Mitä herkkuja Tanskan maalla?

Käytiin miehen kanssa juhlimassa meikäläisen vanhenemista ja vappua Kööpenhaminassa. Köpis on juhlimiseen oivallinen paikka: vaikuttavathan tanskalaiset siltä, että ovat syntymähuppelissa. Kaupungissa on myös mahdollisuus herkkuövereihin, sillä kaupunkia tituleerataan Pohjoismaiden ruokapääkaupungiksi.

Reissu olikin herkuttelupainotteinen. Kävelimme toki päivittäin 16 kilometriä (3x), jotenkinhan kaikki se ruoka täytyi sulatella. Toki akvaviittikin toimii samassa tarkoituksessa. Mutta koska ravintolatkaan eivät ole aivan vierekkäin, niin siirtyminen paikasta toiseen ja ruoan sulattelu hoitui näppärästi kävellen. Toki akvaviittiakin maistettiin.

Aloitimme herkuttelun kevyesti, syömällä pitsaa. Eikä mitä tahansa pitsaa, vaan yhtä elämäni parhaista, ellei parasta pitsaa. Pistäkää siis ylös: Neighbourhood! Muodoltaan se muistutti Skifferin liuskaa. Pohja oli täydellisen rapea ja täytteet poikkesivat kivasti valtavirrasta. Mies söi lampaanlihapullilla ja minttukastikkeella ryyditetttyä pitsaa, joka olisi aiheuttanut annoskateuden, ellei oma omenapitsanikin olisi ollut täydellinen!

Ja koska lounas oli näin kevyt, menimme illalla  Köpiksen ”Teurastamolle” eli vanhalle meat packing districtille Fiskebareniin syömään meikäläisen synttäri-illallista. No, nimensä mukaisesti ravintola oli seafood-ravintola. Älkää antako rouhean sisustuksen, hälyisen ilmapiirin hämätä: kyseessä on ruoaltaan fiini ravintola ilman fiinistelyä.

Minä aloitin ostereilla, jatkoin kuningasravulla ja lopuksi vielä jaoimme miehen kanssa simpukat. Paikan viinilista on erittäin vaikuttava ja tarjoilijan suositukset osuivat nappiin. Onneksi hotelli oli lähellä, huh.

Tämän tankkauksen jälkeen olimmekin seuraavana päivänä valmiita suorittamaan lisää. Kaverin suosituksesta suuntasimme junamatkalle kohti Humlebækissä sijaitsevaa nykytaiteenmuseota Louisianaa. Juna oli täynnä ja se tyhjeni Humlebækissä. Tanskalaiset todellakin rakastavat taidetta ja designia, sillä museon oven takana oli 300 metrin jono ennen avaamista! Ja saman verran kertyi nopeasti jonoa meidän taaksemmekin, sillä me kokeneina käppäilijöinä kävelimme asemalta museolle nopeasti.

No, jono eteni kuitenkin vauhdikkaasti ja pääsimme nauttimaan paikan annista: patsaspuisto (esim. Moorea ja Miroa), pysyvistä näyttelyistä sekä huikeasta William Kentridgen Thick time -näyttelystä, josta tykkäsi perheen insinöörikin.

Louisianan lounasbuffet oli myös erittäin hyvä ja maisemat merelle hienot. Niin muidenkin mielestä, ravintola oli täynnä perheitä, nuoria, vanhoja – tanskalaiset todellakin rakastavat sekä taidetta että ruokaa!

Kulttuuripläjäyksen jälkeen sulattelimme ruokaa hetken Köpiksen kanavaristeilyllä, joka oli myös oikein kiva, vaikka minä olen kertaalleen sellaisella ollutkin. Ja sen jälkeen maistui taas tietysti ruoka, olimme menossa Mikkeller Øl & Brød -ravintolaan smörrebrödeille, jotka ovat kuulemma kaupungin parhaat. Mutta pahus, eihän siellä iltaisin leipiä tarjoiltukaan. Söimme siis illallislistalta ja kehutut leivät jäivät saamatta – illallinen oli siis lievä pettymys ja tunnelma pilalla (ei vaiteskaan).

Vaan eipä hätää, meillä oli vielä viimeinen päivä aikaa. Suuntasimme lounasaikaan Tivoliin, jossa lounastimme Grøftenissä. Tarjolla oli smörrejä, jotka olivat erittäin hyviä. Minä söin kaksi silliversiota, olihan vappupäivä. Akvaviitinkin otin.

Iloisten tanskalaisten salaisuuskin selvisi. Kaikissa pöydissä oli lounasaikaan isoja tuoppeja, viiniä ja akvaviittia edessä. Vaikka vappupäivä onkin Tanskassa ihan arkipäivä.

Iloista toukokuuta!

Susanna

IMG_7188
Omenapitsa. Omnomnom. Oli siinä pekoniakin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Reissun ainoa epävakainen päivä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Puusta pudonnut.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Köpiksessä oli melkein kesä, mutta hyytävä tuuli.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Synttärit, mikä ihana tekosyy!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ostereita neljällä eri tavalla Fiskebarenissa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Menkää ihmiset Louisianaan, se löytyy myös Tanskasta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Heippa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
William Kentridge yhdistää maalaustaidetta, veistoksia, Bonk-tyylisiä laitteita, varjoja ja videota. Olen vaikuttunut.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pionit! ❤
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lakrids on suosikkilakuani!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Smörre!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tivoli on ihana.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Illan hämärtyessä kotiin.

 

Tallinnan herkuttelutärpit

Tallinna on lähes täydellinen hemmottelulomakohde etenkin Etelä-Suomessa asuville. Siellä tuleekin käytyä noin kerran vuodessa joko naisporukalla tai miehen kanssa. Ensimmäisessä yhdistelmässä on enemmän shoppailua. Jälkimmäisessä on enemmän nähtävyyksiä.

Tallinnassa on todella monia todella hyviä ravintoloita ja hintataso myös houkuttelee herkuttelemaan. Syömme toki pääkaupunkiseudullakin hyvissä ravintoloissa, mutta emme ehkä ihan kolmea kertaa yhden viikonlopun aikana.

Nostan nyt esiin vanhan suosikkini Chedin, jossa olen syönyt viime vuosina lähes jokaisella Tallinnan reissulla.  Jos pidät Farangista tai Gaijinista, kannattaa kokeilla tätä. Lounasaikaan paikka on usein todella hiljainen, joten on kuin söisi omassa ravintolassa. Oma suosikkiannokseni siellä on dim sum, joka päihitti aikoinaan Singaporessa syömäni dim sumit. Jos kehtaisin, söisin näitä dim sumeja sekä alku-, pää- että jälkiruoaksi.

Nyt Tallinnan monista ravintolasuosikeistani kärkeen kiilasi kuitenkin heittämällä Noa. Tämän paikan vuoksi voisin aloittaa uuden matkan suunnittelun saman tien. Noa sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Tallinnasta Piritan suuntaan. Uber-matka maksoi viisi euroa, bonuksena sain elämäni ensimmäisen Tesla-kyydin. Ei huono!

Noassa osui kaikki kohdalleen: saimme kauniina kesälauantai-iltana pöydän terassilta merinäköaloineen. Ruoka oli erinomaista, minä söin alkuruoaksi foie gras’n, joka tarjoiltiin minihampurilaisina. Hillo taittoi mukavasti maksaisuutta, olisi saattanut mennä jopa maksakammoiselle miehelle. Pääruoaksi söin kerrassaan loistavaa lampaankaretta, omnomnom. Jälkiruoassa oli suklaata eri muodoissa, hyväähän se oli, pakko myöntää, vaikken varsinaisesti jälkkäri- tai suklaaihminen olekaan. Jos jälkkäri on mielestäni aterian paras osa, niin se on yleensä sen merkki, että alku- ja pääruoka ovat olleet pettymyksiä. Voisinko siis ottaa alkupalan myös jälkkäriksi?

Niin, ja jotain viineistäkin. Alkuun lasillinen Ruinartia, ei petä. Ja ruoan kanssa kaksi lasillista Châteauneuf-du-Papea. Ei huono. Voisin tottua.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: paikan palvelu oli erinomaista. Rentoa, luontevaa, ammattitaitoista. Se on muuten vaikea laji: olla rento mutta silti pitää asiakas ykkösenä. Valitettavasti juuri siihen kosahti seuraavan päivän lounaamme Leib Resto ja Aedissa. Kun tarjoilija katsoo oikeudekseen viisastella asiakkaalle, on rentoudessa ylitetty raja. Ei jatkoon.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑