Tervetuloa meille!

Muutosta pian kaksi viikkoa aikaa, ja vihdoin homma siinä mallissa, että ehdin päivitellä kuulumisia. Olipa rankka rutistus, mutta kannatti. Useamman viikon ajan meni lähes kaikki vapaa-aika ensin pakatessa ja tavaraa karsiessa, ja muuttoviikon olin ”lomalla” ja teimme 12-tuntisia päiviä.

Nyt tavarat alkavat olla paikoillaan, ja pakko sanoa, että meillä on ihana koti! Tässä on juuri sitä avaruutta, mitä haimmekin. Huoneita on itseasiassa vain yksi, sillä muu tila on valtaisaa keittiö-olohuonekokonaisuutta.

Ja siitä ainoasta huoneestamme me teimme minulle työhuoneen (ja vierashuoneen). Tämä päätös on yllättänyt monet, mutta hei – meillä on ratkaisulle hyvät perustelut:

  • tuo avara tila on L:n mallinen, joten keittiön ja parvekkeen väliin jää tila, joka on sopivasti katseilta piilossa ilman seiniäkin.
  • teen välillä töitä kotoa, joten on kätevää, että saan työhuoneen oven kiinni – yksityisyys on toki kivaa meillä yöpyville vieraillekin
  • 99,9 prosenttia ajasta olemme joka tapauksessa miehen kanssa kahdestaan, joten meille ei ole merkitystä sillä, onko makuuhuoneessa yksityisyyttä
  • tämä on meidän koti, joten totta kai teemme ratkaisuja, jotka sopivat meille – emme ratkaisuja, jotka sopivat johonkin sovinnaiseen muottiin.

Tässä pieniä maistiaiskuvia kotoamme. Tervetuloa meille, punaisen maton paikka on keittiössä!

kesäterveisin, Susanna

Oma sauna on luksusta.
Poreammetta ei olla vielä testattu.
Eukalyptus ei menestynyt ruukussa, joten tein siitä suihkuraikastimen.
WC-tila on pieni, mutta kaikki tarvittava mahtuu.
Ainoa huoneemme on työ/vierashuone.
Olohuoneeseen mahtuu: miehen työnurkkaus, sähköpiano, kirjahylly, istuskeluryhmä ja ruokailuryhmä ja tilaa jää silti.
Näkymä makkarista parvekkeelle. Siellä saa grillata!
Lisää ja parempia kuvia myöhemmin.

Hyvästejä

Onpas taas ollut alkuvuosi. Juuri kun luultiin, että koronakurimus alkaa olla loppusuoralla, niin meitä koetellaan uusilla uhkakuvilla. Vaikka henkilökohtaisella tasolla korona on toistaiseksi ainakin vielä kiertänyt, on elämässä ollut muuten kaikenlaista stressitekijää. Osa ihan positiivisiakin, osa ei.

Poika muutti vuodenvaihteessa pois kotoa, joten meille jäi miehen kanssa iso talo kahdestaan. Laitettiinkin se sitten myyntiin ja sehän meni kuudessa päivässä kaupaksi. Viime viikot ovatkin sitten menneet ihan nextin levelin konmarituksen merkeissä. Meidän on tarkoituksena muuttaa vuokralle, noin 80-110-neliöiseen asuntoon, joten vähän laskemistavasta riippuen tavaraa pitäisi hävittää ainakin 80 neliön verran. Joka toisen tavaran pitäisi siis lähteä.

Tässä sitä sitten heitetään hyvästejä kodille, jossa olemme asuneet 15 vuoden ajan. Onko haikeaa? Ei varsinaisesti. En kiinny seiniin vaan ihmisiin, ja ihmisiinhän voi olla edelleen yhteydessä.

Uuden etsiminen ei ole ihan helppoa, sillä olemme ihan omakohtaisesti huomanneet, kuinka vaikeaa on löytää pääkaupunkiseudulta perheasuntoa vuokralle. Yksiöitä ja kaksiota on kyllä, pieniä kolmioitakin. Mutta meillä on näitä välineitä vaativia harrastuksia sen verran, että ihan mihinkään minikämppään emme kyllä mahdu. Emmekä haluakaan mahtua. Jos tämä korona on jotain opettanut, niin sen, että on ihanaa, kun voi tarvittaessa sulkeutua neljän seinän sisällekin ilman, että ahdistaa.

Joka toinen päivä olen uuden kodin löytämisestä ahdistunut, joka toinen päivä olen luottavainen. Mies lohduttaa minua, että voimme pistää tavarat hetkeksi vuokravarastoon ja asua vaikka asuntoautossa. No, onhan sekin totta. Viimeksi hiihtolomalla tein ensin viikon töitä autosta käsin ja toisen viikon lomailimme.

Alkuvuoden hyvästeihin liittyy siis pojan muutto, kodin myynti, mutta hyvästit myös toiselle kisullemme. Lunalla todettiin loppusyksyllä kilpirauhasen liikatoiminta, jonka lääkitys yhdistettynä munuaisten vajaatoimintaan vei hänet lopulta siihen kuntoon, että me päästimme hänet pois.

Välillä meinaa tulla itku vieläkin, sillä Luna oli tämän korona-ajan työkaveri, joka piti minulle joka päivä seuraa työhuoneessani ja muistutti, kun alkoi olla aika pistää läppärin kansi kiinni. Uskollinen neuleiden laaduntarkkailija ja kertakaikkisen nätti kisu.

Onneksi tuo toinen katti vielä porskuttaa, vaikka onkin samanikäinen kuin Luna. Eilen mummokissa villiintyi leikkimään kuin pentu, sillä hän löysi kevääseen heränneen nokkosperhosen, joka räpisteli pitkin kotiamme.

Tällaisia elämänmuutoksia siis tänne.

Susanna

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑