Olen jo pidempään potenut vakavaa fanittamista. Se alkoi siitä hetkestä, kun näin Kissi Vähä-Hiilarin säihkysääret. Mutta kuten teini-iän ihastumisen sekaisella fanittamisella, tälläkään suhteella ei ole mitään toivoa. Toivoa siis siitä, että Antti Holma mitenkään voisi vastata tunteisiini, kun ei hän vastaa muutenkaan minulle. En tosin ole kysynytkään. Paitsi kerran, kun pyysin hänen kirjaansa nimmaria ja hän kyllä vastasi oikein ystävällisesti ja kirjoitti nimmarinsa rakkaudella minulle.
Mutta fanitan siis Anttia. Hänen huumorinsa iskee meikäläiseen. Hänen verbaalinen ilmaisukykynsä on huikea. Mutta myös hänen ajatuksensa iskevät. Olen kuunnellut Auta Antti -podcastin kaikki jaksot ja itkenyt vähintään yhtä paljon kuin nauranut. Antti on viisas ihminen.
Olen myös lukenut Antin blogia ja tietysti Antin kirjan, jossa on se nimmarikin. Olen seurannut Antin instaa. Sodomaan en ole vielä tutustunut, sillä yritän säästellä jotain pimeitä syysiltoja varten.
Antin blogi on loistava, mutta yhtä asiaa ihmettelen. Hänellä on blogissaan kolme kategoriaa: elämä, matkustus ja vitsihuumori. Mutta elämän ja vitsihuumorin alta löytyy vain herjaus:
Nothing Found
It seems we can’t find what you’re looking for. Perhaps searching can help.
Onko tämäkin Antin nerokasta sarkastista huumoria, jonka tarkoituksena on viestiä, ettei Antilla ole elämää eikä häneltä irtoa vitsihuumoria?
Tämän kysymyksen lisäksi olen pohtinut, miksi minulla on tällainen julkkisihastus? Varmaan siksi, että oikeastaan olen Antille kateellinen. Minusta on käsittämätöntä, että joku osaa näytellä, kirjoittaa sekä vakavasti että hauskasti, hänellä on ihana podcast-ääni ja lisäksi hän on vielä todella hyvännäköinen. Varmaan Antti on rikaskin, sillä uskon, että kaikki, mihin Antti koskee, muuttuu kullaksi. Sitä paitsi Antti asuu New Yorkissa, mikä on jo riittävä todiste rikkaudesta tai ainakin siitä, että rahaa tulee, sillä sitä myös menee. Antin täydellisestä ansioluettelosta puuttuisi vain se, että Antti olisi myös loistava laulaja ja lattaritanssija. Ehkä onkin. Luultavasti on.
Samanlaista kateudensekaista ihalua tunnen muuten myös Anna-Leena Härköstä kohtaan. Mutta hänen kanssaan ”suhde” on kestänyt paljon pidempään. Se alkoi siitä, kun mummuni kehotti minua lukemaan Häräntappoaseen. Tästä syystä muuten fanitan myös nyt jo poismennyttä mummuani.
Antin ja Anna-Leenan fanituksella on hyvin paljon yhteistä. Molemmat ovat häikäisevän hyviä monissa asioissa. Molemmat ovat myös hauskoja. Anna-Leenan nimmaria minulla tosin ei ole. Jos olisi tilaisuus pyytää sellaista, niin haasteena olisi se, mihin hänen kirjoistaan sen pyytäisin? Omistan kaikki hänenkin kirjansa.
Ei kai siinä ole mitään säälittävää, että keski-ikäinen täti fanittaa? Auta Antti.
Susanna
Priimaa pukkaa 
Vastaa