Viime päivinä Pafoksella on ollut kylmä. Ainakin paikallisten mielestä. Viime perjantai oli ilmeisesti kylmin päivä kahteen vuoteen – me istuimme viikon päätteeksi aurinkoisella terassilla viinilasillisella, ja minulla oli neulepaita päällä! Mutta tuulisina ja pilvisinä päivinä minäkin olen tuntenut, että täällä on talvi.
Koko tammikuu oli lämmin, yllättävän lämmin jopa. Päivälämmöt pyörivät 18-21 asteessa, mikä tarkoitti sitä, että aurinkoisena päivinä (joita useimmat olivat) tarkeni ulkona kesämekossa tai t-paidassa ja shortseissa. Illalla piti laittaa neuletakki sen mekon päälle, mutta takkia en ole pitänyt täällä vielä kertaakaan. Enkä ilmeisesti ihan äkkiä pidäkään, ellen tuonne vuorille lähde näin kylmimpään aikaan.
Kylmä on kyproslaisille kylmää – paikalliset tunnistaa siitä, etteä heillä oli tammikuussakin toppatakit päällä, tai vähintään toppaliivi. Kylmyys on täällä myös jotain, mitä ihmetellään. Tammikuussa paikalliseen ”Rustaan” ilmeistyivät rattikelkat ja pulkat myyntiin. Minua kesämekossani ne naurattivat ja ajattelin, että toivossa on hyvä elää… mutta nythän Troodos-vuorella on lunta ja laskettelukeskuskin on auki. Paikalliset lähtevät sinne ihmettelemään lunta!
No, kylmyyttä ei kestä kauan, sillä ensi viikonloppuna lämmöt nousevat 19 asteeseen. Ja maaliskuussa mennään jo kesälämpöihin, vaikka illat saattavat olla vielä viileitä. Eli kovin monta kylmää päivää ei enää ehdi tulla.
Itselläni on kuitenkin käynnissä villasukkatehdas, sillä paikalliset kylmät kivilattiat pitävät huolen siitä, että täällä on todella minunkin mielestäni kylmä, nimittäin sisällä.
Saatiin tällä viikolla vihdoin ns. yellow slip, eli oleskelulupa. EU-kansalaiselle se oli kohtuullisen suoraviivainen operaatio, mutta suoraviivaisuus on suhteellista. Kyllä siihen kaikenlaista dokumenttia tarvittiin ja lopulta visiitti paikalliseen maahanmuuttovirastoon, jossa tarkistivat passimme ja ottivat kuvat meistä muistoksi.
Mutta nyt kun se paperisota on käyty, voidaan sitten asua maassa vaikka loppuelämämme, jos siltä tuntuu.
Se onkin hyvä, sillä muuttokuormaamme lukuunottamatta asettuminen kodiksi on jo hyvässä vauhdissa. Miehellä on täällä jo kohtuullisen aktiivinen expat-kaveriverkosto, johon olen itsekin jo osaan saanut tutustua.
Viime viikonloppuna olimme lounaalla myös suomalaispariskunnan kanssa ja ensi viikolla tapaan kahvien merkeissä suomalaisnaisen, joka on perustanut Facebookiin Kyproksella suvien suomalaisten verkoston.
Vaikka ajatus siitä, että täällä viettäisi aurinkorannikon tapaan elämää vain muiden suomalaisten kanssa, syöden suomalaisia ruokia ja kuunnellen Mattia ja Teppoa tuntuu itselle vieraalta, on mukava, että täältä löytyy ainakin kourallinen suomalaisiakin. Yhteinen kokemus uuteen maahan muuttamisesta yhdistää aina expateja ja kun juuret ovat Suomessa, on entistä helpompi löytää yhteisiä aiheita.
Myös kreikan kielen opiskelu on alkanut, mutta etenee hitaasti. Kaikki puhuvat niin hyvin englantia, ettei kreikkaa oikeastaan välttämättä tarvitse. Toki olisi kiva ymmärtää katukylttejä, joista osa on vain paikallisilla kirjaimilla ja ainakin yleisimmät tilanteet hoitaa paikallisella kielellä.
Mutta σιγά σιγά” (sigá sigá), kuten paikalliset sanovat vähän asiaan kuin asiaan.
Tulin maahan kaksi matkalaukkua mukanani, loput henkilökohtaisista tavaroistani ovat matkalla (toivottavasti nopeasti) kontissa kohti Kyprosta. Vaikka kuinka yritin etukäteen miettiä, mitä laukkuihin pakkaan, jotta pärjään kontin saapumiseen, niin pieleenhän se meni. Oli muuton keskellä liikaa ajateltavaa, joten tähän jäi liian vähän aikaa.
Lopputulos on se, että minulla on kyllä montakin käyttökelpoista vaatetta, mutta valtaosa kaipaisi silitysrautaa. Pidän kolmea eri mekkoa, kylmemmällä säällä housuja ja neulepaitaa tai college-hupparia. Omalla terassilla kehtaan pitää ryppyisiä pellavasortseja ja t-paitaa tai trikoohaalaria, mutta liikenteeseen niillä ei kehtaa lähteä.
Voi olla, että 3-4 viikon päästä, kun tavarat saapuvat, olen niin kyllästynyt näihin mekkoihin, että ne pistetään kaapin perään jäähylle vähäksi aikaa.
Lisäksi olisi ollut kätevää pakata laukkuun jokin lyhythihainen urheilupaita. Minulla on kyllä trikoot, mutta sen kanssa vain pitkähihainen paita, joten sekä ulkona että sisällä tulee hiki liikkuessa. Kotona treenatessa olenkin käyttänyt pelkkiä urheiluliivejä, mutta salille en kehtaa kyllä niin lähteä.
Ihminen ei myöskään tajua, miten käteviä erilaiset korit, purkit ja purnukat ovat. Meikkini ovat tällä hetkellä pitkin kaappia, vaatteistani puhumattakaan. Henkareita ei ole kuin yksi, joten vaatteita ei voi ripustaa nätisti eikä myöskään pystyviikata koriin. No, eipä sillä, ei noita kolmea mekkoa niin kauhean vaikeaa ole säilyttä, kun ne eivät rypisty. Ja ne jotka ovat ryppyisiä, voivatkin olla epämääräisenä läjänä – se ei haittaa kuin tällaisen kaappienjärjestelijän sielua.
Lenkkareitakaan en muistanut pakata, mutta ne kävin sentään ostamassa kaupasta. Mutta ihan jokaiseen asiaan ei voi suhtautua niin, kun tietää, että sieltä on kuitenkin muutaman viikon päästä tulossa läjä henkareita, laatikoita, koreja ja koko muukin maallinen omaisuutemme.
Kun paikalliset expat-tuttumme kävivät meillä kahvilla, ja saatoin esitellä tyhjyyttä kaikuvaa kotiamme esimerkkinä skandinaavisesta minimalismista. Vähällä pärjää, mutta liian vähällä ei ole kivaa.
Tämä kysymys pitää esittää varmaan myöhemmin uudestaan, sillä nyt, noin kuukauden jälkeen ei ole ehtinyt olla ikävä juuri mitään. Olen aiemmin ollut paljon pois Suomesta lomillakin, joten sinänsä ei ole uusi juttu, ettei viikkoihin saa ruisleipää ja hernekeittoa.
Tämä on siis veikkausrivini siitä, mitä tulee ikävä ja mitä ei (1 tulee ikävä, X ehkä tulee, ehkä ei ja 2 ei tule ikävä):
X Ruisleipä – en ole kova syömään leipää, en syö sitä arkisin juuri lainkaan, mutta viikonloppuisin aamiaisella kyllä. Oma herkkuni on avokadoruikkari.
2 hernekeitto – tykkään ja syön, mutta ehkä kerran vuodessa. Saan siis kiintiön hyvin täyteen Suomi-reissuilla. Veikkaan, ettei Suomesta tule ruokaa ikävä muutenkaan, ei hinnankaan puolesta.
1 irtokarkit – ehdottomasti! En ole kova syömään karkkia, mutta suomalaiset karkit nyt vaan ovat maailman parhaita.
1 sauna – paras tapa rentoutua. Olen miettinyt, pitäisikö hommata parvekkeelle poreamme korvikkeeksi?
1 siisteys – täällä on toistaiseksi ärsyttänyt eniten roskaisuus. Turistialueet ovat siistejä, mutta heti, kun siirtyy sivummaksi, on kadunvarsilla roskia. Kierrätys toimii onneksi jotenkuten.
x hanavesi – se on täällä juotavaa, mutta se tehdään merivedestä, joten siinä on pieni sivumaku. Pulloveden roudaaminen saattaa alkaa ärsyttää jossain vaiheessa.
x liikennekulttuuri – ei ole todellakaan pahimmasta päästä, mutta kyllä täällä tööttäillään ja kiihdytellään vähän eri malliin kuin Suomessa.
1 rakentamisen laatu – moni asia on vähän sinne päin, muun muassa edellisessä postauksessani oleva hissinnappien kuva kertonee kaiken. Emme todellakaan aio ryhtyä täällä minkäänlaiseen rakennusprojektiin tai isompaan remonttiin.
Elämä uudessa maassa on ärsyttänyt yllättävän vähän. Ne asiat, joiden oletin olevan eri lailla tai huonommin kuin Suomessa, ovat ainakin toistaiseksi osoittautuneet kupliksi – ja ne ovat puhjenneet.
Mulla nimittäin oli vahva olettamus, että täällä säädetään, on byrokratiaa, asiat eivät etene, sovitut asiat eivät pidä… siis sellaista vähän mañana-meininkiä, joka ainakin stereotypioissa kuuluu välimerelliseen meininkiin.
Iloisia yllätyksiä ovat olleen esimerkiksi:
Ennen varsinaista muuttoamme, vuokranantaja hoiti asuntoon loppusiivouksen. Siivoojat tulivat tunnin etuajassa.
Samana päivänä meille ilmoitettiin myös, että ilmalämpöpumppujen putsaajat tulevat klo 11-13 välissä – jo kahden tunnin aikaikkunan antaminen yllätti, saati se, että miehet tulivat tasan klo 11 ja hoitivat homman tunnissa.
Olimme edellisenä päivänä käyneet ostamassa sängyn hiukan hädissämme ja oletuksella, ettei onnistu nopea toimitus. Myyjä lupasi sängyn kuitenkin seuraavaksi iltapäiväksi, ja sieltähän se saapui.
Vuokraisäntämme handyman kävi paikkailemassa muutamia kohtia asunnosta ja muun muassa siirtämässä pistorasiaa. Sekin sovitusti ja ajallaan, mutta hän joutui lähtemään tarvikeostoksille – niinpä minä, suomalaiseen remonttireiskaan tottuneena ajattelin, ettei sitä miestä enää sinä päivänä näy. Mutta hän tuli tunnin päästä takaisin ja hoiti sovitut hommat loppuun.
Myös tilaamamme sohvan toimitukselle annettiin kahden tunnin aikaikkuna, ja se piti hienosti.
Kaikki tapaamiset ovat alkaneet minuutilleen. Ja kaikkialla on käynyt pankkikortti.
Joo, tiettyjen asioiden hoitaminen on edelleen hankalaa – esimerkiksi vesilaskun saaminen on kuulemma niin monimutkaista, että vuokraisäntämme hoitaa ne vuokralaistensa hermojen säästämiseksi ja hän laskuttaa sitten vuokralaisiaan.
Mutta onhan niitä outojakin yllätyksiä. Esimerkiksi ruokakaupat ovat pääsääntöisesti kuin Squid games -sarjasta: kuka löytää ensimmäisenä kynsilakanpoistoaineen ja kynsiviilan! Ne eivät nimittäin todennäköisesti ole lähelläkään toisiaan. Eilen bongasin kaupassa hyllyn, jossa vierekkäin olivat kondomit ja kumihanskat. Varmaan jonkun mielestä loogista.
Mutta yllätykset pitävät mielen virkeänä, ja ovat sopivassa määrin varmasti tämän maastamuuttamisen suolakin.
Susanna
Meidän hissi. Miedän talossa on neljä kerrosta. Kesäkelit ovat olleet iloinen yllätys!
Tämä postaus aloittaa blogissa uuden kauden, tai vähintäänkin täysin uuden näkökulman: katson nyt maailmaa uudesta, maastamuuttajan näkökulmasta. Muutimme miehen kanssa vähän ennen vuodenvaihdetta Kyprokselle, jossa kirjoitan nyt tätä työhuoneessa, jossa on kaksi pöytää ja kaksi tuoli – eikä mitään muuta. Ja sekin on enemmän kuin valtaosassa kodistamme, sillä muuttokuormamme matkaa kontissa kohti Kyprosta.
Miksi muutto? No, olemme olleet miehen kanssa yhdessä 20 vuotta ja niin kauan kuin muistan, olemme haaveilleet asuvamme paikassa, jossa olisi palmuja eli valoa ja lämpöä. Täällä on – nyt talven kylmimpänä aikanakin päivälämpötilat ovat nousseet jopa 20 asteeseen. Aurinko nousee vähän ennen seitsemää, joten herään ilman herätyskelloa, mikä tekee heräämisestä lempeän luonnollista. Aurinko laskee viideltä, joten työpäivinä ei iltaisin pysty valosta nauttimaan, paitsi tietysti juomalla vaikka kahvit parvekkeella.
Miksi Kypros? Kypros oli kieltämättä vähän musta hevonen, sillä olemme opiskelleet sekä espanjaa että portugalia. Mutta miksipäs ei: täällä on hyviä golf-kenttiä ja pohjoismaisia golf-matkailijoita, joten miehelläkään ei tule aika pitkäksi. Tänne on Suomesta suoria lentoja melkein ympäri vuoden ja tähän kotikaupunkiin, eli Pafokselle pääsee suoraan Tallinnasta kaksi kertaa viikossa ympäri vuoden. Ja Tallinnasta ei ole kuin lyhyt matka Helsinkiin.
Miksi nyt? Miksikäs ei? Emme me tästä nuorru ja elämänmuutosten tekeminen on tässä isässä, jos ei helppoa, niin ainakin helpompaa kuin vanhempana. Töitä pystyy tekemään nykyään melkein mistä vaan, ja samalta aikavyöhykkeeltä se on erittyisen helppoa.
Toistaseksi pari viikkoa täällä on mennyt ihmetellessä ja uuteen kotiin perusasioita hommatessa, sänkykaupoille ryntäsimme ihan ensimmäisenä, nyt meillä on imurikin. Elämme nyt kontin saapumiseen asti hyvin askeettisesti, mutta matkailuautossahan siihen jo totuimme, että vähälläkin tulee toimeen.
Uusi kotimme on ihana kaupunkikoti, jossa on valtaisa terassi – etsimme joko pientä pihaa tai isoa parveketta, sillä täällä ulkona oleminen on ympärivuotista, joten siihen kannattaa satsata.
Jos haluat seurata elämäämme ja asettumistamme Kyprokselle, pistä blogi ja IG-tilini Priimaapukkaaseurantaan.
Varmasti kaikenlaisia tunteita tähän liittyy jossain vaiheessa, mutta se kuuluu elämään.
Emme osanneet miehen kanssa päättää, minne lähdemme matkalle kesälomani loppupuolikkaalla, joka oli syyskuun alussa, joten lähdimme vähän joka paikkaan, eli risteilylle. Risteilyajatus kävi mielessä jo muutamia vuosia sitten, mutta sitten tuli korona, ajatus unohtui – ja palasi nyt mieleen.
Me kävimme juttelemassa ajatuksistamme Risteilykeskuksessa, ja lopulta päädyimme MSC-varustamon Orchestra-nimiselle paatille, joka vastasi moniin toiveistamme, etenkin reitin suhteen. Lisäksi se, että laiva lähti Málagasta (hyvin lentoja) ja se oli aikuiseen makuun, niin viehätti meitä. Hintakin oli näin ensikertalaiselle passeli, sillä ei huvittanut maksaa itseään kipeäksi, jos risteily ei olisikaan meidän juttumme ja toteaisimme reissun päätteeksi, ettei koskaan enää.
No totesimmeko? Emme, ihan hyvin voimme toistekin risteilylle lähteä, emme tosin ihan heti perään – mutta matkustustapana tämä oli yllättävänkin kiva ja etenkin helppo. Loma tuntui todella pitkältä, sillä samalla ehti sekä nähdä paljon että ottaa iisisti, siis aika lailla hyvä kombo lomalle.
Kymmenen päivän risteilyllä oli alun perin kaksi meripäivää, ja kahdeksan satamapäivää aina eri kohteessa. Jälkikäteen ajateltuna viikkokin olisi meille riittänyt, esimerkiksi 4-5 kohdetta ja muutama meripäivä.
Ja jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet ottaa vielä astetta tasokkaamman laivan, vaikka tämäkin oli kyllä taso ruotsinlaiva++. Seuraavaksi haluaisimme kuitenkin laivalle, jolla olisi ehkä vielä enemmän ravintolavaihtoehtoja ja ehkä muutama vielä tasokkaampikin ravintola.
Vinkkejä:
Meillä oli oma parveke, mikä oli mielestäni ihan huippujuttu etenkin meripäivinä.
Juomapakettiin kannattaa satsata, sillä se säästää nopeasti itsensä.
Risteilyvaihtoehtoja on satoja, kannattaa miettiä etenkin sitä, haluaako perhelaivalle vai aikuistenlaivalle ja myös sitä, miten paljon on valmis luksukseen panostamaan – risteily ei sinänsä ole kallis tapa matkustaa, mutta toisaalta ylärajaakaan ei ole – on olemassa laivoja, joissa on henkilökuntaa enemmän kuin matkustajia ja jotka menevät vaikka Etelänavalle.
Monissa ravintoloissa plaseerataan ihmisiä samaan pöytään tuntemattomien kanssa. Siitä ei kannata ottaa paineita, jutella voi juuri sen verran kuin haluaa. Meidän laivallamme valtaosa matkustajista oli Ranskasta, Espanjasta, Italiasta ja Portugalista, joten pelkästään kielitaito rajoitti (lähinnä heidän) keskustelumahdollisuuksia – me toimimme välillä tulkkeina italialaisten ja espanjalaisten välillä :D.
Vaikka juttelu oli meistä oikein mukavaa, oli välillä ihanaa tilata aamiainen omaan hyttiin ja nautistella siitä omalla parvekkeella ja toisaalta etenkin iltaisin saimme usein aivan oman pöydän.
Varaudu muutoksiin – sää voi vaihdella ja laiva voi muuttaa reittiään sen vuoksi. Meillä aallokko esti pääsyn Menorcalle, sen sijaan tuli ylimääräinen meripäivä. Ikävämpi yllätys tuli Lissaboniin matkaaville (meidän poistuttuamme jo kotiin) , sillä sinne ei päästy lakon vuoksi lainkaan, ja Lissaboniin päätesatamanaan matkustaville ja sieltä kyytiin nousuijoille järjestettiin bussikyytejä Cadizista, Valitettavasti osa varmaan myöhästyi lennoiltaan tästä syystä. Omaa matkaa ei siis kannata suunnitella niin, että lentokentältä on kauhea kiire satamaan tai päinvastoin.
Jos sinulla on kysyttävää meidän reissusta, niin vastaan mielelläni kysymyksiin!
Susanna
Laivalla oli runsaasti tilaa, kahviloissa ja baareissa ei ollut yleensä ruuhkaa ja niissä oli pöytiintarjoilu.Kahviaddikti sai laivalta myös erikoiskahveja. Savannah-baari oli Orchestran suurin baari, illalla siellä oli menoa. Yläkannella oli useampi uima-allas ja poreallas. Aurinkotuolit olivat usein täynnä, mutta meillä oli ns. Aurea-luokan matkustajina oma aurinkotuolialue ja baari ylhäällä, ja siellä oli aina tilaa. A la carte -ravintoloissa sai varsin hyvää ruokaa. Buffet oli plääh.Parvekkeellinen hytti oli ihan ehdoton.Yksi matkan kohokohdista oli saapuminen auringonnousun aikaan Lissaboniin.Risteilyilme!
Mietittiin miehen kanssa kivaa päiväretkikohdetta sopivan matkan päästä Helsingistä, ja arpa osui tällä kertaa Loviisaan. Ihan kertaa, ei Loviisassa oltu, sillä ollaan kyllä käytyStrömforsin ruukkikylässä, mutta itse keskusta on sivuutettu. Nyt siis suuntasimme sinne!
Sain hyvät vinkit kollegalta, joka on sieltä kotoisin, ja ajattelin pistää nyt hyvän kiertämään.
Lounaalla kävimme Saltbodanissa, molempien ruoka oli oikein hyvää, mutta annoksen saaminen kesti kyllä melko kauan (45 min), mutta mikäs siinä oli odotellessa, kun aurinko paistoi ja pöytään tuli kerrassaan ihanaa saaristolaisleipää!
Salbodanista olikin hyvä jatkaa kävellen rantaa ja ponttoonisiltaa pitkin asuntomessualueelle lahden toiselle puolen. No, messutalot näkee paremmin vanhoista sisustuslehdistä, mutta onhan se aina kiinnostavaa nähdä, miten messualueet sitten ajan kanssa kehittyvät.
Kahville menimme vanhassa kaupungissa sijaitsevaan, aivan hurmaavaan Tuhannen tuskan kahvilaan. Sanoisin, että tämä on Loviisa-visiitillä ihan must.
Ja lopulta päädyimme Loviisan lukuisista uimarannoista Särkjärvelle, joka oli mukavan rauhallinen, vesi kirkasta ja lämmintä.
Sanoisin, että jos kaipaa vaihtelua Hangolle, Porvoolle ja Fiskarsille, niin kannattaa katsastaa myös Loviisa. Nähtävää jäi nimittäin seuraavallekin kerralle, esimerkiksi merilinnoitus ja Kasinon ravintola.
Susanna
Loviisan vanhan kaupungin tunnelmaa. Tuhannen tuskan kahvila ei ollut ollenkaan tuskainen. Älä missaa Tuhannen tuskan kahvilaa Loviisa-visiitillä.
Kävimme miehen kanssa Azoreilla, ja aiomme mennä uudestaan. Paikka on ollut meidän to do -listalla jo pitkään, mutta syrjäisyytensä vuoksi lennot sinne ovat olleet usein sen verran kalliita, että olemme sitten päätyneet muualle. Nyt silmiin osui ihan sattumalta sopivanhintainen, vaihdollinen, mutta järkevä kokonaisuus, joten tartuimme heti tilaisuuteen.
Azorit on ennen kaikkea luontokohde. Sinne ei kannata lähteä auringon perässä, sillä sää voi olla vaihteleva. Lämpötilat ovat yleensä hyvin tasalämpöiset, kuumaa ei ole koskaan, muttei toisaalta kylmääkään. Meidän reissullamme lämpötilat vaihtelivat säästä riippumatta 18-24 asteen välissä, myös öisin. Mutta välillä paistoi, välillä pilveili, oli sumua ja yhtenä päivänä satoikin aamusta iltaan. Kelit olivat kuitenkin sitä sadepäivää lukuunottamatta mitä mainioimmat ulkoiluun ja liikkumiseen. Eli, jos pidät patikoinnista, golfista tai kauniista luonnosta, niin suosittelen ehdottomasti Azoreita. Jos taas intohimonasi on ottaa aurinkoa koko loman ajan, skippaa Azorit – voi olla, että aurinko paistaa, tai sitten ei.
Azorit muistuttaa monessa suhteessa Madeiraa, sekin kuuluu Portugalille ja sijaitsee keskellä merta ja on vihreä. Azorit on kuitenkin vähemmän turistinen ja vähemmän vuoristoinen, enemmän sellainen kumpuileva. Patikointia voi harrastaa, vaikka ei olisi kunnoltaan tai korkeanpaikansiedoltaan vuorikiipeilijä. Toki vaativampiakin reittejä löytyy ja jatkuva kosteus saattaa tehdä hommasta liukasta.
Itselleni tuli pinnanmuodoista mieleen Uusi-Seelanti, ehkä myös siitä, että lehmät kävelivät aivan missä sattuu, niin kuin Uudessa-Seelannissakin (siellä erityisesti lampaat). Jos siis Uusi-Seelanti kiinnostaa, mutta tuntuu liian kaukaiselta, kannattaa ”kipaista” Azoreille.
Ja siitä luonnosta: se ei rajoitu vain saarelle tai saarille. Etenkin näin alkukesällä saarilla on hyvät mahdollisuudet nähdä muuttomatkalla olevia valaita. Kaskelotit asuvat alueella ympäri vuoden, muut ohittavat saaret matkallaan pohjoiseen. Me näimme neljän tunnin valasretkellä kaksi sinivalasta! Lisäksi ison parven pullonokkadelfiinejä ja delfiinejä, ja todennäköisyydet nähdä retkillä joko valatita tai delfiinejä ovat noin 97 prosentin luokkaa.
Azoreiden pääsaari Sao Miguel on pikkuinen saari, joten suosittelen auton vuokraamista ja kiertelyä eri puolilla saarta. Viikossa ehtii saada erittäin hyvän käsityksen saaresta ja ehtii myös ihastua ikihyviksi niin, että on pakko palata uudelleen…
Susanna
Tuoretta kalaa saa joka paikasta.Ruoka on hyvää ja edullista. Fine dining -meininkiäkin löytyy.Lehmiä on joka paikassa.Miradouro do Rein näköalapaikalla oleva autiohotelli sumuisena päivänä. Delfiinejä. Kaksi sinivalasta.Sinivalas on sininen.Paitsi kun se tulee pintaan, se on harmaa. Portugalissa käyn aina Lanidorin myymälässä. Kukkiva puu. Ihmeköynnös.Hotellimme.Sao Miguelilla on useita kuumia lähteitä.Kraateri.Kraaterijärvi.Huikeita. Sydämenmuotoinen järvi.Euroopan vanhin teeviljelmä.Hedelmätiski.Kukkia on joka paikassa.
Teimme pienen kevätretken vapun tienoilla ja suuntasimme perinteisesti (jo toista kertaa) Müncheniin – tai lensimme sinne, mutta otimme heti auton allemme ja lähdimme kohti Ranskan rajaa. Tarkoituksena oli ottaa varaslähtö kevääseen ja ehkä vähän maistella alueen viinejäkin.
Varaslähtömme kevääseen osoittautui varaslähdöksi kesään: koko reissun ajan oli lämpöä 20-27 astetta, yhtä pilvistä päivää lukuunottamatta aurinko paistoi ja luonto oli jo alkukesän kukoistuksessa! Ihanaa, varsinkin, kun täällä Suomessa kevätkin on antanut odottaa itseään.
Ekan yön olimme Baden-Badenissa, joka on hienostunut, viehättävä ja perinteinen kylpyläkaupunki. Me tosin emme kylpylään päätyneet, sillä olimme tosiaan kaupungissa vain yhden illan ja yön, joten halusimme käyttää sen mielummin käpyttelemällä kaupungilla kuin nakuilemalla kylpylöissä (kyllä, saksalaiseen tyyliin).
Seuraavana aamuna suuntasimme lähistön Geroldsaun vesiputouksille, jossa teimme pienen aamupatikoinnin auringonpaisteessa ja sen jälkeen suuntasimme lounaalle pilviseen ja hitusen tihkusateiseen Freiburgiin, joka oli sunnuntaina ja sateisena ehkä vähän vaisu. Sieltä jatkoimme reissun ns. pääkohteeseen, eli Ranskan puolelle Strasbourgiin, jossa vietimme kaksi yötä ja olisin voinut viettää pidempäänkin, sillä kaupunki oli aivan ihana!
Strasbourgin vanha kaupunki oli riittävän iso, että siellä riittäisi ihasteltavaa vaikka viikoksikin, mutta sen verran pieni, että sen ottaa haltuun kävellen. Emme tehneet oikein mitään ihmeellistä, sillä kiva kaupunki aurinkoisine terasseineen, rieslingit ja käveleminen pitävät meidät tyytyväisinä. Tänne voisi palata myös naisporukalla, sillä moni paikan kivoista kaupoista ohitettiin tällä reissulla vähän turhan nopeasti :).
Ja sitten ne rieslingit: molemmin puolin rajaa kerrassaan erinomaisia. Olen jotenkin vähän vieroksunut rieslingejä, sillä omaan rutikuivaan viinimakuuni niissä on monesti (kuivissakin) liikaa jäännössokeria. Mutta kaikki nautiskelemani rieslingit olivat nyt raikkaita, mineraalisia ja kerrassaan juoskenneltavia auringonpaisteessa! Iski oikein riesling-himo ja kotiinkin kannettiin muutama tuliaispullo.
Strasbourgin hyvästeltyämme suuntasimme Stuttgartin Mersu-museoon (kannattaa käydä) kautta Ulmiin, jossa mies oli buukannut minulle syntymäpäiväyllätyksenä varsin viehättävän ja erittäin erikoisen hotellin: maailman vinoimman hotellin! Tämä 600-vuotias talo Tonavan sivukanavat varrella, vanhassa kaupungissa olikin kyllä vino, mutta vappuaattona se ei niin haitannut. Saattoipa pistää lattian syyksi…
Ulm osui kohteeksemme vähän sattumalta, sillä halusimme palata jo lähemmäksi lentokenttää. Onnekas sattuma, sillä Ulm olikin oikein kiva kaupunki, kannatti käydä.
Kevätreissukohteeksi suosittelen sekä Saksaa että Ranskaa lämpimästi, sillä nyt jaksaa odotella kesän saapumista – varsinkin kun on seuraavakin reissu ihan nurkan takana, jos vaikka täällä iskisi vielä kolmaskin takatalvi…
Susanna
Baden-Baden oli viehättävä pikkukaupunki. Patikointireissulla varoiteltiin salamantereista, ei kyllä nähty yhtään. Saksassa ja Ranskassa ei ollut kevät, vaan ihan kesä jo. Strasbourg on instagrammaajan unelma! Niin kuvauksellinen paikka!Siihen on rakkaus lukittuna!Koko Strasbourgin vanha kaupunki on ihana, Petite France aivan erityisen söpö.Strasbourgin pimeillä kujilla. Maailman vinoin hotelli. Lattia oli juuri niin vino kuin tuosta parrusta voi päätellä.
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit