Sadan vuoden ystävyys

Minulla on ollut 40 vuoden ajan ystävä. En muista, että olisimme koskaan riidelleet niin, että meillä olisi ollut välirikko. Silti olemme lapsesta saakka uskoneet toisillemme salaisuudet. Luottamus on ollut vahva.

Ystävyytemme on kestänyt etäisyyttä: välillä välillämme oli valtameri ja jonkin aikaa myös ruuhkavuodet, joiden vuoksi yhteyttä ei ehtinyt tai jaksanut pitää aivan valtavan paljon. Mutta koskaan yhteydenpito ei kuitenkaan tauonnut niin pitkäksi ajaksi, että olisi tarvinnut epäillä, onko ystävyys vielä tallella. Siitä on jatkettu, mihin on jääty.

Näin keski-ikäisenä elämässä jää aina aikaa asioille, joita pitää tärkeänä. Muu olisi selittelyä. Niinpä me puhumme puhelimessa vähintään kerran viikossa, usein useamminkin. Välimatkan vuoksi emme näe niin usein kuin haluaisin, mutta onneksi kuitenkin vähintään muutamia kertoja vuodessa.

Miksi kirjoitan tästä nyt? Siksi, että ruuhkavuosissa moni ihminen unohtaa ystävänsä jos ei kokonaan, niin liikaa. Ja kun elämä sitten taas muuttuu poikasten lentäessä, niin huomaa, ettei ystäviä enää olekaan.

Vaikka ruuhkavuosissa voi yhteydenpito olla vaikeaa ja se voi harventua, niin ei sen saisi kokonaan loppua. Ystävyyttä ei saa pitää itsestäänselvyytenä, niin kuin ei mitään muutakaan elämässä. Jos hän on sinulle tärkeä, niin näytä se. Sen voi sanoa, mutta vielä tärkeämpää on näyttää se. Soita. Järjestä aikaa kahvittelulle. Ole ystävä.

Toivon, että minulla on ystävä vielä sitten, kun juoksulenkkimme ovat vaihtuneet rollaattorikävelyiksi. Ja nauramme, emme pelkästään kuvainnollisesti vaan ihan konkreettisestikin pissat housussa,  toistemme jutuille.

Susanna

 

Löylyn lyömä ystävyys

Mulla on ystävä, jonka kanssa ei tarvitse välttämättä tehdä mitään. Eikä varsinaisesti tarvitse puhuakaan mitään, sillä hiljaisuus ei ole kiusallista. Olemme tunteneet toisemme 37 vuoden ajan, siinä ajassa on tehty ja sanottu kaikki. Oikeastihan puhumme toistemme kanssa vähintään puoli tuntia viikossa ja kun näemme, käymme lenkillä, shoppailemassa, syömässä ja näemme puolet lähiseudun nähtävyyksistä. Mutta ei siis tarvitse tehdä mitään.

Koska kyläilevä vieras on paras keino katsastaa itse oman kotiseutunsa nähtävyydet, menimme ystäväni kanssa Löylyyn. Sauna on sopiva anti-tekeminen: tulee nähtyä kesän kuumin nähtävyys ja samalla vain oltua. Täydellistä!

Mulle sauna on tosi tärkeä juttu. Voisin hyvin saunoa joka ilta, yleensä sauna napsahtaa päälle kuitenkin 3-4 kertaa viikossa. Vaikka reissuissa ei koskaan tule koti-ikävää, niin minulle tulee kyllä saunaikävä.

Meillä kotona on perussauna, jonne tosin vaihdoimme sellaisen kunnon kivilieriökiukaan noin vuosi sitten. Tykkään sen lempeistä ja kosteista löylyistä, leivänpaahdinkiuas on liian terävä minulle. Minusta hyvä sauna on sellainen, että siellä pystyy istumaan (tai mielummin makaamaan) vaikka tunnin.

Sauna on mulle tärkeä osa arkea siksi, että se on mulle siirtymäriitti suorittamisesta rentoutumiseen. Saunan jälkeen ei tarvitse, eikä oikeastaan voi enää olla ahkera.

Löylyn löylyt olivat ihanat. Kyseessä on moderni suomalainen rantasauna. Arkkitehtuuri on huikea, ei siis ihme, että paikka on ollut hitti avaamisensa jälkeen. Oli kiva huomata, että myös turistit olivat löytäneet paikan.

Kiitämme:
Puun käyttö
Maisemat
Arkkitehtuuri

Moitimme:
Aivan liian pienet pukuhuoneet
Saunojen ikkunoista ei nähnyt kunnolla merelle

Vinkki helsinkiläisille: jos paikka on auki jouluna, niin parempaa joulusaunamestaa on vaikea keksiä.

Tällä kertaa säästän teidät kuvilta.

Löylyä lissää!

Susanna

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑