Käytiin siipan kanssa viettämässä viikonloppua Naantalissa. Edelliskerrasta olikin liki 15 vuotta aikaa, vaikka Naantali kyllä ehdottomasti ansaitsisi meiltä parisuhdeviikonlopun useamminkin. Se on lähellä, se on romanttinen, siellä on nähtävää ja etenkin jos laventaa reviiriä Turkuun, niin siellä on myös erittäin hyvä ravintolatarjonta.
Suomen kesä näytti viikonloppuna parastaan, paitsi tietysti sunnuntaina, jolloin olimme buukanneet opastetun kierroksen Kultarannan puutarhaan. Mutta, ta-daa, istuimme sinnikkäästi Kultarannan parkkiksella kytäten taivasta, kelloa ja sadetutkaa. Ja kolme minuuttia ennen kierroksemme alkamista myös sade loppui!
Kuten tavallista, retkemme varsinainen pääsisältö hahmottui kuitenkin syömisen ympärille. Perjantaina söimme Naantalin kylpylässä sijaitsevassa Thai Garden-ravintolassa, joka oli jäänyt mieleemme jo edellisvisiitillä. Ja täytyy sanoa, se on kyllä yksi Suomen parhaista, ellei paras thaimaalainen ravintola.
Lauantaina suuntasimme bussilla Turkuun, jossa kävelimme jokivartta pitkin sen verran, että katsoimme ansainneemme jo lounaan Tintåssa. Osuimme paikalle juuri pahimpaan lounasruuhkaan, mutta palvelu oli siitä huolimatta ripeää ja ruokakin oikein hyvää. Olimme pohtineet erilaisia nähtävyyksiä Kakolan mäestä Turun linnaan saakka, mutta kaunis keli houkutteli vain käppäilemään rantaa pitkin. Teimme tuliaisostokset Kauppahallissa, sillä mies osti kaksi purkkia hernekeittoa ja lajitelman vihreää teetä. Kauheata tuhlailua siis! 🙂
Illaksi saavuimme takaisin Naantaliin. Käsittämätöntä kyllä, mies ei ollut koskaan aiemmin käynyt Naantalin keskustassa, joten käppäilimme ihmetellen ihania puutaloja ja niiden tunnelmaa. Ja illalliselle päädyimme Snickariin.
Sunnuntaiaamuna meitä kelluttikin hyvin kaiken tämän syömisen jälkeen hyvin. Kylpyläkäynnin jälkeen oli kuitenkin taas nälkä, joten ennen Kultaranta-visiittiä piipahdimme lounaalla Kultaranta Resortin golfkentän klubirakennuksessa, jossa oli oikein hyvä buffet-lounas. Vieressä oleva, erityisen kehuttu pizza-paikka oli vielä siihen aikaan kiinni, joten (ehkä onneksi) se jäi kokematta.
On se hyvä, ettei romanttisia viikonloppuja ole useammin. Menisi vaatekoko nopeasti uusiksi…
Susanna
Siinä se on: Naantalin aurinko!Nätti kuin karkki, sellainen on Naantali.Hmm… Mikä jottei?Vespa.Thai Garden on erittäin autenttinen thaimaalaisravintola, lämmin suositus.Tintåssa en ole pettynyt vielä koskaan.Alfred Kordelin ei ehtinyt monta vuotta nauttia Kultarannan puutarhasta ennen kuin hänet murhattiin.Sininen puutarha.Istu.Suomi-puutarha on sinivalkoinen.Kordelinin lempikukkia.Jotain tällaista meidän takapihalle?Kuja.
Vietimme viikonloppuna Rosé Ladies -porukan viisivuotisjuhlaa Nizzassa. Ryhmä sai nimensä ensimmäisellä yhteisellä reissullamme, koska totesimme pitävämme roseeviinistä. Roseeviini onkin ollut jokaisella reissullamme tärkeässä roolissa, suuntautuipa matka sitten Geneveen, Osloon, Edinburghiin, Amsterdamiin tai Nizzaan. Ja totta kai oli vain ajan kysymys, milloin ryhmärämämme päätyy Nizzaan, onhan Provencen alue kuuluisa roseeviineistään.
Tämä oli minulle elämäni kolmas reissu Nizzaan. Kaupunki on vain niin ihana: sopivankokoinen ja lyhyen ajomatkan päässä on paljon nähtävää. Nizzassa voi yhdistää kaupunki- ja rantaloman myös hienosti. No, ihan rantakelit eivät vielä olleet, vaikka sää olikin paljon parempi kuin sääennustuksissa peloteltiin. Niiden mukaan piti tulla vettä torstaista sunnuntaihin. No, perjantaina ripsautti vähän, mutta lauantaina aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja lämpötilakin kohosi noin pariinkymmeneen. T-paidassa tarkeni loistavasti.
Lentomme oli perillä torstaina iltasella, joten emme uskaltaneet buukata ravintolapöytää ennakkoon siltä varalta, että lento olisi myöhässä (olimme viisastuneet Geneven reissusta, sillä silloin päädyimme fine dining -ravintolan sijaan turisteille torvisoittoa ja fondueta tarjoavaan ravintolaan lennon myöhästymisen vuoksi. No, elämys sekin. Ja juustohan on tunnetusti aina hyvää… ). Hotellimme vieressä oli kuitenkin Mon Petit Café -ravintola, joka oli vilahdellut jo ravintolalistallamme. Se oli tupaten täynnä, mutta tarjoilija kehotti meitä tulemaan puolen tunnin päästä takaisin. Niinpä pääsimme syömään juuri ennen ravintolan sulkeutumista, ja se oli onni se! Oli nimittäin herkullista!
Olen syönyt elämäni ekalla Nizzan reissulla elämäni parhaan pizzan ja nyt tuli sitten syötyä elämäni parhaat gnocchit! Ne tarjoiltiin kanan ja aivan ihanan kastikkeen kanssa. Jälkkärikin oli ihan super, vaikka en yleensä jälkkäreistä niin perustakaan. Vahva suositus tälle paikalle. Rafla mainitaan myös Michelin-oppaassa, joten suosituksessa ei ole kyse pelkästään siitä, että me olimme matkanteon jälkeen nälkäisiä.
Perjantaiksi oli ennustettu aamupäiväksi kohtuullista säätä ja iltapäiväksi sadetta, joten päräytimme heti aamiaisen jälkeen alle kymmenen kilsan päässä sijaitsevaan Villa Ephrussi de Rotschildiin. Se on ollut minun Nizza-listallani aiemminkin, mutten ole sinne asti aiemmin ehtinyt. Reissu oli eka, muttei vika – paikka oli ihana! Viehättävä puutarha, josta avautuivat näkymät molempiin suuntiin Ranskan Rivieran rantamaisemiin. Villan rakennuttaneen Béatricen tarina on surullinen, mutta samalla tarina voimakkaasta naisesta, joka ei antanut hulttiomiehen pilata elämäänsä. Villa on täynnä kauniita värejä ja matkamuistoja, sillä Béatricekin rakasti matkustamista.
Me päätimme visiittimme lounastamalla Villan ravintolassa. Itse söin aivan ihanan salaatin, se oli jo yksistään visiitin arvoinen. Ja joimme paikan nimikkoroseeta!
Iltapäiväksi palasimme Nizzaan, jossa oli pilvistä ja ripotteli. Emme antaneet sen häiritä, kävimme Galeries Lafayettessa ja vanhassa kaupungissa ostoksilla.
Illalla suuntasimme syömään Geppettoon, joka on hyvän italialaisen ruoan lisäksi elämys. Elämykseksi sen tekee paikan omistaja Alex, jonka tyyli palvella asiakkaita on hilpeä. Hän höpötteli vieraiden kanssa ja flirttaili täysin häpeämättömästi naisasiakkaiden kanssa.
Pöytävaraus on välttämätön – ja oman kokemukseni mukaan se kannattaa tehdä puhelimitse, sillä Alex kyllä puhuu englantia hyvin, mutta sähköpostiin (sellaista ei löydy nettisivuilta, mutta Tripadvisorista löytyi) hän ei englanniksi vastannut kuin Not possible full :D.
Lauantaina piti olla sadepäivä, joten olimme suunnitelleet pysyvämme kaupungilla ja kaavailleet suuntaavamme johonkin kaupungin museoista, jos sataisi paljon. No, minä tykkään nizzalaisista sadepäivistä, sillä valtaosan päivästä taivas oli pilvetön ja lämpöäkin parikymmentä. Sateesta ei ollut tietoakaan.
Kävimme siis aamukävelyllä Promenade des Anglaisilla ja aamukahvilla rantaravintolassa. Sen jälkeen suuntasimme lounaalle legendaariseen hotelli Negrescoon. Sen ravintola oli remontissa, mutta tilalle oli rakennettu pop up -ravintola, jossa olimme ensin paikan ainoat asiakkaat. Olimme liikkeellä hitusen varhain… Negrescon Le37pop-ravintola oli tyylikäs, mutta sopivasti taiteella ja hulluttelevilla väreillä sisustettu. Ei ollut liian pönöttävä mesta. Meiltä kolmelta lounas ja pullo roseeta maksoi 120 euroa, joten olihan siinä vähän luksuslisää, mutta kokemus oli sen väärtti.
Loppupäivä menikin lähinnä vanhaa kaupunkia ristiin rastiin pyöriessä ja aurinkoisesta säästä nauttiessa. Viihdyimme ulkona niin hyvin, että sain t-paidan muotoisen rusketuksenkin.
Illaksi suuntasimme myös vanhaan kaupunkiin Les Garconsiin, joka toi mieleen Punavuoren hipsterihenkiset ravintolat. Sisustus hyvin industrial, ruoka bistrotyyppistä herkkua. Tarjoilijat myös ;-).
Entäs sitten tuliaiset?
Marseillen saippuaa
Paljettikoristeltu rantakassi
Fragornardilta rantatunika, hippihenkinen paita ja ihana kirjailtu pussukka alusvaatteille (vinkki: lentokentän Fragonard on edullisempi kuin vanhan kaupungin)
Söpöt kesäkengät Andrélta
gLOVEmesta reissukukkaro ja ystävälle vyö
Lentokentältä roseeta ja vähän kosmetiikkaa (Ritualsilta)
Naisreissut tekevät ihmiselle kyllä kokonaisvaltaisesti hyvää. Jokaisella naisella pitäisi olla porukka, jonka kanssa lähteä säännöllisesti reissuun! Hyvää ruokaa ja juomaa, vähän nähtävyyksiä, sopivasti shoppailua ja ennen kaikkea paljon naurua!
Nyt taas jaksaa, kyllä se kesä tännekin tulee!
Susanna
Olet mitä syöt. Eli olen herkullinen, monipuolinen, melko terveellinen ja ehdottomasti hinta-laatu-suhteelta erinomainen.Nizza on rakastettava.Elämäni parhaat gnocchit ja kanaa.Villa Ephrussi.Puutarhassa kukki jo.Koirien tuolit.Näkymä länteen. Kivanvärinen katto naapurilla!Ephrussissa kannattaa myös syödä…… ja juoda.Place Massénan vesisuihkupuisto.Place Masséna.Vanhankaupungin charmia.Kukkatori.Negrescon kattokupoli.Lounassalin katto.Terassilätty.Sää suosi. En tiedä, suosiko kalaonni.Rantakelit.Sininen rannikko.
Poika lähti asepalvelukseen noin 12 000 muun kanssa eilen. Luulin, ettei se ole minulle iso juttu. Uusperheellisenä olen tottunut joka tapauksessa siihen, että poika on ollut viikonloppuja, lomia ja pyhiä isällään. Olen huomannut, että hän pärjää.
Olen jotenkin ajatellut, että tyhjän pesän syndrooma ja eroahdistus iskee sellaisiin vanhempiin, joilla elämä on pyörinyt hyvin paljon lapsen tai lasten ympärillä. En ole ajatellut olevani sellainen äiti. Elämäni ei ole pyörinyt lapsen ympärillä, vaan perheen ympärillä. Ja perhe olemme me. Elämässä on tehty asioita, jotka ovat perheelle hyväksi. Meille kaikille hyväksi siis – enimmäkseen kaikille yhtä aikaa, mutta välillä lapselle, välillä miehelle ja välillä minulle.
Poika meni harmaisiin siis eilen. Oikeastaan vasta edeltävänä viikonloppuna tajusin, mitä se tarkoittaa. Me olemme miehen kanssa nyt kahdestaan.
Poika pärjää armeijassa kyllä. Mutta entä me?
Kai me nyt pärjäämme. Viihdymme yhdessä, meillä on molemmilla mielenkiintoinen työ, harrastuksia ja ystäviä. Arki-illat ovat melkoisen aktiivisia, niin myös viikonloput.
Hieman haikeana ja jännittyneenä halasin pojan armeijaan. Ajattelin, että hyvinhän se meni. Ei itkua. Paljon melua tyhjästä?
Illalla suihkussa iski ahdistava puristus. Kun vesi valui kasvojani pitkin, alkoivat myös kyyneleet valua. Se oli äänetöntä, tuskaisaa itkua. Itkin enemmän sisäänpäin kuin ulospäin.
Tulin suihkusta ja tunnustin miehelle, että tämä taitaakin ottaa aika koville.
Tunnustus aukaisi padon ja istuin sohvalla puoli tuntia itkien. Kyyneleet valuivat, minä hytkyin. Se ei ollut sellaista kaunista itkua, jossa silmäkulma kostuu. Se oli rumaa, räkäistä itkua.
Sinne se meni. Sinne se lensi.
Itku teki kuitenkin hyvää. Samoin pari whatsapp-viestiä ystävälle ja siskoille. Vertaistukea.
Eniten teki hyvää se, että tunnustin sen ääneen, että nyt tuntuu pahalta. On ihan ok itkeä, kun lapsi lähtee. Se on ihan ok, vaikka me kaikki pärjäämme. Se on ihan ok, vaikka se on myös onnellista. Se on onnellista, sillä se kuuluu elämään.
Tämä vaihe kuuluu elämään. Poikasten kuuluu lentää pesästä. Emojen kuuluu jäädä. Olen onnellinen, että tiedän hänen pärjäävän ja uskon, että hän sanoo, jos tarvitsee tukea.
Tiedän, että armeija loppuu aikanaan, ja todennäköisesti poikanenkin palaa vielä hetkeksi pesään. Mutta tämä on ensilento. Kun hän palaa, niin hän palaa enää hetkeksi. Lähteäkseen sitten jossain vaiheessa lopullisesti.
Kun kyyneleet sohvalla loppuivat, tuli pojaltakin sopivasti kuvaviesti. Maastohousut jalassa. Mun poika.
Meillä oli miehen kanssa eilen merkkipäivä: 14 vuotta ekoista treffeistä. Aika on mennyt tosi nopsaan, muistan ekat sokkotreffit Porvoossa edelleenkin kuin eilisen päivän. Mies muistaa mun farkkumekon ja minä muistan hänen romanttiset höpinänsä. En ole erityisen ”romanttinen” ihminen, joten miehen paikkavalinta tuntui ekoille treffeille vähän ylimitoitetulta. Hän totesi silloin, että paikalla on väliä – sitä me sitten vanhana muistelemme. Höpsö, mutta oikeassa oli.
Kävimme ekoilla treffeillä syömässä, niin nytkin, emme tosin Porvoossa. Pastiksessa oli juuri sopiva rennon kesäinen tunnelma meille.
Tänään sitten vietimme sunnuntaita kotihommissa. Meidän omppupuumme on tuottanut ennätyssadon (kuten kirsikkapuutkin), joten iltapäivä meni keittiössä: omena-päärynä-säilykkeitä, omenapiirakkaa ja omenalla viritettyä porkkanakakkuhilloa.
Totesimme, että meistä on tullut vanhoja, kun säilöminen on tullut mukaan kuvioihin. Toisaalta nyt pihamaan puut tuottavat myös ennätyssatoa, joten pakkohan sadosta on jotain ollut tehdä, ettei se ihan mene rastaiden ja ampiaisten suihin. Kirsikoista olemme tehneet likööriä ja hilloa. Ja nyt ompuista tehtiin siis ensimmäinen erä säilöön. Vielä jäi puuhun omppuja, joten kaikki vinkit otetaan vastaan!
14 vuotta sitten säilöimme kesäillan muistoja, nyt säilöimme kesän herkkuja.
Susanna
Päärynöitä ja omenoita sokeriliemessä. Maistuvat kuulemmma juustojen tai kinuskikastikkeen kanssa. Itse ajattelin kokeilla myös maustamattoman jugurtin kanssa.Lämmin omenapiirakka ja jäätelö. Nam.Uudessa Kodin Kuvalehdessä oli insipraatiota säilömiseen, sieltä löyty myös porkkanakakkuhillon ohje, ainakin tuoksu oli huumaava!Toinen purkki sai lisämaustetta kanelitangosta, toinen tuoreesta inkivääristä.
Perinteinen Rosé Ladyt -porukan kevätreissu suuntautui Amsterdamiin. Amsterdam on kyllä yksi suosikkikaupungeistani! Se on rento, siellä pärjää loistavasti englannilla ja siellä on hyvä harrastaa aktiivista laiskottelua. Aktiivinen laiskottelu tarkoittaa sitä, että pienen tekemisen, ruoan ja roseeviinin ympärille saa rakennettua ohjelman, jossa pääpointti on rentoutuminen, mutta samalla saa instaan kuvia, joiden perusteella näyttää olleensa aktiivimatkalla.
Finski vei meidät Amsterdamiin perjantaiaamuna ja toi takaisin sunnuntai-iltana, joten peliaikaa oli 2,5 päivää. Oikein sopiva annos kaupunkilomailua siis. Lyhyemmässä tulisi stressi ja pidemmässä loppuisi kunto.
Koska kaikki olimme käyneet kaupungissa jo aiemminkin, oli ns. pakolliset jo nähty. Se on aina mukavaa, kun pakollista tekemistä tai näkemistä ei ole. Niin voi oikeasti keskittyä cityn tunnelmaan, päämäärättömään törtsimiseen, ajelehtimiseen terassilta toiselle ja tekemistä voi sitten keksiä ihan fiilispohjalta.
Meillä oli ajoituksen kannalta tuuria, sillä Amsterdamin ilmeisen pitkäksi venynyt talvi oli juuri takana ja kaupunki hurmaantui ensimmäisistä kesäkeleistä. Perjantaina asteita oli noin 24, lauantaina hitusen viileämpi, noin 20 astetta, mutta aurinkoa ja sunnuntaina taas 24 astetta ja ukkosta enteillyt hiostava kesäkeli. Keli myös raamitti tekemistämme, sillä sisätiloissa halusimme olla mahdollisimman vähän.
Perjantaina harrastimme lähinnä kävelyä siellä sun täällä, kiintopisteenä aina seuraavan terassin metsästys. Illaksi meillä oli buukattuna illallinen De Kas -ravintolaan, jota muutama tuttu oli suositellut, eikä suotta. Vanhaan kasvihuoneeseen rakennettu ravintola oli todella hyvä sekä ruoaltaan, miljööltään että palvelultaan. Lämmin suositus! Paikka ei ole ihan keskustassa, me nappasimme Uberin, sillä päivän käppäilyjen päätteeksi 3,5 kilsan kävely olisi ollut liikaa.
Lauantaksi olimme suunnitelleet retkeä Keukenhofiin, tulppaaninystävien paratiisiin, joka on noin 40 minuutin ajomatkan päässä kaupungista. Onneksi ystävä kuitenkin bongasi paikan nettisivuilta, että lauantaina siellä oli jonkinlainen kukkaisfestivaalin paraati, jonka vuoksi pääkadut olivat suljettuna ja suositeltiin ruuhkien vuoksi visiittiä jonain muuna päivänä. Niinpä tulppaanien sijaan suuntasimme kissamuseoon, joka oli… hmmm… erikoinen mesta. Sinne oli koottu lähinnä kissajulisteita ja -taidetta, josta ei sen tarkemmin kerrottu missään. No, kissoja on tietysti aina kiva katsella ja talossa oli yksi eläväkin kissa, joka antoi silitellä itseään, joten kai siitä nyt muutaman euron maksaa.
Kissamuseon lisäksi kävimme katsastamassa mysteeritaitelija Banksyn näyttelyn Mocossa. Selvästi rauhanvaikutteinen näyttely sopi hyvin viikonlopun hipahtavaan kukkaistunnelmaan. Piis äänd laav!
Illaksi oli buukattuna matkan toinen kulttuuripläjäys, sillä kävimme Philharmonie Zuiderlandin konsertissa, jossa kapellimestarina oli Dmitri Liss ja pianistina Boris Berezovski. Ohjelmassa oli Rahmaninovin pianokonsertti nr. 3
Shostakovich Sinfonia nr 15. Konsertin ensimmäinen puolikas oli tunnelmaltaan romanttinen ja jälkimmäinen taas sellainen, että säveltäjä on luultavasti ollut piripäissään. Konsertti oli Het Concertgebouwissa, joka kuulemma on aktustiikaltaan maailman TOP10:iin kuuluva.
Sunnuntaina sitten suuntasimme aamutuimaan sinne Keukenhofiin. Taksimatka maksoi Uberilla 85 euroa. Paikkaan järjestetään retkiäkin, mutta halusimme olla vapaita menemään ja tulemaan mielemme mukaan, joten porukalla taksikyytikin oli ihan toimiva ratkaisu.
Ajoitus oli täydellinen, sillä tulppaanien kukinta oli hulppeimmillaan! Mestahan oli ihan huikea, jos joskus menette Amsterdamiin huhti-toukokuun vaihteen tienoilla, niin paikka on ihan must! Turha kuvailla. Katsokaa kuvat.
Nyt tuli imettyä värienergiaa sen verran, että ehkä tässä juuri ja juuri jaksaa vielä odotella, että täälläkin alkaa vihertää.
Susanna
Tulppaanit ovat kevään merkki, siksi niistä tulee aina hyvälle tuulelle!Väriterapiaa!50 shades of red.Niin kirkas, että silmiin sattuu.Karvareunus.Kirsikatkin kukkivat Keukenhofissa.Keukenhofissa on myös orkideita. Pellavapaita matkaostos Peek & Cloppenburgista.H&M:n housut toimivat maastohousuina.De Kasin osterit.Silmänruokaa.Banksy heittelee kranaattien sijaan kukkia.
Elämä on viime aikoina pyörinyt aika paljon työn ympärillä. On ollut kaikennäköistä kiinnostavaa meneillään, joten päivät ovat olleet hyvin intensiivisiä. Parasta on kuitenkin ollut se, että olen päässyt tekemään myös juttuja, jotka ovat pistäneet jännittämään.
Se on kuulkaa hienoa, että yli 25 vuoden kokemuksellakin pystyy vielä tarttumaan asioihin, jotka ovat uusia ja siksi jännittäviä. Ei pääse sammaloitumaan.
Työkiireiden ohessa olen yrittänyt pitää kiinni liikunnasta. Sillä mitä vähemmän jaksaisi lähteä työpäivän jälkeen liikkumaan, sitä enemmän sen tarpeessa on.
Hektisessä arkielämässä pelastukseksi on osoittautunut ruokakassipalvelu. Me olemme nyt muutaman viikon ajan saaneet joka maanantai-ilta Sannan ruokakassi -palvelusta ateriatarvikkeet ohjeineen. Meidän setissämme on kolme eri ateriaa: kasvis-, kala- ja liharuoka neljälle hengelle. Koska meitä on kolme, jää sapuskoista aina yli, joten kolmen aterian setti riittää meillä käytännössä lähes kaikiksi arkipäiviksi.
Mä inhoan ruokakaupassa käymistä arkisin, silloin on kiire eikä ikinä keksi mitään muuta ruokaa KUIN AINA NE SAMAT. No, Sanna pelastaa, sillä Sanna keksii uudet ruoat joka viikko.
Toistaiseksi kaikki ovat olleet hyviä ja helppoja. Ruoanlaittoon on mennyt noin 40-45 minuuttia, mikä on arkisin kyllä ihan maksimiaika. Mutta kun kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat hommaan, on se ollut ihan hauskaa puuhasteluakin. Ja kun ei ole tarvinnut käydä kaupassa, on sen ajan voinut käyttää kokkailuun.
Suosittelen lämpimästi! Ja muistakaa syödä hyvin!
Susanna
Tomaattipastaa ja papuja.Lohipasta.Punajuuririsottoa.
Tiedättehän tyypin, joka kuvaa ihania ruoka-annoksia someen? Minä olen se tyyppi. Ruoka on aina ollut mulle tärkeä juttu, tykkään hyvästä ruoasta. Matkoilla syöminen on olennainen osa kokemusta.
No, nyt olen hyödyntänyt tätä intoani kuvata ruoka-annokseni yhdessä ystäväni kanssa, jolla on vähän samanlainen skarppaamistavoite kuin minulla.
Mutta sen sijaan, että kuvaisimme pelkästään ne ihanat viikonlopun juhla-ateriamme tai arjen parhaat lounasannokset, kuvaamme ihan kaiken. Jokaisen suupalan. Ja jaamme kuvat toisillemme whatsappissa.
Skarppaamisessa tarvitsee tukea. Ja tukea saa parhaiten ystävältä, joka oikeasti ymmärtää tavoitteesi (eli on ehkä itsekin messissä tai muuten vaan ei ole liian lepsu), mutta on samalla armollinen ja kannustava. Kun itsellä on tavoite mielessä ja syykin siihen (housut jäävät pieniksi), ei nimittäin yhtään auta kommentti: eihän sun tarvi laihduttaa! No jos ei tarvi, niin siinä tapauksessa tarvii pistää vaatekaappi uusiksi!
Suosittelen tätä kuvien jakamista, sillä se on todella helppoa, hauskaa ja tehokasta. Jo pelkästään tieto siitä, että kuva pitää lähettää, auttaa kasaamaan lautaselle oikeanlaisia asioita. Ystävältä tuleva kuva välipalasta auttaa myös muistamaan, että minunkin pitäisi syödä välipala.
Tsemppiterkuin,
Susanna
Punajuuririsotto. Teki mieli santsata, mutta pysyin lujana.Afrikkalainen kalkkunapata.Lohipasta.
Mun piti tehdä bloggaus focaccia-leipomuksistani. Perhe ihastui viimeksi löytämääni reseptiin niin, että ovat siitä asti vinkuneet focaccian leipomista. Edellisestä leipomiskerrasta on varmaan vuosi. Ja vuodessahan sitten käy niin, että se loistokas resepti hukkuu…
Ajattelin sitten toiveikkaana, että resepti kuin resepti. Totesin muutaman ruokabloggaajaan kehuneen yhtä ja samaa reseptiä, joten päätin tehdä perheelle leipää sen avulla.
Kokkailuitseluottamukseni ei ole hirvittävän vahva. Mutta hitusen kyllä epäilytti ohjeen koko. Ohjeessa väitettiin, että sillä tulee pellillinen leipää. Silti nestettä oli noin puolet vähemmän kuin muissa ohjeissa. Mutta kyllähän ruokabloggaajat tietävät, eikös? Minä lifestyle-bloggaajana olen vain ruoan nauttija, en sen tekijä.
Eniten minua epäilytti kuitenkin se, että oliiviöljyä ohjeeseen tuli niin vähän. Voiko tulla hyvää focacciaa, jos öljyä on vähän?
Nyt tiedän: ei voi.
Hyvä puoli tässä on nyt se, että ohjeen avulla leipää ei tosiaankaan tullut pellillistä vaan puoli peltiä. Eli tätä semi-ok-leipää ei nyt onneksi tarvi ihan hirveän paljon syödä.
En viitsinyt ottaa kuvia siitä säälittävästä lätystäni.
Susanna
PS. Täydellinen focaccia-ohje on nyt siis etsinnässä.
Syksyssä on parasta se, että voi pitää ponchoja! Huomatkaa myös ihanat bootsit!
En tiedä, miten on mahdollista, etten ole käynyt aiemmin Roomassa, rakastan kuitenkin Italiaa ja italiaa. Ja olen kiinnostunut taidehistoriasta. Hyvä ruoka ja juomakin maistuvat. Vihdoin sentään minunkin tieni vei Roomaan.
Neljä päivää Roomassa tuli enemmän kuin oikeaan hetkeen. Se laittoi pisteen suhteellisen rankalle kesälleni. Myös kelien puolesta oli vielä tarvetta vähän kesän jälkilämmöille. Roomassa on ollut todella kuumaa ja kuivaa, mutta lämpö putosi juuri ennen reissuamme onneksi oikein miellyttävään 26-28 asteeseen.
Kyllä minä tiesin, että Roomassa on käsittämättömän paljon nähtävää ja historiaa on niin paljon, ettei edes ajattele, että tämä on historiallinen nähtävyys. Koko Rooma on historiallinen nähtävyys!
Vaikka tiesin, että Rooman nähtävyydet ovat huikeita, niin silti yllätyin siitä, miten huikeita ne ovat. Ja silti, kaupunki tuntui ihmisenkokoiselta, tärkeimmät nähtävyydet olivat saavutettavissa kävellen. Eikä syyskuun alussa ollut ruuhkaakaan liiaksi.
Tässä Rooman tärpit:
Bangkokin opastetun katuruokakierroksen innoittamina buukkasimme opastetun ruokakierroksen myös Roomaan. Tällä firmalla oli tarjontaa runsaasti ja valitsimme vaihtoehdoista Trasteveren iltakierroksen, sillä halusin joka tapauksessa tutustua Trasteveren kaupunginosaan. Oppaamme Eric oli todella hyvä, kertoi sopivasti ruokakulttuurista, kaupunginosasta, historiasta ja tietysti ruoasta ja juomasta.
Minä halusin nähdä Roomasta ainakin Fontana di Trevin, Espanjalaiset portaat ja Pantheonin. Ne kokee näppärästi muutamassa tunnissa, sillä ne ovat varsin lähellä toisiaan. Heitin Fontana di Trevin suihkulähteeseen kaksi kolikkoa – tietysti, sillä haluan takaisin Roomaan (toisella kolikolla voi esittää jokin muun toivomuksen).
Italiassa kuuluu nauttia aperitiivi vähintään kerran. Useimmissa baareissa ja ravintoloissa nimittäin aperitiivin kanssa tulee vaihteleva valikoima kaikenlaista pikkupurtavaa. Joskus syötävää tulee niin paljon, ettei syömään enää tarvitse mennäkään. Vaikka oikeasti täytyy, ollaanhan Italiassa.
Colosseum, Palatinuksen kukkula ja Forum Romanum olivat meillä listalla, mutta vasta ns. kakkoslistalla. Onneksi tuli kuitenkin käytyä, sillä olihan se Colosseum kolossaalinen. Me osuimme paikalle kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina, jolloin noihin kaikkiin pääsee ilmaiseksi. Ja se tarkoitti hillittömiä jonoja! Hillitön = nelisen tuntia. No, hätä ei ollut sen näköinen, sillä opastetulle ryhmäkierrokselle osallistumalla pääsi jonojen ohi. Ilmaisina päivinä opastettu kierros maksaa 20 euroa, jolla pääsi kaikkiin kolmeen paikkaan. Money well spent.
Borghesen puisto ja Borghesen galleria ovat keidas suurkaupungissa. Suosittelen lämpimästi tätä Rooman ”keskuspuistoa”. Puistossa on muun muassa eläintarha, kahviloita, galleria, näköalatasanne ja tietysti puisto. Galleriaan pitää buukata liput etukäteen, mutta se kannattaa. Borghesea sanotaan Rooman parhaaksi galleriaksi, enkä ihmettele. Se oli yksi elämäni parhaista gallerioista, erityisesti Berninin marmoripatsaat olivat huikeita ja itse rakennus myös. Se on myös juuri sopivankokoinen, ei tule taideähky.
Rooman maine shoppailukaupunkina vaihtelee kovasti sen mukaan, keneltä kysyy. Itse yritin löytää kaupungista kengät, mutta hyvä yritys ja vain yritykseksi. Kultaiset nilkkurini shoppasin Boozt.comista heti kotiin palattuani. Roomasta mukaan tarttui vain Benettonin harmaa merinovillaneule ja pullo Baroloa. Se avataan joskus talvella ja muistellaan kesää.
Susanna
Tästä starttasi ruokakierros: lasillinen proseccoa, melonia ja kinkkua ja burrataa pienessä perheravintolassa.Meidän hotellin vieressä. Patsaalla kokoa kolmisen metriä. Jos tällainen olisi Suomessa, se olisi maamme suurin nähtävyys, täällä se oli vain palanen tavallista muuria.Espanjalaiset portaat ja espoolainen nainen.Fontana di Trevi oli hieno.Pantheon oli mykistävä.Mies ja koira Borghesen puistossa.Marmori näyttää lihaisalta.Viinikellarissa.Italialainen aperitiivi.Olen päässyt karkkikauppaan, nam!Kengät löytyivät sitten vasta netistä.
Hyvä ruoka, parempi mieli on ollut minun mottoni viime viikkoina. Myös lomalla Thaimassa, sillä reissu osoittautui kaikkien aikojen ruokamatkaksi. Kuola alkaa valua jo siitä, että joku mainitsee sanan Thaimaa. Ruoka oli nimittäin todella hyvää – ja sellaista sai aivan kaikkialta. Söimme kyllä hienoissakin ravintoloissa, mutta kokemuksemme mukaan ruoka ei välttämättä parantunut, vain puitteet muuttuivat fiinimmäksi. Toki kivaa sekin, että näköalat ovat huikeita ja tarjoilijat kohtelevat kuin kuninkaallista. Mutta jos pelkkää ruokaa ajattelee, niin erinomaista ruokaa saa myös kadulta, rannalta ja halvalla.
Ja jos katuruokailussa ”faaraon kosto” -tyyppinen matkakokemus pelottaa, niin huoli pois! Thaimaassa ei vatsatautia tarvitse pelätä sen enempää kuin Suomessakaan. Kalan matka merestä lautaselle on todella lyhyt ja hygieniasta pidetään huolta. Aina kannattaa syödä paikoissa, joissa paikallisetkin syövät, niissä ruoan kierto on nopeaa.
Me osallistuimme Bangkokissa opastetulle katuruokakierrokselle, joka oli aivan huikea kokemus! Privaattikierros oli vähän kalliimpi kuin pienryhmän kierros, mutta siihen sisältyi se, että tuk tuk -kuski ja ruokaopas tulivat hakemaan hotellilta ja palauttivat hotellille. Me osallistuimme kyseisen retkijärjestäjän iltakierrokselle, joten tunnelmassa oli vielä jotain ekstraa. Kyseisellä firmalla on harvinainen pääsy temppelialueelle ilta-aikaan, jolloin alue on muuten yleisöltä suljettu. Niinpä pääsimme näkemään Wat Pho -temppelin silloin, kun se ei ollut täynnä turisteja.
Kierroksen sapuskat olivat loistavia ja oli kiva kuulla oppaan kertovan paikallisesta ruokakulttuurista. Kierroksen lopussa opas tarjosi myös mahdolilsuuden syödä hyönteisiä – yllätin itseni tarttumalla haasteeseen. Tosin hyönteiskammoisena valitsin kyllä ”helpoimman” mahdollisen makupalan, eli paistetut heinäsirkat. Jos ajatus ei ällötä liikaa, niin suosittelen kokeilemaan: sekä koostumus että maku vastasivat lähinnä perunalastuja. Voisin pistellä heinäsirkkoja poskeen joskus game of thrones -maratonia seuratessa :).
Tässä meikäläisen TOP-herkuttelukokemukset:
– Bangkokin katuruokakierros, tykitystä alusta loppuun, höystettynä palatsivierailulla ja kukkatorilla ja heinäsirkka-aterialla
– illallinen Banyan Tree -hotellin Vertigo-kattoravintolassa. Ruoka oli hyvää, muttei ei räjäyttänyt tajuntaa, näköalat kyllä räjäyttivät. Vinkki: näköaloista pääsee nauttimaan myös drinkkibaarissa. Joten jos haluaa vain lasillisen Aasian korkeimmalla olevassa kattobaarissa, niin ei ole pakko syödä
– Hua Hinin satamalaiturilla olevat ravintolat, erityisesti Ketsarin, älä säikähdä vaatimatonta ulkoasua, ruoka on todella hyvää
– Hua Hinin Cicada-markkinat (pe-su-iltaisin)
– Hotellimme Anantaran kaikki neljä ravintolaa olivat loistavia
(Tsekkaa kuvateksetistä muut vinkit)
Minua pelotti vähän etukäteen, millainen lomamatkan tunnelmasta tulee. Sain nimittäin tietää vähän ennen lomaa, että joudun suhteellisen isoon leikkaukseen. Hyvä ruoka. parempi mieli -sanonta pitää kyllä paikkaansa. Loma oli aivan loistava, tuleva operaatio käväisi kyllä mielessä muutamaan kertaan, mutta päällimmäisenä oli kuitenkin mielessä nautinto ja kiitollisuus jokaisesta hetkestä, jonka sain kokea (ja jokaisesta ruoasta, jonka sain syödä).
Susanna
Lounas silkkikeisari Jim Thompsonin kotimuseossa. Silmäkarkkia riitti, oli erittäin hyvää.Opastettu katuruokakierros alkamassa. Tätä iltaa muistellaan vanhana kiikkustuolissa.Kierroksella pääsi tutustumaan Wat Phon temppelialueeseen illalla. Ja opas opetti, miten lootuksenkukkien terälehtiä taitellaan nätisti. Vein kukat Buddhalle ja toivoin terveyttä.Temppelialue oli hieno ja hiljainen illalla, kun sinne eivät tavisturistit pääse.Heinäsirkka hyppäsi suuhun, jalajallanjalajalavei.Reissuin hienoimmat näköalat Bayan Treen Vertigo-kattoravintolassa. Ihana ilta!Hua Hinin vanha asemahotelli, Centara Grand Beach. Suosittelen hotellin baaria drinksupaikaksi. Ota Vesper, sillä paikassa on 007-tunnelmaa.Hua Hinin yömarkkinat ovat auki joka ilta. Kaikkea mahdollista ja krääsää, mutta myös ruokaa.Durian on aasialaisten mämmi. Se haisee niin pahalle, että sen kuljettaminen paikallisissa liikennevälineissä on kielletty. Maistoin durian-jäätelöä kerran Singaporessa, ei jäänyt kaipuu.Hua Hinissa on toisetkin iltamarkkinat, Cicada-markkinat ovat hienostuneemmat kuin ne perinteiset yömarkkinat. Jos epäröit katuruoan syömistä, niin tämä on ehkä paikka, jossa uskallat aloittaa. Avoinna pe-su.Thaimaassa voi tehdä viinitilaretken! Monsoon Valley sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Hua Hinista. Hienot näköalat ja hyvä ruoka, viinikin hyvää!Ja se ruoka oli vain niin hyvää!Papaya-chili-salaattiin ja mango-chili-salaattiin tuli himo!Ja taas syötiin. Oli soft shell crab -kausi, joten sitä herkkua piisasi.Hua Hinin laituriravintolassa puitteet eivät häikäisseet, mutta ruoka kyllä.Hotellin rantaravintolassa tuli syötyä monet lounaat ja pari illallistakin.Tämän tuoreemmaksi eivät osterit muutu. Nam!
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit