Keräilemme kansallispuistoja

Ihminen voi keräillä tavaraa, tai sitten hän voi keräillä elämyksiä. Me olemme päätyneet elämässämme siihen vaiheeseen, että tavaraa on enemmäin kuin tarvitsemme. Sen sijaan kaipaamme elämyksiä. Se ei tarkoita sitä, että metsästäisimme adrenaliinia ja pistämme rahamme nyt tavaran sijaan kokemuksiin, joilla on hintalappu. Kokemuksemme mukaan nimittäin parhaat asiat maailmassa ovat usein ilmaisia.

Humppakuutiomme taipuu elämyksien metsästämiseen erittäin hyvin. Kierrämme golf-kenttiä (mies enemmän, mutta minäkin viikonloppuisin) ja Suomen kansallispuistoja, joista tähän saakka tutuksi on tullut lähinnä naapurimme Nuuksio. Nyt olemme patikoineet Teijon kansallispuistossa ja Kurjenrahkan kansallispuistossa. Molempia voin lämpimästi suositella etenkin Etelä-Suomessa asuville, sillä ne toimivat myös päiväretkikohteina.

Jos haluaa luonnossa patikoinnin lisäksi tehdä muutakin, molempien läheltä löytyy muutakin tekemistä. Teijoon on helppo yhdistää esimerkiksi päivä Mathildedalissa ja Kurjenrahkaan vaikka visiitti Naantaliin. Näin samassa viikonlopussa voi sekä nautiskella luonnosta, liikkua että syödä ja juoda hyvin. Ja ainakin minusta siinä on aika lailla ainekset täydelliselle viikonlopulle!

Jotkut saattavat ajatella, että täytyy olla vuorikiipeilijä tai vähintäänkin eräjorma, jotta kannattaa lähteä patikkaretkelle. Mutta varsinkin Kurjenrahkassa pystyy liikkumaan kuitenkin pienten lastenkin kanssa ja jopa rollaattorilla. Reittejä löytyy jokaisen kunto- ja eräilytason mukaan.

Minulle luonto on ennen kaikkea meditaatiopaikka. Henkinen Syke laskee samalla, kun fyysinen nousee. Ja etenkin näin alkukesällä luonto tarjoaa tuoksuineen, äänineen, värineen sellaisen aistien ilotulituksen, että pää räjähtää.

Vaikka minulla on partio- ja suunnistustausta, en koe olevani varsinaisesti eräilijä. Minusta on mukava päästä yöksi Humppakuution sänkyyn, ottaa lasillinen roseeta, pestä hiukset ja syödä muutakin kuin nuotiomakkaraa.

Susanna

Teijon kansallispuisto on näppärästi lähellä Suomen hipstereintä kylää Mathildedalia.
Jeturkastin kivikko.
Kurjenrahka on Varsinais-Suomen laajin luonnontilainen suoalue. Se houkutti ottamaan lähikontaktia tupasvillaan.
Tupasvillan kukinta alkoi olla jo hiipumaan päin.
Koin ahaa-elämyksen: suopursuhan näyttää rhododendronilta. Ja niinhän se onkin: Rhododendron tomentosum!
Kurjenrahkan maisemia ylhäältä.

Kolmen ruukin kierros

Huvila ja Bussi -kesäkiertueella on uusi ohjelmasarjamme, jossa minä, mies ja kaksi kissaa kierrämme Suomea ja kenties jossain vaiheessa myös ulkomaita asuntoautollamme. Talven Lappi-kiertue oli neitsytmatkamme, jolta selvisimme jäävuoriin törmäämättä. Sen jälkeen olemme tehneet yhden pidennetyn viikonloppureissun Hankoon ja Tammisaareen ja kaivaneet golf-bägit esiin. Mutta helatorstaita edeltävänä keskiviikkona pakkasimme Humppakuutioomme bägit, pyörät ja patikointikengät. Ja menoks!

Asuntoautoilun paras puoli on vapaus. Ja se näyttäytyi heti matkan alkaessa. Olimme nimittäin ajatelleet suuntaavamme Rauman ja Porin suuntaan, mutta syystä, jota emme edes oikein tiedä, päädyimme Varsinais-Suomeen ja Länsi-Uudellemaalle. Reissusta syntyi kolmen ruukkikylän kerros.

Pääsimme liikenteeseen minun työkiireideni vuoksi aika myöhään keskiviikkoiltana, joten ajomatka jäi varsin lyhyeksi: pysähdyimme jo Inkoossa. Sieltä löytyi ihana puskaparkkipaikka uimarannalta. Itse ajattelin, ettei siellä ole ketään, mutta kyllä Suomesta näemmä hulluja lapsia löytyy – yllättävän moni lapsiperhe kävi iltauinnilla rannalla. Heidän lähdettyään rannalle jäimme me ja joku muu asuntoautoperhe. Hiljaista siis oli, jos lähiseutujen hulluna kukkuvat käköset unohdetaan.

Ilta oli kaunis ja rantalaiturilla istuskellessa mietin, että ihminen voi nauttia maisemasta ilman, että hänen täytyy maisemaa omistaa.

Inkoosta suuntasimme kohti Mathildedalin ruukkikylää, josta olin kuullut karanavaanarien supattavan. Enkä turhaan, sillä kylähän oli vallan viehättävä. Miksi kaikki puhuvat Fiskarsista, enkä koskaan ole kuullutkaan aiemmin Mathildedalista? Siellä kävimme  alpakkalankaostoksilla Ruukin kehräämössä, lounaalla Mathildan Marinassa, kahvilla ja konvehdeilla Petris Chocolatessa, yksillä Terhon terassilla ja kyläpanimon myymälässä ja sen jälkeen henkilökohtaisesti kiittämässä alpakoita villoistaan.

Mathildedalin kyljessä sijaitsee Teijon kansallispuisto, jossa on myös pieni karavaanarialue. Se oli kuitenkin täynnä, joten puskaparkkeilimme pysäköintialueella. Se toimi meille oikein hyvin, sillä sähköstä ei meillä ollut pulaa, eikä karavaanaripaikoilla oikeastaan sähkötolppaa ja paikanvarausta kummempaa palvelua ollut tarjollakaan. Kävimme iltapatikoinnilla Jeturkastin kierroksella ja sen jälkeen maistuikin uni, sillä päivä oli ollut varsin puuhakas.

Teijosta suuntasimme aamusta Meri-Teijon golf-kentälle, sillä mies suuntasi kentälle ja minä koneen ääreen työpäivän ajaksi. Sen jälkeen jatkoimme matkaa Saloon Vuohensaaren leirintäalueelle, jossa paistoimme makkaraa nuotiolla. Jätin vahingossa leirintäalueen suihkuun älykelloni, mutta onneksi karavaanarit ovat rehellistä väkeä ja löysin kelloni leirintäalueen kahviosta.Kiitos siis sinulle rehellinen karavaanari, kuka sitten oletkin.

Seuraavana aamuna suuntasimme Saloon, sillä minun taytyi käydä täydentämässä allergialääkevarastojani. Huh hei, eipä näin pahaa koivuallergiaa olekaan ollut muutamaan vuoteen. Ja sieltä suunta Teijon ruukkikylän ja Teijon Masuunin taidenäyttelyn kautta takaisin kohti Teijon kansallispuistoa, jossa allergian ja lääkecocktailin uuvuttamana vedin minulle harvinaiset päikkärit. Iltapäiväksi onneksi virkistyin, joten lähdimme patikoimaan Mathildajärven kierrokselle.

Sunnuntaina matkamme jatkui Fiskarsiin Ruukkigolfiin, jonne olimme buukanneet iltapäiväksi golf-kierroksen. Olipa hieno keli pelata ja kenttä aivan loistavassa kunnossa! Onneksi ymmärsin laittaa aurinkovoidetta olkapäihin, sillä melkoiset rusketusrajat sain.

Olimme golfkentän parkkipaikalla yötä, ja ystävällinen henkilökunta opasti meille, että kentän suihkut ovat käytössämme iltakymmeneen asti. Niinpä pääsimme golf-kierroksen jälkeen ”ihmistensuihkuun” ja mies kävi saunassakin.

Maanantaina tein taas töitä ja mies lähti golfaamaan. Kävimme lounasaikaan Fiskarsin ruukkikylässä, mutta jatkoimme lopulta matkaa kotiin.

Se oli lyhyt, pitkä reissu, sillä ehdimme tehdä ja nähdä vaikka mitä ja ruukkikylissä tunnelma oli kuin ulkomailla. Etenkin Mathildedalista ja Teijon kansallispuistosta tuli kyllä uudet suosikkikohteeni, molempiin palaamme taatusti. Mutta seuraavaksi Humppakuution nokka suuntaa luultavasti itään. Tai no, katsotaan nyt minne ratti kääntyy. Karavaanari on vapaa muuttamaan suunnitelmia…

Susanna

Inkoosta löytyi pieni uimaranta, jonka vieressä puskaparkkeilimme ja mies lennätteli uutta leluaan.
Tämä lasketaan uimiseksi, jos ihmisen mielestä uimakelpoinen vesi on yli 23-asteista.
Maisemaa ei tarvitse omistaa, jotta siitä voi nauttia.
Ruukin kehräämö oli karkkikauppa….
Ostin hänen väristään alpakkalankaa.
Punainen pallero on valittu maailman kolmanneksi parhaaksi – Petri’s Chocolate oli ihana!
Terhosta sai myös siideriä. Tämä kurkulla maustettu oli raikas ja kuiva, mii laik.
Mathildanjärven kierros.

Mihin me oikein tilaa tarvitsemme?

Olemme kotiutuneet 25 päivän neitsytmatkaltamme. 3100 kilometriä takana ja edessä vaihteeksi kotiarki. Vietämme rospuuttoviikot kotona ja tarkoitus on jatkaa matkaa, kunhan golf- ja patikointikelit koettavat.

Samalla saamme tilaisuuden käydä omassa saunassa, keitellä kahvia aidoista kahvipavuista ja pestä pyykkiä vaikka joka päivä. Siinäpä oikeastaan ovatkin asiat, joita kotoa olen kaivannut. Oikeasti tämä humppakuutiomme ei siis ole juuri rajoittanut elämäämme. Olemme päässeet saunaan useammankin kerran viikossa, olemme keitelleet kahvia joka päivä emmekä ole kulkeneet likaisissa vaatteissa.

Tämä kokemus on saanut ennen kaikkea pohtimaan: jos mahdumme miehen ja kahden kissan kanssa tähän autoon varsin hyvin, niin mihin ihmeeseen me tarvitsemme melkein 200 neliötä ja pihan?

Kysymys on tietysti sikäli epäreilu, että matkasimme kotiimme viemään hiihtokamat sinne ja hakemaan kesän harrastuskamat ja kesävaatteet tilalle. Jos meillä ei olisi kotia, meillä ei olisi autossa säilytystilaa kaikelle hyödylliselle ja tarpeelliselle. Toki varastotilaa voi vuokrata, ei siihen isoa omakotitaloa tarvita.

Olemme reissun aikana jutelleet useampaan otteeseen siitä, miten vapauttavaa on se, kun ei ole tavarassa kiinni. Luin kiinnostuneena karavaanipalstan keskustelua, jossa asuntoautossa tai -vaunussa asuvat suomalaiset kertoivat kokemuksistaan. Kokemukset olivat myönteisiä. Yksi totesi, että elämän paras päätös oli vaihtaa kiinteä omaisuus liikkuvaan elämäntapaan. Toinen myönsi, että pk-seudun asuntojen hinnoilla elämä karavaanarina on edullista, mutta se on edullista ennen kaikkea sen vuoksi, ettei pieneen tilaan voi haalia tavaraa koko ajan lisää.

Itseäni konmarittajana tämä ajattelutapa puhutteli kovasti. Mitä, jos tavaran haalimisen sijaan haalisimme elämyksiä? Jos kesämökin hankkimisen sijaan hankkisimme luonnonrauhaa, johon ei tarvitsisi liittyä omistamista? Entä jos matkustamisen sijaan olisimme koko ajan matkalla?

Ei, emme ole myymässä taloamme, ainakaan vielä. Ja kyllä minulle olisi tiukka paikka luopua neulelangoista ja -kirjoista ja korkokengistä. Mutta ajatuksena on erittäin vapauttava huomata, että pärjäämme aika vähällä.

Vähän ei tarvitse olla vaatimatonta: Me voimme juoda samppanjaa. Meillä voi olla pellavalakanat. Ylettömän sijaan elämä voi olla ylellistä.  

Susanna

Makuuhuoneen patja on erittäin hyvä, ja se on tärkeää. Pellavalakanat ovat paitsi kauniit, myös käytännölliset. Ne eivät mankelia kaipaa.
Makuuhuoneen seinäkoukkuihin ripustettiin korit, jotka lisäävät säilytystilaa. Vaatesäilytykseen on tilaa niukasti, mutta silti onnistuin pakkaamaan vaatteita reissuun aivan liikaa.
Vessassa toimii sama säilytyskoriajattelu kuin makkarissakin. Veskin kaapeissa on tilaa varsin reilusti: myös lääkevalikoimalle ja siivoustarvikkeille.
Uashmamat kätkevät sisäänsä esimerkiksi taskulampun ja kasvomaskeja. Kaikkea pientä ja tarpeellista.

Huvila ja bussi

Terveiset meidän huvilaltamme, joka on auto! Ollaan nyt oltu kaksi viikkoa ja yksi päivä tienpäällä. Vielä ei olla heitelty sormuksia eikä myyty autoa. Kilsoja takana yli 1900, joten rauhassa ollaan edistetty matkaa. Mä olen arkipäivät tehnyt töitä, joten reissua on tehty työn ehdoilla. Vaikka työstä tämä asuntoautoilukin käy näin aloittelijalle: koko ajan riittää jotain pientä puuhaa.

Vaikea sanoa, mihin ne illat oikein hurahtavat. Mutta pienessä tilassa kaikkeen tuntuu menevän vähän enemmän aikaa kuin kotona. Ja jotenkin tämä retkielämä väsyttää niin, että iltakympiltä on taju jo kankaalla. Tähän mennessä olen oppinut muutamia asioita, joista alla lista. Sen sijaan en ole oppinut vielä auton monimutkaista valaisinjärjestelmää (miehen mielestä se on hieno, ja onkin, mutta vaatii opintoja Otaniemessä, kuten kotonakin).

  1. Kun kaksi ihmistä ja kaksi kissaa viettävät aikaa pienessä tilassa, pitää siivota joka päivä. Kissanhiekkaa, -karvoja ja -ruokaa löytyy yllättävistä paikoista. Onneksi pakkasimme mukaan karvasuulakkeella varustetun Dysonimme. Ja onneksi pienen tilan siivoaminen on myös nopeaa. Ja onneksi minä pidän siivoamisesta. Huono puoli on se, että siistiltä näyttää noin kahden tunnin ajan.
  2. Parhaat petivaatteet ovat pellavaa. Minä valitsin ne ulkonäön perusteella, mutta valinta on osoittautunut käytännöllisimmäksikin. Pellavaa ei tarvitse mankeloida leirintäaluepesujen jälkeen, sillä sen kuuluukin näyttää ryppyiseltä.
  3. Ruokavalinnat ovat menneet vähän uusiksi. Vaikka jääkaappimme on autovarusteeksi iso, se on silti pieni. Sivulokeroihin ei mahdu isoa jugurttipurkkia, joten syömme nykyisin viiliä tai jugurttipikareita. Leipä ja juusto ostetaan valmiiksi siivutettuna. Siivota ja tiskata saa muutenkin ihan tarpeeksi.
  4. Tämäkin homma tarvitsee mobiilisovelluksia: puskaparkkien löytämisessä auttaa Park4night ja revotulista hälyttää My aurora forecast.
  5. Millään ei voi heti tietää, mitä reissussa tarvitsee ja mihin tavarat kannattaa sijoittaa. Mutta kissanhiekkalaatikon paras paikka on suihkussa. Ja sinitarra on kätevää, sillä sillä saa asiat pysymään paikoillaan liikkeelläkin.

Matka jatkuu vielä todennäköisesti ainakin viikon verran, eli pääsiäisen yli. Sitten taitaakin tulla reissutaukoa, sillä kotiin palattuamme emme sieltä saa enää lähteä. Tai mökilleenhän sai lähteä ja eikös tämä ole mökki?

t. Susanna

Työpaikan etäjumpassa oli afrotunti. Se vaati 1,5 metriä tilaa ympärille, joten asuntoautoilijan ainoa vaihtoehto oli jumpata leirintäalueen pihalla. Anteeksi karavaanarikaverit, se ei varmasti ollut kaunis näky.
Reissun kohokohtia on ollut yöpyminen puskaparkissa Saariselällä Kaunispään huipulla. Ilta oli kaunis, yö ei. Sattui se myrsky-yö, jolloin tuuli puhalsi 20-25 m/s. Ei juuri nukuttu.
Auringonlasku Kaunispäällä.
Ladut olivat Saariselällä niin hyvässä kunnossa ja suksi pelasi niin hyvin, että tunsin harhaisesti olevani hyvässä kunnossa.
Pari kertaa on nähty poroja tiellä.

Kaikkien kaveri

Korona ja keski-ikä on äärimmäinen yhdistelmä: se johtaa harrastuksiin, joita ei olisi osannut kuvitellakaan. Meillä tämä ilmeni niin, että iski asuntoautokuume. Ensioireet ilmenivät jo vuosi sitten, jolloin mies kävi potkimassa renkaita, mutta silloin tauti meni vielä ohi. Nyt se iski uudelleen, entistä pahempana. Kuvittelimme, että tauti pysyy hallinnassa, jos vuokraamme auton kesälomaksi. Hah ja pyh. Yhtenä arki-iltana tuli mieleen, että miksi odotella kesälomaa, kun etätöitä voi tehdä, no, nimensä mukaisesti etäältäkin. Sitä asiaa ei sitten sen kummemmin mietitty, vaan menimme kaupoille ja teimme kaupat.

Olemme tehneet elämämme kaikki isot päätökset nopeasti: lyöneet hynttyyt yhteen ja ostaneet kodin. Ja nyt siis ostaneet asuntoauton. Meistä tuli karavaanareita. Vaikka minulle kyllä sanottiin, että karavaanareita ovat vain asuntovaunulla köröttelevät.

Liikkeelle lähdimme heti, kun saimme pakattua ja auton varusteltua siihen kuntoon, että saamme vettä keitettyä ja selviämme ainakin yhden yön puskaparkissa.

Tarkoituksena on suunnata pikkuhiljaa kohti pohjoista ja reissata niin koronaturvallisesti kuin mahdollista: teemme ruokaa itse ja ihmiskontaktit rajoittuvat lähinnä kaupassa käymiseen. Hiihtolomareissummekin osoitti, ettei hiihtoladuilla todellakaan ole minkäänlaista riskiä.

Meitä on nyt siis humppakuutiossa kaksi henkeä ja kaksi kissaa. Ensimmäiset 1000 kilometriä ovat takana, ja voin jo nyt sanoa, että tämä on kissaystävällisin tapa matkustaa. Eka yö nukuttiin kotipihassa, jotta kissat saivat totutella uuteen kotiinsa. Sen jälkeen kissat ovatkin nukkuneet aina, kun ollaan oltu liikenteessä.

Ja jotta emme olisi teiden tukkona, matka etenee ruuhka-aikojen ulkopuolella. Ajelemme rauhassa, työpäivien ohjelman, fiiliksen, kelin ja koronan mukaan.

Jos siltä tuntuu, olemme heti neitsytmatkallamme pääsiäisen yli. Kesäksi on tarkoitus vaihtaa murtsikoiden tilalle vaelluskengät ja golf-bägit.

Bloggailen reissustamme aina silloin tällöin, sillä onhan tämä nyt melkoinen lifestyle-muutos (ja tämä on lifestyle-blogi).

Joten ei muuta kuin klassikkovideon myötä tunnelmaan!

T. Susanna

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑