Kisastudio

Olen perheen penkkiurheilija. Sunnuntaisin menee usein monta tuntia sohvalla urheilua seuraten ja käsitöitä samalla tehden. Lajillakaan ei välttämättä ole väliä, mutta koska urheilu on ainakin osittain oheistoimintaa neulomiselle, ovat parhaat lajit käsityöystävällisiä. Eli siis sellaisia, joita ei tarvitse tapittaa niin intensiivisesti. Esimerkiksi maratonjuoksu ja pitkän matkan hiihdot ovat tähän oikein passeleita.

Sen sijaan tennis ei välttämättä ole. Se vie huomion käsityöltä ja vaarana on, että projektiin tulee virheitä. Onneksi tänään Australian avoimia seuratessa ymmärsin himmailla vauhtia sen verran, että jouduin purkamaan vain kerran pienen pätkän. Federer heikensi keskittymiskykyäni…

On myös penkkiurheiluystävällisiä neuleprojekteja. Ne ovat sellaisia, joissa oppii nopeasti mallikerran ulkoa, joten voi sitten keskittyä paremmin tapitukseen.

Vuoden eka käsityöprojekti oli pääntielle asti helppo ja nopeatekoinen alpakkaneule. Se valmistui nopsaan. Ja nyt työnalla on ihana kashmirneule, joka vaatii hitusen enemmän keskittymistä. Yritänkin saada sen valmiiksi ennen olympialaisia.

Molemmille neuleille on yhteistä se, että langat ovat olleet aivan ihania. Minä haluan panostaa lankoihin. Kun näen tuntitolkulla vaivaa, haluan, että langat ovat sen väärtti.

Ja mitäs teen sen jälkeen, kun olen saanut hartiat juntturaan käsitöitä tehden ja sohvalla tennistä seuraten? Menen tietysti pelaamaan itse tennistä.

Susanna

 

Tekniikkalaji

Liikunta on tekniikkalaji. Kaikki lajit ovat tekniikkalajeja. Silti valtaosaan lajeista suhtaudutaan, kuten kaikkki osaisivat ne automaattisesti. Lapsukaiset heitetään ”uimataidottomina altaan syvään päähän”. Ei ihme, että niin monelle liikunta on kauhistus, kun koulussa on neuvomatta pistetty kilpailemaan lajissa kuin lajissa.

Itse vietin lapsuusvuoteni Etelä-Ruotsissa, eikä siellä todellakaan hiihdetty. Oppimiselle otolliset vuodet menivät ohi. Kunnes sitten koulussa lykättiin numerolappu rintaan ja sanottiin, että alas tyttö sivakoida. Olin aina hiihtokilpailuissa viimeinen tai tokaviimeinen.

Onko joku teistä saanut lapsena kunnon opastusta hiihtämiseen? Siis oikeasti tekniikkaopastusta ihmiseltä, joka tietää (ei vain luule tietävänsä)? Onko joku saanut uimatekniikkaopastusta?

Minä olen, mutta vasta aikuisena. Lapsena minulla oli paskat välineet ja huono tekniikka, ei ihme, että aika moni laji alkoi tuntua kivalta vasta aikuisena. Olen käynyt hiihtotekniikkakurssilla (sekä perinteinen että luistelu), ja sen jälkeen hiihdosta tuli oikeasti kivaa. Olen käynyt myös kahdella eri uintekniikkakurssilla (kaikki uintilajit + vapari erikseen). Uintivauhtini lähes tuplaantui. Olen myös käynyt juoksutekniikkakurssilla, vaikka ”kaikkihan osaavat juosta”. Kaikki nämä ovat lajeja, joita useimmat suomalaiset harrastavat ihan kylmiltään. Osa luonnostaan hyvällä tekniikalla, iso osa, hmmm… vaikka nyt sitten enemmän omalla tyylillään.

On kuitenkin kaksi lajia, joissa useimmat käyvät kurssilla: golf ja tennis. Golf siksi, että se on välttämätöntä greencardin saamisen vuoksi. Tennis siksi, että se on niin hemmetin vaikea laji.

Olen nyt pelannut tennistä nelisen vuotta. Olen käynyt useilla eri kursseilla, on ollut henkilökohtaisia valmentajia ja on ollut pienryhmäopeusta ja viikonloppukursseja. Pelannut olen vielä aika vähän, lähinnä miehen kanssa 0-4 kertaa kuukaudessa. Osallistumiskynnys erilaisiin Cupeihin on aika kova, kun syöttö ei oikein suju ja peli vaihtelee niin paljon.

Viimekesäisten rasitusvammojen ja leikkauksen jälkeen tuli syksynmittainen tauko. Se on nyt ohi, sillä hain taas tuntumaa Vierumäen tennisviikonloppukurssilta. Siellä oli porukassa sekä vasta-alkajia että minun silmiini todella hyvätasoisia pelaajia. Kaikki sulassa sovussa ja tenniksestä nauttien.

Nyt on tarkoitus ottaa tennis taas säännöllisesti ohjelmaan. Jos en opi muuta, niin ainakin nöyryyttä.

Susanna

P.S. Suosittelen tennistä lajivalinnaksi senkin vuoksi, että sitä voi harrastaa a) lomareissuilla, b) vanhana ja c) näteissä vaatteissa

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑