Uusi kuosi, uudet kujeet

Ta-daa, blogissa on uusi ulkoasu. Kaipasin vaihtelua ja tällainen sitten on lopputulos. Toivottavasti tykkäätte. Päivitin myös hiukset, sillä kävin kampaajalla yli kolmen kuukauden tauon jälkeen. Vähän väriä ja latvoista pois.

Myös puutarhassa on ollut ”vähän väriä ja latvoista pois” -tyyppinen viikonloppu, sillä toista viime kesänä perustetuista perennapenkeistä on vähän tuunailtu. Siitä kuoli pari kasvia ilmeisesti kaamosmasennukseen, joten nyt tarvittiin täydennystä. Penkkiin päätyi muun muassa maitokelloa, rentoakankaalia (nimen vuoksi) ja isopäivänkakkaroita.

Meillä on viime vuosina ollut puutarhassa trendinä vähemmän nurmikkoa, enemmän kukkia. Kukiksi on valittu erityisen hyvin pölyttäjiä houkuttelevia kukkia. Pienen ihmisen ekoteko, joka houkuttelee pihamaalle perhosia, kimalaisia ja mehiläisiä!

En tiedä, onko kyseessä toivoeajattelu, mutta minusta hyönteiset ovat houkutelleet pihallemme myös lintuja tavallista enemmän. Yksi talitiainen on kohta niin kesy, että tulee syömään kädestä! Sen lisäksi pihapiirissä pyörii säännöllisesti sepelkyyhkyjä, sinitiaisia, leppälintuja, varpusia, pikkuvarpusia, mustarastaita, punarintoja…

Puutarhaunelmat jatkuvat yhä: haluaisin jatkaa perennapenkkiä alppiruusuilla ja havuilla. Ja ties mitä sitä ehtii keksiä tänä kesänä, kun pihalla tulee vietettyä luultavasti tavallista enemmän aikaa.

Mutta ehkä sitä ehtii myös kellahtaa tuolille ottamaan aurinkoa ja juomaan roseeviiniä. Tulisipa ihana kesä!

Susanna

Hortensia ja lemmikkejä. Lemmikit siirsin toisesta perennapenkistä, jossa ne leviävät aivan hulluna.
Kivikkokasveja tarttui myös mukaan.
Japaninvaahtera on ruukussa.
Tulppaani kuin mariannekarkki.
Olen hurahtanut nyt tulppaaneihin – ensi syksynä niitä laitetaan lisää!
Tämä on aivan ihana lajike!
Muutama tulppaani päätyi maljakkoonkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: