Pikakurssi ennen matkaa

Eipä puutu jännitystä tähän tulevaan reissuun valmistautumisesta. Ensin uutiset Hong Kongin mellakoista. Kun sillä rintamalla hiljeni, alkoivat uutiset koronaviruksen leviämisestä. Ja sitten olimme miehen kanssa molemmat oikein kunnon flunssassa viime viikolla. Ja ikään kuin siinä ei olisi kaikki, sain flunssan päälle oikein kunnon vatsataudin!

No, toivotaan, ettei se vatsatauti tartu mieheen, sillä vatsatauti itsessäänkin on kyllä aivan kamala. Saati, että sitä potisi lentokoneen vessassa… uuh!

Naureskelin (koska mitä sitä muutakaan ihminen voi), että vetäisin sellaisen yhden päivän intensiivikurssin: norjan alkeet, bikinikuntoon luonnonmenetelmin ja porsliinituotantoon tutustuminen lähietäisyydeltä. Ei ollut kiva kurssi, en ainakaan maksaisi siitä. 😀

Kaikista pikkuvirusten kiusasta huolimatta matka lähestyy, tänään mennään! Ainakin vielä näyttää siltä, että matkamme alkaa Hong Kongista.

Jos mutkia tulee matkaan, niin onhan siinäkin jotain positiivista: ainakin blogiin tulee jännittävää sisältöä. Stay tuned! 😀

Susanna

 

 

 

 

 

And so the adventure begins…

En vieläkään meinaa uskoa, että ensi perjantaina alkaa reissu, josta olen haaveillut koko aikuiselämäni! Ensin se oli haave. Sitten siitä tuli tavoite. Ja kohta se on totta. Ainakin toivottavasti se on totta, sillä pienenpieni koronavirus saattaa vielä tehdä yllättäviä mutkia matkaan.

Kyseessä on siis pyöreisiin vuosiini yhdistetty bucket list -reissu Uuteen-Seelantiin. Matkamme alkaa Hong Kongista, ja se on tässä nyt se jännittävin osuus. Tällä hetkellä Uusi-Seelanti on estänyt maahantulon Manner-Kiinasta. Honkkari ei ole Manner-Kiinaa, mutta koska olemme tasoittelemassa aikaeroa siellä viiden yön ajan, niin on tietysti mahdollista, että sinä aikana vedetään rajoja kiinni laajemminkin. Toivottavasti ei. Tai jos niin käy, niin se toivottavasti tapahtuu ennen starttiamme, jolloin ehdimme vielä tehdä uudet suunnitelmat. Olisi tietty tylsää olla jumissa Hong Kongissa, kun reissumme pääkohde on Uusi-Seelanti.

Uudessa-Seelannissa vietämme sitten vajaat neljä viikkoa, ajamme maan likipitäen päästä päähän. Ja sen jälkeen tulemme takaisin Bangkokin kautta.

Tiedossa on siis kerran elämässä -tyyppinen reissu. Laukku on likipitäen pakattu. Nyt pidetään vain peukkuja, että kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Flunssanikin ehtii toivon mukaan parantua ennen reissua.

Kaikkien Honkkariin liittyneiden uutisten vuoksi ja reissun palapeliluonteen vuoksi on kyllä onni, että meillä on kerrankin ollut matkatoimisto apuna. Itse emme olisi ikinä osanneet suunnitella näin moniulotteista reissua. Ja nyt kyllä jännittäisi vielä nykyistä enemmän, jos olisimme lennot ja muut buukkailleet itse.

Jos haluat seurata reissuamme, niin pidä blogia silmällä. Päivitän tänne matkakertomusta varmaan useamman kerran viikossa.

Susanna

 

Heihei kesä!

Piipahdin pari viikkoa sitten Toscanassa. Paluu arkeen merkitsi sitä, että kesämekko vaihtui kevytuntsaan. Toscanassa oli vielä kesä. Viinin sadonkorjuu oli käynnistymässä seuraavalla viikolla. Lämpöä oli päivisin vielä 24 astetta.

Minä käyn aurinkoenergialla, joten tämä valon vähentyminen ottaa minulle kyllä koville. Pakkasesta sentään selviää laittamalla vaatteita päälle, mutta miten saa lisää valoa päiviin? Aamuisin herätessä on pimeää, eikä mene kauan, kun on pimeää sekä matkalla töihin että töistä kotiin.

Olen varma, että esi-isämme eivät kääntyneet Uralilta tähän suuntaan vapaaehtoisesti. Kyseessä oli jokin epäsosiaalinen rikollisjoukko, jonka muut ajoivat pohjoiseen, kun he itse kääntyivät Keski-Euroopan suuntaan.

No, onhan syksyssä toki hyviäkin puolia: tykkään arjesta ja syksyllä sitä arkea piisaa. Töiden päälle harrastan kaksi kertaa viikossa espanjanopiskelua, käyn salilla 2-3 kertaa viikossa ja tanssimassa lattareita kerran viikossa. Jos vapaa-aikaa jää (eli yleensä ei), teen käsitöitä, askartelen ja luen. Syksyllä on myös mukava käpertyä punaviinilasin kanssa sohvannurkkaan, Toscanasta onkin tulossa laatikollinen chianti classicoa ja kertakaikkisen herkullista rosee-viiniä. Niitä odotellessa!

Mitkä ovat teidän selviytymiskonstinne?

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kävin joka aamu katsomassa, kun aurinko nousi Toscanan kukkuloiden ylle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aamu-usvaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Auringonnousu voi räjäyttää tajunnan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oliiveja.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sitruunoita ruukussa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sinistä taivasta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sienassa olen käynyt aiemminkin, mutta katedraali on jäänyt aiemmin katsastamatta. Kannatti käydä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sienan kuuluisa aukio. Bondia ei näkynyt.
IMG_8283
Viimeisen illan viimeiset säteet.

 

 

Maailman söpöin eläin

Yhtäkkiä aloin bongata niitä kaikkialla: videoissa, valokuvissa, penaaleissa, bullet journaleissa, tarroissa, vaatteissa ja tietysti lankahyllyillä. Nimittäin alpakoita. Ensimmäisen alpakkavideon nähtyäni olin heti aivan myyty – alpakat ovat i-ha-ni-a! Siltä istumalta selvitin, onko alpakoita Suomessa ja missä niitä pääsee katsomaan. Ja sitten olinkin jo lyönyt kalenteriin visiitin Ali-Ollin alpakkatilalle Klaukkalaan. Meiltä on siis lähimpien alpakoiden luokse vain puoli tuntia, lähimatkailua!

Vierailu ei vähentänyt lainkaan alpakkarakkauttani, sillä alpakat ovat söpöjä  ja hassuja sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ne ovat kilttejä, niiden ruokkiminen on helppoa, sillä niillä ei ole ylähampaita, joten ne eivät edes vahingossa voi purra kädestä. Niitä voi rapsutella ja silitellä, jos ne sille päälle sattuvat. Ne ovat nimittäin luonteeltaan hyvin paljon niin kuin kissat, niitä ei kiinnosta miellyttää ihmistä. Eli mitä tahansa ne tekevätkin, ne tekevät sen omasta halustaan.

Ne ovat kaikki myös omanlaisiaan persoonia, sen huomasi jo ruokkiessa, sillä Aamu oli selkästi tyttöporukan nälkäisin tyyppi ja yritti viedä kaikki rehupelletit muiden nenän edestä.

Alpakat ovat oppivaisia, joten niiden kanssa voi harrastaa esimerkiksi alpakka-agilityä. Tai käydä kävelyllä, sillä ne kulkevat hihnassa. Minäkin pääsin tekemään pienen lenkin.

Ali-Ollin tila on auki ympäri vuoden sunnuntaisin, joten suosittelen retkeä kaikille, jotka pitävät eläimistä. Tilalla on myös poneja, kaneja, deguja, marsuja ja kaksi kissaa.

En valitettavasti voinut tuoda kotiin omaa pikkualpakkaa, mutta tuliaisia toin tietysti silti. Tilan puodista lähti mukaan kolme vyyhtiä Iitasta kehrättyä lankaa. Alpakan villa on seitsemän kertaa lämpimämpää kuin lampaanvilla, eikä siinä ole lanoliinia, joten se ei ole pahanhajuista ja rasvaista. Lisäksi mukaan lähti alpakkasukat ja washi-teippi, jolla voin nyt sitten koristella bullet journaliani. Ja ensi talvena Iita lämmittää ehkä kaulaani pakkasilla.

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oispa ruokaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Uteliaat alpakkavauvat.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hän on Manna.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ruoka maistui.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Terve.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Alpakat keritään kerran vuodessa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ostin Iitasta kehrättyä lankaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ovat varmasti lämpimiä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pehmo.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lämmin suositus.

 

 

 

 

Uimista, patikoimista ja syömistä

Blogi oli taas hiljaa, sillä meikäläinen vietti kesäloman loppupuoliskon. Keski-ikäinen ihminen näemmä alkaa olla kaavoihinkangistunut ja turvallisuushakuinen, sillä päädyimme viime kesän tapaan Mallorcalle. Olimme kuitenkin sen verran uhkarohkeita, että valitsimme osittain eri paikkoja kuin viime vuonna.

Ensimmäiset kuusi päivää olimme Cala d’Orissa, mutta hitusen eri paikassa kuin viime vuonna. Sitten siirryimme viikoksi Sóllerin pikkukaupunkiin, jossa kävimme viime vuonna päiväseltään patikoimassa. Ja loput neljä päivää olimme saaren pääkaupungissa Palmassa, jonne olimme aiemmilla reissuilla tehneet vain päiväretkiä.

Koska olen hehkuttanut Mallorcaa matkakohteena jo aiemmin useissa eri blogauksissa, muun muassa shoppailukohteena ja aikuiskohteena, niin säästän teidät nyt blogisarjalta. Tässä siis kootut fiilikset, vinkit ja kommentit reissustamme, joka oli jälleen tosi kiva (lue myös kuvatekstit). Ensi kesänä emme kuitenkaan mene Mallorcalle, mutta varmasti vielä joskus menemme.

Ensinnäkin, suosittelen Mallorcalle matkustamista lämpimästi syyskuussa. Meidän reissumme ajoittui elo-syyskuun vaihteeseen. Heinä-elokuun kiihkein matkailusesonki alkaa olla jo vähän takanapäin, mutta kesä jatkuu. Lämpöä oli 26 – 33 astetta ja näin loppukesästä meri oli jo ehti nyt lämmetä. Emme ole koskaan, ikinä, milloinkaan uineet niin paljon kuin Cala d’Orin viikollamme!

Me emme ole varsinaisia rantalomailijoita siinä mielessä, että jaksaisimme ottaa aurinkoa ainakaan tuntia, paria pidempään, emmekä missään nimessä joka päivä. Mutta jos vesi on kirkasta ja lämmintä, niin voimme kyllä käydä uimassa pari kertaa päivässä ja viihtyä vedessä kaloja katselemassa pitkäänkin. Erityisen hyvin tähän sopivat mielestäni Cala d’Orin suunnalla olevat ”Calat” eli rantapoukamat. Pitkät hiekkarannat eivät ole meidän juttu, sillä se rannalla oleileminen ei ole meidän juttu.

Seudulta löytyy myös kivoja patikointireittejä, me yhdistimme patikoinnin ja uinnin kävelemällä Finca Roigista neljän calan reitin (Cala Magrana-Cala Pilota-Cala Virgil-Cala Botá). Noille rannoille ei pääse autolla, joten rannat ovat rauhallisia, paikalla on vain kävellen tai pyörällä tulleita sekä veneitä parkkeerattuna poukamiin.

Toiseksi, Mallorcan länsireunalla sijaitseva Tramuntanan-vuoristo on oiva patikoinnista kiinnostuneiden matkakohde. Sóllerin kaupunki on patikoijille hyvä tukikohta, sillä sieltä lähtee monia reittejä, joiden vaativuus vaihtelee helposta vaativaan. Me teimme viikon sellaisia 1,5 – 4 tunnin lenkkejä, joissa nousumetrejä tuli helposti liki 500 metriä. Tramuntanan korkeimmat vaellusreitit nousevat 1000 metriin, mutta niille ei meillä helteen, kunnon, varusteiden tai kokemuksen puolesta ollut vielä asiaa…

Keskitasoisista reiteistä ja päiväretkistä selviää normaalikuntoinen ihminen kyllä hyvin, mutta suosittelen kaikile patikoinnista kiinnostuneille hyviä patikointikenkiä, sillä polut ovat pääsääntöisesti hyvin epätasaisia. Myös kävelysauvasta on hyötyä. Vettä pitää varata mukaan, sillä syyskuussakin päivälämpötilat voivat siis nousta 33 asteeseen. Muuten reitit ovat kyllä pääsääntöisesti näppäriä, sillä ne kulkevat kylästä toiseen ja niistä löytyy kyllä ravintoloita ja kuppiloita. Reitit on melko hyvin merkitty, mutta silti kannattaa ostaa opaskartta.

Sóllerin kaupunki on viehättävä, mutta se on pieni. Näin jälkikäteen ajateltuna siellä olisi voinut olla lyhyemmänkin ajan kuin viikon, mutta toisaalta tarkoituksenamme oli patikoida usempaan otteeseen, ja akillesjännevaivojen vuoksi en uskaltanut lähteä retkille  peräkkäisinä päivinä. Eli viikossa ehdimme tehdä kolme reissua lepopäivistä huolimatta.

Illalla kylän ”nähtävyydet” kyllä ehtivät loppua, sillä kivoimmat paikat: Can Prunera eli yhdistetty modernin taiteen museo ja kotimuseo, kasvititeellinen puutarha ja keskusaukio on kyllä nähty muutamassa tunnissa. Onneksi kylästä löytyy kyllä muutamia kivoja ravintoloita, joista meidän suosikkimme olivat Lluna 36 ja La Vilan sisäpiha. Joutohetket vietin piskuisen hotellimme ranskalaisella parvekkeella ihmisvilinää seuraten. Ihan lomasta kävi sekin

Kolmanneksi, Palma on todella kiva ruokakaupunki ja siellä voi helposti viettää aikaa pelkästään kulkemalla kauppahallista tosieen ja istuskelemalla kivoissa kahviloissa. Buukkaamamme opastettu ruokaretki meni valitettavasti pieleen, sillä oppaamme ei ilmestynyt paikalle. Mutta itse löysimme harvoin oppaissa mainitun San Juanin kaupunginosassa sijaitsevan Mercado Gastronómicon kauppahallin, joka on auki puoleen yöhön ja joka on vallan mainio mesta. Myös Mercado l’Olivar vanhassa kaupungissa kannattaa katsastaa sekä Santa Catalinan kauppahalli. Vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita, mutta niiden joukosta helmien löytäminen voi olla hankalaa. Itse tykkäsimme aivan huoneistomme vieressä sijainneesta l’ambigústa.

Se oli sellainen reissu se, uusi reissu on jo buukattu ja kovasti ajatuksissa, sillä se on meidän bucket list -kohteemme Uusi-Seelanti.

Mallorcalle sanon: Gracias, hasta la proxima!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Calat ovat pieniä rantapoukamia. Jos näkee vähän vaivaa, voi löytää aivan oman rannan itselleen.
IMG_0079
Tässä meidän kotirantamme, Cala Egos, joka sijaitsee Cala d’Orin alueella. Ranta oli todella ihana, kun polski vähän pidemmälle, sai katsella kaloja ihan omassa rauhassaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Joskus kannattaa pistää lomallakin kello soimaan ja lähteä aamukävelylle. Aurinko oli ensin pinkki.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja hetken kuluttua se värjäsi pilvenreunat oranssiksi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mun iho, hiukset ja kynnet rakastavat lämmintä ilmastoa. Hiukset kasvoivat varmaan kaksi senttiä loman aikana!
IMG_7427
Satunnainen patikoija etsii uimarantaa, Finca Roigista lähtee reitti, joka kiertää neljä rantaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Santuari de Sant Salvador – suosittelen! Huikeat näköalat. Sinne voi patikoida, mutta perille pääsee myös autolla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Osuimme Santuari de Sant Salvadorille juuri, kun tämä hurjapää hyppäsi huipulta alas.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sóllerin keskustori on viehättävä. Koko kaupunki on täynnä Art Nouveau -kauneuksia.
IMG_7650
Teimme museojunalla retken Sóllerista Palmaan ja takaisin. Maisemat ovat huikeat, mutta vielä huikeammat, jos lähtee itse patikoimaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Can Prunerassa oli kiinnostava Pep Guerreron näyttely.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Can Prunera on myös kotimuseo, jossa on silmäkarkkia.
IMG_7604
Hotellimme Aqua Llunan aamiaiskattaus. Maailman parhaat croissantit, muuten.
IMG_7775
Naapurikyyläystä hotellin partsilta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sóllerista lähtee monia patikointireittejä, tämä kulki satoja vuosia vanhan oliivipuulehdon halki.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja reitti päättyi Port de Sólleriin, jossa oli pakko pulahtaa uimaan. Oli 33 lämmintä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Fornalutxin kylään patikoimme myös. Kylä sai muutama vuosi sitten tittelin ”Espanjan kaunein kylä”.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja siellä häämöttää Sóller.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Palmassa kannattaa aina katsoa ylöspäin.
IMG_7963
Hotellihuoneistossamme oli kaksi privaattia kattoterassia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Palman katedraali, La Seu.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuten sanoin, Palmassa kannattaa aina katsoa ylös.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vanha arabialainen kylpylä, Banys Arabs.
IMG_0442
San Juanin Mercado Gastronómico.

 

 

 

Naantalissa ja vähän Turussakin

Käytiin siipan kanssa viettämässä viikonloppua Naantalissa. Edelliskerrasta olikin liki 15 vuotta aikaa, vaikka Naantali kyllä ehdottomasti ansaitsisi meiltä parisuhdeviikonlopun useamminkin. Se on lähellä, se on romanttinen, siellä on nähtävää ja etenkin jos laventaa reviiriä Turkuun, niin  siellä on myös erittäin hyvä ravintolatarjonta.

Suomen kesä näytti viikonloppuna parastaan, paitsi tietysti sunnuntaina, jolloin olimme buukanneet opastetun kierroksen Kultarannan puutarhaan. Mutta, ta-daa, istuimme sinnikkäästi Kultarannan parkkiksella kytäten taivasta, kelloa ja sadetutkaa. Ja kolme minuuttia ennen kierroksemme alkamista myös sade loppui!

Kuten tavallista, retkemme varsinainen pääsisältö hahmottui kuitenkin syömisen ympärille. Perjantaina söimme Naantalin kylpylässä sijaitsevassa Thai Garden -ravintolassa, joka oli jäänyt mieleemme jo edellisvisiitillä. Ja täytyy sanoa, se on kyllä yksi Suomen parhaista, ellei paras thaimaalainen ravintola.

Lauantaina suuntasimme bussilla Turkuun, jossa kävelimme jokivartta pitkin sen verran, että katsoimme ansainneemme jo lounaan Tintåssa. Osuimme paikalle juuri pahimpaan lounasruuhkaan, mutta palvelu oli siitä huolimatta ripeää ja ruokakin oikein hyvää. Olimme pohtineet erilaisia nähtävyyksiä Kakolan mäestä Turun linnaan saakka, mutta kaunis keli houkutteli vain käppäilemään rantaa pitkin. Teimme tuliaisostokset Kauppahallissa, sillä mies osti kaksi purkkia hernekeittoa ja lajitelman vihreää teetä. Kauheata tuhlailua siis! 🙂

Illaksi saavuimme takaisin Naantaliin. Käsittämätöntä kyllä, mies ei ollut koskaan aiemmin käynyt Naantalin keskustassa, joten käppäilimme ihmetellen ihania puutaloja ja niiden tunnelmaa. Ja illalliselle päädyimme Snickariin.

Sunnuntaiaamuna meitä kelluttikin hyvin kaiken tämän syömisen jälkeen hyvin. Kylpyläkäynnin jälkeen oli kuitenkin taas nälkä, joten ennen Kultaranta-visiittiä piipahdimme lounaalla Kultaranta Resortin golfkentän klubirakennuksessa, jossa oli oikein hyvä buffet-lounas. Vieressä oleva, erityisen kehuttu pizza-paikka oli vielä siihen aikaan kiinni, joten (ehkä onneksi) se jäi kokematta.

On se hyvä, ettei romanttisia viikonloppuja ole useammin. Menisi vaatekoko nopeasti uusiksi…

Susanna

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siinä se on: Naantalin aurinko!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nätti kuin karkki, sellainen on Naantali.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Hmm… Mikä jottei?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vespa.
IMG_7062
Thai Garden on erittäin autenttinen thaimaalaisravintola, lämmin suositus.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tintåssa en ole pettynyt vielä koskaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Alfred Kordelin ei ehtinyt monta vuotta nauttia Kultarannan puutarhasta ennen kuin hänet murhattiin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sininen puutarha.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Istu.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suomi-puutarha on sinivalkoinen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kordelinin lempikukkia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jotain tällaista meidän takapihalle?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuja.

 

 

 

Siskosten rituaalit

Meillä on pikkusiskojeni (2 kpl) kanssa kesäinen rituaali: nähdään jossain päin Suomea ja vietetään aikaa keskenämme hyvän ruoan, juoman ja etenkin seuran äärellä. Hyvistä rituaaleista kannattaa pitää kiinni, mutta niitä kannattaa uudistaa.

Tällä kertaa rituaalia uudistettiin ottamalla mukaan myös pikkuveli sekä avecit. Ja suuntamalla Ruotsiin, tarkemmin Uumajaan, jonne pääsee nykyään taas laivalla Vaasasta.

Uumaja on sellainen meikäläisen lapsuuden ja nuoruuden viikonloppukohde, sillä silloin laivavuorot olivat pohjalaisille näppärin tapa päästä ulkomaille. Ja silloin vielä Ruotsissa oli kaikkia sellaisia kauppoja, joita Suomessa ei ollut (Ikea, H&M…).

Edellisestä Uumajan reissusta olikin noin 35 vuotta aikaa, sillä teimme yläasteella sinne luokkaretken. Meininki oli nyt aika samalainen: päämäärätöntä haahuilua, shoppailua ja huonoa huumoria.

Meillä on siskojeni kanssa myös toinen rituaali: Ritualsin kosmetiikkamyymälä. Ja koska Uumajasta löytyi sellainen, niin sinnehän oli päästävä.

Ritualsia saa myös Suomesta, mutta rajoitetusti. Olemme siskojeni kanssa aivan koukussa tähän hinta-laatu-suhteeltaan aivan erinomaiseen kosmetiikkamerkkiin. Etenkin vaahtoava suihkugeeli on aivan ihanaa! Myös meikit ovat laadukkaita ja värit ihanan luonnollisia.

Olen tällä hetkellä meikkien suhteen ostolakossa, joten mukaan tarttui vain Rituals of Sakura -sarjasta sampoo ja hoitoaine (tuoksu on ihana) sekä kasvoseerumia. Kanta-asiakkaana sain ostoksien lisäksi kaupantekijäisenä Sakura-geelisaippuan, joka olisikin kohta ollut loppumassa, joten ilahduin lahjasta kovasti.

Onko teillä sisarusrituaaleja? Olisi kiva kuulla niistä!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Espresso House on ruotsalainen kahvilaketju, tuli testattua kotimarkkinallaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ritualsin myymälät ovat kauniita ja palvelu aina erinomaista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Zen-fiilistä Ritualsin tyyliin.

Bravo, Costa Brava!

Tämä on viimeinen Katalonian kiertomatkan blogaus: sarja päättyy, kuten reissukin, Costa Bravalle, tarkemmin Platja d’Aron kaupunkiin. Halusimme päättää kiertomatkamme leppoistellen, jotta lomasta jäisi muutakin mieleen kuin singahtelu paikasta toiseen. Ja jäihän siitä.

Platja d’Arossa majoituimme aivan keskustassa, pääkadun varrella sijaitsevassa Cliper-huoneistohotellissa, josta oli rantaan parisataa metriä. Huoneisto oli sisustettu kivasti ja sen sijainti oli aivan huippu. Ravintolat ja kaupat aivan vieressä.

Platja d’Aro oli iloinen yllätys: vaikka Costa Brava on Espanjan ensimmäinen ”massaturismikohde”, Platja d’Aro se ei vaikuttanut sellaiselta, ainakaan negatiivisessa mielessä. Ainakin noin alkusesongista se tuntui täyttyvän lähinnä viikonloppuisin, jolloin sinne saapuivat Barcelonan ja Katalonian sisämaasta paikalliset ihmiset viettämään viikonloppua. Hotellimme ihana Victor kertoi, että barcelonalaisetkin saapuvat Platja d’Aroon, vaikka heillä on rantaa omassakin kaupungissa. He tulevat kuulemma kaupunkiin muun muassa shoppailemaan. Enkä ihmettele. Pieneksi kaupungiksi d’Arossa oli paljon kivoja kauppoja ja kaikki tosiaan viiden minuutin kävelymatkan etäisyydellä toisistaaan.

Ainoa asia, mitä jäin kaupungissa kaipaamaan olivat tapas- ja pinxtopaikat. Muutenkin kaupungin ravintoloissa tuntui välillä palvelu onnahtavan, alkukauden alkukankeutta oli vielä havaittavissa. Lopulta päädyimmekin siihen, että söimme ulkona vain parina iltana ja kokkailimme itse iltaisin huoneistossamme. Lounaat sen sijaan nautimme ravintoloissa, onhan menu del dia -konsepti kertakaikkisen vastustamaton.

Vaikka Platja d’Aro oli kiva ja tarkoituksena oli ottaa iisisti, niin emme kuitenkaan löhöilleet rannalla. Kävimme sisarhotellimme Park Hotel San Jorgen uima-altaalla kyllä kahteen otteeseen (noin tunnin), yhtenä päivänä lähinnä käppäilimme shoppailemassa, mutta muuten olimme kyllä liikkeellä. Platja d’Aron rantaa pitkin menee todella kiva patikointireitti, joten yhtenä päivänä kävelimme lähikaupunkiin ja takaisin (noin kolmen tunnin reissu). Lisäksi reilun puolen tunnin automatkan päässä sijaitsee todella viehättävä Gironan kaupunki, jonne teimme Game of thrones -pyhiinvaellusretken, sillä kaupungissa on kuvattu kohtauksia useampaankin GoT-paikkaan liittyen.

Rantapatikoinnin lisäksi kävimme patikoimassa Garrotxan tulivuorialueella. Tämä oli hotellimme Victorin erinomainen vinkki. Alueella on lukuisia reittivaihtoehtoja, me kävimme ensin patikoimassa Olotin kaupungin ”keskellä” sijaitsevan tulivuoren huipulle. Sitten ajoimme lyhyen matkan, ja teimme noin kolmen tunnin retken, jossa kapusimme parin tulivuoren päälle, muun muassa Santa Margaridalle.

Eli leppoistelun lisäksi olimme kyllä myös aika reippaita! Merivesi oli tähän aikaan vuodesta (touko-kesäkuun vaihde) vielä aika viileää, joten rantalomailu ei nyt ihan varsinaisesti vielä houkutellutkaan. Vaikka muuten rannat olivat kyllä ihanat. Platja d’Aron rannat muistuttivat viime kesäisestä Mallorcan Cala d’Orin reissusta, sillä ranta oli täynä pieniä, ihania poukamia. Itse tykkään juuri sellaisista kivikkoisten kallioiden sujassa olevista hiekkapoukamista enemmän kuin kilometritolkulla jatkuvista hiekkarannoista.

Mitä nyt sitten jäi erityisesti mieleen Kataloniasta:

  • Barcelonasta erityisesti ruoka ja Palau de musica Catalana
  • Viinitilat, erityisesti tietysti cava
  • Sitgesin kaupunki
  • Girona
  • Se, että Kataloniassa kannattaa ehdottomasti kierrellä muuallakin kuin Barcelonassa – alueelta löytyy jokaiselle jotain: patikointimahdollisuuksia, historiaa, rantoja, viinejä ja ruokaa, shoppailua ja kulttuuria.

Hasta luego!

Susanna

IMG_6400
Costa Bravan rannoilta löytyy ihana pieniä salaisia rantapoukamia.
IMG_6409
Vesi oli kirkasta, mutta kesäkuun alussa vielä 18-asteista. Minulle liian kylmää…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Girona oli ihana.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Perinteinen hotelliselfie.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Cliper hotel San Jorge oli kivasti sisustettu huoneistohotelli aivan Platja d’Aron ytimessä.
IMG_6361
Lomavarustus.
IMG_6360
Kolmet uudet kengät, hups.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä näkymä saattaa olla tuttu Game of thronesista.
IMG_6513
Santa Margaridan kraaterissa on pieni kappeli.

 

Vapaalla vapaamielisenä

Katalonian-lomareissumme kolmas kohde oli Barcelonan eteläpuolella sijaitseva Sitgesin kaupunki. Se valikoitui kohteeksemme työkaverin suosituksesta. Pistän hyvän kiertämään, suosittelen siis lämpimästi kaikille. Tai no, en ihan kaikille, nimittäin jos on kovin tiukkapipoinen ja vanhoillinen, niin Sitges ei ole oikea kohde. Se on nimittäin tunnettu vapaamielisenä kaupunkina ja onkin yksi homo- ja lesboväen suosikkikohteista.

No, meitä se ei todellakaan haitannut, antaa kaikkien kukkien kukkia vaan! Ja kukathan kukkivat, sillä saavuimme kaupunkiin juuri Pride-viikon kynnyksellä, Sitgesissä on yksi Euroopan legendaarisimmista Pride-tapahtumista,mutta harmi kyllä missasimme paraatipäivän, sillä olimme silloin suuntaamassa jo Costa Bravan suuntaan.

Me majoituimme pari kilometeriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa Dolce-hotellissa, joka oli aivan ihana. Ihanat allasalueet, kylpylä ja ihana aamiainen.  Koska Barcelonassa emme malttaneet käydä hotlan altaalla ja Lleidan Paradorissa sitä ei ollut, niin Dolcessa kävimmekin sitten joka aamu aamu-uinnilla ja ottamassa vähän aurinkoakin.

Mitäs muuta Sitgesissä sitten voi tehdä? Kaupunki on  varsin pieni ja nähtävyydet on kävelty nopeasti läpi. Sen jälkeen onkin hyvä istahtaa vaikka terassille ihmettelemään elämää. Ja sen jälkeen voi istahtaa vaikka tapaksille. Ja sitten vaikka kävellä vähän rannalla.

Ja jos tekemistä kaipaa enemmän, niin Sitgesistä on noin puolen tunnin ajomatka cava-alueelle, joten viinitilamatkailuun on vallan mainiot mahdollisuudet. Me katsastimme sekä Freixenetin, Anna Codorniun että Canals & Munnén, jotka sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan. Kotimatkalla olikin laukku niin täynnä viinejä, että piti hymyillä nätisti lentokentän check inissä selvitäksemme ilman lisämaksuja. Hups.

Susanna

IMG_6321
Dolcen aamiaisnäkymät.
IMG_6305
Sitgesin rantabulevardi.
IMG_6325
Ihmiselle sopivat asuinpaikat merkitään kätevästi palmuilla,
IMG_6341
Sitgesin kuuluisin nähtävyys auringonlaskun aikaan.
IMG_6340
Aina kannattaa katsoa ylös.
IMG_6304
Leppoisa ja rento Sitges. Ja on tuo mieskin.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑