Kävin KonMari-projektin ja kapseli-ideologian innoittamana värianalyysissä reilu vuosi sitten. Se on ollut fiksuin investointi pukeutumiseeni ikinä! Paitsi, että näytän nyt enimmäkseen elossa olevalta, niin myös vaatteeni sopivat entistä paremmin yhteen. Eli pukeutumisesta on tullut entistä helpompaa. Vaatekaappiin voi periaatteessa vain työntää sokkona kätensä j
a tietää, että käteen osuvat vaatekappaleet sopivat väreiltään yhteen.
Ihan täydellinen vaatevalikoimani ei ole vieläkään. Tämä johtuu siitä, että en heittänyt muuten hyviä ja mieluisia vaatteita menemään. Päätin, että käytän ne loppuun. Mutta kaikki uudet hankintani olen tehnyt värikarttani mukaisesti.
Musta on minulta kokonaan pannassa, mutta käytännöllisyyssyistä aion kuitenkin vastaisuudessakin säilyttää muutaman mustan vaatekappaleen kaapissa. Meikäläisen (vaalea kesä) värivalikoimalla kun ei oikein voi hautajaisiin mennä eikä muutamiin muihinkaan formaaleihin tilaisuuksiin.
Nyt kun olen oppinut käyttämään palettiani, pärjään jo suht hyvin kaupassa, vaikkei väriviuhkani olisi mukanakaan. Tiedän, että minun varini ovat viileitä, mutta heleän kirkkaita. Vaatakaappini näyttää Karibianlomalta: siinä on runsaasti korallinpunaisen eri sävyjä ja turkoosin vivahteita. Siniset ovat kirkkaita.
Vain neutraalien värien kanssa tuskailen edelleenkin, sellaisia ei nimittäin turhan paljon paletissani ole. Koska en oikein pidä omista ruskeistani, olen päätynyt siihen, että minun neutraalejani ovat tummimmat siniseni (ne eivät ole kovin tummia), harmaa ja taitettu valkoinen.
Ruskeiden lisäksi vierastan värikarttani violetteja ja keltaisia. Joo, omistan yhden keltaisen t-paidan, mutta vannon, etten ikinä tule omistamaan mitään violettia. Violetista tulee aina jotenkin yksisarvisparantajaolo.
Tylsää väripaletissani on se, että Suomesta on todella vaikea löytää oikeansävyisiä vaatteita muuta kuin alkukesällä. Syksyisin sävyt tuppaavat sopimaan syksytyypeille, talvisin talvityypeille. Loogistahan se tavallaan on: vaalean kesän, eli ns. kevätkesän valikoima on esillä kevätkesällä.
Muina aikoina minun täytyy shoppailla Karibialla.
Värikästä viikkoa!
Susanna
Vastaa