Korona-aikana käsityöharrastajiksi on ryhtynyt tai halunnut ryhtyä moni, joka on viimeksi tehnyt pakolliset käsityöt kouluaikana. Etenkin kutominen on ollut suosittua, ja islantilaisten ja norjalaisten villapaitojen suosion vuoksi monet langat ovat olleet kaupoista loppu. Vaikka uusien harrastajien tulo merkitsee meikäläisen kaltaiselle neulootikolle koventunutta kisaa neulelangoista, niin silti olen uusista harrastajista vain iloinen.
Neulominen on ollut itselleni henkireikä ja ilo siitä asti, kun noin 24-vuotiaana opettelin kutomaan uudelleen. Kyllä, opettelin kutomaan vasta aikuisena, vaikka olen ollut aina innokas käsityöharrastaja ja minulla oli käsityö valinnaisena aineena koko yläasteenkin ajan. Silloin tosin keskityin vain ompelemiseen, ja tein paljon itselleni vaatteita. Kutomista ja virkkaamista inhosin, sillä käsialani oli tiukka, joten sormiin sattui, kun nihkeät tekokuitulangat eivät liukuneet nätisti puikoilla. Lisäksi teini-ikäistä ei varsinaisesti inspiroinut lapasien tai sukkien kutominen, ja koska osaamista oli niukasti, neulepaidan tekeminen tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta.
Itse opettelin siis kutomaan aikuisena, kun sain kummilapsia.
Kutominen (tai neulominen, jos joku sitä sillä nimellä haluaa kutsua) ei varsinaisesti ole rakettitiedettä. Hommaan pääsee kyllä nopeasti sisään, jos osaa käyttää YouTubea, ja on vähänkään kärsivällisyyttä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei sitä kärsivällisyyttäkään kovin paljon tarvita.
Kansalaisopistot järjestävät nyt kursseja, ja Facebookin erilaisissa käsityöryhmissä (Neuloosi, Neulonta, Islantilaisten neuleiden ystävät, Islantilaiset neuleet, Norjalaisneuleet jne.) saa aloittelijakin hyviä neuvoja, jos vaan uskaltaa kysyä.
Lehdissä on vinkkejä, miten startata ummikkona harrastus.
Omat vinkkini ovat tässä:
Hanki neulekummi. Varmasti joku ystäväsi tai sukulaisesi harrastaa neulomista ja auttaa mielellään. Jos neulekummia ei ole saatavilla, liity tosiaan noihin Facebookin ryhmiin. Niissä saa ideoita, inspiraatiota ja vinkkejä.
Monesti neuvotaan aloittamaan jostain helposta työstä: tee ainaoikein kaulahuivi tai patalappuja paksusta langasta. Virhe! Neulominen kysyy aluksi vähän kärsivällisyyttä, ja paras tapa pysyä inspiroituneena, on aloittaa työ, jonka haluaa tehdä valmiiksi. Valitse siis neule, joka on sinusta kaunis. Oma ensimmäinen työni oli kirjoneule, eli ei ollenkaan helpoin mahdollinen. Tosin se oli vauvalle, joten se valmistui nopeasti.
Hanki hyvät langat. Käsityö on arvokas. Jos teet paidan, saatat käyttää sen tekemiseen 40 tuntia. Valitse siis laadukkaat langat, jotka ovat aikasi arvoiset ja, joita on ihana neuloa ja pitää vaikka loppuelämä. Käsityön tarkoitus ei ole olla halpa. Jos haluat halvan paidan, kaupat ovat täynnä 20 euron tekokuituneuleita.
Kun olet päässyt vähän vauhtiin, voi neuloessa hyvin kuunnella samalla äänikirjoja tai katsella ainakin verkkaisempia televisio-ohjelmia. Itselläni on aina neule sylissä, kun katson telkkaria. Jos ohjelma vaatii keskittymistä, teen helpompaa neuletta ja jos se on ”murtomaahiihtoa”, voi samalla aivan hyvin lukea kirjoneuleohjeitakin.
Ja sitten vielä loppuun motivaatiopuhe niille, joita neulominen vähän houkuttaa, mutta puuttuu vielä viimeinen kannustus uuden harrastuksen aloittamiselle. Itselleni kutominen merkitsee muun muassa näitä asioita:
Neulelankojen hypistely ja koskettelu lisää tutkitusti aivojen kytkentöjä. Siksi esimerkiksi vauvat ja muistisairaat nauttivat erilaisten pehmoisten materiaalien hypistelystä. Se pitää aivot virkeänä.
Lankojen värikirjo on huikea. Erilaisia väriyhdistelmiä voi kehitellä vaikka kuinka paljon. Itse noudatan yleensä ohjeita muuten hyvinkin tarkkaan, mutta värit valitsen oman mielen mukaan. Se parantaa värisilmää ja lisää luovuutta.
Neulominen on yksinkertaista puuhaa. Homma etenee silmukka kerrallaan, mikä on eräänlaista meditaatiota ja mindfullnessia. Tässä ja nyt. Neulominen rentouttaa henkisesti, tosin fyysisesti se saattaa myös jäykistää yläselkää, joten muista taukojumppa.
Neulominen sopii hyvin kärsimättömille, sillä hommalla on alku ja loppu. Ja vaikka valitsisi suuritöisenkin projektin, niin sellaisen saa muutamassa kuukaudessa valmiiksi – ja sitten voi aloittaa uuden projektin. Toisin on esimerkiksi juoksuharrastuksen kanssa – eihän siinä mitään loppua ole.
Susanna
Priimaa pukkaa 
Vastaa