Huonompi vai parempi kuin naapuri?

Lomailin kaksi viikkoa. Tunnustan heti: olimme miehen kanssa Vuokatissa hiihtämässä. Meillä oli mökki vuokrattuna, hiihdimme ja olimme pääsääntöisesti kahdestaan. Kun kävimme ruokakaupassa, käytimme maskia ja pidimme turvavälit. Matkustimme lomalle autolla. Tiedän, että silti on ihmisiä, joiden mielestä nyt ei saisi kotoaan lähteä mihinkään. Korkeintaan omalle mökille voi mennä. Vaikka en minä ymmärrä, miten  se omalla mökillä oleminen tuosta meidän lomastamme olisi poikennut.

Tuntuu, että nyt korona-aikana on ihmisille tullut yksi asia lisää, jossa voivat heristellä sormeaan muille ja kiillottaa omaa kruunuaan. Koronasta on tullut yksi lisä, jolla mitataan ihmisten hyvyyttä, vähän niin kuin ekologisuudesta tai eettisyydestä jo aiemmin. Mutta vähän samaan tapaan kuin niissäkin, on helppo nostaa esille vain ne asiat, jotka ovat itselle suosiollisia. Jos ei ole varaa maksaa Thaimaan matkasta – voi syyttää lomailijoita lentomatkustamisen päästöistä. Tai jos on varaa ostaa kalliimpia vaatteita, voi syyttää halpamerkkien ostajia lapsityövoiman käytöstä. Samaan aikaan ihminen voi ummistaa silmänsä hyvin omilta heikkouksiltaan, esimerkiksi suklaan syönniltä (ihmiskauppa) tai siltä, että jääkaapista heitetään roskikseen ruokaa valtavat määrät, kun tulee ostettua heräteostoksina kaikenlaista ja aivan liikaa.

Musta noissa ekologisuus, eettisyys ja samoin korona-asioissa voitaisiin ottaa lähtökohdaksi se, että fiksut ihmiset tekevät parhaansa. Ja ne ei fiksut – no niiden osalta paheksuminen ja neuvojen jakaminen onkin aivan turhaa, sillä eivät ne perille mene paheksumalla. Niitä ihmisiä varten suositukset eivät riitä, vaan tarvitaan selkeät ohjeet, kiellot, säännöt ja sakkorangaistukset.

Ja jos lähtökohtana on se, että ihmiset tekevät parhaansa, niin tästä korona-ajastakin (ja elämästä yleensä) tulisi paljon mukavampaa meille kaikille.

Meistä kukaan kun ei voi toisen pään sisään nähdä tai elämästä tietää. Ehkä sillä, joka ei kaupassa maskia käytä, on lääketieteellinen syy siihen. Ehkä sillä, joka harmittelee lasten ja nuorten harrastustoiminnan loppumista, on kotona ylivilkas lapsi, joka hyppii seinille. Ehkä se, joka käy kampaajalla kuukausittain, haluaa pitää lähikampaajansa leivän syrjässä kiinni. Ehkä se vanhus, joka haluaa nähdä lapsenlapsiaan ajattelee, että elämä ilman läheisiä ei ole elämää ja ottaa tietoisen riskin.

Meistä kukaan ei ole koronan, ympäristön tai eettisyyden suhteen täydellinen. Ei kukaan. Jo pelkkä olemassaolomme kuormittaa vähintään ympäristöä. Voitaisiinko ajatella, että jokainen tekee oman parhaansa? Jos kokee olevansa parempi kuin naapuri, niin hyvä – pisteet siitä ja papukaijamerkki, mutta hyvä ihminen ei yleensä hyvyydestään numeroa tee.

Ja mitä tämä aika tekee sitten aivan hyville ihmisille? Lisää meidän loputonta syyllisyyttämme. Olemme huonoja puolisoita, vanhempia, laiskoja liikkujia, ympäristön tuhoajia, lastenorjuuttajia tai syömme tai juomme vähintäänkin itsemme sairaiksi ja siten kuormitamme hyvinvointiyhteiskuntaa.  

Olen monta kertaa ajatellut, että Suomi olisi aika hyvä totalitäärinen maa. Se sopisi meidän luonteelle. Voitaisiin sitten paikalliselle KGB:lle laverrella naapurista (tai mieluummin sukulaisesta), joka syö suklaata, matkusti talvilomalla mökille ja kesälomalla Kreikkaan, osti lastenvaatteet väärästä kaupasta eikä kerran huoltoasemalla käyttänyt maskia.

Turva(väli)llisin terveisin, Susanna

Turvaväleistä oli melko helppo pitää huolta hiihtoladulla.
Loman ainoa ”ohjelmanumero” oli koiravaljakkoajelu. Miehen kanssa ajoimme samaa valjakkoa, kaksi muuta pariskuntaa omassa reessään, erittäin koronaturvallisesti järjestetty retki. Itse halusin satsata tähän retkeen, sillä koronan vuoksi tämänkin yrityksen asiakasmäärät ovat laskeneet 75 prosenttia. Eikä koiria voi lomauttaa, ne syövät joka päivä.

Talvi on voitettu!

Vähän hassua, että mun mielestä talvi on voitettu, kun nythän se oikeasti vasta on tullut. Mutta mun mielestä talven pahin osio on takana, kun  aurinko laskee vasta neljän jälkeen ja kun mustan maiseman sijaan meillä on pimeälläkin valoa heijastava hanki. Nyt on talvi, mutta se näyttäytyy minulle nyt valoisana ja toiveikkaana.

Olen tullut viime vuosina siihen tulokseen, että kärsin kaamosväsymyksestä. Sen oireet alkavat lokakuun puolivälin jälkeen, kun viimeisetkin värikkäät lehdet ovat tippuneet puista. Edessä on vain mordorin pimeys.

Etenkin täällä etelässä talvi saattaa olla vain ikuinen syksy. Ilman ainoatakaan talven valoisaa puolta: talvilajeja.

Onneksi oireeni ovat suhteellisen lieviä. Olen väsynyt, kyyninen ja kärttyinen. Yltiöpositiivisesta ihmisestä kuoriutuu marras-joulukuun ajaksi ihminen, joka VALITTAA.

Onneksi olen jo oppinut, että niin kuin talvikin, myös oma oloni menee ohi. Ja onneksi se menee ohi aika nopeasti, tammikuun puolivälissä on minun kirjoissani jo kevään merkit nähtävillä, varsinkin nyt, kun on lunta.

Onneksi olen myös oppinut selviytymisniksejä: vaikka ulos ei huvittaisi yhtään mennä, kannattaa silti mennä. Liikunta ja raitis ilma tekevät ihmeitä.

Tänä talvena kaamosväsymys oli oikein erityisen ankara. Syitä oli mielestäni kaksi: ensinnäkin olen kärsinyt pahoista selkä- ja lonkkavaivoista, pahimmillaan jatkuvista kivuista. Ja siinä vaiheessa, kun vaivaa vielä tutkittiin, minulta oli pehmeällä alustalla kävelyä lukuunottamatta kielletty kaikki. Ja kun pehmeällä alustalla kävely oli mahdollista vain valoisaan aikaan (ei valaistusta), jäi sekin aika vähiin. Toinen syy oli se, että nyt ei tietenkään ole ollut mahdollista katkaista kaamosta etelänreissulla, eikä sellaista ole edes näköpiirissä. Useimpina talvina ollaan joulu vietetty jossain lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. (Kolmas syy on sitten ikä, kaamosoireet kuulemma monesti pahenevat iän myötä).

Mitä tässä sitten on tehty, kun ei ole voinut juuri liikkua eikä matkustaa? No, norjalaisia ja islantilaisia villapaitoja on syntynyt aika monta. Nyt niille on hyvät kelitkin. Lisäksi olen niitä tehdessäni kuunnellut äänikirjoja.

Ja lisäksi olen tietysti harrastanut itsesäälissä kieriskelyä ja talven manaamista. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka sitä ovat joutuneet kuulemaan. Lupaan korvata kaiken nyt, kun alan pikkuhiljaa olla oma positiivinen ja energinen itseni. Lupaan korvata kaiken hehkuttelemalla ihanaa elämääni ja raportoimalla kaiken, mitä olen saanut aikaan (varasto, vaatekaapit, eteisen kaapit ja vessankaapit on jo siivottu!). Tulette niin toivomaan, että olisipa pian marraskuu…

Valoa kohti!

Susanna

Linka Neumannin Norjalaisia villapaitoja -kirjan Tusseladdista tuli niin kiva, että se päätyi äidilleni.
Islantilainen klassikko: Riddari.
Linka Neumannin Hopi-neule on hänen kakkoskirjastaan, jota ei saa vielä suomeksi.
Tämä Maja-neuletakki on nyt työnalla, kuten myös Alasuq-neuletakki.

Talvi kävi moikkaamassa

Etelä-Suomessa satoi torstaina lunta sen verran, että päivän salitreeni tuli tehtyä omalla pihalla. Jos on pakko olla talvi (Suomessa kai on), niin sitten minusta lumi on ihan jees. On valoisampaa ja voi hiihtää. Ainakin teoriassa.

Mutta lumi ei tunne kohtuullisuutta. Tuntuu, että sitä tulee aina kerralla parikymmentä senttiä ja ennen kuin on ehtinyt kaivaa suksia edes esille, se on muuttunut jo loskaksi.

Toivon mukaan tänä talvena tulisi kuitenkin sellainen ihana talvi: lunta tulisi pikkuhiljaa ja se pysyisi maassa, jotta saataisiin kunnon ladut, olisi mukava pikkupakkanen ja paljon aurinkoisia päiviä.

Kun ihmiset puhuvat talven ihanuudesta, he ajattelevat juuri sellaista kevättalven kaunista päivää. Totuus on ainakin täällä etelässä se, että enimmäkseen on harmaata, pimeää, sateista ja lämpötila on joko +2 tai -20.

No, aina voi sytyttää kynttilät, neuloa ja nautiskella lasin punaviiniä.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suri Alpakkaa jäi edellisestä projektista niin paljon yli, että siitä syntyy toinenkin paita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tupsuvaihtoehtoja pipoon. Taidan päätyä tummansiniseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lumipallokynttiä löytyi Kauniaisten Halista.

The winter is coming

Mä en usko sesonkipukeutumiseen Suomessa. Meillä kesä kestää pahimmillaan kaksi kuukautta, parhaimmillaan kolme. Syksy kestää täällä etelessä pahimmillaan loppuvuoden. Joskus on kahden viikon talvi. Kevät on erään meteorologin mukaan vuodenajoista lyhin ja se kestää keskimäärin seitsemän viikkoa.


Etelä-Suomessa ei siis ole neljää vuodenaikaa, vaan kaksi: kesä ja syksy. Ja sen huomaa minunkin vaatekaapistani.

Varsinaisia kesävaatteita ei minulla ole paljon: muutamat kesämekot, parit sortsit ja parit kesähameet. Pellavapaitoja ja t-paitoja voi käytännössä käyttää ympäri vuoden, kunhan vetää päälle jakkua tai neuletta.

Koska vaatekaapissani valtaa pitävät työvaatteet, eikä kesällä tarvitse niin paljon työvaatteitakaan, on minulla pääasiassa syksyvaatteita.

Kun syksy alkaa liukua kohti talvea, vedän lisää välikerroksia. Koska autoilen töihin, tarvitse todella vähän oikeasti lämpimiä vaatteita. Ulkoilen vapaa-ajalla, mutta ulkoiluharrastuksissani minä myös hikoan, eli toppatakki päällä en lähde juoksulenkille.

Vaatekaapissani on siis ikuinen syksy. Kuulostaa vähän ankealta, mutta neuleita, kasmiria, alpakkaa ja silkkiä rakastavalle ihmiselle se on aika ihanaa!

Sitä paitsi Game of thrones -faneille ei talventulo koskaan enää ole samanlainen kuin ennen. Sohvalle Jon Snow’n kanssa… ei huono!

Susanna

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑