(Su)Sannan ruokakassi

Elämä on viime aikoina pyörinyt aika paljon työn ympärillä. On ollut kaikennäköistä kiinnostavaa meneillään, joten päivät ovat olleet hyvin intensiivisiä. Parasta on kuitenkin ollut se, että olen päässyt tekemään myös juttuja, jotka ovat pistäneet jännittämään.

Se on kuulkaa hienoa, että yli 25 vuoden kokemuksellakin pystyy vielä tarttumaan asioihin, jotka ovat uusia ja siksi jännittäviä. Ei pääse sammaloitumaan.

Työkiireiden ohessa olen yrittänyt pitää kiinni liikunnasta. Sillä mitä vähemmän jaksaisi lähteä työpäivän jälkeen liikkumaan, sitä enemmän sen tarpeessa on.

Hektisessä arkielämässä pelastukseksi on osoittautunut ruokakassipalvelu. Me olemme nyt muutaman viikon ajan saaneet joka maanantai-ilta Sannan ruokakassi -palvelusta ateriatarvikkeet ohjeineen. Meidän setissämme on kolme eri ateriaa: kasvis-, kala- ja liharuoka neljälle hengelle. Koska meitä on kolme, jää sapuskoista aina yli, joten kolmen aterian setti riittää meillä käytännössä lähes kaikiksi arkipäiviksi.

Mä inhoan ruokakaupassa käymistä arkisin, silloin on kiire eikä ikinä keksi mitään muuta ruokaa KUIN AINA NE SAMAT. No, Sanna pelastaa, sillä Sanna keksii uudet ruoat joka viikko.

Toistaiseksi kaikki ovat olleet hyviä ja helppoja. Ruoanlaittoon on mennyt noin 40-45 minuuttia, mikä on arkisin kyllä ihan maksimiaika. Mutta kun kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat hommaan, on se ollut ihan hauskaa puuhasteluakin. Ja kun ei ole tarvinnut käydä kaupassa, on sen ajan voinut käyttää kokkailuun.

Suosittelen lämpimästi! Ja muistakaa syödä hyvin!

Susanna

IMG_0084
Tomaattipastaa ja papuja.
IMG_9956
Lohipasta.
IMG_9983
Punajuuririsottoa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: