Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara. Ja mulla on vaihtelunhaluinen luonne. Niinpä mulla on elämäni aikana ollut useampaan otteeseen lyhyet hiukset ja pitkät hiukset ja tietysti siinä välillä jotain siltä väliltä.
Tykkään kaikenlaisista hiuksista. Eniten tykkäisin kiharoista, mutta niitä en saa. Mulla on niin vahva ja luonnonsuora hiuslaatu, että hiusteni kihartaminen vaatii runsaasti kemiaa, suoristusraudan ja hyvän ammattilaisen. Permanenttia olen toki kokeillut 80-luvulla, koska silloin kaikilla oli permis. No, lopputulos muistutti kyllä enemmän sellaista lampaantaljaa, sillä aineiden piti olla mun päässä aika pitkään… Hiusteni kihartaminen silloin tällöin vaatii myös kampaajakäynnin. Ja aina sekään ei riitä. Jos kampaaja ei hallitse hiuksiani, kiharapilvi suoristuu muutamassa tunnissa. En siis todellakaan kiharra hiuksiani itse. Latvojen taivuttelu on se, mihin saatan kyetä.
Pitkät hiukset ovat muuten jees, mutta olen siis kyvytön tekemään hiuksilleni itse mitään. Ne ovat joko suorana tai ponnarilla. Juhlakampauksia varten olen marssinut aina kampaajalle. Sen minkä juhlakampauksen hinnassa menettää, voittaa sitten siinä, ettei hiuksia tarvitse leikata niin usein kuin lyhyitä.
Vielä vuosi sitten mulla oli lyhyt pixie-tukka. Se on mun hiuksiini ihan loistava malli. Muutamat voimakkaat pyörteet kun ottaa leikatessa huomioon, niin sen jälkeen kyseessä on täydellinen pese ja pidä -tukka. Siis oikeasti. Pixien kanssa en käytä aina edes harjaa, vaan saan kampauksen pesun jälkeen käsipelillä kuntoon. Vahaa voi sipaista vähän otsikseen, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Oikeastaan mallin ainoa huono puoli on se, että kampaajalla pitää käydä usein. Ja sitten tietysti se, että siihenkin kyllästyy. Ja silloin ainoa mahdollisuus on ryhtyä kasvatuspuuhiin (jos ei siiliksi vedä).
Viime vuosi meni siis kasvatuspuuhissa. Pixien kasvattaminen pidemmäksi on helppoa. Lyhyestä pixiestä saa kahdessa kuukaudessa pitkän pixien. Sekin on kiva malli. Siitä sitten kasvatellaan kohti polkkaa kasvattamalla päällisosaa ja pitämällä niskaa lyhyenä.
Viime syyskuussa minulla oli käytännössä jo niin pitkä polkka, että saatoin leikata otsiksen. Niska oli toki edelleen lyhyt, mutta edestäpäin katsottuna homma näytti polkalta.
Nyt olen kasvattanut hiukset tasapituiseksi polkaksi myös takaa. Polkka on juuri sen mittainen kuin niskapituus antaa myöden.
Joku kommentoi viime vuonna kesken kiivaimman kasvatusprojektin, että minulla on kivat hiukset. Totesin, että kuontalo on kasvatusvaiheessa. Ihailija ei ollut uskoa – hänen mielestään malli ei näyttänyt keskenkasvuiseita vaan ihan hyvältä. Kerroin salaisuuteni: hiuksia kasvattaessa niitä pitää leikata! Kävin koko vuoden kampaajalla 1 – 1,5 kuukauden välein. Jos hiuksia ei leikkaa kasvatuksen aikana, niin hiukset kasvavat mallista ulos ja lopputulos näyttää koko ajan keskeneräiseltä.
Nyt kasvatus on siis ohi. Pitkää en haikaile enkä lyhyttä. Nyt tämä tuntuu hyvältä. Polkalla mennään ainakin siihen asti, että mieli taas muuttuu.
Kasvatusprosessin aikana sain vaihtelua blondaamalla hiukseni. Puolessa välissä halusin kuitenkin takaisin kohti omaa väriäni. Lisäilin välillä vähän tummempia raitoja joukkoon. Sen jälkeen olen antanut hiusten vain kasvaa. Lopputulos on se, että hiukseni ovat kasvaneet omaan väriini varsin kivuttomasti ja lopputulos muistuttaa nyt liukuvärjättyä. Latvat ovat auringonvaalentaman näköiset, mutta valtaosa kuontalosta on omaa väriäni.
Mulla on luonnostaan ihan kivan väriset hiukset, sellaiset pikkuisen punertavan ruskeat. Nyt tuntuu siltä, että tämä luonnollinen väri on just paras väri.
On pääasia, että hiukset ovat hyvin.
Susannna
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit