Silmukka kerrallaan

Korona-aikana käsityöharrastajiksi on ryhtynyt tai halunnut ryhtyä moni, joka on viimeksi tehnyt pakolliset käsityöt kouluaikana. Etenkin kutominen on ollut suosittua, ja islantilaisten ja norjalaisten villapaitojen suosion vuoksi monet langat ovat olleet kaupoista loppu. Vaikka uusien harrastajien tulo merkitsee meikäläisen kaltaiselle neulootikolle koventunutta kisaa neulelangoista, niin silti olen uusista harrastajista vain iloinen.

Neulominen on ollut itselleni henkireikä ja ilo siitä asti, kun noin  24-vuotiaana opettelin kutomaan uudelleen. Kyllä, opettelin  kutomaan vasta aikuisena, vaikka olen ollut aina innokas käsityöharrastaja ja minulla oli käsityö valinnaisena aineena koko yläasteenkin ajan. Silloin tosin keskityin vain ompelemiseen, ja tein paljon itselleni vaatteita. Kutomista ja virkkaamista inhosin, sillä käsialani oli tiukka, joten sormiin sattui, kun nihkeät tekokuitulangat eivät liukuneet nätisti puikoilla. Lisäksi teini-ikäistä ei varsinaisesti inspiroinut lapasien tai sukkien kutominen, ja koska osaamista oli niukasti, neulepaidan tekeminen tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta.

Itse opettelin siis kutomaan aikuisena, kun sain kummilapsia.

Kutominen (tai neulominen, jos joku sitä sillä nimellä haluaa kutsua) ei varsinaisesti ole rakettitiedettä. Hommaan pääsee kyllä nopeasti sisään, jos osaa käyttää YouTubea, ja on vähänkään kärsivällisyyttä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei sitä kärsivällisyyttäkään kovin paljon tarvita.

Kansalaisopistot järjestävät nyt kursseja, ja Facebookin erilaisissa käsityöryhmissä (Neuloosi, Neulonta, Islantilaisten neuleiden ystävät, Islantilaiset neuleet, Norjalaisneuleet jne.) saa aloittelijakin hyviä neuvoja, jos vaan uskaltaa kysyä.

Lehdissä on vinkkejä, miten startata ummikkona harrastus.

Omat vinkkini ovat tässä:

Hanki neulekummi. Varmasti joku ystäväsi tai sukulaisesi harrastaa neulomista ja auttaa mielellään. Jos neulekummia ei ole saatavilla, liity tosiaan noihin Facebookin ryhmiin. Niissä saa ideoita, inspiraatiota ja vinkkejä.

Monesti neuvotaan  aloittamaan jostain  helposta työstä: tee ainaoikein  kaulahuivi tai patalappuja paksusta langasta. Virhe! Neulominen kysyy aluksi vähän kärsivällisyyttä, ja paras tapa pysyä inspiroituneena, on aloittaa työ, jonka haluaa tehdä valmiiksi. Valitse siis neule, joka on sinusta kaunis. Oma ensimmäinen työni oli kirjoneule, eli ei ollenkaan helpoin mahdollinen. Tosin se oli vauvalle, joten se valmistui nopeasti.

Hanki hyvät langat. Käsityö on arvokas. Jos teet paidan, saatat käyttää sen tekemiseen 40 tuntia. Valitse siis laadukkaat langat, jotka ovat aikasi arvoiset ja, joita on ihana neuloa ja pitää vaikka loppuelämä. Käsityön tarkoitus ei ole olla halpa. Jos haluat halvan paidan, kaupat ovat täynnä 20 euron tekokuituneuleita.

Kun olet päässyt vähän vauhtiin, voi neuloessa hyvin kuunnella samalla äänikirjoja tai katsella ainakin verkkaisempia televisio-ohjelmia. Itselläni on aina neule sylissä, kun katson telkkaria. Jos ohjelma vaatii keskittymistä, teen helpompaa neuletta ja jos se on ”murtomaahiihtoa”, voi samalla aivan hyvin lukea kirjoneuleohjeitakin.

Ja sitten vielä loppuun motivaatiopuhe niille, joita neulominen vähän houkuttaa, mutta puuttuu vielä viimeinen kannustus uuden harrastuksen aloittamiselle. Itselleni kutominen merkitsee muun muassa näitä asioita:

Neulelankojen hypistely ja koskettelu lisää tutkitusti aivojen kytkentöjä. Siksi esimerkiksi vauvat ja muistisairaat nauttivat erilaisten pehmoisten materiaalien hypistelystä. Se pitää aivot virkeänä.

Lankojen värikirjo on huikea. Erilaisia väriyhdistelmiä voi kehitellä vaikka kuinka paljon. Itse noudatan yleensä ohjeita muuten hyvinkin tarkkaan, mutta värit valitsen oman mielen mukaan. Se parantaa värisilmää ja lisää luovuutta.

Neulominen on yksinkertaista puuhaa. Homma etenee silmukka kerrallaan, mikä on eräänlaista meditaatiota ja mindfullnessia. Tässä ja nyt. Neulominen rentouttaa henkisesti, tosin fyysisesti se saattaa myös jäykistää yläselkää, joten muista taukojumppa.

Neulominen sopii hyvin kärsimättömille, sillä hommalla on alku ja loppu. Ja vaikka valitsisi suuritöisenkin projektin, niin sellaisen saa muutamassa kuukaudessa valmiiksi – ja sitten voi aloittaa uuden projektin. Toisin on esimerkiksi juoksuharrastuksen kanssa – eihän siinä mitään loppua ole.

Susanna

Norjalaisen Linka Neumannin Hopi ja Alasuq sekä perinteinen islantilainen Riddari. Langat islantilaisia: Lettlopia ja Alafosslopia.
Alasuq on paksu ulkoiluneule, sen alla pidän ohutta tuulta pitävää anorakkia ja aluspaitaa, hyvin tarkenee kovillakin pakkasilla! Riddari on tehty puolet ohuemmasta Lettlopi-langasta, mutta lämmin on sekin.
Hopi-neuleen kuvio on saanut inspiraation intiaanien unisiepparista. Nimensä sille on antanut Hopi-intiaaniheimo. Aion tehdä toisenkin Hopin, ja oikealla olevasta Alasuqista minulla onkin työnalla neuletakkiversio.
Alla olevan Islantilaisia neuleita -kirjan ostin viitisen vuotta sitten. Siitä löytyy muun muassa Riddarin ohje. Modern Lopi on uusi, en ole vielä ehtinyt tehdä siitä mitään.
Ja valikoima norjalalaisneuleiden ystäville.

Lahjaton

Me emme ole enää muutamaan vuoteen laittaneet lahjoja kuin perheen ”lapselle”. Miehen kanssa emme ole laittaneet lahjoja toisillemme, sillä emme vain ole keksineet lahjatoiveita. Olemme aina joulut reissussa, joten matka on meille lahja.

Sisarusten lapsille laitoimme lahjoja vielä muutama vuosi sitten, mutta nyt hekin ovat niin isoja, ettei leluille enää ole käyttöä ja vaatteissakin heillä on vahva oma tyyli. Kun huomasimme siskojen kanssa vaihtavamme keskenämme lahjakortteja, totesimme, ettei hommassa ole mitään järkeä. Päätimme lopettaa lahjakorttien vaihtamisen. Myös yhtä lukuunottamatta kummilapset ovat jo aikuisia.

Perheen nuori on aina onneksi ollut joululahjatoiveissaan sekä maltillinen että järkevä. Hänelle on siis hommattu jotain tarpeeseen. Yleensä ihan muutama paketti.

Joulumme on siis lähes lahjaton. Monista on yllättävää, etten laita paketteja juuri lainkaan. Minua pidetään melkoisena käsityökoneena, joten monet ajattelevat minun tehtailevan sukkia ja lapasia tutuille ja tuntemattomille.

Minä kudon kuitenkin lähinnä paitoja, jotka ovat hidastöisiä. Niiden valmistumista ei nopeuta ase, että minulla on aina kesken varmaan kymmenkunta työtä. Sukkia ja lapasia en edes osaa tehdä.

Toki läheisiä olisi kiva muistaa jollain pienellä omatekoisella jutulla. Mutta mikä sellainen voisi olla, jos ei kudo sukkia ja lapasia?

Käsityöryhmissä suosikkiprojekti tuntuu olevan tiskirätti. Sori nyt vaan, mutta musta tiskirätti ei ole lahja, se on pään aukomista.

Nyt olen kuitenkin keksinyt pienen käsityöprojektin, joka täyttää hyvän käsityölahjan kriteerit: Se on nopeatekoinen, sitä voi personoida sopivasti ja se on myös tarpeellinen. Silti se on myös nätti ja oikeilla materiaalivalinnoilla siihen saa vähän luksustakin. Silti lahja on niin pieni, että jos käyttäjä ei siitä tykkääkään, hän voi sen piilottaa tai pistää eteenpäin ilman tunnontuskia siitä, että se on ollut antajalleen työläs tai kallis.

Mikä tämä lahja sitten on? Eihän sitä nyt vielä voi paljastaa.

Lämmintä joulunalusaikaa!

Susanna

 

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑