Tulin maahan kaksi matkalaukkua mukanani, loput henkilökohtaisista tavaroistani ovat matkalla (toivottavasti nopeasti) kontissa kohti Kyprosta. Vaikka kuinka yritin etukäteen miettiä, mitä laukkuihin pakkaan, jotta pärjään kontin saapumiseen, niin pieleenhän se meni. Oli muuton keskellä liikaa ajateltavaa, joten tähän jäi liian vähän aikaa.
Lopputulos on se, että minulla on kyllä montakin käyttökelpoista vaatetta, mutta valtaosa kaipaisi silitysrautaa. Pidän kolmea eri mekkoa, kylmemmällä säällä housuja ja neulepaitaa tai college-hupparia. Omalla terassilla kehtaan pitää ryppyisiä pellavasortseja ja t-paitaa tai trikoohaalaria, mutta liikenteeseen niillä ei kehtaa lähteä.
Voi olla, että 3-4 viikon päästä, kun tavarat saapuvat, olen niin kyllästynyt näihin mekkoihin, että ne pistetään kaapin perään jäähylle vähäksi aikaa.
Lisäksi olisi ollut kätevää pakata laukkuun jokin lyhythihainen urheilupaita. Minulla on kyllä trikoot, mutta sen kanssa vain pitkähihainen paita, joten sekä ulkona että sisällä tulee hiki liikkuessa. Kotona treenatessa olenkin käyttänyt pelkkiä urheiluliivejä, mutta salille en kehtaa kyllä niin lähteä.
Ihminen ei myöskään tajua, miten käteviä erilaiset korit, purkit ja purnukat ovat. Meikkini ovat tällä hetkellä pitkin kaappia, vaatteistani puhumattakaan. Henkareita ei ole kuin yksi, joten vaatteita ei voi ripustaa nätisti eikä myöskään pystyviikata koriin. No, eipä sillä, ei noita kolmea mekkoa niin kauhean vaikeaa ole säilyttä, kun ne eivät rypisty. Ja ne jotka ovat ryppyisiä, voivatkin olla epämääräisenä läjänä – se ei haittaa kuin tällaisen kaappienjärjestelijän sielua.
Lenkkareitakaan en muistanut pakata, mutta ne kävin sentään ostamassa kaupasta. Mutta ihan jokaiseen asiaan ei voi suhtautua niin, kun tietää, että sieltä on kuitenkin muutaman viikon päästä tulossa läjä henkareita, laatikoita, koreja ja koko muukin maallinen omaisuutemme.
Kun paikalliset expat-tuttumme kävivät meillä kahvilla, ja saatoin esitellä tyhjyyttä kaikuvaa kotiamme esimerkkinä skandinaavisesta minimalismista. Vähällä pärjää, mutta liian vähällä ei ole kivaa.
Vihjailin taannoin, että mulla oli syy käydä vaatekaappia läpi: me muutimme! Muuttohan on tunnetusti se hetki, jolloin tajuaa omistavansa asioita, joita ei ole tajunnut omistavansa. Ja tajuaa, miten erilaiset kaapit ja komerot ovat esineiden bermudan kolmio, jonne asiat salaperäisesti häviävät. Kunnes ne taas löytyvät.
Monestihan ihmiset muuttavat nuorena aina isompaan asuntoon, jolloin muutossa ei ole tarvettakaan käydä tavaroita läpi kriittisesti – voi vain karsia täysin tarpeettomat (myyntiin tai kierrätyskeskukseen) tai toimimattomat ja kulahtaneet roskiin (kierrätykseen). Me olemme kuitenkin saavuttaneet elämässämme sen pisteen, jossa voidaan skaalata elintilaa ja tavaroita alas ja skaalata elämänlaatua ylös.
Uusi kotimme on aivan ihana! Se on monella tavalla samantyyppinen kuin edellinenkin, mutta materiaalit ovat laadukkaammat ja taloyhtiökin kivempi. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa: meillä on muutama neliö vähemmän tilaa, meillä on osittain lisää säilytystilaa, mutta varastotyyppistä säilytystilaa on vähemmän. Meillä ei ole vaatehuonetta eikä parvea, joka edellisessä kodissa oli se bermudan kolmio. Meillä on kyllä valtavasti säilytystilaa keittiössä ja makkarissa ihana mittatilaustyönä tehty noin neljään metriin ulottuva kaapistoseinä, mutta mikä ei sinne mahdu, joutuu sitten kellarikomeroon. Ja se on täpötäynnä.
Olen jo aiemmin konmariotusprojektini yhteydessä törmännyt kapseliajatteluun, mutta siinä kohdassa en jaksanut viedä ajatusta loppuun asti. Nyt oli sen aika.
Kapseliajattelussa ei ole ns. oikeaa tai väärää menetelmää, mutta ymmärtääkseni alkuperäisessä ideana oli 333, eli kolmeksi kuukaudeksi koostetaan 33 vaatekappaleesta ja asusteesta koostuva kokonaisuus – muut vaatteet pistetään kokonaan piiloon ja sillä 33 vaatteella sitten pärjätään se sesonki. Kapseliin ei lasketa harrastuvaatteita (esimerkiksi urheiluvaatteita), oloasuja, yöpaitoja, sukkia, alusvaatteita, vaan vain ne vaatteet ja asusteet, jotka ovat ns. julkisesti näkyvillä, kun kävelet ovesta ulos.
Mikä sitten on kapselin pointti? Minusta se ei ole edes vaatekaapin minimalismi vaan ennenkaikkea vaatekaapin toimivuus. Jos rajoittaa käyttövaatteiden ja asusteiden kattausta, on tärkeää, että ne sopivat yhteen.
Tässä on itselläni auttanut värianalyysi ja tyylianalyysi (jota noudatan vähemmän orjallisesti), ne ovatkin nyt hyvä pohja homman toteuttamiselle.
Itse lähdin koostamaan kapseliani maalis-toukokuuksi. Suomessahan haasteena on se, että maalis-toukokuussa sää vaihtelee ja muuttuu paljonkin. Voi tulla 20 senttiä lunta tai voi olla 20 astetta lämmintä. Jo pelkästään takki- ja kenkätarpeet muuttuvat tuona aikana huomattavasti.
No, itse suhtaudun asiaan niin, ettei kapselini ole lakini. Jos ensi viikolla talvi väistyy ja alkaa olla +10 astetta, niin toki heivaan talvikengät ja -takit sitten pois.
Totesin kapseliani miettiessäni, että ainakin näin aloittelijalle kapselin rajoittaminen 33 kappaleeseen oli hankalaa. Ja koska se ei ole laki, on kapselini vähän isompi, sanoisin, että 43 kappaletta. Se sallii myös sen, että joukossa on vähän talvisempia vaatteita, mutta myös keväisempiä. Näin minun ei tarvitse tehdä välikapselintarkistusta välttämättä ennen kesää.
Hyvää kapselissa on myös se, että kapseliin kuulumattomat vaatteet ja asusteet ovat poissa silmistä. Kun ne ottaa esille, ne tuntuvat uusilta, kiinnostavilta ja raikkailta. Niihin ei kyllästy niin helposti.
Ja hyvää on myös se, että väistämättäkin vaatevarasto pienenee. Jos kapselissa on esimerkiksi 33 vaatetta, osa niistä toimii sekä keväällä että syksyllä, osa sekä keväällä että kesällä ja osa sekä syksyllä että talvella. Ja koska vaatemäärä on jollain tavalla rajoitettu, ne kannattaa valita huolellisesti niin, että jokainen vaate on suosikkivaate. Vaatekaapin pölyttäjiin ei siis vaan ole varaa.
Omaan kapseliini en joutunut tekemään mitään täydennyksiä, mutta tiedän, että tulevasta kesäkapselistani puuttuu muutama tarpeellinen asia (pari laadukasta t-paitaa, sortsit ja lyhythihainen/hihaton mekko).
Kokemukset tähän mennessä ovat positiivisia, vaikka kapselin rajaaminen 33:een ei ollutkaan niin helppoa kuin aluksi luulin (laukkuja ja kenkiä tarvitsee yllättävään moneen tilanteeseen, samoin takkeja). Luulen, että kesäkapselin rakentaminen tulee olemaan huomattavasti helpompaa.
Susanna
Tuolla tummansinisellä kevytuntsalla olen mennyt koko talven. Kevytuntuvatakki on Suomen käytännöllisin vaate: se menee Etelä-Suomen kaupunkiolosuhteissa koko talven, ja todennäköisesti se kiskaistaan päälle jossain vaiheessa viilenevää kesäiltaakin….Kapselini kengät. Nuo Hoffin tennarit ovat käytössä melkein päivittäin. Kapselini neutraalit: kitti ja tummansininen. Muuten paljon pinkkiä ja vihreää, hitusen sinistä. Tämä mekko on second hand -löytö suosikkikaupastani eli Kauniista Veerasta. Se on Gustavin mekko, jonka edellinen omistaja oli onneksi lyhentänyt.
Juuri viimeksi sanoin, etten ole tehnyt uudenvuodenlupauksia. No, en varsinaisesti olekaan, mutta jo pidempään olen halunnut vähentää uusien vaatteiden ostamista. Se on onnistunut vaihtelevasti, mutta suosikkiliikkeeni Kaunis Veera on tehnyt käytetyn ostamisesta niin paljon fiksumpaa: tyylikkäitä, laadukkaita, kohtuuhintaisia ja ”käytettyjä” vaatteita näppärästi työmatkan varrella. Käytettyjä-sana on lainausmerkeissä, sillä olen usein löytänyt Veerasta myös täysin pakasta vedettyjä, vielä hintalaputettuja vaatteita.
No, vaatteiden ostaminen ei varsinaisesti ole heikkouteni – ainakaan verrattuna lankojen ostamiseen. Joku käsityöharrastaja onkin sanonut, että neulominen ja neulelankojen ja muiden tykötarpeiden hamstraaminen ovat kaksi erillistä harrastusta. Pitää paikkansa.
Niinpä olenkin miettinyt, voisiko tälle lankahamstraamisellekin tehdä kulutusmielessä jotain? Enkä nyt tarkoita, että lopettaisin lankojen ostamisen, ei herranjestas. Mutta ensinnäkin voisin tarkemmin syynätä lankavarastoa ennen kuin lähden ostamaan uusia ja voisin hyödyntää jämälankoja paremmin. Kun se on tähän maailmaan tuotettu, olisi ekologisesti kestävää se käyttää maksimaalisesti hyödyksi.
Hommasinkin pari ihan jämälankatarkoituksiin kirjoitettua neulekirjaa, joten ei jää ainakaan homma ohjeista ja inspiraatiosta kiinni.
Ja niistä langoista, joista en enää aio tehdä mitään, ajattelin päästä ovelasti eroon uuden Sticka och dricka vin -käsityökerhoni puitteissa. Siellä on nyt pari kertaa ollut kirppispöytä, ja aina osa tarpeistosta on lähtenyt parempiin koteihin.
Ja niistä lupauksista vielä, en lupaa, mutta tavoitteena on, että tänä vuonna hankin korkeintaan kymmenen uutta vaatekappaletta (sukkia ja alusvaatteita ei lasketa). Toistaiseksi olen ostanut pyjaman. Yhdeksän siis jäljellä.
Tähän vaatekaapin järkeistykseen liittyy pari muutakin ajatusta, mutta niistä seuraavalla kerralla!
Muistattekohan sen mainoksen, jossa ulkomaalimainoksessa mies naljaili keski-ikäiselle naiselle, että ”Pinotexia pintaan, niin vanhakin näyttää nuoremmalta”? Olisi vaikea kuvitella enää sellaista mainosta, monestakaan syystä. Somekamavatkin ovat täynnä keski-ikäisiä, kauniita naisia, jotka esittelevät meikkaus- ja pukeutusmistyyliään. Muoti ja kauneus eivät ole enää olemassa vain ihmisille, jotka ovat alle 30-vuotiaita. Eikä naisten päätavoite ole enää näyttää nuorelta.
Itse suhtaudun meikkaamiseen kaksijakoisesti: olen heikkona meikkeihin, mutta toisaalta meikkaustyylini on lähinnä nopea. Arkimeikki syntyy 5 minuutissa, juhlameikki ehkä 10:ssä.
Minulla on ainakin omasta (ja joidenkin kosmetologienkin) mielestä kohtuullisen hyvä iho, joten miksi peittelisin sitä paksulla meikkikerroksella. Sutaisen kasvoille kevyttä meikkivoidetta, joka lähinnä tasoittaa pienet punoitukset ja muut epätasaisuudet, muttei etenkään kesäisin peitiä pisamia. Sillä pisamat ovat ihania! Olisipa niitä enemmän!
Toinen steppi on nestemäisen poskivärin sipaisu kulmaluille. Minulla on luonnostaan slaavilaiset poskipäät, joten en jaksa näitä nykyisin muodikkaita 10 eri vaiheen varjostuksia ja korostuksia.
Kolmas vaihe on silmien meikkaus. Jos on tärkeää, että silmämeikki kestää hyvänä pitkään, saatan käyttää luomella pohjustusta, yleensä en. Olen heikkona erilaisiin luomiväripaletteihin, etenkin sellaisiin, joissa on parjon sävyjä. Nyt suosikkini on kuvissa näkyvä Diorin paletti, jonka avulla loihtii erittäin luonnollisen lookin. Käytän luomiväriä usein myös rajauksiin, etenkin arkisin.
Sitten on vuorossa ripsien taivutus ja ripsiväri. Huuliin sipaisen joko värillistä huulirasvaa, huulikiiltoa tai joskus oikein innostuessani jopa huulipunaa. Mutta olen maailman laiskin lisäämään huulipunaa päivän aikana, joten usein minulla on meikatut huulet vain aamupäivällä, heh.
Kulmakarvoille en tee mitään, ne ovat luonnostaan hyvän malliset. Kesän blondatessa niitä saatan värjätä niitä vähän tummemmaksi, mutta nämä laminoinnit ja muut kulmamuodit eivät ole mun juttu.
En pidä itseäni todellakaan minään meikkitaitelijana, mutta yritän silti vähän katsella vinkkejä ihan senkin vuoksi, että se on mukavaa.
Miksikö sitten meikkaan, jos en näyttääkseni nuorelta? No, itselleni kyse on omien parhaiden puolien korostamisesta ja siitä, että se on hauskaa.
Miksi te meikkaatte tai ette meikkaa?
Susanna
Kolmea luomivärisävyä luomilla: vaaleaa sisäreunassa, hitusen tummempaa ulkoreunassa ja tumminta kajalin tapaan ripsien tyvissä.
Eli vasen alakulma, alin keskellä ja oikea alakulma.
Ja tässä lopputulos. Hiukset laitan vielä nopeammin kuin meikkaan: pyöräytys vahaa ja that’s it!
Rakastan korkokenkiä, mutta minulla on yksi poikkeus: hyvät tennarit. Ei, en puhu lenkkareista, vaan tennareista, jotka ovat kevyemmät kuin lenkkarit ja sopivat sekä housujen että hameiden kanssa. Klassiset tennarit ovat tietysti valkoiset, mutta onneksi nykyään löytyy muitakin värivaihtoehtoja.
Tennareiden huono puoli tosin on se, että minun on vaikea löytää itselleni sopivia. Jalkani on kapea, ja monissa on aivan liian leveä lesti. Toinen huono puoli on se, että monissa on aivan liian lättänä ja ohut pohja, joten minun jaloilleni sellaiset eivät sovi kuin istuskeluun.
Kärsin poikittaisten jalkaholvien romahduksesta, vaiva, joka tekee kenkien valinnasta itselleni aivan supertärkeää. Minulla on käytössä omiin jalkoihini teetetyt irtopohjalliset, mutta ei niitä tietenkään riitä joka kenkiin, eikä niitä edes saa laitettua kaikkiin kenkiin (esim. varrellisiin tai sandaaleihin). Kenkien on siis oltava hyvät.
Omat tennarisuosikkini ovat jo vuosien ajan olleet Candice Cooperin nahkaiset tennarit. Älkää antako nimen hämätä, kyseessä ovat italialaiset kengät. Ostan uudet aina muutaman vuoden välein, ja käytännössä en juuri mitään muita kenkiä kesäisin pidäkään. Tennarikausi alkaa viimeistään huhtikuussa ja kestää niin kauan kuin lumi on maassa.
Candicen valikoimista löytyy värejä ja malleja, joten ainoa hankaluus on se, minkälaiset tänä kesänä valitsisin? Nyt päädyin väriin, jonka nimi on Panna eli maito. Kyseessä on kermanvaalea sävy. Edelliset nutrianväriset ovat edelleen käyttökelpoiset, mutta vähän käytössä kolhiintuneet. Niin voi käydä suosikkikengille. ❤
Järkytyin, kun törmäsin eräässä Facebookin ryhmässä naisen tekemään avaukseen, jossa hän vakavasti pohti, onko hänen nuorekas tyylinsä liian nuorekas. Pohdinta oli saanut alkunsa tyyli- tai pukeutumisasiantuntijan kommentista, hänen mielestään farkut ja tennarit eivät sopineet keski-ikäiselle naiselle.
En olisi uskonut, että nykypäivänä enää joku, varsinkaan alan ammattilainen, tuollaista kehtaisi väittää. Pitäisikö Aira Samulinin vetäistä päälleen punaisten sukkahousujen sijaan kamelinväriset tuhannen denierin sukkahousut, minihameen sijaan mieluusti vähintään puoleen sääreen ulottuva tanttu ja vaihtaa kampauksensa johonkin maantienharmaaseen?
Minä en ole muodin, pukeutumisen tai tyylin ammattilainen, mutta mulla on yksi neuvo: tyyli syntyy persoonasta ja tilannetajusta sekä näiden kahden yhdistämisestä. Jos farkut ja tennarit sopivat persoonaasi, anna palaa – paitsi jos olet menossa työpaikkahaastatteluun finanssialalle tai linnanjuhliin.
En koe, että ikä rajoittaisi omaa pukeutumistani mitenkään. Vartalo voi rajoittaa, mutta se onkin eri asia, ja sekin aivan pelkästään omien korvieni välissä oleva juttu. Kropankaan ei tarvitsisi antaa rajoittaa, mutten vain enää tunne oloani mukavaksi ja luontevaksi samassa asussa kuin vielä 15 vuotta sitten.
Oma tyylini on melko ajaton, mutta myös rento. Muotia en juuri seuraa, sillä se ei minua kiinnosta. Haluan joka tapauksessa käyttää vaatteita mahdollisimman pitkään ja ajattelen, että harmaa kashmir-neule toimii pidempään kuin neonkirjava napapaita.
Onko teidän tyylinne muuttunut iän myötä, ja jos on, niin onko se johtunut iästä vai siitä, että olette muuttuneet? Olisi kiva kuulla kommentteja!
Susanna
Tämä mekko kuuluu suosikkeihini edelleen, vaikka se on jo useamman vuoden takaa (kuten hiuksista näkyy).Navy-tyyli sopii myös maalle.Jälleen kerran kestosuosikki – ainakin 10 vuotta vanha mekko. Nainen hitusen vanhempi.Farkkutyttöys ei ole iästä kiinni
Mä olen hyvä pakkaamaan lomalle. Selviän yleensä selkeästi pienemmällä tavaramäärällä kuin mies. Okei, asetelma on epäreilu, sillä mies tarvitsee reissuun sekä housuja (kaupunkiolosuhteisiin, hienosteluun ja illaksi) että sortseja. Kun minä sen sijaan selviän, no, pelkillä mekoilla.
Mekot ovat lomapukeutumisen kulmakivi, sillä ne käyvät tilanteeseen kuin tilanteeseen. Oikeastaan ainoastaan liikuntaan ja rannalle tarvitsen muutakin.
Mutta mekoissa on eroja, kuten pakkaajissakin. Hyvä lomamekko ei rypisty, se on nopea huuhtaista ja kuivata, jos sattuu sangriat kaatumaan syliin. Ja lisäksi se tietty näyttää kivalta.
Vaikka mekko on siis helppo lomavaate, niin täydellisen lomamekon löytäminen ei ole helppoa.
Itse onnistuin löytämään sellaisen viitisen vuotta sitten. Se on Ilse Jacobsenin mekko, joka on ollut mukana jokaisella lomareissulla sen jälkeen. Ja se mekko on siis näkynyt kymmenissä Insta-kuvissani siitä syystä, että jos se on vain ollut puhdas, niin se on ollut päälläni (ja koska se on helppo huuhtaista, niin se on ollut aika usein puhdas).
Ilsen mekoissa on muutamia mallivaihtoehtoja, joiden kuosit toki vaihtelevat vuosittain. Olen kytännyt sopivaa lomamekkotäydennystä itselleni, ja tänä vuonna tärppäsi. Samasta mekkomallista löytyi tismalleen sama malli ja kiva kuosi. Eli onneksi olkoon kaikki Insta- ja blogiseuraajani: vihdoin saatte katsella jotain muutakin lomamekkoa ylläni!
Ostin myös toisen mekon, jossa on pienet hihat. Se on hihojen ansiosta toimistokelpoisempi versio ja sopii esimerkiksi kaupunkilomilla ylle, jos tarkoituksena on kierrellä kirkkoja tai vastaavia. Paino sanalla jos. 😀
Kesäkelejä odotellessa,
Susanna
Uusi väri, vanha malli. Vanha mekko, uudet hiukset. Jee, kampaajalla ekaa kertaa yli kolmeen kuukauteen!Hihallinen versio.
En muista, milloin olisimme viimeksi olleet juhannuksena Suomessa. Siitä on aikaa. Ja yhtä kauan on varmasti siitä, että Suomessa juhannukelit ovat olleet näin hyvät. Kollega antoikin minulle maastapoistumiskiellon tulevina juhannuksina, jos sillä taataan tällainen juhlakeli.
Koska olimme juuri kesälomareissussa ja sen päälle sukuloimassa Pohjanmaalla, juhannukseksi halusimme jäädä kotiin. Ohjelmassa vähän töitä, vähän kotitöitä, vähän pihatöitä ja ystävän viisikymppisten jälkijuhlat. Pitkään nukkumista, mikä meikäläisen tapauksessa tarkoittaa sitä, että yritän herätä vasta seitsemältä.
Juhannuksena pitää minusta aina pukeutua kuin neiti kesäheinä, kesäisen romanttisen tyttömäisesti. Nyt se oli säidenkin puolesta mahdollista, niinpä juhannusaattoa juhlistin Agencies turquoisen kesämekossa, jonka ostin Kokemäen Peipohjaan asemakylässä sijaitsevastaLifestyle Sandra’sista. Mekosta taitaa tulla kesälomien kestosuosikkini.
Tätä kirjoittaessani satelee vettä, mutta sadetutkan mukaan se kestää vain pari tuntia. Sellainen sade on oikeastaan vain hyväksi.
Juhlapukeutuminen on ollut minusta aina tosi haastavaa. Olen sen verran käytännönläheinen ja nuuka (laihialainen oikeasti), etten raaski ostaa kaappiin hirveästi vaatteita, joita pidän pari kertaa vuodessa. Ja toisaalta juhlin pääsääntöisesti samojen ihanien tyyppien kanssa, että samanlaisen asun pitäminen kerta toisensa jälkeen alkaa tuntua tyhmältä. Ai eikö sillä ole mitään muuta vaatetta kuin tuo sama mekko?
Niinpä olen ollut juuri se tyyppi, joka tuskailee ennen kekkereitä, ettei kaapissa ole mitään päälle pantavaa. No, ei oikeasti olekaan kuin muutama juhlavaate ja nekin on nähty mun päälläni. Mutta sinnikkään harjoittelun tuloksena olen oppinut juhlapukeutumisen avainasian: asustamisen.
Juhlavaatteissa selviän seuraavalla valikoimalla:
luonnonvaalea kotelomekko, joka menee kesäaikaan töissä parempana asuna ja taipuu myös kekkereille
haalari, jota voi käyttää ympäri vuoden ja joka muuntautuu asustamalla pikkujouluasusta kesäillan rientoihin
helmenharmaa, kirjailtu 20-luvun tyylinen mekko, joka on loistovaate siksi, että se toimii myös naamiaisasuna
Kuten huomaatte juhlavaatteeni ovat siis monikäyttöisiä. Niinpä niihin voi myös panostaa, kun niitä käyttää muutenkin kuin kaksi kertaa vuodessa.
Ja sitten se asustus: koruja, shaalia, käsilaukkua ja kenkiä vaihtamalla asut muuntautuvat työkäytöstä edustustilaisuuksiin, juhliin ja bileisiin.
Esimerkiksi haalarin kanssa voin mennä kavereiden kanssa kahville, kun kiskaisen farkkutakin päälle. Juhlakelpoinen siitä tulee Adele’s mohairin shaalin ja korkokenkien avulla.
Tuo Marianne’s Mohairista saamani Adele’s Mohairin shaali on aivan ihana asuste ja mikä jottei kodin sisustuksen kaunistuskin. Minä en vain uskalla jättää sitä esille, sillä strutsinsulat saattaisivat kiinnostaa kissojamme liikaa. Strutsinsulat ovat muuten eettisesti tuotettuja, mikä on minulle ainakin tärkeä juttu.
Shaalissa on myös ihanaa 20-luvun glamouria, eli se hartioilla tulee ihana Great Gatsby -fiilis. Odotan myös viileitä kesäiltoja terassillamme, tämä on juuri kesäjuhlien pelastus siinä vaiheessa, kun ei enää pelkässä kesämekossa tarkene.
Elämä on juhlaa!
Susanna
Tämä haalari on suosikkivaatteeni, sillä se on mukava päällä ja sen voi asustaa tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Pitsitoppi alle ja shaali harteille, ja menoks!
Adele’s Mohairin shaalissa on 20-luvun glamouria.
Taupe on yksi vaalean kesän neutraaleista väreistä ja sopii siksi vaatekaappini peruskulmakiveksi.
Ensin sitä ehti tehdä kummilapsilleen vaatteita lahjaksi aina. Sitten tuli oma lapsi, eikä ehtinyt tehdä kenellekään mitään. Kun elämä vähän helpotti, eivät käsityöt kuitenkaan pysyneet oman lapsen kasvamisen tahdissa. Paita oli valmis, kun kohde oli kasvanut siitä jo ohi. Niinpä en vuosikausiin ole tehnyt käsitöitä muille kuin itselleni.
Pojalleni tein islantilaisneuleen 18-vuotislahjaksi ja sen jälkeen on mielessä kytenyt ajatus siitä, että pikkuhiljaa voisi taas tehdä neulelahjoja läheisille. Joululahjaksi teinkin läjän pantoja.
Joululomalla neuloin kuitenkin itselleni ihanaa huivia Kädentaidot-tapahtumasta Marianne’s Mohairin osaltolta ostamillani Adelele’s Mohairin Kid mohair boucle -langasta. Siskoni ihastui valmiiseen huiviin niin paljon, että annoin sen hänelle synttärilahjaksi. Ja ostin Mariannelta uudet langat tilalle.
Muutaman kuukauden lahjapajan jälkeen siis neuloin vihdoin itselleni jotain: huivin ja pipon. Neljästä kerästä sain molemmat.
Etenkin huivi on superhelppo: tarvitset 3 kerää lankaa ja seiskan puikot. Luo silmukoita 30-40, vähän sen mukaan haluatko leveän vai kapeamman huivin. Itse loin 40. Neulo sileää neuletta (toisella puolella oikeaa ja toisella nurjaa). Neulot niin pitkälle kuin lankaa riittää ja päättelet.
Ja sitten taikatemppu: ota hiusharja ja harjaa rivakalla otteelle neuleen oikeaa puolta. Boucle-langasta tulee ylellisen pörröistä! Jos haluat, voit toki säästää lankaa vähän sen verran, että saat tehtyä huivin päihin myös hapsut, mutta minusta hapsuton on tyylikkäämpi.
Sain Mariannelta myös ohjeet pipoon. Sovelsin ohjetta hieman, sillä minulla on pieni pää (mutta isot aivot). Loin 58 silmukkaa kutosen pyöröpuikoille. Neuloin ensin 10 senttiä joustinneuletta (2 o, 2 n) ja sen jälkeen sileää neuletta. Kun neuleen korkeus on noin 14 senttiä, ryhdyin kaventamaan neuletta neulomalla 6 silmukan välein 2 o yhteen. Toistin kavennuksia joka toinen kerros, kunnes jäljellä oli enää noin 10 silmukkaa. Päättelin kaikki silmukat kerralla ja virkkasin ne nurjalta puolelta kiinni. Ja sitten tein pipolle saman harjausoperaation kuin huivillekin.
Pipoa voi pitää sellaisenaan, jolloin se on vähän sellainen roikkuva hiippa. Tai resoriosuuden voi kääntää kaksinkerroin.
Pipo valmistuu todella nopeasti, itse tein sen yhden illan aikana.
Huono puoli tällaisissa helpoissa ja nopeissa neuleissa on se, että niiden tekemiseen tulee himo! Minä haluaisin nyt pörröhuiveja ja -pipoja kaikissa 95 värissä, joita Marianne myy!
Sitä ennen kyllä yritän saada myös valmiiksi keväisen superhelpon ponchon, josta bloggailen myöhemmin.
Lämpöä!
Susanna
Vedenvihreä boucle-lanka 95 värin valikoimasta.
Huivi on helppo ja nopeatekoinen.
Bouclessa on kiva elävä pinta, joka toimii ilman harjaustakin.
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit