Olen useammassakin bloggauksessani viitannut KonMariin, muun mussa tässä. Yksi KonMarin käytännön hyödyistä ilmenee aina, kun lähtee reissuun: pakkaamisesta on tullut ihanaa! Onhan pakkaaminen tavallaan matkafiilistelyä, mutta se on myös monista stressaavaa. Siksi suosittelen KonMari-toimintaperiaatteiden noudattamista vähintään matkoilla, vaikkei sitä kotona noudattaisikaan. Kapseliajattelun yhdistäminen matkustamiseen toimii myös. Tässä vinkit pakkaamistuskan helpottamiseen.
- Pakkaa mukaan vain vaatteita ja asusteita, joista oikeasti pidät ja joita oikeasti pidät (huomaa ilmaisujen ero). Olen todennut, että lomalla pätevät aivan samat periaatteet kuin kotonakin: jokin vaate saattaa näyttää kivalta, mutta silti et koskaan käytä sitä. Se ei ole sittenkään sun juttu tai vaate hiertää ikävästi.
- Kapselifilosofiasta kannattaa napata mukaan ainakin väriajattelu: yksi vaalea neutraali väri (esimerkiksi valkoinen), yksi tumma neutraali väri (esimerkiksi tummansininen) ja sitten omasta värikkyydestä riippuen 1-2 tehosteväriä, jotka sopivat yhteen neutraalien värien kanssa ja keskenään. Nämä värit muodostavat matkalaukkusi sisällön. Näin kaikki mukaan pakatut vaatteesi sopivat keskenään yhteen ja saat yhdisteltyä niitä helposti.
- Itse mietin reissulle yhden tyylin: joskus se on merihenkisyys, toisinaan safari ja joskus romanttisuus. Kun kaikki vaatteet ja asusteet ovat samaa tyyliä, niitä on kätevää yhdistellä.
- Pakkaa vaatteet KonMari-tyyliin, eli pystyviikkaa ne. Siitä on sama hyöty kuin vaatekaapissakin: voit ottaa helposti vaatteiden välistä haluamasi vaatteet pois ilman, että muut vaatteet menevät sekaisin. Näet myös yhdellä silmäyksellä kaikki vaatteesi, joten mikään vaate ei ”unohdu väliin”. Lisäksi vaatteet menevät paljon pienempään tilaan eivätkä ne rypisty niin helposti. Jos hotellihuoneessa ei ole kunnon säilytystilaa, voit jättää vaatteet laukkuusi ja ne ne on helppo ottaa laukusta käyttöön.
- Katso sääennustetta ja mieti, mitä oikeasti aiot kohteessa tehdä. Varustaudu sen mukaan.
- Mieti, voitko hyödyntää samaa vaatetta useaan tarkoitukseen. Esimerkiksi valkoiset farkut ovat t-paidan kanssa rento asu, mutta silkkitoppiin yhdistettynä bileasu. Tennishame toimii myös juoksulenkillä ja patikoidessa.
- Älä lankea silmäkarkkeihin. Silmäkarkkeja voivat olla esimerkiksi iltakäyttöön tarkoitettut mekot, ihanat kengät tai korut. Itselleni silmäkarkkeja ovat meikit – aiemmin pakkasin niitä paljon mukaan, mutta todellisuudessa lomalla pärjää usein huulikiillon ja luomivärin kanssa, varsinkin jos värjää ripset ennen reissua.
- Älä hikeenny – mieti mitkä vaatteet oikeasti likaantuvat. Jos käytät mekkoa illallisella, niitä ei tarvita joka illaksi uutta. Sen sijaan esimerkiksi alusvaatteita on hyvä olla joka päivälle ja varakappalekin, ellet sitten halua pesuhommiin.
- Paljon tilaa vievät ja painavat vaatteet kannattaa laittaa päälle matkalle, näin laukkuun jää enemmän tilaa.
- Froteepyyhkeet vievät paljon tilaa – hamam-pyyhkeet ovat käteviä, ne kuivuvat nopeasti, vievät vähän tilaa ja muuntautuvat hartiahuivista rantapyyhkeeksi.
Tee reissun jälkeen analyysi: montako vaatetta sinulla oli mukana, mitä käytit, mitkä jäivät käyttämättä. Kirjoita se muistiin ja vähennä seuraavalle reissulle.
Bon voyage!
Susanna






Viimeisimmät kommentit