Vähän hassua, että mun mielestä talvi on voitettu, kun nythän se oikeasti vasta on tullut. Mutta mun mielestä talven pahin osio on takana, kun  aurinko laskee vasta neljän jälkeen ja kun mustan maiseman sijaan meillä on pimeälläkin valoa heijastava hanki. Nyt on talvi, mutta se näyttäytyy minulle nyt valoisana ja toiveikkaana.

Olen tullut viime vuosina siihen tulokseen, että kärsin kaamosväsymyksestä. Sen oireet alkavat lokakuun puolivälin jälkeen, kun viimeisetkin värikkäät lehdet ovat tippuneet puista. Edessä on vain mordorin pimeys.

Etenkin täällä etelässä talvi saattaa olla vain ikuinen syksy. Ilman ainoatakaan talven valoisaa puolta: talvilajeja.

Onneksi oireeni ovat suhteellisen lieviä. Olen väsynyt, kyyninen ja kärttyinen. Yltiöpositiivisesta ihmisestä kuoriutuu marras-joulukuun ajaksi ihminen, joka VALITTAA.

Onneksi olen jo oppinut, että niin kuin talvikin, myös oma oloni menee ohi. Ja onneksi se menee ohi aika nopeasti, tammikuun puolivälissä on minun kirjoissani jo kevään merkit nähtävillä, varsinkin nyt, kun on lunta.

Onneksi olen myös oppinut selviytymisniksejä: vaikka ulos ei huvittaisi yhtään mennä, kannattaa silti mennä. Liikunta ja raitis ilma tekevät ihmeitä.

Tänä talvena kaamosväsymys oli oikein erityisen ankara. Syitä oli mielestäni kaksi: ensinnäkin olen kärsinyt pahoista selkä- ja lonkkavaivoista, pahimmillaan jatkuvista kivuista. Ja siinä vaiheessa, kun vaivaa vielä tutkittiin, minulta oli pehmeällä alustalla kävelyä lukuunottamatta kielletty kaikki. Ja kun pehmeällä alustalla kävely oli mahdollista vain valoisaan aikaan (ei valaistusta), jäi sekin aika vähiin. Toinen syy oli se, että nyt ei tietenkään ole ollut mahdollista katkaista kaamosta etelänreissulla, eikä sellaista ole edes näköpiirissä. Useimpina talvina ollaan joulu vietetty jossain lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. (Kolmas syy on sitten ikä, kaamosoireet kuulemma monesti pahenevat iän myötä).

Mitä tässä sitten on tehty, kun ei ole voinut juuri liikkua eikä matkustaa? No, norjalaisia ja islantilaisia villapaitoja on syntynyt aika monta. Nyt niille on hyvät kelitkin. Lisäksi olen niitä tehdessäni kuunnellut äänikirjoja.

Ja lisäksi olen tietysti harrastanut itsesäälissä kieriskelyä ja talven manaamista. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka sitä ovat joutuneet kuulemaan. Lupaan korvata kaiken nyt, kun alan pikkuhiljaa olla oma positiivinen ja energinen itseni. Lupaan korvata kaiken hehkuttelemalla ihanaa elämääni ja raportoimalla kaiken, mitä olen saanut aikaan (varasto, vaatekaapit, eteisen kaapit ja vessankaapit on jo siivottu!). Tulette niin toivomaan, että olisipa pian marraskuu…

Valoa kohti!

Susanna