Kyproksen viinit ovat yllättäneet positiivisesti. Tiesin kyllä, että täällä on pitkät viiniperinteet, mutta pelkäsin, että ne ovat myös jämähtäneet vuosituhansien takaiselle tasolle. Mutta eteenpäin on menty! Etenkin viimeisten vuosien aikana täällä ollaan kuitenkin kehitetty viinikulttuuria paljon, ja uskon, että jossain vaiheessa Suomestakin saa muitakin kuin kahta kyproslaista viiniä.
Ja jos Suomeen ei kyproslaisia viinejä tuoda, niin aina toki kannattaa tulla tutustumaan viiniin sen alkulähteille, eli yhdistää lomareissuun muutama viinitilakierros, koettavaa ja maisteltavaa nimittäin riittää useammaksikin päiväksi. Mekin olemme puolessa vuodessa saaneet vasta ensimaistiaiset viinitiloista, toki kaupasta on ostettu jo useammankin tilan viinejä.
Ohessa muutamia vinkkejä sekä Pafoksen ja lähiseutujen viinitiloista. Aukioloajat kannattaa aina tarkistaa, jopa soittamalla, sillä paikalliseen tyyliin googleen tai nettisivuihin ei voi luottaa.
Vouni Panayia Winery (Panayia)
Huikeat näköalat ja kiva Vouni Panayan pikkukylä vieressä
Moderni, puhdaslinjainen tasting-tila, viinimuseo ja oma ravintola, jossa saa ainakin maistelulautasen viinin kylkeen.
Yhteystiedot: puh. +357 26 722770, avoinna päivittäin klo 9–16.30.
Kolios Winery (Agios Fotios)
Huikeat näköalat 800 metrin korkeudessa. Tarjolla maistiasia ja kotiruokaa – meze‑lounaasta kehutaan, että se on “heavenly homemade lunch”, mutta ruoka pitää ainakin viikonloppuisin varata erikseen.
Avoinna ma–pe 9–15, su suljettu. Puh. +357 26 72 4090.
Tsangarides Winery (Lemona)
Meidän suosikki, sillä on lähellä meitä ja tilalla on kiva, tunnelmallinen terassi.
Perheyritys, tasokkaat paikalliset viinit, kevyttä syötävää kuten juustoja ja oliiveja.
Oma suosikkini heidän Angel-roseensa, jota ei saa kaikista kaupoista tai ravintoloista, vaikka tilan viinit ovatkin muuten hyvin edustettuina ainakin Pafoksen alueella.
Fikardos Winery (Mesogi)
Täällä ei olla vielä käyty, vaikka on melkein Pafoksen keskustassa. Pienempi artesaanituottaja, puolen tunnin tasting 10 €:lla + keksejä/juustoa.
Omodos – Vassiliades / Oenou Yi
Tuotteistetuin maistelupaikka, jonne tuodaan varmasti bussilasteittain turisteja kiireisimpään aikaan. Hieno terassi ja tilat, joissa järjestetään myös juhlia ja erilaisina juhlapyhinä buffet-lounasta.
Tasting järjestetään alakerrassa,yhdistettynä paikalliseen meze‑ja Commandaria‑maisteluun,
Sterna
Viinitila ja -museo Kathikaksen viehättävässä kylässä
Tilalla tuotetaan noin 11 erilaista viiniä, joista oma suosikkini on Koralli
Lisäksi valikoimassa on perinteisiä kyproslaisia juomia kuten Commandariaa ja Zivaniaa
Maistelun yhteydessä tarjotaan juusto-hedelmä-pähkinälautanen.
Makarounas boutique winery
Neljän sukupolven perheviinitila
Jos pidät hitusen makeista roseeviineistä, niin testaa Minthyä, oma suosikkini on Spourtiko, jota kutsun sporttiviiniksi
Tallinna on pääkaupunkiseudulla asuvalle tai asuneelle kiva kohde, sillä se tulee muutamassa vuodessa tutuksi. Niin tutuksi, ettei vanha kaupunki jaksa enää niin paljon nappailla, vaan kaipaa jotain uutta. Nyt tässä on teille kaksi vinkkiä.
Telliskivi ei ole ihan uusi alue, mutta sinne nousee niin kovaa vauhtia kaikkea uutta, että joka reissulle löytyy luultavasti jokin uusi ravintola, kiva putiikki tai hotelli (kokeilkaa konttihotelli Container Hotel Hektoria!). Tukholman Fotografiskan fanina olemme tietysti käyneet lähes jokaisella Tallinnan reissulla myös sinne avatussa Fotografiskassa, suositus myös sen ravintolalle.
Ja jos sopivaa ravintolaa ei löydy Telliskivestä, niin sitten kannattaa suunnata ihan toiseen suuntaan: Mantel & Korsteniin. Se on sisutukseltaan kuin söpö ruotsalaiskoti, mutta ruoka on välimerellistä. Ottakaa maistelumenu, ette pety, eikä fiilis laske edes laskun tullessa pöytään.
Mietittiin miehen kanssa kivaa päiväretkikohdetta sopivan matkan päästä Helsingistä, ja arpa osui tällä kertaa Loviisaan. Ihan kertaa, ei Loviisassa oltu, sillä ollaan kyllä käytyStrömforsin ruukkikylässä, mutta itse keskusta on sivuutettu. Nyt siis suuntasimme sinne!
Sain hyvät vinkit kollegalta, joka on sieltä kotoisin, ja ajattelin pistää nyt hyvän kiertämään.
Lounaalla kävimme Saltbodanissa, molempien ruoka oli oikein hyvää, mutta annoksen saaminen kesti kyllä melko kauan (45 min), mutta mikäs siinä oli odotellessa, kun aurinko paistoi ja pöytään tuli kerrassaan ihanaa saaristolaisleipää!
Salbodanista olikin hyvä jatkaa kävellen rantaa ja ponttoonisiltaa pitkin asuntomessualueelle lahden toiselle puolen. No, messutalot näkee paremmin vanhoista sisustuslehdistä, mutta onhan se aina kiinnostavaa nähdä, miten messualueet sitten ajan kanssa kehittyvät.
Kahville menimme vanhassa kaupungissa sijaitsevaan, aivan hurmaavaan Tuhannen tuskan kahvilaan. Sanoisin, että tämä on Loviisa-visiitillä ihan must.
Ja lopulta päädyimme Loviisan lukuisista uimarannoista Särkjärvelle, joka oli mukavan rauhallinen, vesi kirkasta ja lämmintä.
Sanoisin, että jos kaipaa vaihtelua Hangolle, Porvoolle ja Fiskarsille, niin kannattaa katsastaa myös Loviisa. Nähtävää jäi nimittäin seuraavallekin kerralle, esimerkiksi merilinnoitus ja Kasinon ravintola.
Susanna
Loviisan vanhan kaupungin tunnelmaa. Tuhannen tuskan kahvila ei ollut ollenkaan tuskainen. Älä missaa Tuhannen tuskan kahvilaa Loviisa-visiitillä.
Matka kotikonnuilleni Pohjanmaalle sisältää yleensä yhden kahvi- tai ruokatauon. Vaihtoehtoja, siis hyviä vaihtoehtoja, ei ole monia, kuten tässäkin kirjoituksessa todetaan. Sopiva pysähdyspaikka on yleensä täältä etelästä lähtiessä heti Tampereen jälkeen, sillä silloin ollaan noin puolimatkassa. Olinkin kovin ilahtunut, kun Ylöjärvelle ilmestyi Juustoportti. Se alkuperäinen sijaitsee Jalasjärvellä, joka on meidän kannaltamme väärä sijainti – silloin ollaan jo melkein perillä tai vasta aivan alkumatkassa.
Parin edellisen reissun vakio onkin ollut Juustoportin leipäjuustohampurilainen. Siinä on siis pihvin tilalla leipäjuustokiekko ja paholaisenhilloa. Nam. Meillä on koko perhe ihastunut tähän herkkuun niin, että ollaan nyt tehty leipäjuustohamppareita myös kotona. Kaikki tykkäävät, myös paatuneet lihansyöjät.
Hampurilaisen voi toki tehdä myös niin, että laittaa väliin pihvin ja sen päälle leipäjuustokiekon, mutta meidän testiryhmämme mukaan juustoversio ei pihviä kaipaa.
Mitä hampurilaiseen tulee:
kunnon hampurilaissämpylä
leipäjuustoa
jotain vihreää, itse tykkään lollo rosso -salaatista ja rucolasta
paholaisenhilloa, tämä on olennainen osa hampparia – sitä saa kaupastakin, mutta voi tehdä myös itse esimerkiksi tällä reseptillä
Mausteet tietty maun mukaan, esim. valkosipulimajoneesi sopii hyvin. Sinappia laittaisin ehkä vain pihvilliseen versioon, samoin kurkkusalaattia. Paholaisenhillo puolestaan korvaa minusta ketsupin.
Koko hässäkän valmistaa vaikka mikrossa, sillä leipäjuusto on kypsää ja kaipaa ainoastaan lämmittämisen sellaiseksi hitusen ”löysäksi”. Me olemme paistaneet juustokiekot pannulla, sämpylät on lämmitetty rapeiksi joskus leivänpaahtimen päällä tai pannulla. Ja sitten vaan kasaamaan!
Tämä on siis superhelppo ruoka, ja mehukkaampaa hampurilaista saa hakea.
Me tykätään tehdä ruokaa, mutta rajansa kaikella. Ja se raja on nyt korona-aikana etätöitä tehdessä tullut vastaan. Joka päivä on ollut joko liian kiire kokkailla lounasta tai sitten vain mielikuvitus on tullut vastaan. Miten ihminen voi keksiä kaksi ateriaa joka päivälle ja miten ne ehtii tehdä?
No, kaikenlaisia kotiinkuljetuksia on tullut kokeiltua. On tehty isompia annoksia kerralla iltaisin ja syöty niitä sitten seuraavana päivänä. On tilattu huippuravintoloista ruokaa ja on haettu liian monta kertaa myös hätähampurilaiset.
Ideana on: kolme makumatkaa eri kohteisiin, eli kolmen eri maan/kaupungin inspiroima annos kahdelle. Annokset voi tilata edellisenä päivänä ja kuski tuo ne hiukan ennen lounasaikaan kotiin. Annokset on pakattu mikrotettaviin muovirasioihin, joissa ne voi lämmittää lounaaksi tai illalliseksi.
No, onhan noita kotiinkuljetettuja ruokia tosiaan tilailtu, mutta näissä ei ole tullut yhtään pettymystä vastaan. Jokainen annos on ollut todella hyvä ja vaikka ne ovat mikrotettavia annoksia, myös esillepano on ollut nätti.
Koska annokset on jo valmiiksi mietitty mikrotettaviksi, me voimme syödä lounaan eri aikoihin. Minä aamuvirkkuna olen usein jo klo 11 nälkäkuoleman partaalla. Joidenkin annosten kylkeen on tarkoitettu kylmä kastike tai lisukesalaatti, joka on sitten näppärästi pakattu erikseen, eli sitä ei tarvitse mikrottaa.
Kuvassa olevasta setistä laitoin lautaselle puolet, loput syön illalla. En yleensä ole tofu-fani, mutta tämä oli her-kul-lis-ta! Eli kun settejä tulee 3 x 2 hengelle, niin oikeasti aterioita saattaa riittää 10-12 kerraksi. Paitsi että niin hyviä ovat, että tekisi mieli syödä enemmän kuin vatsa vetää…
Elämme haastavia aikoja – myös bloggaajalle. Päiväni murmelina -elämästä on vaikea keksiä kerrottavaa. Viikonpäivät menevät sekaisin, sillä olen joka päivä kotona. Olen myös joka päivä tietokoneella. Teen joka päivä käsitöitä, laitan ruokaa ja liikun. Tai siis, liikun varmasti liian vähän, sillä kotikonttorilla ei tule käveltyä edes autolle, toimistolle tai lounaalle. Mutta muun liikunnan suhteen olen ollut aika kurinalainen: joka päivä on pakko harrastaa liikuntaa vähintään puoli tuntia.
Liikunta tuo päivään edes jonkinlaisen katkon. Se on syy kiskaista itsensä koneelta. Se on myös hyvää tasapainoa tälle koronaherkuttelulle – ja nyt meillä on yleiskone, joten syitä liikkua on nyt 30 enemmän (pakastimessa on nyt 30 voisilmäpullaa). Kyllä, reseption maailman paras ja onnistuin ensiyrittämällä.
Treeni on ollut kahvakuulailua ja kävelemistä, sekä nyt viime viikkoina myös juoksua. Lisäksi olen aina silloin tällöin osallistunut virtuaalisille jumppa- ja tanssitunneille. Lisäksi mielessä on käynyt, pitäisikö starttailla golf-harrastusta… kaikkea se viisikymppisyys teettää!
Tosi moni tuntuu innostuneen ruoanlaitosta nyt kotoillessaan. Pakko kai se tavallaan on, kun ravintolat ovat osittain kiinni. Mutta ehkä kyseessä on jokin muukin kuin se, ettei hyvää ruokaa saa nyt kuin tekemällä itse tai tilaamalla kotiin. Ruoanlaitto on kuitenkin konkreettinen konsti osoittaa läheisilleen välittämistä. Teen teille ruokaa, rakastan teitä.
Ruokaan liittyy tunteita. Monille ruoka on myös keino lohduttaa, itse tai muita. Lohturuoka näkyy vyötäröllä. Olen varma, että tämän koronahässäkän jälkeen naistenlehdet pursuavat ”Näin koronakiloista eroon” -juttuja.
Minä en ole mikään hiilarityyppi normaalisti: saatan hyvin syödä proteiinini hyvän salaatin kanssa. En juuri syö leipää. Perunat, no, ainakaan ranskalaisista en piittaa. Tavalliset keitetyt ovat mitättömiä, elleivät ole uusia. Enkä siis todellakaan ole pullatyyppi.
Mutta jokin tässä ajassa on nyt tuolut minusta uusia puolia esiin: minä olen tehnyt jo kahdesti focacciaa! Olen myös tehnyt pannaria, köyhiäritareita, risottoa ja perunoita usemmallakin eri tavalla.
Olen jopa harkinnut korvapuustien leipomista, sillä viimeksi kun niitä 15 vuotta sitten leivoin, niin ne olivat oikein hyviä.
Tässä kuitenkin teillekin hyvän pannukakun ohje.
SUSSUN PANNUKAKKU
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljaa (oikeaa, jos on)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
8 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl pehmeää oivariinia
Uuni 200 – 225 astetta
Sekoita kuivat aineet, itse laitan jauhot sihdin läpi, ettei tule könttejä. Lisää muut aineet. Jos sulatat rasvan, niin anna sen jäähtyä. Itse käytän sellaista valmista juoksevaa oivariinia, jos vaan kotona on. Paista n. 30-40 min. Itse syön pannarin jätskin kera.
Susanna
Köyhätritarit, nam!
Kotivinkin ohjeella tehty focaccia.
Tällä ohjeella olen tehnyt focaccian toistekin, korsiteena tosin vain rosmariinia ja pikkutomaatteja.
Kotivinkissä oli myös vesimelonipitsan ohje, kiva alkupala.
No niin, alkaa olla aika pistää pakettiin reissuamme. Tämä on tokavika postaus aiheesta, ensi kerralla kirjoitan vielä koko reissumme koosteen, jossa kerron matkamme reitin ja vaiheet. Mutta nyt TOP3-muodossa reissumme parhaat palat.
Viinitilat
Allan Scott, Blenheim (Marlborough), myös ihana ruokaravintola!
Allan Scottin viinitilalla oli myös todella hyvä ravintola, harvoin ruoka on näin nättiä!
Ruoka
1. Maailman halvin Michelin-tähdellä varustettu Tim Ho Wan -ravintola Hong Kongissa. Vaatii yleensä jonottamista (ei pöytävarauksia), mutta tässä tilanteessa kävelimme suoraan sisään.
Näin sitä syödään maskit kaulalla Hong Kongissa. Nuo keskellä olevat ”sämpylät” olivat parasta ikinä!
Patikointi
1. Tama Lakes, Tongariro, Uuden-Seelannin toiseksi parhaaksi sanottu patikointireitti.
2. Queen Charlotte Track, Marlborough Sounds. 70 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella taksiveneet voivat siirtää tavarat seuraavaan majoituspaikkaan.
3. Lake Moeraki, täällä ei kuulu kuin linnunlaulu! Ks. linkki ylempänä.
Viiden tunnin reissu vaihtelevissa maisemissa Tongariron kansallispuistossa.
Maisemat
1. Hokitika beach, surrealistinen ajopuuranta, todella vaikuttava iltakävely!
2. Blenheim, viiniä ja vuoristoa. Mainitsinko jo viinin?
2. Milford Sound, komeat vuonomaisemat.
(tämä oli vaikein kategoria, sillä NIIN paljon oli hienoja maisemia)
Hokitikan ajopuuranta.
Tunnelma
1. Auckland, täydellinen: ilmasto, sopiva koko, täällä on kaikkea, täällä voisin asua!
2. Queenstown, rento ja reipas kaupunki, jossa voi tehdä kaikenlaista adrenaliinia nostattavaa. Mulle riitti se, kun katselin miehen liitovarjoilua…
3. Hong Kongin valoshow Kowloonin puolelta katsottuna. Itkuhan siinä tuli.
Waiheken saari on Aucklandin edustalla. Siellä olisi ihmisellä hyvä olla.
Romanttisimmat
Bushland Park & Lodgen kylpy eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivaan alla. Se taivas on uskomaton!
The Peppertreenhotelli, Blenheim. Täällä voisi lueskella Jane Austenia ja nauttia iltapäiväteet.
Eväiden syönti Tama lakes -reitin huipulla. Perusasiat ovat <3.
2. Blenheimin opastettu viinitilapyöräily, kivat päivähönöt ja maisemat.
3. Taru sormusten herrasta -elokuvan Kontu eli Hobbiton. TSH-fanille ihan must.
Opit
Roadtrip sopi meille loistavasti, mutta jokaisessa paikassa olisimme helposti voineet olla 1-2 päivää pidempään. Oli myös loistavaa, ettei meillä ollut liian pitkiä ajomatkoja. Ilman taukoja pisimmät ajomatkat olivat reilun neljän tunnin mittaisia. Näin perille päästiin aina viimeistään viiden maissa, joten uuteen kohteeseen saattoi vähän tutustua jo illalla.
Yli viiden viikon 24/7 yhdessäolo meni myös mukavasti, tuon miehen kanssa on lomallakin mukavaa. Ainoastaan loman puolivälissä tuli selkeästi yhtenä päivänä sellainen olo, että ”kaikki ärsytti” kumpaakin. Sinä päivänä oli vähän tavallista hiljaisempi patikointireissu, kun molemmat olimme enemmän omissa ajatuksissamme.
Oli hyvä, että matkan suunnittelussa oli apuna matkatoimisto. Mitä monivaiheisemmasta matkasta on kyse, sitä tärkeämpää on, että palikat on suunniteltu hyvin. Varsinkin nyt, kun tuo korona toi epävarmuuksia, oli hienoa, että tukena oli toimisto, jonka kanssa saattoi viestitellä.
Kokonaisuutena koko Uusi-Seelanti oli aivan ihana, ja vajaat neljä viikkoa antoi meille vain pintaraapaisun ja kalpean aavistuksen koko maasta. Paljon jäi näkemättä. Halu palata sinne vaikka 3-6 kuukaudeksi on kova, ehkä sitten eläkkeellä…
Apua, täällä tapahtuu niin paljon ja niin nopeasti, ettei blogata ehdi! Tässä siis pikakooste viimepäivien tapahtumista: tehtiin Aucklandista viinihyppely läheiselle Waiheken saarelle, jatkettiin maanantaina matkaa Hobbitonin kautta Wentworthiin Bushland Park & retreatiin ja eilen käytiin lähes privaatilla Opouteren biitsillä uimassa. Lisäksi olen ajannut autoa väärällä puolella ja selvinnyt kahdesta liikenneympyrästäkin! Mutta nyt asiaa viinikierroksesta, muista ehkä lisää myöhemmin.
Waiheken saari sijaitsee noin 30 minuutin lauttamatkan päässä Aucklandistä. Se onkin paikallisten viikonloppukohde ja siellä on paljon kaupunkilaisten kakkosasuntoja. Tunnelma toikin mieleen esimerkiksi Cape Codin. Raha näkyi, mutta sillä lailla rennosti.
Waiheken saarella me valitsimme vaihtoehdoksi hop-on-hop-off-bussin, sillä sen avulla pystyimme joustavasti kiertämään juuri niitä tiloja ja juuri sillä aikataululla kuin halusimmekin. Järjestettyjäkin viiniretkiä sinne tehdään kyllä.
Saarella on kymmeniä viinitiloja, joten ihan kaikkia emme ehtineet katsastaa, kävimme kolmella tilalla.
Hyppäsimme ensimmäiseksi pois Tantaluksen tilalla, jonka viinejä meille oltiin kehuttu. Ei turhaan. Minä valitsin kevyen paketin, mies rotevamman, molempiin kuului neljä maistiaista. Joten saimme aika hyvän kattauksen Tantaluksen viineistä. Tantaluksen maistaispaketti oli myös parhaiten järjestetty. Maistiaiset tulivat sopivassa aikataulussa, viineistä kerrottiin tarpeeksi ja tarjolla oli pientä syötävääkin.
Seuraavaksi suuntasimme Batchin tilalle, joka on saaren tiloista korkeimmalla. Sieltä olikin huikeat 360 asteen näköalat koko saarelle, Aucklandiin ja Coromandelille. Olimme paikalla lounasaikaan, joten syödäkin piti. Istuimme aurinkoisella terassilla nauttien iltapäivätee-tyyppisen setin, eli vähän kaikkea. Siihen kuului lasi roseekuohuviiniä, lisäksi tilasimme maistelulasilliset (4 kpl). Maistelulasilliset tuotiin kaikki samaan aikaan teekattauksen kanssa, joten lämpimässä niiden nautiskelu meni vähän hosumiseksi ja tuntui, ettei niiden esittelystä oltu kovin kiinnostuneita. Mutta Batchiin kannattaa mennä ehdottomasti lounaalle näköalan vuoksi.
Kolmas paikkamme oli sitten lähinnä satamaa sijaitseva Mudbrickin tila. Siellä maistiaiset tarjoiltiin baaritiskillä hauskojen tarinoiden siivittämänä. Tosin terassi olisi ollut huomattavasti kivempi paikka viinien maisteluun, sinne suuntasimme sitten maistiaisten jälkeen nauttimaan lasillisesta skumppaa. Näköala oli aivan huikea etenkin ilta-auringon aikaan! Meni kyllä ehkä romanttisimpien näköalojen sarjaan ikinä!
Tantalus:
viinit *****
maistiaisten järjestelyt *****
maisemat ****
Batch:
viinit ***
maistiaisten järjestelyt **
maisemat ****
Mudbrick
viinit ****
maistiaisten järjestelyt ****
maisemat *****
Lisää viinijuttuja on tiedossa, sillä olemme menossa viinipyöräilylle Blenheimissä. Bloggaan siitä, jos en joudu tankojuopumuksesta vankilaan.
Susanna
Tantalus oli kokonaisuutena oma suosikkini.
Nam.
Batchin iltapäivätee ilman teetä sopi meikäläiselle.
Batchin maistelumaisema oli huikea.
Kaikki lasit tuotiin Batchillä pöytään yhtä aikaa, mikä oli lämpimällä terassilla kyllä vähän haaste…
Blogi oli taas hiljaa, sillä meikäläinen vietti kesäloman loppupuoliskon. Keski-ikäinen ihminen näemmä alkaa olla kaavoihinkangistunut ja turvallisuushakuinen, sillä päädyimme viime kesän tapaan Mallorcalle. Olimme kuitenkin sen verran uhkarohkeita, että valitsimme osittain eri paikkoja kuin viime vuonna.
Ensimmäiset kuusi päivää olimme Cala d’Orissa, mutta hitusen eri paikassa kuin viime vuonna. Sitten siirryimme viikoksi Sóllerin pikkukaupunkiin, jossa kävimme viime vuonna päiväseltään patikoimassa. Ja loput neljä päivää olimme saaren pääkaupungissa Palmassa, jonne olimme aiemmilla reissuilla tehneet vain päiväretkiä.
Koska olen hehkuttanut Mallorcaa matkakohteena jo aiemmin useissa eri blogauksissa, muun muassa shoppailukohteena ja aikuiskohteena, niin säästän teidät nyt blogisarjalta. Tässä siis kootut fiilikset, vinkit ja kommentit reissustamme, joka oli jälleen tosi kiva (lue myös kuvatekstit). Ensi kesänä emme kuitenkaan mene Mallorcalle, mutta varmasti vielä joskus menemme.
Ensinnäkin, suosittelen Mallorcalle matkustamista lämpimästi syyskuussa. Meidän reissumme ajoittui elo-syyskuun vaihteeseen. Heinä-elokuun kiihkein matkailusesonki alkaa olla jo vähän takanapäin, mutta kesä jatkuu. Lämpöä oli 26 – 33 astetta ja näin loppukesästä meri oli jo ehti nyt lämmetä. Emme ole koskaan, ikinä, milloinkaan uineet niin paljon kuin Cala d’Orin viikollamme!
Me emme ole varsinaisia rantalomailijoita siinä mielessä, että jaksaisimme ottaa aurinkoa ainakaan tuntia, paria pidempään, emmekä missään nimessä joka päivä. Mutta jos vesi on kirkasta ja lämmintä, niin voimme kyllä käydä uimassa pari kertaa päivässä ja viihtyä vedessä kaloja katselemassa pitkäänkin. Erityisen hyvin tähän sopivat mielestäni Cala d’Orin suunnalla olevat ”Calat” eli rantapoukamat. Pitkät hiekkarannat eivät ole meidän juttu, sillä se rannalla oleileminen ei ole meidän juttu.
Seudulta löytyy myös kivoja patikointireittejä, me yhdistimme patikoinnin ja uinnin kävelemällä Finca Roigista neljän calan reitin (Cala Magrana-Cala Pilota-Cala Virgil-Cala Botá). Noille rannoille ei pääse autolla, joten rannat ovat rauhallisia, paikalla on vain kävellen tai pyörällä tulleita sekä veneitä parkkeerattuna poukamiin.
Toiseksi, Mallorcan länsireunalla sijaitseva Tramuntanan-vuoristo on oiva patikoinnista kiinnostuneiden matkakohde. Sóllerin kaupunki on patikoijille hyvä tukikohta, sillä sieltä lähtee monia reittejä, joiden vaativuus vaihtelee helposta vaativaan. Me teimme viikon sellaisia 1,5 – 4 tunnin lenkkejä, joissa nousumetrejä tuli helposti liki 500 metriä. Tramuntanan korkeimmat vaellusreitit nousevat 1000 metriin, mutta niille ei meillä helteen, kunnon, varusteiden tai kokemuksen puolesta ollut vielä asiaa…
Keskitasoisista reiteistä ja päiväretkistä selviää normaalikuntoinen ihminen kyllä hyvin, mutta suosittelen kaikile patikoinnista kiinnostuneille hyviä patikointikenkiä, sillä polut ovat pääsääntöisesti hyvin epätasaisia. Myös kävelysauvasta on hyötyä. Vettä pitää varata mukaan, sillä syyskuussakin päivälämpötilat voivat siis nousta 33 asteeseen. Muuten reitit ovat kyllä pääsääntöisesti näppäriä, sillä ne kulkevat kylästä toiseen ja niistä löytyy kyllä ravintoloita ja kuppiloita. Reitit on melko hyvin merkitty, mutta silti kannattaa ostaa opaskartta.
Sóllerin kaupunki on viehättävä, mutta se on pieni. Näin jälkikäteen ajateltuna siellä olisi voinut olla lyhyemmänkin ajan kuin viikon, mutta toisaalta tarkoituksenamme oli patikoida usempaan otteeseen, ja akillesjännevaivojen vuoksi en uskaltanut lähteä retkille peräkkäisinä päivinä. Eli viikossa ehdimme tehdä kolme reissua lepopäivistä huolimatta.
Illalla kylän ”nähtävyydet” kyllä ehtivät loppua, sillä kivoimmat paikat: Can Pruneraeli yhdistetty modernin taiteen museo ja kotimuseo, kasvititeellinen puutarha ja keskusaukio on kyllä nähty muutamassa tunnissa. Onneksi kylästä löytyy kyllä muutamia kivoja ravintoloita, joista meidän suosikkimme olivat Lluna 36 ja La Vilan sisäpiha. Joutohetket vietin piskuisen hotellimme ranskalaisella parvekkeella ihmisvilinää seuraten. Ihan lomasta kävi sekin
Kolmanneksi, Palma on todella kiva ruokakaupunki ja siellä voi helposti viettää aikaa pelkästään kulkemalla kauppahallista tosieen ja istuskelemalla kivoissa kahviloissa. Buukkaamamme opastettu ruokaretki meni valitettavasti pieleen, sillä oppaamme ei ilmestynyt paikalle. Mutta itse löysimme harvoin oppaissa mainitun San Juanin kaupunginosassa sijaitsevan Mercado Gastronómicon kauppahallin, joka on auki puoleen yöhön ja joka on vallan mainio mesta. Myös Mercado l’Olivar vanhassa kaupungissa kannattaa katsastaa sekä Santa Catalinan kauppahalli. Vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita, mutta niiden joukosta helmien löytäminen voi olla hankalaa. Itse tykkäsimme aivan huoneistomme vieressä sijainneesta l’ambigústa.
Se oli sellainen reissu se, uusi reissu on jo buukattu ja kovasti ajatuksissa, sillä se on meidän bucket list -kohteemme Uusi-Seelanti.
Mallorcalle sanon: Gracias, hasta la proxima!
Susanna
Calat ovat pieniä rantapoukamia. Jos näkee vähän vaivaa, voi löytää aivan oman rannan itselleen.
Tässä meidän kotirantamme, Cala Egos, joka sijaitsee Cala d’Orin alueella. Ranta oli todella ihana, kun polski vähän pidemmälle, sai katsella kaloja ihan omassa rauhassaan.
Joskus kannattaa pistää lomallakin kello soimaan ja lähteä aamukävelylle. Aurinko oli ensin pinkki.
Ja hetken kuluttua se värjäsi pilvenreunat oranssiksi.
Mun iho, hiukset ja kynnet rakastavat lämmintä ilmastoa. Hiukset kasvoivat varmaan kaksi senttiä loman aikana!
Satunnainen patikoija etsii uimarantaa, Finca Roigista lähtee reitti, joka kiertää neljä rantaa.
Santuari de Sant Salvador – suosittelen! Huikeat näköalat. Sinne voi patikoida, mutta perille pääsee myös autolla.
Osuimme Santuari de Sant Salvadorille juuri, kun tämä hurjapää hyppäsi huipulta alas.
Sóllerin keskustori on viehättävä. Koko kaupunki on täynnä Art Nouveau -kauneuksia.
Teimme museojunalla retken Sóllerista Palmaan ja takaisin. Maisemat ovat huikeat, mutta vielä huikeammat, jos lähtee itse patikoimaan.
Can Prunerassa oli kiinnostava Pep Guerreron näyttely.
Can Prunera on myös kotimuseo, jossa on silmäkarkkia.
Hotellimme Aqua Llunan aamiaiskattaus. Maailman parhaat croissantit, muuten.
Naapurikyyläystä hotellin partsilta.
Sóllerista lähtee monia patikointireittejä, tämä kulki satoja vuosia vanhan oliivipuulehdon halki.
Ja reitti päättyi Port de Sólleriin, jossa oli pakko pulahtaa uimaan. Oli 33 lämmintä.
Fornalutxin kylään patikoimme myös. Kylä sai muutama vuosi sitten tittelin ”Espanjan kaunein kylä”.
Ja siellä häämöttää Sóller.
Palmassa kannattaa aina katsoa ylöspäin.
Hotellihuoneistossamme oli kaksi privaattia kattoterassia.
Palman katedraali, La Seu.
Kuten sanoin, Palmassa kannattaa aina katsoa ylös.
Viimeisimmät kommentit