En ole puutarhaihminen, mutta rakastan puutarhoja. Matkoillakin tykkään kahlata puistoissa ja puutarhoissa, etenkin suurkaupungeissa ne ovat tauko ihmisvilinästä. Kasvien katselu on ihanaa.
Meillä on pieni piha: takapihalle mahtuu liuskekiviterassi, grilli (tai itseasiassa kaksi), ruokapöytä, puutarhavaja ja vähän hedelmäpuita ja herukkapensaita ja nurmikkoa. Lisäksi meillä on sellainen parvekkeen kokoinen pikkuterassi. Etupihalle mahtuu pieni istutusryhmä ja kesällä 3-4 autoa, lumisina talvina siihen mahtuu kaksi autoa.
En ole mikään puutarhanlaittaja. Minusta puutarha on oleilua ja nautiskelua varten. Siksi se pitää suunnitella niin, että tekemistä on mahdollisimman vähän. Ei siis salaatti- ja porkkanapenkkejä, joita pitää kastella ja harventaa. Rikkaruohojen nyppimiseltä välttyy, tai ainakin sen minimoi, jos istutusten alustat peittää kuorikatteella. Nurmikon osuus on vähentynyt vuosi vuodelta: olemme lapioineet sitä pois ja laittaneet tilalle maanpeitekasveja ja perennoja. Kisikkapuiden alla varjossa kitunut nurmikko revittiin viime kesänä pois ja tilalle laitettiin talvioita, ne ovatkin lähteneet kivasti kasvuun.
Tänä kesänä on jo ehditty silpaista yksi siivu pois ja laittaa tilalle hyönteisiä houkuttelevia kasveja. Tykkään kukkien katselun lisäksi nimittäin perhosten katselusta, ja maailma tarvitsee pölyttäjiä. Tämä on siis omakotitaloasujan ekoteko.
Poika rakensi ylimääräisistä muurikivistä meille yrttilaatikon, joten kesän gin tonicien mausteet on nyt taattu.
Yksi nurkka odottaa vielä toimenpiteitä. Nurkassa kasvaa angervoja, joista en tykkää ja pari roipaletta vuorimäntyä. Ne voitasiin kaivaa kokonaan pois ja istuttaa jotain tilalle. Homma vaatii lihasvoimaa (tai vaihtoehtoisesti konevoimaa), joten se on jäänyt toistaiseksi hoitamatta. Pitänee käydä vielä salilla vähän aikaa ja ottaa parit neuvoa antavat gin tonicit.
Susanna
Priimaa pukkaa 
Vastaa