Mihin me oikein tilaa tarvitsemme?

Olemme kotiutuneet 25 päivän neitsytmatkaltamme. 3100 kilometriä takana ja edessä vaihteeksi kotiarki. Vietämme rospuuttoviikot kotona ja tarkoitus on jatkaa matkaa, kunhan golf- ja patikointikelit koettavat.

Samalla saamme tilaisuuden käydä omassa saunassa, keitellä kahvia aidoista kahvipavuista ja pestä pyykkiä vaikka joka päivä. Siinäpä oikeastaan ovatkin asiat, joita kotoa olen kaivannut. Oikeasti tämä humppakuutiomme ei siis ole juuri rajoittanut elämäämme. Olemme päässeet saunaan useammankin kerran viikossa, olemme keitelleet kahvia joka päivä emmekä ole kulkeneet likaisissa vaatteissa.

Tämä kokemus on saanut ennen kaikkea pohtimaan: jos mahdumme miehen ja kahden kissan kanssa tähän autoon varsin hyvin, niin mihin ihmeeseen me tarvitsemme melkein 200 neliötä ja pihan?

Kysymys on tietysti sikäli epäreilu, että matkasimme kotiimme viemään hiihtokamat sinne ja hakemaan kesän harrastuskamat ja kesävaatteet tilalle. Jos meillä ei olisi kotia, meillä ei olisi autossa säilytystilaa kaikelle hyödylliselle ja tarpeelliselle. Toki varastotilaa voi vuokrata, ei siihen isoa omakotitaloa tarvita.

Olemme reissun aikana jutelleet useampaan otteeseen siitä, miten vapauttavaa on se, kun ei ole tavarassa kiinni. Luin kiinnostuneena karavaanipalstan keskustelua, jossa asuntoautossa tai -vaunussa asuvat suomalaiset kertoivat kokemuksistaan. Kokemukset olivat myönteisiä. Yksi totesi, että elämän paras päätös oli vaihtaa kiinteä omaisuus liikkuvaan elämäntapaan. Toinen myönsi, että pk-seudun asuntojen hinnoilla elämä karavaanarina on edullista, mutta se on edullista ennen kaikkea sen vuoksi, ettei pieneen tilaan voi haalia tavaraa koko ajan lisää.

Itseäni konmarittajana tämä ajattelutapa puhutteli kovasti. Mitä, jos tavaran haalimisen sijaan haalisimme elämyksiä? Jos kesämökin hankkimisen sijaan hankkisimme luonnonrauhaa, johon ei tarvitsisi liittyä omistamista? Entä jos matkustamisen sijaan olisimme koko ajan matkalla?

Ei, emme ole myymässä taloamme, ainakaan vielä. Ja kyllä minulle olisi tiukka paikka luopua neulelangoista ja -kirjoista ja korkokengistä. Mutta ajatuksena on erittäin vapauttava huomata, että pärjäämme aika vähällä.

Vähän ei tarvitse olla vaatimatonta: Me voimme juoda samppanjaa. Meillä voi olla pellavalakanat. Ylettömän sijaan elämä voi olla ylellistä.  

Susanna

Makuuhuoneen patja on erittäin hyvä, ja se on tärkeää. Pellavalakanat ovat paitsi kauniit, myös käytännölliset. Ne eivät mankelia kaipaa.
Makuuhuoneen seinäkoukkuihin ripustettiin korit, jotka lisäävät säilytystilaa. Vaatesäilytykseen on tilaa niukasti, mutta silti onnistuin pakkaamaan vaatteita reissuun aivan liikaa.
Vessassa toimii sama säilytyskoriajattelu kuin makkarissakin. Veskin kaapeissa on tilaa varsin reilusti: myös lääkevalikoimalle ja siivoustarvikkeille.
Uashmamat kätkevät sisäänsä esimerkiksi taskulampun ja kasvomaskeja. Kaikkea pientä ja tarpeellista.

Kaikkien kaveri

Korona ja keski-ikä on äärimmäinen yhdistelmä: se johtaa harrastuksiin, joita ei olisi osannut kuvitellakaan. Meillä tämä ilmeni niin, että iski asuntoautokuume. Ensioireet ilmenivät jo vuosi sitten, jolloin mies kävi potkimassa renkaita, mutta silloin tauti meni vielä ohi. Nyt se iski uudelleen, entistä pahempana. Kuvittelimme, että tauti pysyy hallinnassa, jos vuokraamme auton kesälomaksi. Hah ja pyh. Yhtenä arki-iltana tuli mieleen, että miksi odotella kesälomaa, kun etätöitä voi tehdä, no, nimensä mukaisesti etäältäkin. Sitä asiaa ei sitten sen kummemmin mietitty, vaan menimme kaupoille ja teimme kaupat.

Olemme tehneet elämämme kaikki isot päätökset nopeasti: lyöneet hynttyyt yhteen ja ostaneet kodin. Ja nyt siis ostaneet asuntoauton. Meistä tuli karavaanareita. Vaikka minulle kyllä sanottiin, että karavaanareita ovat vain asuntovaunulla köröttelevät.

Liikkeelle lähdimme heti, kun saimme pakattua ja auton varusteltua siihen kuntoon, että saamme vettä keitettyä ja selviämme ainakin yhden yön puskaparkissa.

Tarkoituksena on suunnata pikkuhiljaa kohti pohjoista ja reissata niin koronaturvallisesti kuin mahdollista: teemme ruokaa itse ja ihmiskontaktit rajoittuvat lähinnä kaupassa käymiseen. Hiihtolomareissummekin osoitti, ettei hiihtoladuilla todellakaan ole minkäänlaista riskiä.

Meitä on nyt siis humppakuutiossa kaksi henkeä ja kaksi kissaa. Ensimmäiset 1000 kilometriä ovat takana, ja voin jo nyt sanoa, että tämä on kissaystävällisin tapa matkustaa. Eka yö nukuttiin kotipihassa, jotta kissat saivat totutella uuteen kotiinsa. Sen jälkeen kissat ovatkin nukkuneet aina, kun ollaan oltu liikenteessä.

Ja jotta emme olisi teiden tukkona, matka etenee ruuhka-aikojen ulkopuolella. Ajelemme rauhassa, työpäivien ohjelman, fiiliksen, kelin ja koronan mukaan.

Jos siltä tuntuu, olemme heti neitsytmatkallamme pääsiäisen yli. Kesäksi on tarkoitus vaihtaa murtsikoiden tilalle vaelluskengät ja golf-bägit.

Bloggailen reissustamme aina silloin tällöin, sillä onhan tämä nyt melkoinen lifestyle-muutos (ja tämä on lifestyle-blogi).

Joten ei muuta kuin klassikkovideon myötä tunnelmaan!

T. Susanna

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑