Rakkauteni Italiaa kohtaan alkoi jo parikymppisenä, kun ihastuin Eros Ramazottiin. Sen innottamana opiskelin vuoden kieltäkin ja opettelin laulunsanoja ulkoa. Sittemmin olen ihastunut myös italialaiseen oopperaan, ruokaan, viiniin, laukkuihin ja maisemiin. Eikä siinä Eroksessa edelleenkään ole moittimista.
Palasin juuri Italiasta. Vietimme kaveriporukalla miestemme 300-vuotisjuhlia ja meillä oli viikon ajaksi vuokrattu talo Toscanasta, keskeltä viiniviljelmiä. Oli juuri niin täydellinen paikka kuin kuulostaakin!
Talossa oli kahdeksan makkaria, iso keittiö, olohuone ja terassi ja ihan kunnon kokoinen uima-allas. Terassilta avautui näköala yli viiniviljelmien ja Toscanan kukkuloiden. Alle tunnin ajomatkan päässä oli nähtävää vaikka kuinka paljon: kukkulan päällä vanha kaupunki, siellä linna, kirkko ja aukio, viehättäviä ravintoloita, kahviloita, viinikauppoja… Ja kukkulalta näki jo seuraavan kukkulan, jonka päällä oli vanha kaupunki.
Vaikka Italiassa on varmasti mahtavia hotellejakin, suosittelen lämpimästi oman talon vuokraamista etenkin isommalle porukalle. Meidän omamme löytyi suomalaisen firman kautta, firmasta oli kaveripiirissä jo entuudestaan kokemusta. Näppärää oli, että matkatoimiston kautta järjestyi myös syntymäpäivien kunniaksi järjestetty juhlaillallinen omassa kämpässämme. Kokki apulaisineen tuli talollemme laittamaan ruokaa ja me saimme vain seurustella. Päätösiltana sama porukka tuli laittamaan meille pizzaa pihagrillissämme. Miten kätevää: voi syödä itsensä lähes liikuntakyvyttömäksi eikä tarvitse jaksaa kuin omaan sänkyyn lyllertää!
Päivisin ihmiset tulivat ja menivät omien kiinnostustensa mukaan. Kaikilla oli auto vuokrattuna, joten sijainti landella ei haitannut. Iltaisin laitoimme ruokaa yhdessä, ainoastaan kerran kävimme Sinalungassa syömssä Forcillo-nimisessä ravintolassa (lämmin suositus) ja kahtena iltana kokki tuli siis kämpillemme.
Tämän reissun TOP 5 kylät:
Orvieto (näppärästi puolimatkassa Roomasta)
Cortona
Montepulciano (täällä et jää janoiseksi)
Pienza (pieni ja söpö)
Porto Santo Stefano (nimensä mukaisesti rantakaupunki)
Tämän reissun TOP 5 kokemukset:
Podere Alberesen oliivi- ja viinitila Sinalungan lähistöllä
Aikainen aamuherätys ja auringonnousun näkeminen
Vuokraemännän järjestestämä juhlaillallinen sekä pizzaillallinen omalla kämpällämme
Naapuritilalla sattumalta alkanut viininkorjuu
Giardino dei Tarocchi (Liisa Ihmemaassa -kokemus)
Nyt on naisen pinta taas ruskea ja sisus marinoitu punaviinillä.
Auringonnousu terassiltamme katsottuna Toscanassa. O sole mio!
Kuka tuon kaiken viinin juo? Minäminäminä!
Auringonkukkapelto.
Hyvää oli.
Il giardino dei tarocchi. Upea patsaspuisto.
Pienza.
Cin cin!
Susanna
Viimeisimmät kommentit