Siistii!

Meillä kävi muutama vuosi sitten säännöllisesti siivooja. Se oli ihanaa: satsaus itseen, parisuhteeseen ja kotiin. No sitten kävi niin, että siivoojamme jäi äityslomalle, eikä seuraava siivooja ollut niin hyvä. Juu, oli kyllä parempi kuin me, mutta minusta kun siivoojasta kuitenkin maksaa ihan kohtuullisen paljon, niin hänen käyntinsä jälkeen ei saa tulla sellainen fiilis, että korjailenpa itse jälkiä perässä.

Niinpä päätimme luopua siivoojasta, ja teimme perheensisäisen komiteapäätöksen, että meillä siivotaan yhdessä. Vapautusta sai hakea painavista syistä.

Homma toimikin ihan kohtuullisen hyvin. Mutta meillä ei vaan koskaan enää ollut aivan niin siistiä kuin siivoojan jälkeen. Koti oli juu siisti, mutta vähän tuli ainakin kiireisinä viikkoina mentyä pikakaavan mukaan: imurointi, vessojen siivous, keittiön siivous ja that’s it.

Ja nyt kun kaikilla perheenjäsenillä on kohtuullisesti muutakin tekemistä kuin siivoskella, päätin sitten taas ottaa joka toinen viikko meille siivouksen.

Freskaan törmäsin ruokakauppamme aulassa ja homma vaikutti todella ammattimaiselta ja hyvin suunnitellulta. Ja täytyy sanoa, että ensimmäinen asiakaskokemus vain vahvisti tätä kuvaa: särmää touhua.

Siivooja tuli minuutilleen oikeaan aikaan, teki todella huolellista ja viimeisteltyä työtä. Viimeistellyllä tarkoitan sitä, että sohvatyynytkin on aseteltu kauniisti paikoilleen eikä vain laitettu siihen.

Olimme suurimman osan ajasta itse paikalla, joten olisimme voineet auttaa tarvittaessa – mutta alkuopastuksen jälkeen hän kyllä selvisi ammattilaisena itsekseen. Ja mikä parasta: hän teki töitä todella hiljaa ja meitä häiritsemättä. Se on tärkeä asia meille siksi, että mies tekee paljon etätöitä kotona, eikä ole kiva, jos siivooja melskaa ja kolistelee samaan aikaan, kun itse yrittää pitää conf.callia.

Freskan ammattimainen ote näkyi myös siinä, että heiltä tuli käynnin jälkeen asiakaspalautekysely! Minä annoin täydet tähdet, mutta yhden pienen kommentin annoin palautekenttään. Se ei ollut sellainen asia, joka tekisi minut tyytymättömäksi, mutta jos sekin (minuutin homma) hoidetaan ensi kerralla, niin olen ihan supertyytyväinen.

Mitäs meillä sitten eilen tehtiin, kun ei tarvinnut siivota? Minä kävin kuntosalilla, mies pelaamassa tennistä ja ruokakaupassa. Teimme blinejä. Ihastelimme kotia. Ja rentouduimme!

Because I’m worth it!

Ja jos jotakuta kiinnostaa kokeilla Freskaa, niin tätä asiakaskyselystä saamaani tilauskoodia käyttämällä saa 25 euron alennuksen: GMPCC7

https://www.freska.fi/

Siisti juttu!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Siivouspäivän kukkia!
IMG_0726
Tulppaanit kuuluvat kevääseen, se tulee!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tunnustus: meillä on edelleen joulukuusi ja siinä valot.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aikaa itselle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kukahan siivoasi mun lankakopan?
IMG_0718
Jäi aikaa neuloa.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑