Syysmietteitä

Arki alkoi – monessakin mielessä. Ensinnäkin, kesäloma loppui. Toiseksi, meillä toimistolla on koronakauden etäilyn jälkeen siirrytty hybridi-malliin, eli toimistolle saa mennä, mutta töitä voi tehdä myös etänä. Aah! Ja aah siis molemmille.

Vaikka loma on ihanaa ja tarpeellista, niin olen kyllä arjenrakastaja. Arki tuo elämään rungon ja rutiinit, jotka helpottavat elämää. Ei tarvitse aamuisin miettiä, mitä sitä tänään tekisi.

Syksyn myötä myös monet harrastukset ovat alkaneet. Lomalla jo osallistuin espanjan verbikertaukseen (etäkurssi). Myös muut kansalaisopiston valikoimasta poimimani kurssit ovat tänä vuonna etäkursseja, ja luvassa on akvarellikurssia, espanjan kertausta, espanjalainen kokkailukurssi… ja olikohan vielä muuta, en muista, sen verran innossani taas eri kursseille ilmoittauduin. No, aika näyttää, mihin aika ja into riittää, varsinkin, kun tarkoitus on myös jatkaa golfaamista ja kuntosalilla käymistä. Ja tietysti neulomista ja kävelylenkkeilyä. Mutta ei harrastuksia pidä niin vakavasti ottaa, kyllä niitä saa kokeilla ja sitten tarvittaessa jättää vähemmälle huomiolle, jos meinaa pukata liikaa stressin puolelle.

Syksy on aina tietynlainen uusivuosi, aina mahdollisuus aloittaa uusi harrastus, itseään niskasta kiinni, ryhdistäytyä lomarötväilyn jälkeen ja pistää kalenteri ojennukseen.

Vaikka harrastuksia näyttää nyt taas olevan paljon, niin tämän syksyn kantava teema on kuitenkin kokonaisvaltainen hyvä olo. Jos syke nousee töissä, sitä pitää laskea vapaalla. Jatkuva itsensä kuuntelu on tässä iässä erityisen tärkeää, sillä sitä saattaa elää elämäänsä jo melkoisella autopilotilla: olen aina jaksanut, niin jaksan nytkin.

Aivot eivät kuitenkaan erota, minkä vuoksi syke on korkealla: onko syynä jumppa, työstressi, golf, kuntosalitreeni vai espanjan läksyt. Aivot tietävät vain, että syke on korkealla ja tulkitsevat sen stressiksi. Pakoon, vaara uhkaa! Syke voi tietysti nousta juoksulenkillä ja töissäkin, mutta jos syke on ensin korkealla työpäivän ajan, sitten treeneissä ja sen jälkeen kotitöissä ja harrastuksissakin, se pitkällä juoksulla uuvuttaa ihmisen. Ja se ei ole ollenkaan hyvä juttu.

Mistä sitten autopilotilla menevä keski-ikäinen ihminen tietää, että sykettä pitäisi laskea? Sen huomaaminen ei nimittäin ole helppoa. Mutta itsestäni tunnistan ainakin muutamia vaaran merkkejä:

  1. Jos minusta peruspositiivisesta ihmisestä tulee kyyninen, olen liian väsynyt.

2. Jos leukaperäni ovat väsyneet yöllisestä hampaidenpuremisesta eivätkä hymyilemisestä, olen liian väsynyt.

3. Jos herään jatkuvasti keskellä yötä enkä saa nukuttua, olen liian väsynyt.

4. Jos minulla ei ole aikaa tai energiaa jutella ystävieni kanssa, olen liian väsynyt.

Onneksi tuota alinta ole ei ole koskaan käynyt ja muutkin stressimerkit olen huomannut ajoissa.

Pitäkää huolta!

Susanna

P.S. On mielettömän ihanaa olla taas toimistolla ja tavata kollegoita! Tänään huomasin hymyileväni moneen otteeseen koneeni äärellä. Täytyy sanoa, että superekstrovertille etäilyvaihe otti koville, vaikka työt hoituivatkin hyvin.

Maanantai-zen

Maanantai on kiva päivä. Maanantaista viikko alkaa, joten kaikki on vielä mahdollista. Maanantai on arkisen hyvän elämän lähtölaukas ja minä rakastan arkista hyvää elämää.

Ihan aina ei näin sentään ole ollut. Ikä on tuonut mukanaan viisautta tehdä ratkaisuja, joiden ansiosta sunnuntaisin ei ahdista ja maanantaisin suorastaan naurattaa. Jaan nyt keski-ikäisen naisen elämänviisautta, jotta teidänkin maanantainne voisi olla jos ei viikon paras päivä, niin ainakin yhtä hyvä päivä muiden arkipäivien joukossa.

Minulla on jo vuosien ajan ollut maanantai-iltaisin harrastus tai ohjelma, joka tekee maanantaista erityisen kivan. Viime vuodet meillä on käynyt kummikoira hoidossa aina maanantai-iltaisin. Se on mukava pikkurutiini. Koiran kanssa käymme lenkillä, emme enää juokse, sillä hänellä ikä jo painaa. Mutta haukkaamme happea kuitenkin molemmat. Yleensä mies lähtee mukaan, joten maanantaisin on myös mukavaa parisuhdeaikaa. Viikon ohjelma ja aatokset on samalla kiva käydä läpi.

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä luen useimmiten sähköposteja viikonloppuisinkin. Sen ansiosta minulla ei ole sunnuntaisin tai maanantaiaamuisin epämääräistä pelkoa siitä, mitä töissä on vastassa. En käytä viikonloppuisin sähköpostien vastaamiseen aikaa, ellei ole aivan pakko, enkä vilkuile niitä pitkin viikonloppua vaan yleensä joko lauantai- tai sunnuntaiaamupäivänä, jolloin ehdin tarvitatessa suurimmat tulipalot sammuttaa vaikka saman tien. Enkä missään tapauksessa lue meilejä sunnuntai-iltana, sillä siinä vaiheessa niille ei kuitenkaan ehdi enää tehdä mitään ennen aamua.

Meillä on työpaikalla maanantaiaamuisin aamiaista tarjolla. Se tekee maanantaista erityisen kivan. Jos teillä on maanantaisin työpaikalla viikkopalaveri, niin ehdottakaa pomolle aamiaisen järjestämistä sen kylkeen. Pieni juttu, mutta helpottaa tuskaisen kiireisiä maanantaiaamuja.

Valmistelen viikon etukäteen: käyn läpi, mitä menoja perheellä on ja kuka hoitaa mitäkin roudauksia ja hommia. Usein käymme kaupassa jo sunnuntaina. Jaamme muutenkin arkihommia pitkin viikkoa (itse inhosin lapsena perjantaita, sillä se oli siivouspäivä, niinpä meillä siivotaan torstaisin). Kun hommia jakaa pitkin viikkoa, mikään arkipäivä ei tunnu raskaalta.

Sunnuntaiahdistusta ei ole, kun tykkää työstään ja arkiohjelmastaan. Jos sunnuntai-iltapäivisin hiipii epämääräinen ahdistus, niin mieti, onko työssäsi tai arjessasi jotain, mitä erityisesti ahdistaa ja saa maanantait tuntumaan ikävältä? Pyri tekemään sellaisia valintoja, että näitä asioita olisi mahdollisimman vähän. Jos et voi vaikuttaa työkiireisiisi, niin harrastuskiireisiisi voit. Harrastukset ovat olemassa sitä varten, että ne tuottaisivat iloa. Jos jumppaan meno ahdistaa, älä mene jumppaan, mene vaikka kävelylle.

Ja lopuksi. Muuta asennettasi. Maanantai on vain päivä. Se on 1/7:aa viikosta. Miksi käyttää pahimmassa tapauksessa kahden päivän energiat (sunnuntain ja maanantain) siihen, että inhoaa maanantaita?

Mukavaa alkua uuteen viikkoon!

Susanna

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑