Me tykätään tehdä ruokaa, mutta rajansa kaikella. Ja se raja on nyt korona-aikana etätöitä tehdessä tullut vastaan. Joka päivä on ollut joko liian kiire kokkailla lounasta tai sitten vain mielikuvitus on tullut vastaan. Miten ihminen voi keksiä kaksi ateriaa joka päivälle ja miten ne ehtii tehdä?
No, kaikenlaisia kotiinkuljetuksia on tullut kokeiltua. On tehty isompia annoksia kerralla iltaisin ja syöty niitä sitten seuraavana päivänä. On tilattu huippuravintoloista ruokaa ja on haettu liian monta kertaa myös hätähampurilaiset.
Ideana on: kolme makumatkaa eri kohteisiin, eli kolmen eri maan/kaupungin inspiroima annos kahdelle. Annokset voi tilata edellisenä päivänä ja kuski tuo ne hiukan ennen lounasaikaan kotiin. Annokset on pakattu mikrotettaviin muovirasioihin, joissa ne voi lämmittää lounaaksi tai illalliseksi.
No, onhan noita kotiinkuljetettuja ruokia tosiaan tilailtu, mutta näissä ei ole tullut yhtään pettymystä vastaan. Jokainen annos on ollut todella hyvä ja vaikka ne ovat mikrotettavia annoksia, myös esillepano on ollut nätti.
Koska annokset on jo valmiiksi mietitty mikrotettaviksi, me voimme syödä lounaan eri aikoihin. Minä aamuvirkkuna olen usein jo klo 11 nälkäkuoleman partaalla. Joidenkin annosten kylkeen on tarkoitettu kylmä kastike tai lisukesalaatti, joka on sitten näppärästi pakattu erikseen, eli sitä ei tarvitse mikrottaa.
Kuvassa olevasta setistä laitoin lautaselle puolet, loput syön illalla. En yleensä ole tofu-fani, mutta tämä oli her-kul-lis-ta! Eli kun settejä tulee 3 x 2 hengelle, niin oikeasti aterioita saattaa riittää 10-12 kerraksi. Paitsi että niin hyviä ovat, että tekisi mieli syödä enemmän kuin vatsa vetää…
No niin, alkaa olla aika pistää pakettiin reissuamme. Tämä on tokavika postaus aiheesta, ensi kerralla kirjoitan vielä koko reissumme koosteen, jossa kerron matkamme reitin ja vaiheet. Mutta nyt TOP3-muodossa reissumme parhaat palat.
Viinitilat
Allan Scott, Blenheim (Marlborough), myös ihana ruokaravintola!
Allan Scottin viinitilalla oli myös todella hyvä ravintola, harvoin ruoka on näin nättiä!
Ruoka
1. Maailman halvin Michelin-tähdellä varustettu Tim Ho Wan -ravintola Hong Kongissa. Vaatii yleensä jonottamista (ei pöytävarauksia), mutta tässä tilanteessa kävelimme suoraan sisään.
Näin sitä syödään maskit kaulalla Hong Kongissa. Nuo keskellä olevat ”sämpylät” olivat parasta ikinä!
Patikointi
1. Tama Lakes, Tongariro, Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi sanottu patikointireitti.
2. Queen Charlotte Track, Marlborough Sounds. 70 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella taksiveneet voivat siirtää tavarat seuraavaan majoituspaikkaan.
3. Lake Moeraki, täällä ei kuulu kuin linnunlaulu! Ks. linkki ylempänä.
Viiden tunnin reissu vaihtelevissa maisemissa Tongariron kansallispuistossa.
Maisemat
1. Hokitika beach, surrealistinen ajopuuranta, todella vaikuttava iltakävely!
2. Blenheim, viiniä ja vuoristoa. Mainitsinko jo viinin?
2. Milford Sound, komeat vuonomaisemat.
(tämä oli vaikein kategoria, sillä NIIN paljon oli hienoja maisemia)
Hokitikan ajopuuranta.
Tunnelma
1. Auckland, täydellinen: ilmasto, sopiva koko, täällä on kaikkea, täällä voisin asua!
2. Queenstown, rento ja reipas kaupunki, jossa voi tehdä kaikenlaista adrenaliinia nostattavaa. Mulle riitti se, kun katselin miehen liitovarjoilua…
3. Hong Kongin valoshow Kowloonin puolelta katsottuna. Itkuhan siinä tuli.
Waiheken saari on Aucklandin edustalla. Siellä olisi ihmisellä hyvä olla.
Romanttisimmat
Bushland Park & Lodgen kylpy eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan alla. Se taivas on uskomaton!
The Peppertreenhotelli, Blenheim. Täällä voisi lueskella Jane Austenia ja nauttia iltapäiväteet.
Eväiden syönti Tama lakes -reitin huipulla. Perusasiat ovat <3.
2. Blenheimin opastettu viinitilapyöräily, kivat päivähönöt ja maisemat.
3. Taru sormusten herrasta -elokuvan Kontu eli Hobbiton. TSH-fanille ihan must.
Opit
Roadtrip sopi meille loistavasti, mutta jokaisessa paikassa olisimme helposti voineet olla 1-2 päivää pidempään. Oli myös loistavaa, ettei meillä ollut liian pitkiä ajomatkoja. Ilman taukoja pisimmät ajomatkat olivat reilun neljän tunnin mittaisia. Näin perille päästiin aina viimeistään viiden maissa, joten uuteen kohteeseen saattoi vähän tutustua jo illalla.
Yli viiden viikon 24/7 yhdessäolo meni myös mukavasti, tuon miehen kanssa on lomallakin mukavaa. Ainoastaan loman puolivälissä tuli selkeästi yhtenä päivänä sellainen olo, että ”kaikki ärsytti” kumpaakin. Sinä päivänä oli vähän tavallista hiljaisempi patikointireissu, kun molemmat olimme enemmän omissa ajatuksissamme.
Oli hyvä, että matkan suunnittelussa oli apuna matkatoimisto. Mitä monivaiheisemmasta matkasta on kyse, sitä tärkeämpää on, että palikat on suunniteltu hyvin. Varsinkin nyt, kun tuo korona toi epävarmuuksia, oli hienoa, että tukena oli toimisto, jonka kanssa saattoi viestitellä.
Kokonaisuutena koko Uusi-Seelanti oli aivan ihana, ja vajaat neljä viikkoa antoi meille vain pintaraapaisun ja kalpean aavistuksen koko maasta. Paljon jäi näkemättä. Halu palata sinne vaikka 3-6 kuukaudeksi on kova, ehkä sitten eläkkeellä…
Käytiin siipan kanssa viettämässä viikonloppua Naantalissa. Edelliskerrasta olikin liki 15 vuotta aikaa, vaikka Naantali kyllä ehdottomasti ansaitsisi meiltä parisuhdeviikonlopun useamminkin. Se on lähellä, se on romanttinen, siellä on nähtävää ja etenkin jos laventaa reviiriä Turkuun, niin siellä on myös erittäin hyvä ravintolatarjonta.
Suomen kesä näytti viikonloppuna parastaan, paitsi tietysti sunnuntaina, jolloin olimme buukanneet opastetun kierroksen Kultarannan puutarhaan. Mutta, ta-daa, istuimme sinnikkäästi Kultarannan parkkiksella kytäten taivasta, kelloa ja sadetutkaa. Ja kolme minuuttia ennen kierroksemme alkamista myös sade loppui!
Kuten tavallista, retkemme varsinainen pääsisältö hahmottui kuitenkin syömisen ympärille. Perjantaina söimme Naantalin kylpylässä sijaitsevassa Thai Garden-ravintolassa, joka oli jäänyt mieleemme jo edellisvisiitillä. Ja täytyy sanoa, se on kyllä yksi Suomen parhaista, ellei paras thaimaalainen ravintola.
Lauantaina suuntasimme bussilla Turkuun, jossa kävelimme jokivartta pitkin sen verran, että katsoimme ansainneemme jo lounaan Tintåssa. Osuimme paikalle juuri pahimpaan lounasruuhkaan, mutta palvelu oli siitä huolimatta ripeää ja ruokakin oikein hyvää. Olimme pohtineet erilaisia nähtävyyksiä Kakolan mäestä Turun linnaan saakka, mutta kaunis keli houkutteli vain käppäilemään rantaa pitkin. Teimme tuliaisostokset Kauppahallissa, sillä mies osti kaksi purkkia hernekeittoa ja lajitelman vihreää teetä. Kauheata tuhlailua siis! 🙂
Illaksi saavuimme takaisin Naantaliin. Käsittämätöntä kyllä, mies ei ollut koskaan aiemmin käynyt Naantalin keskustassa, joten käppäilimme ihmetellen ihania puutaloja ja niiden tunnelmaa. Ja illalliselle päädyimme Snickariin.
Sunnuntaiaamuna meitä kelluttikin hyvin kaiken tämän syömisen jälkeen hyvin. Kylpyläkäynnin jälkeen oli kuitenkin taas nälkä, joten ennen Kultaranta-visiittiä piipahdimme lounaalla Kultaranta Resortin golfkentän klubirakennuksessa, jossa oli oikein hyvä buffet-lounas. Vieressä oleva, erityisen kehuttu pizza-paikka oli vielä siihen aikaan kiinni, joten (ehkä onneksi) se jäi kokematta.
On se hyvä, ettei romanttisia viikonloppuja ole useammin. Menisi vaatekoko nopeasti uusiksi…
Susanna
Siinä se on: Naantalin aurinko!
Nätti kuin karkki, sellainen on Naantali.
Hmm… Mikä jottei?
Vespa.
Thai Garden on erittäin autenttinen thaimaalaisravintola, lämmin suositus.
Tintåssa en ole pettynyt vielä koskaan.
Alfred Kordelin ei ehtinyt monta vuotta nauttia Kultarannan puutarhasta ennen kuin hänet murhattiin.
Tiedättehän tyypin, joka kuvaa ihania ruoka-annoksia someen? Minä olen se tyyppi. Ruoka on aina ollut mulle tärkeä juttu, tykkään hyvästä ruoasta. Matkoilla syöminen on olennainen osa kokemusta.
No, nyt olen hyödyntänyt tätä intoani kuvata ruoka-annokseni yhdessä ystäväni kanssa, jolla on vähän samanlainen skarppaamistavoite kuin minulla.
Mutta sen sijaan, että kuvaisimme pelkästään ne ihanat viikonlopun juhla-ateriamme tai arjen parhaat lounasannokset, kuvaamme ihan kaiken. Jokaisen suupalan. Ja jaamme kuvat toisillemme whatsappissa.
Skarppaamisessa tarvitsee tukea. Ja tukea saa parhaiten ystävältä, joka oikeasti ymmärtää tavoitteesi (eli on ehkä itsekin messissä tai muuten vaan ei ole liian lepsu), mutta on samalla armollinen ja kannustava. Kun itsellä on tavoite mielessä ja syykin siihen (housut jäävät pieniksi), ei nimittäin yhtään auta kommentti: eihän sun tarvi laihduttaa! No jos ei tarvi, niin siinä tapauksessa tarvii pistää vaatekaappi uusiksi!
Suosittelen tätä kuvien jakamista, sillä se on todella helppoa, hauskaa ja tehokasta. Jo pelkästään tieto siitä, että kuva pitää lähettää, auttaa kasaamaan lautaselle oikeanlaisia asioita. Ystävältä tuleva kuva välipalasta auttaa myös muistamaan, että minunkin pitäisi syödä välipala.
Tsemppiterkuin,
Susanna
Punajuuririsotto. Teki mieli santsata, mutta pysyin lujana.
En tiedä, miten on mahdollista, etten ole käynyt aiemmin Roomassa, rakastan kuitenkin Italiaa ja italiaa. Ja olen kiinnostunut taidehistoriasta. Hyvä ruoka ja juomakin maistuvat. Vihdoin sentään minunkin tieni vei Roomaan.
Neljä päivää Roomassa tuli enemmän kuin oikeaan hetkeen. Se laittoi pisteen suhteellisen rankalle kesälleni. Myös kelien puolesta oli vielä tarvetta vähän kesän jälkilämmöille. Roomassa on ollut todella kuumaa ja kuivaa, mutta lämpö putosi juuri ennen reissuamme onneksi oikein miellyttävään 26-28 asteeseen.
Kyllä minä tiesin, että Roomassa on käsittämättömän paljon nähtävää ja historiaa on niin paljon, ettei edes ajattele, että tämä on historiallinen nähtävyys. Koko Rooma on historiallinen nähtävyys!
Vaikka tiesin, että Rooman nähtävyydet ovat huikeita, niin silti yllätyin siitä, miten huikeita ne ovat. Ja silti, kaupunki tuntui ihmisenkokoiselta, tärkeimmät nähtävyydet olivat saavutettavissa kävellen. Eikä syyskuun alussa ollut ruuhkaakaan liiaksi.
Tässä Rooman tärpit:
Bangkokin opastetun katuruokakierroksen innoittamina buukkasimme opastetun ruokakierroksen myös Roomaan. Tällä firmalla oli tarjontaa runsaasti ja valitsimme vaihtoehdoista Trasteveren iltakierroksen, sillä halusin joka tapauksessa tutustua Trasteveren kaupunginosaan. Oppaamme Eric oli todella hyvä, kertoi sopivasti ruokakulttuurista, kaupunginosasta, historiasta ja tietysti ruoasta ja juomasta.
Minä halusin nähdä Roomasta ainakin Fontana di Trevin, Espanjalaiset portaat ja Pantheonin. Ne kokee näppärästi muutamassa tunnissa, sillä ne ovat varsin lähellä toisiaan. Heitin Fontana di Trevin suihkulähteeseen kaksi kolikkoa – tietysti, sillä haluan takaisin Roomaan (toisella kolikolla voi esittää jokin muun toivomuksen).
Italiassa kuuluu nauttia aperitiivi vähintään kerran. Useimmissa baareissa ja ravintoloissa nimittäin aperitiivin kanssa tulee vaihteleva valikoima kaikenlaista pikkupurtavaa. Joskus syötävää tulee niin paljon, ettei syömään enää tarvitse mennäkään. Vaikka oikeasti täytyy, ollaanhan Italiassa.
Colosseum, Palatinuksen kukkula ja Forum Romanum olivat meillä listalla, mutta vasta ns. kakkoslistalla. Onneksi tuli kuitenkin käytyä, sillä olihan se Colosseum kolossaalinen. Me osuimme paikalle kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina, jolloin noihin kaikkiin pääsee ilmaiseksi. Ja se tarkoitti hillittömiä jonoja! Hillitön = nelisen tuntia. No, hätä ei ollut sen näköinen, sillä opastetulle ryhmäkierrokselle osallistumalla pääsi jonojen ohi. Ilmaisina päivinä opastettu kierros maksaa 20 euroa, jolla pääsi kaikkiin kolmeen paikkaan. Money well spent.
Borghesen puisto ja Borghesen galleria ovat keidas suurkaupungissa. Suosittelen lämpimästi tätä Rooman ”keskuspuistoa”. Puistossa on muun muassa eläintarha, kahviloita, galleria, näköalatasanne ja tietysti puisto. Galleriaan pitää buukata liput etukäteen, mutta se kannattaa. Borghesea sanotaan Rooman parhaaksi galleriaksi, enkä ihmettele. Se oli yksi elämäni parhaista gallerioista, erityisesti Berninin marmoripatsaat olivat huikeita ja itse rakennus myös. Se on myös juuri sopivankokoinen, ei tule taideähky.
Rooman maine shoppailukaupunkina vaihtelee kovasti sen mukaan, keneltä kysyy. Itse yritin löytää kaupungista kengät, mutta hyvä yritys ja vain yritykseksi. Kultaiset nilkkurini shoppasin Boozt.comista heti kotiin palattuani. Roomasta mukaan tarttui vain Benettonin harmaa merinovillaneule ja pullo Baroloa. Se avataan joskus talvella ja muistellaan kesää.
Susanna
Tästä starttasi ruokakierros: lasillinen proseccoa, melonia ja kinkkua ja burrataa pienessä perheravintolassa.
Meidän hotellin vieressä. Patsaalla kokoa kolmisen metriä. Jos tällainen olisi Suomessa, se olisi maamme suurin nähtävyys, täällä se oli vain palanen tavallista muuria.
Käytiin miehen kanssa juhlimassa meikäläisen vanhenemista ja vappua Kööpenhaminassa. Köpis on juhlimiseen oivallinen paikka: vaikuttavathan tanskalaiset siltä, että ovat syntymähuppelissa. Kaupungissa on myös mahdollisuus herkkuövereihin, sillä kaupunkia tituleerataan Pohjoismaiden ruokapääkaupungiksi.
Reissu olikin herkuttelupainotteinen. Kävelimme toki päivittäin 16 kilometriä (3x), jotenkinhan kaikki se ruoka täytyi sulatella. Toki akvaviittikin toimii samassa tarkoituksessa. Mutta koska ravintolatkaan eivät ole aivan vierekkäin, niin siirtyminen paikasta toiseen ja ruoan sulattelu hoitui näppärästi kävellen. Toki akvaviittiakin maistettiin.
Aloitimme herkuttelun kevyesti, syömällä pitsaa. Eikä mitä tahansa pitsaa, vaan yhtä elämäni parhaista, ellei parasta pitsaa. Pistäkää siis ylös: Neighbourhood! Muodoltaan se muistutti Skifferin liuskaa. Pohja oli täydellisen rapea ja täytteet poikkesivat kivasti valtavirrasta. Mies söi lampaanlihapullilla ja minttukastikkeella ryyditetttyä pitsaa, joka olisi aiheuttanut annoskateuden, ellei oma omenapitsanikin olisi ollut täydellinen!
Ja koska lounas oli näin kevyt, menimme illalla Köpiksen ”Teurastamolle” eli vanhalle meat packing districtilleFiskebareniin syömään meikäläisen synttäri-illallista. No, nimensä mukaisesti ravintola oli seafood-ravintola. Älkää antako rouhean sisustuksen, hälyisen ilmapiirin hämätä: kyseessä on ruoaltaan fiini ravintola ilman fiinistelyä.
Minä aloitin ostereilla, jatkoin kuningasravulla ja lopuksi vielä jaoimme miehen kanssa simpukat. Paikan viinilista on erittäin vaikuttava ja tarjoilijan suositukset osuivat nappiin. Onneksi hotelli oli lähellä, huh.
Tämän tankkauksen jälkeen olimmekin seuraavana päivänä valmiita suorittamaan lisää. Kaverin suosituksesta suuntasimme junamatkalle kohti Humlebækissä sijaitsevaa nykytaiteenmuseota Louisianaa. Juna oli täynnä ja se tyhjeni Humlebækissä. Tanskalaiset todellakin rakastavat taidetta ja designia, sillä museon oven takana oli 300 metrin jono ennen avaamista! Ja saman verran kertyi nopeasti jonoa meidän taaksemmekin, sillä me kokeneina käppäilijöinä kävelimme asemalta museolle nopeasti.
No, jono eteni kuitenkin vauhdikkaasti ja pääsimme nauttimaan paikan annista: patsaspuisto (esim. Moorea ja Miroa), pysyvistä näyttelyistä sekä huikeasta William Kentridgen Thick time -näyttelystä, josta tykkäsi perheen insinöörikin.
Louisianan lounasbuffet oli myös erittäin hyvä ja maisemat merelle hienot. Niin muidenkin mielestä, ravintola oli täynnä perheitä, nuoria, vanhoja – tanskalaiset todellakin rakastavat sekä taidetta että ruokaa!
Kulttuuripläjäyksen jälkeen sulattelimme ruokaa hetken Köpiksen kanavaristeilyllä, joka oli myös oikein kiva, vaikka minä olen kertaalleen sellaisella ollutkin. Ja sen jälkeen maistui taas tietysti ruoka, olimme menossa Mikkeller Øl & Brød -ravintolaan smörrebrödeille, jotka ovat kuulemma kaupungin parhaat. Mutta pahus, eihän siellä iltaisin leipiä tarjoiltukaan. Söimme siis illallislistalta ja kehutut leivät jäivät saamatta – illallinen oli siis lievä pettymys ja tunnelma pilalla (ei vaiteskaan).
Vaan eipä hätää, meillä oli vielä viimeinen päivä aikaa. Suuntasimme lounasaikaan Tivoliin, jossa lounastimme Grøftenissä. Tarjolla oli smörrejä, jotka olivat erittäin hyviä. Minä söin kaksi silliversiota, olihan vappupäivä. Akvaviitinkin otin.
Iloisten tanskalaisten salaisuuskin selvisi. Kaikissa pöydissä oli lounasaikaan isoja tuoppeja, viiniä ja akvaviittia edessä. Vaikka vappupäivä onkin Tanskassa ihan arkipäivä.
Iloista toukokuuta!
Susanna
Omenapitsa. Omnomnom. Oli siinä pekoniakin.
Reissun ainoa epävakainen päivä.
Puusta pudonnut.
Köpiksessä oli melkein kesä, mutta hyytävä tuuli.
Synttärit, mikä ihana tekosyy!
Ostereita neljällä eri tavalla Fiskebarenissa.
Menkää ihmiset Louisianaan, se löytyy myös Tanskasta.
Heippa!
William Kentridge yhdistää maalaustaidetta, veistoksia, Bonk-tyylisiä laitteita, varjoja ja videota. Olen vaikuttunut.
Tallinna on lähes täydellinen hemmottelulomakohde etenkin Etelä-Suomessa asuville. Siellä tuleekin käytyä noin kerran vuodessa joko naisporukalla tai miehen kanssa. Ensimmäisessä yhdistelmässä on enemmän shoppailua. Jälkimmäisessä on enemmän nähtävyyksiä.
Tallinnassa on todella monia todella hyviä ravintoloita ja hintataso myös houkuttelee herkuttelemaan. Syömme toki pääkaupunkiseudullakin hyvissä ravintoloissa, mutta emme ehkä ihan kolmea kertaa yhden viikonlopun aikana.
Nostan nyt esiin vanhan suosikkini Chedin, jossa olen syönyt viime vuosina lähes jokaisella Tallinnan reissulla. Jos pidät Farangista tai Gaijinista, kannattaa kokeilla tätä. Lounasaikaan paikka on usein todella hiljainen, joten on kuin söisi omassa ravintolassa. Oma suosikkiannokseni siellä on dim sum, joka päihitti aikoinaan Singaporessa syömäni dim sumit. Jos kehtaisin, söisin näitä dim sumeja sekä alku-, pää- että jälkiruoaksi.
Nyt Tallinnan monista ravintolasuosikeistani kärkeen kiilasi kuitenkin heittämällä Noa. Tämän paikan vuoksi voisin aloittaa uuden matkan suunnittelun saman tien. Noa sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Tallinnasta Piritan suuntaan. Uber-matka maksoi viisi euroa, bonuksena sain elämäni ensimmäisen Tesla-kyydin. Ei huono!
Noassa osui kaikki kohdalleen: saimme kauniina kesälauantai-iltana pöydän terassilta merinäköaloineen. Ruoka oli erinomaista, minä söin alkuruoaksi foie gras’n, joka tarjoiltiin minihampurilaisina. Hillo taittoi mukavasti maksaisuutta, olisi saattanut mennä jopa maksakammoiselle miehelle. Pääruoaksi söin kerrassaan loistavaa lampaankaretta, omnomnom. Jälkiruoassa oli suklaata eri muodoissa, hyväähän se oli, pakko myöntää, vaikken varsinaisesti jälkkäri- tai suklaaihminen olekaan. Jos jälkkäri on mielestäni aterian paras osa, niin se on yleensä sen merkki, että alku- ja pääruoka ovat olleet pettymyksiä. Voisinko siis ottaa alkupalan myös jälkkäriksi?
Niin, ja jotain viineistäkin. Alkuun lasillinen Ruinartia, ei petä. Ja ruoan kanssa kaksi lasillista Châteauneuf-du-Papea. Ei huono. Voisin tottua.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: paikan palvelu oli erinomaista. Rentoa, luontevaa, ammattitaitoista. Se on muuten vaikea laji: olla rento mutta silti pitää asiakas ykkösenä. Valitettavasti juuri siihen kosahti seuraavan päivän lounaamme Leib Resto ja Aedissa. Kun tarjoilija katsoo oikeudekseen viisastella asiakkaalle, on rentoudessa ylitetty raja. Ei jatkoon.
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit