Mulle on kehittynyt bullet journalin myötä muistikirja-addiktio. Mulla on bullet journal tälle vuodelle, sen lisäksi on matkajournal. Mutta kaapista löytyy muistikirjoja myös ensi vuoden, tai vuosien tarpeisiin. Koska epäilen, että uusia ihanuuksia löytyy myös tulevaisuudessa, on niille pakko keksiä kai käyttöä.
Mulla on ensi vuodelle simppeli Nuuna, jota aion täyttää bullet journalin alkuperäisten ohjeiden mukaan ja aion pitää sen aika simppelinä. Lisäksi ostin Erin Condrenin life plannerin, joka on niin ihana, etten malttanut pitää siitä näppejäni irti. Siitä tuleekin ensi vuodeksi sellainen askartelupaskartelu-kalenteri, joka toimii enemmän silmänilona kuin kalenterina.
Aiemmin teetin itselleni Citrus book binderyllä muistikirjan, jonka sivut ovat akvarellipaperia.
Lauantaiaamuna heräsin klo 5.45, joten aamun varhaistunteina inspiroiduin sitten ottamaan akvarellit esiin. Siitä tuli sitten art journal, jota täyttelen ainakin kerran kuussa ja ideana on nimenomaan piirtää, maalata tai askarrella jotain sen hetkisen fiiliksen mukaan. Eli kuvallinen päiväkirja.
Käsillä tekeminen kivaa ja rentouttavaa. Se on juuri sopivaa kotoilupuuhaa syksyn sateisiin.
Piipahdin pari viikkoa sitten Toscanassa. Paluu arkeen merkitsi sitä, että kesämekko vaihtui kevytuntsaan. Toscanassa oli vielä kesä. Viinin sadonkorjuu oli käynnistymässä seuraavalla viikolla. Lämpöä oli päivisin vielä 24 astetta.
Minä käyn aurinkoenergialla, joten tämä valon vähentyminen ottaa minulle kyllä koville. Pakkasesta sentään selviää laittamalla vaatteita päälle, mutta miten saa lisää valoa päiviin? Aamuisin herätessä on pimeää, eikä mene kauan, kun on pimeää sekä matkalla töihin että töistä kotiin.
Olen varma, että esi-isämme eivät kääntyneet Uralilta tähän suuntaan vapaaehtoisesti. Kyseessä oli jokin epäsosiaalinen rikollisjoukko, jonka muut ajoivat pohjoiseen, kun he itse kääntyivät Keski-Euroopan suuntaan.
No, onhan syksyssä toki hyviäkin puolia: tykkään arjesta ja syksyllä sitä arkea piisaa. Töiden päälle harrastan kaksi kertaa viikossa espanjanopiskelua, käyn salilla 2-3 kertaa viikossa ja tanssimassa lattareita kerran viikossa. Jos vapaa-aikaa jää (eli yleensä ei), teen käsitöitä, askartelen ja luen. Syksyllä on myös mukava käpertyä punaviinilasin kanssa sohvannurkkaan, Toscanasta onkin tulossa laatikollinen chianti classicoa ja kertakaikkisen herkullista rosee-viiniä. Niitä odotellessa!
Mitkä ovat teidän selviytymiskonstinne?
Susanna
Kävin joka aamu katsomassa, kun aurinko nousi Toscanan kukkuloiden ylle.Aamu-usvaa.Auringonnousu voi räjäyttää tajunnan.Oliiveja.Sitruunoita ruukussa.Sinistä taivasta.Sienassa olen käynyt aiemminkin, mutta katedraali on jäänyt aiemmin katsastamatta. Kannatti käydä.Sienan kuuluisa aukio. Bondia ei näkynyt.Viimeisen illan viimeiset säteet.
Sähköinen kalenteri on loistava keksintö töissä, sillä palavereiden buukkaus ilman sitä olisi todella hankalaa. Sen sijaan kaikessa muussa elämän järjestelyssä mikään ei voita paperista kalenteria, jossa voi järjestellä, tehdä muistilistoja, suunnitella ja haaveilla paljon luovemmin kuin tietokoneella. Muistan asiat paljon paremmin, kun kirjoitan ne käsin.
Ja koska käsin kirjoittamisessa on enemmän vaivaa kuin näpyttelyssä, niin asiaa tulee myös ajateltua tarkemmin. Elämän tärkeiden asioiden hahmottaminen on käsin paljon helpompaa. Suomeksi asioita käsitellään – sanan taustalla on käsi. Minusta ihan syystäkin.
Pari vuotta sitten hurahdin bullet journaliin, josta olen blogannutkin. Tällä hetkellä minulla on käytössä Nuuna, jota olen koristellut lähinnä tarroin. Lisäksi minulla on erillinen Nuuna matkojen suunnitteluun ja matkapäiväkirjana.
Olen hommannut ensi vuodeksikin Nuunan, jota aion rakentaa aivan bullet journalin alkuperäisten ohjeiden mukaisesti. Tärkeintä tulee olemaan asia, koristelu tulee vasta kakkosena. Tai näin ainakin ajattelen.
Bullet journal on johtanut myös laajempaan kalenteri-innostukseen. Olen bongannut, että tarjolla on perinteisten paperikalentereiden ja täysin tyhjien bullet journaleiden välimuotoja, joissa on valmiina jo erilaisia ”pohjia”, joiden päälle voi tuunailla omaa kalenteriaan. Niitä löytyy valmiina päivättyinä versioina että sellaisina, joihin voi itse merkitä päivät.
Sellaisia päiväyksettömiä onkin tullut hankittua muutamia jo varastoon, sillä Mallorcalta löytyi hauska espanjankielinen kalenteri. Koska minulla on jo ensi vuodeksi kalenteri, niin espanjankielinen tulee käyttöön luultavasti vasta vuonna 2021. Ellei sitten uusin ihastukseni Erin Condrenin life planner (undated) pääse käyttöön silloin.
Kaikenlaista planner-tilpehööriä on tarjolla kalenterikoteloista penaaleihin, tarroihin, washi-teippeihin, kalenterikoristeisiin, lisävihkoihin ja erilaisiin välisivuihin. Ainakaan oman elämän hallinta ei ole välineistä kiinni.
Susanna
Erin Condrinin säilytyspussi, jonne saa kalenterin, kyniä ja muuta tarpeistoa.Tilasin räätälöidyn säilytyspussin.Tämä penaali oli aika söpö.Alpakkatarroja piti tietysti saada.Erillinen budjettivihko. Pitäisikö pitää kirjaa siitä, paljonko kalenteritarvikkeisiin menee rahaa?Mallorcalta ostin espanjankielisen kalenterin.Vihkoja!Matka-Nuunani.Ensi vuoden Nuuna.Alpakka-tarroja Etsystä.
Olen jo pidempään potenut vakavaa fanittamista. Se alkoi siitä hetkestä, kun näin Kissi Vähä-Hiilarin säihkysääret. Mutta kuten teini-iän ihastumisen sekaisella fanittamisella, tälläkään suhteella ei ole mitään toivoa. Toivoa siis siitä, että Antti Holma mitenkään voisi vastata tunteisiini, kun ei hän vastaa muutenkaan minulle. En tosin ole kysynytkään. Paitsi kerran, kun pyysin hänen kirjaansa nimmaria ja hän kyllä vastasi oikein ystävällisesti ja kirjoitti nimmarinsa rakkaudella minulle.
Mutta fanitan siis Anttia. Hänen huumorinsa iskee meikäläiseen. Hänen verbaalinen ilmaisukykynsä on huikea. Mutta myös hänen ajatuksensa iskevät. Olen kuunnellut Auta Antti -podcastin kaikki jaksot ja itkenyt vähintään yhtä paljon kuin nauranut. Antti on viisas ihminen.
Olen myös lukenut Antin blogiaja tietysti Antin kirjan, jossa on se nimmarikin. Olen seurannut Antin instaa. Sodomaan en ole vielä tutustunut, sillä yritän säästellä jotain pimeitä syysiltoja varten.
Antin blogi on loistava, mutta yhtä asiaa ihmettelen. Hänellä on blogissaan kolme kategoriaa: elämä, matkustus ja vitsihuumori. Mutta elämän ja vitsihuumorin alta löytyy vain herjaus:
Nothing Found
It seems we can’t find what you’re looking for. Perhaps searching can help.
Onko tämäkin Antin nerokasta sarkastista huumoria, jonka tarkoituksena on viestiä, ettei Antilla ole elämää eikä häneltä irtoa vitsihuumoria?
Tämän kysymyksen lisäksi olen pohtinut, miksi minulla on tällainen julkkisihastus? Varmaan siksi, että oikeastaan olen Antille kateellinen. Minusta on käsittämätöntä, että joku osaa näytellä, kirjoittaa sekä vakavasti että hauskasti, hänellä on ihana podcast-ääni ja lisäksi hän on vielä todella hyvännäköinen. Varmaan Antti on rikaskin, sillä uskon, että kaikki, mihin Antti koskee, muuttuu kullaksi. Sitä paitsi Antti asuu New Yorkissa, mikä on jo riittävä todiste rikkaudesta tai ainakin siitä, että rahaa tulee, sillä sitä myös menee. Antin täydellisestä ansioluettelosta puuttuisi vain se, että Antti olisi myös loistava laulaja ja lattaritanssija. Ehkä onkin. Luultavasti on.
Samanlaista kateudensekaista ihalua tunnen muuten myös Anna-Leena Härköstä kohtaan. Mutta hänen kanssaan ”suhde” on kestänyt paljon pidempään. Se alkoi siitä, kun mummuni kehotti minua lukemaan Häräntappoaseen. Tästä syystä muuten fanitan myös nyt jo poismennyttä mummuani.
Antin ja Anna-Leenan fanituksella on hyvin paljon yhteistä. Molemmat ovat häikäisevän hyviä monissa asioissa. Molemmat ovat myös hauskoja. Anna-Leenan nimmaria minulla tosin ei ole. Jos olisi tilaisuus pyytää sellaista, niin haasteena olisi se, mihin hänen kirjoistaan sen pyytäisin? Omistan kaikki hänenkin kirjansa.
Ei kai siinä ole mitään säälittävää, että keski-ikäinen täti fanittaa? Auta Antti.
Yhtäkkiä aloin bongata niitä kaikkialla: videoissa, valokuvissa, penaaleissa, bullet journaleissa, tarroissa, vaatteissa ja tietysti lankahyllyillä. Nimittäin alpakoita. Ensimmäisen alpakkavideon nähtyäni olin heti aivan myyty – alpakat ovat i-ha-ni-a! Siltä istumalta selvitin, onko alpakoita Suomessa ja missä niitä pääsee katsomaan. Ja sitten olinkin jo lyönyt kalenteriin visiitin Ali-Ollin alpakkatilalle Klaukkalaan. Meiltä on siis lähimpien alpakoiden luokse vain puoli tuntia, lähimatkailua!
Vierailu ei vähentänyt lainkaan alpakkarakkauttani, sillä alpakat ovat söpöjä ja hassuja sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ne ovat kilttejä, niiden ruokkiminen on helppoa, sillä niillä ei ole ylähampaita, joten ne eivät edes vahingossa voi purra kädestä. Niitä voi rapsutella ja silitellä, jos ne sille päälle sattuvat. Ne ovat nimittäin luonteeltaan hyvin paljon niin kuin kissat, niitä ei kiinnosta miellyttää ihmistä. Eli mitä tahansa ne tekevätkin, ne tekevät sen omasta halustaan.
Ne ovat kaikki myös omanlaisiaan persoonia, sen huomasi jo ruokkiessa, sillä Aamu oli selkästi tyttöporukan nälkäisin tyyppi ja yritti viedä kaikki rehupelletit muiden nenän edestä.
Alpakat ovat oppivaisia, joten niiden kanssa voi harrastaa esimerkiksi alpakka-agilityä. Tai käydä kävelyllä, sillä ne kulkevat hihnassa. Minäkin pääsin tekemään pienen lenkin.
Ali-Ollin tila on auki ympäri vuoden sunnuntaisin, joten suosittelen retkeä kaikille, jotka pitävät eläimistä. Tilalla on myös poneja, kaneja, deguja, marsuja ja kaksi kissaa.
En valitettavasti voinut tuoda kotiin omaa pikkualpakkaa, mutta tuliaisia toin tietysti silti. Tilan puodista lähti mukaan kolme vyyhtiä Iitasta kehrättyä lankaa. Alpakan villa on seitsemän kertaa lämpimämpää kuin lampaanvilla, eikä siinä ole lanoliinia, joten se ei ole pahanhajuista ja rasvaista. Lisäksi mukaan lähti alpakkasukat ja washi-teippi, jolla voin nyt sitten koristella bullet journaliani. Ja ensi talvena Iita lämmittää ehkä kaulaani pakkasilla.
Susanna
Oispa ruokaa.Uteliaat alpakkavauvat.Hän on Manna.Ruoka maistui.Terve.Alpakat keritään kerran vuodessa.Ostin Iitasta kehrättyä lankaa.Ovat varmasti lämpimiä.Pehmo.Lämmin suositus.
Blogi oli taas hiljaa, sillä meikäläinen vietti kesäloman loppupuoliskon. Keski-ikäinen ihminen näemmä alkaa olla kaavoihinkangistunut ja turvallisuushakuinen, sillä päädyimme viime kesän tapaan Mallorcalle. Olimme kuitenkin sen verran uhkarohkeita, että valitsimme osittain eri paikkoja kuin viime vuonna.
Ensimmäiset kuusi päivää olimme Cala d’Orissa, mutta hitusen eri paikassa kuin viime vuonna. Sitten siirryimme viikoksi Sóllerin pikkukaupunkiin, jossa kävimme viime vuonna päiväseltään patikoimassa. Ja loput neljä päivää olimme saaren pääkaupungissa Palmassa, jonne olimme aiemmilla reissuilla tehneet vain päiväretkiä.
Koska olen hehkuttanut Mallorcaa matkakohteena jo aiemmin useissa eri blogauksissa, muun muassa shoppailukohteena ja aikuiskohteena, niin säästän teidät nyt blogisarjalta. Tässä siis kootut fiilikset, vinkit ja kommentit reissustamme, joka oli jälleen tosi kiva (lue myös kuvatekstit). Ensi kesänä emme kuitenkaan mene Mallorcalle, mutta varmasti vielä joskus menemme.
Ensinnäkin, suosittelen Mallorcalle matkustamista lämpimästi syyskuussa. Meidän reissumme ajoittui elo-syyskuun vaihteeseen. Heinä-elokuun kiihkein matkailusesonki alkaa olla jo vähän takanapäin, mutta kesä jatkuu. Lämpöä oli 26 – 33 astetta ja näin loppukesästä meri oli jo ehti nyt lämmetä. Emme ole koskaan, ikinä, milloinkaan uineet niin paljon kuin Cala d’Orin viikollamme!
Me emme ole varsinaisia rantalomailijoita siinä mielessä, että jaksaisimme ottaa aurinkoa ainakaan tuntia, paria pidempään, emmekä missään nimessä joka päivä. Mutta jos vesi on kirkasta ja lämmintä, niin voimme kyllä käydä uimassa pari kertaa päivässä ja viihtyä vedessä kaloja katselemassa pitkäänkin. Erityisen hyvin tähän sopivat mielestäni Cala d’Orin suunnalla olevat ”Calat” eli rantapoukamat. Pitkät hiekkarannat eivät ole meidän juttu, sillä se rannalla oleileminen ei ole meidän juttu.
Seudulta löytyy myös kivoja patikointireittejä, me yhdistimme patikoinnin ja uinnin kävelemällä Finca Roigista neljän calan reitin (Cala Magrana-Cala Pilota-Cala Virgil-Cala Botá). Noille rannoille ei pääse autolla, joten rannat ovat rauhallisia, paikalla on vain kävellen tai pyörällä tulleita sekä veneitä parkkeerattuna poukamiin.
Toiseksi, Mallorcan länsireunalla sijaitseva Tramuntanan-vuoristo on oiva patikoinnista kiinnostuneiden matkakohde. Sóllerin kaupunki on patikoijille hyvä tukikohta, sillä sieltä lähtee monia reittejä, joiden vaativuus vaihtelee helposta vaativaan. Me teimme viikon sellaisia 1,5 – 4 tunnin lenkkejä, joissa nousumetrejä tuli helposti liki 500 metriä. Tramuntanan korkeimmat vaellusreitit nousevat 1000 metriin, mutta niille ei meillä helteen, kunnon, varusteiden tai kokemuksen puolesta ollut vielä asiaa…
Keskitasoisista reiteistä ja päiväretkistä selviää normaalikuntoinen ihminen kyllä hyvin, mutta suosittelen kaikile patikoinnista kiinnostuneille hyviä patikointikenkiä, sillä polut ovat pääsääntöisesti hyvin epätasaisia. Myös kävelysauvasta on hyötyä. Vettä pitää varata mukaan, sillä syyskuussakin päivälämpötilat voivat siis nousta 33 asteeseen. Muuten reitit ovat kyllä pääsääntöisesti näppäriä, sillä ne kulkevat kylästä toiseen ja niistä löytyy kyllä ravintoloita ja kuppiloita. Reitit on melko hyvin merkitty, mutta silti kannattaa ostaa opaskartta.
Sóllerin kaupunki on viehättävä, mutta se on pieni. Näin jälkikäteen ajateltuna siellä olisi voinut olla lyhyemmänkin ajan kuin viikon, mutta toisaalta tarkoituksenamme oli patikoida usempaan otteeseen, ja akillesjännevaivojen vuoksi en uskaltanut lähteä retkille peräkkäisinä päivinä. Eli viikossa ehdimme tehdä kolme reissua lepopäivistä huolimatta.
Illalla kylän ”nähtävyydet” kyllä ehtivät loppua, sillä kivoimmat paikat: Can Pruneraeli yhdistetty modernin taiteen museo ja kotimuseo, kasvititeellinen puutarha ja keskusaukio on kyllä nähty muutamassa tunnissa. Onneksi kylästä löytyy kyllä muutamia kivoja ravintoloita, joista meidän suosikkimme olivat Lluna 36 ja La Vilan sisäpiha. Joutohetket vietin piskuisen hotellimme ranskalaisella parvekkeella ihmisvilinää seuraten. Ihan lomasta kävi sekin
Kolmanneksi, Palma on todella kiva ruokakaupunki ja siellä voi helposti viettää aikaa pelkästään kulkemalla kauppahallista tosieen ja istuskelemalla kivoissa kahviloissa. Buukkaamamme opastettu ruokaretki meni valitettavasti pieleen, sillä oppaamme ei ilmestynyt paikalle. Mutta itse löysimme harvoin oppaissa mainitun San Juanin kaupunginosassa sijaitsevan Mercado Gastronómicon kauppahallin, joka on auki puoleen yöhön ja joka on vallan mainio mesta. Myös Mercado l’Olivar vanhassa kaupungissa kannattaa katsastaa sekä Santa Catalinan kauppahalli. Vanhassa kaupungissa on paljon ravintoloita, mutta niiden joukosta helmien löytäminen voi olla hankalaa. Itse tykkäsimme aivan huoneistomme vieressä sijainneesta l’ambigústa.
Se oli sellainen reissu se, uusi reissu on jo buukattu ja kovasti ajatuksissa, sillä se on meidän bucket list -kohteemme Uusi-Seelanti.
Mallorcalle sanon: Gracias, hasta la proxima!
Susanna
Calat ovat pieniä rantapoukamia. Jos näkee vähän vaivaa, voi löytää aivan oman rannan itselleen.Tässä meidän kotirantamme, Cala Egos, joka sijaitsee Cala d’Orin alueella. Ranta oli todella ihana, kun polski vähän pidemmälle, sai katsella kaloja ihan omassa rauhassaan.Joskus kannattaa pistää lomallakin kello soimaan ja lähteä aamukävelylle. Aurinko oli ensin pinkki.Ja hetken kuluttua se värjäsi pilvenreunat oranssiksi.Mun iho, hiukset ja kynnet rakastavat lämmintä ilmastoa. Hiukset kasvoivat varmaan kaksi senttiä loman aikana!Satunnainen patikoija etsii uimarantaa, Finca Roigista lähtee reitti, joka kiertää neljä rantaa.Santuari de Sant Salvador – suosittelen! Huikeat näköalat. Sinne voi patikoida, mutta perille pääsee myös autolla.Osuimme Santuari de Sant Salvadorille juuri, kun tämä hurjapää hyppäsi huipulta alas.Sóllerin keskustori on viehättävä. Koko kaupunki on täynnä Art Nouveau -kauneuksia.Teimme museojunalla retken Sóllerista Palmaan ja takaisin. Maisemat ovat huikeat, mutta vielä huikeammat, jos lähtee itse patikoimaan.Can Prunerassa oli kiinnostava Pep Guerreron näyttely.Can Prunera on myös kotimuseo, jossa on silmäkarkkia.Hotellimme Aqua Llunan aamiaiskattaus. Maailman parhaat croissantit, muuten.Naapurikyyläystä hotellin partsilta.Sóllerista lähtee monia patikointireittejä, tämä kulki satoja vuosia vanhan oliivipuulehdon halki.Ja reitti päättyi Port de Sólleriin, jossa oli pakko pulahtaa uimaan. Oli 33 lämmintä.Fornalutxin kylään patikoimme myös. Kylä sai muutama vuosi sitten tittelin ”Espanjan kaunein kylä”.Ja siellä häämöttää Sóller.Palmassa kannattaa aina katsoa ylöspäin.Hotellihuoneistossamme oli kaksi privaattia kattoterassia.Palman katedraali, La Seu.Kuten sanoin, Palmassa kannattaa aina katsoa ylös.Vanha arabialainen kylpylä, Banys Arabs.San Juanin Mercado Gastronómico.
Käytiin siipan kanssa viettämässä viikonloppua Naantalissa. Edelliskerrasta olikin liki 15 vuotta aikaa, vaikka Naantali kyllä ehdottomasti ansaitsisi meiltä parisuhdeviikonlopun useamminkin. Se on lähellä, se on romanttinen, siellä on nähtävää ja etenkin jos laventaa reviiriä Turkuun, niin siellä on myös erittäin hyvä ravintolatarjonta.
Suomen kesä näytti viikonloppuna parastaan, paitsi tietysti sunnuntaina, jolloin olimme buukanneet opastetun kierroksen Kultarannan puutarhaan. Mutta, ta-daa, istuimme sinnikkäästi Kultarannan parkkiksella kytäten taivasta, kelloa ja sadetutkaa. Ja kolme minuuttia ennen kierroksemme alkamista myös sade loppui!
Kuten tavallista, retkemme varsinainen pääsisältö hahmottui kuitenkin syömisen ympärille. Perjantaina söimme Naantalin kylpylässä sijaitsevassa Thai Garden-ravintolassa, joka oli jäänyt mieleemme jo edellisvisiitillä. Ja täytyy sanoa, se on kyllä yksi Suomen parhaista, ellei paras thaimaalainen ravintola.
Lauantaina suuntasimme bussilla Turkuun, jossa kävelimme jokivartta pitkin sen verran, että katsoimme ansainneemme jo lounaan Tintåssa. Osuimme paikalle juuri pahimpaan lounasruuhkaan, mutta palvelu oli siitä huolimatta ripeää ja ruokakin oikein hyvää. Olimme pohtineet erilaisia nähtävyyksiä Kakolan mäestä Turun linnaan saakka, mutta kaunis keli houkutteli vain käppäilemään rantaa pitkin. Teimme tuliaisostokset Kauppahallissa, sillä mies osti kaksi purkkia hernekeittoa ja lajitelman vihreää teetä. Kauheata tuhlailua siis! 🙂
Illaksi saavuimme takaisin Naantaliin. Käsittämätöntä kyllä, mies ei ollut koskaan aiemmin käynyt Naantalin keskustassa, joten käppäilimme ihmetellen ihania puutaloja ja niiden tunnelmaa. Ja illalliselle päädyimme Snickariin.
Sunnuntaiaamuna meitä kelluttikin hyvin kaiken tämän syömisen jälkeen hyvin. Kylpyläkäynnin jälkeen oli kuitenkin taas nälkä, joten ennen Kultaranta-visiittiä piipahdimme lounaalla Kultaranta Resortin golfkentän klubirakennuksessa, jossa oli oikein hyvä buffet-lounas. Vieressä oleva, erityisen kehuttu pizza-paikka oli vielä siihen aikaan kiinni, joten (ehkä onneksi) se jäi kokematta.
On se hyvä, ettei romanttisia viikonloppuja ole useammin. Menisi vaatekoko nopeasti uusiksi…
Susanna
Siinä se on: Naantalin aurinko!Nätti kuin karkki, sellainen on Naantali.Hmm… Mikä jottei?Vespa.Thai Garden on erittäin autenttinen thaimaalaisravintola, lämmin suositus.Tintåssa en ole pettynyt vielä koskaan.Alfred Kordelin ei ehtinyt monta vuotta nauttia Kultarannan puutarhasta ennen kuin hänet murhattiin.Sininen puutarha.Istu.Suomi-puutarha on sinivalkoinen.Kordelinin lempikukkia.Jotain tällaista meidän takapihalle?Kuja.
Meillä on pikkusiskojeni (2 kpl) kanssa kesäinen rituaali: nähdään jossain päin Suomea ja vietetään aikaa keskenämme hyvän ruoan, juoman ja etenkin seuran äärellä. Hyvistä rituaaleista kannattaa pitää kiinni, mutta niitä kannattaa uudistaa.
Tällä kertaa rituaalia uudistettiin ottamalla mukaan myös pikkuveli sekä avecit. Ja suuntamalla Ruotsiin, tarkemmin Uumajaan, jonne pääsee nykyään taas laivalla Vaasasta.
Uumaja on sellainen meikäläisen lapsuuden ja nuoruuden viikonloppukohde, sillä silloin laivavuorot olivat pohjalaisille näppärin tapa päästä ulkomaille. Ja silloin vielä Ruotsissa oli kaikkia sellaisia kauppoja, joita Suomessa ei ollut (Ikea, H&M…).
Edellisestä Uumajan reissusta olikin noin 35 vuotta aikaa, sillä teimme yläasteella sinne luokkaretken. Meininki oli nyt aika samalainen: päämäärätöntä haahuilua, shoppailua ja huonoa huumoria.
Meillä on siskojeni kanssa myös toinen rituaali: Ritualsin kosmetiikkamyymälä. Ja koska Uumajasta löytyi sellainen, niin sinnehän oli päästävä.
Ritualsia saa myös Suomesta, mutta rajoitetusti. Olemme siskojeni kanssa aivan koukussa tähän hinta-laatu-suhteeltaan aivan erinomaiseen kosmetiikkamerkkiin. Etenkin vaahtoava suihkugeeli on aivan ihanaa! Myös meikit ovat laadukkaita ja värit ihanan luonnollisia.
Olen tällä hetkellä meikkien suhteen ostolakossa, joten mukaan tarttui vain Rituals of Sakura -sarjasta sampoo ja hoitoaine (tuoksu on ihana) sekä kasvoseerumia. Kanta-asiakkaana sain ostoksien lisäksi kaupantekijäisenä Sakura-geelisaippuan, joka olisikin kohta ollut loppumassa, joten ilahduin lahjasta kovasti.
Onko teillä sisarusrituaaleja? Olisi kiva kuulla niistä!
Susanna
Espresso House on ruotsalainen kahvilaketju, tuli testattua kotimarkkinallaan.Ritualsin myymälät ovat kauniita ja palvelu aina erinomaista.Zen-fiilistä Ritualsin tyyliin.
Akillesjänteeni kipeytyi kesän ensimmäisistä pyörälenkeistä niin paljon, että pidin viikonlopun treenipaussia. Ärsyttävästi rasitusvammat iskevät aina silloin, kun olisi muuten kova hinku liikkua.
Treenistä haaveillessani ryhdyin kuitenkin askartelemaan itselleni bullet journal -tyyppistä treenikirjaa. Tähän saakka olen pitänyt urheilut samassa bujossa kuin muutkin suunnitelmani, mutta S-kokoinen Nuuna kulkee kätevästi kuntosalillekin, joten painot ja toistot saa merkattua saman tien ylös.
Treenikirjaa värkkällessäni innostuin samalla treenaamaan käsialaani sivellintusseilla. Ja yksi asia johti toiseen ja lopulta kolmanteen. Käsialaani treenatessani nimittäin sain inspiraation tehdä akvareilleilla taustoja, joiden päälle sitten voisi kirjoittaa asioita.
Vanhat akvarellini löysin kyllä kaapista, mutta akvarellipaperia ei ollut ja siveltimetkin näyttivät parhaat päivänsä nähneiltä. Niinpä kipitin kauppaan ja ryhdyin verestämään akvarellitaitoja.
Siinäpä on sitten meikäläiselle sopiva tekniikka: valmista tulee nopeasti!
Akvarellimaalaus vaatii kyllä selkeästi taas treeniä. Tekniikka vaatii sekä herkkyyttä että nopeutta. Mutta kyllä se tästä.
Joskus on ihan hyvä, ettei voi tehdä asioita, joita on suunnitellut. Silloin pitää ryhtyä heittäytyä fiiliksen mukaan.
Siitä syystä kesälomallakin voi sadepäivä olla ihan kiva juttu. Silloin, kun pitää pistää suunnitelmat koppaan, voi antaa luovuuden kukoistaa.
Luovuuden iloa!
Susanna
S-kokoinen Nuuna kulkee vaikka treenikassissa.Heinäkuu. Alkoi treenimielessä hyvin, mutta kostautui akillesvaivoina.Treenit pitää kirjata ylös, jotta muistaa edelliset painot ja toistot – tarkoituksena on nimittäin mennä viikottain eteenpäin.Kohtahan se on tammikuu, ja voi aloittaa uuden bullet journalin.Sivellintussitekniikkaa ja tekstausta.Sivellintussitekniikkaa ja tekstausta. Tästä sain inspiksen vesivärien käyttämisestä.Vanhat akvarellit olivat tallessa.Akvarellipaperia ja siveltimiä kaupasta ja sitten testaamaan!Kivaa puuhaa. Kauhea sotku.Pilvinaama.
Meillä on ollut puuhakas kevät ja kesä. Kaikki viikonloput, jotka olemme olleet kotona, ovat sisältäneet joko pihamaan tai sisätilojen järjestelyä tai pienimuotoisia projekteja. Sellaista se taitaa elämä omakotitalossa olla. Onneksi talomme on kuitenkin sen verran uusi, ettei mitään jatkuvaa ikkuna-, katto- ja lattiaremonttikierrettä ole. Kyse on enemmän pinta- ja sisustusremonteista.
Pihamaa alkaa olla siinä kuosissa, että kaikki käsivoimin tehtävä on tehty. Kunhan saadaan pieni kaivuri takapihan nurkkaamme, saadaan sekin kuosiin. Tällaisen viiskytluvun tyylisen talon pihamaan ei onneksi tarvitsekaan olla viivoittimella vedetty.
Kunhan tulee sateinen viikonloppu, on tarkoitus siivota miehen työhuone ja sen takana oleva varasto. Ja työlistalla on myös minun työhuoneeni tapetointi.
Mutta siihen on onneksi vielä aikaa.
Susanna
Perennapenkissä on kukkia, jotka houkuttelevat pölyttäjiä.Kohta kukassa.Sinisiä.Viime kesän orvokit ovat siementäneet.Pioneja riitti maljakkoon asti.
Priimaa pukkaa 
Viimeisimmät kommentit