Valohoitoa

Olin reilu viikko sitten polkujuoksemassa, ja meikäläiselle vähän turhan pitkän lenkin  jälkeen flunssa on ollut tuloillaan. Ihan kokonaan se ole kuitenkaan vienyt petiin, mutta on vienyt kuitenkin puhtia pois. Eilen taisi olla vähän lämpöäkin, joten otan nyt kerrankin viikonloppuna iisisti.

Tennistunnin sijaan lähdin miehen kanssa leppoisalle, pitkälle kävelylle, kun kerran aurinkokin paistoi. Nyt on se aika vuodesta, jolloin liikkeelle pitää lähteä mielellään heti aamupäivästä, jotta saa valoisasta ajasta ilon irti.

Minä käyn aurinkoenergialla. Talvella jaksan lähteä juoksulenkille vain, jos saan seuraa. Salille vääntäytyminen sen sijaan tuntuu aivan suunnattomalta ponnistukselta. Tenniksestä tykkään niin paljon, että se kyllä menee kaamoksessakin, vaikka hauskempaahan sekin on kesällä ulkokentällä. Talvella parasta ovat kävelylenkit ja hiihtäminen, jos lunta on riittävästi.

Tämän päivän pikkupakkanen, aurinko, raitis ilma ja lenkki hyvässä seurassa tekivät kyllä hyvää. Sain punaiset posket eikä olokaan ole enää läheskään niin flunssainen.

Säätiedotus näyttää pariksi viikoksi mukavaa säätä, tosin sitä lunta ei ole tiedossa tänne Etelä-Suomeen. Aurinko sen sijaan saattaa pilkahdella. Menkää ihmiset keräämään aurinkoenergiaa!

Duhadedäisid derveisid,

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pikkupakkanen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jää kesti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Valoa kohti.
0

Sisäinen villapaita

Vietimme miehen kanssa pidennetyn viikonlopun Dublinissa ja sen lähiympäristössä. Dublin sopii mainiosti viikonloppukohteeksi, sillä ripeäjalkaiset kiertävät paikan tärkeimmät nähtävyydet päivässä, vähintään parissa. Sen jälkeen voikin suunnata lähiseudulle, sillä tunnin ajomatkan päässä kaupungista on paljon nähtävää.

Tämä oli minulle toinen Dublinin reissu, joten osa nähtävyyksistä oli tullut nähtyä. Mies on puolestaan reissanut Irlannissa työn puolesta, joten hänellä nähtävyydet ovat jääneet lentokenttään ja neukkareihin. Mutta se hyöty hänen reissustaan oli, että hän on ajanut aiemminkin autoa vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Liikenneympyrän kiertäminen väärään suuntaan on niin väärin!

Ja meidän molempien reissuista oli se hyöty, että osasimme varautua sään suhteen.  Mitä siitä nyt voi sanoa: Irlannissa on kaikenlaista säätä, kaikenlaista säätä yhden tunnin aikana. Enimmäkseen tarkeni ilman sormikkaita. Paikalliset vetävät ilmeisesti sitä sisäistä villapaitaa vähän enemmänkin, sillä osa tallusteli collegepaidoissa ja muutama hurja sortseissa.

Noh, jos sään unohtaa, niin Irlantihan on vallan hurmaava matkailukohde. Irlantilaiset ovat rentoa porukkaa, niinpä siellä on rentoa lomailla.

Vinkkinä Irlantiin menijöille: kannattaa perinteisten hotellien lisäksi katsella kartanotyyppisiä majoituksia. Me yövyimme ensin kaksi yötä Dublinin keskustassa ja sen jälkeen Killashee House -nimisessä mestassa, joka oli puitteiltaan kuin Downton Abbey. Näin sesongin ulkopuolella hintakin oli edullinen ja aamiaisella olimme kuin lordi ja lady konsanaan, sillä olimme valtavan ruokasalin ainoat asiakkaat, vain palveluskunta hääri apunamme.

Irlantiin täytyy ehdottomasti vielä palata, etenkin länsirannikko kiinnostaa. Ja kenties patikointi. Täytyy selvitellä siis, mikä olisi paras mahdollinen kuukausi ulkoilmaelämään siellä, tai Irlannin tapauksessa, milloin on se paras mahdollinen viikko… tai tunti.

Ohessa tärpit:

Dublin:
Trinity College, erityisesti sen kirjasto ja Book of Kells
Viskimuseo (tykkään enemmän savuisista skottiviskeistä, mutta tarina oli hyvä ja sisäänpääsyyn sisältyvät maistiaiset lämmittivät)
Guinness Storehouse -vierailu, oli ruuhkainen, mutta tämän tuoreemmaksi ei Guinness muutu. Itse join elämäni ekan Guinnessin ja tilasin seuraavana päivänä toisen.

Noin tunnin ajamatkan sisällä:
Powerscourtin kartano (näin jo edellisellä kerralla) on upea. Nyt kävimme ihmettelemässä Powerscourtin vesiputousta.
Glendalough – patikointireittejä ja keskiaikaisen luostarin rauniot. Glendaloughista voi ajaa vuorten yli huikeita maisemia katsellen, jos vaan pää kestää kapeaakin kapeammilla teillä…
Kildare outlet mall
Trimin linna, täällä on kuvattu Braveheartiakin
Howth, Dublinin kyljessä sijaitseva viehättävä kalastajakylä ja kuuluisien asuinpaikka. Tänne kannattaa mennä syömään, jos pitää merenelävistä.

Maa, jossa on punapäitä ja villapaitoja ei voi olla ikävä!

Susanna

Trim.
Trinityn kampusaluetta.
Villapaitahan se siinä.
Viskimuseon tasting.
Osaavat lampaan tässäkin muodossa.
Killashee.
Taste at Rustic, suositus.
Dublinin ovet.
Elämäni eka, cheers.

 

 

0

Harakan sukua

No niin, nyt on meikäläinen hämännyt teitä ihan tarpeeksi näillä kotoilukuvilla: neulepaita päällä ja luonnonkauheana. Minussa on  nimittäin toinenkin puoli: kimaltava puoli. Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on mummin kattokruunun ja sinisen sormuksen ihastelu. Sain sormuksen mummilta perinnöksi, olin kai perheestä ainoa, joka oli moisen blingblingin perään. En tiedä, mihin kattokruunu päätyi. Sellaisia olen ostanut moderneina versioina myöhemmin itse.

Myönnettävä se on: olen vähän harakka. Isken silmäni aina vaatteisiin, joissa on paljetteja, helmiä tai kirjailuja.

Minusta myös korut saavat olla näyttäviä. Eikö se ole vähän niin kuin niiden tehtävä?

En sentään kisko kaikkea kimaltavaa ylleni yhtä aikaa. Mutta jos asu on muuten yksinkertainen, niin koru voi olla näyttävä. Tai jos asu kimmeltää, niin korut voi jättää kaappiin tai sitten ne voivat olla simppelit.

Nyt on juhlakausi: Muistakaa säihkyä!

Gatsby-henkinen bilemekko.
Suosikkminihameeni.
Myös kuulokkeet voivat olla blinbling.
Mummilta peritty sormus.
Kleopatrafiilistä.

 

0

Bermudan kolmio ja kadonneen matkakortin metsästys

Naisen laukku on Bermudan kolmio. Sinne kun laittaa tavaran sisään, niin sinne se katoaa. Jos etsit avaimia, ehdit saada jo paniikkikohtauksen ennen kuin ne osuvat veskan pohjalta käteen. Aivan sama, miten kätevät taskut laukussa on: homma toimii tasan niin kauan kuin laitat tavaran aina oikeaan taskuun takaisin. Tai et vaihda laukkua.

Lähdet käymään kaupungilla. Siirrät edellisenä päivän töissä olleesta laukusta kukkaron ja autonavaimet uuteen, sillä muuta et sieltä tarvitse. Vahingossa vanhaan jäävät kotiavaimet ja matkakortti, sillä et tarvitse niitä juuri sinä päivänä. Mutta tarvitset niitä viikon päästä, jolloin olet jo ehtinyt unohtaa, että ne ovat vanhassa laukussa.

Toistaiseksi parhaiten laukkukaaosta on helpottanut niin sanottu sisälaukku. Kun vaihdan laukkua, nostan sisälaukun uuteen laukkuun. Sen ainoa miinuspuoli on se, että käytössäni olevat Insjön (kotimainen) mallit sopivat vain suhteellisen kookkaisiin ja tietynmallisiin laukkuihin. Lituskaisiin tai pienempiin laukkuihin sitä ei saa tungetttua. Mutta enimmäkseen keksintö on toiminut oikein hyvin.

KonMarissa puhutaan niin sanotusta laukkuasemasta, jonne laukku joka päivä tyhjennetään ja napataan sieltä aina tarpeellinen sisältö seuraavaan laukkuun. KonMaritin meidän huushollin viime keväänä, mutta perustin itselleni käsilaukkuaseman vasta eilen.

Olen epäröinyt systeemiä, sillä en ole keksinyt käsilaukkuasemalle sopivaa paikkaa. Mulla on laukkuja niin paljon, että niille ainoa riittävän tilava säilytyspaikka on omassa vaatekaapistossani. Ja laukkuaseman kätevin sijaintipaikka olisi ehkä eteisessä. Ratkaisin logistisen ongelmat nyt niin, että laukkuasema sijaitsee samassa huoneessa kuin laukutkin. Eli aamuisin pukiessani päätän, minkä laukun otan matkaan ja täytän laukun sen päivän varusteilla. Illalla toki pitää muistaa sitten tehdä tyhjennys.

Käsilaukkuasema syntyi kahdesta päällekkäin olevasta Muuramen Kaksonen-laatikostosta. Ne ovat muuten meikäläisen ensimmäinen oma sisustusostos, hankin ne 19-vuotiaana ensimmäiseen omaan kotiini. Pidän niistä edelleen.

Mulla ei siis vielä ole käytännön kokemusta käsilaukkuasemasta, mutta uskoisin, että laukkukokoelmani tulee ainakin paremmin käyttöön.

Kas näin heiluu laukku!

Susanna

Käsilaukkuasemassa laukkuun tuleville asioille on oma paikkansa.
Kivoja säilytyspussukoita Cobellosta.
Insjön sisälaukku on ollut kovassa käytössä.
Kohta 30 vuotta vanha huonekalu.
Huulikiilto pitää aina napata käsilaukkuun.
0

Note to self

Mä olen listaihminen. Teen asioista listoja ihan omaksi hyödyksi ja huviksi. Teen itselleni listan siitä, mitä hyödyllistä teen tällä viikolla. Teen itselleni listan siitä, mitä hauskaa teen tällä viikolla (listojen tekemisen lisäksi). Teen listoja asioista, joita haluaisin tehdä vielä joskus. Teen listan vaatekaappihankinnoista. Teen listan käsitöistä, jotka haluaisin aloittaa.

En tietenkään tee kaikkea, minkä olen listalleni laittanut, mutta teen osan siitä ja olen vakuuttunut siitä, että teen niitä asioita paljon todennäköisemmin listalta kuin ohi listan. Sillä listan laatimisen lisäksi nautin myös siitä fiiliksestä, kun saan pyyhittyä jotain listaltani pois.

Listojen lisäksi rakastan myös kalenterimerkintöjä. Tiedän, tää alkaa kuulostaa todella neuroottiselta… Mutta merkitsen itselleni siis kalenteriin asioita, kuten: järjestele vaatekaappi, maksa laskut, muista käsityölehti tai kävelylenkki. Voin kyllä ihan sujuvasti siirtää kalenterimerkinnäksi laittamaani vaatekaappisiivousta eteenpäin vaikka viikolla. Ikävämpää hommaa, kuten matkalaskun tekemistä olen todistetusti voinut lykätä puoli vuottakin. Mutta aina koettaa sekin päivä, kun sieltä kalenterimerkintäni deletoinimg_5120 suoritettuna. Ah se tunne! Homma suoritettu! Mission accomplished! Nyt uutta listaa tai kalenterimerkintää tekemään. Sellainen mä olen.

Eiliselle oli muuten merkintä: bloggaa. Paha vaan, että koneeni oli it-osaston hellässä huomassa viikonlopun ajan.

Konetta vaivannut räyhähenki on nyt manattu (lukijohan tuo it-osaston listalla?).

Susanna

1

The winter is coming

Mä en usko sesonkipukeutumiseen Suomessa. Meillä kesä kestää pahimmillaan kaksi kuukautta, parhaimmillaan kolme. Syksy kestää täällä etelessä pahimmillaan loppuvuoden. Joskus on kahden viikon talvi. Kevät on erään meteorologin mukaan vuodenajoista lyhin ja se kestää keskimäärin seitsemän viikkoa.

Rakastan pehmoisia neuleita: kasmiria, merinoa, silkkivillaa, alpakkaa…
Skappel on ollut kovassa käytössä.
Kissa löytää aina lämpimimmän paikan.

Etelä-Suomessa ei siis ole neljää vuodenaikaa, vaan kaksi: kesä ja syksy. Ja sen huomaa minunkin vaatekaapistani.

Varsinaisia kesävaatteita ei minulla ole paljon: muutamat kesämekot, parit sortsit ja parit kesähameet. Pellavapaitoja ja t-paitoja voi käytännössä käyttää ympäri vuoden, kunhan vetää päälle jakkua tai neuletta.

Koska vaatekaapissani valtaa pitävät työvaatteet, eikä kesällä tarvitse niin paljon työvaatteitakaan, on minulla pääasiassa syksyvaatteita.

Kun syksy alkaa liukua kohti talvea, vedän lisää välikerroksia. Koska autoilen töihin, tarvitse todella vähän oikeasti lämpimiä vaatteita. Ulkoilen vapaa-ajalla, mutta ulkoiluharrastuksissani minä myös hikoan, eli toppatakki päällä en lähde juoksulenkille.

Vaatekaapissani on siis ikuinen syksy. Kuulostaa vähän ankealta, mutta neuleita, kasmiria, alpakkaa ja silkkiä rakastavalle ihmiselle se on aika ihanaa!

Sitä paitsi Game of thrones -faneille ei talventulo koskaan enää ole samanlainen kuin ennen. Sohvalle Jon Snow’n kanssa… ei huono!

Susanna

0

Kauneusvinkkien ykkönen

Minun aamumeikkaamiseni kestää arkisin viitisen minuuttia (viikonloppuisin 0-5). Hiuksia en laita, korkeintaan sipaisen vähän vahaa latvoihin, jotta raskas kuntaloni ei näytä lehmän nuolemalta. Ihailen ihmisiä, joiden kasvot ovat aina tyylikkäästi, luonnollisesti, mutta tavallaan kuitenkin näyttävästi meikatut.

Koska en ikimaailmassa jaksaisi itse sellaista, mulla on vain yksi vaihtoehto: hymyillä.

En ole vielä tavannut ihmistä, joka näyttäisi vakavana kauniimmalta kuin hymyilevänä. Hymy sulattaa. Se tarttuu.

Ehei, hymyileminen ei tarvitse täydellistä huulimeikkiä, ei täydellisiä huulia eikä täydellistä hammaskalustoa. Mua kiusattiin lapsena viivahuuleksi ja alahampaat ovat iloisesti vinksin vonksin. Hymyilen silti, sillä en vain voi sille mitään. ”Elämä on hymyilemisen arvoinen” taitaa sanoa jokin hammasklinikkakin. Eikun se olikin näkemisen arvoinen ja optikkoliikkeen mainos, aivan sama.

Hassua, että muotikuvissa juuri kukaan ei hymyile. Selasin kerran piruuttani muutamat lehdet läpi ja varmaankin sadasta eri kuvasta kahdessa malli hymyili, Minusta juuri ne naiset olivat kauneimpia.

Kenelle niitä vakavia ranteet auki -kuvia otetaan? Miksi?

Hymyillään!

IMG_5044.jpg
Skappel on valmis!
0

Insinöörin avovaimon neule

Mä olen nyt aivan trendien aallonharjalla, kun olen hurahtanut nähin kalastajan vaimon blogissaan suomalaisillekin tutuksi tekemiin skappel-neuleisiin. Trendihän meni nimittäin pari vuotta sitten, mutta se näyttää tehneen comebackin. Ei valitettavasti minun ansiostani, vaan sen vuoksi, että Kalastajan vaimon kirja ilmestyi taannoin ja siinä on blogissa jo aiemmin julkaistu ohje.

Tein loppukesästä ekan skappelini, mutta tein sen kanssa aloittelijamaisen virheen: vaihdon ohjeen langan toiseen, enkä tehnyt mallitilkkua. Neuleesta tuli xs-kokoinen. Jos jollekin on kuvieni perusteella jäänyt epäselväksi, niin en ole xs. Tyhmyydestä sakotetaan. Kyllä mä saan sen neuleen päälleni kiskottua, mutta ei siitä kyllä tainnut mikään suosikki tulla. Voi olla, että lahjoitan sen jollekin pikkuiselle ystävälleni.

Eipä hätää, ostin uudet langat ja sinnikkäästi saman ohjeen kimppuun. Sisulla vaan eteenpäin, minähän kyllä tämän ehkä maailman helpoimman neuleen saan onnistumaan – on sitä sen sijaan tuhat kertaa vaikeampiakin projekteja tehty!

Pitäkää peukkuja, minä pidän puikkoja!

Susanna

Sandnes Garnin Suri-lanka on alpakkaa ja koska vyötteesskäkin mainitaan Skappel, niin nyt ehkä lankavalinta osuu kohdalleen?
Tämän helpommaksi ei neule muutu: pelkkää oikeaa silmukkaa.
Tekeillä on Kalastajan vaimon kirjasta toinenkin neule.
Hattaralanka.
0

Meikkileikki

Mä olen vähän heikkona meikkeihin. Asia on sikäli yllättävä, että useimmat eivät huomaa sitä mun naamastani. Mulla on kyllä perusarkena ripsiväriä ja kajalia, joskus jopa luomiväriä. Huuliin sipaisen lähinnä huulikiiltoa, joka sitten haihtuu päivän mittaan, sillä en oikeastaan ikinä muista lisäillä mitään.

Haluaisin olla punahuuli. Mutta minulle käy yleensä aina niin, että aamulla laitan huulet punaisiksi, enkä sitten päivän aikana tee niille mitään. Jo aamupäivästä minulla on siis jäljellä vain rajauskynän rinkula huulten ympärillä. Se on tietysti vähän kuin värityskirjan kuva: jokainen voi kuvitella viivojen sisäpuolelle sitten haluamansa värin.

Minusta meikkien ostaminen on lähes yhtä ihanaa kuin lankojen ostaminen. Niitä on ihana katsella ja ihastella värejä. Mutta kun ne ovat kylppärin kaapissa käyttämättöminä, ne lähinnä ahdistavat.

Olen aiemminkin puhut KonMari-projektistani ja se on ehkä iskenyt rankimmin nimenomaan kosmetiikkaani. Kosteusvoiteita, sampoo-pulloja ja vastaavia minulla ei ole koskaan ole ollut liikaa. Yksi purkki käytössä ja kun se hupenee, ostan uuden. Mutta ne meikit… Montako huulipunaa tarvitsee nainen, joka ei siis juuri huulimeikkiä käytä? Villejä veikkauksia? Voin ehkä paljastaa totuuden joskus.

Konmaritin siis meikeistäni kaikki, jotka:
– eivät sävyiltään sitten sopineetkaan minulle (shokkipinkki)
– tuoksuivat pahalta
– rapisivat naamalta tai kertyivät juonteiksi päivän mittaan
– maistuvat pahalta

Huulipunista säilytin viisi sellaista perussävyä, joille on aina käyttöä. Maritin räikeät, sillä en niitä sitten kuitenkaan ole tullut käyttäneeksi, vaikka ne huippumallien yllä kiiltävissä kosmetiikkamainoksissa näyttävätkin hyviltä. Vaikka rakastan peruspunaista, säästin peruspunaisista huulipunista sen kaikkein parhaimman. Huulikiiltoja säästin kuusi, yksi niistä on tosin kohta loppu, enkä aio ostaa uutta tilalle.

Luomivärien suhteen olin myös tiukkana, jäljelle jäi kaksi Diorin luomivärisettiä: neutraaleja sävyjä sisältävä ja vähän kirkkaampia sävyjä sisältävä. Näin tarkemmin ajateltuna olen käyttänyt vain sitä neutraalia settiä. Että pärjäisin kyllä yhdelläkin.

Samanlaisen karsinnan tein kynsilakkojen ja meikkikynien kanssa.

Ostin kaappiin puuterin, sillä siitä on hyötyä huulipunaprojektissani. Nyt kun kaapissa ei ole tsiljoonaa eri vaihtoehtoa, olen nimittäin huomannut meikkaavani aiempaa huolellisemmin, myös ne huulet. Ja puuteri auttaa kiinnittämään sen huulipunani paremmin. Niin, etten näytä värityskirjan kuvalta enää. Ainakaan niin paljon.

Muisk, muisk!

Peruspunainen.
Ainoa käyttämäni luomivärisetti.
Siveltimet ja meikkikynät.
Huuliosasto.
0

Penaalin terävin kynä

Kesän matkat ovat nyt takana, joten julistan syksyn alkaneeksi. Minulle se tarkoittaa sitä, että sallin vaatekaappiini muutamia mustia vaatteita. Niistä yksi on Malou C:stä hankkimani kynähame, jonka hankkimisesta bloggasinkin jo aiemmin. Uusi lisä vaatekaappiini siis.

Kynähamehan on klassikko, naisellinen vaate, joka minusta siis sopii naiselliselle vartalolle. Mutta sopii se myös minulle, kunhan sen asustaa oikein.

Tässä muutama vaihtoehtoinen asu.
Nahkatakkinen tyttö
Musta hame yhdistetään mustaan nahkatakkiin. Tiedän, musta ei ole varsinaisesti minun värini, joten takin alla pidetään sitten jotain vaaleampaa tai värikkäämpää. Esimerkiksi tätä marjapuuronväristä silkkipaitaa. Mustat sukkikset ja mustat oxford-tyyliset kävelykengät. Tämä asu päällä voin mennä sekä töihin että kavereiden kanssa kaupungille.

Klasaria ja kasaria
Hame yhdistetään valkoiseen silkkipaitaan. Koska kynähameen jujuna on näyttää vyötärö, paita tungetaan vyötärön sisäpuolelle. Vähän niin kuin nuoruudessa tungettiin collepaidan helma farkkuihin. Mutta tämä on paljon tyylikkäämpää, onhan? Mustat sukkikset ja kiiltonahkakorkkarit. Tämä asu päällä voisi mennä vaikka juhliin.

Katse sääriin
Musta hame ja musta paita, mutta värikkäät sukkikset. Tykkään värikkäistä sukkiksista, sillä talviaikaan vaatteet tuppaavat olemaan turhan synkkiä ja tummia. Sukkahousuillla saa sopivasti väriä.

Kynäilijän vinkit
Muotojen pitää uskaltaa antaa näkyä. Jos ujostuttaa, kiskaise päälle pitkä neuletakki, mutta solmi se vaikka vyöllä kiinni, jotta vyötärö erottuu.

Jos et satu olemaan pitkäsäärinen hankisääski vaan olet tällainen persjalkainen kuin minäkin, niin käytä kynähameen kanssa aina korkokenkiä. Ihan aina.

Kynäillen.

Paita ja neuletakki Massimo Duttista, hame Malou C:stä.
Ruska on kohta ohi.
Hattu viime talven löytöjä Stockalta.
Oho, paidan helma näemmä siintää hameen läpi.
Kynähameen korkea vyötärö pitää näyttää.
Puunhalaaja.
0

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑