pysähdyimme vain yhden yön ajan matkalla eteelää kohti. Kylä oli ainakin näin loppukesästä melko ”uinuva”, mutta siellä oli todella vaikuttava, surrealistinen ranta. Tullessa oli pilviä, mutta illasta tuli hieno.
Hokitikassa on voimakkaat vuorovesivirtaukset, jotka tuovat rantaan ajopuita. Ne muodostivat tosi vaikuttavia luonnon taideteoksia rannalle. Puut kuulemma poltetaan pari kertaa vuodessa Suomen juhannuskokkoja vastaavin menoin.
Vaikuttavaa.
Tukin päällä lokki.
Taideteos.
Ei satanut.
Bloggaaja työssään.
Ihana biitsi.
Kultakuumeen aikana rannalle haaksirikkoutui säännöllisesti veneitä. Tämä taisi olla tuoreempi…
Harva ajattelee Uutta-Seelantia rantakohteena, mutta maassa, jossa pohjoissaari on subtrooppinen ja eteläsaari leuto ja jossa rantaviivaa riittää, niin rantojakin kyllä löytyy. Me kävimme pohjoissaarella Coromandelin niemimaalla kahdella rannalla, ja molemmat ovat kyllä todella visiitin arvoisia.
En yleensä ole pitkien hiekkarantojen fani, sillä ne tuppaavat olemaan täynnä ihmisiä, kaupusteilijoita ja koko ajatus rauhoittavasta rannasta menee pilalle. No, olen nyt sitten löytänyt poikkeuksenkin. Majoituspakkamme isäntäväki vinkkasi meilleOpoutere beachistä. Se on neljä kilometriä pitkä ja siellä on kuulemma yleensä neljä ihmistä. No, meidän visiittimme aikaan oli ehkä 14, mikä oli paikallisten mielestä ruuhka sillä rannalla. Rannan rauhallisuuden salaisuus on se, että parkkipaikalta oli noin 10 minuutin kävely rannalle. Laiskimmat eivät siis vain jaksa…
Rannalla ei ole mitään palveluita, joten siellä sai todellakin olla rauhassa. Vesikin oli varsin tuitavaa, noin 24-asteista, mutta mainingit olivat sen verran suuret, että homma meni kyllä enemmän kastautumiseksi.
Toinen rantakohteemme oli sitten Instagramista ja Pinterestistä taatusti löytyvä Hahei beach ja sen vieressä sijaitseva Cathedral Cove. Sinne pääsee kävellen laskuveden aikaan, mutta nousuveden aikaan vain kajakilla tai kanootilla.
Me otimme tämän rantapäivän aktiivisesti, sillä osallistuimme kolmen tunnin kajakkikierrokselle. Se oli oikein mukava tapa viettää päivä rannalla. Teimme myös visiitin Cathedral Coven rannalle, siellä on muuten vessa, josta on mukavat näköalat :).
Toistaiseksi rantapäivät ovat jääneet pohjoissaaren puolelle. Vaikka vietimme juuri kolme päivää Marlborough Soundsissa ”rantamökillä”, niin sateli ja tuuli, joten pysyimme pois vesiltä. Harmi, sillä siellä olisi ollut hyvät saumat nähdä kanootilla esimerkiksi pingviinejä, keihäsrauskuja, delfiinejä ja joskus jopa tappajavalaita. No, keihäsrauskun näimme onneksi ihan laituriltakin, eli saatiin pieni luontoelämys maakrapuinakin.
Terkut eteläsaarelta! Täällä Marlborough’ssa tihuttelee, joten odotellaan sään paranemista ja sulatellaan herkullista aamiaista. Nyt on siis sopiva hetki avata kone.
Palaan vielä pohjoissaarelle, sillä yksi tämän bucket list -reissun bucket list -ohjelmanumeroista oli Taru sormusten herrasta -leffan kuvauslavasteisiin tutustuminen. Kyseessä on siis Konnun kuvauslavasteista tehty Hobbiton-niminen nähtävyys.
Se teki pienen mutkan matkaamme siirtyessämme Aucklandista Coromandelille, mutta mutka oli matkan arvoinen.
Olen siis TSH-fani ja nähnyt leffat ainakin seitsemän kertaa, pariin otteeseen olen katsonut kaikki kolme perätystenkin. Mies sen sijaan ei ole fani, mutta viihtyi kyllä ihan hyvin myös. Peter Jackson ei nimittäin säästellyt Konnun yksityiskohdissa!
Hassua oli, että kuvauspaikka tuntui edelleen elävän hobittien elämää: kukat houkuttelivat perhosia ja niitä lenteli joka puolella, lampi oli houkutellut paikalle sorsaperheen ja Konnun kasvimaakin sai koko paikan tuntumaan siltä, että siellä asutaan.
TSH-leffoja kuvattiin Hobbitonissa kolmen kuukauden ajan, eli aivan sama Jacksonin pietettisyys näkyi sekä lavasteissa että tuotannossa muutenkin. Vertailun vuoksi: Hobitti-leffoja kuvattiin Hobbitonissa yhdeksän päivän ajan. Ja kyllähän sen leffoista huomaa: TSH on viimeisen päälle toteutettu, Hobitti-leffat puolestaan halvalla ja nopeasti tehdyn oloisia.
Opastettu kierros Hobbitonissa kesti parisen tuntia, omineen siellä ei voi liikkua. Mutta oppaalta kuuli paljon hyviä tarinoita, joten kierroksesta sai kyllä niin paljon enemmän irtikin.Nyt pitää varmaan katsoa leffat vielä uudestaan, jotta voi tiirailla tuttuja yksityiskohtia: esimerkiksi tarinassa olevat luumupuut ovat oikeasti omenapuita, sillä hobiteille luumut olisivat aivan liian isoja (perspektiivi menisi pieleen). Elokuvassa omenoiden tilalle siis kiinnitettiin luumuja!
On muuten sääli, että leffojen lavastukset ovat niin kertakäyttöisiä. Varmaan muistakin huolella rakennetuista lavasteista saisi Hobbitonin kaltaisia nähtävyyksiä. Olettaen tietysti, että itse leffakin on niin hyvä, että sillä riittää faneja…
Olemme tutustuneet TSH-maisemiin tämänkin jälkeen, sillä kävimme patikoimassa Tongariron kansallispuistossa, jossa on kuvattu Mordor-kohtauksia. Mutta siitäkin retkestä lisää myöhemmin…
Apua, täällä tapahtuu niin paljon ja niin nopeasti, ettei blogata ehdi! Tässä siis pikakooste viimepäivien tapahtumista: tehtiin Aucklandista viinihyppely läheiselle Waiheken saarelle, jatkettiin maanantaina matkaa Hobbitonin kautta Wentworthiin Bushland Park & retreatiin ja eilen käytiin lähes privaatilla Opouteren biitsillä uimassa. Lisäksi olen ajannut autoa väärällä puolella ja selvinnyt kahdesta liikenneympyrästäkin! Mutta nyt asiaa viinikierroksesta, muista ehkä lisää myöhemmin.
Waiheken saari sijaitsee noin 30 minuutin lauttamatkan päässä Aucklandistä. Se onkin paikallisten viikonloppukohde ja siellä on paljon kaupunkilaisten kakkosasuntoja. Tunnelma toikin mieleen esimerkiksi Cape Codin. Raha näkyi, mutta sillä lailla rennosti.
Waiheken saarella me valitsimme vaihtoehdoksi hop-on-hop-off-bussin, sillä sen avulla pystyimme joustavasti kiertämään juuri niitä tiloja ja juuri sillä aikataululla kuin halusimmekin. Järjestettyjäkin viiniretkiä sinne tehdään kyllä.
Saarella on kymmeniä viinitiloja, joten ihan kaikkia emme ehtineet katsastaa, kävimme kolmella tilalla.
Hyppäsimme ensimmäiseksi pois Tantaluksen tilalla, jonka viinejä meille oltiin kehuttu. Ei turhaan. Minä valitsin kevyen paketin, mies rotevamman, molempiin kuului neljä maistiaista. Joten saimme aika hyvän kattauksen Tantaluksen viineistä. Tantaluksen maistaispaketti oli myös parhaiten järjestetty. Maistiaiset tulivat sopivassa aikataulussa, viineistä kerrottiin tarpeeksi ja tarjolla oli pientä syötävääkin.
Seuraavaksi suuntasimme Batchin tilalle, joka on saaren tiloista korkeimmalla. Sieltä olikin huikeat 360 asteen näköalat koko saarelle, Aucklandiin ja Coromandelille. Olimme paikalla lounasaikaan, joten syödäkin piti. Istuimme aurinkoisella terassilla nauttien iltapäivätee-tyyppisen setin, eli vähän kaikkea. Siihen kuului lasi roseekuohuviiniä, lisäksi tilasimme maistelulasilliset (4 kpl). Maistelulasilliset tuotiin kaikki samaan aikaan teekattauksen kanssa, joten lämpimässä niiden nautiskelu meni vähän hosumiseksi ja tuntui, ettei niiden esittelystä oltu kovin kiinnostuneita. Mutta Batchiin kannattaa mennä ehdottomasti lounaalle näköalan vuoksi.
Kolmas paikkamme oli sitten lähinnä satamaa sijaitseva Mudbrickin tila. Siellä maistiaiset tarjoiltiin baaritiskillä hauskojen tarinoiden siivittämänä. Tosin terassi olisi ollut huomattavasti kivempi paikka viinien maisteluun, sinne suuntasimme sitten maistiaisten jälkeen nauttimaan lasillisesta skumppaa. Näköala oli aivan huikea etenkin ilta-auringon aikaan! Meni kyllä ehkä romanttisimpien näköalojen sarjaan ikinä!
Tantalus:
viinit *****
maistiaisten järjestelyt *****
maisemat ****
Batch:
viinit ***
maistiaisten järjestelyt **
maisemat ****
Mudbrick
viinit ****
maistiaisten järjestelyt ****
maisemat *****
Lisää viinijuttuja on tiedossa, sillä olemme menossa viinipyöräilylle Blenheimissä. Bloggaan siitä, jos en joudu tankojuopumuksesta vankilaan.
Susanna
Tantalus oli kokonaisuutena oma suosikkini.
Nam.
Batchin iltapäivätee ilman teetä sopi meikäläiselle.
Batchin maistelumaisema oli huikea.
Kaikki lasit tuotiin Batchillä pöytään yhtä aikaa, mikä oli lämpimällä terassilla kyllä vähän haaste…
Täällä sitä ollaan tasan toisella puolella maapalloa pää alaspäin! Ensivaikutelmat Uudesta-Seelannista ja Aucklandistä ovat todella positiiviset. Vaikka odotukset olivat kovat, ne ovat täyttyneet. Eilinen tosi meni aikaerosta ja yölennosta toipuessa aika iisisti, ja tänään vähän satelee, joten toistaiseksi ei mitään ihmeempää raportoitavaa. Mutta tarvitseeko sitä lomalla aina ollakaan?
Paluu kuitenkin vielä Honkkariin sen verran, että suosittelen Star Ferry -laivaretkeä Hong Long Islandin puolelta Kowloonille. Ja suosittelen sitä nimenomaan illaksi, sillä saaren pilvenpiirtäjät ovat iltavalossa huikeat. Eikä siinä kaikki, klo 20 joka ilta starttaa Symphony of light -musiikki- ja valoesitys, joka meni kyllä meikäläisellä tunteisiin.
Dubain tanssiva suihkulähde jäi heittämällä toiseksi, Honkkarissa nimittäin tanssii koko kaupunki! Jos haluat saada vähän käsitystä, niin kannattaa katsoa tämä video.
Hong Kong on nyt siis ”nähty”, ja matkamme pääkohde Uusi-Seelanti saavutettu. Majailemme tässä Aucklandissa maanantaihin asti (yht. 3 yötä). Huomenna olisi tarkoitus suunnata Waihekeen tutustumaan paikallisiin viineihin. Olen nyt maistanut kahta roseeta, ja ne ovat kyllä olleet maukkaita. Suomessa tarjolla on usein vain sauvignon blanceja ja pinot noireja, joten on kiva päästä laventamaan käsityksiäni maan viineistä.
Susanna
Kyyti Kowloonin puolelle kesti viitisen minuuttia ja maksoi paikallisliikenteen maksun verran.
Hong Kong Islandin pilvenpiirtäjät ovat suosittu hääkuvien tausta, joten hääseurueita oli paljon.
Klo 20 alkaa joka ilta valoshow, joka on näkemisen arvoinen.
Loungessa uskalsi jo nostaa maljan sille, että pääsemme kuin pääsemmekin Uuteen-Seelantiin!
Eipä puutu jännitystä tähän tulevaan reissuun valmistautumisesta. Ensin uutiset Hong Kongin mellakoista. Kun sillä rintamalla hiljeni, alkoivat uutiset koronaviruksen leviämisestä. Ja sitten olimme miehen kanssa molemmat oikein kunnon flunssassa viime viikolla. Ja ikään kuin siinä ei olisi kaikki, sain flunssan päälle oikein kunnon vatsataudin!
No, toivotaan, ettei se vatsatauti tartu mieheen, sillä vatsatauti itsessäänkin on kyllä aivan kamala. Saati, että sitä potisi lentokoneen vessassa… uuh!
Naureskelin (koska mitä sitä muutakaan ihminen voi), että vetäisin sellaisen yhden päivän intensiivikurssin: norjan alkeet, bikinikuntoon luonnonmenetelmin ja porsliinituotantoon tutustuminen lähietäisyydeltä. Ei ollut kiva kurssi, en ainakaan maksaisi siitä. 😀
Kaikista pikkuvirusten kiusasta huolimatta matka lähestyy, tänään mennään! Ainakin vielä näyttää siltä, että matkamme alkaa Hong Kongista.
Jos mutkia tulee matkaan, niin onhan siinäkin jotain positiivista: ainakin blogiin tulee jännittävää sisältöä. Stay tuned! 😀
Viimeisimmät kommentit