Minulla on ollut jo parikymppisestä viehtymys skottiviskejä kohtaan. Erityisesti savuisat Islayn single maltit ovat mun juttu.
Kävin ystävien kanssa viettämässä pitkää viikonloppua Edinburghissa, joten totta kai skottiviskeihin piti tutustua paikan päällä. Lopputuloksena viskibasso, jolla ei varsinaisesti ole tekemistä viskin juomisen kanssa. Iski kesäflunssa :(.
Lämmin suositus Edinburgin linnan vieressä sijaiitsevalla Scotch Whisky Experiencelle. Se on varsin turistico, mutta hienosti toteutettu mesta, jossa tutustuu sekä viskin valmistukseen, historiaan että skottiviskin tyyppeihin. Viskeissä nimittäin on eroja.
Me ainakin tykkäsimme sekä paikasta että viskeistä, vaikka ryhmämme onkin saanut nimensä rakkaudesta rosé-viiniin.
Tarkemmat matkavinkit myöhemmin, mutta nyt totean vain että Slàinte mhath eli suomennettuna Terveydeksi! Sitä nimittäin olisi nyt tilauksessa. Tuo muuten lausutaan jotenkin tyyliin: slaintse-va. Monta viskiä ei voi ottaa, jotta kykenee lausumiseen.
Susanna
Islayn viskit ovat savuisia.Maailman suurin viskikokoelma on brasilialaisen miehen keräämä.
Olemme miehen kanssa haaveilleet Etelä-Saksan automatkasta jo useamman vuoden ajan, mutta jotenkin sellaisen aikaansaaminen ei ole vaan onnistunut. Kesälomalla takuulämpimät kohteet ovat ajaneet usein edelle. Nyt kuitenkin reissulle tuli hyvä sauma, kun miehen kollega vietti eläkkeellejäämisjuhlia Saksassa. Kun kerran sinne menee viikonlopuksi, niin siellä kannattaa sitten olla viikko perään, näin tuumimme.
Itseasiassa vähän kaduttaa, ettei oltu pidempäänkin. Sillä oikeasti Etelä-Saksassa ja siellä suunnalla (Itävallassa ja Sveitsissä) olisi näkemistä vaikka kuinka paljon. Maisemat ovat huikaisevia! Ihmiset rentoja ja iloisia ja sieltä saa hyvää ruokaakin, eikä pelkkää makkaraa ja olutta.
Matkareittimme oli seuraavanlainen:
Perjantaiaamuna Müncheniin, jossa miehellä oli vielä päivän verran palavereita ja minä vietin kesäpäivää sillä aikaa English Gardenissa. Perjantai-iltana ajo Chiemseelle, tarkemmin Prienin kaupunkiin. Prienissä olimme sunnuntaiaamuun asti.
Sunnuntaina ajelu ihana alppimaisemia katsellen kohti Salzburgia, eli Itävallan puolelle. Salzburgissa olimme yhden yön.
Maanantaina matkasimme takaisin Saksan puolelle Garmisch-Partenkircheniin, jossa olimme myös yhden yön.
Tiistaina suuntasimme sitten kohti Bodenseen rannalla sijaitsevaa Konstanzin kaupunkia, joka sijaitsee vain puoli kilometriä Sveitsin rajalta. Loppuosa ajomatkasta menikin Sveitsin puolella.
Konstanzissa yövymme kahden yön verran, ja torstaina suuntasimme takaisin kohti Müncheniä, jossa yövyimme kaksi yötä ennen kotiinpaluuta.
Ja sitten ne vinkit:
Miehen kollegan juhlat olivat Chiemseen (Chiem-järvi) Herreninselissä (miesten saari) sijaitsevassa vanhassa luostarissa. Paikka on ehdottomasti visiitin väärtti. Saarella sijaitsee kävelymatkan päässä luostarista myös ”hullun kuninkaan” eli Ludwig II:n linna, yksi monista. Sen esikuvana on ollut Versailles. Linna on jopa näyttävämpi kuin esikuvansa, tosin kuninkaalta loppuivat rakennusprojektin aikana rahat ja linna jäi kesken. Mutta se mikä on valmista, on kyllä sitäkin komeampaa. Kuninkaan kohtalo oli surkea, hänellä ei koskaan käynyt linnassa vieraita. Ja kunkku kuoli ilmeisesti kuoli hukkumalla, tosin kuoleman luonnollisuudesta ollaan montaa mieltä.
Salzburg on tietysti tunnettu Mozartin kotikaupunkina, mutta on siellä muutakin. Salzburgin linnalle kannattaa ehdottomasti kivuta. Ylhäällä on muutamia mainioita terasseja, joissa voi sitten tasata hengitystään, jos on kivunnut ylös kävellen, kuten me teimme.
Me kävimme illastamassa sormiruokaa fine dining -meiningillä. Suositus: Carpe Diem. Se sijaitsee yhdellä Salzburgin pääostoskaduista, mutta sen rauhallisessa päässä. Pöytävarauksia ei oteta, mutta ainakin näin alkukesällä ja alkuillasta pöydän sai jonottamatta.
Toinen käymisen arvoinen kohde edenkin rämäpäille on Red Bullin Hangar-7, joka on on täynnä extreme-lajeihin liittyviä värkkejä. Muun muassa 30 kilsasta hypänneen Felix Baumgartnerin puku löytyy sieltä. Ja tietysti erillaisia formula-autoja, lentokoneita, moottoripyöriä jne. Kun perheen insinööri on saanut ladata akkunsa ihastelemalla värkkejä, hänet voi viedä syömäään vaikka Carpe Diemiin, kyseisellä ravintolalla on nimittäin ravintola myös Hangar-7:llä.
Garmisch-Partenkirchenissä viivyimme valitettavasti vain yhden yön, mutta palaamme seudulle aivan varmasti. Suomalaiset tuntevat paikan tietysti Keski-Euroopan mäkiviikoista, joten meillä on ehkä harhakuva siitä, että paikka on ”vain” mäkihyppypaikka. Eikä se välttämättä luo kuvaa kivasta lomapaikasta…
Kyseessä on kuitenkin vireä ja viehkeä pikkukaupunki, jonka ympäristössä on mahdollisuuksia aktiiviseen lomailuun vaikka kuinka paljon. Meidän hotellimme ikkunasta häämötti Saksan korkein vuori Zugspitze, jonka huippu on lähes 3000 metrin korkeudessa. Sinne pääsee myös junalla + kaapelikärryllä, joten huippua pääsee ihailemaan ilman patikointiakin.
Garmischin ympäristö on myös täynnä patikointireittejä, kirkkaita jokia ja järviä, ihania kyliä, muun muassa Mittenwald, joka oli aivan kuin sadusta!
Moni kehui Bodenseen aluetta etukäteen, eikä turhaan. Boden on Saksan suurin järvi, ja sen ympärillä on monia pikkukaupunkeja, joista voi valita kohteensa tai sitten vaikka kiertää paikasta toiseen. Me tosiaan yövyimme Konstanzissa, joka on varsin pieni, mutta söpö kaupunki.
Noin 6-7 kilometriä Konstanzin keskustasta sijaitsee Mainaun saari, joka kuuluu Ruotsin kuninkaalliselle suvulle. Bernadotteille se on päätynyt naimakauppojen myötäjäisinä. Mainaun saari on pieni kukkaissaari, joka sopii päiväkohteeksi kaikille puistoja rakastaville. Eli ainakin minulle.
Toinen lämmin suositus Konstanzissa liittyy tietysti syömiseen. Vanhankaupungin ytimessä sijaitseva ESS Bar sai minut kyynelehtimään onnesta, hyvää ruokaa, rento tunnelma, drinkkejä… Täydellistä!
Münchenissä on tietysti näkemistä vaikka kuinka paljon. Mutta me satuimme olemaan siellä päivinä, jolloin aurinko paistoi ja oli 27 astetta lämmintä, joten otimme säästä kaiken irti. Reissuni päättyi sinne mistä se alkoikin, eli English Gardeniin, joka on muuten isompi kuin Hyde Park tai Central Park. Lounastimme siellä sijaitsevassa Seehausissa ja nautimme ympäri nurmikkoja vähissä vaatteissa tai alasti makoilevien saksalaisten ihmettelystä. Rentoa porukkaa. Saksa on tosi kiva maa, Seppo Räty on niin väärässä.
Susanna
Herreninsel on saanut nimensä siitä, että siellä on ollut munkkiluostari. Niillä on ollut aikaa näperrellä kattoon kuvia?Prienin kylässä oli antiikkimarkkinat.Salzburgin linnaan olisi päässyt myös köysirataa pitkin. Mutta kävely tekee keski-ikäiselle hyvää.Mozartin kuula oli hotellin tervehdys.Tartu hetkeen – syö Carpe Diemissä.Sormiruokaa.Saksan katolla, liki 3000 metrissä.Mainau <3.ESS Bar oli meikäläisen makuun.BMW Weltistä tuliaisiksi?English Gardenissa sijaitsee Münchenin vanhin biergarten.
Käytiin miehen kanssa juhlimassa meikäläisen vanhenemista ja vappua Kööpenhaminassa. Köpis on juhlimiseen oivallinen paikka: vaikuttavathan tanskalaiset siltä, että ovat syntymähuppelissa. Kaupungissa on myös mahdollisuus herkkuövereihin, sillä kaupunkia tituleerataan Pohjoismaiden ruokapääkaupungiksi.
Reissu olikin herkuttelupainotteinen. Kävelimme toki päivittäin 16 kilometriä (3x), jotenkinhan kaikki se ruoka täytyi sulatella. Toki akvaviittikin toimii samassa tarkoituksessa. Mutta koska ravintolatkaan eivät ole aivan vierekkäin, niin siirtyminen paikasta toiseen ja ruoan sulattelu hoitui näppärästi kävellen. Toki akvaviittiakin maistettiin.
Aloitimme herkuttelun kevyesti, syömällä pitsaa. Eikä mitä tahansa pitsaa, vaan yhtä elämäni parhaista, ellei parasta pitsaa. Pistäkää siis ylös: Neighbourhood! Muodoltaan se muistutti Skifferin liuskaa. Pohja oli täydellisen rapea ja täytteet poikkesivat kivasti valtavirrasta. Mies söi lampaanlihapullilla ja minttukastikkeella ryyditetttyä pitsaa, joka olisi aiheuttanut annoskateuden, ellei oma omenapitsanikin olisi ollut täydellinen!
Ja koska lounas oli näin kevyt, menimme illalla Köpiksen ”Teurastamolle” eli vanhalle meat packing districtilleFiskebareniin syömään meikäläisen synttäri-illallista. No, nimensä mukaisesti ravintola oli seafood-ravintola. Älkää antako rouhean sisustuksen, hälyisen ilmapiirin hämätä: kyseessä on ruoaltaan fiini ravintola ilman fiinistelyä.
Minä aloitin ostereilla, jatkoin kuningasravulla ja lopuksi vielä jaoimme miehen kanssa simpukat. Paikan viinilista on erittäin vaikuttava ja tarjoilijan suositukset osuivat nappiin. Onneksi hotelli oli lähellä, huh.
Tämän tankkauksen jälkeen olimmekin seuraavana päivänä valmiita suorittamaan lisää. Kaverin suosituksesta suuntasimme junamatkalle kohti Humlebækissä sijaitsevaa nykytaiteenmuseota Louisianaa. Juna oli täynnä ja se tyhjeni Humlebækissä. Tanskalaiset todellakin rakastavat taidetta ja designia, sillä museon oven takana oli 300 metrin jono ennen avaamista! Ja saman verran kertyi nopeasti jonoa meidän taaksemmekin, sillä me kokeneina käppäilijöinä kävelimme asemalta museolle nopeasti.
No, jono eteni kuitenkin vauhdikkaasti ja pääsimme nauttimaan paikan annista: patsaspuisto (esim. Moorea ja Miroa), pysyvistä näyttelyistä sekä huikeasta William Kentridgen Thick time -näyttelystä, josta tykkäsi perheen insinöörikin.
Louisianan lounasbuffet oli myös erittäin hyvä ja maisemat merelle hienot. Niin muidenkin mielestä, ravintola oli täynnä perheitä, nuoria, vanhoja – tanskalaiset todellakin rakastavat sekä taidetta että ruokaa!
Kulttuuripläjäyksen jälkeen sulattelimme ruokaa hetken Köpiksen kanavaristeilyllä, joka oli myös oikein kiva, vaikka minä olen kertaalleen sellaisella ollutkin. Ja sen jälkeen maistui taas tietysti ruoka, olimme menossa Mikkeller Øl & Brød -ravintolaan smörrebrödeille, jotka ovat kuulemma kaupungin parhaat. Mutta pahus, eihän siellä iltaisin leipiä tarjoiltukaan. Söimme siis illallislistalta ja kehutut leivät jäivät saamatta – illallinen oli siis lievä pettymys ja tunnelma pilalla (ei vaiteskaan).
Vaan eipä hätää, meillä oli vielä viimeinen päivä aikaa. Suuntasimme lounasaikaan Tivoliin, jossa lounastimme Grøftenissä. Tarjolla oli smörrejä, jotka olivat erittäin hyviä. Minä söin kaksi silliversiota, olihan vappupäivä. Akvaviitinkin otin.
Iloisten tanskalaisten salaisuuskin selvisi. Kaikissa pöydissä oli lounasaikaan isoja tuoppeja, viiniä ja akvaviittia edessä. Vaikka vappupäivä onkin Tanskassa ihan arkipäivä.
Iloista toukokuuta!
Susanna
Omenapitsa. Omnomnom. Oli siinä pekoniakin.Reissun ainoa epävakainen päivä.Puusta pudonnut.Köpiksessä oli melkein kesä, mutta hyytävä tuuli.Synttärit, mikä ihana tekosyy!Ostereita neljällä eri tavalla Fiskebarenissa.Menkää ihmiset Louisianaan, se löytyy myös Tanskasta.Heippa!William Kentridge yhdistää maalaustaidetta, veistoksia, Bonk-tyylisiä laitteita, varjoja ja videota. Olen vaikuttunut.Pionit! ❤Lakrids on suosikkilakuani!Smörre!Tivoli on ihana.Illan hämärtyessä kotiin.
Minä olen joka vuosi tehnyt uudenvuodenlupauksia. Ja olen kohtuullisen hyvin myös pystynyt lupaukseni pitämään. Olen muun muassa vähentänyt punaisen lihan ja karkkien syömistä ja liikkunut ulkona enemmän. Yleensä lupaukseni ovatkin liittyneen nimenomaan oman hyvän olon parantamiseen. Mutta vain liikkumisen ja syömisen (tai syömättä jättämisen) muodossa.
Koska oma hyvä olo on muutakin kuin syömistä ja liikkumista, ajattelin tänä vuonna ottaa lupauksiini myös aivan uusia ulottuvuuksia: henkisen hyvinvoinnin ja sosiaalisen hyvinvoinnin. Kokonaisvaltaisempaa otetta keski-ikäistymisen haittojen torjumiseen siis.
Ohessa siis hyvinvoinnin neljään peruskiveen muuratut lupaukseni.
Vierivä kivi
Liikuntaa harrastan kohtuullisen paljon jo nyt. Viime vuonna HeiaHeian mukaan liikuin yhteensä 287 tuntia. Enimmäkseen liikun 4-5 tuntia viikossa, mikä on ihan hyvä saldo. Sitä en pyri lisäämäänkään. Mutta sen sijaan pyrin nyt pitämään liikuntabreikit mahdollisimman vähissä ja lyhyinä. Ja sehän onnistuu, kun on terveenä ja välttyy rasitusvammoilta. Tänä vuonna siis pyrin lisäämään kehonhuoltoa: Suomenojan urheiluhierojat saavat nähdä minua siis useammin ja lupaan myös venytellä itse enemmän. Sen en ei pitäisi olla vaikeaa, sillä HeiaHeian mukaan olen venytellyt viime vuonna kolme kertaa. Hups.
Täytyy syödä (hyvin), että jaksaa
Syöminen on toinen lempiharrastukseni. Sitä en siis aio lopettaa. Haluan syödä hyvin ja säännöllisesti, ja hyvin syömällä tarkoitan sitä, että syön hyvää ruokaa ja syön myös ruokaa, joka tekee minulle hyvää. Jatkan siis sillä linjalla, että punaista lihaa syön harvakseltaan. Karkin syömisen voisin lopettaa kokonaan. Katsotaan, kuinka käy.
Ruokaan liitty myös aivan uusi lupaus: yritän tehdä ruokaa uudella reseptillä vähintään kerran kuussa, niin helposti sitä jumahtaa tekemään samoja vanhoja juttuja. Vinkkejä hyvistä ruokablogeista siis otetaan vastaan!
Mieli virkeäksi
Ja sitten se henkinen hyvinvointi. Lukeminen on viime vuoden aikana jäänyt surkean vähälle. Lukupiiriharrastukseni piti sitä virkeänä monen vuoden ajan, mutta lukupiirin lopahdettua olen laiskistunut. Minimitavoitteena on kirja kuukaudessa.
Jatkan myös aktiivista käsityöharrastusta, mutta yritän tänä vuonna tehdä jotain lahjaksikin. Poika toivoi islantilaisneuletta. Sellainen siis ainakin tekeille.
Uusin myös museokortin. Keski-ikäiset naiset ovat kulttuurin ja museoiden kantava voima, yritän siis käyttäytyä ikäni edellyttämällä tavalla.
Sosiaalinen media ja elämä
En todellakaan aio tehdä somelakkoa. Ehei. Aion ottaa puhelimen lomillekin mukaan ja olla some-aktiivinen niin kuin tähänkin saakka. Mutta aion myös lisätä ystävien livetapaamisia ja kilautteluja kavereille.
Minusta lupaukseni kuulostavat siltä, että minulle tulee kiva vuosi!
Susanna
Tuo kirjoneule valmistuu tänä vuonna.Tämä lankakori tyhjenee tänä vuonna.Luonnonvalkoinen neule valmistuu tänä vuonna.Tämähän on ihan kohta valmis.
Minä toivottelen ihmisille syntymäpäiväonnea sanomalla Poks! Minusta yksi maailman ihanimmistä äänistä on samppanjapullon korkin poksahdus. Se on juhlan ääni.
No, tietysti juhla voi olla ilman alkoholiakin. Mutta jos alkoholia nauttii, niin miksei se sitten voisi olla kuplivaa? Minä rakastan samppanjan paahteisuutta ja hienostuneita kuplia. Muutkin skumpat menevät, kunhan ne ovat aivan rutikuivia.
Skumppa kuuluu minusta erityisesti uuteenvuoteen. Vuoden eka päivä on meille myös kihlapäivä. Kaikkea sitä tulee samppanjahuppelissa luvattua :).
Uuttavuotta otan tänä vuonna vastaan ystävien ja samppanjan kera. Se on tällä kertaa Suomi 100 -samppanjaa, jota en olekaan vielä testannut. Etiketissä on Tove Janssonin freskoja, ja Tove sattuu olemaan yksi suosikkitaiteilijani, joten kelpaa sikälikin. Ainakin punkku oli hyvää.
Ja tietysti uutenavuotena kuuluu tehdä lupauksia, mutta vain sellaisia, jotka pystyy myös pitämään. Niistä bloggailen ensi kerralla.
Rakkauteni Italiaa kohtaan alkoi jo parikymppisenä, kun ihastuin Eros Ramazottiin. Sen innottamana opiskelin vuoden kieltäkin ja opettelin laulunsanoja ulkoa. Sittemmin olen ihastunut myös italialaiseen oopperaan, ruokaan, viiniin, laukkuihin ja maisemiin. Eikä siinä Eroksessa edelleenkään ole moittimista.
Palasin juuri Italiasta. Vietimme kaveriporukalla miestemme 300-vuotisjuhlia ja meillä oli viikon ajaksi vuokrattu talo Toscanasta, keskeltä viiniviljelmiä. Oli juuri niin täydellinen paikka kuin kuulostaakin!
Talossa oli kahdeksan makkaria, iso keittiö, olohuone ja terassi ja ihan kunnon kokoinen uima-allas. Terassilta avautui näköala yli viiniviljelmien ja Toscanan kukkuloiden. Alle tunnin ajomatkan päässä oli nähtävää vaikka kuinka paljon: kukkulan päällä vanha kaupunki, siellä linna, kirkko ja aukio, viehättäviä ravintoloita, kahviloita, viinikauppoja… Ja kukkulalta näki jo seuraavan kukkulan, jonka päällä oli vanha kaupunki.
Vaikka Italiassa on varmasti mahtavia hotellejakin, suosittelen lämpimästi oman talon vuokraamista etenkin isommalle porukalle. Meidän omamme löytyi suomalaisen firman kautta, firmasta oli kaveripiirissä jo entuudestaan kokemusta. Näppärää oli, että matkatoimiston kautta järjestyi myös syntymäpäivien kunniaksi järjestetty juhlaillallinen omassa kämpässämme. Kokki apulaisineen tuli talollemme laittamaan ruokaa ja me saimme vain seurustella. Päätösiltana sama porukka tuli laittamaan meille pizzaa pihagrillissämme. Miten kätevää: voi syödä itsensä lähes liikuntakyvyttömäksi eikä tarvitse jaksaa kuin omaan sänkyyn lyllertää!
Päivisin ihmiset tulivat ja menivät omien kiinnostustensa mukaan. Kaikilla oli auto vuokrattuna, joten sijainti landella ei haitannut. Iltaisin laitoimme ruokaa yhdessä, ainoastaan kerran kävimme Sinalungassa syömssä Forcillo-nimisessä ravintolassa (lämmin suositus) ja kahtena iltana kokki tuli siis kämpillemme.
Tämän reissun TOP 5 kokemukset: Podere Alberesen oliivi- ja viinitila Sinalungan lähistöllä
Aikainen aamuherätys ja auringonnousun näkeminen
Vuokraemännän järjestestämä juhlaillallinen sekä pizzaillallinen omalla kämpällämme
Naapuritilalla sattumalta alkanut viininkorjuu Giardino dei Tarocchi (Liisa Ihmemaassa -kokemus)
Nyt on naisen pinta taas ruskea ja sisus marinoitu punaviinillä.
Auringonnousu terassiltamme katsottuna Toscanassa. O sole mio!
Perulainen ja japanilainen ruoka yhdessä eivät ole ihan ensimmäinen kombo, mikä tulee mieleen. Se on kuitenkin Erottajalla sijaitsevan Pastorin konsepti. Niin jännittävältä yhdistelmältä se kuulosti, että pakkohan se oli testata. Varsinkin, kun Punavuoren suosikkiravintolani Hokun hawaijilais-aasialainen kombo on jo minut vakuuttanut erikoisten yhdistelmien toimivuudesta. Eikä ollut huono Pastorinkaan cross kitchen -menu.
Olimme liikkeellä kolmen naisen porukalla. Meitä yhdistävät ala sekä rakkaus ruokaan, juomaan ja matkusteluun. No, myös musiikkiin, vaikkemme musiikkia ole toistaiseksi yhdessä nauttineetkaan. Rosé-viiniä sitäkin enemmän, joten syystä kutsumme itseämme rosé-leideiksi.
Pastorissa vietimme perjantai-iltaa. Onneksi pöytävaraus oli tehtynä, sillä paikka oli aivan täynnä. Ja sen huomasi. Meteli oli melkoinen. Tarjoilija hädintuskin kuuli meitä ja meillä oli myös itsellämme sellainen olo, että korvissa soi. Pastori sopiikin ehkä rauhallista seurustelua paremmin bileillan aloitukseen.
Kiireen huomasi myös siitä, että palvelu oli toivottoman hidasta. Odotimme pääruokaa 1,5 tuntia. Meillä oli pöytävaraus klo 19.30 ja selvisimme kolmesta ruokalajista pihalle noin 22.30.
Menussa kerrottiin, että annokset ovat jaettavia. Tästä huolimatta annokset kuitenkin katettiin meille jokaiselle erikseen. No, kävi se niinkin, maistoimme silti toistemme annoksia.
Ruoka oli oikein hyvää. Itse tykkäsin kovasti black angus tartaristani, jonka söin alkuun. Pääruoaksi ottamani ankka oli myös mehukasta, erityisesti kastike oli hyvää. Kaksi lihaisaa annosta oli minulle kuitenkin liikaa, jälkkäriksi otin vain kahvin.
Pastor sai pisteet ruoasta, ehkä kuitenkin kokeilen paikkaa seuraavan kerran jonain muuna ajankohtana kuin perjantai-iltana.
Syökää hyvin!
Ladies first, so let’s have some Ladies first. Pastorin drinkkilista oli kiva.
Tallinna on lähes täydellinen hemmottelulomakohde etenkin Etelä-Suomessa asuville. Siellä tuleekin käytyä noin kerran vuodessa joko naisporukalla tai miehen kanssa. Ensimmäisessä yhdistelmässä on enemmän shoppailua. Jälkimmäisessä on enemmän nähtävyyksiä.
Tallinnassa on todella monia todella hyviä ravintoloita ja hintataso myös houkuttelee herkuttelemaan. Syömme toki pääkaupunkiseudullakin hyvissä ravintoloissa, mutta emme ehkä ihan kolmea kertaa yhden viikonlopun aikana.
Nostan nyt esiin vanhan suosikkini Chedin, jossa olen syönyt viime vuosina lähes jokaisella Tallinnan reissulla. Jos pidät Farangista tai Gaijinista, kannattaa kokeilla tätä. Lounasaikaan paikka on usein todella hiljainen, joten on kuin söisi omassa ravintolassa. Oma suosikkiannokseni siellä on dim sum, joka päihitti aikoinaan Singaporessa syömäni dim sumit. Jos kehtaisin, söisin näitä dim sumeja sekä alku-, pää- että jälkiruoaksi.
Nyt Tallinnan monista ravintolasuosikeistani kärkeen kiilasi kuitenkin heittämällä Noa. Tämän paikan vuoksi voisin aloittaa uuden matkan suunnittelun saman tien. Noa sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Tallinnasta Piritan suuntaan. Uber-matka maksoi viisi euroa, bonuksena sain elämäni ensimmäisen Tesla-kyydin. Ei huono!
Noassa osui kaikki kohdalleen: saimme kauniina kesälauantai-iltana pöydän terassilta merinäköaloineen. Ruoka oli erinomaista, minä söin alkuruoaksi foie gras’n, joka tarjoiltiin minihampurilaisina. Hillo taittoi mukavasti maksaisuutta, olisi saattanut mennä jopa maksakammoiselle miehelle. Pääruoaksi söin kerrassaan loistavaa lampaankaretta, omnomnom. Jälkiruoassa oli suklaata eri muodoissa, hyväähän se oli, pakko myöntää, vaikken varsinaisesti jälkkäri- tai suklaaihminen olekaan. Jos jälkkäri on mielestäni aterian paras osa, niin se on yleensä sen merkki, että alku- ja pääruoka ovat olleet pettymyksiä. Voisinko siis ottaa alkupalan myös jälkkäriksi?
Niin, ja jotain viineistäkin. Alkuun lasillinen Ruinartia, ei petä. Ja ruoan kanssa kaksi lasillista Châteauneuf-du-Papea. Ei huono. Voisin tottua.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: paikan palvelu oli erinomaista. Rentoa, luontevaa, ammattitaitoista. Se on muuten vaikea laji: olla rento mutta silti pitää asiakas ykkösenä. Valitettavasti juuri siihen kosahti seuraavan päivän lounaamme Leib Resto ja Aedissa. Kun tarjoilija katsoo oikeudekseen viisastella asiakkaalle, on rentoudessa ylitetty raja. Ei jatkoon.
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit