Tallinna on lähes täydellinen hemmottelulomakohde etenkin Etelä-Suomessa asuville. Siellä tuleekin käytyä noin kerran vuodessa joko naisporukalla tai miehen kanssa. Ensimmäisessä yhdistelmässä on enemmän shoppailua. Jälkimmäisessä on enemmän nähtävyyksiä.

Tallinnassa on todella monia todella hyviä ravintoloita ja hintataso myös houkuttelee herkuttelemaan. Syömme toki pääkaupunkiseudullakin hyvissä ravintoloissa, mutta emme ehkä ihan kolmea kertaa yhden viikonlopun aikana.

Nostan nyt esiin vanhan suosikkini Chedin, jossa olen syönyt viime vuosina lähes jokaisella Tallinnan reissulla.  Jos pidät Farangista tai Gaijinista, kannattaa kokeilla tätä. Lounasaikaan paikka on usein todella hiljainen, joten on kuin söisi omassa ravintolassa. Oma suosikkiannokseni siellä on dim sum, joka päihitti aikoinaan Singaporessa syömäni dim sumit. Jos kehtaisin, söisin näitä dim sumeja sekä alku-, pää- että jälkiruoaksi.

Nyt Tallinnan monista ravintolasuosikeistani kärkeen kiilasi kuitenkin heittämällä Noa. Tämän paikan vuoksi voisin aloittaa uuden matkan suunnittelun saman tien. Noa sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Tallinnasta Piritan suuntaan. Uber-matka maksoi viisi euroa, bonuksena sain elämäni ensimmäisen Tesla-kyydin. Ei huono!

Noassa osui kaikki kohdalleen: saimme kauniina kesälauantai-iltana pöydän terassilta merinäköaloineen. Ruoka oli erinomaista, minä söin alkuruoaksi foie gras’n, joka tarjoiltiin minihampurilaisina. Hillo taittoi mukavasti maksaisuutta, olisi saattanut mennä jopa maksakammoiselle miehelle. Pääruoaksi söin kerrassaan loistavaa lampaankaretta, omnomnom. Jälkiruoassa oli suklaata eri muodoissa, hyväähän se oli, pakko myöntää, vaikken varsinaisesti jälkkäri- tai suklaaihminen olekaan. Jos jälkkäri on mielestäni aterian paras osa, niin se on yleensä sen merkki, että alku- ja pääruoka ovat olleet pettymyksiä. Voisinko siis ottaa alkupalan myös jälkkäriksi?

Niin, ja jotain viineistäkin. Alkuun lasillinen Ruinartia, ei petä. Ja ruoan kanssa kaksi lasillista Châteauneuf-du-Papea. Ei huono. Voisin tottua.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: paikan palvelu oli erinomaista. Rentoa, luontevaa, ammattitaitoista. Se on muuten vaikea laji: olla rento mutta silti pitää asiakas ykkösenä. Valitettavasti juuri siihen kosahti seuraavan päivän lounaamme Leib Resto ja Aedissa. Kun tarjoilija katsoo oikeudekseen viisastella asiakkaalle, on rentoudessa ylitetty raja. Ei jatkoon.

Dim sum, omnom.

Chedin annokset ovat myös kauniita.

Ruinart.

Miehelle pienpanimo-olutta.

Gourmet-hampparit.

Lammasta.

Ihmiset viihtyivät terassilla.