Keski-ikäisen käty

Me ollaan oltu miehen kanssa helmikuun puolivälistä asti aika lailla 24/7 yhdessä. Ensin ihanalla lomareissullamme Uudessa-Seelannissa, sitten palasimme karanteeniin ja etätyömoodiin. Kesällä tein yhden viikonloppureissun ystäväni luo Tampereelle, mutta muuten siis olemme olleet yhdessä lähes koko ajan. Kyllä tuon kanssa viihtyy, mutta kyllä ekstrovertistakin oli ihanaa, kun mies lähti miesten kalareissulle pitkäksi viikonlopuksi: käty!

Keski-ikäinen nainen iloitsee kätystä aivan yhtä paljon kuin teinikin. Mutta se ilo otetaan irti aivan eri tavalla. Mun viikonlopun saldo on: vaatekaapin siivous, eteisen kaappien siivous, jääkaapin siivous, noin neljä tuntia puutarhan syyshommia, golf-tunti, akvarellimaalausta, pyykinpesua ja silitystä, 1,5 tunnin kävelylenkki ja ystävän kanssa maailman parantaminen viinien ja juustojen äärellä. Nyt varmaan toteatte, että onneksi lista päättyi tuohon viinittelyyn ja juustotteluun, eli jotain on jäljellä siitä teini-Susannastakin vielä.

Kertakaikkisen puuhakas viikonloppu on siis ollut. Mutta kuitenkin rento. Sillä yksin puuhastelemisessa on se hyvä puoli, että asiat saa tehdä omassa tahdissa. Ja vaatekaappien siivoushan on musta kertakaikkiaan mukava harrastus.

Nyt on koti siis putsis clean ja pihakin lähes valmis syksyntuloon. Ja kyllä se syksy sieltä tulee, sen näkee jo vaahteroiden väreistä, tuntee syksyisestä tuulesta ja haistaa metsän kosteudesta. Mutta tällaisina päivinä voi vielä huijata itseään, etsiä aurinkoisen ja suojaisan paikan pihalta ja voi kuvitella vielä, että on kesä.

t. Susanna

Vastavärileikkiä akvarelleilla.
Sama vastavärileikittely.
Punahatulle uusi koti.
Tämä kukkii hulluna.
Sitruunasatoa.
Ruusut kukkivat edelleen.
Syysistutuksia.
Nämä ottivat iisisti.
Laihialainen permanentti: letit märkiin hiuksiin yöksi.

Siedätyshoitoa puutarhassa

Pölyttäjien pelastamisesta se alkoi pari vuotta sitten: pikkuisen pihamme remontti. Ensin poika kiskaisi palan nurmikkoa pois, tilalle perennapenkillinen kukkia, jotka houkuttelevat hyönteisiä. Sitten viereen raivattiin lisää tilaa kukille, taas nurmikkoa kiskottiin irti.

Kun poika oli saanut projektin hyvään alkuun, me jatkoimme. Kiskoimme angervot ja pari vuorimännyn roipaletta pois, tilalle taas kukkia. Tätä on nyt jatkettu siitä asti, ja nurmikko hupenee ja kukat lisääntyvät.

Minähän olen siis hitusen hyönteiskammoinen ihminen (perhoset ja leppäkertut ovat jees), joten en tiedä, mikä mielenhäiriö tämä hyönteisten houkuttelu on oikein ollut?

Mutta olen iloinen tästä mielenhäiriöstä, sillä kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia houkutteleva pihamme on nyt ollut meikäläisen siedätyshoitola. Olen nimittäin huomannut, että kimalaiset ovat lentäviä pieniä nallekarhuja, jotka eivät todellakaan pistä ketään. Eikä mehiläisiäkään kiinnosta mikään muu kuin se kukkien mesi. Kukkaa voi pitää kämmenellään, eikä mehiläinen ole moksiskaan. Ampiaiset ovat sitten oma lukunsa – sillä toisin kuin mieheni väittää, ne oikeasti voivat pistää ihan huvikseen, etenkin loppukesästä niillä voi flipata.

Tässä vähän listaa meidän pihan kasveista, jotka houkuttelevat kimalaisia, mehiläisiä ja perhosia.

Mirrinminttu – kasvaa meillä ihan hulluna liuskekivipolun reunuskasvina. Se sopisi hienosti esimerkiksi istutusaltaiden reunakasviksi, josta se sillä lailla roikkuisi kauniisti reunan yli. Se kukkii tosi pitkään, aloitti aikaisin loppukeväällä-alkukesästä ja kukkii edelleenkin. Siinä on liilat kukat. Houkuttelee erityisesti kimalaisia, jotka tykkäävät siitä niin, että käyvät öisinkin syömässä.

Mirrinminttu kasvaa hienosti perennan reunakasvina.
Lentävä nallekarhu.

Nokkosperhonen.

Nauhus – on keltakukkainen ja sen pitkät kukintovarret ovat aika painavat. Vaatii siis vähän kasvitukia, jos se ei saa tukea muista kasveista, aidasta tms. Itse en ole keltakukkaisten kasvien suuri fani, mutta jostain syystä hyönteiset tuntuvat niistä tykkäävän. Nauhus kukkii keskikesällä, aloitti ehkä viikko, pari sitten kukintansa ja ainakin vielä jatkuu komeana. Houkuttelee myös perhosia. Samassa penkissä kasvaa pojan istuttamia muita keltaisia hyönteiskasveja, joiden nimestä ei ole mulla tietoa.

Keltainen penkki, nauhukset taustalla.

Kurjenpolvi, meillä taitaa olla jalokurjenpolvi tai jokin muu jalostettu lajike, sillä näissä on valtavat kukat! Nämä houkuttelevat erityisesti mehiläisiä. Kurjenpolvi kasvaa meillä myös reunuskasvina, niin kuin mirrinminttukin. Se leviää todella tehokkaasti rönsyjen avulla, eli viereen ei kannata istuttaa mitään liian matalaa ja hentoa, muuten kurjenpolvi valtaa sen.

Mä olen jotenkin ihastunut tähän isokukkaiseen ja runsaaseen kasviin niin, että ajattelin jakaa sitä myös viereiseen perennapenkkiin reunuskasviksi. Liilakukkainen tämäkin ja on kukkinut jo pitkään, eikä loppua näy…

Kurjenpolvi
Ihanat, isot kukat.

Ruusut ovat tietysti klassikoita. Minä perustin ruusupenkin tänä kesänä, siirsin pari ryhmäruusua muualta ja ostin lisää, joten tämä projekti on vielä vaiheessa. Jos ruusuille löytyy sopiva paikka ja jaksaa vähän hoitaa (leikata ja suojata), niin ovathan ruusut ihania. Hyönteiset tykkäävät enemmän ns. perinteisistä lajikkeista, sillä ilmeisesti kerrottuihin kukintoihin on hyönteisten vaikea päästä ”sisälle”. No, mulla on penkissä sekä että, sillä kerrotut kukinnot ovat musta vaan niin kauniita…

Runkoruusu on kukkinut koko kesän.
Tämä kukkii toistamiseen.
Ihana väri!
Ruusut ovat ihania!

Myös kivikkokasvit ovat hyönteisten suosiossa! Eli pihan ei tarvitse olla erityisen rehevä ja runsas, jotta löytyy hyönteiskukkia. Meillä etupihalla on lähinnä havuja ja kivikkokasveja, sillä siihen kuormataan talvella lunta (jos sitä tulee). Mä en osaa edes sanoa, mitä kaikkia kivikkokasveja meillä on, sillä ollaan ostettu sellaisia six packejä esimerkiksi Plantagenista ja isketty niitä sitten kasvamaan. Myös ”yrittipenkkimme” on hyönteisten suosiossa: ruohosipulin kukat, oregano, tomaatti, laventeli…

Kivikkokasvit houkuttelevat myös pölyttäjiä.

Muita kasveja, joita olemme hankkineet hyönteisten iloksi, mutta jotka ovat sen verran uusia tulokkaita, etten osaa vielä antaa tarkempia suosituksia: maitokello, vähän niin kuin kissankello, mutta sellainen hailakan vaaleanpunainen, lähes valkoinen.

Maitokello.

Syysleimu, kukkii ilmeisesti runsaasti ja kauniisti (meillä uusi, joten ei vielä ole kukkinut). Syysleimun huono puoli on se, että sen lehtiin tulee helposti härmää – niin meilläkin. Ilmeisesti on siis kasvupaikan suhteen aika kranttu ja härmää tulee sen vuoksi. Syysleimu sai eilen tuomion ja roudasin ne kompostoriin. En antanut armoa kasville, joka näyttää homeiselta ison osan kesää.

Jaloritarinkannus, komea ja tosi korkeaksi kasvava kukka. Vaatii myös tukea, sillä kukka kasvaa lähes parimetriseksi. Huom, kukka on myrkyllinen!

Jaloritarinkannus.
Jaloritarinkannus on perinteinen, mutta myrkyllinen perenna.

Atsalea.

Tänä kesänä istutettiin atsaleoita. Mun teki mieli alppiruusuja, mutta meidän piha on liian aurinkoinen niille. Kukkivat alkukesästä, ja kuulemma ”kukkivat toisen kerran” syksyllä, kun niihin tulee niin kaunis ruska. Kukinnot olivat näin ekana istutuskesänä vähän vaisut, mutta houkuttelivat kyllä hyönteisiä ja tuoksuivat iltaisin tosi ihanasti myös näin ihmisnenään. Muita meidän pihan kukkia, joita en ole erityisesti valinnut hyönteisten, vaan kauniiden ja tuoksuvien kukkien vuoksi: pionit, ah, niitä meillä on paljon, niistä ei tosin nyt ole kuvia, sillä tänä kesänä kukki niistä vain yksi – syynä tämä puutarhan rymsteeraus, jonka vuoksi pioneja siirreltiin, eivätkä ne pidä siitä…

Perinnepihaa muistuttavassa pihassamme on tietenkin myös syreeni, tosin sekin on vielä nuori ja kukki tänä kesänä oikeastaan ensimmäistä kertaa. Suunnitteilla on myös jasmikkeen istuttaminen. Eli kuten sanoin, pidän tuoksuvista kukista. Kyllä pörriäisten lisäksi huomioon pitää ottaa myös puutarhan emäntä. 🙂

Susanna

Vie aikaa

Tämän alkukesän teema on: aikaavievät harrastukset. Olemme laittaneet puutarhaa enemmän kuin koskaan, kelien ja koronan vuoksi siellä on tosin tullut vietettyäkin enemmän aikaa kuin koskaan. Lisäksi lämmittelemme golf-harrastusta, joka tunnetusti on aikaa ja pitkää pinnaa vaativa laji.

Pohdiskelin eilen, miksi sanotaan, että jokin asia vie aikaa. Eihän se aika sen kummemmin katoa kuin maatessakaan. Eikä kukaan sano, että minulla on tällainen aikaavievä sohvalla istumiseen ja Netflixin katsomiseen liittyvä harrastus. On totta, että Netflixiä katsomalla saa nopeammin tyydytyksentunnetta kuin golfia pelaamalla tai maahan perennoja kaivamalla. Golfin ja puutarhanhoidon suhteen palkinto tulee viiveellä.

Mutta elämässä kaikki, mikä on saavuttamisen arvoista, vaatii aikaa, vaivaa ja usein myös turhautumista ja jopa kärsimystä.

Suomen kieli on hassua: otsikon voi ymmärtää niin, että jokin vie aikaa. Mutta sen voi ymmärtää myös käskymuotona: Vie Susanna aikaa!

Ja niin minä nyt tämän homman ajattelen, että aikaavievät harrastukset eivät vie minulta aikaa, vaan minä vien sen ajan – johonkin. Vien sen ajan itselleni, kun rehkin kuntosalilla – siirrän sen ajan toivon mukaan terveempään vanhuuteen. Ja minä vien golfia-pelatessa aikani esimerkiksi miehelle, jonka kanssa tulee vietettyä samalla monta tuntia yhdessä. Tai minä vien aikani kimalaisille, mehiläisille ja perhosille, kun kasvatan puutarhan perennoja.

Pitkää pinnaa vaativat hommat ovat aika zen. Hetimullekaikki-tyyppinä haluaisin osata heti, onnistua aina ja hoitaaa asiat mieluusti alle tunnissa ja siirtyä seuraavaan. Mutta ehkä juuri sen vuoksi juuri minun on hyvä juuri tällaisia lajeja harrastaa. Ehkä sellaiselle luonnostaan verkkaisemmalle tyypille puolestaan hyviä lajeja olisivat esimerkiksi pyykinpesu ja silitys. Niissä näkee kättensä jäljen heti.

Susanna

Tämä petunia-amppeli on roudattu Pohjanmaalta asti.
Polku tää ei johda mihinkään, nyt sen nään. Polun päässä oleva koristekirsikka saatetaan kaataa vielä tänä kesänä. Minä olen ehdottanut tilalle paljua. Miehen mielestä se ei ole hyvä idea. No, poreammekin käy.
Viime kesänä rakennettu perennapenkki.
Ja sama seinusta toiseen suuntaan. Tuohon aidan viereen tulee lisää perennaa, ihan ensi viikonloppuna.
Tämä on viimeisin projektimme: hämymetsän ja perennapenkin väliin rakennettiin – ta-daa, lisää perennaa. Atsaleoita, havuja ja ystävältä saatuja perennoja.
Tämä on pojun luomus.
Pionit suuttuivat viime kesän muuttomatkasta niin, että vain yksi kukkii.

Uusi kuosi, uudet kujeet

Ta-daa, blogissa on uusi ulkoasu. Kaipasin vaihtelua ja tällainen sitten on lopputulos. Toivottavasti tykkäätte. Päivitin myös hiukset, sillä kävin kampaajalla yli kolmen kuukauden tauon jälkeen. Vähän väriä ja latvoista pois.

Myös puutarhassa on ollut ”vähän väriä ja latvoista pois” -tyyppinen viikonloppu, sillä toista viime kesänä perustetuista perennapenkeistä on vähän tuunailtu. Siitä kuoli pari kasvia ilmeisesti kaamosmasennukseen, joten nyt tarvittiin täydennystä. Penkkiin päätyi muun muassa maitokelloa, rentoakankaalia (nimen vuoksi) ja isopäivänkakkaroita.

Meillä on viime vuosina ollut puutarhassa trendinä vähemmän nurmikkoa, enemmän kukkia. Kukiksi on valittu erityisen hyvin pölyttäjiä houkuttelevia kukkia. Pienen ihmisen ekoteko, joka houkuttelee pihamaalle perhosia, kimalaisia ja mehiläisiä!

En tiedä, onko kyseessä toivoeajattelu, mutta minusta hyönteiset ovat houkutelleet pihallemme myös lintuja tavallista enemmän. Yksi talitiainen on kohta niin kesy, että tulee syömään kädestä! Sen lisäksi pihapiirissä pyörii säännöllisesti sepelkyyhkyjä, sinitiaisia, leppälintuja, varpusia, pikkuvarpusia, mustarastaita, punarintoja…

Puutarhaunelmat jatkuvat yhä: haluaisin jatkaa perennapenkkiä alppiruusuilla ja havuilla. Ja ties mitä sitä ehtii keksiä tänä kesänä, kun pihalla tulee vietettyä luultavasti tavallista enemmän aikaa.

Mutta ehkä sitä ehtii myös kellahtaa tuolille ottamaan aurinkoa ja juomaan roseeviiniä. Tulisipa ihana kesä!

Susanna

Hortensia ja lemmikkejä. Lemmikit siirsin toisesta perennapenkistä, jossa ne leviävät aivan hulluna.
Kivikkokasveja tarttui myös mukaan.
Japaninvaahtera on ruukussa.
Tulppaani kuin mariannekarkki.
Olen hurahtanut nyt tulppaaneihin – ensi syksynä niitä laitetaan lisää!
Tämä on aivan ihana lajike!
Muutama tulppaani päätyi maljakkoonkin.

Pihapuuhia

Meillä on ollut puuhakas kevät ja kesä. Kaikki viikonloput, jotka olemme olleet kotona, ovat sisältäneet joko pihamaan tai sisätilojen järjestelyä tai pienimuotoisia projekteja. Sellaista se taitaa elämä omakotitalossa olla. Onneksi talomme on kuitenkin sen verran uusi, ettei mitään jatkuvaa ikkuna-, katto- ja lattiaremonttikierrettä ole. Kyse on enemmän pinta- ja sisustusremonteista.

Pihamaa alkaa olla siinä kuosissa, että kaikki käsivoimin tehtävä on tehty. Kunhan saadaan pieni kaivuri takapihan nurkkaamme, saadaan sekin kuosiin. Tällaisen viiskytluvun tyylisen talon pihamaan ei onneksi tarvitsekaan olla viivoittimella vedetty.

Kunhan tulee sateinen viikonloppu, on tarkoitus siivota miehen työhuone ja sen takana oleva varasto. Ja työlistalla on myös minun työhuoneeni tapetointi.

Mutta siihen on onneksi vielä aikaa.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Perennapenkissä on kukkia, jotka houkuttelevat pölyttäjiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kohta kukassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sinisiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Viime kesän orvokit ovat siementäneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pioneja riitti maljakkoon asti.

Kevättä pukkaa

En ole puutarhaihminen, mutta rakastan puutarhoja. Matkoillakin tykkään kahlata puistoissa ja puutarhoissa, etenkin suurkaupungeissa ne ovat tauko ihmisvilinästä. Kasvien katselu on ihanaa.

Meillä on pieni piha: takapihalle mahtuu liuskekiviterassi, grilli (tai itseasiassa kaksi), ruokapöytä, puutarhavaja ja vähän hedelmäpuita ja herukkapensaita ja nurmikkoa. Lisäksi meillä on sellainen parvekkeen kokoinen pikkuterassi. Etupihalle mahtuu pieni istutusryhmä ja kesällä 3-4 autoa, lumisina talvina siihen mahtuu kaksi autoa.

En ole mikään puutarhanlaittaja. Minusta puutarha on oleilua ja nautiskelua varten. Siksi se pitää suunnitella niin, että tekemistä on mahdollisimman vähän. Ei siis salaatti- ja porkkanapenkkejä, joita pitää kastella ja harventaa. Rikkaruohojen nyppimiseltä välttyy, tai ainakin sen minimoi, jos istutusten alustat peittää kuorikatteella. Nurmikon osuus on vähentynyt vuosi vuodelta: olemme lapioineet sitä pois ja laittaneet tilalle maanpeitekasveja ja perennoja. Kisikkapuiden alla varjossa kitunut nurmikko revittiin viime kesänä pois ja tilalle laitettiin talvioita, ne ovatkin lähteneet kivasti kasvuun.

Tänä kesänä on jo ehditty silpaista yksi siivu pois ja laittaa tilalle hyönteisiä houkuttelevia kasveja. Tykkään kukkien katselun lisäksi nimittäin perhosten katselusta, ja maailma tarvitsee pölyttäjiä. Tämä on siis omakotitaloasujan ekoteko.

Poika rakensi ylimääräisistä muurikivistä meille yrttilaatikon, joten kesän gin tonicien mausteet on nyt taattu.

Yksi nurkka odottaa vielä toimenpiteitä. Nurkassa kasvaa angervoja, joista en tykkää ja pari roipaletta vuorimäntyä. Ne voitasiin kaivaa kokonaan pois ja istuttaa jotain tilalle. Homma vaatii lihasvoimaa (tai vaihtoehtoisesti konevoimaa), joten se on jäänyt toistaiseksi hoitamatta. Pitänee käydä vielä salilla vähän aikaa ja ottaa parit neuvoa antavat gin tonicit.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koristekirsikan kukinta alkaa olla jo hiipumaan päin. Oikeat kirsikat kukkivat varmaan ihan näillä näppäimillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Uuteen kukkapenkkiin tuli muun muassa lemmikkejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pölyttäjät tykkäävät mirrinmintusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Poika rakensi yrttilaatikon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kas, siinähän on gin & tonic!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä on seuraava projekti, argh!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Etupihan nurtsi kaivettiin pois jo pari vuotta sitten. Tilalla kivikkokasveja ja kuorikatetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rusakko jyrsi pekan rungon toissatalvena, mutta se tuotti sen jälkeen hämmästykseksemme jättisadon. Viime talvena kuitenkin otimme varman päälle ja viritimme kunnin suojat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Niin sanottu yläterassi, johon mahtuu pieni ruokapöytä. Isommat kekkerit pidetään liuskekiviterassilla.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑