Yhtäkkiä aloin bongata niitä kaikkialla: videoissa, valokuvissa, penaaleissa, bullet journaleissa, tarroissa, vaatteissa ja tietysti lankahyllyillä. Nimittäin alpakoita. Ensimmäisen alpakkavideon nähtyäni olin heti aivan myyty – alpakat ovat i-ha-ni-a! Siltä istumalta selvitin, onko alpakoita Suomessa ja missä niitä pääsee katsomaan. Ja sitten olinkin jo lyönyt kalenteriin visiitin Ali-Ollin alpakkatilalle Klaukkalaan. Meiltä on siis lähimpien alpakoiden luokse vain puoli tuntia, lähimatkailua!
Vierailu ei vähentänyt lainkaan alpakkarakkauttani, sillä alpakat ovat söpöjä ja hassuja sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ne ovat kilttejä, niiden ruokkiminen on helppoa, sillä niillä ei ole ylähampaita, joten ne eivät edes vahingossa voi purra kädestä. Niitä voi rapsutella ja silitellä, jos ne sille päälle sattuvat. Ne ovat nimittäin luonteeltaan hyvin paljon niin kuin kissat, niitä ei kiinnosta miellyttää ihmistä. Eli mitä tahansa ne tekevätkin, ne tekevät sen omasta halustaan.
Ne ovat kaikki myös omanlaisiaan persoonia, sen huomasi jo ruokkiessa, sillä Aamu oli selkästi tyttöporukan nälkäisin tyyppi ja yritti viedä kaikki rehupelletit muiden nenän edestä.
Alpakat ovat oppivaisia, joten niiden kanssa voi harrastaa esimerkiksi alpakka-agilityä. Tai käydä kävelyllä, sillä ne kulkevat hihnassa. Minäkin pääsin tekemään pienen lenkin.
Ali-Ollin tila on auki ympäri vuoden sunnuntaisin, joten suosittelen retkeä kaikille, jotka pitävät eläimistä. Tilalla on myös poneja, kaneja, deguja, marsuja ja kaksi kissaa.
En valitettavasti voinut tuoda kotiin omaa pikkualpakkaa, mutta tuliaisia toin tietysti silti. Tilan puodista lähti mukaan kolme vyyhtiä Iitasta kehrättyä lankaa. Alpakan villa on seitsemän kertaa lämpimämpää kuin lampaanvilla, eikä siinä ole lanoliinia, joten se ei ole pahanhajuista ja rasvaista. Lisäksi mukaan lähti alpakkasukat ja washi-teippi, jolla voin nyt sitten koristella bullet journaliani. Ja ensi talvena Iita lämmittää ehkä kaulaani pakkasilla.
Susanna
Priimaa pukkaa 
Vastaa